Perusteita keskusteluun maahanmuutosta

Niin sanottua ”rakentavaa maahanmuuttokeskustelua” peräävien oikeistolaisten ja äärioikeistolaisten mielipiteet pohjaavat usein perättömiin mielikuviin.

Tiina Sandberg kirjoittaa aiheesta tiedonantaja.fi -verkkolehdessä:

Julkisessa maahanmuuttokeskustelussa korostuvat rasistiset äänenpainot ja puhdas tietämättömyys perusasioista.

Suomen virallisena linjana on tukea työperäistä maahanmuuttoa. Ajatuksena on saada Suomeen erikoisosaajia ja esimerkiksi hoivatyön ammattilaisia. Ajatus on suomalaisesta perspektiivistä katsottuna äärimmäisen houkutteleva. Maahanmuuttajat tarjoavat mahdollisuuden saada sopivasti koulutettua sopivan ikäistä työvoimaa, joka parhaassa tapauksessa myös poistuu maasta ennen kuin alkaa esimerkiksi nostaa eläkettä.

Kun tilannetta tarkastellaan lähtömaiden kannalta, käy ilmeiseksi, että kyseessä on siirtomaapolitiikan jatkumo. Imuroimalla köyhien maiden koulutetun väestön itselleen kehittyneet maat estävät tehokkaasti esimerkiksi Afrikan maiden nousemisen jaloilleen.

Helsingin yliopiston väestötieteen dosentti [b]Arno Tanner[/b] näkee esimerkiksi siirtolaisten kotimaihinsa lähettämien varojen merkityksen pieneksi:

”Mitä pidemmän ajan ihminen asuu poissa kotimaastaan ja mitä paremmin hän uuteen asuinmaahansa integroituu, sitä pienemmiksi ja harvinaisemmiksi rahalähetykset käyvät. Jotta tämä rahavirta säilyisi, pitäisi kehitysmaiden siis kouluttaa jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka sitten lähtisivät ulkomaille töihin ja rahaa lähettämään.”

Tannerin mukaan ongelma ei ole siirtolaisuudessa itsessään, vaan siinä, että ihmiset joutuvat nykyään tekemään lähtöpäätöksen pakon edessä.

”Hyviä huonoja esimerkkejä aivovuodosta ovat Sambia, jonka 1 200 lääkäristä yli 800 on lähtenyt Pohjois-Amerikkaan jättäen maan terveydenhoidon retuperälle, sekä Romania, jonka tietotekniikkaosaajista yli puolet olisi halukkaita lähtemään leveämmän leivän perään.”

Tutkija näkee, että lyhyellä tähtäimellä voi olla vaikeaa yhdistää työperäinen maahanmuutto ja korkea kansainvälinen moraali, mutta se ei saa estää globaalia vastuun kantoa.

”Maahanmuuttajista perheineen on pidettävä hyvää huolta ja heidän lähtömailleen on korvattava työvoiman- ja aivoviennin aiheuttamat kustannukset.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: