Olen uusnatsien vihollinen – katso kuvat!

Uusnatsien verkkosivu julisti minut (taas) tänään poliittiseksi viholliseksi – ja proletaarien nyrkiksi (sic!) – tällä kertaa oikein pelkästään minulle omistetun artikkelin kautta.

Natsien vihollinen tietysti olenkin, aina ja kaikkialla. Siihen jutussa esitettyjen väitteiden todenperäisyys sitten suunnilleen loppuukin.

”Partisaanin” taustalta löytyvät samat tahot, jotka toimivat kielletyssä, väkivaltaisessa PVL-uusnatsijärjestössä. Jotain kiellon vaikutuksesta järjestön toimintaan ehkä kertoo se, että informaatiosodankin puolella paukut alkavat loppua ja julkaistaan näin höttöinen juttu. Siinä ei oikeastaan kerrota minusta yhtään mitään.

Teksti on pääosin copypastea yli vuoden vanhasta aikaisemmasta julkaisusta jossa esitetään valheita Proletaarit-projektista, sisältää yhden MV-lehdessä vuosia sitten ilmestyneen kuvankaappauksen kuntavaalikoneesta, ja valokuvakin on yli kymmenen vuotta vanha – Pakilan työväentalon vappulounaalta 2011.

Kaiken kruunaa linkki YouTube-videoon, jossa aivan samat valheet eritellään, eli ilmeisesti edes sitä ei ole katsottu. (Natsipropagandan käsittely alkaa kohdassa 52:14.)

Vaikuttaa siltä, että ”taustatyötä” on jaksettu tehdä kokonaiset 15 minuuttia, Googlen hakutulosten ensimmäisellä sivulla.

Näin vahvan taidonnäytteen perusteella voisi sanoa, että uusnatseilla menee Suomessa aika huonosti. Ikävä kyllä se ei tarkoita että äärioikeiston vaara olisi häviämässä tai fasismin uhka laskussa.

Juuri äskettäin saimme kuulla, että poliisi on ensimmäistä kertaa vanginnut viisihenkisen äärioikeistolaisen ryhmän terroriteon suunnittelusta. Eikä se missään nimessä ole ensimmäinen äärioikeiston terrori-isku tai siihen valmistautuminen Suomessa – ainoastaan ensimmäinen, johon viranomainen on puuttunut ennakoivasti terrorismilainsäädännön nojalla. Vastaavaa suunnittelua on aivan hiljattain tapahtunut jopa poliisin itsensä sisällä.

Siispä kehotan kaikkia kynnelle kykeneviä osallistumaan itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen, joka suuntautuu fasistisia voimia yhdistävää marssia vastaan – sekä järjestäytymään fasismia vastaan myös mielenosoitusten ulkopuolella.

Minut voi 6.12. löytää punaisten lippujen avulla kohdasta Punainen blokki – Työväenluokka fasismia vastaan!

One response to this post.

  1. Rispektiä!

    Täytyy myöntää Sippo, että olen vähän kade. Natsi-inhoni on niin suuri, että ottaisin moisen suurena kunniana.

    Täytyy siis lisätä aktiivisuutta somessa yms. noiden pellejen typeryyden osoittamisessa. Että pääsen 2022 joulukalenteriin.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: