Proletaarit järjesti kansainvälisenä USA:n ja Iranin välisen sodan uhkan vastaisena toimintapäivänä 25. tammikuuta 2020 mielenilmauksen, jossa kuultiin sodan ja imperialismin vastaisia puheenvuoroja eri kansalaistoimijoilta ja järjestöiltä.
Posts Tagged ‘rauhanliike’
22 Huh
Asiantuntijat: Sota on rauhaa
Viime viikolla sohaisin pitkästä aikaa Venäjä-keskustelun herhiläispesää.
Kuvasin rauhanjärjestöjen yhteistyössä järjestämän We Refuse to be Enemies -rauhanmarssin tapahtumia ja sen yhteydessä järjestettyä keskustelutilaisuutta, jossa venäläinen oppositiotoimittaja varoitti olemaan tarkastelematta Ukrainan sisällissotaa vain Putinin kautta.
Kuvasin myös tapahtuman ympärillä käytyä, sangen ikävää sosiaalisen median keskustelua. Sen perusteella näyttää siltä, että kun esittää kansojen välille tunnuksen ”Emme ole vihollisia!” on se nimenomaan takuuvarma tapa löytää vihollisia, suunnasta jos toisestakin.
Onneksi me tietokonepelien pelaajat tiedämme, mitä se tarkoittaa.
* * *
Viime lauantaina, vaalipäivän aattona valmistauduin osallistumaan maailmanlaajuiseen TTIP-mielenosoitukseen. (Venäjän juonia tämäkin mielenosoitusliike, mutta siitä joskus myöhemmin.)
Odotellessani linja-autoa sipoolaisen lähikaupan nurkkaan rakennetussa kahviossa lukaisin tapojeni vastaisesti läpi päivän Ilta-Sanomat.
Lehti oli jälleen oikea malliesimerkki siitä, kuinka kansakunnan mielipideilmastoa muokataan pelkoa ja paranoiaa lietsomalla — vihjauksia, puolitotuuksia ja epärehellisiä otsikkoja.
Lehdessä kokonaisen keskiaukeaman mielipidekirjoitukselleen varannut toimittaja Arja Paananen muun muassa tiesi enemmän tai vähemmän varmuudella sanoa, että myös eduskuntavaaleissa oli ehdokkaina mukana Putinin agentteja!
Euroopassa on jo pitkään puhuttu siitä, kuinka Putin yrittää tahallaan hajottaa Euroopan unionia tukemalla eri maiden äärioikeistoa ja äärivasemmistoa jopa rahallisesti. Olisi naiivia ajatella, että tällainen yritys omien ”vaikuttaja-agenttien” ja ”riidankylväjien” saamiseksi valtaan ei olisi parhaillaan käynnissä myös meillä Suomessa. Tätäkin äänestäjien on hyvä miettiä sunnuntaina, ennen kuin lappu putoaa uurnaan.
Keitä nämä ehdokkaat olivat — sitä juttu ei tietenkään kerro. Mutta ei se mitään — kuten Paananen meille muistuttaa:
Venäjän kanssa on joskus parempi uskoa intuitioonsa kuin odottaa kaikkien faktojen selviämistä …
* * *
Kommunisteja, kommunisteja kaikkialla!
Vahvan intuition varassa on ilmeisesti kirjoitettu myös samassa 18.4. ilmestyneessä lehdessä vanhan oikeistodemarin, entisen tupakkateollisuuden lobbarin ja tv-visailujuontajan Lasse Lehtisen kirjailema kliseiden kokoelma, jossa rauhanaktivistit — tai ”kommunistien rintaperilliset” — saavat jälleen kuulla kunniansa.
Kolumnin oleellisin sisältö on, että Lehtinen esittää närkästynyttä, kun ei ole saanut kutsua rauhanmarssille, vaikka 70-luvullakin sellaisia järjestettiin. Kukaan ei ilmeisesti ole kertonut Lehtiselle, että ei kukaan tule sieltä työpöydän takaa marssille hakemaan, kyllä se pitää itse aktivoitua.
Mutta hetkonen… Missä olen kuullut tämän saman jutun aikaisemmin?
Yle Uutiset 10.4.2015.
Niinpä niin. Lehtisen kolumnin teksti on oleellisilta osin suora kopio 10.4. ilmestyneestä Ylen sivuilla julkaistusta artikkelista, Venäjän verkossa: Naapurin palveluksessa.
Tässä Venäjän mediaa käsitelleessä jutussa toimittaja Jarmo Mäkelä antaa otsikon kautta ymmärtää, että ”naapurin palveluksessa” ovat ainakin Suomen Rauhanpuolustajat, Maan Ystävät ja (nyt entinen) oppositiokansanedustaja Jyrki Yrttiaho, koska venäläinen media on kertonut heidän antimilitaristisista ja isäntämaasopimuksen vastaisista aloitteistaan.
Tässä yhteydessä Mäkelä kertoo seuraavaa:
… suomalainen rauhanliike on Venäjän mediassa kerrotun mukaan taas nostamassa päätään – ei toki Ukrainan sodan, vaan Suomen militarisoimisen vuoksi. Uutistoimisto TASS tiesi viime kuun alussa kertoa, kuinka Suomen rauhanpuolustajat ja Maan Ystävät olivat ilmaisseet syvän huolensa siitä, että Yhdysvaltain ja Suomen ilmavoimat harjoittelivat yhdessä Porin edustalla.
Tässä näkökulma on siis vielä nimellisesti siinä, miten Venäjän media suomalaisen rauhanliikeen näkee.
Syytös on silti selvä: Suomalainen rauhanliike on hiljaa Ukrainan tilanteesta, ja toimii Venäjän hyväksi.
* * *
Kuten Lehtinen kolumnissaan, Mäkeläkin aloittaa juttunsa kertomalla tarinan hurskaasta toiveestaan saada vihdoin ja viimein uudelleen kutsu rauhanmarssille. On se kumma, kun ei postissa tule kutsukirjettä!
Lasse Lehtinen kertoo tismalleen saman kaskun 70-luvun mielenosoituksista, mutta varmuuden vuoksi jatkaa vielä nykypäivän Rauhanpuolustajien leimaamista muistuttamalla Wikipedian asiantuntemuksella, mitä järjestö teki 47 vuotta sitten.
Paradoksaalisesti Lehtisen tekstissä kiitosta saa Naton kansainvälisiä lakeja rikkonut ”humanitaarinen interventio” Serbiassa.
Silloin rauhanliike varoitti, että kansainvälisten lakien yli kävelemisellä tulee olemaan kauaskantoiset seurauksensa. Juuri tuo interventio aloitti sen kansainvälisen lain kunnioituksen murentamisprosessin, jonka ansiosta Venäjäkin katsoo tänään, että sillä on yhtäläinen oikeus ”humanitaarisiin interventioihin” omien rajojensa ulkopuolella.
