Posts Tagged ‘presidentti’

Häviäjien vaalit

Presidentinvaalit on käyty. Niinistöä lukuunottamatta kaikki hävisivät.

Haavisto hävisi Niinistölle. Ei saanut uusittua ”ilmiötään” eikä nähnyt toista kierrosta, jäi tylsäksi ja epäinspiroivaksi.

Huhtasaari hävisi Haavistolle. Kova uho oli päällä, mutta se ei vielä riittänyt. Tasaisen mielipuolinen meininki kreationismeineen oli useimmalle liian hapokasta, mutta kolmaskin sija on tietty ihan liikaa.

Väyrynen hävisi Huhtasaarelle. Yhteisestä äänipotista ammentamalla äänet menivät tasan puoliksi. Viime vaalien tuloksesta tipahdettiin reippaasti. Lannistumisen sijaan vanha superopportunisti kuitenkin totesi vain palaavansa jälleen eduskuntaan. Väyrynen on kuin kissan ja jonkin yksisoluisen loisorganismin risteymä: putoaa aina jaloilleen ja siitä on käytännössä mahdoton hankkiutua eroon.

Vanhanen hävisi Väyryselle. Oman puolueen vanha tekijä veti monessa kohussa ryvettyneestä Lautakasa-Vanhasesta reippaasti ohi. Vielä Keskustan vaalivalvojaisissa spiikkeri yritti vakuutella yleisöä: ”Eihän täällä ole laimeeta? Eihän yhtään ole?” Kyllä: laimeata oli.

Torvalds hävisi kaikille. Tämä olisi mukava tulkita yksimieliseksi Natoon liittymisen vastustukseksi, mutta tosiasiassa Naton kannattajat äänestivät Niinistöä, koska tiesivät tämän olevan Nato-miehiä, tai Haavistoa, jos omasivat jonkinlaisen heikon sosiaalisen omatunnon. Torvaldsilla ei ollut siinä pöydässä mitään uskottavaa tarjottavaa.

Eniten hävisimme tietenkin sinä ja minä. Tätä tuskin tarvitsee kenellekään erikseen selittää.

* * *

Tarkkasilmäinen huomasi, että joku tästä jäi vielä pois — Suomen eduskuntavasemmisto, joka ennustetusti sai surkeimman vaalituloksen pitkiin aikoihin.

Kyllönen ja Haatainen jäänevät historiaan ehdokkaina, jotka keräsivät huonoimman yhteisen vasemmiston kannatuksen koskaan presidentinvaaleissa. Onnistuivat siis reippaasti alittamaan jopa ryvettyneiden Arhinmäen ja Lipposen ennestään alhaiset rimat.

Samalla useiden kommunistien avoin ja häpeilemätön hyppääminen taantumusporvari Väyrysen kelkkaan tiedetään.

Mistä nämä ilmiöt johtuvat? Nähdäkseni oikeiston täydellisestä ylivallasta yhteiskunnallisen keskustelun ja ajattelun määrittäjänä, siis oikeistohegemoniasta.

Aivan yhtä paljon kuin oikeiston hegemoniasta kertoo Niinistön uskomaton ylivalta kaikkiin muihin ehdokkaisiin nähden, sekä se, että hänen äänekkäimmät haastajansa tulivat hekin oikealta, samaten siitä kertoo vasemmiston käytös näissä vaaleissa.

Vasemmiston piirissä elää sellainen ylpeä harhakuva, että oikeistohegemonia on jotain joka tapahtuu tuolla jossain, rahvaan parissa. Tosiasiassa se vaikuttaa myös vasemmistopuolueiden sisällä – ja voimakkaasti. Demareista kommunisteihin.

Miten muuten voidaan selittää, että esim. Kyllönen, jolla olisi ollut tuhannen taalan paikka esiintyä työväen protestiehdokkaana, otti kampanjasivuilleen heti alkuun kehut EK:n pahimmalta porvarilta Häkämieheltä, ja vielä vaalivalvojaisissa tyytyi selittämään, että huono tulos johtuu itse asiassa siitä, että Niinistöllä ja muilla ehdokkailla on ollut ”samat teemat” kuin hänellä? Alusta loppuun viesti oli luokkasovun viesti taistelevan viestin sijaan.

Samaten kiiruhtivat tyhjänpäiväisen mutta sitäkin kalliimman kampanjan tehneet demarit, välittömästi vaalituloksen selvittyä, julistamaan: itse asiassa tämä oli meidän suuri voittomme, sillä presidentti Niinistö on tullut meidän linjoillemme!

Kaikki se kertoo siitä, että oikeiston ajatuksia ei nähdä enää vasemmiston piirissäkään vastustajan ajatteluna vaan normaalina ajatteluna, ikään kuin oletusasetuksena – jopa ajatteluna, joka voidaan häpeilemättä ottaa omiin nimiin.

Ja mikä karmivin ajatus: pelkään saman oikeistohegemonian tarkoittavan Vasemmistoliiton piirissä taas arviota, että Kyllönen oli itse asiassa liian radikaali, että puhui liian suoraan ja sanoi liian ilkeästi Soinillekin tantraseksistä, haastoi hegemonian liikaa eikä liian vähän, ja siksi vieraannutti myyttisen ”tavallisen” äänestäjän.

Milloin tämä itseään ruokkiva syöksykierre saataisiin pysähtymään? Milloin ryhdyttäisiin jälleen tekemään häpeilemätöntä, omaehtoista, vasemmistolaista luokkapolitiikkaa?

Mainokset

Luottamuspula

Tänä vuonna kohdallani olisi tullut täyteen kymmenen vuotta Suomen kommunistisen puolueen jäsenenä — ja vieläpä komeasti SKP:n 100. juhlavuonna.

Ilmoitin kuitenkin eilen eroavani puolueen keskuskomitean ja samalla koko puolueen jäsenyydestä luottamuspulan johdosta.

Päätökseni on kypsynyt nykyiseen muotoonsa viimeisen vuoden aikana, ja yritän avata sen taustoja tällä kirjoituksella. Siihen sisältyy lyhyt henkilökohtainen poliittinen historiani ja kuvaus viime päivien tapahtumista.

***

Vappuna 2012 Yle halusi haastatella aitoa kommunistia radioon. Haastattelija kysyi minulta, kuinka olen päätynyt puolueen jäseneksi. Vastasin, että olen päätynyt tähän vääryyksiä vastustamalla, ja katsomalla mihin se johtaa.

Ensimmäisen kerran minulle esitettiin kutsu puoluetoimintaan Vantaalla. Hiroshiman ydinpommituksen muistopäivänä järjestetyssä kauniissa tilaisuudessa joen rannalla eräs vantaalainen toveri kertoi, että on olemassa SKP:n Pääkaupunkiseudun posti- ja logistiikka-alan osasto, josta voisin olla kiinnostunut.

Olinkin. Sodan ja imperialismin vastaisuus ja marxilaisen teorian luokkakantaisuus kiinnostivat. Tuoreessa muistissa olivat Yhdysvaltain hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin, sekä niitä vastustaneet massiiviset mielenosoitukset.

SKP:n postilaisten puolueosasto, jonka epäkäytännöllisen juhlava nimi myöhemmin vaihtui puheissamme tuttavallisemmin KOM-Postiksi, sai minut myös kiinnostumaan ammattiyhdistystoiminnasta ja järjestäytymisestä työpaikallani, joka tuolloin oli vielä Suomen Postin varhaisjakelu. Osastollamme oli vahvat yhteydet postin suurille työpaikoille, se teki oikeaa luokkapolitiikkaa ja osastoon tuli jatkuvasti uusia jäseniä.

Kun minut myöhemmin valittiin osaston puheenjohtaksi, suhtauduin tehtävään äärimmäisellä vakavuudella. Ajattelin päässeeni keskelle juuri sellaista toimintaa, jota tässä ajassa tarvitaan.

***

Noista ajoista puolueen vaikutusvalta on kuitenkin vain typistynyt. Myös KOM-Postin toiminta on kokonaisuudessaan lakannut, vaaleissa ja ammattiyhdistysliikkeessä on jatkuvasti hävitty asemia ja aktiivien määrä nähdäkseni vähentynyt kasvun sijaan.

Nyt puolueen piirissä kauhistellaan tätä ja painotetaan, että tarvitaan jäsenhankintakampanja. Kato ei kuitenkaan nähdäkseni johdu siitä, etteikö puolueesta olisi kiinnostuttu. Itse asiassa puolueeseen on jatkuvasti tullut uusia nuoria toimijoita. Ongelmana on vain, että he ovat myös useimmiten lähteneet pois jonkun ajan kuluttua.

Itse en pitkään ymmärtänyt tämän syytä. Arvostamani toverit vetäytyivät yhtäkkiä kaikessa hiljaisuudessa pois toiminnasta. Puolueen piireistä heistä saatettiin puhua epäkunnioittavasti ja sivulauseilla: ”Sekin petturi…”

Mikä järkyttävintä, usealla tapaamallani ihmisellä oli itselläänkin tämä asenne. He saattoivat kertoa minulle: ”Tiedän olevani huono kommunisti…” tai ”Mitä sinäkin mahdat ajatella tällaisesta puolueen petturista.” Sanoin etten tietenkään ajattele sellaista.

Nyt olen itse vastaavassa asemassa, mutta anteeksi en pyytele.

***

View this post on Instagram

Kantaaottava postilaatikko #MRAA

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Vielä hiljattain Ylen uutisartikkelissa politiikan tutkija Mikko Lahtinen mainitsi, että kommunismi kiinnostaa nyt ihmisiä, nimenomaan vaihtoehtona populistiselle, muukalaisvihamieliselle uusoikeistolle.

Uskon arvion pitävän paikkansa, sillä sellaista on nähty esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa radikaali vasemmisto ja kommunistit ovat erityisesti Trumpin valtakaudella liittoutuneet laajasti mm. Black Lives Matter -liikkeen kanssa. Keski-ikä monessa USA:n radikaalien keskusteluryhmässä vaikuttaa myös olevan lähempänä 16 vuotta kuin meikäläistä 60 vuotta.

Siirtotyöläisten ja evakkopakolaisten ulkomailla syntyneenä lapsena myös minä olen kokenut läheiseksi juuri kommunistisen ideologian vahvan internationalismin: eri maiden köyhillä on enemmän yhteistä toistensa kanssa kuin pomojensa. Se on voimallinen ajatus.

Kentällä SKP:n suhde ”oma kansa ensin” -tyyppiseen sosiaalisovinismiin on ollut tästä huolimatta ongelmallinen. Esimerkiksi juuri omassa puolueosastossani jatkui koko sen olemassaolon ajan tiettyjen ihmisten taholta vahva propagointi kärjistäen sen puolesta, että kansallisvaltiota on puolustettava, rajat laitettava kiinni, kerjäläiset kuriin ja siirtotyöläiset ulos.

Näkemykset eivät ole olleet puolueen valtavirtaa, mutta ne ovat olleet koko ajan olemassa, häiritsevinä ja ensialkuun omaa poliittista ajatteluanikin sumentavina.

Samankaltaisiin näkemyksiin törmäsin myöhemmin eri puolueiden väestä koostuvassa Vaihtoehto EU:lle -liikkeessä, johon petyin raskaasti.

***

Nämä ristiriidat olen onnistunut pitämään mielessäni taka-alalla, keskittyen puolueen hyviin aloitteisiin, erinäisiin joukkoliikkeisiin ja rauhanliikkeeseen osallistumiseen, kansainvälisen toiminnan seuraamiseen ja kriittisiin kirjoituksiin.

Etenin melko nopeasti puolueen keskuskomitean jäseneksi ja puolueen lehden, Tiedonantajan toimittajaksi.

Tiedonantajan toimittajana törmäsin toiseen harvinaisen ikävään piirteeseen puolueen piirissä. Suhtautuminen Venäjän valtioon oli monille kaikki muut kysymykset ylittävä aihe tavalla, joka lähenteli uskonnollista kiihkoa.

Jopa niin, että kun kirjoitin ja julkaisin aiheesta kriittisiä tekstejä, ruvettiin minusta levittämään kaikenlaisia salaliittoteorioita CIA:n agenttina, vihreiden soluttautujana, ja ties mitä muuta naurettavaa. Erityisen hilpeää tämä oli tietenkin siksi, että samaan aikaan vastapuoli tuomitsi minut luonnollisesti Venäjän trollina ja Putinin agenttina.

Tässäkään kysymyksessä ei ollut puolueen valtavirta, mutta kuitenkin selkeä puolueessa vaikuttava elementti, joka edelleen on olemassa.

***

Nyt presidentinvaalien yhteydessä nämä ideologiset epäselvyydet suhteessa sosiaalisovinismiin ja naapurin porvarivaltioon saavuttivat kipukynnyksen — ja menivät siitä reippaasti ohi.

Tämä sekaannus tiivistyy yhteen käytännön kysymykseen: vaikka keskuskomitea linjasi (omasta aloitteestani, muuten) selvästi, että puolue edellyttää presidenttiehdokkailta rasismin ja fasismin selväsanaista tuomitsemista, moni puolueen ylintä johtoa myöten lähti kampanjoimaan ”Kansalaispuolueen” ja kannattajayhdistyksen ehdokkaan Paavo Väyrysen puolesta.

Väyrynen on tietysti kaikille politiikan seuraajille tuttu, aivan omanlaisensa tapaus, joka menee milloin mihinkin suuntaan sen mukaan, mistä suunnasta politiikan tuulet puhaltavat. Eräs toveri totesikin, että hänen toiminnassaan pysyvää ja varmaa on ainoastaan yksi asia: että Paavo Väyrynen ajaa vankkumattomasti Paavo Väyrysen etua.

Olen itsekin julkisesti antanut tukea esimerkiksi Väyrysen aloitteelle kansanäänestyksen järjestämisestä eurojäsenyydestä, pitänyt sitä jopa merkittävänä ja tärkeänä poliittisena aloitteena.

Väyrysen perusteet tuollekin aloitteelle olivat tietenkin täysin porvarilliset ja pääoman etujen näkökulmasta kirjoitetut, ja painotinkin, että vasemmisto tarvitsee asiassa kirkkaan oman näkökulmansa, joka nimenomaan pohjautuu työväenluokan rajat ylittävään solidaarisuuteen. Siitä emme voi tinkiä.

***

Kun Väyrynen lähti rakentamaan omaa puolueprojektiaan, moni toivoi siitä vaihtoehtoa miljonääri-Sipilän johtamalle äärimmäiseen uusliberalismiin sitoutuneelle Keskustalle. Puhuttiin paluusta alkiolaisuuteen, Paasikiven-Kekkosen linjaan ja moneen muuhun turvalliseksi koettuun suomalaisen poliittisen historian ilmiöön.

Viimeistään kuntavaaleissa kävi selväksi, ettei tästä todellakaan ole kysymys.

talmudistit_Karoliina-Topelius-09032017-Facebook

Erään ”Terve Helsinki” -listalaisen ”tervettä” puhetta.

Jo ennestään taantumuksellisten ja oikeistolaisten Kristillisdemokraattien kyljessä Helsingissä esiintyvä Väyrysen ”Terve Helsinki” -lista keräsi riveihinsä niin ruokottomia antisemitistejä, antikommunisteja ja rasisteja, että jopa äärikonservatiiviset Kristillisdemokraatit joutuivat siivoamaan nämä häpeillen pois julisteistaan.

View this post on Instagram

Paavokriittisyyttä ilmassa #thuglife

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Yksi näistä Väyrysen listalaisista oli Suomi Ensin -liikkeen keskeinen aktiivi Laura Niitamo, jonka kuntavaalien ”vaaliteltta” Helsingin Rautatientorilla oli samaan aikaan MV-lehden ”päätoimittaja” Ilja Janitskinin kampanjateltta sekä kaikenkarvaisten rasistien tukileiri ja paikka, josta he järjestivät jatkuvasti provokaatioita ja hyökkäyksiä turvapaikanhakijoiden ”Oikeus elää” -mielenosoitusta vastaan.

Poliisi tutki mm. tapausta, jossa Niitamo tovereineen hyökkäsi kaasuaseella turvapaikanhakijaa vastaan. Lopulta teltta poistettiinkin poliisivoimin yleistä järjestystä haittaavana.

Tämä sama rasistijoukko kävi myös henkilökohtaisesti minuun itseeni käsiksi Rautatientorilla kuntavaalien alla — pääsin irti niskalenkistä vasta, kun toverini Heikki Ketoharju tuli estämään tilannetta.

Entä mitä teki Väyrynen? Irtisanoutui? Tuomitsi? Antoi kurinpalautuksen?

Ei. Hän valjasti poliittisen arvovaltansa antamalla nimeltä mainiten julkisen tukensa rasistiselle Suomi Ensin -liikkeelle ja samalla uusfasistiselle Suomen Sisulle, jonka jäsenen otti ”asiantuntijana” mukaan puolueensa maahanmuuttopolitiikkaa laatimaan.

***

Sen jälkeen Väyrysen toistuvissa vaatimuksissa on ollut maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen, maahan otettavien pakolaisten määrän pienentäminen ja turvapaikanhakijoiden liikkumisen estäminen.

Näistä syistä, ja siksi ettei ulkomailla poliisilta piileskelevä Janitskin saanut omia kannattajakorttejaan kokoon presidenttiehdokkuutta varten, Suomi Ensin -jengi ryhtyikin julkisuudessa joulukuussa keräämään kannattajakortteja juuri Väyrysen presidenttiehdokkuutta tukeakseen.

Turussa Väyrysen kannattajakorttikeräystä puolestaan tuki kaupungin tunnetuin äärioikeistolainen ja nyrkkisankari Olavi Mäenpää.

vayrynenmaenpaa1_503_pi

Nämä kannattajansa Väyrynen on palkinnut hyvin jatkamalla presidenttitenteissä selväsanaisesti vaatimuksiaan rajakontrollista ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä kokonaan Euroopan ulkopuolisille leireille. Väyrynen on signaloinnissaan jopa niin pitkällä, että kertoo haluavansa tehdä näissä asioissa yhteistyötä toisten ”kansallismielisten”, kuten Laura Huhtasaaren kanssa. Tätä yhteistyötä hän peräänkuuluttaa oululaisen raskaan sarjan rasistitrollin Junes Lokan videolla.

Tällainen mies ei nähdäkseni ansaitse minkäänlaista poliittista tukea kommunisteilta.

***

Juuri tästä syystä viimeaikaiset keskustelut julkisuudessa ovat olleet hyvin raskasta seurattavaa.

On ollut erityisen ikävää huomata, miten moni on ollut valmis ohittamaan puolueen keskuskomitean aiheellisesti tekemän linjauksen rasismiin puuttumisesta näissä presidentinvaaleissa.

Tätäkin masentavampaa on ollut huomata, että kun asiasta on huomautettu, ovat jotkut aivan puolueemme ylintä johtoa myöten kategorisesti kieltäytyneet keskustelemasta itse asiasta: siitä, että Väyrynen on todistettavasti antanut tukensa rasistiselle Suomi Ensin -liikkeelle ja uusfasistiselle Suomen Sisulle — ja sortuneet olkiukkojen rakenteluun, aiheen vaihtamiseen, panetteluun, nimittelyyn ja mustamaalaamiseen, siis suoranaiseen epärehellisyyteen todistellessaan, ettei kyseessä ole mikään ongelma.

Myös kaikenlainen salaliittoajattelu repesi valtoimeksi aivan keskuskomitean jäsenten puheita myöten. Eräiden mielestä Väyrysen kriitikot olivat jälleen salaa Sauli Niinistön, Pekka Haaviston tai — luonnollisesti — CIA:n asialla. Osalla Väyrysen puolustelu meni jopa niin pitkälle, että valokuva Mäenpäästä ja Väyrysestä poseeraamassa rinta rinnan oltiin valmiita julistamaan kuvamanipulaatioksi!

Ja kaikki tämä julkisesti sosiaalisessa mediassa, kaiken kansan nähtävillä.

Viime päivinä ovat minulta kysyneet monet toverit, ystävät ja läheiset järkyttyneinä: ”Voiko tämä olla todellista? Voivatko kommunistit aidosti olla tällä kannalla? Eivätkö he todellakaan välitä?”

Ja on ollut pakko vastata: tällaista ajattelua todellakin puolueessamme esiintyy.

***

Keskuskomitean sähköpostilistalla asiasta esitettiin seuraava arvio:

”Väyrynen edustaa vanhemmalle polvelle myös turvallista Kekkosen kautta. Yhteen aikaan kommunistit pitivät Väyrystä porvarina, joka kaikkein todennäköisimmin jatkaisi neuvostoystävyyttä Kekkosen linjalla. Vanhemman väen lienee vaikea uskoa Väyrysen muuttuneen äärioikeistolaiseksi tai edes äärioikeistolaisten sympatisoijaksi.”

Uskon tämän arvion olevan totuudenmukainen, jopa ymmärrettävä — muttei kuitenkaan millään tavalla hyväksyttävää.

Monen kohdalla kysymys voi varmasti olla myös ihan siitä, ettei ole seurattu ajankohtaista politiikkaa kovin tarkasti. Voi olla, että monelta jäi huomaamatta Väyrysen toiminta kuntavaaleissa ja puolueprojektiin pesiytyneet epäilyttävät tahot.

Toki sekin on jo itsessään melko ongelmallista, jos suomalaisen poliittisen puolueen ylimmän johdon jäsenet eivät seuraa suomalaisen politiikan tapahtumia.

***

Painotin omassa kirjallisessa vastauksessani, ettei tässä kyse ole enää mistään hypoteettisista skenaarioista tai arvuuttelusta. Kysymys on asioista jotka ovat jo tapahtuneet, jotka tapahtuvat parhaillaan.

Keskuskomitealle osoitetussa viestissäni kirjoitin seuraavaa:

Nämä ilmiöt eivät ole vain ”jossain tuolla” vaan ovat jo henkilökohtaisesti koskettaneet useita poliittisesti aktiivisia keskuskomitean jäseniä — kaikista lukemattomista muista ihmisistä puhumattakaan, jotka heitämme bussin alle jos lähdemme peesaamaan heidän sortonsa hyväksyvää ehdokasta.

Tänään olemme Suomessa poliittisessa tilanteessa, jossa uusnatsit ovat kuolettavasti pahoinpidelleet ihmisen maamme pääkaupungissa kirkkaassa päivänvalossa.

Olemme tilanteessa, jossa kokonaisia perheitä lennätetään kuolemanvaaraan poliisivoimin, satoja ihmisiä hukkuu jatkuvasti Välimereen ja Libyassa harrastetaan turvapaikanhakijoiden orjakauppaa länsimaiden katsoessa vierestä.

Olemme tilanteessa, jossa myös Suomessa vähemmistöjen kimppuun käydään sanoin ja teoin päivittäin arkielämässä, jossa muukalaisviha ja oikeisto on saavuttanut aivan uudenlaiset asemat, jossa uusfasistisen järjestön ykkösideologi oli vaarassa päätyä Suomen ulkoministeriksi juuri siksi, ettei tätä vaaraa otettu vakavasti.

Ja olemme tilanteessa, jossa eräästä SKP:n jäsenestä kiertää juuri tällä hetkellä lupaus tapporahoista äärioikeiston piirissä ja hänen kuvansa ja henkilötietonsa on julkaistu uusnatsien verkkosivulla.

Ei yksinkertaisesti voi olla niin, että joidenkin kuviteltu ja vanhasta muistista tuleva turvallisuuden tunne kävelee yli oikeiden ihmisten turvallisuuden tässä ajassa.

View this post on Instagram

#hengenvaara #natsitvittuun

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Väyrynen ei ole mikään Kekkonen; Väyrynen ei ole edes se Väyrynen, joka oli kuusi vuotta sitten. Hänen ”Kansalaispuolueensa” ei ole mikään viljelijöiden yhteiskuntaluokkaa laajasti edustava Maalaisliitto, vaan marginaalinen pienten ja suurten porvarien klubi, joka on ottanut siipiensä alle myös erittäin hämäriä äärioikeistolaisia virtauksia.

Se, miten fasismiin, rasismiin ja sosialisovinismiin reagoidaan ei ole mikään sivujuonne politiikassamme, ei mikään pikkujuttu jonka voi ohittaa abstraktien ulkopoliittisten ”suurten kysymysten” hyväksi. Se on aivan keskeinen tämän ajan ristiriita ja ongelma, joka tulee ainoastaan pahentumaan kapitalismin kriisien syventyessä.

Kommunisteilla ja Tiedonantajalla on pitkät ja tunnetut perinteet suomalaisen fasismin päävihollisina. Olemme olleet se voima joka Suomessa on herkimmin paljastanut fasistit ja armotta hyökännyt heitä vastaan, jopa niin että edelleen fasistien historiankirjoituksessa muistellaan ”tiedonantajalaisia” ja heidän laajaa vaikutustaan, joka sai mm. juuri presidentti Kekkosen aikoinaan irtisanoutumaan fasistien toiminnasta.

Jos kommunistinen puolue ei myös vuonna 2018 kykene ottamaan periaatteellista proletaarista, internationalistista, antifasistista linjaa vaan sortuu alhaiseen ja matalaotsaiseen opportunismiin – ohittaen jopa hyökkäykset omia jäseniään kohtaan puhumattakaan kaikkia muita vielä huonommassa ja vakavammassa tilanteessa olevia sorrettuja – silloin se on poliittisena projektina unohtanut täysin tarkoituksensa.

Näin kirjoitin, ja sitä tarkoitin.

***

Ennen minua keskuskomiteaa oli lähestynyt samasta aiheesta Kommunistisen nuorisoliiton johto.

Ennakkoon kokoukselle oli lähtenyt liiton laatima kirje, jossa keskuskomitealta vaadittiin vastausta puolueen jäsenten toimiin Väyrysen tukijoina, sekä vastausta puolueen suhtautumiseen Väyrysen edustamaan sovinismiin.

(Teknisenä sivuhuomiona: Kommunistinen nuorisoliitto ei ole puolueen oma järjestö, vaan itsenäinen yleiskommunistinen alle 30-vuotiaiden järjestö. Itse erosin järjestöstä ikäni velvoittamana vuoden 2017 alussa.)

Kirje oli sävyltään provokatorinen, ja siinä vaadittiin puoluetta suhtautumaan ankarasti poikkeamiin keskuskomitean linjasta: peräänkuulutettiin ”konkreettisia toimia puolueen kurin ja elinvoiman palauttamiseksi”.

Kirjeessä vaadittiin lopulta myös linjaa rikkovien jäsenten erottamista, tarvittaessa jopa puoluejärjestöjä puolueesta erottamalla. Tämä olisi luonnollisesti varsin järeä ja puoluetta hajottava toimenpide.

***

Kirje oli siis osittain ongelmallinen ja nuoruuden ehdottoman hybriksen tuotosta.

Sen ydin ja asia oli kuitenkin täysin kohdillaan: ei voi olla niin, että näin keskeisessä kysymyksessä SKP:n linja horjuu ja kenttä hajoaa joka suuntaan, vaikka asiasta on tehty yhdessä keskuskomitean linjaus. Ei voi olla niin, että nykyisessä tilanteessa puolueella ei ole yhteistä näkemystä sovinismista, rasismista ja fasismista, tai sen tukemisesta ja normalisoinnista.

Provokaationa kirje oli myös onnistunut, sillä se paljasti syviä ristiriitoja ja todella ongelmallista ajattelua keskuskomitean ja laajemmin puolueen sisällä.

Kysymys puoluekurista SKP:ssä on myös hyvä ja oleellinen.

Puoluekuriin suhtaudutaan puolueessa kahtalaisesti: toisaalta sitä ollaan kulissien takana valmiita vaatimaan äärimmäisesti ja ehdottomasti, jopa uhkaavasti ja asiattomasti, kun kyseessä ovat byrokraattiset ja hallinnolliset asiat — mutta kun kyseessä on ajankohtainen politiikka, yhtäkkiä yhdessä päätettyjä linjauksia voikin näköjään tulkita aivan miten sattuu, ja vakavammatkin irtiotot painetaan villaisella — ainakin, jos ne edustavat tiettyjen ihmisten mielipiteitä.

Lisäksi puolueessa esiintyy epäreiluja, näkymättömiä vallan rakenteita: osa ei ole osannut luopua saavuttamastaan vallasta, vaikka johto on uudistunut. Erikoisin piirre on, että valtaa esimerkiksi keskuskomitean kokouksissa käyttää edelleen merkittävällä tavalla entinen pääsihteeri Arto Viitaniemi. Tämä johtaa kiusalliseen tilanteeseen, jossa ajoittain käy epäselväksi, johtaako puoluetta entinen vai nykyinen pääsihteeri.

On sanottava, ettei tämä laisinkaan vastaa omaa käsitystäni laajaan demokratiaan pohjaavan puoluekurin tarkoituksesta ja merkityksestä, vaan on pikemminkin sen irvikuva.

***

keskuskomitea26850543_1790236014362571_4318411656010648042_o

Ilmeeni, kun…

Keskuskomitean kokous Pakilan työväentalolla 20.1.2018 alkoi puolueen eri työryhmien ”seiskaminuuttisilla”, joissa ryhmät raportoivat toiminnastaan.

SKP:n Turun piirijärjestön puheenjohtaja Tiago Silva esitti maahanmuuttopoliittisen ryhmän puolesta, johon myös itse kuulun, tiukkasanaista kritiikkiä puolueen jäsenten julkisesta toiminnasta presidentinvaalikysymyksessä. Tämän puheenvuoron voi lukea hänen blogistaan.

Seuraavaksi vuorossa oli varapuheenjohtaja Miguel Lopezin poliittinen tilannearvio.

Siinä väitettiin, ettei politiikkaa voi tehdä jotakin vastaan — siis profiloitua antifasistina tai antirasistina. Pitäisi myös välttää rasistien ja fasistien kutsumista rasisteiksi ja fasisteiksi, sillä se on nimittelyä.

Tätä ennen Lopez oli jakanut julkisuudessa toisten ihmisten kirjoittamia kannanottoja, joissa todetaan ettei ehdokkaista edes Huhtasaari ole syyllistynyt rasismiin, että valtamedia syyttä mustamaalaa näitä ”kansallismielisiä” ja ”patrioottisia” ehdokkaita, ja että asiaan huomion kiinnittäminen on ”kakaramaista”, henkisesti vajaata, ja niin edelleen.

Mielestäni varapuheenjohtajan tilannearvio ja toiminta julkisuudessa oli yksiselitteisesti väärin ja herätti paljon kysymyksiä — jos emme ole mitään vastaan, emmekö me sitten ole enää antikapitalisteja, anti-imperialisteja tai antimilitaristejakaan? — mutta kokouksen asialistaan merkittyä yleiskeskustelua poliittisesta tilanteesta ei käyty, vaan siirryttiin suoraan hallinnollisiin talousasioihin.

En näe tätä niinkään osoituksena pahasta tahdosta kuin nykyjohdon kokemattomuudesta: kokouksien aikataulut venyvät ja paukkuvat usein, jolloin tärkeiden asioiden käsittely jää epähuomiossa pois ajan ja ennakkovalmistelun puutteen vuoksi.

Tästä syystä käytin asiasta myöhemmin puheenvuoron asialistasta ohi, jossa tein selväksi erimielisyyteni. Lopez pahoitteli loukkaavia kommenttejaan julkisuudessa ja poisti ne, sekä yhdessä kokouksen muun puheenjohtajiston ja sihteeristön kanssa järjesti sunnuntaille aikaa poliittisen tilanteen ja KomNL:n kirjeen käsittelylle. Erosimme hyvissä väleissä.

***

Sunnuntaina alkanut poliittinen keskustelu olikin sitten täydellinen farssi.

Sen pääasialliseksi sisällöksi muodostui vastauksen laatiminen KomNL:n kirjeeseen, johon osa keskuskomitean jäsenistä oli edeltävänä päivänä laatinut vastausluonnoksen.

Vastausluonnos oli lyhyt, mutta selvä: siinä kiitettiin nuorisoliittoa palautteesta sekä aiemmasta hyvästä yhteistyöstä, todettiin että puolue on sitoutunut rasismin ja fasismin vastustamiseen, että puolue ryhtyy keskusteluihin jäsenistönsä kanssa, jotta jatkossa Väyrystä puolustavilta ulostuloilta vältytään, ja että jatkossa tarvitaan vasemmiston yhteistä fasismin vastaista toimintaa.

Puheenvuoroissaan puolueen varttuneempi väki teki kaikkensa ensin kirjeen hautaamiseksi: ”Ei vastata, merkitään vain tiedoksi”. ”Siirretään poliittisen toimikunnan käsiteltäväksi.”

Kirjeestä lähdettiin myös välittömästi esittämään salaliittoteorioita: sen väitettiin olevan samaan aikaan keskuskomitean sisäisen nuorisoklikin itselleen laatima, että kokonaan puolueen ja jopa KomNL:n ulkopuolisen agentin ”antikommunistinen” teksti, joka mukamas olisi myös vuodettu iltapäivälehdistölle mustamaalaustarkoituksessa.

Kun tämä ei mennyt läpi, ryhdyttiin vastauksen sisältöä murjomaan mitäänsanomattomaksi ja sellaiseksi, ettei se vastaisi laisinkaan KomNL:n esittämiin kysymyksiin. Paavo Väyrysen nimi ja viittaukset hänen yhteistyökumppaneihinsa vaadittiin poistettavaksi lukuisin kerroin, samoin vaatimukset vasemmiston yhteisestä fasismin vastaisesta toiminnasta.

Turun Kaija Kiesslingin käyttämän puheenvuoron mukaan puolue ei voi vaikuttaa rasismiin Suomessa alhaisen vaalikannatuksensa takia – mutta presidentinvaaleissa kuitenkin ilmeisesti voi. Tämä logiikka on täysin nurinkurista. SKP:n vaikutusvalta suomalaiseen ulkopolitiikkaan on marginaalista marginaalisempaa penkkiurheilua, mutta juuri työväenliikkeen rasismin vastaiseen ruohonjuurityöhön meillä olisi paljon annettavaa.

Selkeiten vastustuksensa ilmaisi Arto Viitaniemi, jonka mukaan Väyrysen taakse ei kanavoidu ”laisinkaan” rasistien tukea, että Väyrynen ei laisinkaan ole syyllistynyt sovinismiin, tai merkittävässä määrin tehnyt yhteistyötä tuomittavien tahojen kanssa, ja että kysymys hyvistä suhteista Venäjän valtioon on presidentinvaaleissa tärkeintä.

Myös useissa muissa puheenvuoroissa toistui käsitys siitä, että rasismin ja fasismin vastustaminen on merkitykseltään ja poliittiselta painoarvoltaan vähäisempää kuin esimerkiksi Naton vastustaminen.

Lukuisissa nuoremman väen puheenvuoroissa oltiin eri mieltä: niissä Naton, uusliberalismin ja rasismin vastustaminen koettiin toisistaan erottamattomaksi kolmiyhteydeksi. Yhtä ei voi olla ilman kahta muuta, tai mennään pieleen.

***

Kokouksessa siis avoimesti asetuttiin sille kannalle monelta taholta, ettei Väyrysen politiikka ole ollut sovinistista. Nähdäkseni arvio on rajussa ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Järkyttävämpää oli ainoastaan kokousväen yleinen huono käytös. Puheenvuorojen päälle puhuttiin, toisiin keskuskomitean jäseniin suhtauduttiin alentuvasti ja epätoverillisesti sekä pahantahtoisia epäilyjä esittäen.

Esimerkiksi rasistien ja fasistien väkivallan uhan alle joutuneille tovereille heiteltiin surkeimman Facebook-trollauksen tasoisia välikommentteja: ”Olisit lyönyt ensin!” ”Taidat itse olla rasisti!” ym. häpeällistä ilveilyä.

Oli suunnattoman ironista, miten samaan aikaan kokouksessa järjestettiin 80 vuotta sitten ammutuille tovereille hiljainen hetki, mutta tässä elämässä tänään uhan alla olevien tovereiden tilanteelle naureskeltiin ja väännettiin vitsiä.

Nokian kaupunginvaltuutettu Pauli Schadrin reagoi puolestaan vaatimalla nuorisoliittoa ”ulos puolueesta” (jota se jo on) ja toteamalla, että nuorten ymmärtämättömyys politiikasta johtuu siitä, ettei kukaan heistä käy töissä.

Kohtuullisen erikoinen ja paljon puhuva näkemys erityisesti nyt, kun juuri työttömät ovat hallituksen kovan hyökkäyksen kohteena!

***

Lopulta kahden tunnin vääntämisen jälkeen saatiin kirjallisessa vastauksessa todettua, ettei Väyrynen ole irtisanoutunut rasismista ja fasismista.

Tämänkin yhteydessä Viitaniemi pisti kuitenkin keskuskomitean kehumaan Väyrysen toimintaa ja kantoja, joka jätti hyvin avoimeksi kysymyksen, ollaanko lopulta Väyrysen kannalla vai ei, ja onko tuen antaminen jatkossa hyväksyttävää.

Vastapainoksi yritin vielä saada vastauksen loppuun yksiselitteisen kirjauksen: ”Keskuskomitea ei hyväksy Väyrysen maahanmuuttopoliittista linjaa.” Tämä vaadittiin välittömästi poistettavaksi. Tässä vaiheessa poistin itseni kokouksesta: sietokykyni oli täysin ylitetty.

Välittömästi tämän jälkeen hyppäsin linja-autoon ja ilmoitin julkisesti eroavani Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenyydestä.

Ristiriidat ovat yksinkertaisesti liian syvät, jotta yhteistoiminnan edellytyksiä puolueen sisällä olisi. Ja kun tähän yhdistyy asiaton, epärehellinen ja henkisesti haavoittava käytös, en näe että keneltäkään voisi vaatia moisen sietämistä.

Moraalini ei taivu jatkamaan puolueessa, jossa laajasti ollaan valmiita hylkäämään kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset ja hyökkäysten kohteeksi joutuneet toverit porvaripoliitikon hyväksi, vain siksi että tämä on luvannut ylläpitää hyviä suhteita Venäjän valtioon. Minun on pystyttävä katsomaan puolisoani, läheisiäni ja tovereitani silmiin.

Vääryyksien vastustaminen vei minut siis aikoinaan puolueen jäseneksi, ja kuljettaa minut nyt sen piiristä pois. Myönnän olevani syvästi pettynyt ja järkyttynyt, mutta samalla helpottunut, jopa toiveikas. Tästä alkaa uusi aika.

SKP:ssä on mukana edelleen monia tovereitani, joiden toimintaa arvostan varauksetta. Heille toivon kaikkea tukea ja jaksamista. Heidän ja koko suomalaisen työväenliikkeen takia toivon myös, että puolueen sisäinen kulttuuri vielä joskus tervehtyy, ennen kuin viimeinen sammuttaa valot. Sitä ennen poliittinen toimintani kommunistina jatkuu muualla.

Np. Kumikameli – Vanhat valkeat miehet

En kaipaa mainosta MV-lehdeltä

Pääministeri Sipilän haastattelustani tuli jonkinlainen viraalihitti Facebookin puolella. Myös roskajulkaisu MV-lehti tarttui aiheeseen ja julkaisi minusta eilen jutun.

Eikä siinä vielä mitään, mutta se oli juttu jossa minua kehuttiin!

Tämä kävi luontoni päälle raskaasti. En kaipaa mainosta julkaisulta, joka on aiemmin hyökännyt ystävieni, toverieni ja muiden suuresti arvostamieni henkilöiden kimppuun, levittänyt valheita, mustamaalannut viattomia ihmisiä, ja on täpötäynnä oksettavaa rasismia. En halunnut kenenkään luulevan, että minä olin samalla puolella tällaisen toiminnan kanssa.

En voinut antaa asian olla. Päätin käydä illalla itse julkaisun ”päätoimittajan” Ilja Janitskinin vaaliteltalla antamassa palautetta.

Teltalla päivystävät Suomi Ensin -sankarit eivät arvostaneet suoraa palautettani vaan kokivat sen hyökkäyksenä, eli atakkina. Teltasta rynnisti huomioliiviasuinen isokokoinen nuori mies, Tino Huovilainen, joka välittömästi yritti ottaa minut niskalenkkiotteeseen ja huusi kovaan ääneen.

Lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen paikalle kutsuttu poliisipartio poisti minut paikalta. Viestini kuitenkin taisi tulla kaikille selväksi.

* * *

Poliisin käytös hieman yllätti. Pidempi poliisimies kävi todella kierroksilla ja uhkasi laittaa minut putkaan (jo toinen kerta tällä viikolla!) Siinä sitten käytiin uusi väittely noin varttitunnin ajan.

Poliisin mielestä tuo alue Rautatientorista kuuluu Suomi Ensin -porukalle eikä sinne saa kukaan tulla ilman lupaa, vaikka paikka on julkinen. Poliisimies muotoili asian niin, että ”ajattele jos mä tulisin vaan sun kotiin.” Kysyin, eikö kotirauhan häiritseminen ole pikkasen eri pykälä.

Poliisi muotoili asian uudelleen niin, että ”mieti jos sä vaan menisit tonne toiseen leiriin, et mitä siinä tapahtuisi.” Kerroin että olen kyllä käynyt siellä ja ihan tervetulleeksi toivotettiin.

Kun totesin sitten halunneeni vain ilmaista mielipiteeni Janitskinin julkaisusta, ja enkä sanottavani sanottua ole tulossa toistamiseen, rupesi poliisimies vielä avautumaan, että ei pitäisi sanoista loukkaantua, ja että kyllä poliisitkin saa toimittajilta paljon paskaa niskaan.

Tapaukseen liittymättömien traumojen purkaminen satunnaiselle kansalaiselle oli mielestäni erikoista. Totesin, että olen toimittajanakin ollut pari vuotta ja että kyllä sananvapauttakin rajoittavat muutamat lakipykälät.

Lopulta lyhyempi poliisimies puuttui sanasotaan ja pisti riidan poikki. Menin metrolla kotiin. Kotona sain tietää, että Suomi Ensin -porukan legendoissa tarina oli jo muuttunut niin, että olisin lyönyt poliisia ja joutunut vangituksi.

* * *

Oli mielenkiintoista huomata kuinka ääni rasistien kellossa muuttui sosiaalisessa mediassa.

Sipilä-haastatteluvideostani aiemmin täysillä tykkäilleet isänmaan ystävät ryhtyivät nyt purkamaan harmistustaan, kun tajusivat, etten ole mukana heidän vihanlietsonnassaan.

Siinä missä päivää aikaisemmin nämä ”kansallismieliset” vannoivat olevansa suomalaisen köyhän puolella, nyt sainkin kuulla olevani viheliäinen sossupummi, jonka pitäisi mennä töihin ja lopettaa valittaminen. Näin minua valisti esimerkiksi ”Vilho Vesterinen” -nimellä esiintynyt Facebook-käyttäjä.

”Vilho” meni hieman hiljaisemmaksi kun kerroin tietäväni, että nimimerkin takana on todellisuudessa Suomi Ensin -liikkeen ympärillä pyörivä amatöörikuvaaja Nico Ylä-Soininmäki. Seuraavaksi rupesikin sitten tulemaan kaikkea inhimillisyyttä ja järkeä loukkaavaa rasistista roskaa läheisistäni, jolloin Vilho siirtyi blokin puolelle.

Eräs toinen Ari-niminen mieshenkilö lupasi selvittää kaikki verotietoni ja työpaikkani, jotta voi kertoa kaikille miten säälittävä työtön olen. Hän ilmoitti myös tulevansa kuvaamaan minua ja muita Espoon leipäjonoissa ja selvittämään kaikkien jonolaisten ihonvärin.

Tässä ”kansallismielisten”, sekä perussuomalaisten että näiden ärhäkkäämpien kumppaniensa, suhtautuminen köyhiin pähkinänkuoressa. ”Pidetään ensin huolta omista vähävaraisistamme” toimii sloganina tasan niin kauan, kun sillä voi lyödä päähän maahanmuuttajia. Mutta sillä sekunnilla kun köyhät oikeasti ryhtyvät penäämään oikeuksiaan ja toimimaan etujensa mukaisesti, heidät voidaan heittää bussin alle.

Päätösvalta