Posts Tagged ‘Kreikka’

Mistä lähteä kokoamaan leikkauspolitiikan vastaista kansanliikettä?

Ay-aktiivi ja tutkija Päivi Uljas on omissa teksteissään (mm. Hyvinvointivaltion läpimurto) tuonut hyvin esiin sen, miten keskeinen ja korvaamaton rooli kansalaisliikkeillä on ollut hyvinvointivaltion rakennuksessa ja politiikan suunnan kääntämisessä vasemmalle. Oleellinen osa vasemmiston historiassa on myös ollut vaalitappion jälkeinen tilanteen uudelleen arviointi ja orientaatio kohti kansalaistoimintaa.

Itse olen pitkään harmitellut sitä, että Suomesta on puuttunut vahva leikkauspolitiikan vastainen kansalaisliike, jollainen on useimmissa muissa Euroopan maissa. Se on mielestäni merkittävä osasyy siinä, että vasemmiston viesti vaaleissa ei mennyt kovin hyvin perille. On ollut erilaisia porukoita, jotka ovat pitäneet leikkauspolitiikan vastaisuutta esillä viime vuosina, mutta niiden järjestämät mielenilmaukset ovat yleensä jääneet pieniksi, niistä ei ole kyetty rakentamaan voimakasta kansanliikettä.

Suomessa toimii myös esimerkiksi Vapaus valita toisin -verkosto, mutta kansalaistoiminnan järjestämisen sijaan se on enemmän keskittynyt erilaisten keskustelutilaisuuksien järjestämiseen. Sitten on myös Suomen ATTAC, joka on viime aikoina keskittynyt enemmän TTIP-sopimuksen vastaiseen liikkeeseen, joka on tietenkin tärkeä sekin.

Viimeistään nyt tällaista kurjistamisen vastaista liikettä on Suomeen ruvettava kokoamaan, sillä vaalilupausten perusteella luvassa on todella kylmää kyytiä: PersKeKo – hallituskokoonpanolla hallitus on sitoutunut seuraaviin tavoitteisiin:

– Suomen velkaantuminen on käännettävä laskuun vaikka se samalla tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja etuuksiin: 96% samaa meltä.
– Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää: 89% samaa mieltä.

Julkisuudessa on pyöritelty lukuja 2 miljardista 10 miljardiin eli aikaväleillä. Sipilä on puhunut valtion omaisuuden myynnistä, Sipilä ja Soini molemmat 100 000 julkissektorin työpaikan vähentämisestä.

Tutkijat Antti Ronkainen ja Heikki Patomäki ovat puolestaan hyvin tuoneet esiin, että itse asiassa tärkeimmät talouspoliittiset kuviot solmittiin jo ennen vaaleja. Talouskuri- ja finanssipolitiikkasopimukset määrittävät tiukat raamit sille, miltä Suomen valtiontalous saa näyttää (julkisen sektorin velka suhteessa bkt:hen) ja Valtiovarainministeriö antoi jo ennen vaaleja oman arvionsa leikkaustarpeesta, jotka perustuvat Komission ja tehtyjen sopimusten vaatimuksiin.

Tarvittaisiin siis sellaista EU:n talouskurin kritiikkiä ja liikettä, jollainen on syntynyt useissa muissa maissa: ruohonjuuritason kansalaisliikkeet Troikaa ja sen ajamaa ”austerityä” vastaan ovat olleet merkittävä syy siihen, miksi esimerkiksi Syriza tai Podemos ovat nousseet niin kovaan suosioon.

Yksi paikka tällaisen suomalaisen anti-austerity– siis leikkauspolitiikan vastaisen liikkeen kokoamisen aloittamiseen näyttäisi olevan viikonloppuna järjestettävä Suomen Sosiaalifoorumi, jossa vetäjänä on ATTAC-verkosto. Siellä on mm. leikkauspolitiikka-työpaja ja eurokriisi-keskustelu lauantaina klo 12-14. Itse aion mennä sinne paikalle katsomaan, minkälaisia ideoita toiminnasta saadaan yhdessä syntymään.

Myös Euroopan vasemmisto on keskustellut uusista aloitteista Syrizan vaalivoiton myötä, nyt ollaan kokoamassa ”kolmen A:n liittoumaa”, Alliance Against Austerity, ja Ranskassa pidetään ensi kuussa Eurooppalainen vaihtoehtofoorumi. Näiden liikkeiden kanssa suomalaisen ruohonjuuritason verkoston tulisi pystyä linkittymään.

Mainokset

Onko luokkataistelua olemassa?

Suomalaisen eduskuntavasemmiston liityttyä porvariston kanssa samaan hallitusrintamaan on koko poliittisen vasemmistoliikkeen yhteenlaskettu kannatus Suomessa historiallisen matalalla tasolla.

Kaikkialla ihmetellään, missä on vika — miksi vasemmiston suunta on niin hukassa? Miten tässä näin pääsi käymään?

Ihmettelyyn on yhtynyt Vasemmistoliittoa lähellä olevan Vasemmistofoorumi-ajatuspajan entinen toiminnanjohtaja Ruurik Holm, joka viimeisen vuoden aikana on esittänyt hyvinkin osuvaa kritiikkiä puolueensa osallistumisesta nykyhallitukseen.

Holmin viimeisin päänavaus sai osakseen huikean määrän vihaa puoluetovereilta. Mukaan taisivat mahtua kaikki Neuvostoliitolla päähän -artikkelissa mainituista titteleistä — jonkin sortin liberaalivasemmistoa edustava Ruurik Holm sai kuulla olevansa taistolainen, vähemmistöläinen, stallari ja vaikka mitä muuta, jolla ei juuri ole yhteyttä nykypäivään.

Kun tuo rituaali oli läpikäyty, keskustelu otti mielenkiintoisempia suuntia. Esiin nousi erikoinen ajatus siitä, että Euroopassa kaikilla vasemmistopuolueilla menee yhtä huonosti.

Esimerkiksi Kreikan radikaalivasemmistolainen Syriza on kuitenkin gallupien mukaan maan suurin oppositiopuolue, jolla on tulevissa vaaleissa todellisia mahdollisuuksia myös hallituksen muodostamiseen.

Holm antaa kommentissaan ymmärtää eurooppalaisen vasemmiston ongelmien johtuvan marxilaisuuteen takertumisesta. Viime kuussa Turussa Tiedonantaja-festivaalin vasemmistopaneelissa puhunut syrizalainen ekonomisti Stefania Georgakakou-Koutsonikou sen sijaan painotti nimenomaan marxilaisen luokkataisteluanalyysin olevan välttämätön työkalu Euroopan tilanteen ymmärtämisessä — enkä usko hänen olleen 70-luvulla vielä syntynytkään.

Tiedonantajan haastattelussa Georgakakou-Koutsonikou kertoo Syrizan noususta ja samalla liikkeen esittämästä yhteiskunta-analyysistä. Hänen mukaansa kapitalismin viimeisimmän kriisi on tehnyt selväksi, että sosialidemokratian utopia työn ja pääoman rauhanomaisesta liitosta, jonkinlaisesta ihmiskasvoisesta kapitalismista, joka voitaisiin valjastaa toimimaan koko kansan hyväksi, on mennyttä.

– Itse asiassa tämä on ollut selvää jo 1970-luvulta ja uusliberalismin noususta saakka. Sosialidemokratia on historiaa. Meillä ei ole paluuta aikaisempien vuosikymmenten vahvaan hyvinvointivaltioon. Sekin oli luokkataistelun tulosta, mutta nyt työväenluokan asema on heikompi. Sosialidemokraattisen mallin tekohengittäminen tuottaa vain kovempaa kapitalistista kuria. Täytyy myös muistaa, että kapitalismi on aina tuottanut suuria kriisejä eikä ole koskaan toiminut työväenluokan etujen puolesta, ei edes hyvinvointivaltion kultakaudella toisen maailmansodan jälkeen.

Hänen mukaansa työväenluokka tarvitsee tänä päivänä entistä enemmän kansalliset rajat ylittävää kamppailua ja kansainvälisen luokkataistelun yhdistämistä.

Euroopanlaajuisesta luokkataistelusta puhui myös Vastavirta-festivaalin paneelissa Helsingissä viime vuonna puhunut Syrizan Eurooppa-politiikan vastaava Yiannis Bournous:

— Siitä lähtien kun kriisi puhkesi Euroopassa, Euroopan vasemmisto on selkeästi alleviivannut, ettei tämä kriisi ole luonteeltaan kansallinen tai hallinnollinen. Olemme selkeästi sanoneet, että tämä on uusliberalistisen kapitalismin kriisi, joka liittyy Euroopan unionin arkkitehtuuriin ja euroalueeseen …

Työmarkkinasuhteiden ja työntekijöiden oikeuksien kiinalaistuminen, julkisten palvelujen alasajo sekä vaurauden väkivaltainen uusjako suurpääoman hyväksi — kysymys ei ole kansojen välisestä sodasta, vaan Euroopan raaimmasta luokkasodasta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Sen sijaan, että suomalainen vasemmisto luopuisi marxilaisuudesta ja luokka-analyysistä poliittisesti epäkorrekteina, vanhentuneina käsitteinä, kannattaisikin sen mielestäni tutustua tarkemmin Euroopan suosituimman vasemmistopuolueen esittämiin näkemyksiin — kenties jopa ottaa niistä mallia!

Me olemme kaikki kreikkalaisia!

Suomen mediaa seuraamalla voi olla vaikea ymmärtää, miksi kreikkalaisten puolesta pitäisi osoittaa mieltä. Heillähän on jo niin monta auttajaa, aina hyväntahtoisesta suomalaisesta EU-komissaarista Olli Rehnistä lähtien. Ja sitten ne kiittämättömät etelämaalaiset eivät edes arvosta, lakkoilevat vain ja marssivat kaduilla ja rikkovat paikkoja vaikka apua tulee täältä pohjolasta oikein isolla kauhalla. Vieläpä kananmunilla meitä heittelevät, nuo lurjukset. Onneksi asiasta voi vääntää vitsejä herraporukalla:

EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn vitsaili aamun tiedotustilaisuudessa ymmärtävänsä, miksi maraton on juuri kreikankielinen sana. Pinnistelyn lopputulos on hänen mukaansa hyvä sekä Kreikalle että muille euromaille. Se on tähän saakka puuttunut viimeinen avaintekijä, jolla Kreikka pääsee kestävän kasvun uralle, Rehn sanoi.
Hänen mukaansa päätös on euromailta myös ainutlaatuinen solidaarisuuden osoitus, johon Kreikalta odotetaan vastavuoroista käytöstä niin, että maan talous alkaa rakentua terveille investoinneille.

Uusi tukipaketti siis hyväksyttiin jälleen täpärästi. Rahahanat pysyvät auki ja Olli Rehnille nauru maittaa. Suurin vitsi tässä kaikessa on tietysti väite, että tällä finanssipelaamisella olisi mitään tekemistä kansojen välisen solidaarisuuden kanssa. Nämä takaukset ovat EU:ta hallitsevan eliittiporukan solidaarisuutta Euroopan suurpankeille. Tavallisten kreikkalaisia ahdinkoa ne ainoastaan lisäävät, sillä tukiin sisältyy ehtoina poikkeuksetta rajuja leikkaustoimenpiteitä jotka ajavat maata yhä kurjempaan tilanteeseen. Tästäkin hyötyvät tietenkin eniten lainanantajat itse.

Kivenkovana ateistinakin on pakko sanoa, että Yleisradion kapinapastori on valtamediassa ainoa ääni, joka uskaltaa sanoa asiat kuten ne ovat:

”Euroopan kapteenit […] kuvittelevat tai ainakin antavat ymmärtää, että homma saadaan haltuun kunhan vain upotetaan kreikkalaiseen mustaan aukkoon vielä muutama sata miljardia. […] Kun autokannen alapuolella onnettomat räpiköivät henkensä hädässä kampittaen toisiaan, yläkannen eliitti voi keskittyä sivistäviin harrastuksiin, kulttuuriin, taide-elämyksiin tai loistoillallisiin.”

Viime viikolla Euroopan suurkaupungeissa ja ympäri maailman mielenosoittajat kuitenkin näyttivät, mitä todellinen solidaarisuus on. Kansainvälisesti toimivan Democracia Real Ya -liikkeen koolle kutsumana 18.2. ihmiset osioittivat, ettei median lietsoma viha kansojen välillä ole todellista. Tukea annettiin niin Kreikan eteläisiltä kohtalontovereilta kuin paremmin toimeentulevista keski-eurooppalaisista kaupungeista, aina rikkaisiin pohjoismaihin ja Brittein saarille saakka. Espanjan tyytymättömien demokratialiike ja New Yorkin Vallataan Wall Street -liike julistivat yhteen ääneen: me olemme kaikki kreikkalaisia!

Tämä voimallinen kansainvälinen viesti on tärkeä monella tapaa, erityisesti koska se heittää syrjään ajatuksen Kreikasta yksittäistapauksena. Kreikkalaisia tukevat mielenosoittajat protestoivat samoja kurjistustoimenpiteitä myös omissa maissaan. Protestien laajuus näyttää konkreettisesti, miten Kreikan kriisi on osa laajempaa aikoinaan USA:n asuntomarkkinakuplasta lähtenyttä finanssikriisiä joka on riepottanut koko maailmaa vuodesta 2008. Tuo finanssikriisi taas osaltaan heijastelee vielä laajempaa kriisiä – koko globaalikapitalistisen maailmantalouden korttitalon huojumista.

Tuo taloutemme pohjimmainen epäoikeudenmukaisuus ja rahavallan synnynnäinen epädemokraattisuus on herättänyt protesteja kaikkialla Wall Streetiltä Espanjaan ja Egyptissä. Kreikassa se vain näyttäytyy räikeimmässä muodossaan. Koko maa on viimeiset vuodet toiminut eräänlaisena laboratoriona, jossa testataan miten pitkälle EU voi mennä. Valtion päämiehiä ja kansanedustajia voidaan vaihtaa jos markkinat niin määräävät. Samoin työväen oikeudet voidaan ohittaa, lakot murtaa sotavoimin. Sama on edessä Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, Irlannissa, ja lopulta myös Suomessa, jos sen annetaan nyt tapahtua Kreikassa.

Mielenosoituksella oli myös muita, kouriintuntuvampia merkityksiä. Helsingissä meitä oli nopealla varoitusajalla kokoontuneena Kreikan suurlähetystön edessä vain n. 30 ihmistä, mutta symbolinen arvo oli joillekin paljon suurempi. Paikalle tulleet suomenkreikkalaiset kiittivät ja syleilivät meitä tapahtuman lopuksi kyyneleet silmissään. Noille median myllytystä ja maanmiestensä nöyryytystä päivästä toiseen seuraaville ihmisille vaatimatonkin tuen osoituksemme oli suuri asia.

Sitä se oli myös tilannetta seuraaville kreikkalaisille mielenosoittajille, jotka keskeltä Syntagman aukion tapahtumia jaksoivat lähettää kiitoksensa jokaiseen tukea lähettäneeseen kaupunkiin erikseen. Vaikka kyseessä eivät ole pienet asiat, pienilläkin teoilla on väliä.

Vappupuhe Pakilan työväentalolla

Terve terve, ystävät ja toverit, ja kiitos tästä kutsusta vappulounaalle. Täällä on ollut mahtavat tarjoilut ja tunnelma sen kun tiivistyy tästä eteenpäin.

Minä olen Sippo Kähmi, monet minut tuntevatkin jo, kaikkia en suinkaan tunne täältäkään yleisöstä. Olen ihan tavallinen postinjakaja ja Kriittisessä ay-verkostossa toimin sihteerinä. Olen luottamusmies ja ammattiyhdistystoiminnassa muuten kaikella tavalla mukana.

Toivotan teille kaikille hyvää työväenluokkaista vappua, työväen juhlaa. Ja vaikka täällä nyt juhlitaan, aion tässä vapputervehdyksessä puhua vähäsen politiikkaa, koska sehän on vappupuheiden tarkoitus.

Tämä vappu on nimittäin työväelle vakava paikka. Erityisesti nyt meidän on syytä muistaa mikä näiden kunniakkaiden perinteiden taustalla oikein on.

Ei vappuna marssita ja pidetä puheita vain siksi, että se on kivaa, mitä se tietenkin on. Me marssimme koska se on aina todellinen keinomme vaikuttaa. Ei työväen valta kumpua kabineteista tai ministerien salkuista vaan kaduilta ja itsenäisestä järjestäytymisestä.

Marssi muistuttaa meitä, että valta on meillä koko ajan jos vain sitä haluamme käyttää. Me olemme se joka voima joka tätä maailmaa pyörittää jokapäiväisellä työllämme. Ja kun me työmme keskeytämme, ryhdymme lakkoon tai vain ylityökieltoon ja marssimme kaduilla, silloin meitä kuunnellaan. Meitä kuunnellaan, koska on pakko.

Nyt meille kerrotaan, että työläisen ainoa keino vaikuttaa on työntää äänestyslipuke laatikkoon neljän vuoden välein ja toivoa parasta. Sanotaan, ettei se ole meidän tyyliä marssia ja osoittaa mieltään, ihan kuin kyse olisi jostain tyylipisteiden keruusta.

”Ne on ne väkivaltaiset ranskalaiset ja kreikkalaiset, jotka polttaa autoja ja rikkoo omaisuutta,” vinoillaan kun pitäisi osoittaa solidaarisuutta. ”Ei kuulu meidän kulttuuriin”, sanotaan.

Mutta ei Suomessakaan tarvi mennä kuin 70-luvulle, ja kaduillamme marssi kymmeniä tuhansia työläisiä. Ei vain vappuna vaan aina kun oli tarve. Niin rakennettiin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta – ei vain työllä vaan myös työstä kieltäytymisellä.

Nyt meillä on kriisi ja hyvinvointiyhteiskunta on brutaalin hyökkäyksen kohteena kaikilla tasoilla. Eläkeikä, peruspalvelut, yleissitovuus, jopa lakko-oikeus vaaditaan uhriksi talouden alttarille.

Mutta tässä ei ole mitään uutta. Työnantajien vaatimukset ovat pysyneet samoina. Uutta on ettemme enää marssi vastalauseeksi. Emme esitä omia tinkimättömiä vaatimuksiamme vaan myötäilemme ja pyydämme kauniisti: ”Älkää lyökö ensi kerralla niin kovaa.”

Kävin taannoin vaimoni kanssa valokuvanäyttelyssä, johon oli kerätty Ristan valokuvia 70-luvun Helsingistä, ja niissä kaikissa näkyi miten työväki kamppaili omien oikeuksiensa puolesta. Kun heidän talojaan yritettiin purkaa, ja he ottivat asuntopolitiikan omiin käsiinsä. Kaikkialla politiikassa ihmiset itse ottivat asiansa ajettavakseen ja lähtivät kaduille osoittamaan mieltään saadakseen muutoksen aikaan.

Nyt kun me emme enää marssi, koko politiikasta on hävinnyt vastuullisuus. Ihmiset ajattelevat, ettei millään ole enää väliä. Että poliitikot ovat niin kaukana kansan ulottumattomissa, ja se Euroopan unionikin on jossain tuolla niin hillittömän kaukana ettei niihin voi vaikuttaa mitenkään. Me luulemme olevamme voimattomia, koska emme muista vallan olevan koko ajan käsissämme.

Täällä ollaan ylpeitä, miten ay-liikkeessä istutaan samassa pöydässä ministerien kanssa ja tarjotaan niille puuroa. Meidän oma lehtemme, Palkkatyöläinen, antaa Olli Rehnille monta sivua palstatilaa kehua, miten hyvin Kreikassa hoidetaan taloutta kuriin ja kasvatettu kilpailukykyä.

Kreikka on samalla varoittava ja inspiroiva esimerkki. Kävin siellä viime kuussa Kreikassa Maailman ammattijärjestöjen liiton 16. kongressissa Ateenassa. Siellä porvaristo EU:n mandaatilla on käynyt toteuttamaan samaa ohjelmaansa, jota meiltäkin vaaditaan.

Talouskurin ja kilpailukyvyn kirosanat ovat Kreikassa tarkoittaneet ay-liikkeen neuvottelu- ja lakko-oikeuksien jäädyttämistä väkivalloin. Siellä kun mennään lakkoon, armeija kutsutaan paikalle murtamaan työväen järjestäytymistä. Vapautta, demokratiaa ja muita ns. läntisiä arvoja juhlapuheissaan puolustava EU paljastuu meistä muutaman tuhannen kilometrin päässä markkinoiden diktatuuriksi, jossa ihmisoikeudet polkee lokaan sotilaan saapas.

Ja tällaisesta törkeästä meiningistä huolimatta täällä meillä ay-liike antaa solidaarisuuden sijasta kehuja säästölinjalle. Radikalismin ja EU-kriittisyyden hävittyä ay-liikkeestä koko vasemmisto on menettänyt uskottavuutensa. Onko siis ihme, että täällä Suomessa protesti on valunut tasaiseen tahtiin oikealle?

Oikeistolla ei ole mitään ongelmia kritisoida Euroopan unionia, ja he keräävät äänisaaliin. Mutta heidän protestinsa jää pelkäksi puheeksi. Nyt sanojen syöminen on aloitettu välittömästi vaalien jälkeen. Meidän kamppailumme sen sijaan jatkuu taukoamatta. Luottamusmiehenä törmään säästökuurien ja tehostamisen vaikutuksiin päivittäin.

Tänä vappuna meidän on syytä palauttaa mieliimme, että nämä arkipäivän tapahtumat toistuvat Euroopassa ja maailmassa. Meidän pitää muistaa kamppailevat toverimme etelässä ja ympäri maailman. Kolumbiassa, jossa meitä ammutaan. Irakissa, Iranissa, koko Lähi-idässä, jossa on nyt aivan uudenlainen tilanne. Siellä uudet itsenäiset ay-liikkeet johtavat diktatuurin vastaista rintamaa.

He muistuttavat meitä, miksi vappuna marssitaan. Ei huvikseen vaan siksi, että olemme osa suurta kansainvälistä, yhteistä työväenliikettä.

Ateenan kongressi loppui luonnollisesti Kansainväliseen, kuten täällä meilläkin. Ja siellä sen laulun merkitys kävi hienosti ilmi, kun kaikki 800 edustajaa yli sadasta maasta lauloivat sen omilla kielillään.

Se ajatus meidän kaikkien kannattaa painaa mieleen kun käymme laulua itse vappuna laulamaan – erityisesti nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa muukalaisviha, rasismi ja kaikki muu iljettävä on päässyt valloilleen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Meidän on muistettava, että me olemme liike joka kamppailee sellaisen maailman puolesta, jossa kansat on veljet keskenään. Se on lopullinen syy, miksi me olemme täällä tänään, miksi heilutamme punaisia lippuja ja marssimme.

Toivotan teille erinomaista vappua. Nyt juhlitaan ja lauletaan lauluja.

Mutta pidetään huoli että seuraavan kerran kun punaiset liput liehuvat ja työväki marssii kaduilla ja heittämässä ilmoille iskulauseita, se ei ole vappuna. Ehkä se on ensi kuussa, ehkä jo ensi viikolla. Vuoden ympäri, niin kauan kuin riittää vääryyksiä täällä tai muissa maissa. Niin kauan kuin työväellä on oikeuksia vaadittavana, mitä meillä todellakin on.

Pidetään huoli että kaduilla liehuvat punaiset liput eivät ole vain hiljalleen unohtuva perinne, vaan osa tämän päivän todellista kamppailua.

Kiitoksia!

Nyt ryskyin murtuu pakkovalta

Hulinat Kreikassa jatkuu.

Sillä aikaa toisaalla:

Lehti: Kreikka käyttää hätälainastaan 8 miljardia euroa aseisiin

Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan Kreikka tuhlaa euromailta saamiaan rahoja tankkeihin ja hävittäjiin.

Kreikka aikoo käyttää euromailta ja IMF:ltä saamaansa hätälainaa aseisiin, väittää saksalainen Der Spiegel -lehti ja toimittaja Jane Burgemeister verkkosivuillaan.

Tietojen mukaan Kreikan pääministeri Giorgios Papandreou on jo päättänyt ostaa saksalaiselta aseteollisuudelta kaksi sukellusvenettä, Leopard 2 A -panssarivaunuja ja Eurofighter-hävittäjiä.

Ostosten hinta olisi noin 8 miljardia euroa, ja lehden tietojen niistä sovittiin, jotta Saksa lähtisi mukaan Kreikan avustamiseen.

Euromaiden tukipaketti Kreikalle on 110 miljardia euroa, josta Saksan osuus on suurin eli 20 miljardia euroa.

Älä osta päivän Iltalehteä, mutta mieti silti onko tässä mitään tolkkua. Nato-vetoisessa EU:ssa peruspalvelut voi leikata, ay-liikkeen voi mitätöidä ja demokratian jäädyttää, kunhan aseisiin riittää raha. Eikä tässä ole kyse vain Kreikan hallituksen sikailusta vaan Lissabonin sopimuksen velvoitteista…

Kreikan kommunistisen puolueen keskuskomitean tervehdysviesti SKP:n edustajakokoukselle

Tässä kapitalistisen kriisin tilanteessa pääoman hyökkäys muuttuu yhä tiukemmaksi. Porvarilliset hallitukset ottavat käyttöön kovat kansanvastaiset keinot, jotka ovat osa pääoman yleistä strategiaa. Niitä on edistetty tasaisesti vuosien aikana ja ne on lisätty EU:n strategiaan. Toverit, sallikaa meidän kertoa teille maamme tapahtumista. Sosialidemokraattisen PASOK-puolueen hallituksen keinot Kreikassa ovat laaja sotatoimi työläisten kustannuksella, joka johtaa suuren kansanosan yhä kasvavaan köyhtymiseen leikkaamalla radikaalisti tulotasoa ja lakkauttamalla olemassaolevan sosiaaliturvan ja työväen oikeudet.

Nämä keinot palvelevat kahta perustarkoitusta: 1) työn hinnan yhä jatkuva pienentäminen jatkuvasti halvemman työvoiman takaamiseksi kapitalisteille, 2) pääomien turvaaminen – kautta lainojen jotka jälleen lankeavat Kreikan kansalle – joilla rahoitetaan ja tuetaan pankkeja, teollisuusjohtajia ja laivanomistajia. Me hylkäämme kapitalistien huolet alijäämistä ja veloista jotka ovat plutokratian itse aiheuttamia liikevoitoilla, verohelpotuksilla ja tukiaisilla, sekä Naton valtaisalla asevarustelulla. Puolueemme levittää sanomaa: ainoa ratkaisu plutokratiaan on konkurssi. Vallan tulisi vaihtaa käsiä, monopolit tulisi sosialisoida jotta kansa ei joutisi maksamaan kriisiä. Kansanvastaisia keinoja eivät ole asettaneet vain EU ja IMF, vaan ne ovat kreikkalaisen plutokratian ja sen puolueiden hyväksymiä ja yhdessä muovaamia.

Kreikan kommunistinen puolue KKE esittää erityisiä toimia kapitalistisen kriisin tilanteessa. Me kamppailemme tauotta työtätekevien ihmisten välittömien hyötyjen puolesta ja tulemme jatkamaan niin että liikkeen voima kykenee määräämään toimia joilla akuutteja ongelmia vähennetään ja kansan oloja helpotetaan. Kapitalismin olosuhteissa kansan hyöty edellyttää kuitenkin myös luokkataistelun kehittämistä.

Meidän maassamme kapitalistit ovat jo kohdanneet vahvan vastarinnan ja taistelun aallon. Yritykset mustamaalata kamppailuja ja järjestelmän mekanismien organisoimat provokaatiot kohtasivat järjestäytyneen työväenliikkeen vastatoimet.

Kreikassa järjestetyt kahdeksan lakkoa ovat tärkeä kokemus työväenluokalle ja arvokas perintö. Luokkakantaisen keskittymän muodostaminen työväen ammattiyhdistysliikkeeseen on näytellyt keskeistä roolia. Tämä keskittymä on Kaikkien työläisten militantti rintama PAME, joka yhdistää kaikki luokkapohjaiset ammattiliitot, federaatiot ja työväen keskukset ympäri maan.

Samaan aikaan puolueemme taistelee kaikin voimin kamppailun laajentamiseksi ja sen poliittisen suuntauksen vahvistamiseksi. Olemme tulleet lopputulokseen, että nykyisessä tilanteessa työväen kestävyys luokkataistelussa edellyttää kamppailun suuntaamista vallan kysymykseen. Kun porvarit tuovat esiin vain kapitalismin strategian yksisuuntaisen tien, työväen tulisi tuoda esille toisenlaista valtaa, toisenlaista kehityskulkua, ilman pääomaa, kapitalismia ja riistoa. Juuri tämän työväen vastaisia toimia vastaan käydyn kamppailun kautta kommunistien on luotava olosuhteet joissa haastetaan, murretaan ja syöstään vallasta kapitalistinen riistojärjestelmä. Sen lisäksi tuomme esiin avoimesti oman vaihtoehtoisen talousmallimme, joka perustuu keskittyjen tuotantovälineiden sosialisointiin, keskitettyyn suunnitteluun ja työläisten hallintoon, ja jossa koulutus-, terveys-, sosiaalihuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat yksinomaan maksuttomia ja julkisia. Tällainen talous tulee pohjautumaan toisenlaiseen valtaan joka kukistaa monopolien vallan ja rakentaa uusia kansan instituutioita.

Puolueemme mielestä Leninin esittämä kannanotto artikkelissa ”Euroopan Yhdysvaltojen” sloganista, jossa hän totesi että sellainen unioni on joko mahdoton tai taantumuksellinen, on osoitettu todeksi. Euroopan yhteisö EY ja myöhemmin EU Maastrichtin sopimuksella (jonka puolesta äänesti jokainen puolue KKE:ta lukuunottamatta) todisti olevansa pääoman liittouma joka tähtää työväen oikeuksien poistamiseen ja kapitalistien voittojen suojelemiseen.

Kreikka ei ole ainoa maa jossa työläisvastaisia toimia päättäväisesti ajetaan. Maastrichtin sopimuksen mukaisesti vastaavaan suuntaan ollaan menossa useassa EU-maassa. EU:ta, Euroopan keskuspankkia, Kansainvälistä valuuttarahasto IMF:ää, Natoa tai muita imperialistisia organisaatioita ei voi inhimillistää; eikä voida niiden ylläpitämää järjestelmää, kapitalismia. Meillä ei tulisi olla illuusioita, että EU:n imperialistinen luonne voisi muuttua. Emmekä voi asettaa liikevoittoja kansan edelle. Itse asiassa kysymys on kuinka luomme järjestelmän ilman kapitalistisia voittoja! Siksi puolueemme vaatii maamme irtautumista sekä EU:sta että Natosta ja kutsuu luomaan rintaman joka voi aurata tien Kreikalle jossa valta ja talous kuuluu kansalle, sosialistiselle Kreikalle.

Eurooppalaisen unelman raunioilla

Euroopan vasemmiston ay-verkosto kokoontui Helsingissä 8.5.2010, aiheenaan julkinen sektori ja sen alasajo. Aihe oli polttavan ajankohtainen, sillä Kreikan kautta koko Euroopan unionissa julkiset palvelut ovat yhä brutaalimmaksi muuttuvan hyökkäyksen kohteena.

Seitsemättä kertaa kokoontuva verkosto oli kutsunut alustamaan JHL:n eurooppalaisen kattojärjestön EPSU:n kansliapäällikkö Carola Fischbach-Pyttelin. Kahdeksaa miljoonaa julkisten alojen työläistä edustava liitto on käynyt monia kamppailuja EU-tasolla, viimeisimpänä työaikadirektiivistä.

Fischbach-Pyttelin mukaan julkista sektoria ei saa jättää perustavasti epävakaiden markkinoiden hoidettavaksi, sillä se on elintärkeä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden luoja. Eurooppa tarvitsee sitä nyt enemmän kuin koskaan päästäkseen ylös ahneiden pankkiirien luomasta kriisistä, mutta EU:n politiikka on täysin päinvastaista. Nyt Kreikasta on tehty laboratorio, jossa EU kokeilee miten pitkälle se voi mennä.

Kaikki olivat yhtä mieltä, ettei tukipaketilla auteta kreikkalaisia vaan juuri niitä tahoja jotka kriisin aiheuttivatkin – pankkeja ja rahoituslaitoksia. Kreikka on maksanut jo 300 miljardia euroa pelkkää korkoa. Ateenan kuntatyöläisten liiton Costas Isychos ei peitellyt närkästystään. – Ei tämä ole apupaketti, tämä on silkkaa koronkiskontaa! IMF käskee meidän sulkea tuottamattomat sairaalamme. Kuinka sairaala voisikaan olla tuottava? Pitäisikö sen olla supermarketti?

Kielikuvia ei säästelty tilanteen kestämättömyydestä puhuttaessa. Nuria Lozanon mielestä kyse on taloudellisesta terrorismista, jossa ihmiset heitetään pillastuneena laukkaavien markkinoiden kavioiden alle. Toisaalta puhuttiin markkinoiden diktatuurista, sillä demokratia on Kreikassa käytännössä lakkautettu. Työehtosopimuksista ei enää voi neuvotella ja valitusoikeutta ei ole kun EU ja IMF ulosmittaavat valtion toimintoja.

Vain Naton sotakoneiston budjetti pysyy ennallaan. Kreikkalaiset toverit muistuttivat, että samalla kun pääministeri Papandreou on neuvotellut lainoista, Kreikka on vieläkin neljänneksi suurin aseostaja suhteessa bruttokansantuotteeseensa.

Ahneet kreikkalaiset myytti

Suomen mediassa Kreikan katastrofi on pöyristyttävästi onnistuttu kääntämään laiskojen työläisten ja etenkin ahneen ay-liikkeen aiheuttamaksi. Iso numero on tehty varhaisesta eläkeiästä ja esimerkiksi metsureiden ulkotyölisistä. Verkoston kreikkalaisten vieraiden lyödessä faktoja pöytään valtamediaan pesiytyneet väitteet paljastuivat nopeasti vääristelyksi ja suoranaiseksi valehteluksi.

Kaikkine lisineenkin kreikkalaiset metsurit nimittäin saavat moninkertaisesti suomalaisia pienempää palkkaa. Keskimääräisesti tavallinen duunari painaa tuhannen euron kuukausipalkalla 42 tunnin työviikkoa, ja jää eläkkeelle 61,4 vuoden iässä. EU:n oma Eurostat tietää kertoa, että tämä on selvästi eurooppalaisen keskitason 61,1 yläpuolella. Julkisen sektorin osuus työvoimasta on myös selvästi pienempi kuin vaikkapa Ranskassa tai Hollannissa – ja palkkataso jatkuvassa laskussa.

Myös Synaspismós-puolueessa toimiva Isychos totesi laissez faire-dogman tulleen tiensä päähän – eikä se ole enää vasemmistolainen mielipide vaan objektiivinen fakta. Viimeistään Kreikka osoittaa ettei vuonna 2008 alkaneessa lamassa ole kyse vain yksittäisistä finanssikriiseistä vaan koko globaalin kapitalistisen järjestelmän mahdottomuudesta. – Ongelma koskee Välimeren valtioiden lisäksi koko Eurooppaa ja maailmaa. Kyse on maailmanlaajuisesta markkinavoimien sodasta yhteiskuntaa vastaan, latasi Isychos.

Sekä Fischbach-Pyttel että Isychos nostivat puheenvuoroissaan esiin idean eurooppalaisesta unelmasta. Se ei ole sama kuin american dream tai EU:n ajama neoliberaali markkinoiden määrittelemä järjestelmä, vaan sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta jossa toimii vanha kreikkalainen keksintö – demokratia. Jos Euroopan komissio ei halua sitä rakentaa, on meidän mentävä kaduille toteuttamaan se itse.

Julkaistu Tiedonantajassa ja