Olisikohan sittenkin kannattanut kuunnella tarkemmin, mitä rauhanliike silloin yritti sanoa?
* * *
Väärin mielenosoitettu. T. Lasse
Seuraavaksi tekstissä siirrytään oikopäätä tyrmäämään se kerta, kun suomalaiset rauhanjärjestöt itse asiassa marssivat sekä Ukrainan että Venäjän suurlähetystöille maaliskuussa 2014, ja esittivät vaatimuksensa tasapuolisesti kummallekin. Tämä ei käy Lehtisen valmiiseen narratiiviin, joten se on armotta lytättävä.
On surkuhupaisaa, että tässäkin rauhanliike sai paskaa niskaansa kummaltakin puolelta. Lehtisen ideologisten lasien läpi katsottuna mielenosoitus olikin Venäjään päin kallellaan, koska Venäjän lähetystöllä ei luovutettu kirjallista vetoomusta kuten Ukrainan lähetystöllä.
Samaan aikaan Venäjä-symppareiden näkökulmasta mielenosoitus oli kammottava, Nato-myönteinen provokaatio, koska Ukrainan suurlähetystöllä käytiin aamuvarhaisella, jolloin monikaan ei ehtinyt mukaan, ja Venäjän suurlähetystöllä oltiin työpäivän päätyttyä, jolloin paikalla oli yli 200 ihmistä. Rauhanjärjestöt saivat silloin kuulla olevansa USA:n taskussa.
Niin tai näin, molempien osapuolien silmissä rauhanliike on jälleen on taas saatu kätevästi lytätyksi — Lehtisen tapauksessa tosin vuoden viiveellä.
Varsinaisista mielenosoittajien esittämistä ajatuksista, konfliktin rauhanomaisesta ratkaisemisesta, ei tarvitse edes keskustella, kun kyseessä on joka tapauksessa kommunistien/CIA:n salajuoni.
* * *
Koska kolumnin kirjoittaminen on lopulta aika vaikeaa puuhaa, Lehtinen on kopioinut aloituksensa lisäksi myös juttunsa varsinaisen pihvin Mäkelältä. Tässä teksti on muutamia sanamuutoksia lukuunottamatta sama kuin Ylellä:
Rauhanliike on tänäkin vuonna nostanut päätään – ei toki Ukrainan sodan, vaan Suomen militarisoitumisen takia.
Tekstistä on tosin pudonnut pois se kohta, jossa tämän kerrotaan olevan Venäjän median näkökulma alkuvuodelta. Lehtinen kertoo asian ajankohtaisena totuutena.
Mikä ongelma tässä sitten on?
No, väite siitä, ettei rauhanliike olisi ollut tänä vuonna liikkeellä Ukrainan sotaa vastaan ei yksinkertaisesti ollut totta. Näin suoran valheen lukeminen valtakunnallisesta lehdestä aiheutti varsin hämmentävää kognitiivista dissonanssia — kyllä minä aika varmasti muistan, että tiistaina oltiin liikkeellä…
Jo Ylen jutun ilmestyessä 10.4. verkossa kiersi kolmen suomalaisen rauhanjärjestön kutsu osallistua 14.4. järjestettävään Ukrainan sotaa vastustavaan mielenosoitukseen.
Lauantaina 18.4. Lehtisen kolumnin ilmestyttyä tuo mielenosoitus oli jo pidetty — Lehtisen itkiessä, ettei rauhanliike tänä vuonna ole tehnyt mitään, oli se samalla viikolla marssinut läpi Helsingin, ottaen jälleen kantaa kriisin rauhanomaisen ratkaisun puolesta.
Viimeistään silloin väite siitä, ettei rauhanliike ole tänä vuonna ”nostanut päätään” Ukrainan sotaa vastaan oli siis puhtaasti asiavirhe. Sen olisi voinut todeta helpolla Google-haulla, jos asia olisi edes himpun vertaa kiinnostanut. Ilmeisesti Ilta-Sanomilla ei kolumnistien faktoja pruukata tarkistella.
Todellisuuden kommentointia helpompi onkin tietenkin laiskan kolumnistin copy-pastetella kaverin juttuja netistä, muistella 70-lukua ja itkeä krokotiilinkyyneliään.
Mikähän näiden Lehtisten norsunluutornin osoite mahtaa olla, että kutsu tavoittaisi seuraavalla kerralla heidätkin?
* * *
Vaalit siis tulivat ja menivät.
Tänään lehtikioski näyttää tältä:
Twitterin armottomilla kybersotakentillä informaatiosodankäynti jatkuu päivästä toiseen aivan yhtä mielettömänä.
Illalla meinasin hengittää kokouskahvit väärään kurkkuun, kun näin tämän, aiemmista keskusteluista tutun sotatieteiden tohtorin viimeisimmän julistuksen:
Kyllä, tässä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkija toteaa ykskantaan, ”vielä kerran”, suomalaisen rauhanliikkeen olevan väkivallan mahdollistaja.
Ilmeisesti ajatus ”humanitaarisesta sodasta” on todella saatu iskostettua ihmisten mieliin niin syvälle, että nykyään sotilaslaitokselta voi ihan oikeasti hyvällä omatunnolla syyllistää rauhanliikettä väkivallasta ilman, että ironiamittari edes värähtää.
Mitenkäs se nyt menikään. Sota on rauhaa, jotain sellaista? Käänteisesti silloin kai rauhan on oltava sotaa!
Elämme totisesti absurdiikan aikoja.
Onneksi sentään vaalit ovat ohi, ja seuraavat tulevat vasta 2017 — nyt on taas hetken aikaa poliittisesti korrektia tehdä politiikkaa!
Tällaisellakin kampanjoitiin vaalien alla. Stalin tunnetusti arvosti miljonäärejä ja valtion omaisuuden myymistä.
17 Huh
Emme suostu olemaan vihollisia
Tiistaina Helsingissä järjestettiin pieni mutta äärimmäisen tärkeä mielenilmaus Ukrainan sodan rauhanomaisen lopettamisen puolesta.
”Me kieltäydymme vihollisuuksista!” totesivat yhteen ääneen suomalaiset rauhanjärjestöt, Suomen Rauhanpuolustajat ry, Rauhanliitto – Fredsförbundet ja Aseistakieltäytyjäliitto AKL.
— Ei sotaa Ukrainaan, ei sotaa Eurooppaan, ei sotaa ollenkaan, vaati Helsingin läpi kulkenut kulkue.
Senaatintorilla puhui mm. vapaa toimittaja Ari Sardar, joka vietti talvella useita viikkoja Itä-Ukrainassa. Kuvasin tapahtumasta kaksi videota Tiedonantaja-lehden YouTube-kanavalle.
Tätä kommentoimaan yltyi Twitterissä pikapuoliin niinkin arvovaltainen taho kuin sotatieteiden tohtori ja Suomen Puolustusvoimien tutkija Saara Jantunen (tai Twitterissä Saara Ilo).
https://twitter.com/saara_ilo/status/588415300418281472
Kysymys menee tietenkin täysin ohi kansainvälisen #refusetobeenemies -kampanjan pointista, joka on, että sosiaalisessa mediassa tavalliset ihmiset lähettävät toisilleen viestiä, jossa kieltäydytään vihollisuuksista kaikkien maiden kesken.
Olen joka tapauksessa luottavainen siihen, että paikalla ollut venäläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Oksana Tshelysheva, joka tiettävästi ei lukeudu presidentti Putinin suurimpiin faneihin, jakaa tietoa kampanjasta myös Venäjän suuntaan.
Esitettyäni Jantuselle kutsun osallistua itse seuraavalle rauhanmarssille, tohtori kertoi suhtautuvansa koko rauhanliikkeeseen epäuskottavana.
https://twitter.com/saara_ilo/status/588421406444097536
https://twitter.com/saara_ilo/status/588538525781491713
Keskustelu siirtyi nopeasti menneisiin: Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen edustajana nousi viime syyskuussa julkisuuteen Ylellä ihmetystä herättäneessä jutussa Verkkosodan takana voi olla Pietarissa sijaitseva trollitehdas.
Siinä tohtorin suulla arvioidaan, että sosiaalisessa mediassa ja verkkolehdissä ”soraäänten” välittäminen ”tukee Venäjän suurvaltapoliittisia päämääriä”. Tämä näkyy myös suomalaisen median ja päätöksentekijöiden ”oireiluna” — ”he kysyvät mikä on totta ja mikä disinformaatiota, vaativat tukea päätöksenteolle ja tilannekuvan muodostamiselle.”
Kirjoitin tuolloin aiheesta kriittisen blogin, jonka Jantunen kommenttiensa perusteella kokee edelleen vääristelevänä, henkilökohtaisena hyökkäyksenä, epärehellisenä, sananvapautta rajoittavana — ja mikä pahinta, ”politiikan tekemisenä”.
https://twitter.com/saara_ilo/status/588542760325668865
https://twitter.com/saara_ilo/status/588543864056762370
https://twitter.com/saara_ilo/status/588544617920012289
Jantunen ei rehellisesti tunnu ymmärtävän, että meidän ”soraääniä” toistuvasti esittävien tahojen — EU-kriittisten, rauhaa puolustavien ja muuten asioista eri mieltä olevien suomalaisten — näkökulmasta nimenomaan Ylen artikkeli ja sitä ympäröivä keskustelu koettiin voimakkaasti sananvapautta halveeraavana ja hyökkäävänä.
Ylen juttua ja muita sen kaltaisia lausuntoja on myöhemmin käytetty laajasti mediassa ja mielipidepalstoilla leimaamaan toisinajattelijoita joko ”hyödyllisiksi idiooteiksi” tai vielä parempaa, Putinin maksetuiksi trolleiksi, aina oman lehtemme kommenttipalstasta asti.
Ylen juttu tarjoaa tähän herkullisia mahdollisuuksia, tietenkään tekemättä yhtään suoraa syytettä. ”Ei ole tarkkaa todistetta kuka toimintaa johtaa. Informaatiosodassa ei ylipäätään ole todisteita.”
https://twitter.com/saara_ilo/status/588547757671055360
Pitkään vasemmistolaisessa, EU-kriittisessä ja rauhaa ajavassa liikkeessä mukana olleena aktivistina jutussa esitetyt ajatukset olisivat minusta kylläkin olleet aivan yhtä karmivia, vaikka ”Venäjän” tilalla olisi ollut jotain muuta. Kokeillaanpa:
Sosiaalisessa mediassa soraäänten välittäminen tukee ISISin ja muiden terroristien poliittisia päämääriä, kommentoi Yhdysvaltain puolustusvoimien tutkija.
Sosiaalisessa mediassa soraäänten välittäminen tukee lännen suurvaltapoliittisia päämääriä, kommentoi Venäjän puolustusvoimien tutkija.
Ei, helvetin pahalta kuulostaa edelleen.
Kun sisäpolitiikan keskusteluja ja erityisesti opposition esittämiä ajatuksia ruvetaan tarkastelemaan asiasisältönsä sijaan sitä kautta, kuinka hyödyllisiä ne ovat koetulle ulkopoliittiselle viholliselle, ollaan sananvapauden kannalta erittäin vaarallisilla vesillä.
Itse asiassa se on tismalleen se resepti, jolla Ukrainassa saatiin yksi sisällissota aikaiseksi — ja hiljennettiin erityisellä lailla ”Venäjän tukemisena” ei ainoastaan oppositiopuolue, vaan koko sen edustama poliittinen ideologia.
Tämä siis Herran vuonna 2015!
* * *
Kommenttiensa perusteella Suomen puolustusvoimien asiantuntijana Suomen yleisradiossa esiintyessään tohtori Jantunen siis ilmeisesti koki olevansa politiikan yläpuolella oleva, neutraali taho, eikä siksi voi ymmärtää, että hänet on vedetty mukaan ”politiikan tekoon”.
Se, kaikessa naivismissaan ilmeisen vilpitön mielipide hänelle sallittakoon, mutta totta väite ei missään tapauksessa ole. Vaikka sitä niin ei olisi tarkoitettu, väite oli jo kontekstinsa takia hyvin poliittisesti latautunut — sisällöstä riippumatta sillä oli poliittista merkitystä.
Esimerkkejä siitä, minkälainen käytännön vaikutus Ylen jutulla ja monilla muilla saman tyylisillä lausunnoilla on ollut yleiseen ilmapiiriin ei ikävä kyllä tarvitse etsiä kovin kauan. Pikemminkin tuntuu, että lähes kaikki poliittinen keskustelu on onnistuttu kääntämään väännöksi siitä, kenen agenda on eniten Venäjää tukeva, vaikka Venäjällä ei olisi käsiteltävänä olevan asian kanssa juuri mitään tekemistä.
Tänään töihin tullessani jokaisen R-Kioskin julkisivuun integroitu iltalehdistön oma propagandanurkkaus nosti jälleen suomalaisen politiikan ykköstoimijaksi Vladimir Putinin. Eduskuntavaalien puheenjohtajatenttien kärkikysymykseksi oli lööpeissä nostettu se, kuinka puoluejohtajat ovat ”Putinin talutusnuorassa”.
”Reaktio on ollut surullinen.”
Kuten tapana on, tämäkin väite oli sijoitettu — tietenkin täysin poliittisessa tyhjiössä toimivien, neutraalien ja kylmän tieteellisesti asioita niiden ulkopuolelta punnitsevien — ”asiantuntijoiden” suuhun.
Sen sijaan, että muutama päivä ennen äänestyspäivää lehdet hiillostaisivat valtapuolueiden johtajia heidän sisäpoliittisista aloitteistaan, heidän sitoutumisestaan Valtionvarainministeriön jo ennen vaaleja ilmoittaneeseen miljardien leikkauslinjaan kun maassa on 500 000 ihmisen laaja työttömyys, tai revittelisivät puoluejohtajien rähmällään olosta USA:n kanssa neuvoteltavan TTIP-sopimuksen edessä, ym. ym. tärkeää, on nytkin pakotettu puheenaiheeksi se, kuinka he ovat asiantuntijoiden mukaan Putinin talutusnuorassa.
Nimenomaan tämä on politiikan tekemistä!
* * *
Tiistain rauhanmielenosoituksen jälkeen Kirjasto Kympissä järjestettiin mielenkiintoinen keskustelutilaisuus, jossa Oksana Tshelysheva kertoi laajasti Itä-Ukrainan konfliktista siviilien näkökulmasta. Hän on äskettäin palannut konfliktialueelta, jossa työskenteli humanitaarisissa tehtävissä.
– Tilanne tuntuu menevän huonompaan suuntaan. Minskin sopimuksista huolimatta aselevon loukkauksia tapahtuu kummallakin puolella. Maan sisäisiä pakolaisia on yli miljoona, eikä Kiovan hallitus tue heitä. Se on kummallista, toimittaja ihmettelee.
Sisällisodan jalkoihin jääneiden siviilien monien karujen kohtaloiden lisäksi toimittaja kertoi nähneensä, miten sekä Ukrainan armeijan että Itä-Ukrainan separatistijoukkojen sotilaat olivat kaiken keskellä kieltäytyneet hetkeksi olemasta vihollisia, ja käyneet keskusteluja hyvässä hengessä.
— Jos se meistä olisi kiinni, sota olisi jo loppunut, mutta kun meillä on nämä poliitikot, olivat sotilaat todenneet.
Lisäksi toimittaja kritisoi oligarkkien roolia konfliktissa. Lisäksi toimittaja kritisoi oligarkkien roolia konfliktissa. Rikkailla pohatoilla, kuten pankkimiljardööri Igor Kalamoiskilla, on Ukrainassa omia yksityisiä ja omavaltaisesti toimivia sotilasjoukkoja, jotka ovat omiaan pahentamaan konfliktia.
— Tämä sodanlietsoja on syyllinen moniin Ukrainan ongelmiin, Tshelysheva painottaa. Hänen epäillään olevan Odessan ammattiliittojen talon järkyttävän tuhopolton järjestämisen taustalla.
— On myös muistettava, että presidentti Petro Poroshenko on itse niitä oligarkkeja, joiden vallan lupasi lakkauttaa.
Kysyin itse toimittajalta, todistiko hän Ukrainassa siviilien poliittista vainoa, kun tiedetään, että maan oppositiopuolue on kielletty. Hän kertoi nähneensä omakohtaisesti ”absurdeja” tapauksia, joissa ihmisiä oli syytetty terroristisesta toiminnasta vailla perusteita. Syyttäjä oli yrittänyt käyttää raskauttavana todistusaineistona poliittisia mielipiteitä, johon tuomari oli itse joutunut puuttumaan.
Lopuksi hän painotti samaa asiaa, mitä itsekin olen yrittänyt tuoda useissa yhteyksissä esiin:
— Meidän ei tulisi etsiä herra Putinia kaikesta, mitä Ukrainan kaduilla tapahtuu. Silloin emme ymmärrä tapahtumien syitä. Putinilla on oma vastuunsa tilanteesta, ja hän tulee vielä vastaamaan teoistaan. Mutta niin on Euroopan unionilla, Amerikan Yhdysvalloilla, ja erityisesti Ukrainan hallituksellakin!
— Minä en ole Putinin kannattaja. Putin on tehnyt minun elämästäni hyvin vaikeaa. Mutta en voi olla sanomatta tätä, tämä on minulle suuri dilemma. Euroopassa on helppo puhua Venäjän ongelmista ja Putinista pahiksena, se ymmärretään, se on osa hyväksyttyä tarinaa. Mutta jos käytät samanlaisia puheenvuoroja Ukrainasta, sinut välittömästi leimataan putinistiksi ja Venäjän kannattajiksi.
— On minun vastuuni varoittaa teitä. Kun sanomalehtenne, esimerkiksi tämän aamun Metro-lehti kertoo Ukrainan taisteluissa haavoittuneesta suomalaismiehestä, ja jättää kertomatta, mitkä ovat Azov-pataljoonan taustat — silloin ruokitaan lohikäärmettä, joka tulee kasvamaan.
— Uusnatsismi tulee vahvistumaan täälläkin, jos tämän annetaan jatkua, jos heidät hyväksytään vapaustaistelijoina. Sitä he eivät ole, uskokaa pois. Olen nähnyt, kuinka Ukrainassa ihmiset pelkäävät Azov-pataljoonaa siellä, missä he toimivat. Olen nähnyt minkälaisia tyyppejä he ovat.
Naisen käyttämät puheenvuorot olivat mielestäni erittäin tärkeitä. Kuvasin myös ne Tiedonantajan Youtubeen, josta ne ovat katseltavissa alusta loppuun.
* * *
Aamulla videot olivat tavoittaneet Facebookin.
Venäjän trolliarmeija-ryhmässä kirkkoherran virastaan erotettu Juha Molari avasi luonnollisesti sanaisen arkkunsa välittömästi, ennen kuin oli varmuudella kuunnellut sanaakaan naisen puheenvuoroista.
Niinpä niin. Jos erehdyt puhumaan järkeä, olet joko USA:n kätyri tai Putinin talutusnuorassa, kommentaattorista riippuen. Mieleen muistuu muutaman vuoden takainen selkkaus, jossa sain samana päivänä sekä SAFKA:n että FINROSFORUM:in vihat niskoilleni.
Rauhanliike tuntuu olevan kaikille tämän keskustelun osapuolille epämiellyttävä ilmiö, jota vastaan on käytävä lähes hermoston tasolta kumpuavalla automatiikalla. Vähintään rauhanliikkeen pitäisi sitoutua vaatimaan rauhaa vain konfliktin yhdeltä osapuolelta ollakseen ”uskottava”.
Se on suoraan sanottuna helvetin pelottavaa, kun samaan aikaan idässä ja lännessä poliittinen eliitti tuntuu varautuvan suursotaan. Tuntuu siltä, että toisen maailmansodan opetukset ja fraasi ”Ei koskaan enää” ovat nykypäivänä tyystin unohtuneet.
Minusta kaiken tämän hulluuden keskellä #refusetobeenemies — emme suostu olemaan vihollisia — on siunattu järjen ääni, ja tämän hetken ainoa oikea tunnus Euroopan — siis myös Venäjän — kansoille. Herrat kalistelkoot sapeleitaan keskenään. Me täällä katutasolla kieltäydymme olemasta vihollisia.
* * *
P.S. Vuorokauden aikana uutisvirrassa on kiertänyt myös tieto, että kokoomuksen Ilkka Kanervan vaalitilaisuuteen olivat hyökänneet ”Venäjä-mieliset” provokaattorit, niin rajusti, että Kanervalle tulivat mieleen kokemukset sotatilanteiden keskeltä.
Paikalla käyneen poliisipartion arvion mukaan kyseessä oli sen sijaan sekalainen joukko asuinalueensa palveluista, vanhusten laiminlyönnistä ja yleisesti kokoomuksen politiikasta suivaantuneita Runosmäen asukkaita. Miehistä koostunut joukkio oli ilmeisesti tullut paikalle kännipäissään, huudellut rasistia juttuja ja muita törkeyksiä.
Paikalla kuvatusta Tolkun Mies-nimimerkin julkaisemasta videosta käy ilmi, että tämä vihainen miesporukka oli lisäksi kritisoinut ainakin Suomen isäntämaasopimuksen myötä tekemää lupausta tukea maaperällään toimiva Nato-joukkoja kaikenlaisissa operaatioissa, myös hyökkäyksissä. Näin isäntämaapöytäkirjassa todella luvataan, ja se on hitonmoinen juttu.
Sen sijaan, että miehiä olisi luonnehdittu vaikkapa ”Natoa vastustaneiksi kadunmiehiksi”, ”poliitiikkaan turhautuneeksi rahvaaksi” tai edes ”humalassa huudelleiksi turkulaisiksi,” heidät kuitattiin automaattisesti ”Venäjä-mielisten” ryhmäksi.
Tehtäköön tämä hyvin selväksi: En pidä öykkäröinnistä, enkä puolusta sitä.
Mielestäni on täysin OK, jopa toivottavaa, suuttua kokoomuksen harjoittamasta eriarvoisuutta kasvattavasta ja sotilaallista liittoutumattomuutta murentavasta politiikasta, mutta kokoontumisvapautta on kunnioitettava. Erityisen tuomittavia ovat rasistiset heitot, jotka toisaalta kertovat karulla tavalla siitä, miten ihmisten turhautuminen valtavirran politiikkaan luo kasvualustaa muukalaisvihamieliselle ajattelulle.
Osa lehdistä on jo ehtinyt paikkailemaan Venäjä-yhteyttä korostavaa uutisointiaan, mutta Facebookin ”Venäjä-kriittisessä” Ukrainan tilanne -uutisryhmässä kommentaattorit veivät heti ajatuksen askelta pidemmälle: ”Tämä on oppikirjaesimerkki,” tietää kommentaattori Pasi Raatikainen kertoa:
Venäjämieleisten asiamiesten ja heidän hyväkseen töitä tekevien Suomassa asuvien ryhmien toiminta on käynnistynyt. Tämä vaikuttaa oppikirjamaiselta toiminnalta, jota en olisi halunnut nähdä. Kun kerää tilannekuvaa tapahtumista laajemminkin, onko todettava Venäjän informaatiosodan käynnistyneen Suomea vastaan?
Asian vahvisti myös varsin aktiivisella poliittisella kommenttiraidallaan Facebookissa profiloitunut Suomen Sotilas -lehti, joka suorastaan silmät innosta kiiluen ja sormet aseenperää tavoitellen julisti:
Näin se alkaa, ja näitä tulee lisää. Venäjän hybridisodankäyntiin länttä vastaan – ja siten myös Suomea vastaan – kuuluu eripuran, epävarmuuden ja sekasorron kylväminen informaatio-operaatioilla sekä eritasoisilla vaikuttaja-agenteilla.
Satunnaiset vaalitilaisuuteen huutelemaan tulleet känniläiset muuttuivat siis välittömästi mielikuvissa ja lehtien palstoilla varmuudella Putinin itse paikalle masinoimiksi agenteiksi.
Tälle Venäjän kädenjäljen ja salaliiton kaikkialla näkevälle ajattelutavalle nimenomaan valtamediassa pyörivät asiantuntijalausunnot ovat antaneet perusteet. Tämä on niiden poliittinen jalanjälki ja kontribuutio.
21 Tam
TTIP ja rauha: Kenen asialla, SAK?
… ja Stubb kiittää!
Olipa kerran niin, että ennen sanomalehtimiesuraani olin sanomalehdenjakaja, ammattiyhdistysaktiivi ja luottamusmies Posti- ja logistiikka-alan unionissa.
Keskellä työnantajapuolen ja oikeiston euroopanlaajuista vyörytystä halusin olla osa vahvaa, kansainvälistä, työväen oikeuksia puolustavaa ay-liikettä. Kun Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY vuonna 2010 kutsui kaikki jäsenjärjestönsä osoittamaan yhdessä mieltä EU:ssa vallitsevaa uusliberaalia vyönkiristyspolitiikkaa vastaan, ajattelin historiallisen hetken koittaneen myös Suomessa.
Sen sijaan sain törmätä kummalliseen ilmiöön, jossa suomalaiset EAY:n jäsenet — ay-keskusjärjestöt SAK, STTK sekä Akava — viittasivat kintaalla eurooppalaisen kattojärjestönsä aloitteelle. Toiminnan järjestäminen jäi muutaman paikallisen aktiivin harteille.
Vaikka virhe luvattiin korjata, sama kuvio toistui seuraavana vuonna, ja sitä seuraavana. Suomalaiset keskusjärjestöt vaikenivat järjestelmällisesti eurooppalaisista aloitteista.
Kun Belgiassa, Ranskassa, Bulgariassa, Kreikassa, Puolassa, Italiassa, Portugalissa, ym. ym. toteutettiin ulosmarsseja ja yleislakkoja, meillä pahimmassa tapauksessa Lauri Lyly kävi jossain EAY:n kokouksessa kettuilemassa, miten meillä pohjoismaissa kyllä osataan hoitaa nämä jutut vähän sivistyneemin.
* * *
Olen siis tottunut siihen, että keskusjärjestöjemme kantoja saa suomalaisena duunarina hävetä.
Siitä huolimatta jouduin hieraisemaan silmiäni toimittaessani syksyllä juttua EU:n ja USA:n välisestä TTIP-vapaakauppasopimuksesta.
Taustamateriaalia etsiessäni löysin SAK:n sivuilta huhtikuulle kirjatun lausunnon, jossa kaikki kolme ay-keskusjärjestöä julistavat kannattavansa sopimuksen solmimista, vaikka sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ay-liike on johdonmukaisesti ollut sitä vastaan.
Kuvio on jälleen ikävän tuttu: EAY ja poliittinen vasemmisto marssii kaduilla ja kerää toista miljoonaa nimeä kansalaisaloitteeseen siitä huolimatta, että Euroopan komissio kieltää koko aloitteen tekemisen. Samaan aikaan Pohjoismaissa haukotellaan ja käännetään kylkeä: ei anna aiheita toimenpiteisiin, antaa toisten riehua.
Päin vastoin, SAK:n julkilausumassa sopimusta oikein monin sanankääntein kehutaan. Sen väitetään mm. tuovan työntekijöille nykyistä enemmän ”mielekkäitä, hyvin palkattuja töitä, parantavan kuluttajien ostovoimaa ja laajentavan tuotevalikoimaa,” joka kaiken olemassaolevan tiedon valossa on täyttä höpöpuhetta.
Näitä väitteitä vielä häkellyttävämpi on seuraava, täysin perustelematon lause: ”EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyö edistäisi yhteisiä arvoja, kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia.”
Siis että mitä…?
* * *
Viikonloppuna Ay-väen rauhanpäivillä Raumalla aihe nousi uudelleen keskusteluun.
Otsikolla TTIP — Uhka vai mahdollisuus? käydyssä paneelissa SAK:n kv-asiantuntija Aleksi Kuusisto avasi — mitä ilmeisemmin koko SAK:n hallituksen suulla — järjestön näkemystä tarkemmin. Koska kyseessä olivat rauhanpäivät, hän päätti sitoa myös rauhankysymyksen selitykseensä mukaan.
Vakavalla naamalla hän väitti TTIP-sopimuksen olevan tärkeä askel rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi maailmassa, sillä sen avulla demokratian ja työväen oikeuksien esitaistelijat, Euroopan unioni ja Amerikan Yhdysvallat, pystyvät tiivistämään rivejään aggressiivisesti käyttäytyvää Venäjää ja Kiinaa vastaan.
Väite on logiikaltaan aivan uskomaton. Se on kuin suoraan Alexander Stubbin höyrypäisimmistä twiittauksista.
Jos maailmanpolitiikkaa on yhtään selvittänyt, nimenomaan Yhdysvallat on ollut edellisen vuosikymmenen suurin uhka rauhalle ja vakaudelle. Ihmisoikeuksilla ja demokratialla maa on pyyhkinyt lattiaa aina, kun mahdollista.
Sen aloittamat sodat ovat johtaneet miljoonien ihmisten kuolemiin, vammautumisiin ja pakolaiseksi joutumiseksi. Yhdysvallat on halveksinut kansainvälistä oikeutta ja vanginnut eristysselleihin ne, jotka ovat paljastaneet maan sotarikokset. Sen väkivalloin valtaan nostamat uudet hallitukset ovat olleet työväenliikkeen näkökulmasta vähintään yhtä huonoja, etteivät jopa taantumuksellisempia kuin edeltäjänsä.
Tällaiset sivuseikat eivät esiintyneet Kuusiston puheissa lainkaan.
* * *
Ristiriitaisesti mies perusteli kantaansa muistuttamalla suurten sotien aiemmin syttyneen kauppapoliittisten intressien konflikteista, aina ensimmäisestä maailmansodasta nykyiseen Ukrainan kriisiin.
Tämä on tietenkin täysin totta. 1. maailmansota oli seurausta imperialististen taloudellisten blokkien keskinäisen kilpailun kärjistymisestä, kuten Ukrainakin.
Siksi onkin irvokasta, että hän kannattaa sopimusta, jonka tarkoituksena nimenomaan on kauppapoliittisten suhteiden kärjistäminen: Yhdysvaltain johtaman talousblokin kilpailuaseman vahvistaminen suhteessa nousevaan BRICS-talousblokkiin. Sopimus, jota Hiekanjyvät-lehden päätoimittaja luonnehti Yhdysvaltain johtamaksi ”taloudelliseksi Natoksi”.
Muitakin perusteluja Kuusistolla oli. EAY:n kannasta poikkeavaa kantaa hän mm. perusteli sillä, että pohjoismaissa ay-liikkeeseen on järjestäytynyt ”julkisen sektorin lisäksi” enemmän yksityisen vientiteollisuuden palkansaajia, siksi meillä on erityinen velvollisuus toimia vientiyritysten hyväksi.
Aivan kuin muualla Euroopassa ay-liikkeeseen ei juuri kuuluisi vientiyritysten duunareita.
* * *
Vajaa 200-päinen rauhanpäivien yleisö ei Kuusiston kommentteja niellyt, vaan ne saivat osakseen ankaraa kritiikkiä. Väittämät purettiin ansiokkaasti myös toisten panelistien, TTIP-aktiivi Marissa Varmavuoren ja tutkija Matti Ylösen taholta.
Kyseessä on kuitenkin sen verran vakava asia, ettei sitä saa jättää vain rauhanpäivien keskustelun aiheeksi. Me ay- ja rauhanaktiivit emme voi vetää Kuusiston kommenteista kuin yhden, hälyttävän johtopäätöksen: kovasta työstämme huolimatta virallinen ay-liike ei ole laisinkaan kuunnellut joka vuosi järjestettyjen Ay-väen rauhanpäivien viestiä.
Se on vuodesta toiseen ollut se, että suurvaltapeliin mukaan menemisen sijaan Suomen on pidettävä pää kylmänä ja toimittava puolueettoman, ristiriitoja purkavan rauhanvälittäjän roolissa. Syystä tai toisesta tämä viime vuoden aikana yhä ajankohtaisemmaksi käynyt vaatimus on kaikunut Hakaniemen kivitaloissa kuuroille korville.
Rauhanliikettä tarvittaisiin juuri nyt enemmän kuin koskaan, ja vahvaa työväenliikettä sen tueksi.
Sen sijaan joudumme toteamaan olevamme tilanteessa, jossa omat keskusjärjestömme puhuvat samaa kieltä kokoomuksen pahimpien transatlantisti-intoilijoiden kanssa, viis veisaavat sekä oman suomalaisen ruohonjuuritasonsa että eurooppalaisen kattojärjestönsä kannoista — ja pitävät rauhanpolitiikkana sitä, että Suomi sidotaan väkivaltaiseen imperialismiin.
* * *
Kun nyt nämä samat järjestöt ovat tänä vuonna suunnittelemassa fuusioitumista yhdeksi megajärjestöksi, onkin tärkeä hetki kysyä, kenen asialla ne lopulta oikein ovat.
Oletteko te SAK:ssa, STTK:ssa ja Akavassa osa työväenliikettä, vai vain yksi elinkeinoelämän etujärjestö lisää? Mikä on teidän olemassaolonne oikeutus?
Rauhanpäivillä yleisö vastasi tähän kysymykseen selkeästi: — Ay-liike on perustettu työläisten turvaksi, kapitalisteja vastaan, solidaarisuuden työkaluksi.
Olen samaa mieltä. Ay-väen, rauhanaktiivien, poliittisen vasemmiston ja duunarien kaikilla työpaikoilla tulisi viimeistään nyt lähettää voimallinen viesti kentältä, että sellaisena sen pitää pysyä jatkossakin.
Ammattiyhdistysliikkeessä on erityinen sana kuvaamaan niitä, jotka yhteisessä kamppailussa ovat poissa rivistä, jotka solidaarisuuden ja tovereiden tukemisen sijaan tuijottavat omaa napaansa ja veljeilevät työnantajan kanssa. Heitä kutsutaan rikkureiksi.
Suomalaisten keskusjärjestöjen eurooppalaisen tason rikkurointi meidän nimissämme saa riittää.
23 syys
Pätkä rauhanfestivaaleilta
Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja tunnelma lämpimämpi kun Helsingin Alppipuistossa järjestettiin 3. – 4.7.2010 perinteinen Pax -rauhanfestivaali. Suomen Rauhanpuolustajien järjestämässä ilmaisessa piknik-konsertissa kuultiin musiikkia, tanssittiin ja otettiin aurinkoa. Lyhyessä videopätkässä katkelmia Roni Martinin esittämästä letkeästä, Pentti Saarikosken runoon perustuvasta biisistä.
24 Hei
Suomen on hylättävä USA:n sotakumppanuus ja Nato-jäsenyysoptio
Nato-kumppanuus on korostanut sotilaallista toimintaa ja kenraaleiden roolia Suomen turvallisuuspolitiikassa rauhanpolitiikan, kehitysyhteistyön ja ulkopoliittisen johdon kustannuksella. Suomea sidotaan Natoon myös jatkuvasti lisääntyvillä asehankinnoilla, Suomen yhä vilkkaamalla osallistumisella Naton sotaharjoituksiin, maamme vetämisellä mukaan Naton sotilaalliseen toimintaan arktisilla alueilla ja Itämerellä sekä maamme osallistumisella Tallinnaan sijoitetun Naton kybersodankäynnin keskuksen toimintaan.
Suomen Nato-kumppanuuden ja maamme Nato-jäsenyyteen kytkemisen vaarallisuutta korostaa Naton uusi YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden vastainen strateginen konsepti, jonka mukaan sotilasliiton etujen piiri kattaa koko maailman ja valtuuttaa sen käyttämään sotilaallista voimaa missä tahansa osassa maapalloa. Vaarallisuutta korostavat Naton omaksuma ydinase-ensi-iskun oppi, Naton laajentaminen, Venäjän saarrostaminen Naton sotilastukikohdilla, aikeet rakentaa ensi-iskun mahdollistava ns. ohjuspuolustusjärjestelmä Venäjän rajoille ja suunnitelmat avaruuden militarisoimisesta. Vaikka USA ja Venäjä ovat päässeet sopimukseen ydinaseistuksen osittaisesta vähentämisestä, ei USA:n hallinto ole suostunut sitoutumaan siihen, että se ei käytä ensimmäisenä ydinaseita eikä kehitä uusia joukkotuhoaseita.
Naton strateginen konsepti ei vain heikennä ja syrjäytä koko toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä diplomaattista ja turvallisuusjärjestelmää vaan se on suora hyökkäys sitä vastaan. Konsepti myös kiihdyttää Euroopan militarisoimista ja eurooppalaisten sotilaiden lähettämistä sotiin ympäri maailman. Tätä vahvistaa EU:n sotilaallisen toiminnan kehittäminen Lissabonin sopimuksen mukaisesti tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa.
SKP vetoaa kaikkiin rauhanpolitiikan kannattajiin Nato-kumppanuuden ja jäsenyysoption hylkäämiseksi. Myös tuleviin presidentinvaaleihin tarvitaan selkeästi sotaa ja Natoa vastustavia ehdokkaita.
Suomalaisjoukot pois Afganistanista
Havainnollinen osoitus Suomen Nato-kumppanuuden ja jäsenyysoption vaarallisuudesta on Afganistanin sota. Afganistanissa ei ole kyse rauhanturvaoperaatiosta vaan miehitys- ja sisällissodasta, jonka uhreista suurin osa on siviilejä. Kyse on myös sodasta USA:n strategisten ja energiaetujen turvaamiseksi. Eikä sodalle näy loppua ellei konfliktiin haeta ratkaisua poliittisten neuvottelujen kautta.
Rauha kasvaa afganistanilaisista ja sen ensimmäinen edellytys on ulkomaisten joukkojen vetäminen pois ja aseiden vaikeneminen. Sodankäynnin koventamisen sijasta on ohjattava rahaa maan jälleenrakentamiseen.
Eduskunnan aikoinaan yksimielisesti hyväksymä suomalaisjoukkojen lähettäminen Afganistaniin on osoittautunut yhä selvemmin vakavaksi virheeksi. Se on tehnyt myös Suomesta sodan osapuolen. Puheet ihmisoikeuksien edistämisestä ovat olleet vain savuverho sille, että kyse on Suomen poliittisen eliitin USA:lle maksamasta Nato-kumppanuuden pantista ja valmistautumisesta Nato-jäsenyyteen.
SKP vaatii suomalaisten joukkojen vetämistä pois Afganistanista ja Afganistanin armeijan Suomessa tapahtuvan kouluttamisen lopettamista. Suomalaisten mahdollisuudet toimia rauhanvälittäjinä ja siviilikriisinhallinnassa paranevat, jos suomalaiset joukot eivät ole sodan osapuolena. On palattava sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanpolitiikan tielle.
Imperialisminvastainen solidaarisuus
Vakavaa huolta rauhasta sekä sodan- ja imperialisminvastaisen toiminnan tärkeyttä korostavat myös Israelin aggressiot Palestiinan kansaa vastaan, Irakissa yhä jatkuva miehityssota, Kaukasian konfliktit sekä USA:n toimet Latinalaisen Amerikan edistyksellisiä maita vastaan. USA:n perustama komentokeskus AFRICOM lisää militarismia myös Afrikassa.
SKP:n mielestä Suomen hallituksen, EU:n ja YK:n tulee tehdä selväksi, että ne eivät hyväksy Israelille mitään oikeutta asettaa ehtoja Gazan humanitaariselle avulle. Suomen hallituksen on tuomittava laiton juutalaissiirtokuntien laajentaminen ja vaadittava Israelia vetäytymään kaikilta vuodesta 1967 alkaen miehittämiltään Palestiinan alueilta. Palestiinan kansan oikeuksien tunnustaminen on perusedellytys vuosikymmenien väkivallan kierteen katkaisemiselle.
SKP kehottaa kaikkia rauhan ja Palestiinan ystäviä liittymään israelilaisten tuotteiden boikottiin siihen asti, kunnes Israel lopettaa miehityksen ja tunnustaa Palestiinan kansan oikeudet. Suomen hallitusta SKP vaatii lopettamaan kaiken asekaupan israelilaisten yhtiöiden kanssa. Muun muassa yhtiöt Elbit ja Rafael tuottavat asekalustoa ja –teknologiaa sotarikoksiin Palestiinaa, Irakia ja Afganistania vastaan.
Suomen on asetuttava vastustamaan USA:n ja Israelin uhkailuja hyökätä Irania vastaan. Kiistaan Iranin ydinvoiman rakentamisesta on suurvaltojen, Iranin ja YK:n turvallisuusneuvoston neuvotteluin löydettävä rauhanomainen, kaikkien maiden turvallisuutta ja suvereenisuutta kunnioittava sekä ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia vahvistava ratkaisu.
Positiivisia mahdollisuuksia kansainväliselle kehitykselle voi avata kylmän sodan jälkeisen yksinapaisen maailmanjärjestyksen mureneminen ja muuttuminen moninapaisemmaksi. USA:n ylivalta on heikentymässä ja erityisesti suurten kehittyvien maiden, kuten Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan rooli on kasvamassa.
Tärkeä esimerkki imperialisminvastaisen kehityksen mahdollisuuksista ovat Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisten hallitusten pyrkimykset kehittää oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja kansojen itsemääräämisoikeuteen perustuvia uudistuksia ja yhteistyötä. Kuuban lisäksi Venezuelassa, Boliviassa ja useissa muissa Latinalaisen Amerikan maissa on suuntauduttu rakentamaan 2000-luvun sosialismia.
SKP vaatii USA:n julistaman Kuuban saarron purkamista ja tuomitsee EU:n parlamentin enemmistön osallistumisen Kuuban vastaiseen poliittiseen painostukseen. SKP ei hyväksy pyrkimyksiä alistaa suhteet Latinalaiseen Amerikkaan EU:n vapaakauppaideologialle. Samalla SKP vaatii toimia Hondurasin sotilasvallankaappauksen lopettamiseksi niin, että maassa palataan laillisesti valitun presidentin ja demokraattisten uudistusten tielle.
8 Hei
Pax 09-festivaali Alppipuistossa
Helsingin Alppipuistossa vietettiin Suomen Rauhanpuolustajien 60-vuotisjuhlaa 27.-28.6.2009 musiikin ja rennon meiningin merkeissä. Videossa esiintyvät yhtyeet Kaikukasti ja Adora.
Pelle Miljoona räyhää, kai sitä kismittää – mustan kissan tango on hyvää iskelmää.
Virolainen punk-yhtye J.M.K.E. esiintyi myös.
8 Hei
Talouskriisi ei saa kasvattaa köyhyyttä
Ay-väen rauhanpäivillä pohdittiin laman ongelmia
Tammikuun perinteiset Ay-väen rauhanpäivät järjestettiin viikonloppuna Järvenpäässä, teemoina talouden lama ja sen vaikutukset sekä sotilasliitto Nato ja turvallisuuspolitiikka.
Muusikko Mikko Perkoilan lämminhenkinen musisointi toivotti satapäisen rauhanaktivistien ja ay-ihmisten joukon tervetulleeksi keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Ay-väen rauhanpäivien rauhanpalkinto jaettiin tänä vuonna Julkisten ja hyvinvointialojen liiton Helsingin toimistovirkailijoiden yhdistys 240 ry:lle. Palkinnon myöntämisperusteina todettiin seuraavaa:
”Yhdistys JHL 240 on ottanut toimintaansa mukaan yhteiskunnallisten asioiden käsittelyn, joka sisältää myös rauhantyön. Rauhan käsite on tässä yhteydessä ymmärretty laajasti osana arkipäiväämme, ei pelkästään sodattomana tilana. Yhdistys 240 on herättänyt omassa vaikutuspiirissään aktiivista keskustelua myös solidaarisuudesta, kansainvälisyydestä ja ympäristökysymyksistä. Yhdistyksen osallistuminen aikaisempien vuosien Ay-väen rauhanpäiville on ollut niin ikään kiitettävän aktiivista.
Tavallisten ihmisten kriisi
Lauantain alustavassa paneelikeskustelussa JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ja Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas vaihtoivat suorasanaisesti yleisön kanssa ajatuksia siitä kenen laskua palkansaajat taas joutuvat maksamaan.
Kyösti Suokas provosoi keskustelun käyntiin tokaisemalla, ettei kapitalismi ole kriisissä alkuunkaan vaan toimii täysin suunnitelman mukaan, kapitalistithan voivat paremmin kuin koskaan.
— Todellinen kriisi on tavallisilla ihmisillä – yksistään Euroopassa 50 miljoonaa ihmistä joutuu selviytymään euron päiväpalkalla, huomautti Suokas.
Myös Tuire Santamäki-Vuoresta oleellista on sosiaalinen kriisi, joka talouskriisin jälkimainingeissa on vasta alkamassa. Edellisten kriisien aikana rakennetut valvontajärjestelmät on purettu ja valtion vetäytymisen kipuraja on saavutettu.
— Ihmisten ei saa enää antaa pudota tyhjän päälle köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien kasvaessa kuten viime lamassa, jossa kylvettiin nykynuorison ahdistuksen ja järkyttävästi kasvaneen masennusperäisen työkyvyttömyyden siemenet.
Toisaalla päättäjät tuhlaavat miljoonia asevarusteluun, huomautettiin yleisöstä.
Kansainvälisen ay-liikkeen tarve
Ay-liikkeen globalisaatio nousi toiseksi tärkeäksi puheenaiheeksi, sillä kansainvälisen uusliberalismin aika huutaa kansainvälistä ay-liikettä. YK:n työjärjestö ILO on heikko, samoin päätösvalta EU-parlamentissa, ja perusongelmana on ettei härskiä halpatyökauppaa voi estää EU:n työvoiman vapaan liikkuvuuden ansiosta.
Toivottomuuteen ei kuitenkaan vaivuttu. Kyösti Suokas esitti ratkaisuksi ay-liikkeen tuomista maihin joissa sitä ei vielä ole kenttätyön kautta, sillä kansainvälisyydellä ei ole käytännössä merkitystä niin kauan kun esimerkiksi Itä-Euroopassa järjestäytymisaste on alle prosentin.
— Suomenkin liittotoimintaa on aikanaan autettu pohjoismaisella yhteistyöllä, muistutti myös Tuire Santamäki-Vuori.
Ilmestynyt Tiedonantajassa 15.1.2010.
7 Hei
Ay-väen rauhanpäivät Jyväskylässä 2009
Ay-väen rauhanpäivät järjestettiin vuonna 2009 Jyväskylässä 17.-18. tammikuuta.
Avajaisissa esiintyi Jättiläinen-yhtye. Suomalainen aseteollisuus -paneelia alustamassa oli Laura Lodenius, Rauhanliiton toiminnanjohtaja.
Aleksei Etmanov Pietarista kertoi Venäjän riippumattoman ay-liikkeen tilanteesta tulkin välityksellä. Lopuksi ei enää kertonut.
Paluumatkalla järjestettiin pääkaupunkiseudun opastettu yökiertoajelu.
Ylivuotosanomat 
Lukijat kurnuttavat