Asioista niiden oikeilla nimillä – ”Sota on sottoo”

Kapitalismin kovimmassa ytimessä leviävä Occupy Wall Street-liike on vallannut toreja suurkaupungista toiseen, sulkenut moottoriteitä ja satamia ja tavoittanut myös valtavirran median ja poliitikkojen rajallisen huomion.

 
Liikkeen motivaationa toimivat tavallisten ihmisten kokemat arkipäivän epäoikeudenmukaisuudet, jatkuva talousahdinko ja vaikutusmahdollisuuksien puute ovat kokemuksia, jotka ruokkivat tyytymättömyyttä, mutta eivät vielä suoraan johda syvempään analyysiin. Siemenet syvempäänkin yhteiskunnallisten suhteiden ymmärrykseen ovat olemassa, vaikka vielä ei kovin tieteellisellä pohjalla liikutakaan. Protestien tunnus ”We are the 99%!” kertoo joka tapauksessa jonkinlaisesta heränneestä luokkatietoisuudesta.

Puhe luokkayhteiskunnasta, luokkasodasta, Karl Marxista ja jopa sosialismista ovat myös levinneet Yhdysvaltain valtamediaan. Voiko tästä kiittää Demokraattista puoluetta, joka USA:ssa esittää vasemmistoa? Ovatko syyllisiä radikaalien sosialistien voimat tai kommunistien salaliitto? Päinvastoin.

Hampaattomat demokraatit ovat puheissaan keskittyneet lähinnä republikaanien mielistelyyn ja maan virallinen kommunistipuolue Communist Party USAkin on tehnyt itsestään lähinnä tarpeettoman demokraattien hännystelyporukan, jolla ei ole aikoihin ollut mitään omaa sanottavaa. Luokkatietoisuuden kasvusta ja vanhojen hyvien termien esiinnostamisesta on tosiasiassa kiittäminen politiikan kentän oikeistolaisinta laitaa ja sen äänitorvia, vainoharhojen ja kommunistipelkojen voimalla porskuttavia Fox Newsiä, Glenn Beckiä ja Tea Party-liikettä, joiden ajatuksilla on jatkuvasti enemmän vaikutusvaltaa myös republikaanipuolueessa.

 
Luottaessaan periamerikkalaiseen, sukupolvia kestäneen propagandatyön luomaan kommunismin pelkoon ovat USA:n konservatiivit valinneet retoriikassaan lyömäaseiksi marxilaisia termejä kuten sosialismi ja luokkataistelu. Ennen vain kommunistien teoreettisissa julkaisuissa esiintyneet sanat ovat konservatiivien ansiosta eksyneet kaikkialle julkiseen keskusteluun. Eletään omituisia aikoja, kun imperialismin synkimmän keskuksen paljon parjatussa valtamediassa aamu-tv:n juontaja käy juttelemaan leppoisia luokkasodasta.

Totta kai kyseessä on termien väärinkäyttö, jos väitetään että USA:n presidentti tai hänen edustamansa toinen maan äärikapitalistisista valtapuolueista olisi millään tavalla sosialistinen, mutta tällä retoriikalla on kuitenkin ollut mielenkiintoinen vastareaktio. Iskusanoiksi tarkoitetut käsitteet eivät herätäkään samaa punapelkoa kuin 50-luvulla – pikemminkin kiinnostusta. Yhdysvaltain sosialismia julkisesti ajavat puolueet (mm. Socialist Party USA, Socialist Equality Party jne.) ovat moninkertaistaneet jäsenmääränsä. Rajaamalla sosialismin ainoaksi vaihtoehdoksi harjoittamalleen järjettömälle politiikalle republikaanit ovat itse asiassa tehneet valtavan palveluksen koko sosialistiselle liikkeelle.

Esimerkiksi tässä videossa konservatiivi, Yhdysvaltain kongressin jäsen ja republikaani, ottaa suorassa lähetyksessä omatoimisesti esille luokkataistelun käsitteen. Tietenkin hänen vääristyneessä maailmankuvassaan luokkasotaa on vain se, että rikkaita verotetaan – ja lopuksi on yritettävä sitten leikkiä, että kaikki ovat oikeastaan samassa veneessä, ettei luokkia oikeastaan olekaan, vain yksi yhtenäinen Ameriikan Kansa.


 
Selittely samasta veneestä ei vain enää mene läpi millään tasolla maassa, jossa n. 50 miljoonaa elää jatkuvassa kurjuudessa samalla kun 1% väestöstä hallitsee puolta maan vauraudesta. Kommenteista voi kuulla ihmisten turhautuneisuuden:

”What kind of politician – especially one whose entire membership faces re-election in a year – credits the opposition with being behind an increasingly popular movement? One whose loyalty is to the one party system and to the illusion of difference.”

”This is the primary problem in America and Western politics in general – there is no discourse. There is no honest debate. There are those in power with their fingers in their ears and there are those without power shouting from the rooftops. Apparently, never the twain shall meet. You just cannot get through the islation bubble to get any real information into the thick skulls of the political ruling class. The people cannot talk to the governments that are supposed to represent them, because the governments appear to understand just one language – money, the language that most people cannot speak.”

Retorinen ”talking point” kääntyykin itseään vastaan – jos joku kerran voi republikaaninkin mukaan ylipäätään käydä luokkataistelua, sen on oltava todellinen asia, kahden voiman välinen kamppailu johon kumpikin osapuoli voi osallistua. Ja USA:ssa kansalaisille ei todellakaan ole jäänyt epäselväksi, kumpi puoli tässä taistelussa on viime vuodet ollut voitolla. Yhdysvaltalaista sananlaskua mukaillen on nyt avattu sellainen purkillinen matoja, että niitä ei helpolla saadakaan takaisin kannen alle piiloon.

”Like the protest sign said, ”They only call it Class Warfare when it’s against the 1%”. They call it class warfare when we stop surrendering.”

”The 99 percent are finally waking up. Do I care if the one percent whine about a class war ? it’s about time there was a class war and that’s what the Boner is afraid of. Bring it on and let’s get the truth out to the public.”

Mistähän parlamentaarinen vasemmisto löytäisi samanlaisen rohkeuden puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: