Posts Tagged ‘tuotantotapa’

Lompakolla ei voi äänestää

Porvarillisen ajatusmaailman mukaan erilaisten tuotteiden kuluttaminen on demokratian ylin muoto, josta on kieleemme ilmaantunut termi ”lompakolla äänestäminen”. Sen taustalla on puoliuskonnollinen ajatus tuotteisiin perustuvasta markkinataloudesta itsensä korjaavana, itseään ohjaavana järjestelmänä, jossa yksittäinen kuluttaja kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat ilman ikäviä poliittisia päätöksiä. Miksi äänestää vaaleissa tai osoittaa mieltään, kun voi vain tehdä eettisiä valintoja kaupan tiskillä ja maailma pelastuu?

Samaa ideologiaa heijastelee myös sinivihreän porvarihallituksen uusi budjetti, jossa siirrytään vähin äänin kohti tasaveroa ja verhotaan se vihreisiin arvoihin ja luonnonsuojeluun. Lämmitys- ja polttoaineveroja kiristetään ja ratkaisuiksi tarjotaan uuden talon, auton, jne. ostamista. Samalla saadaan Suomi nostettua lamasta, sillä kapitalistisen talouden pyörien pyörittämiseksi jokaisen on ostettava jatkuvasti enemmän tuotteita. Tällä ei ole ekologisuuden kanssa mitään tekemistä.

Materialisti tajuaa, ettei kyseessä ole moraalinen valinta eikä ”eettisellä kuluttamisella” saada yhteiskunnan tuotantotapaa muuttumaan yhtään sen ekologisempaan suuntaan. Sen lisäksi että mielipidettämme ja käsitystämme kulutuksemme eettisyydestä johdetaan suurella rahalla jatkuvasti harhaan mainostoimistojen ansiosta, kylmä tosiasia on että suurinta osaa ihmisten kulutuksesta ohjaa lopulta aina taloudelliset tosiasiat, eivät eettiset valinnat.

Tietenkin luonnonmukaiset tuotteet sekä uudet, energiatehokkaat ratkaisut ja teknologian kehittäminen ovat hyviä asioita — sitä ei tule kieltää, päin vastoin. Ongelmana on että käytännössä talousjärjestelmämme jonka puitteissa kehitys tapahtuu on erittäin tehokas pullonkaula ja suoranainen este tämän uuden teknologian käyttöönotossa.

Esimerkiksi käy hyvin yksityisautoilu — vaikka kuinka tietää miten haitallinen keksintö on bensiinikäyttöinen polttomoottori, omalla 95-oktaanista uusiutumatonta luonnonvaraa ilmoille tupruttelevalla autolla on vaan ajettava kun julkista liikennettä ei ole tai se on liian kallista. Vaikka erilaisia hybridiautoja kehiteltäisiin kuinka monta, tulee köyhä ajamaan köyhän autolla vastaisuudessakin. Uuden auton ostaminen muutaman vuoden välein on köyhälle ja keskiluokkaisellekin mahdollista ainoastaan ajautumalla yhä syvemmälle velkavankeuteen — ja kohti uutta yhteiskunnan rakenteita horjuttavaa finanssikriisiä.

Too Much -verkkolehden julkaisema graafi paljastaa, minkälainen huijaus ”lompakolla äänestäminen” on maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Maailman aikuisväestöstä 68.4 prosentilla se lompakko on joka kuun lopussa tyhjä, kun 8 prosentilla rahaa on sellaiset summat, ettei mikään lompakko maailmassa riittäisi niiden säilömiseen. Ne rahat sijaitsevat verovapailla pankkitileillä, rahastoissa, osakkeissa, kiinteistöissä, arvoesineissä – sekä tehtaissa ja työkoneissa. Tällä pääomalla on tässä maailmassa se todellinen äänioikeus, sillä se ei vaikuta kulutukseen vaan tuotantoon.

Vasemmistolaisittain onkin aivan väärä lähtökohta jeesustella tuotteiden kulutuksesta, kun ongelmana on juuri niiden tuotantotapa. Jos minä ostan esimerkiksi muovilapion tai muoviin käärityn jauhelihan, ei minun kulutukseni enää lisää kasvihuonepäästöjä. Tuotteisiin liittyvät päästöt on aiheuttanut tuotteiden valmistaja kauan ennen kuin minä niitä näinkään. Niihin liittyvä hiilijalanjälki kuuluu tuottajalle, ei minulle, sillä minulla ei ole ikinä ollut mahdollisuuttakaan päättää tuotantoprosessin yksityiskohdista. Jos tuottajat helppojen voittojen perässä törsäävät fossiilisia polttoaineita ja sylkevät ilmoille hiiltä, tulisi heidän myös kantaa pääasiallinen vastuu teoistaan.

Tätä eivät oikeistolaiset, vihreät tai liberaalivasemmistolaisetkaan voi ymmärtää, sillä heidän analyysinsä jää aina lompakollaan äänestävän yksilön tasolle. Rajaamalla luonnonsuojelukeskustelun kritisoimaan kulutusta sen sijaan että kritisoitaisiin tuotantotapaa, he päätyvät yksinkertaiseen (ja väärään) johtopäätökseen että yksittäinen ihminen voi erilaisen lampun ostamalla muuttaa maailmaa ja tehdä suuren poliittisen teon.

Tämän kääntöpuoli on tavallisen ihmisen syyllistäminen ja pahimmassa tapauksessa ekofasistinen vihjailu siitä, että maailmassa on liikaa ihmisiä. Kun öljy-yhtiö BP:n kaikkia määräyksiä presidentti Obaman luvalla rikkonut öljynporauslautta räjähti Meksikonlahdella aiheuttaen mittaamatonta tuhoa, amerikkalaiset lehdet hurskastelivat: ”me kaikki olemme [öljyn kuluttajina] syyllisiä”.

Ei ihme, että epäilyt luonnonsuojelun tarpeellisuutta tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen todellisuutta kohtaan kasvavat, kun sitä tuodaan tällä tavalla esille. Televisiossa maailman ympäri jatkuvasti reissaavat miljonäärit kuten Al Gore tai vaikkapa Madonna muistuttavat meitä sammuttamaan valot kun poistumme huoneesta. Tällaisella puheella ei saa ketään vakuutettua, päin vastoin se ryövää vakavalta aiheelta sen uskottavuuden ja saa koko homman vaikuttamaan jälleen uudelta tavalta markkinoida uusia tuotteita.

Tässä on kapitalistisen järjestelmän ydin: kaikki on tuotteistettava ja kaikki on ratkaistava tuotteiden kulutuksen kautta. Influenssarokotteita tehtaillessa influenssan torjuminen jää kakkossijalle, kun tärkeintä on saada omasta tuotteesta mahdollisimman suuret rahat ja nopeasti. Masennuksen hoitamisessa mielenterveys jää kakkossijalle, tärkeintä on myydä mahdollisimman paljon pillereitä.

Samoin käytännön luonnonsuojelun asemasta tärkeää on luoda ekologissävytteisiä brändejä, kuten vaikkapa oman firmani Itella Green -jakelu. Samaa paskaa ne postiautot edelleen syytävät pakoputkistaan, mutta jonnekin Turkkiin maksetaan siitä nimellistä korvausta ja kuluttajalle tulee taas parempi mieli. Samoin paikallisen jätefirman Kierrättäjä-niminen mainoslehti saapuu postikeskukseen kimputettuna paksuun muovikääreeseen, joka myöhemmin lentää jakelutoimipaikoissa suoraan roskiin valtavina kasoina — ja samainen jätefirma pääsee sitten kuskaamaan tämän uusiutumattoman luonnonvaran omalle jäteasemalleen.

Koko asetelma on täysin perverssi. Vielä potentiaalisen maailmanlopun edessä, koko ekosysteemimme romahduksen uhatessa, yrittää kapitalismi tehdä voittoja myymällä vielä muutaman uuden ekologisen vihreän härpäkkeen. Kommarina tiedän, että näin ei voi jatkua. Lompakolla äänestäminen on kuolettavaa humpuukia.

Kansalla on kyllä valta päättää kohtalostaan, mutta lompakosta se ei kumpua.

Lama-ajan musiikkia

Lama-ajassa on se hyvä puoli että biisien sanoitukset paranee yllättävästi. Vihreitä arvoja hevimetelin seassa.

Tämäkin on selvää työväenmusiikkia. Emme ole robotteja!

Oikeus lähiruokaan meillä ja muualla

Yli miljardi ihmistä maailmassa näkee nälkää. Yksi nälän syistä on epäonnistunut maatalouskauppapolitiikka.

Kirkon Ulkomaanavun nuorten vaikuttamisverkosto Changemaker käynnisti lauantaina 17.4. kampanjan kehitysmaiden ruokaturvan parantamiseksi ja vaatii Euroopan unionin maatalouden vientitukien lakkauttamista.

EU tukee vientituilla maatalouden ylituotannon kauppaamista kehitysmaihin. Changemakerin mukaan tuontituotteet syrjäyttävät paikallisten pienviljelijöiden elinkeinon vaarantaen ruokaturvan. Tuontituotteiden tuotot päätyvät ulkomaille eivätkä jää hyödyttämään kehitysmaiden kansantaloutta.

Changemaker-verkosto vaatii maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa toimimaan niin, että Suomi edistää EU:ssa vientituista luopumista ja puolustaa kehitysmaiden oikeutta tukea omaa maataloustuotantoaan.

Allekirjoita vetoomus:

http://www.changemaker.fi/vientituki

Logorama

Logorama from Marc Altshuler – Human Music on Vimeo.

This is a short film that was directed by the French animation collective H5, François Alaux, Hervé de Crécy + Ludovic Houplain. It was presented at the Cannes Film Festival 2009. It opened the 2010 Sundance Film Festival and won a 2010 academy award under the category of animated short. …

Turhuuksien turhuus ja kaikki turhuus

Aina vuoden alussa postilaatikkoihin kautta maan rämähtää järkälemäinen muoviin kääritty esine, joka saa tiiliskivenkin näyttämään ergonomiselta.

Ensisilmäyksellä omituinen mainosten peittämä kapistus vaikuttaa räikeämmältä versiolta ilmaisjakelulehdistä, mutta on jostain syystä ilmestynyt myös mainoskieltoluukkuihin. Tarkkasilmäinen saattaa löytää pizzapaikkojen ilmoitusten välistä tekstin ”puhelinluettelo”.

Jokavuotinen puhelinluetteloiden jakoruljanssi on yksi kilpailutaloutemme kauniista kukkasista. Huonopalkkainen työ on vaivalloista ja sitä inhoavat niin jakajat kuin esimiehetkin. Päivän luettelolasti painaa satoja kiloja ja on omiaan murtamaan selkiä.

Motivaatiota ei paranna tunne koko homman turhuudesta, sillä ennen kaikkea luetteloita vihaavat niiden vastaanottajat. Useimmalle puhelinluettelo on nykymaailmassa nimittäin lähes täysin turha esine. ”Kiitos, mutta en tarvitse” on fraasi johon postimies saa tottua – tai sen ikävämpään versioon, ”Roskis on tuolla, heitä sinne vaan suoraan.”

Epäilyt kaiken turhuudesta vahvistuivat tämän viikon tiistaina. Ylen Uudenmaan uutiset raportoi 27.4. muoviin käärittyjä jättiluetteloita päätyvän suoraan paperinkeräykseen niin paljon, että siitä on tullut jo ongelma keräyspaperin käsittelylle.

Radiohaastattelussa Paperinkeräys Oy:n Hakuninmaan keräysaseman laitospäällikkö toivoi, että ihmiset ottaisivat edes muovikääreet pois ennen kuin heittävät uudet luettelot keräykseen. Jopa samassa ohjelmassa haastateltu Eniron edustaja myönsi luetteloiden turhuuden.

Mutta koska elämme vastuullisessa markkinataloudessa ei se tietenkään riitä että vain yksi firma tuottaa näitä turhakkeita, muutenhan kyseessä olisi monopoliasema. Kun Eniro lähettää pääkaupunkiseudun alueella 650 000 turhaketta, pitää sen kilpailijan Fonectan luonnollisesti vastata laittamalla jakoon vähintään 710 000 kilpailevaa tuotetta. Muussa tapauksessa kilpailukyky voisi vaarantua.

Olemme siis tilanteessa jossa turha tuote valmistetaan turhaan, jaetaan turhaan, ja heitetään turhana roskiin – ja sitten toinen firma tekee saman uudelleen. Miljoonia kiloja paperia, satoja tuhansia litroja polttoainetta ja lukematon määrä työtunteja hukataan joka vuosi vain siksi, että mystiset markkinan lait näin vaativat.

Jälleen yksi menestystarina maailmasta, jossa rahallinen voitto on tärkeämpää kuin käyttöarvo, ja tuotteen mainos on arvokkaampi kuin tuote itse.

Sippo Kähmi uskoo lähidemokratiaan

Kunnallisvaaleihin valmistuva reilu parikymppinen nuori Sippo Kähmi on ehdokkaana Suomen Kommunistisen Puolueen listalla.

–Näissä kunnallisvaaleissa tulen kyseenalaistamaan sen vimman, jolla kunnan palveluita yksityistetään. Palveluiden tuottaminen tulisi olla kunnan järjestämää, laadukasta palvelua. Se ei ole silloin laatutuote, jos tuottajat otetaan halvimmasta mahdollisesta yrityksestä.

Lainaus Sipoon Sanomista 25.09.2008, kirjoittanut Timo Pasanen.

Muovivyöry Narinkkatorilla

Taiteilija Kaisa Salmi täytti kesäkuussa 2010 Helsingin keskustan Narinkkatorin jätemuovilla. Taiteen nimissä tehty valtaus oli Salmen mielenilmaus muovia vastaan: kantaaottava muovitaide kumpuaa huolesta kasaantuvaa jätemuovimassaa kohtaan.

Teos neuvoo kuluttamaan harkiten, käyttämään uudelleen ja kierrättämään. No ne ovat tietysti kaikki hyviä ideoita, mutta väkisinkin sitä miettii, voivatko ne mitenkään olla riittäviä. Jos nykyinen tuotantotapamme tuottaa nämä esineet joka tapauksessa, yksittäisten ihmisten eettiset valinnat ovat enemmän tai vähemmän yhdentekeviä.

Olisiko sittenkin niin, että tarvitaan kokonaan uusi, parempi yhteiskunnallinen tuotantotapa? Sellainen jossa ei ensin tuoteta ja sitten vasta väkisin luoda tarvetta tavaralle mainonnan kautta, vaan jossa tuotetaan vasta sitten kun oikeasti on tarvetta.