Posts Tagged ‘sosiaaliturva’

Keskustelu sosiaalitoimistolla

Istuin tänään sosiaalivirkailijan odotustilassa, kun minulle soitti jostain puhelinmyyntioperaatiosta nainen, joka kertoi minulle selvästi paperista lukien miten hienoa on että olen asettunut kuntavaaliehdokkaaksi. Edelleen paperista lukien hän kysyi mitä mieltä olen koulukiusaamisesta.

Kerroin että olin itse koulukiusaamisen kohde 90- ja 00-luvuilla, ja että otan sen ongelman vakavasti. Lisäsin perään, että nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ruokkii kiusaamista koulujen lisäksi muussa yhteiskunnassa.

Lobbarin valmiiksi kirjoitettu skripti unohtui ja hän selvästi innostui. Ryhtyi kertomaan siitä miten hänestä rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa ja nykypolitiikka ruokkii sitä. Kerroin toki olevani täysin samaa mieltä, ja että se juuri on syy, miksi ehdokkaaksi lähdin.

Vaihdoimme kokemuksia rahan riittämättömyydestä elämiseen ja Kelan ongelmista. Kerroin, että olen sossussa tälläkin hetkellä, koska työnteosta huolimatta tilini jää joka kuukausi useita satoja euroja miinukselle.

Hetken aikaa mietin, tuleeko tässä nyt myyntipuhetta ollenkaan. Sitten hän palasi käsikirjoitukseen:

– Niin, meillä olisi tässä tällainen hyväntekeväisyys, haluaisitko tulla mukaan?

– No haluaisinpa hyvinkin, mutta kun ei tuota rahaa tosiaan ole …

– Ai niin joo… No, en minä sitten enää häiritse… Mutta oli kiva jutella kerrankin jonkun järkevän kanssa, kaikki poliitikot joille olen tähän mennessä soitellut ovat puhuneet niin ympäripyöreitä.

Toivotimme toisillemme hyvää jatkoa elämässä. Outo kohtaaminen, mutta toivoa antava.

Mainokset

Kuva ja harhakuva perustulosta

Sosiaalisessa mediassa kiersi viime viikolla naivistinen pilakuva, jossa perustulouudistuksen jälkeen ennen niin riitaisat duunarit ja porvarit leikkivät kaikki onnellisina samalla hiekkalaatikolla.

Piirtäjän esittämässä visiossa n. 440 – 750 euron suuruinen kansalaispalkka olisi ilmeisesti niin radikaali uudistus, että se pyyhkäisisi kokonaan pois luokkaristiriidat yhteiskunnasta ja muuttaisi nykyään niin kertakaikkisen mälsän työelämän yhdessä hujauksessa auvoisaksi kukkien poimimiseksi, jossa porvarikin muuttuu orjapiiskurista rakkauden ja yhteisymmärryksen lähettilääksi.

Kuva on niin överiksi vedetty, että sen kuvittelisi äkkiseltään olevan täyttä pilkkaa perustulon kannattajia kohtaan. Ilmeisesti se on kuitenkin tehty vakavissaan.

Kommunistinuorten Heikki Ketoharjun blogissaan esittämät jatkokysymykset palauttavat tätä haavekuvitelmaa hieman lähemmäksi maanpintaa.

Mihin koko kapitalistisen tuotantotavan historian keskeisin ristiriita katoaisi jonnekin perustulon myötä?

***

Kuvan fantastinen ajatusmaailma ei toki ole uusi.

Kun vuoden alussa polkaistiin käyntiin taas yhtä uutta perustulokampanjaa, maaliskuussa teema nostettiin esille myös Helsingin torikokouksessa vasemmistotaiteilijoiden VATAK-ryhmän järjestämässä keskustelussa. Tuolloin Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ylisti perustuloa mahtavana uudistuksena, joka vapauttaa duunarit tekemään kaikenlaisia pätkätöitä ja hanttihommia vailla huolen häivää. Ymmärtämätön kaavoihinsa kangistunut ammattiyhdistysliike sai tässäkin yhteydessä kuulla kunniansa.


 

Entisenä luottamusmiehenä, ay-aktiivina ja postityöntekijänä totesin silloin edustaja Kahiluodolle, että ainakin jakelualalla meillä on jo ihan tarpeeksi nollatuntisopimuksilla tarvittaessa töihin kutsuttavia silpputyön tekijöitä. Olemme joutuneet näkemään erittäin hyvin, miten työnantaja käyttää tällaisia työsuhteita armotta yleissitovien työehtosopimusten ja sitä kautta koko alan työehtojen sekä järjestäytymisasteen murtamiseen.

Ja tässä on asian ydin: kapitalismin oloissa perustulolla luodaan vain kätevän joustava halpatyön reservi, josta on viime kädessä hyötyä lähinnä työnantajapuolelle.

Tätä ei toki edes yritetty piilotella, kun uusliberalismin isä Milton Friedman ajatuksen perustulosta alunperin esitti. Silloin myönnettiin suoraan tarkoituksena olevan työläisten palkkojen alentaminen sekä ay-liikkeen neuvotteluasemien purkaminen.

Friedmanin mielestä nimenomaan järjestäytynyt työväenliike oli este vapaiden markkinoiden toimimiselle. Yhteisen neuvottelun sijaan Friedmanin ideaalissa laissez faire-yhteiskunnassa jokainen on vapaa neuvottelemaan oman kivan työehtosopimuksensa työnantajan kanssa kuten parhaiten katsoo. Perustulon varassa elävän työsuhteesta toiseen liukuvan silpputyöläisen ei tarvitse liittyä ammattiliittoon, ei osallistua ulosmarsseihin tai kysellä työehtojensa perään.

Maaliskuisessa talvisäässä Ihmisten torilla oli jokseenkin häkellyttävää että tätä samaa argumenttia oli nyt esittämässä jollain tavalla radikaaliksikin itsensä mieltävien vasemmistotaiteilijoiden ryhmä Vihreän kansanedustajan suulla.

***

Ilmiö kertoo mielestäni jotain siitä näköalattomuudesta ja yleisestä apatiasta, joka vasemmistoa on riivannut ainakin viimeiset 30 vuotta. Kun minkään sortin sosialismia ei enää nähdä uskottavana vaihtoehtona kapitalistiselle tuotantotavalle, seurauksena on hätäistä laastareiden ja purukumien etsimistä ihmiskasvoisen kapitalismin paikkaamiseksi.

Sen sijaan että perustulo todella haastaisi kapitalistiluokan valtaa, se päin vastoin vie loogiseen loppuunsa jo Karl Marxin aikanaan kuvaileman työstä vieraantumisen prosessin.

Ajatuksena tuntuu olevan, että kun kerran työmarkkinat on jo päästetty muuttumaan niin epäinhimilliseksi, niin kertakaikkiaan mahdottomiksi työväenliikkeen hallita, ei kannata edes yrittää. Nyt haluataan päästä työstä irti kokonaan sen sijaan, että vallattaisiin työ porvaristolta ja ryhdyttäisiin itse määrittelemään työelämän sääntöjä.

Näin pelataan tehokkaasti kortit oikeistolle, joka Kokoomuksen johdolla on ottanut tilanteen suvereenisti haltuunsa.

– On leivottava uutta kakkua, ei vain jaettava vanhaa, virnuilee pääministeri Katainen ja on täysin oikessa – uutta arvoa voidaan luoda vain työtä tekemällä. Työväen presidentti Niinistö on hänkin yhtä hymyä Kokoomuksen omittua vasemmiston peruskäsitteet osaksi brändiään samaan aikaan, kun vasemmisto pyrkii kaikin keinoin niistä irti.

***

Toisaalta vasemmiston vieraantuminen työstä kertoo jotain myös ammattiyhdistysliikkeen tilasta. Kun järjestäytynyt ay-liike keskittyy demarien johdolla luomaan itsestään kuvaa urautuneena vakuutuslaitoksena kolmikantaisessa luokkasopuyhteiskunnassa, jossa työväenliikkeen rooliksi jää lähinnä tarjota EK:lle mahdollisimman makea diili, on jollain tavalla aivan ymmärrettävää että radikaalit vasemmistolaiset etsivät ratkaisuja muualta kuin työtaisteluista ja luottamusmiestoiminnasta.

SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen kuvaa tätä tilannetta sinänsä osuvasti perustuloa tavoittelevan Massit massoille-kampanjan verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan. Laukkasen mukaan työn luonne on ”pysyvästi” muuttunut vakituisesta tilapäiseksi ja kollektiivisesta yksilölliseksi.

Kun työn tekemisestä ei enää ole ihmisen elättäjäksi on aika julistaa labourismin aikakausi päättyneeksi ja siirtyä vaikka sitten perustuloon, jossa palkkaa ei tarvitsekaan etsiä työnteosta ja jokainen pärjää omillaan.

Laukkasen synkkää analyysiä lukiessa kuulostaa ihan siltä, että työn ja pääoman välisessä taistelussa työväenliike on jo ajat sitten hävinnyt Milton Friedmanin liberaalikapitalistiselle individualismille.

***

Siitä olen Laukkasen kanssa täysin samaa mieltä, että nykyinen sosiaalidemokratia on tullut tiensä päähän. Kapitalistisen talouden maailmanlaajuisen kriisin keskellä kapitalistiseen tuotantotapaan perustuvalla hyvinvointiyhteiskunnalla ei näytä olevan työväenluokalle enää tarjottavanaan kuin vyönkiristyksiä ja säästökuureja toisensa perään. Valtioiden tavoitellessa globaaleilla markkinoilla yhä kauemmas karkaavia kilpailukyvyn ja talouskasvun tavoitteita työväen vaivalla rakentamia sosiaalijärjestelmiä puretaan ja yhteistä omaisuutta myydään urakalla.

Juuri tästä syystä en pidäkään hedelmällisenä etsiä ratkaisua esimerkiksi kiristyvän työelämän ongelmiin perustulosta. Lopputilissä se on parhaimmillaankin vain sosiaalidemokraattista luokkasopua uudella kuorrutuksella – fantasiaa työväestä ja porvaristosta leikkimässä samalla hiekkalaatikolla.

Työntekijöiden kyykyttäminen, epänormaalit työsuhteet, toimeentuloon riittämättömät palkat tai työnantajapuolen kanssa veljeilevä ammattiliike eivät suinkaan ole kapitalismin historiassa mikään uusi ilmiö. Päin vastoin ne olivat juuri niitä lähtökohtia, joista radikaalia työväenliikettä aikoinaan lähdettiin Suomessakin rakentamaan. Palkkatyön epävarma luonne on tänään aivan yhtä ”pysyvä” kuin silloinkin. Siihen ei tarvitse tyytyä.

Tuolloin luokkakantaisen työväenliikkeen ensimmäinen askel oli juuri wrightiläisestä luokkasovun harhakuvasta luopuminen. Porvariston kanssa leikkimisen sijaan tavoitteeksi otettiin porvaristosta itsenäistyminen ja työn käsitettä lähdettiin määrittelemään sitä tekevien lähtökohdista.

Tänään juuri tuo askel odottaa jälleen ottajaansa.

Perusturva jokaiselle – näpit irti eläkkeistä

Viime eduskuntavaalien jälkeen hallitus lupasi uudistaa perusturvaa ja torjua köyhyyttä. Käytännössä porvarihallitus on haudannut perusturvan uudistamisen ja lisännyt köyhyyttä. Samaan aikaan kun rikas vähemmistö on kasvattanut osinkoja, optioita ja huippupalkkoja, ovat noin 700 000 EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella elävän suomalaisen jo valmiiksi pienet tulot reaalisesti keskimäärin jopa vähentyneet.

Elinkeinoelämän keskusliiton ja hallituksen linjauksissa sosiaaliturva nähdään ensisijassa kustannuksena, jota pitää leikata, eikä perusoikeutena, tulonjaon eriarvoisuutta tasoittavana ja kansantalouden yleistä kehitystä edistävänä. Tämä näkyi räikeällä tavalla, kun porvarihallitus ja työmarkkinajärjestöjen johtajat sopivat ohi sosiaaliturvan uudistamista pohtineen SATA-komitean, että työnantajien kela-maksut poistetaan. Tällä ratkaisulla leikattiin noin miljardi euroa perusturvan rahoituksesta. Lisäksi työeläkerahastot ovat hallituksen myötävaikutuksella hukanneet osan eläkeläisten rahoista pörssipelissä.

Elinkeinoelämän keskusliitto ja hallitus pyrkivät nostamaan eläkeikää, leikkaamaan eläkekarttumia ja heikentämään ikääntyneiden työntekijöiden työttömyysturvaa. Tätä perustellaan työurien pidentämisellä. Siihen vedotaan myös nuorten painostamisessa opiskelemaan nopeammin ja siirtymään varhaisemmin työelämään. Myös SATA-komitean pienet korjausesitykset, kuten pienimpiä kansaneläkkeitä nostava ns. takuueläke, uhkaavat lykkääntyä.

Vaatimus työurien pidentämisestä on täysin kohtuuton etenkin kun suuri osa työntekijöistä ei selviä terveenä edes nykyiseen eläkeikään ja maassa on suurtyöttömyys. Myös puheet ”eläkepommista” ovat perusteetonta pelottelua. Eläkerahastoissa on edelleen rahaa noin 130 miljardia euroa ja niihin kertyy nykyisin rahaa suunnilleen yhtä paljon kuin maksetaan ulos eläkkeinä.

SKP vaatii hallitukselta jo ensi vuoden budjettiesitykseen määrärahoja toimeentulotuen minimitasojen tuntuvaksi nostamiseksi. Vielä tämän vaalikauden aikana on päätettävä perusturvan uudistamiseksi niin, että jokaiselle täysi-ikäiselle taataan vähintään 900 euron perusturva kuukaudessa verottomana niissä elämäntilanteissa, joissa hän ei voi saada toimeentuloaan muulla tavalla työttömyyden, pätkätöiden, opiskelun, vanhuuden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Hallituksen puheet ”kannustamisesta” ovat suorastaan irvokkaita, kun työttömyysturvan aktivointilisä leikkaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien toimeentulotuesta pois sen, minkä muka aktivointina antaa. Riittävän perusturvan takaaminen ”yhdeltä luukulta” vähentäisi myös byrokraattista kohtelua, jota muutenkin vaikeassa asemassa olevat ja monia ongelmia kohtaavat ihmiset joutuvat nyt kokemaan.

Köyhyyttä ja toimeentulovaikeuksia on torjuttava myös nostamalla verotettavan tulon alaraja 1 100 euroon kuukaudessa myös kunnallisverotuksessa ja säätämällä lailla minimipalkaksi 1 500 euroa kuukaudessa kokoaikaisesta työstä.

SKP vastustaa eläkeiän nostamista ja vaatii eläketurvan parantamista. Pienten eläkkeiden korottamisen lisäksi on luovuttava ns. taitetusta indeksistä ja lopetettava eläkkeiden heikentäminen ns. elinaikakertoimella. Elinaikakerroin on tämän vuoden alusta alkanut vähentää vuonna 1948 syntyneiden eläkkeitä yhden prosentin alenemalla. Jatkossa kerroin syö nuorempien ikäluokkien eläkkeitä yhä enemmän niin, että esimerkiksi vuonna 1980 syntyneiden alkavia eläkkeitä supistetaan peräti 17 prosentilla.

Lisäksi SKP vaatii eläkerahastojen varoilla tapahtuvan pörssipelin lopettamista. Tämän pörssipelin seurauksena työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus heikkeni merkittävästi finanssikriisin puhjettua. Vakavaraisuuden palauttamiseksi eduskunta sääti lain, jolla yritysten toimintapääomasta jätettiin siirtämättä palkansaajien työeläkerahastoihin 1,4 miljardia euroa. Työeläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi pitää päinvastoin tiukentaa säädöksiä varojen sijoittamisesta turvaavalla tavalla.