Posts Tagged ‘Yleisradio’

Jälkipyykkiä: Syrjinnän vaalit

Maaliskuun lopulla vaalikiireiden keskellä allekirjoittaneella oli kunnia tulla valituksi Kansan Radioliitto ry:n uuteen hallitukseen DSL:n edustajana.

LähiradioYhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.

* * *

Liittokokouksessa kiinnitimme kriittistä huomiota tiedotusvälineiden liikaa ohjailevaan rooliin kuntavaaleissa.

Vaaleihin mentäessä helmikuussa 2017 Suomessa oli kaikkiaan 16 rekisteröityä puoluetta. Näistä kuitenkin vain puolet päästettiin ääneen tiedotusvälineissä tasavertaisina vaihtoehtona vaalitenteissä, mielipidekyselyissä ja muussa uutisoinnissa.

Kansan radioliitto muistutti, että Yleisradio on lailla ja kaupalliset sähköiset mediat toimilupaehdoilla velvoitettu vaalipuolueiden ja -listojen tasapuoliseen kohteluun, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Eduskuntapuolueet on nostettu mekaanisesti erityisasemaan, vaikka kuntavaalit ovat eri vaalit, ja ennen vaaleja kaikilla on 0 ääntä.

Aiemmin samasta asiasta Suomelle on antanut huomautuksen ETYJ:n vaaliorganisaatio ODIHR.

Tuolloin annettiin moitteet nimenomaan siitä, että eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa riittävästi näkyvyyttä julkisuudessa. ODIHR totesi eduskuntapuolueiden saavan valtionavustuksia ja runsaasti julkisuutta muun muassa valtiollisen yleisradioyhtiön vaalitenteissä.

syrjint17504371_156825174839511_3931427205698510224_o

* * *

Alkuun on todettava, että kaikkien tiedotusvälineiden osalta kyseessä ei välttämättä ole niinkään paha tahto kuin luutuneen ja asenteellisen maailmankuvan myötä syntynyt sokeus, jossa eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei yksinkertaisesti nähdä.

Absurdina esimerkkinä Helsingin Sanomat toteutti kaksi vuotta sitten erityisen ”mediakoneen”, jonka tarkoitus oli selvittää puolueiden syrjintää tiedotusvälineissä. Ironista kyllä, tästä koneesta oli jätetty pois osa puolueista, jolloin se itsessään oli konkreettinen puoluesyrjinnän muoto.

Erityisesti kuntavaaleissa tämä asetelma johti usein omituisiin tilanteisiin ja keinotekoisiin jaotteluihin. Mainita voi vaikkapa helsinkiläisen Bassoradion 29.3.2017 järjestetty ”astetta rennompi vaalipaneeli”, josta oli jätetty pois yksi helsinkiläinen valtuustopuolue, SKP. Sen lisäksi kuusi muuta ehdolla olevaa puoluetta oli jätetty kutsumatta.

Bassolle on annettava siitä pisteet, että kun kuuntelijat nostivat aiheesta äläkän, virhe korjattiin ja myös ns. ”ug-puolueiden” raati järjestettiin — tosin varsin myöhäisellä ajankohdalla ja ilman pahempaa mainostusta.

Ilmiö toistui myös esimerkiksi vaalipaneeleissa ja vetoomuksissa. Pahimmillaan syrjintää vastustavat ihmisoikeusjärjestöt syyllistyivät itse poliittiseen syrjintään antaessaan ymmärtää, että vain eduskuntapuolueilla on kuntavaaleissa väliä.

Häkellyttävä oli myös Suomen lukiolaisten liiton yhteistyössä jättikorporaatio Microsoftin (!) kanssa opiskelijoille järjestämä tulevaisuuden koulua pohtiva #koulu17-keskustelu, josta tuttuun tyyliin puuttui puolet vaalien puolueista. Heidän tilalleen oli sijaan nostettu Microsoft Oy:n edustaja paneeliin tasavertaisena politiikan tekijänä!

* * *

Voidaan pelata muna vai kana -peliä ja kysyä, synnyttääkö tämän asenteen media, vai heijastaako media vain tätä laajalle levinnyttä asennetta.

Selvää on kuitenkin, että julkisesti omistettu Yle käyttää merkittävää valtaa mielipiteiden muodostamisessa ja yhteiskunnallisten asenteiden kehityksessä. Ylellä on siksi erityinen vastuu objektiiviseen ja puolueettomaan tiedonvälitykseen, erityisesti vaalien yhteydessä.

Tällöin juuri Ylen kohdalla puoluesyrjintä näyttäytyy erityisen räikenä ja ikävänä. Kuntavaalikoneensa kautta Ylellä oli käytössä laaja ja mielenkiintoinen aineisto, mutta siitä tarjoiltiin yleisölle johdonmukaisesti vain puolet. Uskon, että tämä johti Ylen uutisoinnissa jopa suorastaan virheellisen tiedon välitykseen.

Viittaan tällä Yle Uutisten julkaisemiin tutkimuksiin, joista uutisoitaessa toistuvasti asetettiin Vihreät ja Perussuomalaiset vaalien äärimmäisiksi vastapäiksi.

Näin otsikoitiin Ylellä sekä maahanmuutto- että ympäristökysymyksissä. Artikkelit tarkemmin lukemalla käy kuitenkin ilmi, että puolet puolueista kantoineen jäävät esittelemättä. Vain eduskuntapuolueiden prosentit esitellään, ja lukijalle jää täysin epäselväksi, vastaako otsikko todellisuutta, vai vain vertailua eduskuntapuolueiden välillä — eli onko se kirjaimellisesti puolitotuus.

Todellako esimerkiksi radikaaleista ympäristökannoistaan tunnettu SKP tai tuore haastaja Eläinoikeuspuolue jäivät maltillisten Vihreiden taakse ympäristökysymyksissä?

Maahanmuuttoartikkelissa lanseerattiin myös omituinen uusi käsite ”valtakunnalliset puolueet”, jolla jälleen viitataan eduskuntapuolueisiin. Tosiasiassa kaikki Suomen puoluerekisterissä olevat puolueet ovat valtakunnallisia. Epäselvän uutisoinnin ansiosta lukijoille saattoi nyt välittyä kuva, ettei näin ole, joka on puhdas virhetieto.

* * *

Yle toteutti lisäksi jokaisesta eduskuntapuolueesta ”puoluepäivän”, jossa yksi päivä omistettiin pelkästään yhden puolueen ja heidän ”ihannekuntansa” esittelylle, puolueen edustajien haastatteluille, puolueesta kertoville uutisjutuille, ja niin edelleen.

”Muut puolueet” esiteltiin Ylellä vasta, kun ennakkoäänestys oli ollut käynnissä kaksi päivää – ja kaikki puolueet saman päivän aikana. Se tarkoitti, että peräti seitsemän puolueen esittely oli radiossa ängetty yhteen tuntiin, eikä aika television puolella ollut sen merkittävämpi.

Kun näissä vaaleissa oli mukana vielä kolme täysin uutta puoluetta, on syytä esittää vakava kysymys, voiko äänestävä yleisö saada näin lyhyestä otannasta todellakaan kovin syvällistä kokonaiskuvaa näiden puolueiden näkemyksistä.

* * *

Räikeintä poliittista ohjausta harrasti Helsingin Sanomat omalla tontillaan.

Koko kuntavaalien asetelma typistettiin pormestaripeliksi, jossa puolueiden pormestariehdokkaat saivat suhteettomasti näkyvyyttä itse vaaleihin verrettuna. Tässä pelissä HS syrji järjestelmällisesti SKP:tä.

Lehden esitellessä pormestariehdokkaat ns. pormestarikoneensa avauksessa, HS jätti kokonaan pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaan Yrjö Hakasen.

SKP:n Helsingin piirin huomautettua asiasta Hakanen saatiin myöhemmin mukaan koneeseen, mutta vasta avauksen jälkeen. Koneeseen laadituista ”samassa veneessä” -grafiikoista ehdokas jäi puuttumaan loppuun saakka.

Oheista versiota HS:n pormestarikoneen graafisesta ilmeestä on hieman muokattu.

Torstaina 6.4.2017 Helsingin Sanomat julkaisi gallupin pormestariehdokkaiden kannatuksesta. Tästäkin kyselystä oli jätetty pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokas, vaikka kaikki muut ehdokkaat tarjottiin vastaajien valittavaksi. Samaan aikaan HS järjesti myös Sanomatalolla kuntavaalipaneelin, johon tuttuun tyyliin vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat saivat kutsun.

Uskomattomin temppu tehtiin kuitenkin saman viikon ns. pienpuolue-esittelyartikkelissa. Aiemmalla viikolla HS oli esitellyt eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat ja kannat tarkoin nelikenttägrafiikoin analysoituna. Nyt sama huomio annettiin valtuuston ulkopuolisille puolueille.

Ongelma tässä oli vain se, ettei SKP yhdellä valtuustopaikallaan asettunut kumpaankaan kategoriaan. Se oli siksi päätetty jättää pois kummastakin esittelystä, ainoana puolueena!

Ainoa tapa, jolla Hesari suostui tässä juttukokonaisuudessa myöntämään lopulta SKP:n olemassaolon oli viittaus Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaan repliikissä – jossa SKP haukuttiin pataluhaksi.

* * *

Hakanen itse suhtautui syrjintään tutulla tyyneydellään Tiedonantajan haastattelussa:

– Medialta on syytä edellyttää asiallista ja tasapuolista suhtautumista myös SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaisiin, jotka tarjoavat vaaleissa vaihtoehdon kuntien palvelujen heikentämiselle, yhtiöittämiselle ja demokratian kaventamiselle, toteaa Hakanen.

Tästä on kuitenkin täysin oikeutettua olla vihainen. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole tullut, että tätä päätöstä olisi perusteltu journalistisesti mitenkään. Se on syrjintää puhtaimmillaan ja selkeimmillään.

* * *

Vaalien jälkeen voidaan todeta, että Hesari sai Helsingissä varmasti haluamansa tuloksen. Kokoomuksen Jan Vapaavuoresta tehtiin pormestaripelillä vaalikuningas, ja muutkin pormestariehdokkaat keräsivät sievoisen potin ääniä.

Sen sijaan SKP:llä ja Helsinki-listoilla ei ole enää uudessa valtuustossa valtuustopaikkaa.

Oliko valtuutettu Hakasen putoaminen vain Hesarin yksipuolisen uutisoinnin ja suoranaisen tietojen pimittämisen syytä? Tietenkään näin ei voida sanoa; syitä oli monia.

Mutta viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle pitäisi olla harvinaisen selvää, että puolueet eivät ole Suomen tiedotusvälineissä millään tavalla tasa-arvoisessa asemassa — ja että Sanoma-yhtymän ykköslehdessä pelataan avoimesti likaista peliä.

* * *

Tulevatko asenteet sitten muuttumaan kaavailluissa maakuntavaaleissa, jotka ovat historian ensimmäiset?

Varmasti eivät, jos emme itse median kuluttajina ja tekijöinä vaadi parempaa.

Tätä tarkoitusta varten Facebookin puolelle on perustettu sitoutumaton Vaalisyrjintä seis! -sivusto, joka kokoaa esimerkkejä syrjinnästä ja kampanjoi tasavertaisemman uutisoinnin puolesta. Sivusto kannattaa panna seurantaan jo seuraavia vaaleja ajatellen.

Tehdään syrjintä yhdessä näkyväksi.

Ihannekunta

Eduskuntapuolueille tuotettiin julkisena palveluna visio siitä, miltä heidän ihannekuntansa näyttäisi osana ”puoluepäivän” tarjontaa, mutta SKP:lle ei. Teimme sitten itse oman kuvamme.

SKPihannekunta

Kommunistien ihannekunnassa valta on asukkailla.

Vaaleilla valittavia kaupunginosavaltuustoja ja aluekomiteoita on perustettu ja niille on annettu valtaa myös omaan budjettiinsa. Erityyppisiä kaikille avoimia, maksuttomia tiloja on järjestetty asukkaiden käyttöön tapaamispaikoiksi. Kerhotiloissa voidaan suunnitella oman alueen päätöksiä ja puhujalavoille on mahdollisuus nousta kertomaan mielipiteitään laajemminkin. Kuntalaisia kutsutaan aktiivisesti osallistumaan päätöksentekoon ja isoilla hankkeilla on aina useita erilaisia esityksiä. Kommunistien ihannekunnassa kaikkien elinten, kuten esimerkiksi lautakuntien kokoukset ovat aina kun lain puitteissa on mahdollista, avoimia.

Ihannekunta on päätöksenteon osalta avoin myös peruspalvelujen järjestämisen kautta. Kommunistit eivät yksityistäisi eivätkä järjestäisi niitä edes osakeyhtiölain avulla. Näin ollen yhdessä tuotetuista peruspalveluista on kaikki taloudelliset tiedot kaikkien asukkaiden käytettävissä. Itse tehtynä ne tuovat asukkaille myös paljon muita etuja, kuten lisää työllisyyttä paremmilla työehdoilla ja yhteneväistä kokonaisuutta palvelujen järjestämisessä. Kommunistien ihannekunnassa ei siis pirstaloituja, yksityistettyjä palvelukokonaisuuksia nähdä.

Suuri osa peruspalveluista on ihannekunnassa muutettu maksuttomaksi. Sellaisia ovat esimerkiksi lasten päivähoito ja varhaiskasvatus, koululaisten iltapäivätoiminta, terveyskeskuksessa käynti ja julkinen joukkoliikenne. Kommunistit näkevät myös kulttuuri- ja liikuntapalvelujen kuuluvan kaikille, joten maksuton tarjonta silläkin saralla on kasvanut reilusti. Peruspalvelut on maksuttomia ja saatavilla asukkaiden lisäksi myös kunnassa oleskeleville.

Kaupunkeja ja kuntia ei rakenneta liian tiiviisti ja metropolipolitiikasta on päästy eroon. Palveluja ei ole keskitetty vain harvoihin kasvukeskuksiin ja joukkoliikennettä on lisätty runsaasti lähijunaraiteille ympäri maan. Tämä on osaltaan pysäyttänyt isojen kaupunkien liian paisumisen. Kommunistit tietävät, että isoissa kaupungeissa kulutetaan eniten luonnonvaroja. Ilmastonmuutosta voidaan torjua vain yhdistämällä energiankulutuksen vähentäminen uusiutuvan energian käyttöön. Siksi kunnissa pyörivätkin tuulimyllyt ja katoilla lepäävät aurinkokennot. Maalämpöön on siirrytty valtakunnallisella tukikampanjalla kaikkialla, missä siihen on ollut mahdollisuus.

Kommunistien ihannekunnassa kaikkien on turvallista elää. Turvaa ja apua tarvitsevia kohtaan ollaan solidaarisia ja kenenkään ei tarvitse pelätä syrjintää ulkonäkönsä, uskontonsa, ikänsä, sukupuolensa tai suuntautumisensa vuoksi. Naisvaltaisten kunta-alojen palkkakuoppa on jäänyt historiaan. Asunnottomuutta ei ole, sillä kunnissa on rakennettu jo pitkään tarpeeksi kohtuuhintaisia asuntoja omana tuotantona. Työttömyyden vähentyminen, perusturvan korottaminen ja palvelujen maksuttomuus on tehnyt leipäjonoista tarpeettomia.

Jos asiaa tieteellisesti pohditaan, pitäisi näitä kuvia olla tietenkin vähintään kolme: kommunistien ihannekunta porvarivaltiossa, kommunistien ihannekunta sosialismissa, ja kommunistien ihannekunta kommunismissa. Tämä kuva on ensimmäisestä vaiheesta.

Kaksi seuraavaa kuvaa ovat vaikeammin hahmoteltavissa, koska sosialismiin ei ole olemassa valmista kaavakuvaa. Viimeinen vaihe näyttää omassa mielessäni tältä:

Informaatiosotaa ja trolliarmeijoita

Ryssä on tulossa rajan yli ihan juuri nyt. Katso kuvat!

Ryssä on tulossa rajan yli ihan juuri nyt. Katso kuvat!


Nykyistä vapaan tiedonvälityksen maailmaa on usein juhlapuheissa pidetty merkkinä siitä, että menneiden aikojen karkea valtiollinen propaganda on menettämässä merkitystään. Huippuverkottuneisuuden aikana ei enää olisi mahdollista aivopestä ihmisiä 30-luvun tyyliin harhaisilla viholliskuvilla.

Aiemmin olin itsekin tuudittautunut tähän toiveuneen. Ukrainan kriisi on kuitenkin osoittanut asian olevan toisin.

Mediaa joka tuutista työntävässä yhteiskunnassamme räikeää propagandaa on aivan yhtä helppo syöttää infoähkyään puhisevalle kansalaiselle kuin ennenkin. Facebookin ja Twitterin aikakaudella se on itse asiassa helpompaa kuin koskaan.

Kun sosiaalisessa mediassa formaatti on kuva, otsikko ja lyhyt katkelma tekstiä, jutuissa ei tarvitse enää olla sisältöä kuin nimeksi: tärkeintä on tuottaa jatkuvalla syötöllä uusia, toinen toistaan raflaavampia otsikoita, sillä ne ovat ainoa asia joka tullaan lukemaan ennen Jaa-napin painallusta. Jokainen media on joutunut iltapäivälehdistymään.

Poliittisen tilanteen kärjistyminen Ukrainassa on antanut tähän huimasti lisää materiaalia. Tarina itäisestä uhkasta myy kuin häkä. Siksi lööpit julistavat joka päivä samaa viestiä niin kioskin kulmalla kuin sosiaalisen median uutisvirrassa: Venäjä on hyökkäämässä milloin mihinkin, pääasiassa Suomeen. Joskus Putin on valtaamassa koko itäisen Euroopan suurkaupungit kahdessa päivässä.

Artikkeleita tarkemmin lukemalla jutut paljastuvat yleensä ankoiksi tai tahalliseksi liioitteluksi, mutta silloin on jo ehditty tuutata ulos seuraava lööppi. Korjaukset painetaan pienellä ja huomattavasti epäkiinnostavammalla otsikolla, joka ei taatusti pääse etusivulle.

* * *

Syyskuussa suomalainen journalismi otti tässä genressä jonkinlaisen pohjakosketuksen, kun yt-nevotteluissa rajulle säästölinjalle lähtenyt Yle lähti ärhäkkäästi tavoittelemaan sensaatiolööppien mukanaan tuomaa klikkausliikennettä omalla kauhutarinallaan.

Muutaman päivän aikana Yle ampui verkkoon täysilaidallisen Putinin viimeisintä salajuonta. Raskaimpiin panoksiin kuului paljastusjuttu Verkkosodan takana voi olla Pietarissa sijaitseva trollitehdas. Artikkelissa tutkija Saara Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta kertoo Suomen olevan Pietarista johdetun salakavalan informaatiohyökkäyksen kohteena.

Ehkä.

– On vaikea sanoa kun näkee pelkkää viestintää verkossa, että kuka siellä viestin takana on, mutta kun katsoo niiden viestien sisältöä [soraääniä esimerkiksi Natosta ja Euroopan unionista] niin ne tukevat täysin Venäjän informaatioagendaa.

Jantunen kertoo, että sylttytehdas verkossa esiintyvien EU- ja Nato-vastaisten mielipiteiden takana saattaa olla ”lehtitietojen mukaan” Pietarissa sijaitseva trollitehdas, joka on erikoistunut ”väärien viestien” lähettämiseen, ja jonka henkilöstömäärää on ”vaikea arvioida”.

En tiedä, minkä lehtitietojen varassa Jantunen elää, mutta ns. Pietarin trollitehtaan (eli Internet Research Agency -nimisen yhtiön) henkilöstöstä on ainakin siitä kirjoittaneessa lehdistössä ollut selkeä arvio. Firman toiminta on ollut tiedossa ainakin vuodesta 2013, jolloin siitä kertoi oppositiolehti Novaja Gazeta. Venäläinen MR7.ru-sivusto puolestaan kertoi firman työllistävän 300 ihmistä.

Maksettujen kirjoittajien kerrottiin tuolloin tuottavan sata kommenttia päivässä. Nämä ”ammattitrollit” ovat erikoistuneet kommentoimaan pääasiassa Venäjän sisäpolitiikkaa venäjän kielellä. Myös Venäjän oppositiolla on ilmeisesti ollut vastaavia operaatioita.

Toukokuussa 2014 venäläinen Anonymous International -ryhmä julkaisi tietoja, joiden mukaan Ukrainan kriisin myötä trollit ovat laajentaneet repertuaariaan myös ukrainaksi ja englanniksi kirjoitettuihin kommentteihin. Trolliarmeijan kokoa on mahdollisesti kasvatettu 600 henkeen, mutta pääpaino on silti venäjässä. The Guardian -lehden moderaattorit väittävät tunnistavansa nämä viestit omilla foorumeillaan leimallisen huonosta englannin taidosta.

Siinä missä Pietarin trollitehtaan olemassaolo vaikuttaa siis näiden tietojen perusteella todennäköiseltä, toiminnan laatu on melko kyseenalaista. Miljoonabudjetistaan huolimatta nämä operatiivit eivät osaa kovin hyvin edes englantia, maailman helpointa kieltä.

Mikä saa Jantusen epäilemään, että nämä samat ihmiset ovat opetelleet suomea, vieläpä niin hyvin ettei heitä voi erottaa oikeista suomalaisista? Onko vuodetuista dokumenteista paljastunut jokin konkreettinen Suomi-yhteys?

”Todisteita ei ole”, vastaa Jantunen, sillä ”informaatiosodassa ei ylipäätään ole todisteita.”

Siinäpä asiantuntemusta kerrakseen!

* * *

Outoja loogisia harppauksia hirvittävämpi asia on kuitenkin se härskin yksisilmäinen jingoismi, joka Jantusen kommenteista välittyy lukijalle.

Tarkkasilmäinen huomaa, ettei artikkelista itse asiassa löydy perinteistä verkkotrollin määritelmää: viestien sisällöttömyyttä, hyökkäävyyttä, argumenttivirheitä, netiketin rikkomista jne. Siinä ei myöskään erotella yhtäkään spesifiä valheellista väitettä, jota nämä trollit levittävät. Viesti on selvä: Trolliuteen riittää nyt, että levittää vääriä mielipiteitä.

Hälyttävää on myös tapa, jolla asiantuntija kuvailee Venäjän informaatiosodankäynnin vaikuttavan suomalaiseen mediaan ja päätöksentekijöihin sairauden tavalla: he ”oireilevat”, eli ”kysyvät mikä on totta ja mikä disinformaatiota, vaativat tukea päätöksenteolle ja tilannekuvan muodostamiselle.”

Luit oikein: media ja poliitikko on sairas ja oireilee, jos kehtaa kyseenalaistaa virallista, EU:n ja Naton edustamaa länsimaista totuutta. Terveempää olisi välttää ”soraääniä” ja ilmeisesti vain olla asioista samaa mieltä:

”Kun tavoitteena on riidan aiheuttaminen, asiakysymyksistä riiteleminen tukee informaatiotavoitetta.”

Siis lyhyesti: jos olet julkisesti eri mieltä, tuet Venäjää. Tämä ei ole kärjistys, vaan se, mitä jutussa kirjaimellisesti sanotaan. Kuinka yksikään itseään kunnioittava toimittaja kehtaa päästää tällaisen lausunnon julkisuuteen?

Itsehän olen ymmärtänyt asian niin, että median tehtävä on kysyä, mikä on totta ja mikä disinformaatiota. Samoin poliitikon tulisikin vaatia kaikenlaista tietoa tilannekuvan muodostamiseksi, ei uskoa sokeasti yhden puolen lehdistötiedotteita.

Puolustusvoimien tutkimuskekuksen tuleva motto.

Puolustusvoimien tutkimuskekuksen tuleva motto.

* * *

Asiaa ei paranna se, että sama asenne jatkuu valtiojohdon huipulle saakka: toisessa Ylen artikkelissa puolustusministeri Carl Haglund (rkp) kertoo myös joutuneensa trollien uhriksi, sillä hänen Twitter- ja Facebook-tileillään on ”kaikenlaisia kommentteja.”

”Nimimerkillä kirjoittavien henkilöiden kohdalla käy mielessä, että onko kyseessä nyt ihan oikea suomalainen, vai onko kyseessä joku jolle maksetaan siitä tai jonka työtehtävänä on kirjoittaa tietyntyyppisiä näkemyksiä ja vaikuttaa keskusteluun. Sitä ei voi todistaa, mutta sellainen ajatus käy mielessä.”

Ylen seuraava askel olikin kehottaa lukijoitaan ilmiantamaan nämä verkossa vaikuttavat Venäjä-trollit, joista koostetaan tulevaisuudessa ”tutkivan journalismin” artikkeli. Juttu luo itse oman tarinansa: se antaa ymmärtää, että suomalaisetkin nettifoorumit ovat täynnä Kremlin ”nimettömiä verkkohäiriköitä”, ja toivoo niistä raportteja valppailta kansalaisilta. Ristiriita jutun otsikon ja sisällön välillä on räikeä:

”Venäjän valtion osuudesta trollailuun ei ole todisteita, mutta … Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi?”

Jutussa painotetaan, ettei tarkoituksena ole nostaa esiin yksittäisiä trolleja. Juuri tähän Twitterin keskustelu #venäjätrolli-tägillä kuitenkin meni: parhaita mccarthyläisiä perinteitä noudattaen yksi jos toinenkin varma maksettu trolli nostettiin tikunnokkaan. Uudessa Suomessa Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ville Hautakangas pääsi mässäilemään, miten ihan hänen lähipiirissään vaikuttaa näitä vieraan vallan agentteja.

Ylen juttuun liitetyssä blogissa myös kirjailija Jari Tervo jatkoi faktojen värittämistä ilmoittamalla suoraan tosiasiana, että kaikki hänen bloginsa kommenteissa Ukrainan tilannetta ja Venäjän ulkopolitiikkaa eri tavalla tulkitsevat ovat todennäköisesti joko Johan Bäckmanin feikkiprofiileja tai Kremlin maksettuja trolleja. Lokakuussa iltalehdistö jatkoi Ylen viitoittamalla tiellä julkaisemalla mm. jutun, jossa maailmanpolitiikan rautainen asiantuntija Sofi Oksanen kertoi nähneensä Venäjän agentteja jo Vauva-lehden foorumeillakin.

Näiltä kynäilijöiltä tuntuu kokonaan menevän ohi ironia siinä, kuinka paljon heidän puheensa muistuttaa tapaa, jolla virallisen linjan kriitikoita Venäjällä leimataan.

Eihän kukaan todellinen venäläinen voisi olla Putinin ulkopolitiikkaa vastaan? Eihän kukaan todellinen venäläinen voisi vastustaa homopropagandalakia? Ja vielä kun todisteeksi riittää, ettei todisteita ole, ollaankin jo informaatiosodan kovassa ytimessä.

* * *

Aalto-yliopiston tietoturva-asiantuntija ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll hämmentää omassa Ylen haastattelussaan soppaa kuvaamalla Venäjän toimintaa ”hybridisodankäynniksi”. Termiä on aiemmin käyttänyt mm. sotilasliitto Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen.

Hybridisota on ajallemme ominainen, uusi ilmiö, asiantuntija kertoo, sillä siihen liittyy perinteisten sodankäynnin muotojen lisäksi mediavaikuttamista ja psykologisia operaatioita.

Limnéllin puolustukseksi on todettava, että hän sentään muistaa mainita myös länsimaiden käyvän tätä hybridisotaa. Silti on ihmeteltävä, miten on mahdollista esittää näin historiattomia ja epätarkkoja väitteitä ilman, että toimittaja keskeyttää ja kysyy, onko asiantuntija nyt aivan tosissaan?

Psykologinen aspekti on ollut oleellinen osa sotaa niin kauan, kuin sodista on kirjoitettu. Tällaista ”hybridisodankäyntiä” – tai kuten se yleisimmin tunnetaan, ihan tavallista sodankäyntiä – kuvaillaan esimerkiksi yli 2000 vuotta vanhassa Sun Tzun Sodankäynnin taidossa. Sodassa ensimmäinen uhri on aina totuus, kertoo vanha sananlasku, jonka jokaisen toimittajan luulisi tietävän.

Edes se, että psykologinen sodankäynti on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, ei ole enää kovin uutta.

Jo vuonna 2011 paljastui, että Yhdysvaltain sotilasvoimien Lähi-idän ja Keski-Aasian operaatioista vastaava CENTCOM on allekirjoittanut 2.8 miljoonan dollarin sopimuksen web-turvallisuusyhtiö Ntrepidin kanssa ohjelmistosta, jolla agentit voivat levittää Nato-myönteistä propagandaa Yhdysvaltain ulkopuolisille ”vieraskielisille verkkosivuille”. Ohjelmisto tarjoaa jokaiselle käyttäjälleen 10 kauko-ohjattavaa valepersoonaa, joilla jokaisella on ”teknisesti, kulttuurisesti ja maantieteellisesti uskottava tausta”.

Milloin voimme odottaa Suomessa tutkivan journalismin juttua Nato-trolleista?

Lupaavaa uraa psykologisessa sodankäynnissä lupailee  mm. GoArmy.com.

Lupaavaa uraa psykologisessa sodankäynnissä lupailee mm. GoArmy.com.

* * *

Hyvin omituista on myös puhe siitä, miten hybridisodankäynti ”hämärtää rajaa sodan ja rauhan välillä”.

Tällaisten väitteiden esittäjien olisi syytä tutustua ensialkuun vaikka Carl von Clausewitzin 1800-luvulla erottelemiin sodankäynnin maksiimeihin: sota on vain politiikan jatkamista toisin keinoin – se on politiikan osa.

Tällä kannalla on perinteisesti ollut myös historialliseen materialismiin ajattelunsa pohjaava vasemmisto. Sodan ymmärtämiseksi on ensisjaisen tärkeää ymmärtää sodan taustalla oleva politiikka, pääasiassa taloudelliset suhteet. Putin ei liittänyt Krimiä Venäjään henkilökohtaista suuruudenhulluuttaan tai pahansisuisuuttaan, vaan imperialismin sisäisen logiikan ajamana.

Ymmärtääksemme Ukrainan kriisiä olisi meidän siis ymmärrettävä imperialismi maailmanjärjestelmänä. Tässä pelissä Nato ja Euroopan unioni eivät todellakaan ole mitään puhtaita pulmusia, vaan päätekijöitä.

Mutta jos sanot tämän ääneen, on nyt valtamedian taholta leima lyöty otsaasi jo valmiiksi: Olet putinisti, Venäjän maksettu trolli. Rauhanjärjestöjä on väitetty putinistisiksi, koska ne eivät eksplisiittisesti asetu EU:n puolelle konfliktissa. Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuro sai julkisuudessa ”Putin-mielisen” leiman, vaikka on vuosien ajan esittänyt laajaa Putinin ja hänen puolueensa kritiikkiä.

Julkinen keskustelu on näin onnistuttu myrkyttämään pitkälle tulevaisuuteen.

Kuva: Veikko Koivusalo

Harva tiedotusväline oli paikalla uutisoimassa, kun UKP:n Petro Simonenko tapasi SKP:n JP Väisäsen Suomessa. Ukrainan kommunistit eivät kannata separatisteja eivätkä Kiovaa.

* * *

Työväenliikkeen näkökulmasta kirjoittavana toimittajana olen toki sitä mieltä, että puolueettomuus journalismissa on mahdottomuus, kuten on mahdotonta puolueettomuus ylipäätään maailman asioissa. Lopulta toimittaja tulee kirjoittaneeksi aina jostakin näkökulmasta.

Jonkinlainen objektiivisuus faktoista kerrottaessa lienee kuitenkin mahdollista saavuttaa, tai ainakin säilyttää tavoitteena. Ideaalisessa maailmassa tutkivat journalistit, erityisesti kaupallisista intresseistä vapaassa yleisradiossa, olisivat tässä keskeisessä asemassa – avaamassa niitä kriisin takana lymyileviä taloudellisia ja poliittisia suhteita, joista ostetut mediat vaikenevat.

Sen sijaan Yleä myöten koko suomalainen valtamedian kenttä tuntuu nyt valinneen avoimesti puolensa kahden suurvaltablokin keskinäisessä kädenväännössä. Tai kuten Jari Tervo asian ilmaisee:

Ukrainan sodassa trollit ovat jo päässeet tavoitteeseensa, kun kansalainen ajattelee: molemmat osapuolet valehtelevat.

Näin voi kirjoittaa vain informaatiosoturi, joka on niellyt hömppätarinan Hyvän Lännen ja Pahan Idän välisestä kulttuurikamppailusta. Siinä Ukraina näyttäytyy myyttisten länsimaisten arvojen puolustustaisteluna. Putin on tässä taistelussa samaa aikaan sekä Hitler että Stalin, siinä missä ”valkoisen rodun puolesta” maanmiehiään ammuskelevat ukrainalaiset uusnatsit vain välttämätön paha.

Naivistinen ajatus hyvisten ja pahisten tappelusta on mukavan turvallinen fiktio, jolla kätevästi pyyhitään asetelmasta turha monimutkaisuus – kuten se, että Ukrainan konfliktin kummaltakin puolelta löytyvät takkiaan sujuvasti kääntävät suuren rahan oligarkit, tai se, että Ukrainan ”länsimaista demokratiaa” ajava hallitus pyrkii estämään vaaleilla valitun vasemmisto-opposition toiminnan.

Mikä on ollut EU:n rooli kriisissä? Mitä Ukrainan talouden ”rakennesopeutus” tarkoittaa maan taloudelle ja tavallisille kansalaisille? Mikä motiivi separatisteilla on vastustaa Kiovaa?

Pietarilainen toimittaja Nikolai Donskov esittää asian oivallisesti:

”Kun läntinen media ei esitä näitä kiusallisia kysymyksiä yleisölleen, se kaventaa tuntuvasti keskustelun aihepiiriä, vähentää läntisten poliitikkojen ja koko yhteiskunnan vaihtoehtojen kirjoa … Demonisoidessaan Putinin hahmoa ja syyttäessään kaikista onnettomuuksista Venäjää länsilehdistö tekee karhunpalveluksen itselleen. Saati että vastaisi keskeisiin kysymyksiin Ukrainan kriisin syistä, läntinen media ei edes esitä niitä, vaan toinen toistaan kopioiden syyttää Venäjää kaikesta, mikä pakostakin synnyttää epäilyksiä tällaisen informaation vastaanottajissa. … länsimedia paitsi madaltaa omien poliitikkojensa moraalista arvovaltaa, myös edistää tahtomattaankin Putinin moraalisen arvovallan kasvua …”

Juuri tässä on informaatiosodan todellinen vaara. Mitä epäanalyyttisemmän ja hysteerisemmän asenteen läntinen media ottaa suhteessa Venäjään, sitä enemmän se itse asiassa vahvistaa putinismia, niin Venäjällä kuin Suomessakin.

Todelliset putinistit ovat siitä ainoastaan kiitollisia.

Eräänä aamuna televiisiossa

Vaimon kanssa ollaan aina aamuisin kinasteltu, onko Ylen Aamu-TV asiapitoisempi kuin MTV3:n Huomenta Suomi. Tämäkin asia ratkesi 13.10. kun puhelin soi ja langan päässä huhuili Ylen tv-toimittaja. Sattuipa sitten sillä tavalla, että seuraavana päivänä eksyin suoraan televiisio lähetykseen.

 
Homma oli kokemuksena mielenkiintoinen. Ohjelma-osio ei kestänyt kuin kymmenen minuuttia, mutta sitä varten paikalla piti olla jo 5:45. Kun telkkariin tullaan pitää ensin käydä stailistilla nenää puuteroimassa ja vaikka mitä, joten ajamaan piti sitten lähteä jo 5:15. Esiintyminen sujui sitten lupsakkaan aamu-unisena. Ihan nappiinhan tuo ensiyrittämällä meni.

Juttu julkaistiin myös YLE Areenassa, Ylen verkkosivuilla ja taisi se radiostakin tulla kuulijapalautteen perusteella. Ylen summaus oli varsin asiallinen:

Wall Streetillä Yhdysvalloissa on osoitettu mieltä jo lähes kuukauden ajan. Suurin osa mielenosoittajista on tavallisia ihmisiä. Sittemmin mieltä on osoitettu myös lukuisissa muissa maissa. Sippo Kähmin mielestä ihmiset eri puolilla maailmaa ovat kettuuntuneet yhteiskunnan nykymenoon ja kyllästyneet siihen, etteivät he saa ääntään kuuluville.

Meno on hänen mukaansa sietämätöntä myös Suomessa.

– Tavallisten ihmisten ääntä ei kuunnella. Meillä oli juuri vaalit, joissa kansa tuomitsi juuri tämän pankkien tukemisen mitä vastaan Yhdysvalloissakin nyt osoitetaan mieltä. Tukea oltaisiin haluttu ihmisten arkeen, vaan toisin kävi. Meiltä lähtee taas miljardikaupalla veronmaksajien rahaa pankkien pelastamiseen.

Kähmi uskoo, että mielenosoitukset voivat muuttaa maailmaa.

– Meidän on yhdessä kehitettävä vaihtoehtoja tälle markkinoiden diktaatuurille. Tästä lähtee liikkeelle uusi aikakausi, jos niin halutaan.

Toimittaja soitti ennen ohjelmaa vielä muutaman kerran uudelleen ja ohjeisti erikseen, että ”ihmisiä vituttaa” on liian suoraan sanottu aamutelkkariin. Käytin sitten tuota laimeampaa ilmaisua että säästyivät lasten ja imeväisten korvat. Näköjään se kelpasi ihan painotekstiinkin.

***

Ohjelman jälkeen lämpiössä Yleisradio tarjosi kinkkusämpylän ja kaavakkeella kilometrikorvaukset oman auton käytöstä. Niitä täytellessä samaan aikaan studion lämpiöön kanssani eksyi vanha tuttuni Jyrki Katainen, jolle olen päässyt kuittailemaan aiemminkin Espoon kauppakeskuksessa.

Tällä kertaa toimitin Jykälle toriliikkeen iloisen tervehdyksen – torilla tavataan! Pääministeri oli näin läheltä katsottuna outo näky – silkkaa muovia ja teflonia, hajuton ja mauton, kasvot raskaan tv-meikin peitossa. Toimittaja siinä sitten totesi että lauantaina sitten kahtotaan mitä Suomessa tapahtuu, ja vinkkasin Jykälle että kannattaapi olla kuulolla.

Kun Kataisen ohjelmaosuus alkoi, olin jo matkalla kohti työpaikkaa. Nyt kun tuota katsoo, täytyy sanoa että olipa jumankekka iljettävä juttu, lahjuksineen kaikkineen. Ja tietty se oli se, minkä Aamu-TV:n netti veti etusivulle. No, kaikkea ei voi saada.

***

Noin kello 10:30 soi toimiston puhelin. Jaakko Pyhälahti Alajärveltä sai kunnian olla ensimmäinen, joka soittaa tappouhkauksen tv-esiintymisen perusteella. Nimettömistä uhkauksista on vaan vähän lähtenyt charmi nykyään kun Fonecta Finder selvittää nimen ja osoitteen automaattisesti.

Jaakko halusi puheittensa perusteella laittaa afrikkalaista liikettä puhtoiseen Suomeen tuovalta punikilta saunan takana niskat nurin ja sen jälkeen vielä lihamyllyyn. Kielikuvia yhdisteltiin sen verta liberaalisti, että Timo Soinikin meinasi jäädä kakkoseksi. Liekö miehillä yhteinen puoluekanta? Se ei käynyt selväksi, kun luuri jo lyötiin korvaan.

Selvisi samalla sekin, että nykyään rikosilmoitukseenkin vaaditaan verkkopankkitunnukset. Näin se rahan valta vaan kasvaa …

First they ignore you, then they laugh at you, then they attack you, and then you win.