Vuosi jälkikatsauksessa – ja se, mikä jäi kertomatta

theylive10896252_10204757749920115_8884154790789620092_o

Uutisvuotta 2014 leimasivat imperialismin kiristyneet ristiriidat. Synkän vuoden muotisanoiksi nousivat Ukrainan myötä ulkopolitiikkaan ja informaatiosotaan liittyvät termit – hybridisodankäynti, Putin-juusto ja löyhästi määritelty venäjätrolli-termi, joka asiayhteydestään irrotettuna siirtyi nopeasti tarkoittamaan ketä hyvänsä, jonka mielipiteet poikkeavat valtavirrasta.

Kauhistellessaan venäläistä propagandaa Suomen media sokaistui täysin omalle propagandistiselle asenteelleen. Tuskin viikkoakaan kului ilman uutta, varmaa tietoa Stalinin, Hitlerin ja Saatanan parhaimmat puolet yhdistäneen presidentti Putinin viimeisimmästä juonesta. ”Venäjä aloitti kauppasodan,” uutisoi Helsingin Sanomat elokuussa, kun Venäjä vastasi omilla pakotteillaan EU:n aloittamaan kauppasotaan.

Nähtäväksi jää, mikä vaikutus EU:n asettamilla Venäjä-pakotteilla on Suomen talouteen pitkällä tähtäimellä. Maamme poliittisen johdon vastuusta vapauttava termi on kuitenkin jo ehditty uittaa tiedotusvälineisiin. ”Nyt tulevat Putin-potkut!”

Nato-lähentyminen eteni

Ukrainan kriisin sivutuotteena Alexander Stubbin sekalainen pätkähallitus onnistui siinä, mistä moni porvarihallitus on vain haaveillut. Suomi on hyvää vauhtia menettämässä itsenäisen ulkopolitiikkansa ja sotilaallisen liittoutumattomuutensa.

Pitkään jatkunut maamme hivuttaminen kohti sotilasliitto Natoa otti uuden askeleen syksyllä, kun Walesin huippukokouksessa allekirjoitettiin niin sanottu isäntämaapöytäkirja. Tämä eduskunnalta piilossa valmisteltu sopimus — jota ei saa sanoa sopimukseksi — määritteli uudet puitteet tuelle, jota Suomi antaa maaperälleen tuleville ulkomaisille sotajoukoille.

Siinä missä jokainen Venäjän sotaharjoitus ja joukkojen siirto uutisoitiin tarkkaan, ei Naton suuri sotaharjoitus Baltian alueella kesäkuussa juuri viihtynyt lööpeissä. ”Älä säikähdä,” ennätti sen sijaan Aamulehti neuvomaan elokuussa, kun osana Northern Coasts 14 -harjoitusta Naton saksalaiset sotilasajoneuvot vyöryivät Vuosaaren satamasta kohti Turkuun rantautuneita sotalaivoja.

Samaan aikaan mediassa meni läpi ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) ja puolustusministeri Carl Haglundin (r.) vakuuttelu siitä, ettei uusi isäntämaasopimus lähennä Suomea Natoon ”millimetriäkään” — tai muutenkaan ole millään tavalla merkittävä. Itse sopimuksen tekstistä ilmenee kuitenkin, että Suomi sitoutuu siinä ”täysin voimin” tukemaan kaikenlaisia Naton sotilastoimia, myös hyökkäyksiä maamme rajojen ulkopuolelle.

Ay-liikkeen näytön paikka

Vaikka uusien työpaikkojen luomisesta on puhuttu koko vuosi, kokoomusjohtoinen hallitus on onnistunut lähinnä valtion tulopohjan rapauttamisessa ja työttömyyden tuntuvassa kasvattamisessa. Yt-neuvottelut koskivat viime vuonna yhteensä yli 109 000:ta palkansaajaa, potkut tuli 12 447 työläiselle.

Yksityisten palvelualojen irtisanomiset kasvoivat noin 60 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kyseenalaisen tilaston johdossa oli jälleen Postiksi nimensä vaihtanut Itella (1 132 irtisanottua), sitten entisiä nokialaisia nurkista siivoava Microsoft (1 050) ja pronssisijalla työläisten kyykyttämisellä vuoden aikana profiloitunut Kesko (662).

Ay-liikkeelle vuosi 2015 on näytön paikka. Kentältä nousseet mielenosoitukset Palmian yksityistämistä ja metallin pääluottamusmies Terho Laitilan erottamista vastaan sisältävät myrskyvaroituksen, joka uutta kattojärjestöä suunnittelevan ay-johdon olisi viimeistään nyt syytä panna merkille.

Toinen vuoden aikana pinnan alla kuplinut kysymys on niin sanotun osallistavan sosiaaliturvan ja kuntouttavan työtoiminnan varjolla toteutetut, toinen toistaan hurjemmat suunnitelmat ilmaistöiden teettämisestä ja Saksan matalapalkkatöiden tuomisesta Suomeen. Todellinen pommi laukaistiin vuodenvaihteessa, kun kunnille annettiin väliaikainen oikeus irtisanoa väkeä ja palkata valtion tuella tilalle yli 57-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä.

Yhä röyhkeämmäksi kasvavan EK:n kanssa työväelle aina vain kurjempia ”kompromisseja” hieromisen sijaan Suomen ay-liike voisi ottaa mallia vaikkapa Belgiasta, jossa eläkeiän korotukseen vastattiin viime kuussa yleislakkoon huipentuneella työtaistelujen sarjalla.

Vaietut vapaakauppasopimukset

Marraskuussa tehtiin suomalaista ihmisoikeushistoriaa, kun kansalaisaloitteen avulla eduskunnan käsittelyyn noussut tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin – taantumuksellisten voimien paastoista, rukouksista ja tunteikkaista lauluesityksistä huolimatta.

Vähemmälle huomiolle jäivät samaan aikaan eduskunnassa läpi runnotut päätökset lapsilisien leikkauksista sekä EU:n ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen hyväksymisestä.

Kauppasopimuksiin liittyvät silmänkääntötemput ovatkin olleet vuoden 2014 kestoteema. TTIP-info -liikkeen lukuisista vetoomuksista, mielenosoituksista ja aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta kauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) ei vielä joulukuussa osannut mainita sopimukseen liittyviä uhkia. ”Mä oon ehkä enemmän keskittynyt tähän etujen hakemiseen,” kuului ministerin häkeltynyt, mutta rehellinen kommentti.

lenita_toivakka

Kohua herättänyttä TTIP-sopimusta pahemmin jäi varjoon yhtä suuri TiSA-sopimus, joka koskee palvelukauppaa. Arvioiden mukaan sopimus tulee käytännössä tarkoittamaan julkisen palvelujen yksityistämistä laajalla skaalalla. Joulun alla tullut asiakirjavuoto paljastaa, kuinka puhtaat jauhot neuvottelijoilla on pussissa: TiSA-sopimus on tarkoitus pitää salaisena vielä viisi vuotta hyväksymisen jälkeenkin!

Vaalien ravisuttavat ääripuolueet

Tutut puheet eurokriisistä ja Kreikan velasta nousivat uudelleen esiin vuoden lopulla maan ajauduttua uusiin parlamenttivaaleihin. Se, mitä vaaleissa tapahtuu, ja mikä suuren suosian saavuttaneen vasemmistopuolue Syrizan rooliksi muodostuu, on vielä kirjoittamaton lehti.

Varmaa on kuitenkin se, että Kreikan vaalit tarjoavat koko Euroopalle uutta toivoa vallalla olevan talouskurituksen murtamiseksi, ja sitä EU-porvaristo pelkää kuollakseen. ”Pahempaa kuin kommunismi!” kiljui rahastoyhtiö Capital Groupin julkisuuteen vuotanut muistio Talouselämässä. Helsingin Sanomissa maltillisia keynesiläisiä reformeja ajava Syriza taas esiintyy ”Eurooppaa ravisuttavana ääripuolueena”.

Myös Suomessa vuosi 2015 on vaalivuosi. Kokoomuksen kannatus on ammattitaidottoman Alexander Stubbin, arkielämästä irrallaan leijailevan Laura Rädyn, maahanmuuttajien lastenvaunuilla ratsastaneen Pia Kauman ja suhmuroinnilla Helsingin johtoon pyrkineen Lasse Männistön myötä romahtanut alemmaksi kuin pitkiin aikoihin. Samalla hallituksen ikuisuusprojektit kompastelevat edelleen. Kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisellä sopimuksella hyväksytty sote-uudistus törmäsi juuri niihin ongelmiin, joista sekä SKP että oikeusoppineet alusta lähtien varoittelivat.

Huonosti on käynyt myös perussuomalaiselle valeoppositiolle, jonka kenttä laskevien gallup-lukujen pelossa repii itseään hajalle. PS:n todellinen korttien kuultiin paljastus joulukuun lopussa, kun pääministeriksi pyrkivä Timo Soini lupasi vaalien jälkeisen hallituksen sopeuttavan valtiontaloutta ”noin 10 miljardilla eurolla.”

En olisi tästä kuvatekstistä niin varma...

En olisi tästä kuvatekstistä niin varma…

Samanlaisia lukuja on aiemmin pyörittänyt ”Oy Suomi Ab:n” johdosta haaveileva keskustan bisnesmies Juha Sipilä, joka pelkästään taustalla pysyttelemällä, nyökyttelemällä ja hymyilemällä on noussut gallupeissa johtoon. Heitot kymmenien tuhansien julkisten sektorin töiden lakkauttamisesta ja Suomen valtion omaisuuden myymisestä ovat olleet niin karmeita, että Sipilän keskusta voisi suoraan vaihtaa nimensä oikeistoksi, jottei äänestäjille jää asiasta epäselvyyksiä.

Suomessakin on siis tilausta ”ääripuolueelle”, joka uskaltaa haastaa suurpääoman politiikan ja aiheuttaa porvareille univaikeuksia.

Mainokset

One response to this post.

  1. Posted by Rhmfantti on tammikuu 20, 2015 at 17:49

    ”Ne” todellakin elävät.

    Tämä ei varsinaisesti asiaan liity, mutta lienee relevanttia intresseillesi: http://avoimetkirjeet.com/

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: