Estofiili paljastaa: ”Olen viherstalinistinen CIA:n agentti”

Ilmeeni, kun sain puhelun kuuluisalta kansainväliseltä kirjailijalta.

Ilmeeni, kun sain puhelun kuuluisalta kansainväliseltä kirjailijalta.

”Journalismi on sen kirjoittamista, mitä muut eivät halua kirjoitettavan. Kaikki muu on pelkkää PR-työtä.”

Verkossa kiertää lukuisia kuvameemejä, joissa tätä lainausta on väitetty tunnetun brittiläisen toimittajan, kirjailijan ja sosialistin George Orwellin sanomaksi. Tosiasiassa lentävä lause lienee peräisin yhdysvaltalaiselta sanomalehtimiljonääriltä William Randolph Hearstilta, jota pidetään yhtenä keltaisen roskalehdistön ja sensaatiojournalismin isistä.

Oli lähde mikä hyvänsä, jotain totuutta siinä piilee. Viime päivien kirjoituksissani olen mitä ilmeisimmin onnistunut kirjoittamaan asioita, joita hyvin monenlaiset tahot eivät olisi halunneet minun sanovan. Seurauksena olen näköjään joutunut keskelle käsittämätöntä propagandasotaa, jossa totuus on ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen uhri.

* * *

Juuri äskettäin minulle tuli vihainen puhelu joltakin Suomalais-venäläiseen kansalaisfoorumi FINROSFORUMiin kuuluvalta vironsuomalaiselta ”kansainväliseltä toimittajalta ja kirjailijalta”, joka oli järjenvastaisesti käsittänyt aiemman tekstini siten, että haluan leimata hänet ja kaikki virolaiset uusnatseiksi.

Selitin hänelle kärsivällisesti mitä blogissani sanon – että vironkielistä uusnatsisivustoa ylläpitävä ”Hans Dorpat” oli antanut Johan Bäckmanin järjestämässä tilaisuudessa esitetyille ajatuksille julkisen tukensa Facebookissa – ja ettei se millään tavalla liity häneen tai koske kaikkia virolaisia.  Hän oli sen sijaan kivenkovaan sitä mieltä, että ”kaikki kommunistit valehtelevat” ja ryhtyi selittämään, miten kuuluisa kirjailija hän on.

Hän sätti minua myös siitä, että kehtasin kritisoida Bäckmania ilman, että olin allekirjoittanut FINROSFORUMin julistusta aiheesta (jonka hän, kuuluisa kirjailja, oli ilman muuta allekirjoittanut). Miten ihmeessä olisin voinut allekirjoittaa jotain, josta minulta ei edes kysytty?

Kun kysyin häneltä suoraan, miksi hän olettaa että minua kiinnostaa kuka hän on ja miten kuuluisa, suuttui tämä nainen minuun lopullisesti. Hän sanoi palaavansa maailmankuulun kirjansa kirjoittamisen pariin, ja minä toivotin hänelle hyvää päivänjatkoa.

Tarkistin minulle soittaneen henkilön puhelinnumeron myöhemmin Fonecta Finderistä. Ymmärsin vasta silloin kyseessä olleen Imbi Pajun, jonka ego taisi kokea kolauksen, kun en ollut vaikuttunut suuren kirjailijan yhteydenotosta.

Ilmeisesti eniten häntä harmitti kuitenkin se, että pahainen tuntematon blogikirjoittaja ja vieläpä kommunisti oli vienyt FINROSFORUMilta etulyöntiaseman Bäckmanin vastustamisessa. Se kun vie ikävästi ideologisilta antikommunisteilta propaganda-aseita, joilla leimata kaikki kommunistit ja vasemmistolaiset bäckmanilaisiksi hörhöiksi.

* * *

stalinisti

Pioneereille olen faskisti ja faskisteille pioneeri.

Eikä tämä vielä tähän pääty. Samaan aikaan kun minua haukuttiin puhelimessa valehtelevaksi kommunistiksi, sain Facebookin puolella tiedon, että SAFKAn jäsen Petri Krohn syyttää – tai tutun safkalaiseen tapaan vihjaa vailla todisteita – minun kuuluvan ”Suomen kommunistisen puolueen antikommunistiseen siipeen,” joka haluaa samaistaa fasismin ja kommunismin.

tuominen2

Aiemmin Krohnin toveri Arto Tuominen oli ehtinyt Facebook-julkisuudessa syyttää – tai vihjailla – minun olevan jo muun muassa CIA:n agentti tai vähintään saaneen heiltä rahaa, koska olin kirjoittanut venäläisen MPRA-ammattiliiton osaston kohtaamasta sorrosta Venäjällä suomalaisomisteisen Tikkurilan maalitehtaalla. Tuomisen mielestä MPRA on ”CIA:n lempilapsi,” vaikka minkäänlaisia todisteita hän ei kyennyt esittämään CIA:n ja MPRA:n yhteyksistä toistuvista pyynnöistäni huolimatta.

Myöhemmin Tuominen esitti, että Suomen kommunistiseen puolueeseen on soluttautunut ”kymmeniä nuoria tovereita”, joilla on ”tuplapassi” – siis jäsenyys SKP:n lisäksi joko vihreissä, Vasemmistoliitossa tai Suomen Sisussa (!) Luonnollisesti kaikkien näiden soluttautujien tarkoituksena on vallata pieni puolueemme sisältä päin. Vahva viittaus tuntui olevan, että minä olen yksi heistä.

Luonnollisesti tällekään väitteelle ei safkalaisessa ajatusmaailmassa tarvitse esittää perusteita. Nyt Tuominen on kokonaan blokannut minut, jotta voi esittää provokaatioitaan ilman kiusallisia vastakysymyksiä tai yhteyttä todellisuuden kanssa.

* * *

haters-gonna-hateMinulla on siis nyt verisiä vihamiehiä sekä FINROSFORUMissa että Bäckmanin SAFKAssa.

Olen saanut kuulla olevani virolaisia nuoleskeleva estofiili – onhan minulle kovin rakas avovaimonikin virolaissyntyinen – vihreä, CIA:n agentti ja Neuvostoliiton vihollinen. Samaan aikaan olen ilmeisesti valehteleva, massamurhaamista kannattava stalinisti, joka vihaa virolaisia.

Ehkä olen kaksois- tai kolmoisagentti. Joka tapauksessa kiirettä pitää.

Erityisen mielenkiintoista tässä kaikessa on mielestäni se, miten tällainen kahden leirin marginaalijoukko pyörittää valtaisaa kansainvälistä mediamyllyä Suomessa ja Venäjällä, ehkä myös Virossa, vaikka osapuolien kiista vaikuttaa argumenttien tason perusteella lähinnä mielenterveyspotilaiden keskinäiseltä sanasodalta ennen osaston iltalääkkeiden jakoa.

* * *

Toinen, vakavampi asia, jolle silmäni ovat tämän ihmeellisen mekastuksen seurauksena avautuneet, on homofobian laajuus Suomessa.

Viime päivien kirjoitusteni takia olen nyt saanut väitellä todella monen ihmisen kanssa siitä, onko seksuaalivähemmistöjen oikeuksilla ylipäätään merkitystä. Nyt blogini kommenttipalsta täyttyy kommenteista, joissa puolustetaan oikeutta ”paheksua homoja” – joka minun korvaani kuulostaa yhtä ääliömäiseltä kuin mustaihoisten tai vasenkätisten paheksuminen. Ei sellaista tule hyväksyä Herran vuonna 2013.

Ei siis ole varaa tuudittautua ajatukseen siitä, että Suomessakaan asiat tältä osin olisivat hyvin. Homovastaisuus elää voimakkaana samalla tavalla kuin rasismi, osin jopa voimakkaampana. Rasistiksi ei kukaan halua enää avoimesti tunnustautua, mutta homojen oikeuksia voi vapaasti vaatia poljettavaksi ihan omalla nimellään, ilman leimautumisen pelkoa.

Paljon on siis vielä työtä tehtävänä. Varsinkin kun pitää näitä kolmoisagentin hommia samalla pyörittää.

 

P.S.: Kannattaa lukea myös Tiedonantajan päätoimittajan Marko Korvelan jälkikirjoitus koko jupakasta.

Mainokset

11 responses to this post.

  1. Hei,
    Tokkopa sinulla on ”verisiä vihamiehiä” FINROSFORUMissa. Kirjoituksesi ovat aina lukemisen arvoisia ja usein erinomaisia. Olenpa itsekin jakanut niitä sosiaalisessa mediassa.
    FINROSFORUMissa on aktiiviportaassa useita vasemmistolaisia mukana, eikä keskuudessamme todellakaan ole tahtoa ”leimata kaikki kommunistit ja vasemmistolaiset bäckmanilaisiksi hörhöiksi”. Toimintasi JB:n toimien analysoimisessa ja vastustamisessa on kannatettavaa, enkä koe että sillä saralla olisimme kilpajuoksussa jossa tavoitellaan mitalia.

    Vastaus

  2. On tämä hassua. Kun sinä Sippo olet nyt pioneereille faskisti ja faskisteille pioneeri, en voi muuta sanoa kuin että sitähän minäkin olen aina kokenut olevani ja koen edelleen, sillä en jaa näkökulmaasi tähän asiaan paljon sen enempää kuin Bäckmanin ja SAFKAn näkökulmaa, Finrosforumista puhumattakaan. Maailma on ihmeellinen!

    Oma näkökulmani asiaan näet on, että Bäckman on monessa suhteessa oikeassa ja toisissa asioissa aivan metsässä. Finrosforum pysyy minulle länsivaltojen (etusijalla USA:n) värivallankumouksellinena pelinappulana, ja Tiedonantajan tämänhetkinen linja – jonka kanssa myötäilette toisianne – on liian riippuvainen keskustavasemmiston ja liberaalivihreiden linjasta turhan maltillisine valtamediakritiikkeineen. Bäckmanin homofobiapropagandaa en hyväksy, mutta esimerkiksi maailmanpolitiikassa hänen väittämänsä osuvat paremmin nappiin kuin Hesarin ja muun oikeistopropagandakoneiston.

    Vastaus

    • ”Oma näkökulmani asiaan näet on, että Bäckman on monessa suhteessa oikeassa ja toisissa asioissa aivan metsässä.”

      Pysähtynyt kellokin on ainakin kaksi kertaa päivässä oikeassa. Se nyt ei millään tavalla ole syy olla myöntämättä, että yleisesti ottaen kellossa on jotain pahasti vialla. Dialektiikkaan kuuluu toki, että sekä Mikael Storsjö, Johan Bäckman, Jokke Karjalainen ja Sippo Kähmi voivat samaan aikaan olla oikeassa sekä väärässä hyvin monenlaisissa asioissa.

      ”Tiedonantajan tämänhetkinen linja – jonka kanssa myötäilette toisianne”

      Ketkä myötäilevät toisiaan?

      ”– on liian riippuvainen keskustavasemmiston ja liberaalivihreiden linjasta”

      Millä tavalla tämä näkyy?

      Vastaus

      • Luonnollisesti sinä ja Tiedonantaja myötäilette toisianne, olethan Tiedonantajan toimittaja ja linjasi sama kuin Korvelan Markon, jonka kirjoittaman tekstin linkitit tähän yhteyteen. Ihan hyvä teksti se(kin) on.

        Bäckman-kysymys ja ”keskustavasemmiston ja liberaalivihreiden linja” liittyvät toisiinsa. On nimittäin havaittavaa, että Tiedonantajan suunnalla (sinut mukaan lukien) on asetuttu Bäckmania ja Putinin Venäjää vastaan puolustuskannalle, joka ”puolustuspolitiikan” idean tuntien on lähellä hyökkäyskantaa. Mitä siinä tapauksessa puolustetaan? Tietysti nykyistä liberaalia KAPITALISMIA, huom, huom! Olen ihan samaa mieltä kuin te, ettei Venäjän ”uusissa arvoissa” ole mitään vasemmistolaista, marxilaista tai kommunistista; mutta jos vastustetaan niitä arvoja, on huolehdittava tarkkaan, ettei 1) vastusteta Venäjää (vrt. Suomen ulkopolitiikka 1945–91 ja toisaalta sen jälkeen) ja 2) puolustettava tätä nykyistä Suomea, jossa kokoomus on omaksunut valtionhoitajan roolin ja laittanut kaiken myyntiin (luuletko tosiaan, että kokoomus hyväksyisi homoseksuaalisuuden, ellei sitä voitaisi kaupallistaa niin kuin nyt 2013 tehdään – vrt. Image ja euroviisut?), vihreiksi itseään kutsuvat ovat liberaaliporvareita eivätkä edes yritä saada kuriin vuosisadan ympäristökatastrofia (Talvivaara), SDP on työväenpuolue ilman sosialismia, eduskunnan vasemmistolaisin puolue edustaa maltillista sosiaalidemokratiaa ja kommunistiseksi itseään kutsuva puolue hieman klassisempaa sosiaalidemokratiaa.

        Bäckman on provokaattori, ja hän tietää sen. Bäckman kuitenkin näkee monet asiat myös pisteestä, johon sinivihreillä linsseillä (joita monet niiden käyttäjistä sitkeästi luulevat punavihreiksi) ei kerta kaikkiaan ole pääsyä. Senkin hän tietää oikein hyvin.

      • Pitäisi olla: ”ettei […] 2) puolusteta tätä nykyistä Suomea”. Minun pitäisi näemmä opetella oikolukemaan kirjoitukseni ennen lähettämistä.

      • ”Luonnollisesti sinä ja Tiedonantaja myötäilette toisianne, olethan Tiedonantajan toimittaja ja linjasi sama kuin Korvelan Markon”

        Niin no joo, se on aika todennäköistä että se mitä Tiedonantajaan kirjoittaa myötäilee jollain tavalla itseäni. Mutta Tiedonantajan tehtävän on myös myötäillä koko SKP:tä ja edustaa sen yhteistä linjaa. Me emme Markon kanssa ihan sentään täysin päästämme keksi mitä mieltä Tiedonantaja mahtaa mistäkin asiasta olla.

        ”Mitä siinä tapauksessa puolustetaan? Tietysti nykyistä liberaalia KAPITALISMIA”

        En ymmärrä tätä väitettä. Se ei tunnu olevan kovin dialektinen, ts. ota huomioon venäläisen yhteiskunnan sisäisiä ristiriitoja. Putin ei ole antikapitalisti, kuten itsekin tunnut sanovan, ja venäläiset kommunistit, liberaalivasemmistolaiset, antikapitalistit ja anarkistitkin ovat yksimielisesti Putinia vastaan. Puolustavatko hekin sitten myös mielestäsi liberaalia KAPITALISMIA (ISOILLA KIRJAIMILLA)?

        ”on huolehdittava tarkkaan, ettei 1) vastusteta Venäjää”

        Tästä on mielestäni Tiedonantaja pitänyt erittäin hyvin huolen. Mitään russofobiaa ei lehdessämme tietääkseni ole julkaistu tai tulla julkaisemaan. Venäläistä porvaristoa sen sijaan kyllä vastustetaan.

        “ettei […] 2) puolusteta tätä nykyistä Suomea”

        Miten ihmeessä Venäjän porvariston kritisoiminen olisi kokoomusjohtoisen Suomen puolustamista? Kokoomus ja Yhtenäinen Venäjähän ovat veljespuolueita, eikä se nyt ihan suoraan minkään muunkaan puolueen ”laariin” sada.

        ”(luuletko tosiaan, että kokoomus hyväksyisi homoseksuaalisuuden, ellei sitä voitaisi kaupallistaa niin kuin nyt 2013 tehdään – vrt. Image ja euroviisut?)”

        Kapitalismissa kaikki voidaan kaupallistaa ja muuttaa tavaramuotoon, aina aineettomista asioista lähtien tullen päästöoikeuksiin ja jopa Che Guevaran kuviin. Kokoomus brändää itseään homoseksuaalisuuden puolustajana, koska se haluaa omia tuon edistyksellisen vapautusliikkeen itselleen ja 1) tehdä siitä samalla vaarattoman sekä 2) kiillottaa sillä omaa julkisuuskuvaansa kivakivana edistyspuolueena. Se on yksinkertaisesti hyvää politiikkaa.

  3. Arviosi kokoomuksesta ja homoseksuaalisuudesta menee kyllä taatusti nappiin. Sen sijaan arviotasi kokoomuksesta ja Yhtenäisestä Venäjästä veljespuolueina en allekirjoita. Kokoomuksella on juuret konservatismissa, mutta nykyisin sitä voi pitää yksiselitteisesti uusliberalistisena kapitalistipuolueena. Sen sijaan Yhtenäinen Venäjä on ihan oikeasti konservatiivipuolue. Kotimaan politiikassa se vertautuu mieluummin perussuomalaisiin: yhdistellään vanhoja esikapitalistisia arvoja, hiukan sosialistista vastuunkantoa mutta nationalistisin ja ideologisin ehdoin, ja suurkapitalistit jätetään rauhaan. Ei liene sattumaa, että Venäjä-myönteinen näkemys on yleistynyt persuissa ”rautaa itärajalle” -linjan rinnalle tai jopa tilalle.

    Venäjän vastustuskysymyksen suhteen olet oikeassa sikäli, että russofobiaa ei näy Tiekkarissa. Sen sijaan näkemyksesi liittyen Putinin-vastaisiin ryhmiin Venäjällä ei oikein kanna. Muistelen lukeneeni tämän peräti Tiekkarista: venäläinen yhteiskunta on sen verran konservatiivinen, että sikäläisten kommunistien on turha olettaa puolustavan seksuaalivähemmistöjä. Putinin ja Yhtenäisen Venäjän kannatus ei ehkä sinänsä kata puolta venäläisistä – mutta jos mukaan luetaan kaikki, jotka kannattavat nykyvenäläistä konservatiivista arvopohjaa, saadaan takuulla ylivoimainen enemmistö. Niinpä 1) tämän mm. Venäjän ortodoksisen kirkon vallitsevaan oppiin perustuvan arvopohjan vastainen hyökkäys on helppo leimata Venäjä-vastaiseksi; 2) selkeimmin tätä arvopohjaa vastustaa Venäjällä rekisteröimätön oppositio, eli länsimaisen rahan tukemat, (uus)liberaalia kapitalismia kannattavat värivallankumoukselliset, joilla luotettavien lähteiden mukaan on enintään 10 prosentin kannatus. Näitä värivallankumouksellisia tukee koko meidän valtamediamme – joka lisäksi levittää avointa russofobiaa uutisoiden mm. Venäjän varustautumisesta itärajalla – ja aivan erityisenä klikkinä Finrosforum.

    Vastaus

    • Sinäpä sen sanoit: konservatismin vastustus ”on helppo leimata” Venäjä-vastaiseksi, muttei ole sitä. Vaikka 100% venäläisistä olisi konservatiiveja, konservatiivisuuden vastustaminen on edelleen konservatiivisuuden vastustamista, samalla tavoin kuin suomalaisten konservatiivien vastustaminen ei ole suomalaisvastaisuutta. Siksi onkin tehtävä kaikki mahdollinen, että tämä valheellinen leimaaminen paljastatetaan ja tuomitaan erityisesti radikaalivasemmistolaisten piirissä.

      Yhtenäinen Venäjä on ensimmäiseksi valtapuolue, jonka ainoa tehtävä on säilyttää asemansa valtapuolueena jatkossakin. Siihen kuuluu useita blokkeja, joista osa on uusliberalistisia kapitalisteja, yksityistämisellä miljardööreiksi kohonneita oligarkkeja, nationalisteja, konservatiiveja ja jopa maltillisia sosiaalidemokraatteja, entisiä kommunisteja, ehkä vasemmistolaisiakin. Y.V.:ssäkin vaikuttavat siis monenlaiset ristiriidat, luokkaintressit ym. – ehkä tosiaan voimakkaammin kuin kokoomuksessa, jossa ristiriita on lähinnä pien- ja suurpääoman välillä, sekä ideologisesti reaalikapitalistien ja äärilibertaarien välillä.

      Kokoomus ja Yhtenäinen Venäjä muistuttavat toisiaan kuitenkin nimenomaan siinä, että molemmat ovat hegemonisia valtapuolueita. Molemmilla on hallussaan pääministeri, presidentti, hallitus ja kunnallispolitiikka, sekä vaikutusvaltainen nuorisojärjestö. Molempia valtapuolueita kohtaan esiintyy kuitenkin laajaa tyytymättömyyttä ja epäluuloa kansalaisten piirissä.

      Venäläisen valtiovaltaa lähellä olevan Dmitri Jakuninin johtaman tutkimuskeskuksen (Tsentr problemnovo analiza) raportissa, jossa väitetään duuman vaalien todellisen voittajan olleen Venäjän kommunistinen puolue, todetaan myös:

      ”Voidaan kohtalaisella varmuudella sanoa, että äänestäjät arvioivat valtapuolueen työtä negatiivisesti. Puolueelta on evätty sen hallitseva asema. Itse asiassa kansa on hylännyt Yhtenäisen Venäjän oikeisto-liberaalisen ideologian. Silloin kun vilpilliset vaalitulokset luovat vastakkaisen poliittisen konstruktion, pitää ymmärtää, millainen jännite syntyy yhteiskunnan realiteettien ja johtavan eliitin poliittisten mieltymysten välillä. Tämä poliittinen jännite tulee vain kasvamaan myös kaukana Bolotnaja-aukion ulkopuolella.”

      Tärkeintä onkin tämän ristiriidan esiinnostaminen luokkakantaisesta, vasemmistolaisesta näkökulmasta, joka on huomattavasti laajempi kuin oikeistoliberaalien esittämä kritiikki. Erilaisten emansipatoristen liikkeiden (seksuaalivähemmistöjen oikeudet, ym.) tukeminen kuuluu siihen, mutta kysymys on tietenkin paljon suuremmasta asiasta.

      Vastaus

  4. Posted by N.N. on Touko 25, 2013 at 10:53

    Vuosikausia tätä kahden ääripään (SAFKA – FinRosForum) välistä sekopäistä kiistelyä seuranneena en voi muuta kuin allekirjoittaa vertauksesi mielenterveyspotilaista. Olen usein tavannut näinä molempien leirien ihmisiä ja livenä he eivät vaikuta yhtään vähemmän hulluilta kuin virtuaalimaailmassakaan.

    Vastaus

  5. […] kommentaattorista riippuen. Mieleen muistuu muutaman vuoden takainen selkkaus, jossa sain samana päivänä sekä SAFKA:n että FINROSFORUM:in vihat […]

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: