Ovatko poliisin palvelut joskus olleet hyvällä tasolla?


 
Elokuussa Suomen poliisijärjestöjen liitto tuli julkisuuteen aliresursoinnin aiheuttamista ongelmista poliisien työssä. Liitto kertoi poliisipalvelujen laskeneen tasolle, joka ”ei täytä kansalaisten oikeutettuja odotuksia”.

”En muista 15 vuoden takaa vastaavaa olleen. Kesä tulee olemaan todella rankka, juttumäärät nousevat – selvitysprosentit laskevat. Kansalaisille kerrotaan puhelimessa suoraan, että joillekin keikkapaikoille ei ole mahdollista mennä. Kropat (ruumiit) hoidetaan ja aivan pakolliset työtehtävät. Jonkinlaisia merkkejä on jo siitäkin että sairaslomat lisääntyy juttuvastuuvuorolla, joka on meillä kerran viikossa.”

Eilen eduskunnassa käsiteltiin perussuomalaisten välikysymystä samasta aiheesta. Budjettileikkausten vaikutusten ja poliisin voimavarojen arvioinnin sijaan keskustelussa suurinta kohua aiheutti kuitenkin poliisikansanedustaja Ismo Soukolan (ps.) ”möläytykseksi” luonnehdittu puheenvuoro — ei niinkään sen esiin nostaman ajatuksen takia, vaan siksi, että siinä paljastettiin asioita pääministerin henkilökohtaisesta elämästä.

Liian hapokasta.

Liian hapokasta.

Varsinainen pointtihan oli tämä:

Miten vastaavaa [tehostetun valvonnan] palvelua voisi saada yksinhuoltajaäiti väkivaltaista entistä puolisoaan kohtaan?

Vaikka vaitiolovelvollisuuden piirissä olevien asioiden levittelyä nyt ei varsinkaan poliisilta voi pitää kovin korrektina, on tämä esitetty kysymys on täysin aiheellinen. Tavan pulliainen ei saa samanlaista palvelua kuin yhteiskunnan merkkihenkilö.

* * *

Siinä missä poliisihallinnolla kyllä tuntuu riittävän resursseja haaskattavaksi aseistettujen mellakkajoukkojen ja ratsupoliisien usuttamiseen rauhallisten vappukulkueiden ja mielenosoitusten kimppuun, oikeiden rikosten uhreiksi joutuneilla ihmisillä on jatkuvasti ongelmia poliisin huomion kiinnittämisessä.

Seuraavan tyyppiset tarinat ovat omassa tuttavapiirissäni yleisiä:

Terveisiä ison suomalaiskaupungin alueelta: tapahtui väkisinmakuu, tekijää seurattiin siviilien toimesta pitkän matkaa julkiseen kulkuneuvoon (ei sitä stoppaamaankaan tarjolla olevin lihaksin saatu), poliisille selostettiin reittiä ja tapahtumia livenä – muutaman päivän päästä teon kohde sai kutsun tulla kertomaan, mitä olikaan tapahtunut. Tekijä häipyi kulkuneuvon mukana.

Ja edelleen:

… yks tyyppi pahoinpiteli mun siskon. Tilanne oli ollu aika vaarallinen, kun se oli yrittänyt jopa kuristaa sen. Mutta poliisit oli sitä mieltä että ”yrittäkäähän nyt sopia riitanne” …

Ja vielä:

… odotettiin seinänaapurin perheväkivaltakeissiin sinitakkeja reilu tunti. (Ambulanssi mätkitylle osapuolelle tuli asianmukaisessa ajassa.) Yritettiin hillitä mätkivää herrahenkilöä ränkkäämällä niiden ovikelloa ja huutelemalla rapusta, ryysäten itse karkuun aina, kun se rynni rapun puolelle yrittäen mätkiä sivunumerona meitäkin. En minä nyt siviilipohjaista itsepuolustusta glorifioida tahdo, mutta toisista asioista tulee toisia asioita turvattomampi olo?

Systeemin vartija se poliisin on työ.

Systeemin vartija se poliisin on työ.

Nykyhallitus on tunnetusti mestari selittelyssään, miten rajuista leikkauksista huolimatta palvelut säilyvät ennallaan tai jopa maagisesti parantuvat.

Sisäministeri Päivi Räsänen vastasikin julkisuudessa välikysymykseen lähinnä torumalla oppositiota, ettei ”kansalaisten turvallisuudentunnetta pidä horjuttaa väärillä väittämillä”.

Ministeri vakuutti, että ”poliisin toimintakyky on säilynyt vakaalla ja hyvällä tasolla”. Mahdolliset kansalaisten turvattomuuden tunteet hän sälytti yksinomaan perussuomalaisten syyksi.

* * *

Sitä minä en tiedä, mihin Räsänen viittaa ”vakaalla ja hyvällä tasolla”, mutta nykytasoa ei ainakaan voi kovin hyväksi luonnehtia.

Toisaalta en ole siitäkään laisinkaan varma, onko poliisin asiakaspalvelu koskaan ollut mistään kotoisin.

Mieleeni muistuu esimerkiksi sellainen hassunhauska tapaus jo yli kymmenen vuoden takaa, jossa eräänä yönä huligaani hakkasi naamani tohjoksi. Väkivallantekonsa jälkeen tämä päihtynyt herrasmies jahtasi minua sitten mopolla pitkin pimeää metsätietä, ilmoittaen varsin selväsanaisesti aikovansa tappaa minut.

Ajattelin, että tämä olisi sellainen asia joka saattaisi poliisia kiinnostaa, mutta puhelimessa väsähtäneen kuuloinen poliisisetä neuvoi jättämään sitten aamulla paremmalla ajalla ilmoituksen asiasta. Siis jos satun olemaan vielä hengissä.

Voi sanoa, että turvallisuudentunteeni kansalaisena horjui tuolloin ihan merkittävästi. Voi jopa sanoa, että luottamukseni poliisiin heikentyi.

Olisi kai pitänyt sanoa puhelimessa, että vaarallinen anarkisti täällä on tärvelemässä kartanoni kallisarvoisia pihaistutuksia — tyypillinen kannabiksen piikittämisestä seurannut raivokohtaus. Lähettäkää helikopteri ja tarkka-ampujia!

* * *

Vaikka tämä tapahtui yli vuosikymmen sitten, ilmiö tuskin siinäkään vaiheessa oli mitenkään uusi. Toisen tuttavan tarina kertoo:

Kun minua oli husittu 30 vuotta sitten puukolla Koivukylässä, menin tekemään aamulla Tikkurilaan rikosilmoitusta.

Poliisimiehen kommentteja: ”Sehän on pieni mies, siitä selviytyy kun vähän ravistelee.” ”Meillä on niin paljon niitä tapauksia kun puukko osuu.”

Lopulta sain virkamiehen uskomaan että törkeän pahoinpiteluon rangaistava, kun olin saannut avaamaan lakikirjan.

Ehkä kysymys ei lopulta ole budjetista alkuunkaan, vaan poliisin yleisestä suhtautumisesta rooliinsa. Se on jotain aivan muuta, kuin meille syötetyissä tosi-tv-ohjelmissa.

Poliisi vappuna kokoontumisvapautta turvaamassa.

Poliisi vappuna kokoontumisvapautta turvaamassa.

* * *

Vastineessaan ministeri Räsänen muistutti myös, että ”poliisin hallintorakenneuudistuksessa ei ole ajettu mitään poliisin tehtäviä alas”.

Ei kai ole tarvinnutkaan, kun se on tehty jo aiemmin. Esimerkiksi Sipoosta poliisiasema on lakkautettu käytännössä kokonaan.

Törmäsin tähän häkellyttävään ilmiöön jokunen vuosi sitten. Kävi sellainen tapaus, että autostani potkaistiin sivupeili paskaksi ihan Nikkilän poliisiaseman parkkipaikalla.

Kun tekijästäkin oli puolivarma havainto, astelin sitten poliisiasemalle tekemään asiasta ilmoitusta. Mutta siellä sainkin kuulla, ettei rikosilmoitusten vastaanottaminen tässä toimipaikassa enää onnistu, se palvelu on lakkautettu. Poliisivirkailija neuvoi soittamaan Porvoon poliisiasemalle.

No, soitin sitten Porvooseen. Sieltä vastasi jälleen väsähtäneen oloinen poliisisetä — ehkä se sama jonka kanssa olin keskustellut vuosia aikaisemmin? — joka neuvoi minua ajamaan kotiin ja jättämään rikosilmoituksen netissä pankkitunnuksilla, kun ei nyt oikein nappaa tässä puhelimessa sitä kuunnella. On vähän kiire tämän munkin kanssa, nääs.

Siinä vaiheessa ajattelin, että pitäkää tunkkinne. Vaikka rikos oli tapahtunut muutaman metrin päässä poliisiasemasta, oli sen ilmoittaminen mahdotonta.

* * *

Onkin vaikea kuvitella, miten poliisin asiakaspalvelu voisikaan tästä ”vakaasta tasosta” vielä merkittävästi huonontua. Ehkä viimeisimpien leikkausten jälkeen siellä on toisessa päässä enää pelkkä puhelinvastaaja.

Tervetuloa poliisin puhelinpalveluun. Yhteydenottosi on meille tärkeä. Kaikki asiakaspalvelijat ovat parhaillaan varattuja. Ole hyvä ja jätä rikosilmoituksesi äänimerkin jälkeen ja paina ruutu. Jos haluat, että virkailijamme soittaa sinulle takaisin heti vapauduttuaan, paina tähti. Keskimääräinen takaisinsoittoaika tänään on. Neljä. Kymmentä. Kolme. Minuuttia. Kiitos soitostasi.

Mutta onneksi sentään eduskuntatalon portaille riittää joka kerta panssaria ja pippurisumua — vaikka muille jakaa.

aarnio_vapaaksi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: