Archive for the ‘Videot’ Category

Rasistileiri muuttaa roskikseen

Noin kello puoli neljä tänään tietooni tulee, että Helsingin poliisi on vihdoin saanut tarpeekseen Rautatientorilla öykkäröivän Suomi Ensin -leirin toiminnasta.

Neljän kuukauden toistuvien järjestyshäiriöiden, uhkailujen, huuteluiden, jatkuvan sivullisten kuvaamisen, järjestysmiehenä mielenosoituksen ulkopuolella esiintymisen, julkisella paikalla aseiden kanssa heilumisen sekä pahoinpitelyiden jälkeen poliisi on siis viimein katsonut asiakseen ilmoittaa, että mielenosoituksen on poistuttava kuuteen iltapäivällä mennessä tai se tullaan poistamaan.

Puoli kuuden maissa saavun Rautatientorille seuraamaan tilanteen etenemistä. Leirin häätö on kerännyt paikalle joukon hymyileviä ihmisiä. Aurinko paistaa ja ilmassa on suurta kansanjuhlan tuntua. Poliisia ei tosin näy missään.

Poliisit saavat raikuvat aplodit #suomimaidan

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Muutama minuutti kello kuuden jälkeen poliisiautojen letka ajaa torille. Väkijoukko reagoi spontaanein aplodein ja hurrauksin. Kommenteista päätellen moni helsinkiläinen on toivonut ja odottanut leirin poistamista pitkään.

Tillanen ei jäänyt puolustamaan omiaan, tuli poliisisaarron ulkopuolelle #natsitvittuun #suomimaidan

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Muutamia vastalauseitakin esitetään.

Suurinta äläkkää paikalla pitää skenen vakiokasvoihin kuuluva Eero Tillanen, joka jo ennakkoon oli vannonut hankkiutuvansa virkavallan kanssa ongelmiin.

Sekä poliisiin että paikalle kerääntyneihin seuraajiin kohdistetuissa ölinöissä tuomion saavat globaali juutalaisten salaliitto, matut ja muut tutut mielikuvituksen tuotteet. Sianpaskaa syöville suvakeille lupaillaan vielä käyvän huonosti. Impotentit uhkaukset saavat osakseen naurunremakan.

Henkistä tukea Tillasen solvauksille antaa erittäin päihtynyt naishenkilö, tulikivenkatkuisista vuodatuksistaan tunnettu Paukkurauta-Anne, joka niinikään haukkuu vuorotellen sekä poliisit että tapahtumaa seuraavat helsinkiläiset alimpaan maan rakoon.

Marco on putkassa #suomimaidan #natsitvittuun

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Pian telttaleiriltä marssii päättäväinen poliisijoukko, mukanaan tamperelais-hollantilainen Suomi Ensin -johtaja Marco de Wit, joka on päättänyt tehdä lähdöstään uhriutumisspektaakkelin. Rauhallinen marssi muuttuu käsirysyksi, kun päätirehtööri yllättäen kietoo jalkansa poliisin ympärille. Rimpuilu johtaa pian pyörähtelyyn katukivillä.

Tapahtumia seuraava yleisö antaa jälleen sydämelliset aplodit virkavallan poistaessa häirikköä paikalta. Joku on tuonut mukanaan kannettavan kaiuttimen, joka soittaa alkuperäistä italialaista versiota Olen suomalainen -iskelmästä.

Poliisi siirtyy leirille. Suomi Ensin hyökkää poliisia vastaan verbaalisesti #suomiensin #natsitvittuun

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Poliisijoukon siirtyessä takaisin leiriä purkamaan jostain kajahtaa kovaan ääneen reipas ”Sieg Heil!

Megafonin jostain löytänyt Maidanin sankari purkaa aitauksen takaa pettymystään ”maanpettureihin” ja ”sikoihin”.

Toinen kansallismielinen herrasmies käy kiroillen videoimassa jokaisen saartorenkaaseen osallistuneen poliisin kasvot ja nimet. Isänmaan pettureille tehdään selväksi, että heille tullaan vielä kostamaan.

Keskellä toria Suomi Ensin -aktiivi Mari Kosola selittää vielä suureen ääneen, miten liikkeen ideologiana on pelkästään rauha ja rakkaus.

Kosolan rinnalla seisova humalainen Anne komppaa tätä ajatusta toivottamalla suvakit helvettiin ja rukoilemalla Rautatientorin atomipommitusta.

#Talvisota on hävitty taas. Lippuja lasketaan tangoista. #natsitvittuun #suomiensin #caccamaifan

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Pian tilanne kuitenkin rauhoittuu. Suuren johtajan kadottua poliisiautoon telttaleirin väki nöyrtyy ja ryhtyy purkamaan rekvisiittaansa.

Suuri ”ILJA JANITSKIN PRESIDENTIKSI” -plakaatti napsaistaan irti teltan seinästä. Masentuneen näköiset isänmaan urhot ruuvaavat Suomen lippuja irti leirin rakenteista.

Noin puolen tunnin kuluttua kuullaan jälleen uudet hurraahuudot, kun paikalle ajaa kaupungin rakennus- ja puhaanapitolaitoksen Staran roska-auto.

Leirin irtaimistoa ryhdytään purkamaan roskalavalle.

Pidetään yhdessä kaupunki siistinä – #natsitvittuun #stara #suomiensin #suomi100

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Ympäri Rautatientoria kuumeisesti pyörivä Eero Tillanen tekee kameransa ja hiljaisen yhtiökumppaninsa Pertti ”Gandalf” Nykäsen kanssa jo kolmatta haistattelukierrostaan.

Itse leirissä on hiljaista.

Vain ”turvallisuusvastaava” Fakta-Erik jatkaa urheasti Suomen lipun heiluttamista muutaman taistelutoverein kantaessa kuuliaisesti telttojen sisältöä jätelavalle.

Lopulta Fakta-Erikikin joutuu luovuttamaan. Roska-auto lähtee viimeisten suosionosoitusten saattelemana.

”Kiitos Stara!” huudetaan yleisöstä.

Illan viimeinen nöyryytys on kuitenkin vielä näkemättä.

Viimeiseen asti suvakeille kuolemaa vaativa Tillanen saa vihdoin toiveensa toteen käytyään ensin järjestelmällisesti urputtamassa jokaiselle paikalla olijalle.

Poliisi avaa autonsa oven ja Tillanen käytännössä hyppää sisälle. Hetken ajan ison miehen äänessä on pienen lapsen riemua: ”Mä sain ilmaisen taksikyydin!”

Neljä kuukautta jatkunut rasistien tilanvaltaus pääkaupunkimme keskustassa on keskeytetty.

Farssi nimeltä Suomi-Maidan on ohi.

Mainokset

Laki on kaikille sama

Tervetuloa ylimääräiseen uutislähetykseen.

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut valtiovarainministeri Alexander Stubbin päälle kolaa heittäneen miehen 35 päiväsakon rangaistukseen. Tuomio langetettiin kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta.

Silminnäkijähavaintojen mukaan mies oli kutsunut valtion budjetista leikkaavaa ja hallintarekisterin hyväksynnästä valehdellutta valtionvarainministeriä valehtelijaksi ja leikkaajaksi. Vastaajan mukaan kyse oli poliittisesta kannanotosta.

Yle Uutisten tietojen mukaan kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen on tuomioon tyytyväinen, vaikka päiväsakkojen määrä tippui 60:sta 35:een.

– Tärkeintä on linjanveto siitä, milloin ylitetään sallitun toiminnan raja.

* * *

Toisissa uutisissa Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on hylännyt syytteet, jotka koskivat neljän miehen polttopullohyökkäystä turvapaikanhakijoiden asuntolaan.

Miehet olivat valmistaneet kolme polttopulloa, jotka sytytettiin ja heitettiin Raudaskylän kristillisen opiston seinään syksyllä 2015. Kyseisenä aikana opistossa asui ja opiskeli alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Erään vastaajan mukaan kyse oli poliittisesta kannanotosta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan rikoksen tunnusmerkistö ei käräjäoikeuden mukaan täyttynyt, koska yritys ei ollut tarpeeksi hyvä.

”Pullot oli heitetty kohti rakennuksen sellaista osaa, joka ei voi syttyä eikä siten voi aiheuttaa konkreettista vaaraa”, todetaan tuomiossa.

Lieventävä asianhaara oli lisäksi se, että tekijät olivat olleet vahvassa humalassa ja ajatus oli syntynyt vitsinä. Lakiteknisesti teko suoritettiin siis ”kännissä ja läpällä”, jolloin kaikki vastuu automaattisesti katoaa.

Päätämme uutislähetyksen tänään tähän. Muistutamme, että laki on kaikille sama – vain tuomiot vaihtelevat.

* * *

Seuraa VÄV-TV:n tietoisku.

Erikoistoimittaja Sigfrid von Kähmler esittelee viimeisimmän juridisen tiedon mukaisesti, kuinka väärissä käsissä suurta tuhoa aiheuttavasta kolapullosta voidaan tehdä harmiton Ylivieskan-Raahen käräjäoikeuden ohjeilla.

Näin sinäkin voit välttää ikävät sakkorangaistukset!

En kaipaa mainosta MV-lehdeltä

Pääministeri Sipilän haastattelustani tuli jonkinlainen viraalihitti Facebookin puolella. Myös roskajulkaisu MV-lehti tarttui aiheeseen ja julkaisi minusta eilen jutun.

Eikä siinä vielä mitään, mutta se oli juttu jossa minua kehuttiin!

Tämä kävi luontoni päälle raskaasti. En kaipaa mainosta julkaisulta, joka on aiemmin hyökännyt ystävieni, toverieni ja muiden suuresti arvostamieni henkilöiden kimppuun, levittänyt valheita, mustamaalannut viattomia ihmisiä, ja on täpötäynnä oksettavaa rasismia. En halunnut kenenkään luulevan, että minä olin samalla puolella tällaisen toiminnan kanssa.

En voinut antaa asian olla. Päätin käydä illalla itse julkaisun ”päätoimittajan” Ilja Janitskinin vaaliteltalla antamassa palautetta.

Teltalla päivystävät Suomi Ensin -sankarit eivät arvostaneet suoraa palautettani vaan kokivat sen hyökkäyksenä, eli atakkina. Teltasta rynnisti huomioliiviasuinen isokokoinen nuori mies, joka välittömästi yritti ottaa minut niskalenkkiotteeseen ja huusi kovaan ääneen.

Lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen paikalle kutsuttu poliisipartio poisti minut paikalta. Viestini kuitenkin taisi tulla kaikille selväksi.

* * *

Poliisin käytös hieman yllätti. Pidempi poliisimies kävi todella kierroksilla ja uhkasi laittaa minut putkaan (jo toinen kerta tällä viikolla!) Siinä sitten käytiin uusi väittely noin varttitunnin ajan.

Poliisin mielestä tuo alue Rautatientorista kuuluu Suomi Ensin -porukalle eikä sinne saa kukaan tulla ilman lupaa, vaikka paikka on julkinen. Poliisimies muotoili asian niin, että ”ajattele jos mä tulisin vaan sun kotiin.” Kysyin, eikö kotirauhan häiritseminen ole pikkasen eri pykälä.

Poliisi muotoili asian uudelleen niin, että ”mieti jos sä vaan menisit tonne toiseen leiriin, et mitä siinä tapahtuisi.” Kerroin että olen kyllä käynyt siellä ja ihan tervetulleeksi toivotettiin.

Kun totesin sitten halunneeni vain ilmaista mielipiteeni Janitskinin julkaisusta, ja enkä sanottavani sanottua ole tulossa toistamiseen, rupesi poliisimies vielä avautumaan, että ei pitäisi sanoista loukkaantua, ja että kyllä poliisitkin saa toimittajilta paljon paskaa niskaan.

Tapaukseen liittymättömien traumojen purkaminen satunnaiselle kansalaiselle oli mielestäni erikoista. Totesin, että olen toimittajanakin ollut pari vuotta ja että kyllä sananvapauttakin rajoittavat muutamat lakipykälät.

Lopulta lyhyempi poliisimies puuttui sanasotaan ja pisti riidan poikki. Menin metrolla kotiin. Kotona sain tietää, että Suomi Ensin -porukan legendoissa tarina oli jo muuttunut niin, että olisin lyönyt poliisia ja joutunut vangituksi.

* * *

Oli mielenkiintoista huomata kuinka ääni rasistien kellossa muuttui sosiaalisessa mediassa.

Sipilä-haastatteluvideostani aiemmin täysillä tykkäilleet isänmaan ystävät ryhtyivät nyt purkamaan harmistustaan, kun tajusivat, etten ole mukana heidän vihanlietsonnassaan.

Siinä missä päivää aikaisemmin nämä ”kansallismieliset” vannoivat olevansa suomalaisen köyhän puolella, nyt sainkin kuulla olevani viheliäinen sossupummi, jonka pitäisi mennä töihin ja lopettaa valittaminen. Näin minua valisti esimerkiksi ”Vilho Vesterinen” -nimellä esiintynyt Facebook-käyttäjä.

”Vilho” meni hieman hiljaisemmaksi kun kerroin tietäväni, että nimimerkin takana on todellisuudessa Suomi Ensin -liikkeen ympärillä pyörivä amatöörikuvaaja Nico Ylä-Soininmäki. Seuraavaksi rupesikin sitten tulemaan kaikkea inhimillisyyttä ja järkeä loukkaavaa rasistista roskaa läheisistäni, jolloin Vilho siirtyi blokin puolelle.

Eräs toinen Ari-niminen mieshenkilö lupasi selvittää kaikki verotietoni ja työpaikkani, jotta voi kertoa kaikille miten säälittävä työtön olen. Hän ilmoitti myös tulevansa kuvaamaan minua ja muita Espoon leipäjonoissa ja selvittämään kaikkien jonolaisten ihonvärin.

Tässä ”kansallismielisten”, sekä perussuomalaisten että näiden ärhäkkäämpien kumppaniensa, suhtautuminen köyhiin pähkinänkuoressa. ”Pidetään ensin huolta omista vähävaraisistamme” toimii sloganina tasan niin kauan, kun sillä voi lyödä päähän maahanmuuttajia. Mutta sillä sekunnilla kun köyhät oikeasti ryhtyvät penäämään oikeuksiaan ja toimimaan etujensa mukaisesti, heidät voidaan heittää bussin alle.

Pääministerin viesti leipäjonoille jäi kuulematta

Pääministeri Juha Sipilä jalkautui kansan pariin 28.3.2017 ”keskustelemaan ja kuuntelemaan” kauppakeskus Malmin Novalle.

Myös Joukkovoima-liikkeen aktiiveille, allekirjoittanut heidän joukossaan, esitettiin keskustan vaalityöntekijöiden taholta kutsu tulla keskustelemaan pääministerin kanssa. Päätimme ottaa kutsun vastaan ja kysyä, minkä viestin Sipilä lähettää leipäjonojen asiakkaille.

Tämä pääministerin kyselytunti kesti kohdallamme vain 45 sekuntia.

Pääministeri kieltäytyi vastaamasta kysymykseemme videolla, vaikka olimme ilmoittaneet järjestäjille halustamme kuvata tilanne.

Seuraavaksi isokokoiset vartijat poistivat meidät paikalta poliisipartion puheille. Tiukkasanaiset poliisit määräsivät meidät poistumaan Malmin kauppakeskuksesta putkareissun uhalla, vedoten yksityistilaisuuden häiritsemiseen.

Myöhemmin yritimme tavoittaa Sipilää Narinkkatorilla ja lunastaa hänen lupauksensa kahdenkeskisestä vastauksesta, mutta poliisi esti aikeemme toistamiseen.

Pääministerin viesti leipäjonoille jäi siis kuulematta. Mysteeriksi jäi viestin mahdollinen sisältö ja se, mikä siinä oli niin salaista, ettei sitä saanut tallentaa.

Aiemmassa Joukkovoiman kansalaishaastattelussa Sipilä lupasi selvittää, leikkaako hänen hallituksensa vammaisilta. Mies itse oli vakaasti siinä uskossa, ettei tällaista tapahdu. Tietojeni mukaan tämäkin lupaus on jäänyt Sipilältä toteuttamatta.

Ay-väen rauhanpäivät 2017

Anja Sagulin toivottaa porukat tervetulleiksi Ay-väen rauhanpäiville.

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Maailmanpolitiikan suuret jännitteet eivät löydy Euroopasta vaan Tyyneltämereltä.

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Tehyn Rauno Vesivalo: Olen lisännyt iltarukoukseeni ettei #sote "valinnanvapaus" mene nykymuodossaan läpi.

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

ayväen15940613_10154864315739857_6774603912584681663_n

15994897_10206435775653163_8210016072327628745_o

Luokkajako on selvä

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Oikeistosta ei ole EU:n vaihtoehdoksi

Puhe Täystyrmäys EU:lle -mielenosoituksessa Kiasman aukiolla 6.12.2016.

Hyvät ystävät ja toverit,

Kun puhuin tällä paikalla vuosi sitten, totesin, että tänä vuonna mitataan eduskuntaan valittujen puolueiden eurokriittisyys käytännössä. Puhuin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen euro-kansanäänestysaloitteesta, joka eteni eduskunnan valiokuntiin. Aloitteen torppasi niin talousvaliokunta kuin perustuslakivaliokuntakin, viimeinen jopa kieltäytyen käsittelemästä aloitetta, vedoten Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin.

Itse olen ymmärtänyt nuo velvoitteet perustavanlaatuisien sopimusten noudattamisena – kuten rauhansopimukset, YK:n ihmisoikeussopimus, pakolaissopimus, työsopimus.

En ymmärrä Suomella olevan velvoitetta hirttäytyä valuvikaiseen yhteisvaluuttaan ja uusliberaaliin rahapolitiikkaan. Nykyiset poliitikot näyttävät olevan eri mieltä: heille euro vaikuttaa olevan yhtä pyhä, tai pyhempi, kuin ihmisoikeudet tai työväen oikeudet, joita ympäri Eurooppaa poljetaan.

Kannattaa myös panna merkille, että molemmissa valiokunnissa oli hyvin edustettuna populistinen oikeisto, Perussuomalaiset, joka vaalipuheissaan kyllä puhuu kansanäänestyksistä ja eurokriittisyydestä.

Puhti vain loppuu, kun pitäisi ruveta toden teolla haastamaan vallitsevaa talousjärjestystä. Teot puhuvat enemmän kuin sanat.

***

Hyvät toverit,

Minusta olisi mukava antaa täystyrmäys oikeistolaiselle ja epädemokraattiselle Euroopan unionille täältä Kiasman nurkalta, kuten tämän mielenosoituksen otsikko kuuluu.

Näillä voimilla se ei kuitenkaan aivan vielä onnistu. Tarvitaan laajempaa organisoitumista.

Vaarana on myös, että Euroopan unionille tarjotaan vasemman suoran sijaan oikeaa koukkua.

On nähty ympäri Eurooppaa, että euro- ja EU-vastaisissa kampanjoissa oikeisto on niskan päällä. Britannian itsenäisyyspuolue UKIP teki Brexit-kampanjaa härskillä muukalaisvastaisuudella. Perussuomalaisten nuorten vaalitempaus Fixit ei lähde sen terveemmältä pohjalta, vaan sloganit lainataan Donald Trumpilta: ”Make Finland Great Again.”

Vasemmistolaisten teemojen näkymättömyydestä voimme kuitenkin syyttää ainoastaan vasemmiston heikkoa organisaatiota näissä kysymyksissä.

onumfhosEuroopassa näin ei ole: on lähdetty valmistelemaan yhteistä vasemmistolaista agendaa. On muodostunut Lexit-verkosto, eli Left Exit, vasemmistolainen aloite uusliberalistisesta EU-integraatiosta irtautumiseksi, jonka vetoomuksen on allekirjoittanut moni tutkija ja aktivisti ympäri Eurooppaa. Ja on ranskalaisen europarlamentaarikko Jean-Luc Melenchonin alulle laittama Plan B-aloite, solidaarinen vaihtoehto eurolle.

Lähimpänä tehtävänä meillä olisikin muodostaa näiden kansainvälisten aloitteiden ympärille paikallisia toimintaryhmiä, jotka sitoutuvat selvästi osaksi internationalistista ja solidaarista projektia. Jotka eivät ole ”rajat kiinni” ja ”Suomi ensin” vaan kaikkien maiden työväki ensin, köyhälistö ensin, rajat auki hätää kärsiville.

Sellaista rintamaa ei voi rakentaa rasismin ja syrjinnän hyväksyvien kanssa, vaan heidät on eristettävä.

Siksi Kommunistinen nuorisoliitto lähtee tästä seuraavaksi Asema-aukiolle marssimaan nousevaa, rasistista ja avoimen fasistista äärioikeistoa vastaan, ja toivon kaikkien teidän liittyvän seuraamme. Illalla kello 6 pidetään vielä Esplanadin puistossa tanssiaiset jakamattoman ihmisarvon puolesta, ja juhlat jatkuvat iltaan saakka Lepakkomiehessä.

Tervetuloa, ja hyvää itsenäisyyspäivää. Tänään ja lähitulevaisuudessa sitä vietetään vielä synkkien aiheiden äärellä, mutta toivotaan että se vielä jonain päivänä muuttuu iloksi.

Itsenäisyyspäivän tapahtumia

Tänä vuonna äärioikeisto oli päättänyt ottaa juhlan täysillä haltuunsa.

Kiasman aukiolla kokoontui pieni, perinteinen itsenäisyyspäivän mielenosoitus EU-komentoa ja Nato-jäsenyyttä vastaan. Pidin vesisateessa puheenvuoron Kiasman aukion EU-kriittisessä itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa. Sen koko teksti on luettavissa VEU:n sivuilta.

Kävin myös katsomassa, miltä äärioikeiston ”Itsenäinen Suomi 2015” -tapahtuma näytti. Ennakkotietojen perusteella tapahtumassa esiintyivät Perussuomalaisten kansanedustaja, Itsenäisyyspuolue ja Hommaforum sulassa sovussa Junes Lokan ja MV-lehden Ilja Janitskinin kanssa.

Natsifest 2015. Never forget. #soumifinland

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Tapahtuman osalliseksi Narinkkatorilta siirtyneen Rajat kiinni -kulkueen kärjessä oli näkyvillä banderolli: ”Väkivaltarikolliset pois Suomesta!” Mukana oli silminnäkijähavaintojen mukaan SVL:n natseja ja Soldiers of Odin -tyyppistä porukkaa. Minusta se oli hilpeää, ovathan molemmat tunnettuja väkivaltarikoksistaan.

Huusin torin nurkalta terveiset, että jatkakaa kävelyä vaan, niin pääsette pois Suomesta…

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Puolisoani asia ei kuitenkaan huvittanut. Häntä pelotti, hän halusi äkkiä pois tuosta tilanteesta.

Vasta silloin, toisen ihmisen kokemuksen kautta ymmärsin toden teolla, mikä merkitys näillä kulkueilla on. Ne ovat vääränlaisiksi koettujen ihmisten pelottelua, jolla viestitetään: itsenäisyyspäivä, Helsinki, Suomi, nämä ovat kaikki meidän hallussamme, te kaikki muut – vähemmistöt, erimieliset, turpa kiinni, painukaa ulos. Näin otetaan konkreettisesti pala kerrallaan sekä fyysistä että henkistä tilaa haltuun.

Äärioikeiston kulkueiden yhdistyessä Kansalaistorille lähdimme kotiin joulukuusta koristelemaan.

Sosiaalisesta mediasta ja uutisista saimme lukea ”humoristisista” natsitervehdyksistä ja Sieg Heil -huudoista. Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysen puhuttua naisten oikeuksista ammattitrolli Junes Lokka tarjoili lavalta kaktusta työnnettäväksi kansanedustaja Li Anderssonin sisään, yleisön nauraessa ja hurratessa.

Pappi Kai Sadinmaa poistettiin Kansalaistorilta vihamielisen kylttinsä takia: siihen oli kirjoitettu ”Rakasta maahanmuuttajaa”.

Myöhemmin illalla 612-soihtukulkuetta vastustaneet antifasistit saivat poliisien kumiluoteja kirjaimellisesti silmilleen.

Sitäkin surkeampaa oli, että monet ”maltilliset” eivät nähneet tapahtumissa mitään ongelmaa.