Posts Tagged ‘informaatiosota’

Jälkipyykkiä: Syrjinnän vaalit

Maaliskuun lopulla vaalikiireiden keskellä allekirjoittaneella oli kunnia tulla valituksi Kansan Radioliitto ry:n uuteen hallitukseen DSL:n edustajana.

LähiradioYhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.

* * *

Liittokokouksessa kiinnitimme kriittistä huomiota tiedotusvälineiden liikaa ohjailevaan rooliin kuntavaaleissa.

Vaaleihin mentäessä helmikuussa 2017 Suomessa oli kaikkiaan 16 rekisteröityä puoluetta. Näistä kuitenkin vain puolet päästettiin ääneen tiedotusvälineissä tasavertaisina vaihtoehtona vaalitenteissä, mielipidekyselyissä ja muussa uutisoinnissa.

Kansan radioliitto muistutti, että Yleisradio on lailla ja kaupalliset sähköiset mediat toimilupaehdoilla velvoitettu vaalipuolueiden ja -listojen tasapuoliseen kohteluun, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Eduskuntapuolueet on nostettu mekaanisesti erityisasemaan, vaikka kuntavaalit ovat eri vaalit, ja ennen vaaleja kaikilla on 0 ääntä.

Aiemmin samasta asiasta Suomelle on antanut huomautuksen ETYJ:n vaaliorganisaatio ODIHR.

Tuolloin annettiin moitteet nimenomaan siitä, että eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa riittävästi näkyvyyttä julkisuudessa. ODIHR totesi eduskuntapuolueiden saavan valtionavustuksia ja runsaasti julkisuutta muun muassa valtiollisen yleisradioyhtiön vaalitenteissä.

syrjint17504371_156825174839511_3931427205698510224_o

* * *

Alkuun on todettava, että kaikkien tiedotusvälineiden osalta kyseessä ei välttämättä ole niinkään paha tahto kuin luutuneen ja asenteellisen maailmankuvan myötä syntynyt sokeus, jossa eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei yksinkertaisesti nähdä.

Absurdina esimerkkinä Helsingin Sanomat toteutti kaksi vuotta sitten erityisen ”mediakoneen”, jonka tarkoitus oli selvittää puolueiden syrjintää tiedotusvälineissä. Ironista kyllä, tästä koneesta oli jätetty pois osa puolueista, jolloin se itsessään oli konkreettinen puoluesyrjinnän muoto.

Erityisesti kuntavaaleissa tämä asetelma johti usein omituisiin tilanteisiin ja keinotekoisiin jaotteluihin. Mainita voi vaikkapa helsinkiläisen Bassoradion 29.3.2017 järjestetty ”astetta rennompi vaalipaneeli”, josta oli jätetty pois yksi helsinkiläinen valtuustopuolue, SKP. Sen lisäksi kuusi muuta ehdolla olevaa puoluetta oli jätetty kutsumatta.

Bassolle on annettava siitä pisteet, että kun kuuntelijat nostivat aiheesta äläkän, virhe korjattiin ja myös ns. ”ug-puolueiden” raati järjestettiin — tosin varsin myöhäisellä ajankohdalla ja ilman pahempaa mainostusta.

Ilmiö toistui myös esimerkiksi vaalipaneeleissa ja vetoomuksissa. Pahimmillaan syrjintää vastustavat ihmisoikeusjärjestöt syyllistyivät itse poliittiseen syrjintään antaessaan ymmärtää, että vain eduskuntapuolueilla on kuntavaaleissa väliä.

Häkellyttävä oli myös Suomen lukiolaisten liiton yhteistyössä jättikorporaatio Microsoftin (!) kanssa opiskelijoille järjestämä tulevaisuuden koulua pohtiva #koulu17-keskustelu, josta tuttuun tyyliin puuttui puolet vaalien puolueista. Heidän tilalleen oli sijaan nostettu Microsoft Oy:n edustaja paneeliin tasavertaisena politiikan tekijänä!

* * *

Voidaan pelata muna vai kana -peliä ja kysyä, synnyttääkö tämän asenteen media, vai heijastaako media vain tätä laajalle levinnyttä asennetta.

Selvää on kuitenkin, että julkisesti omistettu Yle käyttää merkittävää valtaa mielipiteiden muodostamisessa ja yhteiskunnallisten asenteiden kehityksessä. Ylellä on siksi erityinen vastuu objektiiviseen ja puolueettomaan tiedonvälitykseen, erityisesti vaalien yhteydessä.

Tällöin juuri Ylen kohdalla puoluesyrjintä näyttäytyy erityisen räikenä ja ikävänä. Kuntavaalikoneensa kautta Ylellä oli käytössä laaja ja mielenkiintoinen aineisto, mutta siitä tarjoiltiin yleisölle johdonmukaisesti vain puolet. Uskon, että tämä johti Ylen uutisoinnissa jopa suorastaan virheellisen tiedon välitykseen.

Viittaan tällä Yle Uutisten julkaisemiin tutkimuksiin, joista uutisoitaessa toistuvasti asetettiin Vihreät ja Perussuomalaiset vaalien äärimmäisiksi vastapäiksi.

Näin otsikoitiin Ylellä sekä maahanmuutto- että ympäristökysymyksissä. Artikkelit tarkemmin lukemalla käy kuitenkin ilmi, että puolet puolueista kantoineen jäävät esittelemättä. Vain eduskuntapuolueiden prosentit esitellään, ja lukijalle jää täysin epäselväksi, vastaako otsikko todellisuutta, vai vain vertailua eduskuntapuolueiden välillä — eli onko se kirjaimellisesti puolitotuus.

Todellako esimerkiksi radikaaleista ympäristökannoistaan tunnettu SKP tai tuore haastaja Eläinoikeuspuolue jäivät maltillisten Vihreiden taakse ympäristökysymyksissä?

Maahanmuuttoartikkelissa lanseerattiin myös omituinen uusi käsite ”valtakunnalliset puolueet”, jolla jälleen viitataan eduskuntapuolueisiin. Tosiasiassa kaikki Suomen puoluerekisterissä olevat puolueet ovat valtakunnallisia. Epäselvän uutisoinnin ansiosta lukijoille saattoi nyt välittyä kuva, ettei näin ole, joka on puhdas virhetieto.

* * *

Yle toteutti lisäksi jokaisesta eduskuntapuolueesta ”puoluepäivän”, jossa yksi päivä omistettiin pelkästään yhden puolueen ja heidän ”ihannekuntansa” esittelylle, puolueen edustajien haastatteluille, puolueesta kertoville uutisjutuille, ja niin edelleen.

”Muut puolueet” esiteltiin Ylellä vasta, kun ennakkoäänestys oli ollut käynnissä kaksi päivää – ja kaikki puolueet saman päivän aikana. Se tarkoitti, että peräti seitsemän puolueen esittely oli radiossa ängetty yhteen tuntiin, eikä aika television puolella ollut sen merkittävämpi.

Kun näissä vaaleissa oli mukana vielä kolme täysin uutta puoluetta, on syytä esittää vakava kysymys, voiko äänestävä yleisö saada näin lyhyestä otannasta todellakaan kovin syvällistä kokonaiskuvaa näiden puolueiden näkemyksistä.

* * *

Räikeintä poliittista ohjausta harrasti Helsingin Sanomat omalla tontillaan.

Koko kuntavaalien asetelma typistettiin pormestaripeliksi, jossa puolueiden pormestariehdokkaat saivat suhteettomasti näkyvyyttä itse vaaleihin verrettuna. Tässä pelissä HS syrji järjestelmällisesti SKP:tä.

Lehden esitellessä pormestariehdokkaat ns. pormestarikoneensa avauksessa, HS jätti kokonaan pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaan Yrjö Hakasen.

SKP:n Helsingin piirin huomautettua asiasta Hakanen saatiin myöhemmin mukaan koneeseen, mutta vasta avauksen jälkeen. Koneeseen laadituista ”samassa veneessä” -grafiikoista ehdokas jäi puuttumaan loppuun saakka.

Oheista versiota HS:n pormestarikoneen graafisesta ilmeestä on hieman muokattu.

Torstaina 6.4.2017 Helsingin Sanomat julkaisi gallupin pormestariehdokkaiden kannatuksesta. Tästäkin kyselystä oli jätetty pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokas, vaikka kaikki muut ehdokkaat tarjottiin vastaajien valittavaksi. Samaan aikaan HS järjesti myös Sanomatalolla kuntavaalipaneelin, johon tuttuun tyyliin vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat saivat kutsun.

Uskomattomin temppu tehtiin kuitenkin saman viikon ns. pienpuolue-esittelyartikkelissa. Aiemmalla viikolla HS oli esitellyt eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat ja kannat tarkoin nelikenttägrafiikoin analysoituna. Nyt sama huomio annettiin valtuuston ulkopuolisille puolueille.

Ongelma tässä oli vain se, ettei SKP yhdellä valtuustopaikallaan asettunut kumpaankaan kategoriaan. Se oli siksi päätetty jättää pois kummastakin esittelystä, ainoana puolueena!

Ainoa tapa, jolla Hesari suostui tässä juttukokonaisuudessa myöntämään lopulta SKP:n olemassaolon oli viittaus Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaan repliikissä – jossa SKP haukuttiin pataluhaksi.

* * *

Hakanen itse suhtautui syrjintään tutulla tyyneydellään Tiedonantajan haastattelussa:

– Medialta on syytä edellyttää asiallista ja tasapuolista suhtautumista myös SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaisiin, jotka tarjoavat vaaleissa vaihtoehdon kuntien palvelujen heikentämiselle, yhtiöittämiselle ja demokratian kaventamiselle, toteaa Hakanen.

Tästä on kuitenkin täysin oikeutettua olla vihainen. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole tullut, että tätä päätöstä olisi perusteltu journalistisesti mitenkään. Se on syrjintää puhtaimmillaan ja selkeimmillään.

* * *

Vaalien jälkeen voidaan todeta, että Hesari sai Helsingissä varmasti haluamansa tuloksen. Kokoomuksen Jan Vapaavuoresta tehtiin pormestaripelillä vaalikuningas, ja muutkin pormestariehdokkaat keräsivät sievoisen potin ääniä.

Sen sijaan SKP:llä ja Helsinki-listoilla ei ole enää uudessa valtuustossa valtuustopaikkaa.

Oliko valtuutettu Hakasen putoaminen vain Hesarin yksipuolisen uutisoinnin ja suoranaisen tietojen pimittämisen syytä? Tietenkään näin ei voida sanoa; syitä oli monia.

Mutta viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle pitäisi olla harvinaisen selvää, että puolueet eivät ole Suomen tiedotusvälineissä millään tavalla tasa-arvoisessa asemassa — ja että Sanoma-yhtymän ykköslehdessä pelataan avoimesti likaista peliä.

* * *

Tulevatko asenteet sitten muuttumaan kaavailluissa maakuntavaaleissa, jotka ovat historian ensimmäiset?

Varmasti eivät, jos emme itse median kuluttajina ja tekijöinä vaadi parempaa.

Tätä tarkoitusta varten Facebookin puolelle on perustettu sitoutumaton Vaalisyrjintä seis! -sivusto, joka kokoaa esimerkkejä syrjinnästä ja kampanjoi tasavertaisemman uutisoinnin puolesta. Sivusto kannattaa panna seurantaan jo seuraavia vaaleja ajatellen.

Tehdään syrjintä yhdessä näkyväksi.

Mainokset

En kaipaa mainosta MV-lehdeltä

Pääministeri Sipilän haastattelustani tuli jonkinlainen viraalihitti Facebookin puolella. Myös roskajulkaisu MV-lehti tarttui aiheeseen ja julkaisi minusta eilen jutun.

Eikä siinä vielä mitään, mutta se oli juttu jossa minua kehuttiin!

Tämä kävi luontoni päälle raskaasti. En kaipaa mainosta julkaisulta, joka on aiemmin hyökännyt ystävieni, toverieni ja muiden suuresti arvostamieni henkilöiden kimppuun, levittänyt valheita, mustamaalannut viattomia ihmisiä, ja on täpötäynnä oksettavaa rasismia. En halunnut kenenkään luulevan, että minä olin samalla puolella tällaisen toiminnan kanssa.

En voinut antaa asian olla. Päätin käydä illalla itse julkaisun ”päätoimittajan” Ilja Janitskinin vaaliteltalla antamassa palautetta.

Teltalla päivystävät Suomi Ensin -sankarit eivät arvostaneet suoraa palautettani vaan kokivat sen hyökkäyksenä, eli atakkina. Teltasta rynnisti huomioliiviasuinen isokokoinen nuori mies, joka välittömästi yritti ottaa minut niskalenkkiotteeseen ja huusi kovaan ääneen.

Lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen paikalle kutsuttu poliisipartio poisti minut paikalta. Viestini kuitenkin taisi tulla kaikille selväksi.

* * *

Poliisin käytös hieman yllätti. Pidempi poliisimies kävi todella kierroksilla ja uhkasi laittaa minut putkaan (jo toinen kerta tällä viikolla!) Siinä sitten käytiin uusi väittely noin varttitunnin ajan.

Poliisin mielestä tuo alue Rautatientorista kuuluu Suomi Ensin -porukalle eikä sinne saa kukaan tulla ilman lupaa, vaikka paikka on julkinen. Poliisimies muotoili asian niin, että ”ajattele jos mä tulisin vaan sun kotiin.” Kysyin, eikö kotirauhan häiritseminen ole pikkasen eri pykälä.

Poliisi muotoili asian uudelleen niin, että ”mieti jos sä vaan menisit tonne toiseen leiriin, et mitä siinä tapahtuisi.” Kerroin että olen kyllä käynyt siellä ja ihan tervetulleeksi toivotettiin.

Kun totesin sitten halunneeni vain ilmaista mielipiteeni Janitskinin julkaisusta, ja enkä sanottavani sanottua ole tulossa toistamiseen, rupesi poliisimies vielä avautumaan, että ei pitäisi sanoista loukkaantua, ja että kyllä poliisitkin saa toimittajilta paljon paskaa niskaan.

Tapaukseen liittymättömien traumojen purkaminen satunnaiselle kansalaiselle oli mielestäni erikoista. Totesin, että olen toimittajanakin ollut pari vuotta ja että kyllä sananvapauttakin rajoittavat muutamat lakipykälät.

Lopulta lyhyempi poliisimies puuttui sanasotaan ja pisti riidan poikki. Menin metrolla kotiin. Kotona sain tietää, että Suomi Ensin -porukan legendoissa tarina oli jo muuttunut niin, että olisin lyönyt poliisia ja joutunut vangituksi.

* * *

Oli mielenkiintoista huomata kuinka ääni rasistien kellossa muuttui sosiaalisessa mediassa.

Sipilä-haastatteluvideostani aiemmin täysillä tykkäilleet isänmaan ystävät ryhtyivät nyt purkamaan harmistustaan, kun tajusivat, etten ole mukana heidän vihanlietsonnassaan.

Siinä missä päivää aikaisemmin nämä ”kansallismieliset” vannoivat olevansa suomalaisen köyhän puolella, nyt sainkin kuulla olevani viheliäinen sossupummi, jonka pitäisi mennä töihin ja lopettaa valittaminen. Näin minua valisti esimerkiksi ”Vilho Vesterinen” -nimellä esiintynyt Facebook-käyttäjä.

”Vilho” meni hieman hiljaisemmaksi kun kerroin tietäväni, että nimimerkin takana on todellisuudessa Suomi Ensin -liikkeen ympärillä pyörivä amatöörikuvaaja Nico Ylä-Soininmäki. Seuraavaksi rupesikin sitten tulemaan kaikkea inhimillisyyttä ja järkeä loukkaavaa rasistista roskaa läheisistäni, jolloin Vilho siirtyi blokin puolelle.

Eräs toinen Ari-niminen mieshenkilö lupasi selvittää kaikki verotietoni ja työpaikkani, jotta voi kertoa kaikille miten säälittävä työtön olen. Hän ilmoitti myös tulevansa kuvaamaan minua ja muita Espoon leipäjonoissa ja selvittämään kaikkien jonolaisten ihonvärin.

Tässä ”kansallismielisten”, sekä perussuomalaisten että näiden ärhäkkäämpien kumppaniensa, suhtautuminen köyhiin pähkinänkuoressa. ”Pidetään ensin huolta omista vähävaraisistamme” toimii sloganina tasan niin kauan, kun sillä voi lyödä päähän maahanmuuttajia. Mutta sillä sekunnilla kun köyhät oikeasti ryhtyvät penäämään oikeuksiaan ja toimimaan etujensa mukaisesti, heidät voidaan heittää bussin alle.

Emme suostu olemaan vihollisia

Tiistaina Helsingissä järjestettiin pieni mutta äärimmäisen tärkeä mielenilmaus Ukrainan sodan rauhanomaisen lopettamisen puolesta.

”Me kieltäydymme vihollisuuksista!” totesivat yhteen ääneen suomalaiset rauhanjärjestöt, Suomen Rauhanpuolustajat ry, Rauhanliitto – Fredsförbundet ja Aseistakieltäytyjäliitto AKL.

— Ei sotaa Ukrainaan, ei sotaa Eurooppaan, ei sotaa ollenkaan, vaati Helsingin läpi kulkenut kulkue.

Senaatintorilla puhui mm. vapaa toimittaja Ari Sardar, joka vietti talvella useita viikkoja Itä-Ukrainassa. Kuvasin tapahtumasta kaksi videota Tiedonantaja-lehden YouTube-kanavalle.

Tätä kommentoimaan yltyi Twitterissä pikapuoliin niinkin arvovaltainen taho kuin sotatieteiden tohtori ja Suomen Puolustusvoimien tutkija Saara Jantunen (tai Twitterissä Saara Ilo).

Kysymys menee tietenkin täysin ohi kansainvälisen #refusetobeenemies -kampanjan pointista, joka on, että sosiaalisessa mediassa tavalliset ihmiset lähettävät toisilleen viestiä, jossa kieltäydytään vihollisuuksista kaikkien maiden kesken.

Olen joka tapauksessa luottavainen siihen, että paikalla ollut venäläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Oksana Tshelysheva, joka tiettävästi ei lukeudu presidentti Putinin suurimpiin faneihin, jakaa tietoa kampanjasta myös Venäjän suuntaan.

Esitettyäni Jantuselle kutsun osallistua itse seuraavalle rauhanmarssille, tohtori kertoi suhtautuvansa koko rauhanliikkeeseen epäuskottavana.

Keskustelu siirtyi nopeasti menneisiin: Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen edustajana nousi viime syyskuussa julkisuuteen Ylellä ihmetystä herättäneessä jutussa Verkkosodan takana voi olla Pietarissa sijaitseva trollitehdas.

Siinä tohtorin suulla arvioidaan, että sosiaalisessa mediassa ja verkkolehdissä ”soraäänten” välittäminen ”tukee Venäjän suurvaltapoliittisia päämääriä”. Tämä näkyy myös suomalaisen median ja päätöksentekijöiden ”oireiluna” — ”he kysyvät mikä on totta ja mikä disinformaatiota, vaativat tukea päätöksenteolle ja tilannekuvan muodostamiselle.”

Kirjoitin tuolloin aiheesta kriittisen blogin, jonka Jantunen kommenttiensa perusteella kokee edelleen vääristelevänä, henkilökohtaisena hyökkäyksenä, epärehellisenä, sananvapautta rajoittavana — ja mikä pahinta, ”politiikan tekemisenä”.

Jantunen ei rehellisesti tunnu ymmärtävän, että meidän ”soraääniä” toistuvasti esittävien tahojen — EU-kriittisten, rauhaa puolustavien ja muuten asioista eri mieltä olevien suomalaisten — näkökulmasta nimenomaan Ylen artikkeli ja sitä ympäröivä keskustelu koettiin voimakkaasti sananvapautta halveeraavana ja hyökkäävänä.

Ylen juttua ja muita sen kaltaisia lausuntoja on myöhemmin käytetty laajasti mediassa ja mielipidepalstoilla leimaamaan toisinajattelijoita joko ”hyödyllisiksi idiooteiksi” tai vielä parempaa, Putinin maksetuiksi trolleiksi, aina oman lehtemme kommenttipalstasta asti.

Ylen juttu tarjoaa tähän herkullisia mahdollisuuksia, tietenkään tekemättä yhtään suoraa syytettä. ”Ei ole tarkkaa todistetta kuka toimintaa johtaa. Informaatiosodassa ei ylipäätään ole todisteita.”

Pitkään vasemmistolaisessa, EU-kriittisessä ja rauhaa ajavassa liikkeessä mukana olleena aktivistina jutussa esitetyt ajatukset olisivat minusta kylläkin olleet aivan yhtä karmivia, vaikka ”Venäjän” tilalla olisi ollut jotain muuta. Kokeillaanpa:

Sosiaalisessa mediassa soraäänten välittäminen tukee ISISin ja muiden terroristien poliittisia päämääriä, kommentoi Yhdysvaltain puolustusvoimien tutkija.

Sosiaalisessa mediassa soraäänten välittäminen tukee lännen suurvaltapoliittisia päämääriä, kommentoi Venäjän puolustusvoimien tutkija.

Ei, helvetin pahalta kuulostaa edelleen.

Kun sisäpolitiikan keskusteluja ja erityisesti opposition esittämiä ajatuksia ruvetaan tarkastelemaan asiasisältönsä sijaan sitä kautta, kuinka hyödyllisiä ne ovat koetulle ulkopoliittiselle viholliselle, ollaan sananvapauden kannalta erittäin vaarallisilla vesillä.

Itse asiassa se on tismalleen se resepti, jolla Ukrainassa saatiin yksi sisällissota aikaiseksi — ja hiljennettiin erityisellä lailla ”Venäjän tukemisena” ei ainoastaan oppositiopuolue, vaan koko sen edustama poliittinen ideologia.

Tämä siis Herran vuonna 2015!

* * *

Kommenttiensa perusteella Suomen puolustusvoimien asiantuntijana Suomen yleisradiossa esiintyessään tohtori Jantunen siis ilmeisesti koki olevansa politiikan yläpuolella oleva, neutraali taho, eikä siksi voi ymmärtää, että hänet on vedetty mukaan ”politiikan tekoon”.

Se, kaikessa naivismissaan ilmeisen vilpitön mielipide hänelle sallittakoon, mutta totta väite ei missään tapauksessa ole. Vaikka sitä niin ei olisi tarkoitettu, väite oli jo kontekstinsa takia hyvin poliittisesti latautunut — sisällöstä riippumatta sillä oli poliittista merkitystä.

Esimerkkejä siitä, minkälainen käytännön vaikutus Ylen jutulla ja monilla muilla saman tyylisillä lausunnoilla on ollut yleiseen ilmapiiriin ei ikävä kyllä tarvitse etsiä kovin kauan. Pikemminkin tuntuu, että lähes kaikki poliittinen keskustelu on onnistuttu kääntämään väännöksi siitä, kenen agenda on eniten Venäjää tukeva, vaikka Venäjällä ei olisi käsiteltävänä olevan asian kanssa juuri mitään tekemistä.

Tänään töihin tullessani jokaisen R-Kioskin julkisivuun integroitu iltalehdistön oma propagandanurkkaus nosti jälleen suomalaisen politiikan ykköstoimijaksi Vladimir Putinin. Eduskuntavaalien puheenjohtajatenttien kärkikysymykseksi oli lööpeissä nostettu se, kuinka puoluejohtajat ovat ”Putinin talutusnuorassa”.

”Reaktio on ollut surullinen.”

Kuten tapana on, tämäkin väite oli sijoitettu — tietenkin täysin poliittisessa tyhjiössä toimivien, neutraalien ja kylmän tieteellisesti asioita niiden ulkopuolelta punnitsevien — ”asiantuntijoiden” suuhun.

Sen sijaan, että muutama päivä ennen äänestyspäivää lehdet hiillostaisivat valtapuolueiden johtajia heidän sisäpoliittisista aloitteistaan, heidän sitoutumisestaan Valtionvarainministeriön jo ennen vaaleja ilmoittaneeseen miljardien leikkauslinjaan kun maassa on 500 000 ihmisen laaja työttömyys, tai revittelisivät puoluejohtajien rähmällään olosta USA:n kanssa neuvoteltavan TTIP-sopimuksen edessä, ym. ym. tärkeää, on nytkin pakotettu puheenaiheeksi se, kuinka he ovat asiantuntijoiden mukaan Putinin talutusnuorassa.

Nimenomaan tämä on politiikan tekemistä!

* * *

Tiistain rauhanmielenosoituksen jälkeen Kirjasto Kympissä järjestettiin mielenkiintoinen keskustelutilaisuus, jossa Oksana Tshelysheva kertoi laajasti Itä-Ukrainan konfliktista siviilien näkökulmasta. Hän on äskettäin palannut konfliktialueelta, jossa työskenteli humanitaarisissa tehtävissä.

– Tilanne tuntuu menevän huonompaan suuntaan. Minskin sopimuksista huolimatta aselevon loukkauksia tapahtuu kummallakin puolella. Maan sisäisiä pakolaisia on yli miljoona, eikä Kiovan hallitus tue heitä. Se on kummallista, toimittaja ihmettelee.

Sisällisodan jalkoihin jääneiden siviilien monien karujen kohtaloiden lisäksi toimittaja kertoi nähneensä, miten sekä Ukrainan armeijan että Itä-Ukrainan separatistijoukkojen sotilaat olivat kaiken keskellä kieltäytyneet hetkeksi olemasta vihollisia, ja käyneet keskusteluja hyvässä hengessä.

— Jos se meistä olisi kiinni, sota olisi jo loppunut, mutta kun meillä on nämä poliitikot, olivat sotilaat todenneet.

Lisäksi toimittaja kritisoi oligarkkien roolia konfliktissa. Lisäksi toimittaja kritisoi oligarkkien roolia konfliktissa. Rikkailla pohatoilla, kuten pankkimiljardööri Igor Kalamoiskilla, on Ukrainassa omia yksityisiä ja omavaltaisesti toimivia sotilasjoukkoja, jotka ovat omiaan pahentamaan konfliktia.

— Tämä sodanlietsoja on syyllinen moniin Ukrainan ongelmiin, Tshelysheva painottaa. Hänen epäillään olevan Odessan ammattiliittojen talon järkyttävän tuhopolton järjestämisen taustalla.

— On myös muistettava, että presidentti Petro Poroshenko on itse niitä oligarkkeja, joiden vallan lupasi lakkauttaa.

Kysyin itse toimittajalta, todistiko hän Ukrainassa siviilien poliittista vainoa, kun tiedetään, että maan oppositiopuolue on kielletty. Hän kertoi nähneensä omakohtaisesti ”absurdeja” tapauksia, joissa ihmisiä oli syytetty terroristisesta toiminnasta vailla perusteita. Syyttäjä oli yrittänyt käyttää raskauttavana todistusaineistona poliittisia mielipiteitä, johon tuomari oli itse joutunut puuttumaan.

Lopuksi hän painotti samaa asiaa, mitä itsekin olen yrittänyt tuoda useissa yhteyksissä esiin:

— Meidän ei tulisi etsiä herra Putinia kaikesta, mitä Ukrainan kaduilla tapahtuu. Silloin emme ymmärrä tapahtumien syitä. Putinilla on oma vastuunsa tilanteesta, ja hän tulee vielä vastaamaan teoistaan. Mutta niin on Euroopan unionilla, Amerikan Yhdysvalloilla, ja erityisesti Ukrainan hallituksellakin!

— Minä en ole Putinin kannattaja. Putin on tehnyt minun elämästäni hyvin vaikeaa. Mutta en voi olla sanomatta tätä, tämä on minulle suuri dilemma. Euroopassa on helppo puhua Venäjän ongelmista ja Putinista pahiksena, se ymmärretään, se on osa hyväksyttyä tarinaa. Mutta jos käytät samanlaisia puheenvuoroja Ukrainasta, sinut välittömästi leimataan putinistiksi ja Venäjän kannattajiksi.

— On minun vastuuni varoittaa teitä. Kun sanomalehtenne, esimerkiksi tämän aamun Metro-lehti kertoo Ukrainan taisteluissa haavoittuneesta suomalaismiehestä, ja jättää kertomatta, mitkä ovat Azov-pataljoonan taustat — silloin ruokitaan lohikäärmettä, joka tulee kasvamaan.

— Uusnatsismi tulee vahvistumaan täälläkin, jos tämän annetaan jatkua, jos heidät hyväksytään vapaustaistelijoina. Sitä he eivät ole, uskokaa pois. Olen nähnyt, kuinka Ukrainassa ihmiset pelkäävät Azov-pataljoonaa siellä, missä he toimivat. Olen nähnyt minkälaisia tyyppejä he ovat.

Naisen käyttämät puheenvuorot olivat mielestäni erittäin tärkeitä. Kuvasin myös ne Tiedonantajan Youtubeen, josta ne ovat katseltavissa alusta loppuun.

* * *

Aamulla videot olivat tavoittaneet Facebookin.

Venäjän trolliarmeija-ryhmässä kirkkoherran virastaan erotettu Juha Molari avasi luonnollisesti sanaisen arkkunsa välittömästi, ennen kuin oli varmuudella kuunnellut sanaakaan naisen puheenvuoroista.

molari

Niinpä niin. Jos erehdyt puhumaan järkeä, olet joko USA:n kätyri tai Putinin talutusnuorassa, kommentaattorista riippuen. Mieleen muistuu muutaman vuoden takainen selkkaus, jossa sain samana päivänä sekä SAFKA:n että FINROSFORUM:in vihat niskoilleni.

Rauhanliike tuntuu olevan kaikille tämän keskustelun osapuolille epämiellyttävä ilmiö, jota vastaan on käytävä lähes hermoston tasolta kumpuavalla automatiikalla. Vähintään rauhanliikkeen pitäisi sitoutua vaatimaan rauhaa vain konfliktin yhdeltä osapuolelta ollakseen ”uskottava”.

Se on suoraan sanottuna helvetin pelottavaa, kun samaan aikaan idässä ja lännessä poliittinen eliitti tuntuu varautuvan suursotaan. Tuntuu siltä, että toisen maailmansodan opetukset ja fraasi ”Ei koskaan enää” ovat nykypäivänä tyystin unohtuneet.

Minusta kaiken tämän hulluuden keskellä #refusetobeenemies — emme suostu olemaan vihollisia — on siunattu järjen ääni, ja tämän hetken ainoa oikea tunnus Euroopan — siis myös Venäjän — kansoille. Herrat kalistelkoot sapeleitaan keskenään. Me täällä katutasolla kieltäydymme olemasta vihollisia.

* * *

P.S. Vuorokauden aikana uutisvirrassa on kiertänyt myös tieto, että kokoomuksen Ilkka Kanervan vaalitilaisuuteen olivat hyökänneet ”Venäjä-mieliset” provokaattorit, niin rajusti, että Kanervalle tulivat mieleen kokemukset sotatilanteiden keskeltä.

Paikalla käyneen poliisipartion arvion mukaan kyseessä oli sen sijaan sekalainen joukko asuinalueensa palveluista, vanhusten laiminlyönnistä ja yleisesti kokoomuksen politiikasta suivaantuneita Runosmäen asukkaita. Miehistä koostunut joukkio oli ilmeisesti tullut paikalle kännipäissään, huudellut rasistia juttuja ja muita törkeyksiä.

Paikalla kuvatusta Tolkun Mies-nimimerkin julkaisemasta videosta käy ilmi, että tämä vihainen miesporukka oli lisäksi kritisoinut ainakin Suomen isäntämaasopimuksen myötä tekemää lupausta tukea maaperällään toimiva Nato-joukkoja kaikenlaisissa operaatioissa, myös hyökkäyksissä. Näin isäntämaapöytäkirjassa todella luvataan, ja se on hitonmoinen juttu.

Sen sijaan, että miehiä olisi luonnehdittu vaikkapa ”Natoa vastustaneiksi kadunmiehiksi”, ”poliitiikkaan turhautuneeksi rahvaaksi” tai edes ”humalassa huudelleiksi turkulaisiksi,” heidät kuitattiin automaattisesti ”Venäjä-mielisten” ryhmäksi.

Tehtäköön tämä hyvin selväksi: En pidä öykkäröinnistä, enkä puolusta sitä.

Mielestäni on täysin OK, jopa toivottavaa, suuttua kokoomuksen harjoittamasta eriarvoisuutta kasvattavasta ja sotilaallista liittoutumattomuutta murentavasta politiikasta, mutta kokoontumisvapautta on kunnioitettava. Erityisen tuomittavia ovat rasistiset heitot, jotka toisaalta kertovat karulla tavalla siitä, miten ihmisten turhautuminen valtavirran politiikkaan luo kasvualustaa muukalaisvihamieliselle ajattelulle.

Osa lehdistä on jo ehtinyt paikkailemaan Venäjä-yhteyttä korostavaa uutisointiaan, mutta Facebookin ”Venäjä-kriittisessä” Ukrainan tilanne -uutisryhmässä kommentaattorit veivät heti ajatuksen askelta pidemmälle: ”Tämä on oppikirjaesimerkki,” tietää kommentaattori Pasi Raatikainen kertoa:

Venäjämieleisten asiamiesten ja heidän hyväkseen töitä tekevien Suomassa asuvien ryhmien toiminta on käynnistynyt. Tämä vaikuttaa oppikirjamaiselta toiminnalta, jota en olisi halunnut nähdä. Kun kerää tilannekuvaa tapahtumista laajemminkin, onko todettava Venäjän informaatiosodan käynnistyneen Suomea vastaan?

Asian vahvisti myös varsin aktiivisella poliittisella kommenttiraidallaan Facebookissa profiloitunut Suomen Sotilas -lehti, joka suorastaan silmät innosta kiiluen ja sormet aseenperää tavoitellen julisti:

Näin se alkaa, ja näitä tulee lisää. Venäjän hybridisodankäyntiin länttä vastaan – ja siten myös Suomea vastaan – kuuluu eripuran, epävarmuuden ja sekasorron kylväminen informaatio-operaatioilla sekä eritasoisilla vaikuttaja-agenteilla.

Satunnaiset vaalitilaisuuteen huutelemaan tulleet känniläiset muuttuivat siis välittömästi mielikuvissa ja lehtien palstoilla varmuudella Putinin itse paikalle masinoimiksi agenteiksi.

Tälle Venäjän kädenjäljen ja salaliiton kaikkialla näkevälle ajattelutavalle nimenomaan valtamediassa pyörivät asiantuntijalausunnot ovat antaneet perusteet. Tämä on niiden poliittinen jalanjälki ja kontribuutio.

Informaatiosotaa ja trolliarmeijoita

Ryssä on tulossa rajan yli ihan juuri nyt. Katso kuvat!

Ryssä on tulossa rajan yli ihan juuri nyt. Katso kuvat!


Nykyistä vapaan tiedonvälityksen maailmaa on usein juhlapuheissa pidetty merkkinä siitä, että menneiden aikojen karkea valtiollinen propaganda on menettämässä merkitystään. Huippuverkottuneisuuden aikana ei enää olisi mahdollista aivopestä ihmisiä 30-luvun tyyliin harhaisilla viholliskuvilla.

Aiemmin olin itsekin tuudittautunut tähän toiveuneen. Ukrainan kriisi on kuitenkin osoittanut asian olevan toisin.

Mediaa joka tuutista työntävässä yhteiskunnassamme räikeää propagandaa on aivan yhtä helppo syöttää infoähkyään puhisevalle kansalaiselle kuin ennenkin. Facebookin ja Twitterin aikakaudella se on itse asiassa helpompaa kuin koskaan.

Kun sosiaalisessa mediassa formaatti on kuva, otsikko ja lyhyt katkelma tekstiä, jutuissa ei tarvitse enää olla sisältöä kuin nimeksi: tärkeintä on tuottaa jatkuvalla syötöllä uusia, toinen toistaan raflaavampia otsikoita, sillä ne ovat ainoa asia joka tullaan lukemaan ennen Jaa-napin painallusta. Jokainen media on joutunut iltapäivälehdistymään.

Poliittisen tilanteen kärjistyminen Ukrainassa on antanut tähän huimasti lisää materiaalia. Tarina itäisestä uhkasta myy kuin häkä. Siksi lööpit julistavat joka päivä samaa viestiä niin kioskin kulmalla kuin sosiaalisen median uutisvirrassa: Venäjä on hyökkäämässä milloin mihinkin, pääasiassa Suomeen. Joskus Putin on valtaamassa koko itäisen Euroopan suurkaupungit kahdessa päivässä.

Artikkeleita tarkemmin lukemalla jutut paljastuvat yleensä ankoiksi tai tahalliseksi liioitteluksi, mutta silloin on jo ehditty tuutata ulos seuraava lööppi. Korjaukset painetaan pienellä ja huomattavasti epäkiinnostavammalla otsikolla, joka ei taatusti pääse etusivulle.

* * *

Syyskuussa suomalainen journalismi otti tässä genressä jonkinlaisen pohjakosketuksen, kun yt-nevotteluissa rajulle säästölinjalle lähtenyt Yle lähti ärhäkkäästi tavoittelemaan sensaatiolööppien mukanaan tuomaa klikkausliikennettä omalla kauhutarinallaan.

Muutaman päivän aikana Yle ampui verkkoon täysilaidallisen Putinin viimeisintä salajuonta. Raskaimpiin panoksiin kuului paljastusjuttu Verkkosodan takana voi olla Pietarissa sijaitseva trollitehdas. Artikkelissa tutkija Saara Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta kertoo Suomen olevan Pietarista johdetun salakavalan informaatiohyökkäyksen kohteena.

Ehkä.

– On vaikea sanoa kun näkee pelkkää viestintää verkossa, että kuka siellä viestin takana on, mutta kun katsoo niiden viestien sisältöä [soraääniä esimerkiksi Natosta ja Euroopan unionista] niin ne tukevat täysin Venäjän informaatioagendaa.

Jantunen kertoo, että sylttytehdas verkossa esiintyvien EU- ja Nato-vastaisten mielipiteiden takana saattaa olla ”lehtitietojen mukaan” Pietarissa sijaitseva trollitehdas, joka on erikoistunut ”väärien viestien” lähettämiseen, ja jonka henkilöstömäärää on ”vaikea arvioida”.

En tiedä, minkä lehtitietojen varassa Jantunen elää, mutta ns. Pietarin trollitehtaan (eli Internet Research Agency -nimisen yhtiön) henkilöstöstä on ainakin siitä kirjoittaneessa lehdistössä ollut selkeä arvio. Firman toiminta on ollut tiedossa ainakin vuodesta 2013, jolloin siitä kertoi oppositiolehti Novaja Gazeta. Venäläinen MR7.ru-sivusto puolestaan kertoi firman työllistävän 300 ihmistä.

Maksettujen kirjoittajien kerrottiin tuolloin tuottavan sata kommenttia päivässä. Nämä ”ammattitrollit” ovat erikoistuneet kommentoimaan pääasiassa Venäjän sisäpolitiikkaa venäjän kielellä. Myös Venäjän oppositiolla on ilmeisesti ollut vastaavia operaatioita.

Toukokuussa 2014 venäläinen Anonymous International -ryhmä julkaisi tietoja, joiden mukaan Ukrainan kriisin myötä trollit ovat laajentaneet repertuaariaan myös ukrainaksi ja englanniksi kirjoitettuihin kommentteihin. Trolliarmeijan kokoa on mahdollisesti kasvatettu 600 henkeen, mutta pääpaino on silti venäjässä. The Guardian -lehden moderaattorit väittävät tunnistavansa nämä viestit omilla foorumeillaan leimallisen huonosta englannin taidosta.

Siinä missä Pietarin trollitehtaan olemassaolo vaikuttaa siis näiden tietojen perusteella todennäköiseltä, toiminnan laatu on melko kyseenalaista. Miljoonabudjetistaan huolimatta nämä operatiivit eivät osaa kovin hyvin edes englantia, maailman helpointa kieltä.

Mikä saa Jantusen epäilemään, että nämä samat ihmiset ovat opetelleet suomea, vieläpä niin hyvin ettei heitä voi erottaa oikeista suomalaisista? Onko vuodetuista dokumenteista paljastunut jokin konkreettinen Suomi-yhteys?

”Todisteita ei ole”, vastaa Jantunen, sillä ”informaatiosodassa ei ylipäätään ole todisteita.”

Siinäpä asiantuntemusta kerrakseen!

* * *

Outoja loogisia harppauksia hirvittävämpi asia on kuitenkin se härskin yksisilmäinen jingoismi, joka Jantusen kommenteista välittyy lukijalle.

Tarkkasilmäinen huomaa, ettei artikkelista itse asiassa löydy perinteistä verkkotrollin määritelmää: viestien sisällöttömyyttä, hyökkäävyyttä, argumenttivirheitä, netiketin rikkomista jne. Siinä ei myöskään erotella yhtäkään spesifiä valheellista väitettä, jota nämä trollit levittävät. Viesti on selvä: Trolliuteen riittää nyt, että levittää vääriä mielipiteitä.

Hälyttävää on myös tapa, jolla asiantuntija kuvailee Venäjän informaatiosodankäynnin vaikuttavan suomalaiseen mediaan ja päätöksentekijöihin sairauden tavalla: he ”oireilevat”, eli ”kysyvät mikä on totta ja mikä disinformaatiota, vaativat tukea päätöksenteolle ja tilannekuvan muodostamiselle.”

Luit oikein: media ja poliitikko on sairas ja oireilee, jos kehtaa kyseenalaistaa virallista, EU:n ja Naton edustamaa länsimaista totuutta. Terveempää olisi välttää ”soraääniä” ja ilmeisesti vain olla asioista samaa mieltä:

”Kun tavoitteena on riidan aiheuttaminen, asiakysymyksistä riiteleminen tukee informaatiotavoitetta.”

Siis lyhyesti: jos olet julkisesti eri mieltä, tuet Venäjää. Tämä ei ole kärjistys, vaan se, mitä jutussa kirjaimellisesti sanotaan. Kuinka yksikään itseään kunnioittava toimittaja kehtaa päästää tällaisen lausunnon julkisuuteen?

Itsehän olen ymmärtänyt asian niin, että median tehtävä on kysyä, mikä on totta ja mikä disinformaatiota. Samoin poliitikon tulisikin vaatia kaikenlaista tietoa tilannekuvan muodostamiseksi, ei uskoa sokeasti yhden puolen lehdistötiedotteita.

Puolustusvoimien tutkimuskekuksen tuleva motto.

Puolustusvoimien tutkimuskekuksen tuleva motto.

* * *

Asiaa ei paranna se, että sama asenne jatkuu valtiojohdon huipulle saakka: toisessa Ylen artikkelissa puolustusministeri Carl Haglund (rkp) kertoo myös joutuneensa trollien uhriksi, sillä hänen Twitter- ja Facebook-tileillään on ”kaikenlaisia kommentteja.”

”Nimimerkillä kirjoittavien henkilöiden kohdalla käy mielessä, että onko kyseessä nyt ihan oikea suomalainen, vai onko kyseessä joku jolle maksetaan siitä tai jonka työtehtävänä on kirjoittaa tietyntyyppisiä näkemyksiä ja vaikuttaa keskusteluun. Sitä ei voi todistaa, mutta sellainen ajatus käy mielessä.”

Ylen seuraava askel olikin kehottaa lukijoitaan ilmiantamaan nämä verkossa vaikuttavat Venäjä-trollit, joista koostetaan tulevaisuudessa ”tutkivan journalismin” artikkeli. Juttu luo itse oman tarinansa: se antaa ymmärtää, että suomalaisetkin nettifoorumit ovat täynnä Kremlin ”nimettömiä verkkohäiriköitä”, ja toivoo niistä raportteja valppailta kansalaisilta. Ristiriita jutun otsikon ja sisällön välillä on räikeä:

”Venäjän valtion osuudesta trollailuun ei ole todisteita, mutta … Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi?”

Jutussa painotetaan, ettei tarkoituksena ole nostaa esiin yksittäisiä trolleja. Juuri tähän Twitterin keskustelu #venäjätrolli-tägillä kuitenkin meni: parhaita mccarthyläisiä perinteitä noudattaen yksi jos toinenkin varma maksettu trolli nostettiin tikunnokkaan. Uudessa Suomessa Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ville Hautakangas pääsi mässäilemään, miten ihan hänen lähipiirissään vaikuttaa näitä vieraan vallan agentteja.

Ylen juttuun liitetyssä blogissa myös kirjailija Jari Tervo jatkoi faktojen värittämistä ilmoittamalla suoraan tosiasiana, että kaikki hänen bloginsa kommenteissa Ukrainan tilannetta ja Venäjän ulkopolitiikkaa eri tavalla tulkitsevat ovat todennäköisesti joko Johan Bäckmanin feikkiprofiileja tai Kremlin maksettuja trolleja. Lokakuussa iltalehdistö jatkoi Ylen viitoittamalla tiellä julkaisemalla mm. jutun, jossa maailmanpolitiikan rautainen asiantuntija Sofi Oksanen kertoi nähneensä Venäjän agentteja jo Vauva-lehden foorumeillakin.

Näiltä kynäilijöiltä tuntuu kokonaan menevän ohi ironia siinä, kuinka paljon heidän puheensa muistuttaa tapaa, jolla virallisen linjan kriitikoita Venäjällä leimataan.

Eihän kukaan todellinen venäläinen voisi olla Putinin ulkopolitiikkaa vastaan? Eihän kukaan todellinen venäläinen voisi vastustaa homopropagandalakia? Ja vielä kun todisteeksi riittää, ettei todisteita ole, ollaankin jo informaatiosodan kovassa ytimessä.

* * *

Aalto-yliopiston tietoturva-asiantuntija ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll hämmentää omassa Ylen haastattelussaan soppaa kuvaamalla Venäjän toimintaa ”hybridisodankäynniksi”. Termiä on aiemmin käyttänyt mm. sotilasliitto Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen.

Hybridisota on ajallemme ominainen, uusi ilmiö, asiantuntija kertoo, sillä siihen liittyy perinteisten sodankäynnin muotojen lisäksi mediavaikuttamista ja psykologisia operaatioita.

Limnéllin puolustukseksi on todettava, että hän sentään muistaa mainita myös länsimaiden käyvän tätä hybridisotaa. Silti on ihmeteltävä, miten on mahdollista esittää näin historiattomia ja epätarkkoja väitteitä ilman, että toimittaja keskeyttää ja kysyy, onko asiantuntija nyt aivan tosissaan?

Psykologinen aspekti on ollut oleellinen osa sotaa niin kauan, kuin sodista on kirjoitettu. Tällaista ”hybridisodankäyntiä” – tai kuten se yleisimmin tunnetaan, ihan tavallista sodankäyntiä – kuvaillaan esimerkiksi yli 2000 vuotta vanhassa Sun Tzun Sodankäynnin taidossa. Sodassa ensimmäinen uhri on aina totuus, kertoo vanha sananlasku, jonka jokaisen toimittajan luulisi tietävän.

Edes se, että psykologinen sodankäynti on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, ei ole enää kovin uutta.

Jo vuonna 2011 paljastui, että Yhdysvaltain sotilasvoimien Lähi-idän ja Keski-Aasian operaatioista vastaava CENTCOM on allekirjoittanut 2.8 miljoonan dollarin sopimuksen web-turvallisuusyhtiö Ntrepidin kanssa ohjelmistosta, jolla agentit voivat levittää Nato-myönteistä propagandaa Yhdysvaltain ulkopuolisille ”vieraskielisille verkkosivuille”. Ohjelmisto tarjoaa jokaiselle käyttäjälleen 10 kauko-ohjattavaa valepersoonaa, joilla jokaisella on ”teknisesti, kulttuurisesti ja maantieteellisesti uskottava tausta”.

Milloin voimme odottaa Suomessa tutkivan journalismin juttua Nato-trolleista?

Lupaavaa uraa psykologisessa sodankäynnissä lupailee  mm. GoArmy.com.

Lupaavaa uraa psykologisessa sodankäynnissä lupailee mm. GoArmy.com.

* * *

Hyvin omituista on myös puhe siitä, miten hybridisodankäynti ”hämärtää rajaa sodan ja rauhan välillä”.

Tällaisten väitteiden esittäjien olisi syytä tutustua ensialkuun vaikka Carl von Clausewitzin 1800-luvulla erottelemiin sodankäynnin maksiimeihin: sota on vain politiikan jatkamista toisin keinoin – se on politiikan osa.

Tällä kannalla on perinteisesti ollut myös historialliseen materialismiin ajattelunsa pohjaava vasemmisto. Sodan ymmärtämiseksi on ensisjaisen tärkeää ymmärtää sodan taustalla oleva politiikka, pääasiassa taloudelliset suhteet. Putin ei liittänyt Krimiä Venäjään henkilökohtaista suuruudenhulluuttaan tai pahansisuisuuttaan, vaan imperialismin sisäisen logiikan ajamana.

Ymmärtääksemme Ukrainan kriisiä olisi meidän siis ymmärrettävä imperialismi maailmanjärjestelmänä. Tässä pelissä Nato ja Euroopan unioni eivät todellakaan ole mitään puhtaita pulmusia, vaan päätekijöitä.

Mutta jos sanot tämän ääneen, on nyt valtamedian taholta leima lyöty otsaasi jo valmiiksi: Olet putinisti, Venäjän maksettu trolli. Rauhanjärjestöjä on väitetty putinistisiksi, koska ne eivät eksplisiittisesti asetu EU:n puolelle konfliktissa. Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuro sai julkisuudessa ”Putin-mielisen” leiman, vaikka on vuosien ajan esittänyt laajaa Putinin ja hänen puolueensa kritiikkiä.

Julkinen keskustelu on näin onnistuttu myrkyttämään pitkälle tulevaisuuteen.

Kuva: Veikko Koivusalo

Harva tiedotusväline oli paikalla uutisoimassa, kun UKP:n Petro Simonenko tapasi SKP:n JP Väisäsen Suomessa. Ukrainan kommunistit eivät kannata separatisteja eivätkä Kiovaa.

* * *

Työväenliikkeen näkökulmasta kirjoittavana toimittajana olen toki sitä mieltä, että puolueettomuus journalismissa on mahdottomuus, kuten on mahdotonta puolueettomuus ylipäätään maailman asioissa. Lopulta toimittaja tulee kirjoittaneeksi aina jostakin näkökulmasta.

Jonkinlainen objektiivisuus faktoista kerrottaessa lienee kuitenkin mahdollista saavuttaa, tai ainakin säilyttää tavoitteena. Ideaalisessa maailmassa tutkivat journalistit, erityisesti kaupallisista intresseistä vapaassa yleisradiossa, olisivat tässä keskeisessä asemassa – avaamassa niitä kriisin takana lymyileviä taloudellisia ja poliittisia suhteita, joista ostetut mediat vaikenevat.

Sen sijaan Yleä myöten koko suomalainen valtamedian kenttä tuntuu nyt valinneen avoimesti puolensa kahden suurvaltablokin keskinäisessä kädenväännössä. Tai kuten Jari Tervo asian ilmaisee:

Ukrainan sodassa trollit ovat jo päässeet tavoitteeseensa, kun kansalainen ajattelee: molemmat osapuolet valehtelevat.

Näin voi kirjoittaa vain informaatiosoturi, joka on niellyt hömppätarinan Hyvän Lännen ja Pahan Idän välisestä kulttuurikamppailusta. Siinä Ukraina näyttäytyy myyttisten länsimaisten arvojen puolustustaisteluna. Putin on tässä taistelussa samaa aikaan sekä Hitler että Stalin, siinä missä ”valkoisen rodun puolesta” maanmiehiään ammuskelevat ukrainalaiset uusnatsit vain välttämätön paha.

Naivistinen ajatus hyvisten ja pahisten tappelusta on mukavan turvallinen fiktio, jolla kätevästi pyyhitään asetelmasta turha monimutkaisuus – kuten se, että Ukrainan konfliktin kummaltakin puolelta löytyvät takkiaan sujuvasti kääntävät suuren rahan oligarkit, tai se, että Ukrainan ”länsimaista demokratiaa” ajava hallitus pyrkii estämään vaaleilla valitun vasemmisto-opposition toiminnan.

Mikä on ollut EU:n rooli kriisissä? Mitä Ukrainan talouden ”rakennesopeutus” tarkoittaa maan taloudelle ja tavallisille kansalaisille? Mikä motiivi separatisteilla on vastustaa Kiovaa?

Pietarilainen toimittaja Nikolai Donskov esittää asian oivallisesti:

”Kun läntinen media ei esitä näitä kiusallisia kysymyksiä yleisölleen, se kaventaa tuntuvasti keskustelun aihepiiriä, vähentää läntisten poliitikkojen ja koko yhteiskunnan vaihtoehtojen kirjoa … Demonisoidessaan Putinin hahmoa ja syyttäessään kaikista onnettomuuksista Venäjää länsilehdistö tekee karhunpalveluksen itselleen. Saati että vastaisi keskeisiin kysymyksiin Ukrainan kriisin syistä, läntinen media ei edes esitä niitä, vaan toinen toistaan kopioiden syyttää Venäjää kaikesta, mikä pakostakin synnyttää epäilyksiä tällaisen informaation vastaanottajissa. … länsimedia paitsi madaltaa omien poliitikkojensa moraalista arvovaltaa, myös edistää tahtomattaankin Putinin moraalisen arvovallan kasvua …”

Juuri tässä on informaatiosodan todellinen vaara. Mitä epäanalyyttisemmän ja hysteerisemmän asenteen läntinen media ottaa suhteessa Venäjään, sitä enemmän se itse asiassa vahvistaa putinismia, niin Venäjällä kuin Suomessakin.

Todelliset putinistit ovat siitä ainoastaan kiitollisia.