Internationalismin välttämättömyydestä

globalTiedonantaja-lehden keskusteluryhmään tänään välitetyssä kirjoituksessa Internatsionaalin houre – vasemmiston taantumus esitetään seuraavaa:

Nykyinen vasemmisto elää eilisen maailmassa, kun se kamppailee internatisonaalin puolesta. On käsitettävä, että keskus-periferia vastakkainasettelu on käynyt globalisaation myötä yhä tähdellisemmäksi ja on suuri vaara, että ylikansallinen kapitalismi ja sen tuoma kulttuurillinen rappio on mitä suurin uhka paikallisille kulttuureille ja tämä rappio on tuhovoimassaan hyvinkin mahdollisesti paikallisen solidaarisuuden hävittävä voima.

Tämä Susanna Kaukisen kirjoitus, joka ei ole edes ensimmäinen lajissaan, on sen verran eriskummallinen hyökkäys koko vasemmistolaisuuden perusajatusta vastaan, että se ansaitsee jonkinlaisen vastakommentin.

* * *

Kirjoituksen perustavanlaatuinen ongelma on, että se käsittelee abstraktioita kuten ”keskus vs. periferia” ja ”kansainvälisyys vs. paikallisuus” ilman yhteyttä näiden tosiasiallisiin tämänpäiväisiin tai historiallisiin sisältöihin. Samalla kirjoituksessa esitettyjen väitteiden yhteys käytännön politiikkaan jää pitkälti epäselväksi.

Historiattomuus näkyy myös kirjoituksessa esiintyvissä omituisessa väitteissä:

Kun perinteinen vasemmistolainen käy internatsionalistien kelkkaan, on hän aatteensakin – tosin kenties tahattaan – pettänyt.

Tosiasiassa ei ole olemassa ”perinteisen vasemmiston aatetta” ilman internationalismia. Vasemmistolaisuus ylipäätään on kehittynyt siitä historiallisesta tosiseikasta, että kapitalismi on aina ollut kansainvälinen ilmiö, ja siihen sisältyvät yhteiskuntaluokat aina rajat ylittäviä.

Kuten kaikki tietävät, Karl Marx puki asian sanoiksi Kommunistisessa manifestissa tähän tapaan, nimenomaan kuvaillen ylikansallisen kapitalismin tuhovoimaa:

Työläisillä ei ole isänmaata. Heiltä ei voida ottaa sitä, mitä heillä ei ole. Kun proletariaatin lähinnä täytyy vallata itselleen valtiollinen valta, kohottaa itsensä kansalliseksi luokaksi, muodostua kansakunnaksi, se on itsekin vielä kansallinen vaikka ei suinkaan siinä mielessä kuin porvaristo käsittää.

Kansojen kansalliset eroavuudet ja vastakohtaisuudet häviävät yhä enemmän jo porvariston kehittyessä, kauppavapauden, maailmanmarkkinoiden, teollisuustuotannon ja sitä vastaavien elinehtojen samankaltaisuuden mukana.

Proletariaatin valta jouduttaa niiden häviämistä. Yhteinen toiminta, ainakin sivistysmaiden kesken, on proletariaatin vapautuksen ensimmäisiä ehtoja.

Jos manifestiin on lähemmin tutustunut, tietää sen olevan rakenteeltaan itse asiassa vastaus niihin porvarillisiin vastaväitteisiin, jotka vasemmistoliikettä vastaan oli aiempina vuosikymmeninä kohdistettu.

Historialliseen kontekstiin asetettuna käykin siis ilmi, että Kaukisen tänään uusina — mahdollisesti jopa ”edistyksellisinä” — ajatuksina esittämät väitteet ovat tosiasiassa vanhempia kuin Marxin 30-vuotiaana kynäilemä manifesti!

* * *

Kaukisen kirjoitus on lisäksi epälooginen. Sen perussanoma on, että kansainvälisyydestä on luovuttava, koska oikeisto käyttää sitä hyväkseen, mutta nationalismista ei, vaikka oikeisto käyttää sitä vähintään aivan yhtä paljon, tai vieläkin enemmän hyväkseen.

Kun kirjoittaja mainitsee poliittisiksi innoittajikseen V.I. Leninin, voisi hänelle suositella Leninin teksteihin tutustumista. Lenin oli kansallisen itsemääräämisoikeuden tiukka puolustaja, mutta ehdoton internationalisti, kaikenlaisen nurkkakuntaisen nationalismin vastustaja.

Kun Kaukinen kirjoittaa suomalaisella isolationalismilla olevan ”kaikki edellytykset perustua edistyksellisiin arvoihin”, kirjoitti Lenin ”edistysmielisen” ”kulttuurisen autonomian” tunnuksesta jo sata vuotta sitten, ettei se ole yhtään karkeinta nationalismia parempaa:

”The class-conscious workers fight hard against every kind of nationalism, both the crude, violent, Black-Hundred nationalism, and that most refined nationalism which preaches the equality of nations together with … the splitting up of the workers’ cause, the workers’ organisations and the working-class movement according to nationality.”

Leninin aikana uhkana oli imperialistinen maailmansota, joka silloin toteutuikin kaikessa julmuudessaan. Kun tänään meitä jälleen yllytetään sotaan patriotismiin ja kansallistunteeseen vedoten, on kansainvälisyyden puolesta ja nationalismia vastaan puhuminen aivan äärimmäisen olennaista.

* * *

Harvoja konkretiaan pureutuvia kohtia Kaukisen tekstissä on seuraava, ilmeisesti Euroopan unionin yhtenäiseen markkina-alueeseen viittaava osio:

… kun sallitaan sellaiset taloudelliset järjestelyt, että työmarkkinoille virtaa työvoimaa enemmän kuin on työpaikkoja, tämä nimenomaan on se asiaintila, joka turhautuneen kansan saa etsimään syyllisiä ja osin tämä syyllisten etsintä ilmenee mitä valitettavimmin rasismin muodossa …

Jos ohitetaan se tosiasia, että kapitalismissa työmarkkinoilla on aina enemmän työvoimaa kuin on työpaikkoja, on kirjoittaja siinä täysin oikeassa, että kapitalistisessa markkinoiden laajentamisessa tavoitteena on nimenomaan työläisen asettaminen toista vastaan pääoman hyväksi. Johtopäätös vain on täydellisen pielessä — Kaukisen mukaan on luovuttava internationalismista ja ”kamppailtava sen eteen, että solidaarisuus voidaan säilyttää edes paikallisesti.”

Tosiasiassa ”paikalliseen solidaarisuuteen” keskittyminen tilanteessa, jossa pääoman hyökkäys on kansainvälinen, tarkoittaa suurella kaliiberilla omaan jalkaan ampumista. Se on itse asiassa paras tapa varmistaa myös paikallisen solidaarisuuden tuhoutuminen.

workers

Tässä varoittavana esimerkkinä on kunnostautunut suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen valtavirta. Se keskittyy puolustamaan työvoiman saatavuusharkintaa, joka järjestelmänä on jo romutettu, tai puhumaan ”suomalaisen työn” suosimisesta, kun olennaisempaa olisi puhua kaikkien Suomessa työtätekevien työehtojen puolustamisesta.

Ongelmana näissä tapauksissa on nimenomaan se, että rajojen yli toimiva porvaristo on jo hävittänyt protektionismin mahdollisuuden lainsäädännöstä sitomalla Suomen EU:n yhteiseen markkina-alueeseen. Ay-liike puolustaa jotain, mitä sillä ei enää ole!

Kritiikkiä voi, ja tuleekin, toki kohdistaa ay-liikettä johtaviin sosialidemokraatteihin, jotka ovat olleet mukana edistämässä tätä markkinoiden avaamista lobbaamalla voimakkaasti EU-jäsenyyden ja vapaakauppasopimusten puolesta. Mutta tässäkään ongelmana ei ole sosialidemokraattien mahdollinen internationalismi sinänsä, vaan se, että he ovat korvanneet proletaarisen kansainvälisyyden porvarillisella kansainvälisyydellä.

Kun Alexander Stubb lähtee Team Finlandin kanssa hieromaan bisneksiä ja Juha-Pekka Väisänen Maailman rauhanneuvoston kokoukseen pohtimaan Gaza-solidaarisuuskampanjaa, on kysymys täysin eri kontekstista. Työväenliikkeen ja pääoman internationalismi ovat kaksi aivan erillistä asiaa.

Me kommunistit vaadimme EU-jäsenyydestä ja vapaakauppasopimuksista irtaantumista — mutta emme siksi, että olisimme kansainvälisyyttä vastaan, vaan siksi, että nuo järjestelmät ovat haitallisia suomalaisten työläisten lisäksi koko eurooppalaiselle työväenluokalle. Meille on päivänselvää, ettei Euroopan unioni edusta millään tasolla sitä internationalismia, jota vasemmistolainen työväenliike on syntymästään lähtien tavoitellut – sitä, jossa huomispäivän kansat ovat veljet keskenään.

* * *

Nykyvasemmistolle suurempi ongelma onkin internationalismin puute, ei sen liiallisuus.

Kansainvälisellä tasolla työväeltä puuttuu varsinainen viides internationaali, ja vaikka suomalaiset kommunistit osallistuvat Euroopan vasemmistopuolueen ja Kansainvälisen kommunististen ja työväenpuolueiden verkoston toimintaan, ei niillä ole samanlaista auktoriteettia kuin menneillä internationaaleilla.

Tämä on näkynyt viime vuosina esimerkiksi suomalaisen vasemmiston heikkona solidaarisuutena Etelä-Euroopan vasemmiston taistelulle. Kun Kreikassa kamppailtiin (ja kamppaillaan edelleen) talouskuria vastaan, Suomen eduskuntavasemmisto äänesti häpeällisesti talouskurin puolesta.

Nimenomaan siksi, että kapitalismi on globalisoituneempaa kuin koskaan, on järjetöntä ja äärimmäisen taantumuksellista esittää, että sitä vastaan olisi mahdollista kamppailla asettumalla kaikenlaisen internationalismin tunnusta vastaan.

Päin vastoin suurvaltojen sapelinkalistelun kiihtyessä meidän on tehtävä kaikki mahdollinen ”isänmaallisten” sotasuunnitelmien torjumiseksi ja ”oman maan” muiden edelle asettamista vastaan. Kotimaassa meidän on ryhdyttävä toimiin samojen oikeuksien turvaamiseksi myös muualta tulleille siirtotyöläisille, ja kaikenlaisen köyhät köyhiä vastaan asettavan ”Suomi suomalaisille” -sosialisovinismin hävittämiseksi. Euroopan tasolla puolestaan tarvitaan yhä vahvempaa yhteistä rintamaa uusliberalistista kriisipolitiikkaa ajavaa Troikkaa vastaan.

Juuri nyt tarvitaan siis yhä enemmän sekä kansainvälisiä että paikallisia kamppailuja, sillä globaalikapitalismin oloissa ne ovat aina väistämättä saman asian kaksi puolta — ilman toista ei voi olla toista.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: