Estofiili paljastaa: “Olen viherstalinistinen CIA:n agentti”

Ilmeeni, kun sain puhelun kuuluisalta kansainväliseltä kirjailijalta.

“Journalismi on sen kirjoittamista, mitä muut eivät halua kirjoitettavan. Kaikki muu on pelkkää PR-työtä.”

Verkossa kiertää lukuisia kuvameemejä, joissa tätä lainausta on väitetty tunnetun brittiläisen toimittajan, kirjailijan ja sosialistin George Orwellin sanomaksi. Tosiasiassa lentävä lause lienee peräisin yhdysvaltalaiselta sanomalehtimiljonääriltä William Randolph Hearstilta, jota pidetään yhtenä keltaisen roskalehdistön ja sensaatiojournalismin isistä.

Oli lähde mikä hyvänsä, jotain totuutta siinä piilee. Viime päivien kirjoituksissani olen mitä ilmeisimmin onnistunut kirjoittamaan asioita, joita hyvin monenlaiset tahot eivät olisi halunneet minun sanovan. Seurauksena olen näköjään joutunut keskelle käsittämätöntä propagandasotaa, jossa totuus on ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen uhri.

* * *

Juuri äskettäin minulle tuli vihainen puhelu joltakin Suomalais-venäläiseen kansalaisfoorumi FINROSFORUMiin kuuluvalta vironsuomalaiselta “kansainväliseltä toimittajalta ja kirjailijalta”, joka oli järjenvastaisesti käsittänyt aiemman tekstini siten, että haluan leimata hänet ja kaikki virolaiset uusnatseiksi.

Selitin hänelle kärsivällisesti mitä blogissani sanon – että vironkielistä uusnatsisivustoa ylläpitävä “Hans Dorpat” oli antanut Johan Bäckmanin järjestämässä tilaisuudessa esitetyille ajatuksille julkisen tukensa Facebookissa – ja ettei se millään tavalla liity häneen tai koske kaikkia virolaisia.  Hän oli sen sijaan kivenkovaan sitä mieltä, että “kaikki kommunistit valehtelevat” ja ryhtyi selittämään, miten kuuluisa kirjailija hän on.

Hän sätti minua myös siitä, että kehtasin kritisoida Bäckmania ilman, että olin allekirjoittanut FINROSFORUMin julistusta aiheesta (jonka hän, kuuluisa kirjailja, oli ilman muuta allekirjoittanut). Miten ihmeessä olisin voinut allekirjoittaa jotain, josta minulta ei edes kysytty?

Kun kysyin häneltä suoraan, miksi hän olettaa että minua kiinnostaa kuka hän on ja miten kuuluisa, suuttui tämä nainen minuun lopullisesti. Hän sanoi palaavansa maailmankuulun kirjansa kirjoittamisen pariin, ja minä toivotin hänelle hyvää päivänjatkoa.

Tarkistin minulle soittaneen henkilön puhelinnumeron myöhemmin Fonecta Finderistä. Ymmärsin vasta silloin kyseessä olleen Imbi Pajun, jonka ego taisi kokea kolauksen, kun en ollut vaikuttunut suuren kirjailijan yhteydenotosta.

Ilmeisesti eniten häntä harmitti kuitenkin se, että pahainen tuntematon blogikirjoittaja ja vieläpä kommunisti oli vienyt FINROSFORUMilta etulyöntiaseman Bäckmanin vastustamisessa. Se kun vie ikävästi ideologisilta antikommunisteilta propaganda-aseita, joilla leimata kaikki kommunistit ja vasemmistolaiset bäckmanilaisiksi hörhöiksi.

* * *

Pioneereille olen faskisti ja faskisteille pioneeri.

Eikä tämä vielä tähän pääty. Samaan aikaan kun minua haukuttiin puhelimessa valehtelevaksi kommunistiksi, sain Facebookin puolella tiedon, että SAFKAn jäsen Petri Krohn syyttää – tai tutun safkalaiseen tapaan vihjaa vailla todisteita – minun kuuluvan “Suomen kommunistisen puolueen antikommunistiseen siipeen,” joka haluaa samaistaa fasismin ja kommunismin.

Aiemmin Krohnin toveri Arto Tuominen oli ehtinyt Facebook-julkisuudessa syyttää – tai vihjailla – minun olevan jo muun muassa CIA:n agentti tai vähintään saaneen heiltä rahaa, koska olin kirjoittanut venäläisen MPRA-ammattiliiton osaston kohtaamasta sorrosta Venäjällä suomalaisomisteisen Tikkurilan maalitehtaalla. Tuomisen mielestä MPRA on “CIA:n lempilapsi,” vaikka minkäänlaisia todisteita hän ei kyennyt esittämään CIA:n ja MPRA:n yhteyksistä toistuvista pyynnöistäni huolimatta.

Myöhemmin Tuominen esitti, että Suomen kommunistiseen puolueeseen on soluttautunut “kymmeniä nuoria tovereita”, joilla on “tuplapassi” – siis jäsenyys SKP:n lisäksi joko vihreissä, Vasemmistoliitossa tai Suomen Sisussa (!) Luonnollisesti kaikkien näiden soluttautujien tarkoituksena on vallata pieni puolueemme sisältä päin. Vahva viittaus tuntui olevan, että minä olen yksi heistä.

Luonnollisesti tällekään väitteelle ei safkalaisessa ajatusmaailmassa tarvitse esittää perusteita. Nyt Tuominen on kokonaan blokannut minut, jotta voi esittää provokaatioitaan ilman kiusallisia vastakysymyksiä tai yhteyttä todellisuuden kanssa.

* * *

Minulla on siis nyt verisiä vihamiehiä sekä FINROSFORUMissa että Bäckmanin SAFKAssa.

Olen saanut kuulla olevani virolaisia nuoleskeleva estofiili – onhan minulle kovin rakas avovaimonikin virolaissyntyinen – vihreä, CIA:n agentti ja Neuvostoliiton vihollinen. Samaan aikaan olen ilmeisesti valehteleva, massamurhaamista kannattava stalinisti, joka vihaa virolaisia.

Ehkä olen kaksois- tai kolmoisagentti. Joka tapauksessa kiirettä pitää.

Erityisen mielenkiintoista tässä kaikessa on mielestäni se, miten tällainen kahden leirin marginaalijoukko pyörittää valtaisaa kansainvälistä mediamyllyä Suomessa ja Venäjällä, ehkä myös Virossa, vaikka osapuolien kiista vaikuttaa argumenttien tason perusteella lähinnä mielenterveyspotilaiden keskinäiseltä sanasodalta ennen osaston iltalääkkeiden jakoa.

* * *

Toinen, vakavampi asia, jolle silmäni ovat tämän ihmeellisen mekastuksen seurauksena avautuneet, on homofobian laajuus Suomessa.

Viime päivien kirjoitusteni takia olen nyt saanut väitellä todella monen ihmisen kanssa siitä, onko seksuaalivähemmistöjen oikeuksilla ylipäätään merkitystä. Nyt blogini kommenttipalsta täyttyy kommenteista, joissa puolustetaan oikeutta “paheksua homoja” – joka minun korvaani kuulostaa yhtä ääliömäiseltä kuin mustaihoisten tai vasenkätisten paheksuminen. Ei sellaista tule hyväksyä Herran vuonna 2013.

Ei siis ole varaa tuudittautua ajatukseen siitä, että Suomessakaan asiat tältä osin olisivat hyvin. Homovastaisuus elää voimakkaana samalla tavalla kuin rasismi, osin jopa voimakkaampana. Rasistiksi ei kukaan halua enää avoimesti tunnustautua, mutta homojen oikeuksia voi vapaasti vaatia poljettavaksi ihan omalla nimellään, ilman leimautumisen pelkoa.

Paljon on siis vielä työtä tehtävänä. Varsinkin kun pitää näitä kolmoisagentin hommia samalla pyörittää.

 

P.S.: Kannattaa lukea myös Tiedonantajan päätoimittajan Marko Korvelan jälkikirjoitus koko jupakasta.

Seksiä, valheita ja Facebook-kommentteja

Pietarin kaupunginvaltuutettu Vitali Milonov ei pidä irstailijoista.

Toissapäivänä kuvailemani, kohudosentti Johan Bäckmanin organisoima ja virolaisten uusnatsien vahvan tuen taakseen saanut “Venäjän uudet arvot” -tilaisuus järjestettiin Helsingin Hotelli Seurahuoneella eilen aamulla 20. toukokuuta ilman välikohtauksia.

Asia olisi ehkä minun puolestani ollut sillä selvä, mutta moderoimassani Tiedonantaja-lehden Facebook-keskusteluryhmässä Bäckmanin hengenheimolainen Arto Tuominen katsoi asiakseen jatkaa asian puimista sekä kirjoittaa tilaisuudesta lukuisia raportteja.

Tutustutaanpa siis tilaisuudessa käytettyihin puheenvuoroihin niiltä osin, kun Tuominen meille niistä tiedottaa.

* * *

Feminismiä ja lastensuojelua vastustavan Irina Volynezin Tuominen kertoo sanoneen muun muassa seuraavaa:

Venäläisen yhteiskunnan tietoisuudessa on nyt kaksi lähestymistapaa lapsiin. On eurooppalainen liberaali lähestymistapa ja meidän oma venäläinen perinteemme, jonka juuret ovat vuosisatojen takaa.

Euroopassa on toisenlaiset perhesuhteet. Siellä kukaan ei elä lapsilleen. Kun lapsi täyttää 18, hän saa häipyä. Lapset ovat valtiolle vain tavaroita, joiden avulla voi rikastua. Eläkeläiset elävät vain itselleen. Me venäläiset olemme erilaisia.

Tämän lainauksen perusteella venäläistä erityislaatuisuutta korostava ja äärimmäisen yleistävän “eurooppalaisuuden” mädänneisyyttä kritisoiva puheenvuoro ei ilmeisesti kaikesta sovinismistaan huolimatta ollut tilaisuuden pahimmasta päästä. Tässä Tuomisen lainauksessa ei vielä puhuta esimerkiksi mitään “ydinasenyrkeistä” tai homoseksuaalisuudesta länsimaiden rahoittamana perversiona, joista Volynez kirjoittaa pamfletissaan Venäläisen äidin pyhä velvollisuus.

Vasemmistolaisesta ja ennen kaikkea marxilaisesta lähtökohdasta Volynezin väitteet ovat silti toki hyvin ongelmallisia.

Jo aikoinaan kosmopoliittina ja internationalistina tunnettu V.I. Lenin kritisoi väsymättä 1800-luvun lopun Venäjällä vaikuttaneita narodnikkejä, jotka korostivat venäläisten erilaisuutta, vaalivat perinteisiä arvoja “epäluonnollisten ja moraalittomien” länsimaisten tapojen yli ja kavahtivat eurooppalaista sivistystä.

Lenin kuvaili narodnikkien takaperoista slavofiliaa ja ekseptionalismia “mitä alhaisimmaksi jingoismiksi,” joka kumpusi pienviljelijäluokan murenevasta asemasta kehittyvässä yhteiskunnassa. Nyt tietty porvarillinen klikki Venäjällä näyttää ottaneen käyttöönsä lähes sanasta sanaan saman “alhaisen jingoismin” retoriikan, jonka jo Lenin yli sata vuotta sitten totesi taantumukselliseksi.

Kovin “uusista arvoista” ei tässä siis ainakaan ole kyse.

* * *

Stalin: Viimeisimpien tietojen mukaan oikeastaan ihan rento jätkä.

Salaliittoteoreetikon ja “puoluejohtajan” Nikolai Starikovin puheenvuoron sisältö herätti ennalta ehkä eniten hilpeyttä, järkytystä ja epäuskoisuutta - Stalin Suomen kansan ystävänä ja pelastajana.

Ilmeisesti tilaisuudessa pääasiallisena lähteenä tälle Starikovin väitteelle oli Stalinin 14. marraskuuta vuonna 1917 Helsingissä SDP:n kokouksessa pitämä puhe, jossa hän oli vakuuttanut juuri perustetun Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan kunnioittavan Suomen itsenäisyyttä ja kansojen vapaata itsemääräämisoikeutta:

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä. Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemääräämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa virallinenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön.

Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden!

Marraskuussa vuonna 1917 ollaan kuitenkin hyvin erilaisessa tilanteessa kuin Stalinin “uran” myöhempinä aikoina. Vallankumous on vasta äskettäin tapahtunut, Neuvostoliittoa ei ole vielä perustettu, ja Stalin on vasta harmaa byrokraatti, joka hiljattain on valittu puolueen keskuskomiteaan.

Suomen itsenäisyydestä ilmoittaminen on itse asiassa hänen ensimmäinen tehtävänsä kansallisuusasioiden kansankomissaarina. Stalin tuskin on yksinään päättänyt puheen sisältöä Kansankomissaarien neuvoston puolesta.

Tosiasiassa mitä enemmän Stalin saa puolueessa valtaa, sitä kauemmaksi hän siirtyy noista ajatuksista. Bolševikkien sisäiseen valtapeliin perehtynyt ja aiheesta viime vuonna julkaistussa elämänkerrassa kirjoittanut Christer Pursiainen kuvailee Stalinin jo viimeistään vuonna 1922 omaksuneen hyvin erilaisen linjan, joka ei juurikaan kansallista itsemääräämisoikeutta kunnioittanut.

Pursiaisen mukaan:

Stalin nimittää [kaiken vallan Moskovaan keskittävää] linjaansa paradoksaalisesti “autonomisoimiseksi”. [...] gruusialaiset bolševikit, joita johtaa Budu Mdivani, Leninin luotettu, puolustavat rajoitettua itsemääräämisoikeutta. Stalin ei lämpene maanmiestensä itsenäisyysvirtauksille.

Myöhemmin kiista kärjistyi tavalla, joka sai Leninin vetämään tukensa Stalinilta. [...] Leninin joulukuussa saneleman poliittisen testamentin mukaan Stalinin hanke oli “nähtävästi perin väärä ja epäajankohtainen.” Lenin lisää, että pääsyynä tähän asiantilaan on “Stalinin hätiköityminen ja viehättyminen hallinnolliseen määräilyyn”, ja hän syyttää Stalinia ja Ordžonikdzeä isovenäläisestä sovinismista. Politbyroo ei kuitenkaan saanut Leninin kirjettä kuin vasta huhtikuussa 1923 [...]

Luonnollisesti myöskään 30- ja 40-lukujen tapahtumat eivät juuri tue väitettä Stalinista kansojen itsemääräämisoikeuden suurena ystävänä.

* * *

Sitä, mitä Pietarin pahamaineisen homolain isä Vitali Milonov tapahtumassa mahtoi sanoa, ei julkista Facebook-keskusteluryhmää henkilökohtaisena päiväkirjanaan pitävä Tuominen vielä tätä kirjoittaessa ole valottanut. (Päivitys 15:52: Tämä johtuu nähtävästi siitä, ettei Milonov ollut tilaisuudessa paikalla.) Nikolai Starikovin kommentit aiheesta ehkä kuitenkin antavat jotain osviittaa.

Starikovin mukaan Venäjälle on pesiytynyt “ammattihomoja”, joiden suuntautumisen määrittävät “erittäin hyvät rahanansaintamahdollisuudet alalla.” Lähdettä tälle väitteelle ei korviini ole vielä kantautunut, tai sitä, mistä keskipalkoista alalla puhutaan. Entä minkähän työehtosopimuksen piiriin ammattihomot mahtavat kuulua?

Kaikesta naurettavuudestaan huolimatta tapahtuma paljasti myös erittäin synkkiä asioita starikovien, milonovien ja artotuomisten ajatusmaailmasta. Tilaisuudesta suuresti nauttinut Arto Tuominen rehvastelee raporttinsa päätteeksi, miten loppukevennyksenä Starikov oli laskenut “tosikoiden” kiusaksi leikkiä homojen pahoinpitelyllä ja tappamisella, mikä Tuomisesta oli “kovin hauskaa.”

Hans Dorpat lienee yhtä mieltä asiasta.

* * *

Tänään Bäckmanin oli tarkoitus järjestää vastaava tilaisuus Tampereella. Starikovin oli määrä esitellä Stalin-pamflettiaan Lenin-museolla ja muun konnagallerian keskustella Metso-kirjastossa.

Lenin-museon johtokunnan puheenjohtaja Ulla Aatsinki ilmoitti kuitenkin eilen, ettei Starikov ole tervetullut museon tiloihin.

Aamulehden haastatteleman Lenin-museon johtajan Aimo Minkkisen mukaan Suomi–Venäjä-seura kielsi tilaisuuden järjestämisen museon tiloissa. Suomi-Venäjä-seura omistaa museon.

– Henkilökohtaisesti en ole tutustunut tilaisuuden ohjelmaan, mutta arvaan kyllä suunnilleen, mikä olisi ollut sen sanoma, ja oletan olevani siitä jyrkästi eri mieltä. Olen matkustellut sen verran Venäjällä, että tiedän, millaisia arvot nykyisin ovat Venäjällä, Minkkinen sanoo.

Joitakin tunteja myöhemmin myös Tampereen kaupungin puolelta ilmoitettiin, ettei Bäckmanin haluta järjestävän homofobista ja ihmisoikeuksien vastaista tilaisuuttaan kaupungin omistamissa julkisissa tiloissa.

Apulaispormestari Olli-Poika Parviaisen (vihr) mukaan syynä olivat tilaisuuden homofobinen näkökulma ja totalitaristinen sävy.

– Kaupunki ei voi olla välillisestikään tukemassa tilaisuutta, joka on yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien kannalta arveluttava, Parviainen sanoo.

Seuraavaksi Bäckman ilmoitti aikovansa järjestää tilaisuuden Tampereen työväentalolla illalla kuuden aikaan. Tampereen työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Laitinen antoi Aamulehdessä ymmärtää, ettei koko asiasta oltu sovittu mitään yhdistyksen kanssa. Lisäksi Laitinen huomautti, ettei moista tilaisuutta voisi järjestää työväentalolla “edes periaatteessa”.

– Ei Bäckman ainakaan tiloja ole varannut. Tiistaina Työväentalolla on konservatorion oppilaskonsertti ja soittokunnan harjoitukset. Turha hänen on joukkojaan tänne tuoda, Laitinen sanoo.

Lopulta Bäckman kumppaneineen ei ilmeisesti päässyt esittelemään myrkyllistä propagandaansa Tampereella laisinkaan.

* * *

Sitä minä en tiedä, oliko tästä varsinaisesti mitään hyötyä, tai muuttiko se tilannetta juurikaan. Bäckman pääsi tapansa mukaan esiintymään marttyyrinä ja vaiennettuna ihmisoikeusaktivistina, siinä missä Tampereen kokoomuslainen pormestari Anna-Kaisa Ikonen pääsi patsastelemaan yhdenvertaisuuden puolustajana, vaikka koko hänen puolueensa ajama politiikka on uhka yhdenvertaisuudelle.

Tamperelainen kommunisti Jaakko Tervo kommentoi tapahtunutta mielestäni hyvin:

Antifasismi mitataan viimekädessä suorassa toiminnassa. Tai laajemmin siinä, mikä on kunkin antifasistiseksi itseään tituleeraavan tahon käytännön suhde olemassaoleviin ja katutasolla toimiviin fasistisiin liikkeisiin ja ilmiöihin. Jos ei ole mitään konfrontaatiota, kuten ei ole kummallakaan [Suomen antifasistisella komitealla] suhteessa esim. uusnatseihin, ei voida puhua varsinaisesta fasisminvastaisesta toiminnastakaan. Varmasti on niin, että tieteelliseltä näkökannalta päädytään varmimmin myös johdonmukaisimpaan antifasistiseen käytännön politiikkaan, mutta ne eivät ole ihan yksi ja sama asia.

Bäckmanin ja kumpp. sinänsä marginaalista provoilua haitallisempaa on se, että se antaa Suomen oikeistoliberaaleille, antikommunistisille totalitarismiteoreetikoille ja eurokeskeisille natottajille tilaisuuden esiintyä demokratian ja edistyksen puolustajina. Heillä, toisin kuin Bäckmanilla ja kumpp., on Suomessa ihan oikeaakin valtaa, ja he tästäkin tempauksesta eniten hyötyvät.

Jotain hyvää tapahtuma kuitenkin toi tullessaan. Johan Bäckmanin ehdokkaaksi aiemmissa vaaleissa ottaneen Suomen työväenpuolueen puheenjohtaja Juhani Tanski kommentoi tapahtuman luonnetta samaisessa Tiedonantaja-lehden Facebook-ryhmässä seuraavasti.

Puheenjohtaja Tanskin mukaan Bäckmanin ja kumppaneiden esittämät väitteet ovat yksiselitteisesti homofobisia ja valheellisia. Lisäksi niiden julkituomisen siunaaminen Tampereen kaupungin taholta “olisi ollut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, Pariisin rauhansopimuksen ja Suomen lakien vastaisen toiminnan suosimista ja mahdollisesti Suomen ja Venäjän suhteiden vahingoittamista.”

Olen pitkälti hänen kanssaan samaa mieltä. Kiitän omasta puolestani Tanskia arvokkaasta ulostulosta asiassa.

Toivon myös hartaasti tämän tarkoittavan, ettei Bäckmania vastaisuudessa tulla näkemään minkään vasemmistolaiseksi itsensä mieltävän puolueen listoilla tulevissa vaaleissa.

Antifasismi ja “Venäjän uudet arvot”

Viime viikolla sain yhteisöpalvelu Facebookin kautta kutsun erikoislaatuiseen konferenssiin. Maanantaina 20. toukokuuta Hotelli Seurahuoneella järjestettävään, “Venäjän uudet arvot” -nimellä kulkevaan keskustelutilaisuuteen toivotettiin tervetulleiksi seuraavilla saatesanoilla:

Suomi ja Venäjä lähenevät toisiaan, mutta silti maidemme välillä on merkittäviä eroja arvoissa ja asenteissa. Keskeiset erot koskevat historiaa, perhearvoja ja suhtautumista seksuaalivähemmistöihin. Johtavat venäläiset asiantuntijat avaavat niitä aiheita, jotka edelleen herättävät eniten erimielisyyttä Venäjän ja länsimaiden välillä. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä!

No, mikäpäs siinä. Minustakin seksuaalivähemmistöjen kohtelussa Venäjällä on paljon parannettavaa, ja ainahan kansainvälisten vieraiden tapaaminen kiinnostaa.

Katsotaanpa siis tilaisuuden verkkosivuilta, keitä nämä “johtavat venäläiset asiantuntijat” oikein ovat.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa.

Vitali MILONOV, Pietarin lainsäädäntökomitean puheenjohtaja (Pietari): Miksi homopropaganda pitää kieltää Venäjällä? Vitali Milonovin lakialoite homopropagandan kieltämisestä on hyväksytty Pietarin jälkeen Venäjän useissa kaupungeissa ja se on myös käsittelyssä Venäjän duumassa. Milonov kertoo suomalaisille lakialoitteensa perusteita homoseksuaalisen elämäntavan julkisen propagoimisen vaarallisuudesta.

Milonov on siis mies Pietarin pahamaineisen homolain taustalla. Poliittiselta taustaltaan hän on Venäjän hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen ja kuuluu ilmeisesti Putinin lähipiiriin.

Aatemaailmaltaan hän tuntuu olevan lähellä Päivi Räsästä. Pietarin kaupunginvaltuutettuna hän on väittänyt muun muassa, että “homouden synnistä” voi luopua kuin pahasta tavasta ja “parantua” siitä rukoilemalla ja paastoamalla.

Milonov on päässyt julkisuuteen homolain lisäksi pääasiassa haluamalla kieltää eri ulkomaalaisten artistien keikkoja kaupungissa.

Nikolai STARIKOV, historioitsija, puoluejohtaja (Pietari): Stalin Suomen kansan ystävänä ja pelastajana. Tilaisuudessa julkistetaan Nikolai Starikovin pamfletti “Stalin Suomen kansan ystävänä ja pelastajana”.

Starikov on salaliittoteoreetikko, josta tulee mieleen lähinnä Venäjän vastine USA:n Alex Jonesille. Hän on ollut johtohahmo isänmaallis-konservatiivisessa “Venäjän kansalaisten liitossa” joka on profiloitunut Stalinin kuvilla ja muilla patrioottisilla tunnuksilla varustetuilla mielenosoituksilla.

Siinä missä esimerkiksi kommunistit ja muut vasemmistovoimat ovat Venäjällä osallistuneet Putinin vastaisiin mielenosoituksiin, Starikovin liitto on aktiivinen osanottaja hallintoa puolustelevissa vastamielenosoituksissa.

Ilmiönä liitto muistuttaakin jollain tavalla Yhdysvaltojen hallitsevan republikaanipuolueen siivissä syntynyttä Teekutsuliikettä, joka on aidon protestiliikkeen sijaan lähinnä toiminut oikeistolaisen valtapuolueen “radikaalimpana” tukijoukkona.

Äskettäin Starikov on perustanut liiton pohjalle pienpuolueen nimeltä “Suuri Isänmaa“, joka ajaa “isänmaallisuutta, Venäjän kansan perinteisiä ja moraalisia arvoja, terveellistä elämäntapaa” sekä “moraalia ja uskontoa tuhoavan propagandan kieltämistä”, jolla viitataan pääasiassa homoseksuaalisuuteen.

Lisäksi puolue ajaa laajennettua kuolemanrangaistusta mm. korruptiosta ja huumekaupasta.

Irina VOLYNEZ, mainostoimiston johtaja, neljän lapsen äiti (Kazan): Miljardi venäläistä! Irina Volynez kertoo, miten länsimainen feminismi, lastensuojelu, homopropaganda ja sukupuolikasvatus uhkaavat ja vahingoittavat perinteistä venäläistä perhettä. Venäläinen miljardi -kampanjan veturina Volynez kertoo, miten Venäjän väkiluku saadaan nostettua yhteen miljardiin vuoteen 2100 mennessä.

Tästä seksivalistuksen vaaroista kertovasta mainostoimiston johtajasta en heti löytänyt mitään taustatietoa, mutta samaa isänmaallis-konservatiivista ideologista akselia hänkin vaikuttaa edustavan. “Venäläinen miljardi” on Starikovin alullepanema projekti, jonka keulakuvaksi Volynez on valikoitunut. Fiksaatio syntyvyyden edistämiseen näyttää yhdistävän kaikkia kolmea alustajaa.

Verkossa etukäteen julkaistussa uskonnollissävytteisessä pamfletissa Venäläisen äidin pyhä velvollisuus Volynez ylistää Venäjällä herännyttä “patriarkaatin renesanssia” ja kertoo mm. seuraavaa:

Nikolai Starikov on perustanut … Internet-kodinturvajoukot, joiden päämääränä on torjua liberaaleja, pettureita ja irstailijoita (hehän ovat yksi ja sama asia).

Meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen, että uudet ulkomaiset sadut, joissa prinssi rakastaa prinssiä, ja prinsessa nai prinsessan, eivät koskaan kantaudu lastemme korviin. Tällaisia hirviömäisiä satuja luetaan jo Skandinavian lastentarhoissa.

Homoseksuaalisuutta julkaisu kuvaa länsimaiden masinoimaksi mielisairaudeksi ja perversioksi. Kaikessa takaperoisuudessaan se tuo mieleen kristillisen Nuotta-nuorisojärjestön taannoin julkaiseman seksivalistusoppaan.

Kyseessä näytti siis olevan nationalistinen, konservatiivinen tapahtuma, joka aatemaailmaltaan vastaa lähinnä venäläistä versiota kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten äärioikeistosiiven ajatuksista. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kieltäminen, viehtyminen kuolemanrangaistukseen ja erikoinen naiskuva, jossa naiset nähdään pyhän isänmaan etua synnyttäjinä palvelevina lastenhoitajina ja kasvattajina tuo epämiellyttävästi mieleen lähinnä 30-luvun Saksan.

Onkin melko erikoista, että tapahtuman järjestäjinä mainitaan “antifasistisiksi” itseään kutsuvia järjestöjä: Venäläiset äidit Suomessa, Suomen antifasistinen komitea ja Suomi ilman fasismia ry. 

Näitä yhdistää tietenkin, kukapa muukaan kuin Suomen johtava “antifasisti”, dosentti Johan Bäckman. Hän näyttää olevan myös tapahtuman Facebook-sivun ylläpitäjä.

Bäckmanin mielestä Venäjällä ei ole homofobiaa, vaikka vain muutama päivä aiemmin maassa nähtiin jälleen yksi homofobinen murha. Venäläinen RT-uutiskanava raportoi Nikolai Aleksejevin, Venäjän LGBT-yhteisön johtohahmon kommentoineen seuraavaa:

- Volgogradissa tapahtunut brutaali välikohtaus on seurausta jatkuvasta homofobisesta politiikasta, jonka seurauksena “homoseksuaalisuuden edistäminen” halutaan kokonaan kieltää. Jos politiikka ei muutu, näitä tapauksia tulee olemaan joka vuosi enemmän.

Antifasistiksi ja “ihmisoikeusaktivistiksi” itseään kutsuva Bäckman kantoi tässä ihmisoikeustaistelussa kortensa kekoon viime vuoden syksyllä, kun hän Suomen työväenpuolueen  kunnallisvaaliehdokkaana halusi seurata Vitali Milonovin jalanjäljissä ja kieltää “homopropagandan” levittämisen myös kotikaupungissaan Espoossa. Ajatus ei saanut osakseen suurta suosiota.

Bäckman ei kuitenkaan ole mielipiteinensä yksin. Facebook-tapahtumasta hänen ja “venäläisten huippuasiantuntijoiden” mielipiteet saavat kannatusta esimerkiksi muuan Hans Dorpatilta.

Kuka tämä Hans Dorpat sitten mahtaa olla? Yksi antifasisti lisää? Pikainen pyörähdys miehen Facebook-profiilissa kertonee kaiken tarpeellisen.

Että sellaista. Kyseessä on pesunkestävä natsi, joka näyttää olevan mukana kansallissosialistisen NS Welt -verkkosivun ylläpidossa. Sivuille on dokumentoitu eri maissa toimivien fasistiliikkeiden toimintaa, jonka lisäksi sivusto kehottaa toimintaan “kansainvälisiä finanssijuutalaisia” ja kommunisteja vastaan.

Tykkääjänä kommentilla on mm. avoimen maahanmuuttaja- ja homovastaisen Simon Wahlroosin poliitiikkaprofiili. Niinikään juutalaisten ja muslimien salaliitoista huolestunut Wahlroos on aiemmin osallistunut vaaleihin maahanmuuttokriittisen Muutos 2011 -puolueen ehdokkaana. Puolue perustettiin rasistisen Suomen Sisu ry:n aktiivien käyttämällä Homma-foorumilla Jussi Halla-ahon eduskuntavaaliehdokkuuden tueksi.

Ollaan siis tilanteessa, jossa Suomessa näyttävästi “antifasismin” nimeä käyttävien tahojen ajatukset ovat niin pikimustan taantumuksellisia, että jopa aidot fasistit ja muut äärioikeistolaiset antavat heille innolla julkisen tukensa.

Se on minusta suoraan sanottuna kuvottavaa. Mutta ei ainoastaan sitä – nykyisessä tilanteessa se on myös äärimmäisen vaarallista.

Jos antifasismin merkitys on onnistuttu lokaamaan ja hämärtämään näin pitkälle, mitä se tarkoittaa sille antifasistiselle liikkeelle, jota kipeästi tarvittaisiin Euroopassa nousevan äärioikeistovaaran torjumiseen?

Mitä äärioikeiston hatusta paljastuu?

Demokraatti, 7.5.2013

Ajatuspaja Libera, 8.5.2013

“Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Jungner toimi useiden ministereiden erityisavustajana Paavo Lipposen hallituksissa.”

Erittäin vaikea puserrus

Jyrki tässä moi. Oli aika vaikea puristus, mutta saatiin just ja just yritysten verotusta laskettua ministeri Häkämiehen ehdotuksen mukaan. Ei ku siis. Hetkonen. Ai eiks se Häkämies olekaan enää ministeri? No pääasia että tuli se ratkaisu. Näkyillään.

 

Milloin suomalaisille riittää?

Talven muuttuessa kevääksi kuuden puolueen hallitustaipaleen loppunäytös lähenee. Puolivälitarkastelun yhteydessä on kotimaan uutisista saatu joka viikko lukea jostain uudesta aloitteesta työväestön olojen heikentämiseksi. Eläkeiän korottaminen, työtuntien lisääminen, työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen, palkka-ale nuorille, ikääntyville ja maahanmuuttajille – työeläkemaksun alennusta ja yritysten verohelpotuksia unohtamatta. Maamme oikeisto ei ole miesmuistiin ollut näin uhmakkaalla päällä.

Ja mikäs sen on ollessa, kun kokoomusjohtoinen hallitus peesaa minkä ennättää. Valtioneuvosto tilaa selvityksen siitä, miten maahan saataisiin entistäkin enemmän matalapalkkaisia töitä. Pääministeri Katainen vaatii ay-liikettä pidentämään työuria – tai koko Suomi saa kärsiä, kuuluu uhkaus. Onhan hallitusohjelmaankin kirjattu, että jos leikkaukset eivät kohenna taloutta, on leikattava lisää.

Tämä on sitä samaa van Rompuyn ja Barroson logiikkaa, jolla koko Euroopan talous on ajettu pysyvään kriisiin. Jatkuvien leikkausohjelmien myötä Kreikassa velan osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut 120 prosentista 175 prosenttiin. Portugalissa talous on kolmatta vuotta taantumassa. Espanjassa yli puolet maan nuorisosta on työttömänä.

***

Toisin kuin Suomessa, Euroopassa jokainen uusi viikko on tuonut mukanaan satojen tuhansien ihmisten joukkomielenosoituksen tai koko maan pysäyttävän yleislakon.

Espanjassa #23F-mielenosoituspäivä rinnasti nykytilanteen vuoden 1981 sotilasjuntan vallankaappausyritykseen. Portugalissa 1,5 miljoonaa mielenosoittajaa marssi kaduilla tunnuksenaan fasisminvastainen laulu Grandola Vila Morena, joka merkitsi diktatuurin kaatamista vuonna 1974. Saksassa touko-kesäkuulle valmistellaan uutta Euroopan keskuspankin saartavaa Blockupy Frankfurt -mielenosoitusta. Kreikassa Ateenan Akropolis-kukkulalla liehuu neljättä vuotta tunnus: Euroopan kansat, nouskaa!

Näiden mielenilmausten viesti on selvä: Leikkauksiin ja vyönkiristyksiin perustuva politiikka ei ole ainoastaan uhka taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille, se uhkaa hävittää demokratian sellaisena, kuin sen nyt tunnemme. Käynnissä on täysimittainen euroeliitin vallankaappaus. On aika finanssidiktatuurin murtavalle eurooppalaiselle keväälle.

***

Kun hallitusten edustajat kokoontuivat Brysseliin päättämään unionin suunnasta tässä kuussa, Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY julisti päivämäärän yleiseurooppalaiseksi mielenosoituspäiväksi. Samaan aikaan Brysselissä kansainvälinen mielenosoittajien joukko valtasi komissaari Olli Rehnin toimiston.

Te olette vastuussa ihmisten nälänhädästä, työttömyydestä ja köyhyydestä. Tämä rakennus on täynnä rikollisia, ennätti lähetystö sanoa ennen pidätystään.

Suomessa virallinen ay-johto oli tuona päivänä hiiren hiljaa, vaikka myös se on osa EAY:tä. Kuin pisteenä iin päälle valtiovarainministeri Urpilainen ilmoitti samalla viikolla 500 miljoonan lisäleikkaustarpeesta niiden viiden miljardin päälle, joista nykyhallitus on jo sopinut.

Lumet ovat täälläkin lähteneet sulamaan. Eurooppalaisena toimintapäivänä Suomessa nähtiin   ruohonjuuritason toimijoiden solidaarisuustempauksia seitsemällä eri paikkakunnalla. Pysyvä leikkausten vastainen joukkoliike odottaa kuitenkin edelleen muodostumistaan.

Kauanko on vielä odotettava, että eurooppalainen kevät saavuttaa kylmän maamme toden teolla? Milloin lopetamme periksiantamisen ja ryhdymme aidosti muuttamaan politiikan suuntaa?

Ilmastonmuutos haastaa vanhan vallan

Ennen menetettävänä olivat vain kahleet, voitettavana koko maailma. 2000-luvulla asetelma on vakavampi – ellemme pääse irti kahleista, tulemme menettämään myös tuntemamme maailman.

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kurjuus on monille arkipäivää jo tänään. Yleistyvät sään ääri-ilmiöt, vesilähteiden kuivuminen, merenpinnan nousu ja eliölajien elinpiirien siirtyminen synnyttävät kaikki monenlaisia ongelmia erityisesti globaalin etelän köyhissä maissa.

Tuo kurjuus on kuitenkin vielä pientä sen rinnalla, mitä on odotettavissa jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Yleisesti ajatellaan, että maailmanlaajuisesti katastrofaalisia muutoksia seuraisi jo kahden Celsius-asteen keskimääräisestä lämpenemisestä.

Kuun alussa päättyneen Dohan ilmastokokouksen epäonnistuttua sitovien päästövähennystavoitteiden asettamisessa näyttää yhä todennäköisemmältä, että kuluvan vuosisadan aikana maailman keskilämpötila saattaa nousta jopa neljä astetta tai sitäkin enemmän. Nykyisin miljoonissa ihmisissä mitattavaa ilmastopakolaisuutta saatetaan tulevaisuudessa laskea miljardeissa. Miksi maapallon lämmittämistä jatketaan, vaikka seurauksien tiedetään olevan tuhoisia – ja peruuttamattomia?

Aihe sopii erityisen hyvin Olli Tammilehdolle, joka on vapaana tutkijana ja kirjoittana profiloitunut ikävien ekologisten kysymysten esittäjänä sekä länsimaisen yhteiskunnan ja sen valtarakenteiden sivaltavana kriitikkona. Tammilehdolle ominaisesti Into-kustannuksen julkaisema Kylmä suihku on perusteellisesti tutkittu sekoitus tietokirjaa ja poliittista agitaatiota. Ankaraa sanomaa ryydittää 446 lähdeviitettä ja 53-sivuinen kirjallisuusluettelo.

Helvetti on tulossa

Kirja alkaa toivottomilla visioilla.  Ympäristökatastrofeja seuraa väistämättä valtavia inhimillisiä tragedioita. Tammilehto varoittaa, että nykytahdilla jo nuorimmat meistä, meidän lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat kamppailemaan selviytymisestä uudessa, kauhujen täyttämässä maailmassa.

Neljän asteen nousu tarkottaisi ruuantuotannon vaikeutuessa nälkäkuolemaa suurimmalle osalle ihmiskunnasta. Maapallon kantokyky saattaisi romahtaa vain miljardiin ihmiseen jo tällä vuosisadalla. Globaalin niukkuuden aikakaudella myös valtioiden toimet resurssien takaamiseksi voisivat johtaa ennalta-arvaamattoman laajoihin konflikteihin ja sotiin, joihin mm. EU:n ja USA:n johtajat laativat jo suunnitelmia. Esimerkiksi Naton entiset kenraalit suosittelivat vuonna 2008 ydinaseiden käyttämistä ilmastonmuutoksen aikaansaamissa resurssikonflikteissa.

Sekin voi pahimmillaan olla vain alkusoittoa. Ilmastonmuutoksen edetessä on mahdollista, että useampi maapallon fysikaalisista prosesseista saavuttaa ns. keikauspisteen, jonka seurauksina olosuhteet muuttuvat entistä radikaalimmilla tavoilla. Esimerkiksi metaanin vapautuminen ikiroudasta ja merenpohjan jääklatraateista voisi laukaista palautekytkennän silmukan jonka lopputuloksena maailma muuttuisi sietämättömäksi pätsiksi.

Helvetti on tulossa, Tammilehto kirjoittaa, mutta hänen sanoissaan ei ole saarnamiehen kiihkoa tai usein ilmastonmuutoksesta puhuttaessa esiintyvää moralisointia ja ihmisten syyllistämistä. Tammilehto kirjoittaa suunnattomista hirveyksistä toteavaan sävyyn, jopa tieteellisellä kuivuudella.

Tekniikka ei pelasta

Seuraavaksi Tammilehto käy kirjassa läpi erilaiset kapitalismin puitteissa mahdolliset teknillis-taloudelliset ratkaisut ilmastonmuutokseen ja toteaa niiden olevan monella tapaa mahdottomia. Ilman tuntemattomia tieteellisiä läpimurtoja maailmasta ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi raaka-aineita tai pinta-alaa nykyisen energiankulutuksen tyydyttämiseksi uusiutuvalla energialla.

Suurin ongelma kaikissa teknisissä ratkaisuissa on aika. Päästöjen pitäisi alentua hyvin nopeasti – noin 7% vuodessa – vaikka ne tällä hetkellä kasvavat. Reformismin sijaan ratkaisun on Tammilehdon mukaan oltava siksi välttämättä nopea ja kokonaisvaltainen yhteiskunnallisen tuotantotavan muutos, joka pysyvästi vähentää energiankulutusta. Keskeisintä tuolle uudelle tuontatotavalle olisi energiantuotannon hajauttaminen suuryhtiöiden monopoleilta paikallistason yhteisöille. Se puolestaan uhkaisi suuryhtiöiden olemassaoloa, toisin sanoen koko kapitalistiluokan valtaa.

Juuri tästä syystä valtaeliitti on tehnyt hartiavoimin töitä estääkseen ilmastonmuutoksen todellisiin syihin puuttumisen. Se on yhtäältä YK:n siunaamaan päästökaupan kautta pystynyt antamaan luonnon tuhoamisoikeudelle markkinoilla vaihdettavan tavaramuodon, jolla tehokkaasti pystytään keinottelun kautta kiertämään todellisia päästöjen vähennystarpeita. Toisaalta kivihiilen tuottajat ja suurkäyttäjät sekä Exxon ja muut öljy-yhtiöt ovat sijoittaneet vuosien varrella niin suuria summia PR-kampanjoihin ja johtavien poliitikkojen lahjomiseen, että ylivoimaisesta tieteellisestä näytöstä huolimatta erityisesti USA:ssa ilmastoskeptikot on nostettu marginaalista valtavirtaan.

Oleellista on ymmärtää, että nykyisen globaalikapitalismin aikakaudella sekä markkinatalous että valtiolliset koneistot on valjastettu ottamaan aina ensin huomioon yritysmaailman edut. Siksi muutoksen on tultava virallisen talouden ja politiikan ulkopuolelta.

Kapitalismi on jättiläinen savijaloilla

Teollisen vallankumouksen myötä erilaisten kasvihuonekaasujen vapautuminen ilmakehään on ollut kiinteä osa yhteiskunnan kehitystä. Koska käytettävissä oleva osuus maapalloon sitoutuneesta energiasisällöstä on rajallinen, oikeus tuon uusiutumattoman energian vapauttamiseen on samalla merkinnyt taloudellista ja poliittista valtaa. Talous ja epätasa-arvo ovat kasvaneet rinta rinnan. Toisaalta kun tuon vallan materiaalinen pohja nyt on murenemassa, samalla haurastuvat sitä ylläpitävät rakenteet.

Tammilehdon mukaan fysikaalisten prosessien lisäksi onkin mahdollista löytää myös yhteiskunnista keikauspisteitä, jotka voivat kääntää ne dialektisesti vastakohdakseen.  Globaalin kapitalismin aikakaudellakin virallisen talouden varjossa itää siemeniä vastarinnalle ja uudelle yhteiskunnalle, joka ei noudata kapitalismin lakeja. Arkipäivässä kommunistinen periaate “jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” toteutuu koko ajan, ja tulee toteutumaan sitä paremmin mitä syvempään kriisiin kapitalismi ajautuu.

Kylmä suihku on kirja ilmastonmuutoksesta, mutta samalla se on järjestelmällinen modernin globaalikapitalistisen tuotantotavan analyysi, kritiikki ja kutsu sen kaatamiseksi. Kauhukuvistaan huolimatta kirja onkin itse asiassa suunnattoman optimistinen puheenvuoro, joka lamaannuttavan katastrofin edessä tarjoaa toivon muutoksesta.

Vaikka Tammilehto itse toteaakin olevansa enemmän saksalaisen marxistin Walter Benjaminin kuin Leninin linjoilla, ovat hänen herättämänsä kysymykset keskeisiä jokaiselle vakavasti otettavalle vallankumoukselliselle. Kylmä suihku on tervetullut järjen ääni maailmassa, jossa maailmanloppu on helpommin kuviteltavissa kuin kapitalismin loppu.

Olli Tammilehto. Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2012. 245 s.