Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esitti tiistaina vastauksensa eduskunnan välikysymykseen tulo- ja terveyserojen radikaalista kasvusta. ”Tilastoja on helppo vääristellä ja niiden taakse on helppo piiloutua,” selitteli Katainen.
Ministeri todisti väitteensä välittömästi todeksi piiloutumalla Tilastokeskuksen vuoden 2009 tuloerojen kehitystä kuvaavan tilaston taakse. Taika-Jimiltä opitun maagisen eleen siivittämänä Katainen totesi, että tuloerot ovat supistuneet jokaisena vuonna, jolle nykyhallitus on laatinut budjetin.
Ja toden totta, jos tilastoa äkkiseltään katsoo, tuloerot vaikuttavat supistuneen. Rikkaiden ja köyhien käyrät ovat lähempänä toisiaan kuin vuosi sitten. Tyhmempi voisi tästä päätellä, että Suomi on muuttunut tasavertaisemmaksi ja luokkaerot kaventuneet.
Kyseessä on täysi silmänkääntötemppu, sillä erojen kaventuminen johtuu rikkaimman yhden prosentin pääomatulojen pienenemisestä. Pääomatulojen romahdus puolestaan johtuu finanssikriisistä ja lamasta, joista hallitus tuskin haluaa ottaa vastuuta niskoilleen. Rikkaat ovat siis joutuneet luopumaan kolmannesta yksityisveneestään tai lomahuvilastaan, mutta köyhimmillä ei mene yhtään sen paremmin.
Lähde: Trends in top income shares in Finland 1966-2007 (Riihelä-Sullström-Tuomala 2010)
Tarkkasilmäisempi näkee tilastosta, että pienituloisimmassa kymmenesosassa asuntokuntaväestöä reaalitulojen kasvu oli vain puoli prosenttia. Tämä puolen prosentin kasvu ei mitenkään riitä kasvaneen verotuksen, inflaation ym. vaikutusten kompensoimiseen. Käytännössä pienituloisilla menee siis itse asiassa selkeästi huonommin kuin viime vuonna ja heidän tulotasonsa on yhä kauempana muista tuloluokista.
Lähde: Trends in top income shares in Finland 1966-2007 (Riihelä-Sullström-Tuomala 2010)
Tilastokeskuksen tilastosta ei myöskään ilmene, että pienituloisiksi luettavia on yhä enemmän ja pitkäaikaisemmin. Sitä varten on katsottava eri tilastoa. Talouselämä-lehden artikkeli kertoo, että Suomessa oli viime vuonna 477 000 pitkittyneesti pienituloista, jotka ovat kuuluneet pienituloiseen asuntokuntaan kolmen edellisvuoden aikana vähintään kahtena vuotena. Yle Uutiset puolestaan kertoi viime kuussa, että huonotuloisten keskuuteen on kasvanut lähes tuloton kurjalisto.
– Kurjien joukko on kasvussa. Köyhienkin kesken tapahtuu eriarvoistumista. Niiden, jotka elävät pelkällä perustyöttömyysrahalla, köyhyysaste on jo 90 prosenttia. Ja noin puolet pelkkää kansaneläkettä saavista yksinäisistä ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella.
Samaa sanomaa kertoo satojen metrien hiljainen jono, joka kaartaa esimerkiksi Helsingin Myllypurossa elintarvikejaolle jo aamulla. Monien rahat eivät riitä edes bussiin, vaan leipäjonoon kahlataan rännässä.
Köyhyystutkija, professori Olli Kangas selittää niitä tilastoja, jotka näyttävät, että suhteellinen köyhyys olisi laskenut.
– Asia seurailee taantuman myötä edellislaman latuja: keskitulo, josta köyhyysraja lasketaan on myös laskenut.
Kankaan mukaan se, millä vauhdilla köyhyys on lisääntynyt tässä maassa, hakee vertaistaan OECD-maiden joukossa.
Lähde: Trends in top income shares in Finland 1966-2007 (Riihelä-Sullström-Tuomala 2010)
Muutkin pienemmät tuloluokat ovat jymähtäneet suunnilleen samalle palkkatasolle vaikka hintataso ja kulutuksen verotus nousevat kohisten. Suurimmalla osalla väestä reaalitulot kasvoivat toissa vuonna noin 2 prosenttia, kun uusin virallinen inflaatioluku on 2,9 prosenttia. Esimerkiksi elintarvikkeiden hinta on kallistunut vuodessa kuitenkin vielä paljon enemmän. Talouselämä tarjoilee lisää lukuja:
Erityisen kalliiksi elämä on käynyt, jos aikoo tehdä keittiössä jotain. Esimerkiksi vuosi sitten joulukuussa kilo paprikaa maksoi Tilastokeskuksen mukaan 2,87 euroa. Viime joulukuussa hinta oli 4,80 euroa. Hinnankorotus on 67 prosenttia.
Muita hurjia nousijoita: kukkakaalin kilohinta on noussut 2,55 eurosta 3,70 euroon. Korotusta 45 prosenttia. Myös sipulit (65 prosenttia), porkkanat (35 prosenttia) ja banaanit (24 prosenttia) ovat kallistuneet tuntuvasti.
Hinnoissaan on myös puolen kilon kahvipaketti. Vuoden 2009 jouluna se maksoi keskimäärin 2,79 euroa. Vuoden 2010 joulukuussa hinta oli 3,55 euroa.
Ja annas olla kun likaiset astiat pitäisi tiskata. Konetiskiaineen kilohinta on noussut 58 prosenttia 6,07 euroon.
Tuloerotilasto ei myöskään näytä esim. kotitalouksien velkaantumiskehitystä, joka on ollut jatkuvassa kasvussa. Tässä ei liene mitään yllättävää – kun ostovoimaa ei ole, se pitää keksiä tyhjästä.
***
Köyhyydestä puhuminen on ajankohtaista juuri nyt. Tiedotusvälineissä todetaan, että ”köyhiä on jatkossa yhä enemmän”. Se kerrotaan meille ilmoitusasiana. Porvarihallitus pesee kätensä ja tarjoaa leipäjonoille mahantäytteeksi korillisen tilastoja ja julkilausumia.
Köyhyys ei kuitenkaan ole mikään luonnonlaki, johon me emme voisi vaikuttaa. Eriarvoisuutta on kasvatettu tietoisella politiikalla ja samalla tavalla sitä voidaan myös vähentää.
Hyvä, jos eduskunnassakin tämä on vihdoin ymmärretty!
Intervention by Sippo Kähmi of the Finnish Network of Critical Trade Unionists (KRAY) in Rome, Italy, at the conference of the World Federation of Trade Unions (WFTU) European Regional Office (EUROF) October 2, 2010. The CTU Network is an informal, cross-union, cross-political network emphasizing radical and independent grassroots trade union activism.
Text of the speech in English and Finnish:
Dear comrades,
First of all, we wish to thank the WFTU regional office and our Italian hosts USB for the invitation to participate in this congress as observers. I was also honored that we had the chance to take part in the 65th anniversary celebration.
My name is Sippo Kähmi, and I’m here as the representative of the Finnish Network of Critical Trade Unionists. We are a cross-union, cross-political network of trade union activists. For an example, I am a shop steward of the Finnish Post and Logistics Union PAU.
The current goal of our network is to reignite discussion, bring forward radical alternatives and analyze the true reasons behind the current crisis. Our purpose is also to bring the trade union movement closer to ordinary union members. As the structures of union officialdom recede further into a shroud of bureaucracy, we try to remind people of the basic fighting traditions of the workers movement.
I heard from comrades yesterday that Finland has the reputation of a model society without a need for struggle. I am here to tell you, from my perspective as a young trade unionist, those days are long gone if they ever existed.
While we have a relatively high degree of organization, class consciousness has practically disappeared, while class contradictions are now stronger. The latest data says we have 800 000 people in Finland living under the official poverty line out of a population of 5 million. Our system is unjust and must be changed.
Unemployment is out of control especially among young people. An entire generation of youth is forced to try to make a living without any long term employment. Precarious work, labour renting firms and migrant workers ensure the continuing growth of both a pool of easily exploitable reserve labour and an underclass of permanently unemployed.
Although not officially, the Finnish trade union movement has in practice abandoned these members of the working class who do not have conventional jobs. This is not acceptable to us. It is of critical importance that trade unionists everywhere stand together with the unemployed, the precarious workers and the exploited migrants.
There are many other problems. Although the Finnish people are mostly against NATO membership, Finnish foreign and military policy is increasingly linked with NATO operations, such as the criminal war in Afghanistan.
Another problem is the lack of affordable housing. Apartments have become a commodity to be traded instead of a basic necessity. So have public services, which are being privatized and shut down at an alarming rate.
Basic health, transportation, school and postal services are no longer every citizen’s right but products that must turn a profit or be eliminated. Traditional postal service in particular is being torn down by EU directives with remarkable aggression. I agree with the comrade from Britain who spoke yesterday – the problem is not EU policy, it is the European Union itself.
When we question this logic of profit over people, there are always two reasons we hear – either it’s because of the economy and competitiveness, or because the European Union says so. The message is: There Is No Alternative, and there’s nothing anyone can do about it. We hear this not only from the government and the employers organizations, but the official trade unions.
Because of this, the political field is shifting further to the right, not the left. We have seen the rise of a right wing populist party just like many other European countries. They have hijacked the rightful indignation of workers and channeled it to fuel racism and xenophobia. A recent study claimed over ten percent of the Finnish industrial labour movement vote for the populists instead of workers parties.
Yet still, in the face of all these alarming developments, the official trade union movement remains committed to so-called social dialogue with the employers and the neoliberal politics of the European Union. Although we face constant, harsh attacks on our rights from the employers and the bourgeoisie politicians, the federations insist on maintaining good relations with the powerful, rather than organize resistance. Instead of a fighting movement of workers, they function more as service providers for the interests of capitalism.
But the Finnish working class has not lost its fighting spirit. In the past few years we have seen some courageous struggles, for example the strike for wages organized by Tehy, the union of nurses. But a lack of solidarity inside the trade union movement has left each union to fight its own battles, keeping most of our struggles local.
Recently the central trade union federations did manage to repeal an attempt to further raise the retirement age with the threat of a possible general strike. But even here, they keep the door open for negotiations, even though the retirement age in Finland is already among the highest. We have even heard talk the retirement age should be raised to 70 years.
It is this sorry situation that creates the material need for a critical network of activists, working from the bottom up, independent of union bosses and bureaucracies. On the European Day of Action, 29th day last month, we saw this when our network was the only trade union group demanding local action and solidarity for our fighting European comrades. In a very short time, we managed to organize events in cities and towns all over the country.
We are now seeing the first signs of organized resistance in Finland. Our country is emerging from a long period of class collaboration that began in the 1990s, but we are only just beginning to gather our forces. It is almost as if we are rebuilding the movement from scratch.
Meetings such as this are of special importance to us, as we are searching for and in need of international contacts. We are also eager to learn from the experiences of struggling movements all over the world and willing to develop cooperation.
Our network and all of us here need to hear of the positive experiences and victories of trade union movements in different countries. They have a crucial significance – that even in the most difficult conditions, we can achieve something and make a difference.
On behalf of our network, we wish you a successful conference and many victories in struggle.
Hyvät toverit,
Ensinnäkin haluamme kiittää MALin aluetoimistoa ja italialaisia isäntiämme
USB:tä kutsusta tarkkailijaksi tähän kongressiin. Oli myös kunnia osallistua MALin 65-vuotisjuhlaan.
Nimeni on Sippo Kähmi, ja edustan täällä suomalaista Kriittistä ay-verkostoa. Olemme liittojen välinen, poikkipoliittinen ay-aktiivien verkosto. Esimerkiksi itse olen luottamusmies Suomen Posti- ja logistiikka-alan unionissa PAUssa.
Verkostomme nykyinen tehtävä on keskustelun käynnistäminen, radikaalien vaihtoehtojen esiintuominen ja nykyisen kriisin todellisten syiden analyysi. Tarkoituksenamme on myös tuoda ay-liike lähemmäksi tavallista jäsenistöä. Kun liittojen viralliset rakenteet etääntyvät byrokratian verhon alle, me yritämme muistuttaa ihmisiä taistelevan työväenliikkeen perinteistä.
Kuulin tovereilta eilen että Suomella on maine malliyhteiskuntana, jossa kamppailuja ei tarvitse käydä. Olen täällä kertomassa teille nuoren ay-aktiivin näkökulmasta, että nämä päivät ovat menneet kauan sitten, jos sellaisia on ylipäätään ollutkaan.
Vaikka meillä on suhteellisen korkea järjestäytymisaste, luokkatietoisuus on käytännössä kadonnut – vaikka luokkaristiriidat ovat voimakkaampia kuin koskaan. Viimeisimpien tietojen mukaan meistä viidestä miljoonasta 800 000 ihmistä elää virallisen köyhyysrajan alapuolella. Järjestelmämme on epäoikeudenmukainen ja tarvitsee muutosta.
Työttömyys etenkin nuorien keskuudessa on riistäytynyt hallinnasta. Kokonainen nuori sukupolvi on pakotettu elämään vailla pysyvän työsuhteen turvaa. Prekaari työ, vuokrafirmojen ja siirtötyöläisten käyttö takaavat sekä helposti hyväksikäytettävän työvoimareservin että pitkäaikaistyöttömien alaluokan kasvun.
Vaikkakaan ei puheissa, suomalainen ay-liike on käytännössä hylännyt nämä työväenluokan jäsenet joilla ei ole perinteistä työsuhdetta. Me emme voi hyväksyä tätä. On kriittisen tärkeää että ay-väki kaikkialla seisoo työttömien, prekariaatin ja siirtotyöläisten rinnalla.
Monia muitankin ongelmia on. Vaikka valtaosa suomalaisista on NATO-jäsenyyttä vastaan, suomalainen ulko- ja sotilaspolitiikka on kasvavassa määrin sitoutunut NATO-operaatioihin, kuten rikolliseen Afganistanin sotaan.
Eräs ongelmamme on kohtuuhintaisten asuntojen puute. Asunnoista on tullut perusoikeuden ja -tarpeen sijaan kauppatavaraa. Niin myös julkisista palveluista, joita yksityistetään ja ajetaan alas hälyttävällä tahdilla. Peruspalvelut kuten terveydenhuolto, liikenne, koulutus ja postipalvelut eivät ole enää kansalaisoikeuksia vaan tuotteita joiden on tuotettava voittoa tai ne lakkautetaan.
EU:n direktiivit ovat hyökänneet erityisellä raivolla etenkin perinteisten postipalvelujen kimppuun. Olen samaa mieltä eilen puhuneen brittiläisen toverin kanssa – ongelma ei ole ainoastaan että EU tekee vääränlaista politiikkaa, vaan Euroopan unioni itsessään.
Kun me kyseenalaistamme tämän voitontavoittelun logiikan, meille tarjotaan aina kahta selitystä – joko se johtuu taloudesta ja kilpailukyvystä, tai siitä että Euroopan unioni sanoo niin. Viestinä on, ettei vaihtoehtoja ole, eikä kukaan mahda sille mitään. Me emme kuule tätä ainoastaan hallitukselta ja EK:lta, vaan myös liitoiltamme.
Tästä johtuen poliittinen kenttämme siirtyy jatkuvasti oikealle, ei vasemmalle. Olemme nähneet oikeistopopulistien nousun kuten monet muut Euroopan maat. He ovat kaapanneet työväen oikeutetun suuttumuksen ja kanavoivat sen rasismiin ja muukalaisvihaan. Erään tutkimuksen mukaan yli 10% SAK:n jäsenistä äänestää populisteja työväenpuolueiden sijaan.
Silti, kaikista näistä hälyttävistä tapahtumista huolimatta, virallinen ay-liikkeemme jatkaa sitoutumistaan työnantajien kanssa neuvotteluun ja EU:n uusliberaaliin politiikkaan. Vaikka joudumme kestämään EK:lta ja porvaripoliitikoilta jatkuvia, raakoja hyökkäyksiä oikeuksiamme vastaan, keskusliittomme vaativat hyvien suhteiden ylläpitoa valtaapitävien kanssa vastarinnan järjestämisen sijaan. Taistelevan työväenliikkeen sijaan ne toimivat enemmänkin palveluntarjoajina kapitalisteille.
Mutta suomalainen työväenluokka ei ole menettänyt taisteluhenkeän. Viime vuosina olemme nähneet muutamia rohkeita kamppailuja, kuten Tehyn lakko hoitajien palkkojen puolesta. Mutta liikkeen sisäisen solidaarisuuden puute jättää jokaisen liiton käymään omia taistelujaan paikallisesti.
Äskettäin keskusjärjestöt pystyivät torjumaan eläkeikien korotusyrityksen yleislakon uhalla. Mutta tässäkin tapauksessa haluttiin jättää ovi auki neuvotteluille, vaikka eläkeikämme on jo yksi korkeimmista. Olemme kuulleet jopa puhetta rajan nostamisesta 70 vuoteen.
Tämä surkea tilanne luo todellisen tarpeen ay-aktiivien verkostolle, joka toimii alhaalta ylös, ay-johdon ja byrokratian ohi. Näimme tämän käytännössä eurooppalaisena toimintapäivänä 29. viime kuuta, kun KRAY oli käytännössä ainoa taho joka vaati paikallista toimintaa ja solidaarisuutta eurooppalaisten toveriemme kamppailuille. Hyvin lyhyessä ajassa pystyimme järjestämään tilaisuuksia kaupungeissa ympäri maan.
Tässä näemme ensimmäiset merkit järjestäytyneestä vastarinnasta Suomessa. Maamme on pääsemässä irti pitkästä 90-luvulla alkaneesta luokkasovun ajanjaksosta, mutta olemme vasta keräämässä voimiamme. On melkein kuin joutuisimme rakentamaan koko liikkeen uudelleen tyhjästä.
Tapaamiset kuten tämä ovat meille erityisen tärkeitä, sillä etsimme ja tarvitsemme kansainvälisiä kontakteja. Olemme myös innokkaita oppimaan eri maiden kamppailevien liikkeiden kokemuksista ja halukkaita kehittämään yhteistyötä.
Verkostomme ja meidän kaikkien täällä tulee kuulla eri maiden ay-liikkeiden myönteisistä kokemuksista ja voitoista. Niillä on keskeisen tärkeä merkitys – vaikeimmissakin olosuhteita on mahdollisuus saada jotain aikaiseksi ja vaikuttaa.
Verkostomme puolesta toivomme teille onnistunutta konferenssia ja monia voittoja kamppailuissanne.
Kriittisen ay-verkoston KRAY:n haastattelussa helsinkiläisiltä duunareilta kysyttiin, miksi he aikovat osallistua Euroopan ammattijärjestöjen yhteiseen toimintapäivään 29.9.2010 leikkauspolitiikkaa vastaan. Miksi liittojen ja kansojen välinen solidaarisuus on työväenliikkeelle tärkeää? Miksi työläisten kannattaa nousta vastarintaan oikeistolaisen talouspolitiikan kumoamiseksi?
Helsingissä 29.9. tapahtuman paikka on Hakaniemen tori ja aika klo 16. Pääkaupunkiseudun Ammatillinen Paikallisjärjestö, Kriittinen ay-verkosto KRAY ja lukuisa joukko ammatillisia aluejärjestöjä, ammattiosastoja ja kansalaisliikkeitä järjestävät Toritapahtuman Hakaniemen torilla klo 16.00 — 18.00.
Eurooppalaisen ay-liikkeen toimintapäivänä 29. syyskuuta Euroopan työväki lähettää Brysseliin voimakkaan viestin: Me kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista.
– Meidän selkänahoistamme on revitty jo liikaa. Jatkuvat julkisen sektorin leikkauskuurit ainoastaan syventävät todellista ihmisten kriisiä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tämä on totta kaikkialla missä leikkauksiin on ryhdytty, myös Suomessa, sanoo Kriittisen ay-verkoston aktiivi Sippo Kähmi.
– Pelkkien Brysselin arkistoihin hukkuvien kannanottojen ja ay-turismin lisäksi tarvitaan paikallista toimintaa, jonka mahdollisuus tuntuu unohtuneen monen liiton johdolta. Kuvitellaan, että osallistumalla valtakoneiston kokouksiin ja työryhmiin voidaan saada aikaan muutos ilman ikävän epäkohteliaita voimannäyttöjä.
Porvareilla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta kuunnella liikettä, joka ei pysty mobilisoimaan rivejään.
– Päivä lakossa tai edes ylityökiellossa pakottaisi kuuntelemaan ihan eri tavalla kuin tuhat lobbaria Euroopan byrokratian koneistossa, sanoo Kähmi.
Velanoton taustalla pankkien pelastaminen
Meille myydään ideaa, että valtavista valtionveloista irti pääsemiseksi on leikattava julkista sektoria. Moni on niellyt mukisematta vulgaarin talousjärkeilyn, jonka mukaan julkisen talouden tehostaminen on avain velkaantumiskierteen pysäyttämiseksi.
– Tässä kertomuksessa unohtuu, että valtiontalouden pohjaa ovat leikanneet porvarit itse firmojen ja suurituloisten verohelpotuksilla sekä pankkien elvytystoimilla. Finanssikriisin myötä yksityinen pankkisektori pelastettiin ottamalla valtavat määrät velkaa. Lähetettiinpä sitä ulkomaillekin 1,6 miljardia, toteaa Sippo Kähmi.
Velkaa myös otetaan koko ajan lisää: ensi vuonna 13 miljardia – vuoteen 2013 mennessä sitä on jo 103 miljardia euroa.
– Työväki ei voi olla leikkausten syynä, sillä työn tuottavuus on historiallisen korkealla.
Posti- ja logistiikka-alalla työskentelevä Kähmi tietää omasta kokemuksestaan hyvin, miten hurjalla tahdilla tehostamistoimiin on viime vuosina ryhdytty.
– Me postilaiset tunnemme sen hyvin konkreettisesti selkärangassamme, kun sama määrä työtä jaetaan jatkuvasti yhä pienemmälle porukalle. Palkinnoksi saimme hallituksen työryhmältä lakiesityksen, joka entisestään romuttaa julkista postisektoria. Tähän leikkiin ryhtymällä työläinen ei voi kuin hävitä, pohtii Kähmi.
Nyt käydään puhdasta luokkataistelua
Ja samaa myrkkyä juotetaan nyt koko julkiselle sektorille. Sippo Kähmi kertoo, että hallitus aikoo vähentää valtiolta yhteensä 14 529 työpaikkaa. Budjettiesityksen myötä samoin tulee käymään kuntatasolla.
– Työllistämisen ja kuntien rahat jäävät puuttumaan, tärkeintä on jatkaa yritysten verohelpotuksia. Kuten aina, selitykseksi riittää, ettei vaihtoehtoja ole.
Moni luulee että tämä on suomalaisen talouden ilmiö, mutta sama asetelma toistuu Kähmin mukaan kaikissa kapitalistisissa maissa.
– Jatkuva yksityistäminen ja julkistalouden kurjistaminen ei ole äkillinen kriisitoimenpide vaan osa tietoista pitkän linjan suunnitelmaa, joka on jo aikoja sitten päätetty G20-huippukokouksissa ja EU-tasolla Lissabonin sopimuksessa ja 2020-strategiassa. Julkinen sektori on alusta alkaen nähty ongelmana joka tulee poistaa päiväjärjestyksestä, lataa Kähmi.
Hänen mukaansa kyse on puhtaasta luokkataistelusta.
– Ainoa syy, miksei sitä kutsuta oikealla nimellään on, että pääomapuoli on voitolla. Ay-liike on sulkenut silmänsä tältä perustotuudelta ja antanut lähes ilman kamppailua huimia myönnytyksiä vastapuolelle. Nyt työväki ympäri maailman on heräämässä taistelemaan vastaan, ja korkea aika onkin.
Yleislakko Hakaniementorilla?
Suomessa usein toisteltu mantra on, etteivät nuoret ole kiinnostuneita ay-liikkeestä tai edes tiedä mikä se on. Toimintapäivä olisi Sippo Kähmin mielestä erinomainen hetki näyttää niin vanhoille kuin nuorille, että ammattiyhdistysliike on muutakin kuin työttömyysrahoja ja Extreme Duudsoneita mainoskatkolla – kansalaisliike, joka puolustaa sekä jäseniään että koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
– Kriittinen ay-verkosto on aktivoitunut omalta osaltaan muistuttamaan ihmisiä ay-liikkeen perinteistä. Aiommekin järjestää toimintapäivänä Hakaniemen torille yleislakon tavalla tai toisella. Me vaadimme vastuuttomien yksityisen sektorin pikavippien sijaan rahaa työllistämiseen, palkkoihin, eläkkeisiin, julkisiin palveluihin ja ympäristöinvestointeihin, listaa nuori ammattiyhdistysaktiivi.
Sloganiksi sopii vaikkapa: Me emme ole olemassa taloutta varten, talous on meitä varten!
Tässä kapitalistisen kriisin tilanteessa pääoman hyökkäys muuttuu yhä tiukemmaksi. Porvarilliset hallitukset ottavat käyttöön kovat kansanvastaiset keinot, jotka ovat osa pääoman yleistä strategiaa. Niitä on edistetty tasaisesti vuosien aikana ja ne on lisätty EU:n strategiaan. Toverit, sallikaa meidän kertoa teille maamme tapahtumista. Sosialidemokraattisen PASOK-puolueen hallituksen keinot Kreikassa ovat laaja sotatoimi työläisten kustannuksella, joka johtaa suuren kansanosan yhä kasvavaan köyhtymiseen leikkaamalla radikaalisti tulotasoa ja lakkauttamalla olemassaolevan sosiaaliturvan ja työväen oikeudet.
Nämä keinot palvelevat kahta perustarkoitusta: 1) työn hinnan yhä jatkuva pienentäminen jatkuvasti halvemman työvoiman takaamiseksi kapitalisteille, 2) pääomien turvaaminen – kautta lainojen jotka jälleen lankeavat Kreikan kansalle – joilla rahoitetaan ja tuetaan pankkeja, teollisuusjohtajia ja laivanomistajia. Me hylkäämme kapitalistien huolet alijäämistä ja veloista jotka ovat plutokratian itse aiheuttamia liikevoitoilla, verohelpotuksilla ja tukiaisilla, sekä Naton valtaisalla asevarustelulla. Puolueemme levittää sanomaa: ainoa ratkaisu plutokratiaan on konkurssi. Vallan tulisi vaihtaa käsiä, monopolit tulisi sosialisoida jotta kansa ei joutisi maksamaan kriisiä. Kansanvastaisia keinoja eivät ole asettaneet vain EU ja IMF, vaan ne ovat kreikkalaisen plutokratian ja sen puolueiden hyväksymiä ja yhdessä muovaamia.
Kreikan kommunistinen puolue KKE esittää erityisiä toimia kapitalistisen kriisin tilanteessa. Me kamppailemme tauotta työtätekevien ihmisten välittömien hyötyjen puolesta ja tulemme jatkamaan niin että liikkeen voima kykenee määräämään toimia joilla akuutteja ongelmia vähennetään ja kansan oloja helpotetaan. Kapitalismin olosuhteissa kansan hyöty edellyttää kuitenkin myös luokkataistelun kehittämistä.
Meidän maassamme kapitalistit ovat jo kohdanneet vahvan vastarinnan ja taistelun aallon. Yritykset mustamaalata kamppailuja ja järjestelmän mekanismien organisoimat provokaatiot kohtasivat järjestäytyneen työväenliikkeen vastatoimet.
Kreikassa järjestetyt kahdeksan lakkoa ovat tärkeä kokemus työväenluokalle ja arvokas perintö. Luokkakantaisen keskittymän muodostaminen työväen ammattiyhdistysliikkeeseen on näytellyt keskeistä roolia. Tämä keskittymä on Kaikkien työläisten militantti rintama PAME, joka yhdistää kaikki luokkapohjaiset ammattiliitot, federaatiot ja työväen keskukset ympäri maan.
Samaan aikaan puolueemme taistelee kaikin voimin kamppailun laajentamiseksi ja sen poliittisen suuntauksen vahvistamiseksi. Olemme tulleet lopputulokseen, että nykyisessä tilanteessa työväen kestävyys luokkataistelussa edellyttää kamppailun suuntaamista vallan kysymykseen. Kun porvarit tuovat esiin vain kapitalismin strategian yksisuuntaisen tien, työväen tulisi tuoda esille toisenlaista valtaa, toisenlaista kehityskulkua, ilman pääomaa, kapitalismia ja riistoa. Juuri tämän työväen vastaisia toimia vastaan käydyn kamppailun kautta kommunistien on luotava olosuhteet joissa haastetaan, murretaan ja syöstään vallasta kapitalistinen riistojärjestelmä. Sen lisäksi tuomme esiin avoimesti oman vaihtoehtoisen talousmallimme, joka perustuu keskittyjen tuotantovälineiden sosialisointiin, keskitettyyn suunnitteluun ja työläisten hallintoon, ja jossa koulutus-, terveys-, sosiaalihuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat yksinomaan maksuttomia ja julkisia. Tällainen talous tulee pohjautumaan toisenlaiseen valtaan joka kukistaa monopolien vallan ja rakentaa uusia kansan instituutioita.
Puolueemme mielestä Leninin esittämä kannanotto artikkelissa ”Euroopan Yhdysvaltojen” sloganista, jossa hän totesi että sellainen unioni on joko mahdoton tai taantumuksellinen, on osoitettu todeksi. Euroopan yhteisö EY ja myöhemmin EU Maastrichtin sopimuksella (jonka puolesta äänesti jokainen puolue KKE:ta lukuunottamatta) todisti olevansa pääoman liittouma joka tähtää työväen oikeuksien poistamiseen ja kapitalistien voittojen suojelemiseen.
Kreikka ei ole ainoa maa jossa työläisvastaisia toimia päättäväisesti ajetaan. Maastrichtin sopimuksen mukaisesti vastaavaan suuntaan ollaan menossa useassa EU-maassa. EU:ta, Euroopan keskuspankkia, Kansainvälistä valuuttarahasto IMF:ää, Natoa tai muita imperialistisia organisaatioita ei voi inhimillistää; eikä voida niiden ylläpitämää järjestelmää, kapitalismia. Meillä ei tulisi olla illuusioita, että EU:n imperialistinen luonne voisi muuttua. Emmekä voi asettaa liikevoittoja kansan edelle. Itse asiassa kysymys on kuinka luomme järjestelmän ilman kapitalistisia voittoja! Siksi puolueemme vaatii maamme irtautumista sekä EU:sta että Natosta ja kutsuu luomaan rintaman joka voi aurata tien Kreikalle jossa valta ja talous kuuluu kansalle, sosialistiselle Kreikalle.
Euroopan vasemmiston ay-verkosto kokoontui Helsingissä 8.5.2010, aiheenaan julkinen sektori ja sen alasajo. Aihe oli polttavan ajankohtainen, sillä Kreikan kautta koko Euroopan unionissa julkiset palvelut ovat yhä brutaalimmaksi muuttuvan hyökkäyksen kohteena.
Seitsemättä kertaa kokoontuva verkosto oli kutsunut alustamaan JHL:n eurooppalaisen kattojärjestön EPSU:n kansliapäällikkö Carola Fischbach-Pyttelin. Kahdeksaa miljoonaa julkisten alojen työläistä edustava liitto on käynyt monia kamppailuja EU-tasolla, viimeisimpänä työaikadirektiivistä.
Fischbach-Pyttelin mukaan julkista sektoria ei saa jättää perustavasti epävakaiden markkinoiden hoidettavaksi, sillä se on elintärkeä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden luoja. Eurooppa tarvitsee sitä nyt enemmän kuin koskaan päästäkseen ylös ahneiden pankkiirien luomasta kriisistä, mutta EU:n politiikka on täysin päinvastaista. Nyt Kreikasta on tehty laboratorio, jossa EU kokeilee miten pitkälle se voi mennä.
Kaikki olivat yhtä mieltä, ettei tukipaketilla auteta kreikkalaisia vaan juuri niitä tahoja jotka kriisin aiheuttivatkin – pankkeja ja rahoituslaitoksia. Kreikka on maksanut jo 300 miljardia euroa pelkkää korkoa. Ateenan kuntatyöläisten liiton Costas Isychos ei peitellyt närkästystään. – Ei tämä ole apupaketti, tämä on silkkaa koronkiskontaa! IMF käskee meidän sulkea tuottamattomat sairaalamme. Kuinka sairaala voisikaan olla tuottava? Pitäisikö sen olla supermarketti?
Kielikuvia ei säästelty tilanteen kestämättömyydestä puhuttaessa. Nuria Lozanon mielestä kyse on taloudellisesta terrorismista, jossa ihmiset heitetään pillastuneena laukkaavien markkinoiden kavioiden alle. Toisaalta puhuttiin markkinoiden diktatuurista, sillä demokratia on Kreikassa käytännössä lakkautettu. Työehtosopimuksista ei enää voi neuvotella ja valitusoikeutta ei ole kun EU ja IMF ulosmittaavat valtion toimintoja.
Vain Naton sotakoneiston budjetti pysyy ennallaan. Kreikkalaiset toverit muistuttivat, että samalla kun pääministeri Papandreou on neuvotellut lainoista, Kreikka on vieläkin neljänneksi suurin aseostaja suhteessa bruttokansantuotteeseensa.
Ahneet kreikkalaiset myytti
Suomen mediassa Kreikan katastrofi on pöyristyttävästi onnistuttu kääntämään laiskojen työläisten ja etenkin ahneen ay-liikkeen aiheuttamaksi. Iso numero on tehty varhaisesta eläkeiästä ja esimerkiksi metsureiden ulkotyölisistä. Verkoston kreikkalaisten vieraiden lyödessä faktoja pöytään valtamediaan pesiytyneet väitteet paljastuivat nopeasti vääristelyksi ja suoranaiseksi valehteluksi.
Kaikkine lisineenkin kreikkalaiset metsurit nimittäin saavat moninkertaisesti suomalaisia pienempää palkkaa. Keskimääräisesti tavallinen duunari painaa tuhannen euron kuukausipalkalla 42 tunnin työviikkoa, ja jää eläkkeelle 61,4 vuoden iässä. EU:n oma Eurostat tietää kertoa, että tämä on selvästi eurooppalaisen keskitason 61,1 yläpuolella. Julkisen sektorin osuus työvoimasta on myös selvästi pienempi kuin vaikkapa Ranskassa tai Hollannissa – ja palkkataso jatkuvassa laskussa.
Myös Synaspismós-puolueessa toimiva Isychos totesi laissez faire-dogman tulleen tiensä päähän – eikä se ole enää vasemmistolainen mielipide vaan objektiivinen fakta. Viimeistään Kreikka osoittaa ettei vuonna 2008 alkaneessa lamassa ole kyse vain yksittäisistä finanssikriiseistä vaan koko globaalin kapitalistisen järjestelmän mahdottomuudesta. – Ongelma koskee Välimeren valtioiden lisäksi koko Eurooppaa ja maailmaa. Kyse on maailmanlaajuisesta markkinavoimien sodasta yhteiskuntaa vastaan, latasi Isychos.
Sekä Fischbach-Pyttel että Isychos nostivat puheenvuoroissaan esiin idean eurooppalaisesta unelmasta. Se ei ole sama kuin american dream tai EU:n ajama neoliberaali markkinoiden määrittelemä järjestelmä, vaan sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta jossa toimii vanha kreikkalainen keksintö – demokratia. Jos Euroopan komissio ei halua sitä rakentaa, on meidän mentävä kaduille toteuttamaan se itse.
Viime vuonna Iso-Britannian budjettialijäämä oli EU:n kolmanneksi suurin, mutta komission arvion mukaan se ohittaa tänä vuonna Kreikan ja Irlannin tässä suhteessa. Arvion mukaan kuitenkin esim. Kreikka onnistuisi pienentämään nykyisen lähes 14 prosentin vajeensa 9,3 prosenttiin.
Iso-Britannian alijäämä ei ole ollut näin suuri kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen, ja jotkut analyytikot ovat The Guardianin mukaan epäilleet, onnistuuko vaalien tuloksena muodostettava uusi hallitus pienentämään alijäämää. Vaalien tuloksen perusteella mikään kolmesta suurimmasta puolueesta ei voi nyt muodostaa hallitusta yksin, kuten Iso-Britanniassa on ollut tavallista.
Ilmeisesti myös britit, irlantilaiset, portugalilaiset, espanjalaiset ja italialaiset ovat selkärangattomia laiskimuksia … Velkakriisien taustalla ei ole työväki tai ay-liikkeen vaatimukset.
During the last few days we have witnessed an unprecedented smear campaign against the Greek working class by the European bourgeois media, in particular by the tabloid press, which is specifically aimed at working class people. This campaign is aimed at deceiving the European workers and its objective is clearly to prevent them from assuming internationalist action of class solidarity towards the working class of Greece, which is being brutally attacked by both Greek and foreign capitalists.
The rank-and-file of the European Left and of the workers’ movement internationally must be told the truth, but unfortunately this will not be forthcoming from the main media outlets. Let us look at some facts. According to Eurostat, Greek workers work on average longer hours than the rest of Europeans. They work a 42-hour week, while the average working week in the 27 member states of the EU is 40.3 hours and within in the “Eurozone” it is 40 hours. So that is myth number one dispelled…
Euroopan tiedotusvälineissä on viime viikkoina revitelty innolla skandaaliuutisia Kreikan virkamiesten hulppeista etuisuuksista, joiden laskua kaikki euromaat joutuvat nyt maksamaan. Ateenan suomalaiset eivät virkamiesten kritisointiin yhdy.
Ateenassa 12 vuotta asunut Katja Turunen tietää mistä puhuu, sillä hän on naimisissa kreikkalaisen poliisin kanssa. Vajaan 1 600 euron nettopalkalla kuukaudessa ei herroiksi eletä – ei etenkään kun valtion säästötoimet pudottavat tänä vuonna tuloja noin 4 500 eurolla.
Suomalaista helposti kummastuttaa, miten kreikkalaiset tulevat toimeen, kun lähes parikymmentä vuotta töissä olleen poliisin nettopalkka jää kuukaudessa alle 1 600 euroon.
Toimessaan aloittavan nuoremman konstaapelin alkupalkka on vain 750 euroa kuussa.
Monien muiden virkamiesten, kuten opettajien ja lastentarhanopettajien nettopalkka nousee vain hieman toiselle tuhannelle.
Bulvanian pankki antaa Suomen valtiolle lainaa. Suomi lainaa sen Kreikalle. Mitä Kreikka sillä tekee? Maksaa velkansa Bulvanian pankille. Suomi ei saa niitä rahoja takaisin, epäillään. Miksi pitäisi? Nehän ovat jo siellä mistä ne lähtivät.
Elintarviketyöläisten liiton ja Palvelualojen ammattiliiton työtaistelut työnantajien esittämiä työaikoja ja muita työehtoja koskevia heikennyksiä vastaan ja palkankorotusten puolesta ovat oikeutettuja ja ansaitsevat kaiken tuen. Ay-liikkeen on syytä osoittaa laajasti solidaarisuutta näiden matalapalkkaisten ja suurelta osin naisvaltaisten alojen työntekijöiden kamppailulle.
Työnantajapuolen rajut hyökkäykset, jotka ovat keskitetysti EK:sta johdettuja, kertovat pyrkimyksistä pidentää työpäiviä ja –viikkoja, romuttaa työlainsäädäntöä, rajoittaa ay-liikkeen toimintaoikeuksia ja murentaa koko työehtosopimusjärjestelmää. Tässä EK käyttää hyväkseen porvarihallituksen tukea.
Työnantajat eivät kaihda 30-luvulta tuttuja koviakaan keinoja. He värväävät lakkojen murtamiseksi rikkureita aina ulkomaita myöten. Myös valtamedia on valjastettu työntekijöiden vastaisten mielialojen lietsomiseen.
Työnantajapiirien hyökkäyksellä on myös EU-politiikkaan liittyvät ja kansainväliset ulottuvuudet. Muun muassa Kreikassa, Ranskassa ja monissa muissa maissa ay-liike ja vasemmisto taistelevat samankaltaisten työnantajien ja oikeiston tavoitteiden torjumiseksi kuin Suomessa.
SKP:n keskuskomitea katsoo, että työntekijöiden vaatimukset ovat kohtuullisia ja oikeutettuja. Pörssiyhtiöiden jakamat entistä suuremmat osingot osoittavat, että työnantajilla on niihin reilusti varaa. Myös talouskriisistä ulos pääsemiseksi ja työllisyyden parantamiseksi tarvitaan kotimaisen ostovoiman lisäämistä.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esitti tiistaina vastauksensa eduskunnan välikysymykseen tulo- ja terveyserojen radikaalista kasvusta. ”Tilastoja on helppo vääristellä ja niiden taakse on helppo piiloutua,” selitteli Katainen.
Ylivuotosanomat 
Lukijat kurnuttavat