Posts Tagged ‘Eurooppa’

Oikeistosta ei ole EU:n vaihtoehdoksi

Puhe Täystyrmäys EU:lle -mielenosoituksessa Kiasman aukiolla 6.12.2016.

Hyvät ystävät ja toverit,

Kun puhuin tällä paikalla vuosi sitten, totesin, että tänä vuonna mitataan eduskuntaan valittujen puolueiden eurokriittisyys käytännössä. Puhuin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen euro-kansanäänestysaloitteesta, joka eteni eduskunnan valiokuntiin. Aloitteen torppasi niin talousvaliokunta kuin perustuslakivaliokuntakin, viimeinen jopa kieltäytyen käsittelemästä aloitetta, vedoten Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin.

Itse olen ymmärtänyt nuo velvoitteet perustavanlaatuisien sopimusten noudattamisena – kuten rauhansopimukset, YK:n ihmisoikeussopimus, pakolaissopimus, työsopimus.

En ymmärrä Suomella olevan velvoitetta hirttäytyä valuvikaiseen yhteisvaluuttaan ja uusliberaaliin rahapolitiikkaan. Nykyiset poliitikot näyttävät olevan eri mieltä: heille euro vaikuttaa olevan yhtä pyhä, tai pyhempi, kuin ihmisoikeudet tai työväen oikeudet, joita ympäri Eurooppaa poljetaan.

Kannattaa myös panna merkille, että molemmissa valiokunnissa oli hyvin edustettuna populistinen oikeisto, Perussuomalaiset, joka vaalipuheissaan kyllä puhuu kansanäänestyksistä ja eurokriittisyydestä.

Puhti vain loppuu, kun pitäisi ruveta toden teolla haastamaan vallitsevaa talousjärjestystä. Teot puhuvat enemmän kuin sanat.

***

Hyvät toverit,

Minusta olisi mukava antaa täystyrmäys oikeistolaiselle ja epädemokraattiselle Euroopan unionille täältä Kiasman nurkalta, kuten tämän mielenosoituksen otsikko kuuluu.

Näillä voimilla se ei kuitenkaan aivan vielä onnistu. Tarvitaan laajempaa organisoitumista.

Vaarana on myös, että Euroopan unionille tarjotaan vasemman suoran sijaan oikeaa koukkua.

On nähty ympäri Eurooppaa, että euro- ja EU-vastaisissa kampanjoissa oikeisto on niskan päällä. Britannian itsenäisyyspuolue UKIP teki Brexit-kampanjaa härskillä muukalaisvastaisuudella. Perussuomalaisten nuorten vaalitempaus Fixit ei lähde sen terveemmältä pohjalta, vaan sloganit lainataan Donald Trumpilta: ”Make Finland Great Again.”

Vasemmistolaisten teemojen näkymättömyydestä voimme kuitenkin syyttää ainoastaan vasemmiston heikkoa organisaatiota näissä kysymyksissä.

onumfhosEuroopassa näin ei ole: on lähdetty valmistelemaan yhteistä vasemmistolaista agendaa. On muodostunut Lexit-verkosto, eli Left Exit, vasemmistolainen aloite uusliberalistisesta EU-integraatiosta irtautumiseksi, jonka vetoomuksen on allekirjoittanut moni tutkija ja aktivisti ympäri Eurooppaa. Ja on ranskalaisen europarlamentaarikko Jean-Luc Melenchonin alulle laittama Plan B-aloite, solidaarinen vaihtoehto eurolle.

Lähimpänä tehtävänä meillä olisikin muodostaa näiden kansainvälisten aloitteiden ympärille paikallisia toimintaryhmiä, jotka sitoutuvat selvästi osaksi internationalistista ja solidaarista projektia. Jotka eivät ole ”rajat kiinni” ja ”Suomi ensin” vaan kaikkien maiden työväki ensin, köyhälistö ensin, rajat auki hätää kärsiville.

Sellaista rintamaa ei voi rakentaa rasismin ja syrjinnän hyväksyvien kanssa, vaan heidät on eristettävä.

Siksi Kommunistinen nuorisoliitto lähtee tästä seuraavaksi Asema-aukiolle marssimaan nousevaa, rasistista ja avoimen fasistista äärioikeistoa vastaan, ja toivon kaikkien teidän liittyvän seuraamme. Illalla kello 6 pidetään vielä Esplanadin puistossa tanssiaiset jakamattoman ihmisarvon puolesta, ja juhlat jatkuvat iltaan saakka Lepakkomiehessä.

Tervetuloa, ja hyvää itsenäisyyspäivää. Tänään ja lähitulevaisuudessa sitä vietetään vielä synkkien aiheiden äärellä, mutta toivotaan että se vielä jonain päivänä muuttuu iloksi.

Aamu sarastaa Euroopassa

Kun viimeksi kävin Brysselissä viisi vuotta sitten, olin siellä läpikulkumatkalla reppuselkäisenä interreilaajana. Pohjois-Brysselin juna-asemalla en tutustunut kuin töykeään Belgian rautateiden virkailijaan, joka tungoksessa mumisi ohjeita seuraavalle paikkakunnalle.

Viime viikolla minulla oli ilo palata tutulle asemalle osana vaihtoehtoisen huippukokouksen suomalaista ryhmää. Rutiininomaisen konferenssin sijaan löysimme itsemme keskeltä uudenlaista poliittista tilannetta. Tunnelma salissa yltyi usein sähköiseksi, kun vasemmistovoimat Euroopassa ottivat rohkeasti yhteisiä askelia eteenpäin.

Pääosaan nousivat odotetusti kreikkalaisten puheenvuorot, joissa EU:n politiikka ammuttiin alas tylyjen faktojen sarjatulella. Sanankäänteet heijastelivat tilanteen vakavuutta. – Kreikassa me todistamme demokratian kuolemaa, tiivisti sanoman eräs nuori ay-aktiivi. – Jos annatte tämän tapahtua nyt meille, se tulee varmuudella tapahtumaan myös teidän maassanne.

Yhä syvenevästä kriisistä oli selvästi myös tehty johtopäätöksiä. Maasta riippumatta pidettiin itsestäänselvyytenä, että hajanaisen vasemmiston on kyettävä muodostamaan yhteinen taistelurintama nimenomaan EU:n kurjistamispolitiikkaa vastaan, demokratian puolesta.

Siitä nähtiin myös esimerkkejä. Kreikan demaripuolue PASOKista erotetut kansanedustajat liittoutuvat vasemmiston kanssa ja kutsuvat mukaansa kommunisteja. Ranskassa radikaalivasemmisto asettuu yhteisen presidenttiehdokkaansa taakse. Espanja marssii yleislakossa ja Italiassa valmistaudutaan Firenzen foorumiin.

Kaiken tämän keskellä pohjoismaisen vasemmiston hiljaisuus oli leimallista. Ellen olisi napannut puheenvuoroa aivan kokouksen loppupuolella, ei kahden päivän aikana olisi kuultu kertaakaan pohjoisesta. Aivan kuin asia ei kuuluisikaan meille.

Ay-johtajien, kansanedustajien ja ex-ministerien joukossa osakseni jäi edustaa ruohonjuuritasoa. Lyhyessä puheessani linjasin, että pohjoismaisen ay-liikkeen ja vasemmiston on yksiselitteisesti lopetettava veljeily oikeiston kanssa ja liityttävä taisteluun. Nyt me esiinnymme häpeällisesti Euroopan rikkureina. Toisekseen nostin torikokousten toimintapäivän 12.5. yhdeksi mahdolliseksi hetkeksi, jolloin laaja yhteinen liike demokratian puolesta Euroopassa voisi mobilisoida rivinsä.

– Me elämme pimeitä aikoja, toverit, päätti puheenvuoronsa nuori kreikkalainen. – Historia tarkkailee meitä. Me emme tiedä mitä huomenna tulee tapahtumaan, mutta me tiedämme tämän: pimein hetki lyö juuri ennen aamunkoittoa.

Tänä vuonna arabikevään sijaan saamme ehkä todistaa eurooppalaista kevättä.

Vappupuhe Pakilan työväentalolla

Terve terve, ystävät ja toverit, ja kiitos tästä kutsusta vappulounaalle. Täällä on ollut mahtavat tarjoilut ja tunnelma sen kun tiivistyy tästä eteenpäin.

Minä olen Sippo Kähmi, monet minut tuntevatkin jo, kaikkia en suinkaan tunne täältäkään yleisöstä. Olen ihan tavallinen postinjakaja ja Kriittisessä ay-verkostossa toimin sihteerinä. Olen luottamusmies ja ammattiyhdistystoiminnassa muuten kaikella tavalla mukana.

Toivotan teille kaikille hyvää työväenluokkaista vappua, työväen juhlaa. Ja vaikka täällä nyt juhlitaan, aion tässä vapputervehdyksessä puhua vähäsen politiikkaa, koska sehän on vappupuheiden tarkoitus.

Tämä vappu on nimittäin työväelle vakava paikka. Erityisesti nyt meidän on syytä muistaa mikä näiden kunniakkaiden perinteiden taustalla oikein on.

Ei vappuna marssita ja pidetä puheita vain siksi, että se on kivaa, mitä se tietenkin on. Me marssimme koska se on aina todellinen keinomme vaikuttaa. Ei työväen valta kumpua kabineteista tai ministerien salkuista vaan kaduilta ja itsenäisestä järjestäytymisestä.

Marssi muistuttaa meitä, että valta on meillä koko ajan jos vain sitä haluamme käyttää. Me olemme se joka voima joka tätä maailmaa pyörittää jokapäiväisellä työllämme. Ja kun me työmme keskeytämme, ryhdymme lakkoon tai vain ylityökieltoon ja marssimme kaduilla, silloin meitä kuunnellaan. Meitä kuunnellaan, koska on pakko.

Nyt meille kerrotaan, että työläisen ainoa keino vaikuttaa on työntää äänestyslipuke laatikkoon neljän vuoden välein ja toivoa parasta. Sanotaan, ettei se ole meidän tyyliä marssia ja osoittaa mieltään, ihan kuin kyse olisi jostain tyylipisteiden keruusta.

”Ne on ne väkivaltaiset ranskalaiset ja kreikkalaiset, jotka polttaa autoja ja rikkoo omaisuutta,” vinoillaan kun pitäisi osoittaa solidaarisuutta. ”Ei kuulu meidän kulttuuriin”, sanotaan.

Mutta ei Suomessakaan tarvi mennä kuin 70-luvulle, ja kaduillamme marssi kymmeniä tuhansia työläisiä. Ei vain vappuna vaan aina kun oli tarve. Niin rakennettiin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta – ei vain työllä vaan myös työstä kieltäytymisellä.

Nyt meillä on kriisi ja hyvinvointiyhteiskunta on brutaalin hyökkäyksen kohteena kaikilla tasoilla. Eläkeikä, peruspalvelut, yleissitovuus, jopa lakko-oikeus vaaditaan uhriksi talouden alttarille.

Mutta tässä ei ole mitään uutta. Työnantajien vaatimukset ovat pysyneet samoina. Uutta on ettemme enää marssi vastalauseeksi. Emme esitä omia tinkimättömiä vaatimuksiamme vaan myötäilemme ja pyydämme kauniisti: ”Älkää lyökö ensi kerralla niin kovaa.”

Kävin taannoin vaimoni kanssa valokuvanäyttelyssä, johon oli kerätty Ristan valokuvia 70-luvun Helsingistä, ja niissä kaikissa näkyi miten työväki kamppaili omien oikeuksiensa puolesta. Kun heidän talojaan yritettiin purkaa, ja he ottivat asuntopolitiikan omiin käsiinsä. Kaikkialla politiikassa ihmiset itse ottivat asiansa ajettavakseen ja lähtivät kaduille osoittamaan mieltään saadakseen muutoksen aikaan.

Nyt kun me emme enää marssi, koko politiikasta on hävinnyt vastuullisuus. Ihmiset ajattelevat, ettei millään ole enää väliä. Että poliitikot ovat niin kaukana kansan ulottumattomissa, ja se Euroopan unionikin on jossain tuolla niin hillittömän kaukana ettei niihin voi vaikuttaa mitenkään. Me luulemme olevamme voimattomia, koska emme muista vallan olevan koko ajan käsissämme.

Täällä ollaan ylpeitä, miten ay-liikkeessä istutaan samassa pöydässä ministerien kanssa ja tarjotaan niille puuroa. Meidän oma lehtemme, Palkkatyöläinen, antaa Olli Rehnille monta sivua palstatilaa kehua, miten hyvin Kreikassa hoidetaan taloutta kuriin ja kasvatettu kilpailukykyä.

Kreikka on samalla varoittava ja inspiroiva esimerkki. Kävin siellä viime kuussa Kreikassa Maailman ammattijärjestöjen liiton 16. kongressissa Ateenassa. Siellä porvaristo EU:n mandaatilla on käynyt toteuttamaan samaa ohjelmaansa, jota meiltäkin vaaditaan.

Talouskurin ja kilpailukyvyn kirosanat ovat Kreikassa tarkoittaneet ay-liikkeen neuvottelu- ja lakko-oikeuksien jäädyttämistä väkivalloin. Siellä kun mennään lakkoon, armeija kutsutaan paikalle murtamaan työväen järjestäytymistä. Vapautta, demokratiaa ja muita ns. läntisiä arvoja juhlapuheissaan puolustava EU paljastuu meistä muutaman tuhannen kilometrin päässä markkinoiden diktatuuriksi, jossa ihmisoikeudet polkee lokaan sotilaan saapas.

Ja tällaisesta törkeästä meiningistä huolimatta täällä meillä ay-liike antaa solidaarisuuden sijasta kehuja säästölinjalle. Radikalismin ja EU-kriittisyyden hävittyä ay-liikkeestä koko vasemmisto on menettänyt uskottavuutensa. Onko siis ihme, että täällä Suomessa protesti on valunut tasaiseen tahtiin oikealle?

Oikeistolla ei ole mitään ongelmia kritisoida Euroopan unionia, ja he keräävät äänisaaliin. Mutta heidän protestinsa jää pelkäksi puheeksi. Nyt sanojen syöminen on aloitettu välittömästi vaalien jälkeen. Meidän kamppailumme sen sijaan jatkuu taukoamatta. Luottamusmiehenä törmään säästökuurien ja tehostamisen vaikutuksiin päivittäin.

Tänä vappuna meidän on syytä palauttaa mieliimme, että nämä arkipäivän tapahtumat toistuvat Euroopassa ja maailmassa. Meidän pitää muistaa kamppailevat toverimme etelässä ja ympäri maailman. Kolumbiassa, jossa meitä ammutaan. Irakissa, Iranissa, koko Lähi-idässä, jossa on nyt aivan uudenlainen tilanne. Siellä uudet itsenäiset ay-liikkeet johtavat diktatuurin vastaista rintamaa.

He muistuttavat meitä, miksi vappuna marssitaan. Ei huvikseen vaan siksi, että olemme osa suurta kansainvälistä, yhteistä työväenliikettä.

Ateenan kongressi loppui luonnollisesti Kansainväliseen, kuten täällä meilläkin. Ja siellä sen laulun merkitys kävi hienosti ilmi, kun kaikki 800 edustajaa yli sadasta maasta lauloivat sen omilla kielillään.

Se ajatus meidän kaikkien kannattaa painaa mieleen kun käymme laulua itse vappuna laulamaan – erityisesti nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa muukalaisviha, rasismi ja kaikki muu iljettävä on päässyt valloilleen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Meidän on muistettava, että me olemme liike joka kamppailee sellaisen maailman puolesta, jossa kansat on veljet keskenään. Se on lopullinen syy, miksi me olemme täällä tänään, miksi heilutamme punaisia lippuja ja marssimme.

Toivotan teille erinomaista vappua. Nyt juhlitaan ja lauletaan lauluja.

Mutta pidetään huoli että seuraavan kerran kun punaiset liput liehuvat ja työväki marssii kaduilla ja heittämässä ilmoille iskulauseita, se ei ole vappuna. Ehkä se on ensi kuussa, ehkä jo ensi viikolla. Vuoden ympäri, niin kauan kuin riittää vääryyksiä täällä tai muissa maissa. Niin kauan kuin työväellä on oikeuksia vaadittavana, mitä meillä todellakin on.

Pidetään huoli että kaduilla liehuvat punaiset liput eivät ole vain hiljalleen unohtuva perinne, vaan osa tämän päivän todellista kamppailua.

Kiitoksia!

A Resurrection of Finnish Trade Unionism

Intervention by Sippo Kähmi of the Finnish Network of Critical Trade Unionists (KRAY) in Rome, Italy, at the conference of the World Federation of Trade Unions (WFTU) European Regional Office (EUROF) October 2, 2010. The CTU Network is an informal, cross-union, cross-political network emphasizing radical and independent grassroots trade union activism.

Text of the speech in English and Finnish:

Dear comrades,

First of all, we wish to thank the WFTU regional office and our Italian hosts USB for the invitation to participate in this congress as observers. I was also honored that we had the chance to take part in the 65th anniversary celebration.

My name is Sippo Kähmi, and I’m here as the representative of the Finnish Network of Critical Trade Unionists. We are a cross-union, cross-political network of trade union activists. For an example, I am a shop steward of the Finnish Post and Logistics Union PAU.

The current goal of our network is to reignite discussion, bring forward radical alternatives and analyze the true reasons behind the current crisis. Our purpose is also to bring the trade union movement closer to ordinary union members. As the structures of union officialdom recede further into a shroud of bureaucracy, we try to remind people of the basic fighting traditions of the workers movement.

I heard from comrades yesterday that Finland has the reputation of a model society without a need for struggle. I am here to tell you, from my perspective as a young trade unionist, those days are long gone if they ever existed.

While we have a relatively high degree of organization, class consciousness has practically disappeared, while class contradictions are now stronger. The latest data says we have 800 000 people in Finland living under the official poverty line out of a population of 5 million. Our system is unjust and must be changed.

Unemployment is out of control especially among young people. An entire generation of youth is forced to try to make a living without any long term employment. Precarious work, labour renting firms and migrant workers ensure the continuing growth of both a pool of easily exploitable reserve labour and an underclass of permanently unemployed.

Although not officially, the Finnish trade union movement has in practice abandoned these members of the working class who do not have conventional jobs. This is not acceptable to us. It is of critical importance that trade unionists everywhere stand together with the unemployed, the precarious workers and the exploited migrants.

There are many other problems. Although the Finnish people are mostly against NATO membership, Finnish foreign and military policy is increasingly linked with NATO operations, such as the criminal war in Afghanistan.

Another problem is the lack of affordable housing. Apartments have become a commodity to be traded instead of a basic necessity. So have public services, which are being privatized and shut down at an alarming rate.

Basic health, transportation, school and postal services are no longer every citizen’s right but products that must turn a profit or be eliminated. Traditional postal service in particular is being torn down by EU directives with remarkable aggression. I agree with the comrade from Britain who spoke yesterday – the problem is not EU policy, it is the European Union itself.

When we question this logic of profit over people, there are always two reasons we hear – either it’s because of the economy and competitiveness, or because the European Union says so. The message is: There Is No Alternative, and there’s nothing anyone can do about it. We hear this not only from the government and the employers organizations, but the official trade unions.

Because of this, the political field is shifting further to the right, not the left. We have seen the rise of a right wing populist party just like many other European countries. They have hijacked the rightful indignation of workers and channeled it to fuel racism and xenophobia. A recent study claimed over ten percent of the Finnish industrial labour movement vote for the populists instead of workers parties.

Yet still, in the face of all these alarming developments, the official trade union movement remains committed to so-called social dialogue with the employers and the neoliberal politics of the European Union. Although we face constant, harsh attacks on our rights from the employers and the bourgeoisie politicians, the federations insist on maintaining good relations with the powerful, rather than organize resistance. Instead of a fighting movement of workers, they function more as service providers for the interests of capitalism.

But the Finnish working class has not lost its fighting spirit. In the past few years we have seen some courageous struggles, for example the strike for wages organized by Tehy, the union of nurses. But a lack of solidarity inside the trade union movement has left each union to fight its own battles, keeping most of our struggles local.

Recently the central trade union federations did manage to repeal an attempt to further raise the retirement age with the threat of a possible general strike. But even here, they keep the door open for negotiations, even though the retirement age in Finland is already among the highest. We have even heard talk the retirement age should be raised to 70 years.

It is this sorry situation that creates the material need for a critical network of activists, working from the bottom up, independent of union bosses and bureaucracies. On the European Day of Action, 29th day last month, we saw this when our network was the only trade union group demanding local action and solidarity for our fighting European comrades. In a very short time, we managed to organize events in cities and towns all over the country.

We are now seeing the first signs of organized resistance in Finland. Our country is emerging from a long period of class collaboration that began in the 1990s, but we are only just beginning to gather our forces. It is almost as if we are rebuilding the movement from scratch.

Meetings such as this are of special importance to us, as we are searching for and in need of international contacts. We are also eager to learn from the experiences of struggling movements all over the world and willing to develop cooperation.

Our network and all of us here need to hear of the positive experiences and victories of trade union movements in different countries. They have a crucial significance – that even in the most difficult conditions, we can achieve something and make a difference.

On behalf of our network, we wish you a successful conference and many victories in struggle.


Hyvät toverit,

Ensinnäkin haluamme kiittää MALin aluetoimistoa ja italialaisia isäntiämme
USB:tä kutsusta tarkkailijaksi tähän kongressiin. Oli myös kunnia osallistua MALin 65-vuotisjuhlaan.

Nimeni on Sippo Kähmi, ja edustan täällä suomalaista Kriittistä ay-verkostoa. Olemme liittojen välinen, poikkipoliittinen ay-aktiivien verkosto. Esimerkiksi itse olen luottamusmies Suomen Posti- ja logistiikka-alan unionissa PAUssa.

Verkostomme nykyinen tehtävä on keskustelun käynnistäminen, radikaalien vaihtoehtojen esiintuominen ja nykyisen kriisin todellisten syiden analyysi. Tarkoituksenamme on myös tuoda ay-liike lähemmäksi tavallista jäsenistöä. Kun liittojen viralliset rakenteet etääntyvät byrokratian verhon alle, me yritämme muistuttaa ihmisiä taistelevan työväenliikkeen perinteistä.

Kuulin tovereilta eilen että Suomella on maine malliyhteiskuntana, jossa kamppailuja ei tarvitse käydä. Olen täällä kertomassa teille nuoren ay-aktiivin näkökulmasta, että nämä päivät ovat menneet kauan sitten, jos sellaisia on ylipäätään ollutkaan.

Vaikka meillä on suhteellisen korkea järjestäytymisaste, luokkatietoisuus on käytännössä kadonnut – vaikka luokkaristiriidat ovat voimakkaampia kuin koskaan. Viimeisimpien tietojen mukaan meistä viidestä miljoonasta 800 000 ihmistä elää virallisen köyhyysrajan alapuolella. Järjestelmämme on epäoikeudenmukainen ja tarvitsee muutosta.

Työttömyys etenkin nuorien keskuudessa on riistäytynyt hallinnasta. Kokonainen nuori sukupolvi on pakotettu elämään vailla pysyvän työsuhteen turvaa. Prekaari työ, vuokrafirmojen ja siirtötyöläisten käyttö takaavat sekä helposti hyväksikäytettävän työvoimareservin että pitkäaikaistyöttömien alaluokan kasvun.

Vaikkakaan ei puheissa, suomalainen ay-liike on käytännössä hylännyt nämä työväenluokan jäsenet joilla ei ole perinteistä työsuhdetta. Me emme voi hyväksyä tätä. On kriittisen tärkeää että ay-väki kaikkialla seisoo työttömien, prekariaatin ja siirtotyöläisten rinnalla.

Monia muitankin ongelmia on. Vaikka valtaosa suomalaisista on NATO-jäsenyyttä vastaan, suomalainen ulko- ja sotilaspolitiikka on kasvavassa määrin sitoutunut NATO-operaatioihin, kuten rikolliseen Afganistanin sotaan.

Eräs ongelmamme on kohtuuhintaisten asuntojen puute. Asunnoista on tullut perusoikeuden ja -tarpeen sijaan kauppatavaraa. Niin myös julkisista palveluista, joita yksityistetään ja ajetaan alas hälyttävällä tahdilla. Peruspalvelut kuten terveydenhuolto, liikenne, koulutus ja postipalvelut eivät ole enää kansalaisoikeuksia vaan tuotteita joiden on tuotettava voittoa tai ne lakkautetaan.

EU:n direktiivit ovat hyökänneet erityisellä raivolla etenkin perinteisten postipalvelujen kimppuun. Olen samaa mieltä eilen puhuneen brittiläisen toverin kanssa – ongelma ei ole ainoastaan että EU tekee vääränlaista politiikkaa, vaan Euroopan unioni itsessään.

Kun me kyseenalaistamme tämän voitontavoittelun logiikan, meille tarjotaan aina kahta selitystä – joko se johtuu taloudesta ja kilpailukyvystä, tai siitä että Euroopan unioni sanoo niin. Viestinä on, ettei vaihtoehtoja ole, eikä kukaan mahda sille mitään. Me emme kuule tätä ainoastaan hallitukselta ja EK:lta, vaan myös liitoiltamme.

Tästä johtuen poliittinen kenttämme siirtyy jatkuvasti oikealle, ei vasemmalle. Olemme nähneet oikeistopopulistien nousun kuten monet muut Euroopan maat. He ovat kaapanneet työväen oikeutetun suuttumuksen ja kanavoivat sen rasismiin ja muukalaisvihaan. Erään tutkimuksen mukaan yli 10% SAK:n jäsenistä äänestää populisteja työväenpuolueiden sijaan.

Silti, kaikista näistä hälyttävistä tapahtumista huolimatta, virallinen ay-liikkeemme jatkaa sitoutumistaan työnantajien kanssa neuvotteluun ja EU:n uusliberaaliin politiikkaan. Vaikka joudumme kestämään EK:lta ja porvaripoliitikoilta jatkuvia, raakoja hyökkäyksiä oikeuksiamme vastaan, keskusliittomme vaativat hyvien suhteiden ylläpitoa valtaapitävien kanssa vastarinnan järjestämisen sijaan. Taistelevan työväenliikkeen sijaan ne toimivat enemmänkin palveluntarjoajina kapitalisteille.

Mutta suomalainen työväenluokka ei ole menettänyt taisteluhenkeän. Viime vuosina olemme nähneet muutamia rohkeita kamppailuja, kuten Tehyn lakko hoitajien palkkojen puolesta. Mutta liikkeen sisäisen solidaarisuuden puute jättää jokaisen liiton käymään omia taistelujaan paikallisesti.

Äskettäin keskusjärjestöt pystyivät torjumaan eläkeikien korotusyrityksen yleislakon uhalla. Mutta tässäkin tapauksessa haluttiin jättää ovi auki neuvotteluille, vaikka eläkeikämme on jo yksi korkeimmista. Olemme kuulleet jopa puhetta rajan nostamisesta 70 vuoteen.

Tämä surkea tilanne luo todellisen tarpeen ay-aktiivien verkostolle, joka toimii alhaalta ylös, ay-johdon ja byrokratian ohi. Näimme tämän käytännössä eurooppalaisena toimintapäivänä 29. viime kuuta, kun KRAY oli käytännössä ainoa taho joka vaati paikallista toimintaa ja solidaarisuutta eurooppalaisten toveriemme kamppailuille. Hyvin lyhyessä ajassa pystyimme järjestämään tilaisuuksia kaupungeissa ympäri maan.

Tässä näemme ensimmäiset merkit järjestäytyneestä vastarinnasta Suomessa. Maamme on pääsemässä irti pitkästä 90-luvulla alkaneesta luokkasovun ajanjaksosta, mutta olemme vasta keräämässä voimiamme. On melkein kuin joutuisimme rakentamaan koko liikkeen uudelleen tyhjästä.

Tapaamiset kuten tämä ovat meille erityisen tärkeitä, sillä etsimme ja tarvitsemme kansainvälisiä kontakteja. Olemme myös innokkaita oppimaan eri maiden kamppailevien liikkeiden kokemuksista ja halukkaita kehittämään yhteistyötä.

Verkostomme ja meidän kaikkien täällä tulee kuulla eri maiden ay-liikkeiden myönteisistä kokemuksista ja voitoista. Niillä on keskeisen tärkeä merkitys – vaikeimmissakin olosuhteita on mahdollisuus saada jotain aikaiseksi ja vaikuttaa.

Verkostomme puolesta toivomme teille onnistunutta konferenssia ja monia voittoja kamppailuissanne.

Euroopan ay-liikkeen toimintapäivä 29.9. Suomessa

Täällä Suomessa hallituksen uusi budjettiesitys on ollut viimeaikoina tapetilla. Julkiselta sektorilta, peruspalveluista ja työllistämisestä aijotaan jälleen leikata määrärahoja talouskasvun ja kilpailukyvyn nimissä. Budjettia vastaan ovat jo osoittaneet mieltään mm. opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja muut vähävaraiset.

Mutta kuinka moni tietää että 29. päivä syyskuuta Brysselissä kokoontuvat Euroopan unionin valtionvarainministerit päättämään jälleen uusista Euroopanlaajuisista julkisen sektorin leikkaustoimenpiteistä?

Tämä tarkoittaa palvelujen karsimista, yksityistämistä, irtisanomisia ja eläkeikien pidennyksiä. Jatkuvat leikkauskuurit ainoastaan syventävät todellista ihmisten kriisiä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tämän on tajunnut myös Eurooppalainen ammattiyhdistysliike, joka järjestää samana päivänä 29. syyskuuta euroopanlaajuisen vastamielenosoituksen.

Euroopassa toimintaan on jo ryhdytty. Kreikassa on taisteltu vastaan koko ajan, mutta nyt myös Ranskassa miljoonat marssivat kaduilla. 29. päivä Espanjassa aloitetaan yleislakko ja 100 000 ihmistä marssii Brysselissä. EAY on ilmoittanut että protesteja, ulosmarsseja ja mielenosoituksia järjestetään myös Portugalissa, Italiassa, Latviassa, Liettuassa, Tsekin tasavallassa, Kyproksella, Serbiassa, Romaniassa, Saksassa ja Puolassa.

Mutta entäpä täällä Suomessa? Kriittisen ay-verkoston aktiivit selvittivät asiaa ja saivat kuulla, että Brysselin mielenosoitukseen lähtee suomalaisista liitoista 16 edustajaa. Mutta entä tiedotus asiasta, ja ennen kaikkea paikallinen toiminta paikallisissa ammattiosastoissa? Miksi me emme ole ay-kentällä kuulleetkaan koko tapahtumasta, vaikka asia koskee meitä yhtä lailla? Kysyin tätä asiaa julkisessa keskustelutilaisuudessa Suomen ammattijärjestöjen keskusliitto SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paanaselta.

Maanantaiklubilla Helsingissä puhunut Paananen myönsi, että SAK teki arviointivirheen jättämällä EAY:n toimintapäivän tiedottamatta. Paanasen mukaan alunperin ideana oli näyttää eurooppalaisen ay-liikkeen joukkovoimaa 7. lokakuuta, jolloin vietetään jo pieneksi perinteeksi muodostunutta Kunnon työn päivää.

Onneksi tämä virhe on kuitenkin edelleen korjattavissa. SAK julkaisikin heti seuraavana päivänä sivuillaan paikalliseen toimintaan kannustavan tiedotteen ja toimintaa onkin nyt ryhdytty suunnittelemaan. Vielä on aikaa ottaa asia esille myös omassa ammattiosastossa, toimikunnassa tai työporukassa. Nyt on aika näyttää, ettei Suomessakaan työväki aio maksaa herrojen velkoja, jotka porvaripuolueet ovat itse aiheuttaneet työnantajien verohelpotuksilla ja pankkien finanssikeinottelut sallimalla.

Kriittisen ay-verkoston aktiivi Mauri Perä pitää SAK:n päätöstä hyvänä:

– SAK:n tulo julkisuuteen on erittäin arvokas. Se kannustaa kaikkia ammattiyhdistysliikkeen toimivuudesta kiinnostuneita liikkeelle tässä ja nyt. Se antaa myös potkua Helsingin ja muiden kaupunkien tapahtumaa valmistelevien työryhmien työlle.

Kriittisen ay-verkoston aktiivit ovatkin ryhtyneet toimiin ympäri Suomea. Yhteistyössä SAK:n ja muiden ay-järjestöjen sekä kansalaisliikkeiden kanssa me tulemme järjestämään mielenilmauksia ja kokoontumisia ainakin Helsingissä, Tampereella, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kajaanissa. Listaa päivitetään koko ajan.

Nyt on tärkeä ottaa yhteyttä suoraan SAK:n ammatillisten paikallisjärjestöjen edustajiin ja muihin ammattijärjestöjen luottamushenkilöihin. Kannattaa kysyä, mitä on ehkä jo suunnitteilla ja ehdottaa sitä, miten toimintaa voitaisiin toteuttaa.

SAK toivoo, että kaikista mahdollisista tapahtumista ilmoitettaisiin SAK:n viestintään Jenni Karjalaiselle, sposti jenni.karjalainen[at]sak.fi.

Me emme ole taloutta varten, talous on meitä varten! Ehdoton ei leikkauksille!

Kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista!

Eurooppalaisen ay-liikkeen toimintapäivänä 29. syyskuuta Euroopan työväki lähettää Brysseliin voimakkaan viestin: Me kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista.

– Meidän selkänahoistamme on revitty jo liikaa. Jatkuvat julkisen sektorin leikkauskuurit ainoastaan syventävät todellista ihmisten kriisiä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tämä on totta kaikkialla missä leikkauksiin on ryhdytty, myös Suomessa, sanoo Kriittisen ay-verkoston aktiivi Sippo Kähmi.

– Pelkkien Brysselin arkistoihin hukkuvien kannanottojen ja ay-turismin lisäksi tarvitaan paikallista toimintaa, jonka mahdollisuus tuntuu unohtuneen monen liiton johdolta. Kuvitellaan, että osallistumalla valtakoneiston kokouksiin ja työryhmiin voidaan saada aikaan muutos ilman ikävän epäkohteliaita voimannäyttöjä.

Porvareilla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta kuunnella liikettä, joka ei pysty mobilisoimaan rivejään.

– Päivä lakossa tai edes ylityökiellossa pakottaisi kuuntelemaan ihan eri tavalla kuin tuhat lobbaria Euroopan byrokratian koneistossa, sanoo Kähmi.

Velanoton taustalla pankkien pelastaminen

Meille myydään ideaa, että valtavista valtionveloista irti pääsemiseksi on leikattava julkista sektoria. Moni on niellyt mukisematta vulgaarin talousjärkeilyn, jonka mukaan julkisen talouden tehostaminen on avain velkaantumiskierteen pysäyttämiseksi.

– Tässä kertomuksessa unohtuu, että valtiontalouden pohjaa ovat leikanneet porvarit itse firmojen ja suurituloisten verohelpotuksilla sekä pankkien elvytystoimilla. Finanssikriisin myötä yksityinen pankkisektori pelastettiin ottamalla valtavat määrät velkaa. Lähetettiinpä sitä ulkomaillekin 1,6 miljardia, toteaa Sippo Kähmi.

Velkaa myös otetaan koko ajan lisää: ensi vuonna 13 miljardia – vuoteen 2013 mennessä sitä on jo 103 miljardia euroa.

– Työväki ei voi olla leikkausten syynä, sillä työn tuottavuus on historiallisen korkealla.

Posti- ja logistiikka-alalla työskentelevä Kähmi tietää omasta kokemuksestaan hyvin, miten hurjalla tahdilla tehostamistoimiin on viime vuosina ryhdytty.

– Me postilaiset tunnemme sen hyvin konkreettisesti selkärangassamme, kun sama määrä työtä jaetaan jatkuvasti yhä pienemmälle porukalle. Palkinnoksi saimme hallituksen työryhmältä lakiesityksen, joka entisestään romuttaa julkista postisektoria. Tähän leikkiin ryhtymällä työläinen ei voi kuin hävitä, pohtii Kähmi.

Nyt käydään puhdasta luokkataistelua

Ja samaa myrkkyä juotetaan nyt koko julkiselle sektorille. Sippo Kähmi kertoo, että hallitus aikoo vähentää valtiolta yhteensä 14 529 työpaikkaa. Budjettiesityksen myötä samoin tulee käymään kuntatasolla.

– Työllistämisen ja kuntien rahat jäävät puuttumaan, tärkeintä on jatkaa yritysten verohelpotuksia. Kuten aina, selitykseksi riittää, ettei vaihtoehtoja ole.

Moni luulee että tämä on suomalaisen talouden ilmiö, mutta sama asetelma toistuu Kähmin mukaan kaikissa kapitalistisissa maissa.

– Jatkuva yksityistäminen ja julkistalouden kurjistaminen ei ole äkillinen kriisitoimenpide vaan osa tietoista pitkän linjan suunnitelmaa, joka on jo aikoja sitten päätetty G20-huippukokouksissa ja EU-tasolla Lissabonin sopimuksessa ja 2020-strategiassa. Julkinen sektori on alusta alkaen nähty ongelmana joka tulee poistaa päiväjärjestyksestä, lataa Kähmi.

Hänen mukaansa kyse on puhtaasta luokkataistelusta.

– Ainoa syy, miksei sitä kutsuta oikealla nimellään on, että pääomapuoli on voitolla. Ay-liike on sulkenut silmänsä tältä perustotuudelta ja antanut lähes ilman kamppailua huimia myönnytyksiä vastapuolelle. Nyt työväki ympäri maailman on heräämässä taistelemaan vastaan, ja korkea aika onkin.

Yleislakko Hakaniementorilla?

Suomessa usein toisteltu mantra on, etteivät nuoret ole kiinnostuneita ay-liikkeestä tai edes tiedä mikä se on. Toimintapäivä olisi Sippo Kähmin mielestä erinomainen hetki näyttää niin vanhoille kuin nuorille, että ammattiyhdistysliike on muutakin kuin työttömyysrahoja ja Extreme Duudsoneita mainoskatkolla – kansalaisliike, joka puolustaa sekä jäseniään että koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Kriittinen ay-verkosto on aktivoitunut omalta osaltaan muistuttamaan ihmisiä ay-liikkeen perinteistä. Aiommekin järjestää toimintapäivänä Hakaniemen torille yleislakon tavalla tai toisella. Me vaadimme vastuuttomien yksityisen sektorin pikavippien sijaan rahaa työllistämiseen, palkkoihin, eläkkeisiin, julkisiin palveluihin ja ympäristöinvestointeihin, listaa nuori ammattiyhdistysaktiivi.

Sloganiksi sopii vaikkapa: Me emme ole olemassa taloutta varten, talous on meitä varten!

Lainaus tiedonantaja.fi -verkkolehdestä 3.9.2010.

Kulttuurisota, osa 2: Suomi on edelleen monikulttuurinen

Huhhuh! Olenpa kertaheitolla sukeltanut syvälle mukaan netissä vellovaan maahanmuuttokeskusteluun.

Nopeana tajunnanvirtana tuotettu juttuni Suomen monikulttuurisuudesta on kerännyt paljon kommentteja eri yhteyksissä. Ja hyvä niin! Näihin vastaamalla saa tehokkaasti ajatuksia jäsenneltyä.

Mietteitä onkin herännyt sen verran että katsoin tarpeelliseksi kirjoittaa toisen artikkelin aiheesta. Tulen aiheen laajuuden vuoksi vähän pomppimaan aiheesta toiseen.

Tästä taitaa tulla vieläkin pitempi sepustus!

***

Ensinnäkin jotkut ovat käsittäneet ajatukseni kokonaan väärin:

Kyllä meillä suomalaisilla toki on oma kulttuurimme! Älä ollenkaan muuta yritä väittää. Meidän pitäisi olla sen verran sivisyneitä, että osaisimme arvostaa omaa kieltämme, omaa kulttuuriamme, jota kyllä on, vaikka toisin väität.

Kumotaanpa tämä väittämä heti kärkeen. Tosiaankaan tarkoituksenani ei ollut väittää, etteikö Suomessa olisi kulttuuria.

Päin vastoin kirjoitukseni pointti on, että Suomessa on ollut aina erittäin runsaasti ja monenlaista kulttuuria – ainoastaan yksi virallinen, yhtenäinen kulttuuri on sepitettä.

Samainen kirjoittaja nosti esiin joitakin suomalaisen kulttuurin kanonisoituja malliesimerkkejä, kuten kansalliseepoksemme Kalevalan. Tämä tärkeä teos kuvastaa hyvin, miten keinotekoista on yrittää löytää sitä oikeaa suomalaista kulttuuria monien äänien joukosta.

Kalevala on saatu aikaan vain keräämällä ja sekoittamalla kaikilta paikkakunnilta kuultuja kansantarinoita ja runonlaulajien lauluja. Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusjärjestelmää vaan jutut siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla. Samalla jutut saivat aina paikallisväriä ja niihin lisäiltiin omia kokemuksia.

Vasta kun raakamateriaalia oli tarpeeksi, muodosti Elias Lönnrot niistä yhden narratiivin. Hän jätti paljon sopimatonta pois ja kirjoitti itsekin paljon omiaan.

Tietenkin se on massiivista eeposta kirjoitettaessa täysin luonnollista, mutta osoittaa jälleen kerran miten Suomen kansa ja kulttuuri ei taivu yhteen muottiin kuin pakottamalla. Toinen runoilija olisi voinut koostaa tarinoista aivan erilaisen Kalevalan.

Yritykset puolustaa suomalaista kulttuuria typistämälle se tietyn väriseksi, makuiseksi ja hajuiseksi sinivalkoiseksi kansallishurmokseksi tuhoavat arvokasta kulttuuriperintöämme paljon tehokkaammin kuin yksikään maahanmuuttaja.

Siksi vastakkainasettelu ”monikulttuurin” ja ”suomalaisen kulttuurin” välillä on täysin väärä. Suomalainen kulttuuri on aina ollut tavalla tai toisella monikulttuurista.

***

Se tärkein asia jonka moni pelkää monikulttuurisuuden alle katoavan on kaunis ja vivahteikas äidinkielemme.

Suomen kielen opetus onkin luonnollisesti erinomaisen tärkeä juttu ja sitä pitääkin kaikin tavoin edistää. Mutta kuten edellisessä jutussa mainitsin, myös eri kieliä täältä on aina löytynyt. Ruotsia, norjaa, venäjää, saamen kieliä, meänkieltä, inkeroista, karjalan kieliä, jne. on puhuttu ikiajat.

Venäjää puhuvia on Suomessa edelleen huimasti enemmän kuin muslimeja. ”Muslimi” ei myöskään ole kieli, joten en usko sen realistisesti pystyvän ikinä syrjäyttämään suomea.

Mielestäni kieltenopetus kaipaa uudistusta. Minut pakkoruotsi sai koulussa inhoamaan ruotsin kieltä.

Jälkeenpäin olen usein miettinyt, mikseivät täällä kaksikielisessä Sipoossa ruotsinkieliset ja suomenkieliset koulut tehneet enemmän yhteistyötä minun kouluaikoinani.

Nyt täällä on tehty kielikylpykokeiluja ja ne ovat osoittautuneet erinomaiseksi vaihtoehdoksi pakkopänttäämiselle. Tätä voisi varmasti yrittää hyödyntää enemmän suomen opetuksessakin.

Pääkaupunkimme onkin aina ollut monikulttuurinen kielikylpylä. Stadin slangi on kiehtova sekoitus kaikkia Suomessa puhuttuja kieliä. Nyt olen kuullut nuorison omaksuneen Helsingin slangiin joka paikkaan tunkevan englannin lisäksi myös somalinkielisiä sanoja.

Kulttuuri ei tuhoudu, se kehittyy.

***

Yksi ikimuistoisimpia työkokemuksiani tapahtui muutama vuosi sitten. Olimme jälleen saaneet epäkiitolliseksi tehtäväksemme puhelinluetteloiden jakamisen koko pohjoisen Sipoon alueelle.

Mukana oli kaksi työtoveriani. Heistä toinen oli suomenruotsalainen Tom ja toinen afrikkalainen Atokou. Kaikki puhuivat siis äidinkielinään eri kieliä ja edustivat eri kulttuuria. Tom puhui suomea huonosti, Atokou osasi vain alkeet. Atokou ja minä osasimme englantia, ruotsia vain Tom.

Autossa ei ollut kuin yksi istuin, muut joutuivat istumaan puhelinluetteloiden päällä. Ulkona aurinko laski ja pakkanen kiristyi. Luettelojako on sellaista paskaduunia ettei sitä ilman huumoria kestä.

Juttu luistikin hyvin kun painelimme nasta laudassa pitkin mutkittelevaa Pornaistentietä (Borgnäsvägen). Kaikki ymmärsivät toisiaan, kun vitsailimme ja naureskelimme, vaikka kieltä ei olisi ihan ymmärrettykään.

Työväellä on ihan oma kulttuurinsa joka ei katso kielimuuria.

***

Eräs kommentoija kritisoi, että sekoitan kulttuurin, tavat ja perinteet.

Tämä lienee aika yleistä, sillä kulttuuri on huisin laaja käsite. Kysyin vaimoltani, mitä hän ymmärtää suomalaisella kulttuurilla, ja äkkiseltään hän mainitsi saunan, järvet, koivupuut, tervan, mäenlaskun, Sibeliuksen…

Tässäkin vastauksessa menivät tietty taas iloisesti sekaisin perinteet, taide ja luonto. Sanalla kulttuuri nimittäin on vähintään kaksi eri merkitystä, jotka todella menevät aika usein sekaisin.

Kulttuurilla tarkoitetaan sekä tapoja ja perinteitä, että taiteellista kulttuuria, josta en niinkään puhunut.

Taiteellinen kulttuurimme on tietenkin monikulttuurista sekin. Taiteilijamme ovat imeneet vaikutteita ainakin Saksasta, Ruotsista, Venäjältä, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, ja niin päin pois. Siitä irtoaisi varmasti oma artikkelinsa.

Näiden asioiden kattava analysoiminen ei liene edes mahdollista näiden artikkelien piirissä, joiden ei kyllä ole tarkoitus ollakaan mitään tieteellistä tutkimusta. Meidän kannaltamme kiinnostava kysymys on, ovatko mitkään näistä asioista vaarassa tuhoutua maahanmuuton takia?

Vihaavatko somalit järviä? Eivätkö muslimit katso elokuvia? Eikö venäläinen voi tajuta Sibeliuksen päälle?

Eihän näin tietenkään ole.

***

Yksi kommentti väitti minun unohtavan kulttuuripiirin käsitteen.

samaan kulttuuripiiriin kuuluvat,tadaa, kuuluvat samaan kulttuuriiin, ihan sama mikä alakulttuuri karjalainen tai ei, ihmeellistä että näin viisas mies ei sitä tajua.

Mutta vaikka sanaan kulttuuri lisäisi perään sanan piiri, on se silti ihan yhtä mielivaltainen ja hämärä määritelmä. Tietenkin kulttuuripiirejä on olemassa, mutta niiden sisältö on ihan määrittelykysymys.

Puhutaan esimerkiksi ”eurooppalaisesta kulttuuripiiristä,” vaikka jollain Suomella ja Portugalilla ei ole lähes mitään yhteistä.

Millä perusteella sitten karjalaiset, jotka itse ovat vielä jakautuneet eri kieliä puhuviin ryhmiin, ovat juuri suomalaisten kanssa samaa piiriä, mutta suomea puhuvat länsivenäläiset eivät?

Miika Salo kirjoittaa toisaalla:

Eivät tällä alueella asuneet ole itsenään ’suomalaisiksi’ tunteneet käsittääkseni kovinkaan kauaa — ja vielä toisen maailmansodan aikaan oli karjalaisia, jotka kutsuivat Suomen puolella asuvia ’ruotseiksi’ eli ruotsalaisiksi ja Suomea vastaavasti Ruotsiksi…

Tai kuten kommentoija lopulta itsekin myönsi:

Loppujen lopuksi karjalaiset ovat olleet aina ”rajaseutukansaa”, jotka ovat kulttuurisesti jakautuneita niin suomeen kuin venäjäänkin päin.

***

Kulttuuripiireistä hämärin ja samalla tunnetuin on ”länsimainen kulttuuri”. Tähän on Suomeakin yritetty usein sisällyttää.

Niin sanotut länsimaat ovat niin kirjava rykelmä kulttuureja ja valtioita, että ei ole muuta kuin propagandaa puhua jostain yhtenäisistä länsimaisesta kulttuurista tai arvoista.

Jos niitä arvoja lähdetään todella etsimään, ei päästä yksimielisyyteen kuin todella abstrakteista teemoista, kuten vaikka ”demokratia”. Ehkäpä Kongon demokraattinen tasavaltakin edustaa länsimaalaista kulttuuria?

Hyvän esimerkin tästä länsimaalaisuuden myytistä näin MTV3:n haastattelussa. Valtionvarainministeri Jyrki Kataiselta kysyttiin, eikö vaalirahoitusskandaali tarkoita ettei Suomi ole länsimainen demokratia.

Mikä ihme on se satumainen länsimainen demokratia jossa korruptiota ei esiintyisi?

Jostain syystä meillä on lähes taianomainen utopistinen visio ”länsimaisuudesta” jossa kaikki on ylevää ja paremmin kuin naapurissa.

USA:ssa, tuossa vapaan läntisen maailman johtomaassa, vasta poliitikkoja rahalla voidellaankin. Puolueita on vain kaksi, mediaa sensuroidaan, miljoonia ihmisiä on vankilassa, vankeja teloitetaan jatkuvasti hämärin perustein, maa käy rikollisia sotia…

Tästäkö meidän tulisi ”länsimaana” ottaa mallia?

***

Kulttuurin yhteydessä on puhuttu myös Suomen lakien noudattamisesta. Yleisen tietämyksen mukaan muslimimaahanmuuttajat silpovat naisten sukuelimiä ja tekevät kunniamurhia.

Minä en ole ikinä kuullut, että kukaan olisi väittänyt näiden olevan hyväksyttäviä asioita. Se on täysin keksitty kanta, jolla islamofobit voivat esiintyä hurskaina ihmisoikeuksien puolustajina ja maalata muut moraalirelativisteiksi, jotka monikulttuurisuuden nimissä mukamas hyväksyvät kaikki törkeydet.

Islamofobeilta jää tietenkin myös aina mainitsematta, ettei islam uskontona oikeuta näihin tekoihin. Ne ovat heimoperinteitä tai jossain tietyssä maassa esiintyvä iljettävä tapa. Maita joissa kunniamurhia esiintyy ovat mm. Brasilia, Peru, ja Guatemala, jotka ovat vahvan katolisia maita, kuten kansanedustaja Kimmo Kiljunen asiallisessa kolumnissaan kirjoittaa. Tulisiko meidän siis epäillä Timo Soinia potentiaaliseksi kunniamurhaajaksi hänen arveluttavan, antiseksuaalisen uskontonsa takia?

Kiljunen muistuttaa myös suomalaisia katsomaan peiliin: Suomessa tulee vuosittain tietoon 16 000 perheväkivaltatapausta, joka lienee vain kymmenesosa tapausten todellisesta määrästä. Vuodessa on voinut kuolla viisikymmentäkin naista perheväkivallan seurauksena. Lapsia taas vanhempien kuritukseen kuolee vuodessa 10-15 ja vammautuu 200-300.

”Suomalainen kulttuurihan” se siinä taas nostaa rumaa päätään. Onneksi kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia!

***

Luonnollisesti minua syytettiin myös islamin ihannoimisesta.

Ateistina en “ihannoi” islamia yhtään sen enempää kuin kristinuskoa, joista molemmista löytyy mielestäni vastenmielisiä aspekteja. Uskon kirkon ja valtion erottamiseen ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että uskonnot ovat oopiumia kansalle.

Ei kuitenkaan ole mitään järkeä lähteä demonisoimaan ihmisiä uskon perusteella. Ei uskonto tee ihmisestä hyvää tai pahaa. Pidin myös taannoista Vapaa-ajattelijoiden pornotempausta lapsellisena ja typeränä. Ei näin saada aikaan kuin lisää eripuraa.

Useimmille uskonto on ainoastaan tapa ja perinne, joka on omaksuttu vanhemmilta. Fanaatikkoja on muslimeistakin todella harva ja kuten Husein Muhammed kirjoitti, heistä vain kourallinen on poliittisesti aktiivisia tai motivoituneita.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kristitty fundamentalismi saa paljon pahempaa jälkeä aikaan. Toisin kuin islamistit, jotka eivät onnistuneet edes muodostamaan islamilaista puoluetta, vastaavat kristityt ääriainekset saivat aikaan oman puoleensa jo vuonna 1958. Tämän joukon taantumukselliset kannanotot ovat usein todella epämiellyttävää luettavaa.

Esimerkkeinä voi mainita vaikkapa Bjarne Kalliksen Israelin ihmisoikeusloukkauksia vähätelleet puheenvuorot. Homovastaisia ja/tai Helsinki Pride-iskua vähätelleitä kommentteja puolestaan irtosi vastikään sekä Kristillisdemokraattien Päivi Räsäseltä ja Asmo Maanselältä, että Kokoomuksen Hanna-Leena Hemmingiltä, joka onneksi on jättämässä eduskunnan. Suomalaisilta islamisteilta en ole vastaavaa kuullut – ehkä siksi, ettei heitä ole olemassa.

Vielä pahempaa materiaalia saa silmillensä jos avaa television Taivas TV7-nimiseltä kanavalta. Kyseessä on suomalaisten fundamentalistikristittyjen propagandakanava, joka heijastelee todella kyseenalaista maailmankuvaa.

Brittiläinen baptisti David Pawson saarnaa kanavalla joka ilta, miten jokainen meistä ansaitsee väkivaltaisen kuoleman. Synti ja Saatana vaanivat kaikkialla. Israelin pyhien sotien puolustamiselle on omistettu oma ohjelma-aikansa. Pienet lapset indoktrinoidaan aamuisin televisiopyhäkoulussa ja iltaisin Pikku Kakkosta muistuttavassa ohjelmassa. Ilmeisesti alkuperäinen sosialistisine itäsaksalaisine nukkumatteineen ei ollut tarpeeksi kristillinen.

Tämä on käytännössä ihan sitä samaa materiaalia, jota irtoaa muslimifundamentalisteilta. Malliesimerkki siitä, miten suomalainen, länsimainen, kristillinen kulttuuri on moraalisesti niin paljon korkeammalla tasolla …

Tai sitten ei.

***

Loppuun vielä lyhyt kommentinpätkä, joka ainakin kiistatta osoittaa amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin voimakkaan vaikutuksen suomalaisiin.

Bending the reality. Leikitäänkö tunteilla lisää.

Tunteilla leikkimistä maahanmuutosta keskustellessa on nimenomaan jatkuva islamilla, muslimien hyökyaallolla ja vääjäämättömällä kulttuurisodalla pelottelu.

Se vetoaa alkeellisimpiin erilaisuuden pelkoihimme, joilla oikeisto on leikitellyt iät ja ajat. Ennen kaikesta syytettiin juutalaisia, nykyään muslimeita.

Niin kauan kuin me tavalliset duunarit olemme jakaantuneet värin, uskonnon ja kansalaisuuden mukaan toisiamme vastaan, tulee meitä hallitsemaan eliitti, jonka ainoa jumala on pääoma. Heillä ei ole kotia, uskontoa eikä isänmaata.

Minun puolestani sen leikin voisi tosiaan jo lopettaa!