Sota ja kerskakulutus suurimmat ilmastorikokset

Helsingin yliopiston ekologisen ympäristönsuojelun dosentti Heikki Tervahattu alusti SKP:n ja DSL:n talviyliopistossa Vähäjärven kurssikeskuksessa sunnuntaina aiheesta sodat, rikkaat ja ilmastonmuutos.

tiedonantaja.fi -verkkolehti kirjoittaa:

— Lopettakaa sodat, sotavarustelu ja hillitön kerskakulutus, naulasi [b]Heikki Tervahattu[/b] kolme keskeistä teesiä ympäristöliikkeelle.

Irakin sodassa on asiantuntijoiden mukaan kuollut lähes miljoona ihmistä. Neljä miljoonaa on joutunut pakolaisena jättämään kotiseutunsa. Valtavien inhimillisten, taloudellisten ja kulttuuristen tuhojen lisäksi kärsijänä on ympäristö.

— Tehokkaat sotakoneet vaativat valtavasti energiaa ja fossiilisia polttoaineita. Sotiin käytetyillä varoilla saataisiin paljon aikaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi, muistutti Tervahattu.

Irakin sotaan kuluu Yhdysvalloilta jopa 3 000 miljardia dollaria, kun ilmaston kohtalokas lämpeneminen voitaisiin arvioiden mukaan estää murto-osalla eli 2 000 miljardin dollarin investoinneilla.

Maapallolla käytetään vuosittain yli 1 500 miljardia dollaria aseisiin. Taustalla on Heikki Tervahatun mukaan kasvava taistelu hupenevista öljyvaroista. Ympäristön ja ihmiskunnan kannalta varustelu voi olla kohtalokasta.

— Sotimisen ilmastovaikutuksia ei oteta kansainvälisissä sopimuksissa ja tilastoissa huomioon. Niinpä USA:n Pentagon saa rauhassa olla maailman suurin saastuttaja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: