Archive for the ‘Energiapolitiikka’ Category

Ilmastonmuutos haastaa vanhan vallan

Image

Ennen menetettävänä olivat vain kahleet, voitettavana koko maailma. 2000-luvulla asetelma on vakavampi – ellemme pääse irti kahleista, tulemme menettämään myös tuntemamme maailman.

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kurjuus on monille arkipäivää jo tänään. Yleistyvät sään ääri-ilmiöt, vesilähteiden kuivuminen, merenpinnan nousu ja eliölajien elinpiirien siirtyminen synnyttävät kaikki monenlaisia ongelmia erityisesti globaalin etelän köyhissä maissa.

Tuo kurjuus on kuitenkin vielä pientä sen rinnalla, mitä on odotettavissa jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Yleisesti ajatellaan, että maailmanlaajuisesti katastrofaalisia muutoksia seuraisi jo kahden Celsius-asteen keskimääräisestä lämpenemisestä.

Kuun alussa päättyneen Dohan ilmastokokouksen epäonnistuttua sitovien päästövähennystavoitteiden asettamisessa näyttää yhä todennäköisemmältä, että kuluvan vuosisadan aikana maailman keskilämpötila saattaa nousta jopa neljä astetta tai sitäkin enemmän. Nykyisin miljoonissa ihmisissä mitattavaa ilmastopakolaisuutta saatetaan tulevaisuudessa laskea miljardeissa. Miksi maapallon lämmittämistä jatketaan, vaikka seurauksien tiedetään olevan tuhoisia – ja peruuttamattomia?

Aihe sopii erityisen hyvin Olli Tammilehdolle, joka on vapaana tutkijana ja kirjoittana profiloitunut ikävien ekologisten kysymysten esittäjänä sekä länsimaisen yhteiskunnan ja sen valtarakenteiden sivaltavana kriitikkona. Tammilehdolle ominaisesti Into-kustannuksen julkaisema Kylmä suihku on perusteellisesti tutkittu sekoitus tietokirjaa ja poliittista agitaatiota. Ankaraa sanomaa ryydittää 446 lähdeviitettä ja 53-sivuinen kirjallisuusluettelo.

Helvetti on tulossa

Kirja alkaa toivottomilla visioilla.  Ympäristökatastrofeja seuraa väistämättä valtavia inhimillisiä tragedioita. Tammilehto varoittaa, että nykytahdilla jo nuorimmat meistä, meidän lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat kamppailemaan selviytymisestä uudessa, kauhujen täyttämässä maailmassa.

Neljän asteen nousu tarkottaisi ruuantuotannon vaikeutuessa nälkäkuolemaa suurimmalle osalle ihmiskunnasta. Maapallon kantokyky saattaisi romahtaa vain miljardiin ihmiseen jo tällä vuosisadalla. Globaalin niukkuuden aikakaudella myös valtioiden toimet resurssien takaamiseksi voisivat johtaa ennalta-arvaamattoman laajoihin konflikteihin ja sotiin, joihin mm. EU:n ja USA:n johtajat laativat jo suunnitelmia. Esimerkiksi Naton entiset kenraalit suosittelivat vuonna 2008 ydinaseiden käyttämistä ilmastonmuutoksen aikaansaamissa resurssikonflikteissa.

Sekin voi pahimmillaan olla vain alkusoittoa. Ilmastonmuutoksen edetessä on mahdollista, että useampi maapallon fysikaalisista prosesseista saavuttaa ns. keikauspisteen, jonka seurauksina olosuhteet muuttuvat entistä radikaalimmilla tavoilla. Esimerkiksi metaanin vapautuminen ikiroudasta ja merenpohjan jääklatraateista voisi laukaista palautekytkennän silmukan jonka lopputuloksena maailma muuttuisi sietämättömäksi pätsiksi.

Helvetti on tulossa, Tammilehto kirjoittaa, mutta hänen sanoissaan ei ole saarnamiehen kiihkoa tai usein ilmastonmuutoksesta puhuttaessa esiintyvää moralisointia ja ihmisten syyllistämistä. Tammilehto kirjoittaa suunnattomista hirveyksistä toteavaan sävyyn, jopa tieteellisellä kuivuudella.

Tekniikka ei pelasta

Seuraavaksi Tammilehto käy kirjassa läpi erilaiset kapitalismin puitteissa mahdolliset teknillis-taloudelliset ratkaisut ilmastonmuutokseen ja toteaa niiden olevan monella tapaa mahdottomia. Ilman tuntemattomia tieteellisiä läpimurtoja maailmasta ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi raaka-aineita tai pinta-alaa nykyisen energiankulutuksen tyydyttämiseksi uusiutuvalla energialla.

Suurin ongelma kaikissa teknisissä ratkaisuissa on aika. Päästöjen pitäisi alentua hyvin nopeasti – noin 7% vuodessa – vaikka ne tällä hetkellä kasvavat. Reformismin sijaan ratkaisun on Tammilehdon mukaan oltava siksi välttämättä nopea ja kokonaisvaltainen yhteiskunnallisen tuotantotavan muutos, joka pysyvästi vähentää energiankulutusta. Keskeisintä tuolle uudelle tuontatotavalle olisi energiantuotannon hajauttaminen suuryhtiöiden monopoleilta paikallistason yhteisöille. Se puolestaan uhkaisi suuryhtiöiden olemassaoloa, toisin sanoen koko kapitalistiluokan valtaa.

Juuri tästä syystä valtaeliitti on tehnyt hartiavoimin töitä estääkseen ilmastonmuutoksen todellisiin syihin puuttumisen. Se on yhtäältä YK:n siunaamaan päästökaupan kautta pystynyt antamaan luonnon tuhoamisoikeudelle markkinoilla vaihdettavan tavaramuodon, jolla tehokkaasti pystytään keinottelun kautta kiertämään todellisia päästöjen vähennystarpeita. Toisaalta kivihiilen tuottajat ja suurkäyttäjät sekä Exxon ja muut öljy-yhtiöt ovat sijoittaneet vuosien varrella niin suuria summia PR-kampanjoihin ja johtavien poliitikkojen lahjomiseen, että ylivoimaisesta tieteellisestä näytöstä huolimatta erityisesti USA:ssa ilmastoskeptikot on nostettu marginaalista valtavirtaan.

Oleellista on ymmärtää, että nykyisen globaalikapitalismin aikakaudella sekä markkinatalous että valtiolliset koneistot on valjastettu ottamaan aina ensin huomioon yritysmaailman edut. Siksi muutoksen on tultava virallisen talouden ja politiikan ulkopuolelta.

Kapitalismi on jättiläinen savijaloilla

Teollisen vallankumouksen myötä erilaisten kasvihuonekaasujen vapautuminen ilmakehään on ollut kiinteä osa yhteiskunnan kehitystä. Koska käytettävissä oleva osuus maapalloon sitoutuneesta energiasisällöstä on rajallinen, oikeus tuon uusiutumattoman energian vapauttamiseen on samalla merkinnyt taloudellista ja poliittista valtaa. Talous ja epätasa-arvo ovat kasvaneet rinta rinnan. Toisaalta kun tuon vallan materiaalinen pohja nyt on murenemassa, samalla haurastuvat sitä ylläpitävät rakenteet.

Tammilehdon mukaan fysikaalisten prosessien lisäksi onkin mahdollista löytää myös yhteiskunnista keikauspisteitä, jotka voivat kääntää ne dialektisesti vastakohdakseen.  Globaalin kapitalismin aikakaudellakin virallisen talouden varjossa itää siemeniä vastarinnalle ja uudelle yhteiskunnalle, joka ei noudata kapitalismin lakeja. Arkipäivässä kommunistinen periaate ”jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” toteutuu koko ajan, ja tulee toteutumaan sitä paremmin mitä syvempään kriisiin kapitalismi ajautuu.

Kylmä suihku on kirja ilmastonmuutoksesta, mutta samalla se on järjestelmällinen modernin globaalikapitalistisen tuotantotavan analyysi, kritiikki ja kutsu sen kaatamiseksi. Kauhukuvistaan huolimatta kirja onkin itse asiassa suunnattoman optimistinen puheenvuoro, joka lamaannuttavan katastrofin edessä tarjoaa toivon muutoksesta.

Vaikka Tammilehto itse toteaakin olevansa enemmän saksalaisen marxistin Walter Benjaminin kuin Leninin linjoilla, ovat hänen herättämänsä kysymykset keskeisiä jokaiselle vakavasti otettavalle vallankumoukselliselle. Kylmä suihku on tervetullut järjen ääni maailmassa, jossa maailmanloppu on helpommin kuviteltavissa kuin kapitalismin loppu.

Olli Tammilehto. Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2012. 245 s.

Mainokset

Äiti maan oikeudet

Lompakolla ei voi äänestää

Porvarillisen ajatusmaailman mukaan erilaisten tuotteiden kuluttaminen on demokratian ylin muoto, josta on kieleemme ilmaantunut termi ”lompakolla äänestäminen”. Sen taustalla on puoliuskonnollinen ajatus tuotteisiin perustuvasta markkinataloudesta itsensä korjaavana, itseään ohjaavana järjestelmänä, jossa yksittäinen kuluttaja kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat ilman ikäviä poliittisia päätöksiä. Miksi äänestää vaaleissa tai osoittaa mieltään, kun voi vain tehdä eettisiä valintoja kaupan tiskillä ja maailma pelastuu?

Samaa ideologiaa heijastelee myös sinivihreän porvarihallituksen uusi budjetti, jossa siirrytään vähin äänin kohti tasaveroa ja verhotaan se vihreisiin arvoihin ja luonnonsuojeluun. Lämmitys- ja polttoaineveroja kiristetään ja ratkaisuiksi tarjotaan uuden talon, auton, jne. ostamista. Samalla saadaan Suomi nostettua lamasta, sillä kapitalistisen talouden pyörien pyörittämiseksi jokaisen on ostettava jatkuvasti enemmän tuotteita. Tällä ei ole ekologisuuden kanssa mitään tekemistä.

Materialisti tajuaa, ettei kyseessä ole moraalinen valinta eikä ”eettisellä kuluttamisella” saada yhteiskunnan tuotantotapaa muuttumaan yhtään sen ekologisempaan suuntaan. Sen lisäksi että mielipidettämme ja käsitystämme kulutuksemme eettisyydestä johdetaan suurella rahalla jatkuvasti harhaan mainostoimistojen ansiosta, kylmä tosiasia on että suurinta osaa ihmisten kulutuksesta ohjaa lopulta aina taloudelliset tosiasiat, eivät eettiset valinnat.

Tietenkin luonnonmukaiset tuotteet sekä uudet, energiatehokkaat ratkaisut ja teknologian kehittäminen ovat hyviä asioita — sitä ei tule kieltää, päin vastoin. Ongelmana on että käytännössä talousjärjestelmämme jonka puitteissa kehitys tapahtuu on erittäin tehokas pullonkaula ja suoranainen este tämän uuden teknologian käyttöönotossa.

Esimerkiksi käy hyvin yksityisautoilu — vaikka kuinka tietää miten haitallinen keksintö on bensiinikäyttöinen polttomoottori, omalla 95-oktaanista uusiutumatonta luonnonvaraa ilmoille tupruttelevalla autolla on vaan ajettava kun julkista liikennettä ei ole tai se on liian kallista. Vaikka erilaisia hybridiautoja kehiteltäisiin kuinka monta, tulee köyhä ajamaan köyhän autolla vastaisuudessakin. Uuden auton ostaminen muutaman vuoden välein on köyhälle ja keskiluokkaisellekin mahdollista ainoastaan ajautumalla yhä syvemmälle velkavankeuteen — ja kohti uutta yhteiskunnan rakenteita horjuttavaa finanssikriisiä.

Too Much -verkkolehden julkaisema graafi paljastaa, minkälainen huijaus ”lompakolla äänestäminen” on maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Maailman aikuisväestöstä 68.4 prosentilla se lompakko on joka kuun lopussa tyhjä, kun 8 prosentilla rahaa on sellaiset summat, ettei mikään lompakko maailmassa riittäisi niiden säilömiseen. Ne rahat sijaitsevat verovapailla pankkitileillä, rahastoissa, osakkeissa, kiinteistöissä, arvoesineissä – sekä tehtaissa ja työkoneissa. Tällä pääomalla on tässä maailmassa se todellinen äänioikeus, sillä se ei vaikuta kulutukseen vaan tuotantoon.

Vasemmistolaisittain onkin aivan väärä lähtökohta jeesustella tuotteiden kulutuksesta, kun ongelmana on juuri niiden tuotantotapa. Jos minä ostan esimerkiksi muovilapion tai muoviin käärityn jauhelihan, ei minun kulutukseni enää lisää kasvihuonepäästöjä. Tuotteisiin liittyvät päästöt on aiheuttanut tuotteiden valmistaja kauan ennen kuin minä niitä näinkään. Niihin liittyvä hiilijalanjälki kuuluu tuottajalle, ei minulle, sillä minulla ei ole ikinä ollut mahdollisuuttakaan päättää tuotantoprosessin yksityiskohdista. Jos tuottajat helppojen voittojen perässä törsäävät fossiilisia polttoaineita ja sylkevät ilmoille hiiltä, tulisi heidän myös kantaa pääasiallinen vastuu teoistaan.

Tätä eivät oikeistolaiset, vihreät tai liberaalivasemmistolaisetkaan voi ymmärtää, sillä heidän analyysinsä jää aina lompakollaan äänestävän yksilön tasolle. Rajaamalla luonnonsuojelukeskustelun kritisoimaan kulutusta sen sijaan että kritisoitaisiin tuotantotapaa, he päätyvät yksinkertaiseen (ja väärään) johtopäätökseen että yksittäinen ihminen voi erilaisen lampun ostamalla muuttaa maailmaa ja tehdä suuren poliittisen teon.

Tämän kääntöpuoli on tavallisen ihmisen syyllistäminen ja pahimmassa tapauksessa ekofasistinen vihjailu siitä, että maailmassa on liikaa ihmisiä. Kun öljy-yhtiö BP:n kaikkia määräyksiä presidentti Obaman luvalla rikkonut öljynporauslautta räjähti Meksikonlahdella aiheuttaen mittaamatonta tuhoa, amerikkalaiset lehdet hurskastelivat: ”me kaikki olemme [öljyn kuluttajina] syyllisiä”.

Ei ihme, että epäilyt luonnonsuojelun tarpeellisuutta tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen todellisuutta kohtaan kasvavat, kun sitä tuodaan tällä tavalla esille. Televisiossa maailman ympäri jatkuvasti reissaavat miljonäärit kuten Al Gore tai vaikkapa Madonna muistuttavat meitä sammuttamaan valot kun poistumme huoneesta. Tällaisella puheella ei saa ketään vakuutettua, päin vastoin se ryövää vakavalta aiheelta sen uskottavuuden ja saa koko homman vaikuttamaan jälleen uudelta tavalta markkinoida uusia tuotteita.

Tässä on kapitalistisen järjestelmän ydin: kaikki on tuotteistettava ja kaikki on ratkaistava tuotteiden kulutuksen kautta. Influenssarokotteita tehtaillessa influenssan torjuminen jää kakkossijalle, kun tärkeintä on saada omasta tuotteesta mahdollisimman suuret rahat ja nopeasti. Masennuksen hoitamisessa mielenterveys jää kakkossijalle, tärkeintä on myydä mahdollisimman paljon pillereitä.

Samoin käytännön luonnonsuojelun asemasta tärkeää on luoda ekologissävytteisiä brändejä, kuten vaikkapa oman firmani Itella Green -jakelu. Samaa paskaa ne postiautot edelleen syytävät pakoputkistaan, mutta jonnekin Turkkiin maksetaan siitä nimellistä korvausta ja kuluttajalle tulee taas parempi mieli. Samoin paikallisen jätefirman Kierrättäjä-niminen mainoslehti saapuu postikeskukseen kimputettuna paksuun muovikääreeseen, joka myöhemmin lentää jakelutoimipaikoissa suoraan roskiin valtavina kasoina — ja samainen jätefirma pääsee sitten kuskaamaan tämän uusiutumattoman luonnonvaran omalle jäteasemalleen.

Koko asetelma on täysin perverssi. Vielä potentiaalisen maailmanlopun edessä, koko ekosysteemimme romahduksen uhatessa, yrittää kapitalismi tehdä voittoja myymällä vielä muutaman uuden ekologisen vihreän härpäkkeen. Kommarina tiedän, että näin ei voi jatkua. Lompakolla äänestäminen on kuolettavaa humpuukia.

Kansalla on kyllä valta päättää kohtalostaan, mutta lompakosta se ei kumpua.

Ydinvoimahallitus kiitti rahoittajiaan

Esitys kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta osoittaa, että hallituksen energialinjauksia ei tehdä ympäristön eikä työllisyyden vaan yksipuolisesti halpaa energiaa haluavien suuryhtiöiden ja ydinsähkön vientimarkkinoita puuhaavien energiayhtiöiden tarpeista.

Hallitus perustelee miljardien investoimista uusiin ydinvoimaloihin harhaanjohtavasti teollisten investointien turvaamisella, ilmastopäästöjen vähentämisellä ja tuontisähkön vähentämisellä. Todellisuudessa ehdotus merkitsee uusiutuvan energian ja energian säästön tarjoamien turvallisempien, työllistävämpien ja edullisempien vaihtoehtojen sivuuttamista.

Stora Enson tänä aamuna ilmoittama päätös lopettaa sanomalehtipaperin tuotanto Varkaudessa ja myydä Kotkan tuotantolaitoksen pääomasijoitusyhtiölle kertoo siitä, miten tyhjän päällä elinkeinoministeri Pekkarisen puheet teollisuuden investoinneista ovat. Yhtä vähän ovat aiemmatkaan ydinvoimalat turvanneet teollisia työpaikkoja. Ydinvoimaratkaisu onkin signaali lähinnä siitä, että täällä ei jatkossakaan investoida uusimman teknologian kasvaville markkinoille eikä piitata tuotannon ekologisesta kestävyydestä.

Turvallisuusriskit

Hallitus esittää kahta uutta ydinvoimalaa piittaamatta lainkaan siitä, että Olkiluodon uuden ydinvoimalan rakentaminen on jo vuosia myöhässä, paisunut hinnaltaan jo puolet suunniteltua kalliimmaksi ja tuottaa jatkuvasti lisää uutisia turvallisuusriskeistä. Lisäksi Fennovoimalle aiotaan antaa rakentamislupa, vaikka se ei ole kyennyt esittämään ratkaisua edes siihen, mihin se sijoittaa ydinjätteet.

Harhaanjohtamista

Kun ennusteet osoittivat, että Suomessa ei ole tarvetta edes yhden, puhumattakaan kahden uuden ydinvoimalan rakentamiseen, teetti elinkeinoministeri Pekkarinen uudet tilastot. Niissä nostettiin arvioita energiankulutuksesta ja vähennettiin arviota energian säästämisen mahdollisuuksista. Samalla sivuutettiin mahdollisuudet panostaa todella merkittävästi tuulivoimaan ja energiaa säästävään teknologiaan.

Valtavaksi kehuttu ”risupaketti” riittää tuskin edes siihen, että Suomi täyttää EU:n asettamat tavoitteet uusiutuvan energian osuuden nostamisesta. Sitä paitsi “risupaketin” toteutuminen jää riippumaansiitä, investoiko yksityinen pääoma merkittävästi uusiutuvaan energiaan – yhtä aikaa ydinvoimahankkeiden kanssa.

Ydinsähkön viejä ja ydinjätteiden hautausmaa

Kahden uuden ydinvoimalan rakentaminen tekee Suomesta ydinsähkön viejän ja ydinjätteiden eurooppalaisen hautausmaan. Kaikki tähän liittyvät riskit otetaan kuluttajien, veronmaksajien ja ympäristön turvallisuuden kustannuksella. Hallituksen esityksiin ei liity mitään esityksiä edes siitä, miten energiayhtiöiden tavallisilta kuluttajilta keräämiä ylihintoja ja jättivoittoja leikattaisiin. Porvarihallitus kantaa huolta vain siitä, miten suuryhtiöt saavat sähköä omakustannushintaan. Samalla hallitus heikentää valtionyhtiön ja vahvistaa ylikansallisen Eonin asemaa maamme energiahuollossa.

Demokratian kriisi ja vihreät

Hallituksen sopima esitys kahdesta ydinvoimalasta kertoo demokratian kriisistä. Suurin osa suomalaisista vastustaa kahden ydinvoimalan rakentamista. Hallituspuolueista vain kokoomus esiintyi vaaleissa ydinvoiman puolesta. Mihin tämä kokoomuksen hegemonia perustuu? Kuittaako rahalla ostettu porvarihallitus tässä sponsoreilleen ennen vaaleja kulissien takana annettuja lupauksia?

Erityisesti vihreiden osalta kysymys koskee puolueen periaatteita. Vihreät ovat näköjään valmiita myymään mitä tahansa vain saadakseen olla mukana hallituksessa. Tuloksena on tähän mennessä Suomen historian kehnointa ympäristöpolitiikkaa harjoittava hallitus.

SKP:n esittänyt vaihtoehdon

Suomen kommunistinen puolue vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Olemme esittäneet perusteellisen ohjelman energiatalouden rakennemuutoksesta, joka on turvallisempi, taloudellisesti edullisempi, työllistävämpi ja paljon laajemmin paikallista taloutta edistävä vaihtoehto. Se olisi myös demokraattisempi vaihtoehto, koska se rajoittaisi suuryhtiöiden valtaa ja nojaa hajautetumpaan energiatuotantoon.