Aivan ymmärrettävää

Tietokilpailukysymys —

Mikä on se puolue, jonka edustaja iloisen historiattomalla liberaalilogiikalla rinnastaa vallankumoukseen ajetun suomalaisen työväenliikkeen vuonna 1918 ja aseettomia vasemmistolaisia pahoinpidelleet ja murhanneet kreikkalaiset fasistit vuonna 2013?

velipekka2

Onko se kokoomus? Keskusta? RKP? Perussuomalaiset? Muutos 2011? No ei!

vpleivo2

Vasemmistoliittopa tietenkin.

Puolueen tuore kajaanilainen toivo Veli-Pekka Leivo tuntuu kirjoitustensa perusteella olevan aito noskelainen oikeistodemari, jonka historian opinnoissa on paljon puutteita.

* * *

Ensinnäkään sisällissodassa ei ollut erikseen kommunisteja, vaan yksi Sosialidemokraattinen puolue, jonka jäseniä kutsuttiin sosialisteiksi tai sosialidemokraateiksi. Kommunistinen puolue perustettiin vasta sodan jälkeen Moskovassa, elokuussa 1918.

Vuoden 1917 Suomi ei myöskään ollut juurikaan samassa tilanteessa kuin vuoden 2013 Kreikka, vaikka sekasortoa molemmissa maissa esiintyikin. Suomen valtio oli silloin vasta saavuttanut itsenäisyytensä Venäjästä Leninin bolshevikkien vallankumouksen ansiosta. Tasavallan hakiessa muotoaan työväki vaati perusoikeuksiaan.

Sosialidemokraattinen puolue oli todellinen työväenpuolue, sillä sen kanssa yhteistyössä toimivat koko maan työväenjärjestöt sekä ay-liike. Vuoden 1916 vaaleissa puolue sai eduskuntaan 103 edustajaa, määräenemmistön.

Kun tsaarihallitusta edustanut senaatti sitten joutui vallankumouksen vuoksi jättämään paikkansa, myös sosialidemokraattinen puolue osallistui edustajiensa kautta neuvotteluun uuden hallituksen muodostamiseksi. SDP joutui ratkaisujen eteen, joita se ei ollut osannut odottaa vielä tulevaksi.

Puolueella ei silloin ollut suunnitelmaa tai valmiutta vallankumoukseen. Otto Wille Kuusinen totesi 1918 kesällä kirjoittamassaan kirjassa Suomen työväen vallankumouksesta: arvioita ja itsekritiikkiä, että tuohon aikaan koko suomalainen sosialidemokraattinen liike vielä luotti porvarilliseen demokratiaan – joka tosin osoittautui virheeksi.

”Se mikä meidät sokaisi, oli ennen kaikkea parlamentaarisen kansanvallan kangastus […] nyt näytti parlamentaarisen kansanvallan tie aukenevan odottamattoman sileänä ja leveänä työväenliikkeen eteen. Maamme porvaristolla ei ollut sotaväkeä, ei edes luotettavaa poliisia eikä se laillisesti voinut sellaista saadakaan, koska siihen olisi tarvittu valtiopäivillä sosialidemokraattien suostumus. Sosialidemokraateille näytti olevan kaikki syyt pysyä parlamentaarisen laillisuuden tiellä. Sillä tiellä se näytti nyt pääsevän kiskomaan porvaristolta toisen tuloksen toisensa jälkeen.”

* * *

Perustuslakivaliokunnassa sosialidemokraatit saivatkin oman esityksensä valtalaiksi hyväksytyksi. Siinä säädettiin, että Suomen eduskunta yksin päättää kaikista Suomen laeista ja asioista, jotka keisari ja suuriruhtinas olivat aiemmin ratkaisseet.

Kun lakiesitys sitten tuli eduskuntaan, asettuivat kaikki muut porvaripuolueet sitä vastaan, paitsi maalaisliitto, jonka ryhmä hajosi kahtia.

Lopullisessa äänestyksessä 18. heinäkuuta 1917 annettiin 136 jaa- ja 55 ei-ääntä: eduskunta oli päättänyt hyväksyä lakiesityksen. Kauko Heikkilä vuonna 1978 julkaistussa laajassa artikkelissaan Suomen vanhan työväenliikkeen historia kuvaa tilannetta seuraavasti:

Näin siis Suomen taantumusporvaristo, joka sanoissa julistaa suurella suulla ”isänmaanrakkauttaan ja itsenäisyyshaluaan”, asettui vastustamaan ensimmäistä virallista askelta Suomen itsenäisyyden tiellä. Porvarilliset lehdet eivät myöskään peitelleet iloaan, kun Venäjän porvarillinen Kerenskin hallitus hajoitti Suomen eduskunnan.

Eduskunnan palatessa lomalta elokuun 29. oli eduskuntatalo Venäjän väliaikaiselle hallitukselle uskollisten sotilaiden miehittämä. Samana päivänä pidetyssä kansanedustajien neuvottelussa esittivät sosialidemokraatit, ettei eduskunnan laitonta hajoitusmääräystä toteltaisi, vaan eduskunnan työtä jatkettaisiin säätytalolla. Porvarilliset edustajat eivät hyväksyneet esitystä, vaan ilmoittivat, etteivät tule osallistumaan eduskunnan työhön.

Työmies -sanomalehti kirjoitti tuolloin:

… Suomen taantumuksellinen porvaristo käy käsikädessä venäläisen suomisyöjäporvareiden kanssa … Onkohan missään maassa ja milloinkaan porvaristo asettunut kurjemmalle ja häpeällisemmälle kannalle?

* * *

Poliittinen tilanne kärjistyi eduskunnan laittoman hajotuksen seurauksena.

Levottomuuteen vaikutti myös taloudellisen tilanteen vaikeutuminen. Työttömyys lisääntyi, hinnat nousivat päivä päivältä ja vallitsi huutava elintarvikepula. Kansa vaati työttömille töitä ja nälkäisille leipää, kunnallista äänioikeutta, aseistettujen suojeluskuntien lakkauttamista ja työlainsäädännön uudistuksia, erityisesti kahdeksan tunnin työpäivää.

O.W. Kuusinen kuvasi tilannetta puheenvuorossaan uudessa laittomilla vaaleilla valitussa eduskunnassa:

”Leipää tahtoo työväki täällä, sillä se on leivän puutteessa. Ja oikeutta se tahtoo, sillä se on oikeudenkin puutteessa. Leipää ja työtä ensi kädessä, sitä minun käsittääkseni Suomen työväeltä puuttuu ja sen takia se on epätoivossa.”

Kun uuden eduskunnan porvarillinen enemmistö päätti kuitenkin lykätä vaadittujen uudistusten vahvistamista, alkoi marraskuun suurlakko.

Senaatti pyysi eroa, ja ankarasta painostuksesta johtuen eduskunta päätti lopulta vahvistaa kunnallislain 147 äänellä 45 vastaan ja 8-tunnin työaikalain 149 äänellä 42 vastaan.

Yrjö Sirola luonnehti vuonna 1928 laatimassaan tutkimuksessa suurlakkoa näin:

Lakko levisi nopeasti yli maan ja sai pian vallankumouksellisen luonteen. Työväki ei enää tyytynyt vaatimaan edellämainittuja uudistuksia ja […] lahtarikaartien aseistariisumista, vaan rupesi vaatimaan vallanottoa. […] Johdossa ilmeni kuitenkin epäröintiä, ei ollut luottamusta Venäjällä tapahtuneen lokakuun vallankumouksen pysyväisyyteen.

Vielä marraskuussa 1917 pidetyssä sosialidemokraattisen puolueen ylimääräisessä edustajakokouksessa oli vaikea saada aikaan päätöslauselmaa, joka antaisi valittavalle puoluejohdolle oikeuden kehoittaa työläisiä ryhtymään aseelliseen puolustustaisteluun, jos porvaristo ryhtyy avoimeen hyökkäykseen työläisiä vastaan.

Järjestyskaartien radikalisoituminen punakaarteiksi tapahtuikin laajalti erillään itse sosialidemokraattisen puolueen johdosta reaktiona suurlakon tapahtumiin.

* * *

Vuoden 1918 tammikuussa käynnistynyt vallankumous ei myöskään ollut mikään kommunistien masinoima salajuoni.

Kun eduskunnan porvarillinen enemmistö antoi tammikuun 12. 1918 sosialidemokraattien vastustuksesta huolimatta Svinhufvudin senaatille oikeuden ”lujan järjestysvallan” saattamiseksi maahan, oli se asiallisesti ottaen luokkasodan alkamismerkki. Välittömästi tämän jälkeen alkoivat suojeluskunnat eri puolilla maata hyökkäillä työväkeä ja venäläisiä vallankumouksellisia sotilaita vastaan.

Vallankumousta ajoivat eteenpäin pääasiassa itsenäiset työväen järjestyskaartit, jotka pelkäsivät suojeluskuntien hyökkäystä. Niitä ei voi mitenkään rinnastaa muutamaan aseistettuun fasistiöykkäriin, jotka käyvät pieksemässä ja puukottamassa aseettomia ihmisiä.

Vallankumoukseen ajettu työväki tavoitteli kansanvaltaa, jota porvaristo ei halunnut muilla keinoin luovuttaa.

Tammikuun 28. päivänä muodostettiin vallankumoushallitus, Kansanvaltuuskunta. Sen valmistelema ehdotus Suomen valtiosäännöksi on edelleen demokraattisempi kuin nykyinen perustuslakimme.

Valtiosääntö olisi voimaan tultuaan turvannut sananvapauden, kokoontumisvapauden, oikeuden kirjalliseen julkaisutoimintaan kenenkään sitä rajoittamatta, ja työväen lakkovapauden. Siinä esiteltiin myös kansalaisaloitteet sata vuotta etuajassa.

Paras kohta on kuitenkin pykälä 43:

Jos niin uskomatonta tapahtuisi, että itse Kansaneduskunnan enem­mistö julkenisi syrjäyttää koko tämän Valtiosäännön tahi ilmeisesti ta­hallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa nouskoon ja hajoittakoon sen eduskunnan …

Vasta luokkasodan aikana muodostui puolueen piirissä kaksi toisilleen vastakkaista, pysyvää rintamaa: puolueen jäsenistö oli melkein kokonaisuudessaan innolla mukana vallankumouksessa, mutta Väinö Tannerin johtamat oikeistodemarit asettuivat sodan aikana avoimesti vallankumousta vastaan.

Siihen päättyi Suomen vanhan, yhtenäisen sosialidemokraattisen puolueen tie. Tosin silloinkaan ei vielä puhuttu kommunisteista.

* * *

”Demokraattisen” ja laillisen valkoisen Suomen voitettua Saksan asevoimien tuella äärivasemmistolaiset punikit suljettiin keskitysleireille. Jos joku silloin muistutti Kultaista aamunkoittoa toiminnallaan ja retoriikallaan, se oli nimenomaan valkoinen Suomi.

Leireillä kuoli viisinumeroinen määrä ihmisiä surkeissa olosuhteissa, suuri osa ilman mitään kunnollisia oikeudenkäyntejä. Virallisesti teloituksia oli 7 370 ja vankileireillä kuolleita 11 652. Työväen Järjestyskaartin perinneyhdistys ry:n puheenjohtajan Markku Niemisen mukaan tulisi puhua jälkiselvittelyn sijaan sotarikoksesta Jugoslavian sotien tapaan.

En tiedä olivatko nuo tapahtumat Leivosta ”aivan ymmärrettäviä,” mutta tiedän niiden ainakin olevan pirun kaukana siitä, että Kreikassa murhaan ja pahoinpitelyihin syyllistyneen fasistipuolueen johtaja kätyreineen joutuu istumaan modernissa oikeussalissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: