Posts Tagged ‘työelämä’
28 Mar
Kuva ja harhakuva perustulosta
Sosiaalisessa mediassa kiersi viime viikolla naivistinen pilakuva, jossa perustulouudistuksen jälkeen ennen niin riitaisat duunarit ja porvarit leikkivät kaikki onnellisina samalla hiekkalaatikolla.
Piirtäjän esittämässä visiossa n. 440 – 750 euron suuruinen kansalaispalkka olisi ilmeisesti niin radikaali uudistus, että se pyyhkäisisi kokonaan pois luokkaristiriidat yhteiskunnasta ja muuttaisi nykyään niin kertakaikkisen mälsän työelämän yhdessä hujauksessa auvoisaksi kukkien poimimiseksi, jossa porvarikin muuttuu orjapiiskurista rakkauden ja yhteisymmärryksen lähettilääksi.
Kuva on niin överiksi vedetty, että sen kuvittelisi äkkiseltään olevan täyttä pilkkaa perustulon kannattajia kohtaan. Ilmeisesti se on kuitenkin tehty vakavissaan.
Kommunistinuorten Heikki Ketoharjun blogissaan esittämät jatkokysymykset palauttavat tätä haavekuvitelmaa hieman lähemmäksi maanpintaa.
Mihin koko kapitalistisen tuotantotavan historian keskeisin ristiriita katoaisi jonnekin perustulon myötä?
***
Kuvan fantastinen ajatusmaailma ei toki ole uusi.
Kun vuoden alussa polkaistiin käyntiin taas yhtä uutta perustulokampanjaa, maaliskuussa teema nostettiin esille myös Helsingin torikokouksessa vasemmistotaiteilijoiden VATAK-ryhmän järjestämässä keskustelussa. Tuolloin Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ylisti perustuloa mahtavana uudistuksena, joka vapauttaa duunarit tekemään kaikenlaisia pätkätöitä ja hanttihommia vailla huolen häivää. Ymmärtämätön kaavoihinsa kangistunut ammattiyhdistysliike sai tässäkin yhteydessä kuulla kunniansa.
Entisenä luottamusmiehenä, ay-aktiivina ja postityöntekijänä totesin silloin edustaja Kahiluodolle, että ainakin jakelualalla meillä on jo ihan tarpeeksi nollatuntisopimuksilla tarvittaessa töihin kutsuttavia silpputyön tekijöitä. Olemme joutuneet näkemään erittäin hyvin, miten työnantaja käyttää tällaisia työsuhteita armotta yleissitovien työehtosopimusten ja sitä kautta koko alan työehtojen sekä järjestäytymisasteen murtamiseen.
Ja tässä on asian ydin: kapitalismin oloissa perustulolla luodaan vain kätevän joustava halpatyön reservi, josta on viime kädessä hyötyä lähinnä työnantajapuolelle.
Tätä ei toki edes yritetty piilotella, kun uusliberalismin isä Milton Friedman ajatuksen perustulosta alunperin esitti. Silloin myönnettiin suoraan tarkoituksena olevan työläisten palkkojen alentaminen sekä ay-liikkeen neuvotteluasemien purkaminen.
Friedmanin mielestä nimenomaan järjestäytynyt työväenliike oli este vapaiden markkinoiden toimimiselle. Yhteisen neuvottelun sijaan Friedmanin ideaalissa laissez faire-yhteiskunnassa jokainen on vapaa neuvottelemaan oman kivan työehtosopimuksensa työnantajan kanssa kuten parhaiten katsoo. Perustulon varassa elävän työsuhteesta toiseen liukuvan silpputyöläisen ei tarvitse liittyä ammattiliittoon, ei osallistua ulosmarsseihin tai kysellä työehtojensa perään.
Maaliskuisessa talvisäässä Ihmisten torilla oli jokseenkin häkellyttävää että tätä samaa argumenttia oli nyt esittämässä jollain tavalla radikaaliksikin itsensä mieltävien vasemmistotaiteilijoiden ryhmä Vihreän kansanedustajan suulla.
***
Ilmiö kertoo mielestäni jotain siitä näköalattomuudesta ja yleisestä apatiasta, joka vasemmistoa on riivannut ainakin viimeiset 30 vuotta. Kun minkään sortin sosialismia ei enää nähdä uskottavana vaihtoehtona kapitalistiselle tuotantotavalle, seurauksena on hätäistä laastareiden ja purukumien etsimistä ihmiskasvoisen kapitalismin paikkaamiseksi.
Sen sijaan että perustulo todella haastaisi kapitalistiluokan valtaa, se päin vastoin vie loogiseen loppuunsa jo Karl Marxin aikanaan kuvaileman työstä vieraantumisen prosessin.
Ajatuksena tuntuu olevan, että kun kerran työmarkkinat on jo päästetty muuttumaan niin epäinhimilliseksi, niin kertakaikkiaan mahdottomiksi työväenliikkeen hallita, ei kannata edes yrittää. Nyt haluataan päästä työstä irti kokonaan sen sijaan, että vallattaisiin työ porvaristolta ja ryhdyttäisiin itse määrittelemään työelämän sääntöjä.
Näin pelataan tehokkaasti kortit oikeistolle, joka Kokoomuksen johdolla on ottanut tilanteen suvereenisti haltuunsa.
– On leivottava uutta kakkua, ei vain jaettava vanhaa, virnuilee pääministeri Katainen ja on täysin oikessa – uutta arvoa voidaan luoda vain työtä tekemällä. Työväen presidentti Niinistö on hänkin yhtä hymyä Kokoomuksen omittua vasemmiston peruskäsitteet osaksi brändiään samaan aikaan, kun vasemmisto pyrkii kaikin keinoin niistä irti.
***
Toisaalta vasemmiston vieraantuminen työstä kertoo jotain myös ammattiyhdistysliikkeen tilasta. Kun järjestäytynyt ay-liike keskittyy demarien johdolla luomaan itsestään kuvaa urautuneena vakuutuslaitoksena kolmikantaisessa luokkasopuyhteiskunnassa, jossa työväenliikkeen rooliksi jää lähinnä tarjota EK:lle mahdollisimman makea diili, on jollain tavalla aivan ymmärrettävää että radikaalit vasemmistolaiset etsivät ratkaisuja muualta kuin työtaisteluista ja luottamusmiestoiminnasta.
SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen kuvaa tätä tilannetta sinänsä osuvasti perustuloa tavoittelevan Massit massoille-kampanjan verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan. Laukkasen mukaan työn luonne on ”pysyvästi” muuttunut vakituisesta tilapäiseksi ja kollektiivisesta yksilölliseksi.
Kun työn tekemisestä ei enää ole ihmisen elättäjäksi on aika julistaa labourismin aikakausi päättyneeksi ja siirtyä vaikka sitten perustuloon, jossa palkkaa ei tarvitsekaan etsiä työnteosta ja jokainen pärjää omillaan.
Laukkasen synkkää analyysiä lukiessa kuulostaa ihan siltä, että työn ja pääoman välisessä taistelussa työväenliike on jo ajat sitten hävinnyt Milton Friedmanin liberaalikapitalistiselle individualismille.
***
Siitä olen Laukkasen kanssa täysin samaa mieltä, että nykyinen sosiaalidemokratia on tullut tiensä päähän. Kapitalistisen talouden maailmanlaajuisen kriisin keskellä kapitalistiseen tuotantotapaan perustuvalla hyvinvointiyhteiskunnalla ei näytä olevan työväenluokalle enää tarjottavanaan kuin vyönkiristyksiä ja säästökuureja toisensa perään. Valtioiden tavoitellessa globaaleilla markkinoilla yhä kauemmas karkaavia kilpailukyvyn ja talouskasvun tavoitteita työväen vaivalla rakentamia sosiaalijärjestelmiä puretaan ja yhteistä omaisuutta myydään urakalla.
Juuri tästä syystä en pidäkään hedelmällisenä etsiä ratkaisua esimerkiksi kiristyvän työelämän ongelmiin perustulosta. Lopputilissä se on parhaimmillaankin vain sosiaalidemokraattista luokkasopua uudella kuorrutuksella – fantasiaa työväestä ja porvaristosta leikkimässä samalla hiekkalaatikolla.
Työntekijöiden kyykyttäminen, epänormaalit työsuhteet, toimeentuloon riittämättömät palkat tai työnantajapuolen kanssa veljeilevä ammattiliike eivät suinkaan ole kapitalismin historiassa mikään uusi ilmiö. Päin vastoin ne olivat juuri niitä lähtökohtia, joista radikaalia työväenliikettä aikoinaan lähdettiin Suomessakin rakentamaan. Palkkatyön epävarma luonne on tänään aivan yhtä ”pysyvä” kuin silloinkin. Siihen ei tarvitse tyytyä.
Tuolloin luokkakantaisen työväenliikkeen ensimmäinen askel oli juuri wrightiläisestä luokkasovun harhakuvasta luopuminen. Porvariston kanssa leikkimisen sijaan tavoitteeksi otettiin porvaristosta itsenäistyminen ja työn käsitettä lähdettiin määrittelemään sitä tekevien lähtökohdista.
Tänään juuri tuo askel odottaa jälleen ottajaansa.
10 Hel
Kapitalismi vaarantaa mielenterveytesi
Sattuipa vastaan vaalikoneessa kysymys, ”liioitellaanko työelämän raskautta nykyään?”
Minä sanon, ettei todellakaan liioitella. Työpahoinvointi on ehkä suurin yksittäinen ongelma, joka töissäkäyvää väestöämme koskettaa. Tutkimuksissa ja gallupeissa nykypäivän nuoret arvioivat, että tällä menolla burnout tulee jo kolmekymppisenä.
Minun ei tarvitse arvuutella, voiko niin tapahtua – se tapahtui minulle jo. Kävin läpi vaikean masennuksen ja työperäisen hermoromahduksen vuonna 2008. En suosittele sitä kokemusta kenellekään.
Radiota kuunnellessani olen saanut huomata, etten ole yksin. Tiedotusvälineissä uutisoidaan jatkuvasti nuorison pahoinvoinnista ja se jatkuva lohduttoman tiedon virta on karmeaa kuunneltavaa. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat revenneet käsiin jo hyvin nuorilla, ja moni ei pääse edes aloittamaan koulutustaan tämän takia. Yhä useampi jää työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle 20-vuotiaana.
Mielenterveysongelmat ovat kuitenkin kasvussa myös opiskelevilla ja työhön päässeillä nuorilla. Masennus on työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy – ehkä siksi, että meno täällä on vaan niin saatanan masentavaa, tai siksi, että lääkärit määrittävät usein töissä loppuunpalamisen ”masennukseksi” koska burnoutilla ei ole Kelalle kelpaavaa sairauskoodia.
Naisten osuus on lievästi enemmän kasvussa kuin miesten. Nuorten osalta ei edes kerätä riittävästi tilastotietoa.
***
Kun nykyajan työmarkkinoita seuraa, ei ole todellakaan mikään ihme ettei ihmisillä pää kestä. Vaatimukset työelämässä ovat koventuneet jatkuvasti siihen tahtiin, että ovat jo ohittaneet mahdottoman ja lähestyvät naurettavaa.
Työntekemisestä puhutaan nykyään lähes yksinomaan kilpailuhenkisin urheilutermein. Työpaikkailmoituksissa haetaan vain ”dynaamisia” ja ”kilpailuhenkisiä” ym. ihmisiä jotka ”ovat valmiita olemaan voittajien tiimissä,” joilla on ”hyvä pelisilmä” ja jotka ovat ”ryhmäpelureita”. Sen lisäksi että valtiot, yritykset ja työyksiköt kilpailevat toisiaan vastaan, erilaiset mittarit, tuottavuuspalkkiot ja mallit takaavat, että jopa yksittäiset työntekijät kilpailevat toistensa kanssa. Tulos tai ulos!
Onnistuneeseen työsuhteeseen ei myöskään enää riitä töiden teko vaan koko persoonan on oltava edustava, myyvä, kilpailukykyinen. Yrityksen edustajia ollaan myös vapaa-ajalla – tämän olen saannut kuulla ihan omalla työpaikallanikin. Työn perässä pitää myös olla valmis matkustamaan enemmän kuin aiemmin.
Ja vaikka vakituiseenkin työsuhteeseen pääsisikin, ei työllisyyteen voi siltikään luottaa. Yli puolet 80-luvulla syntyneistä on jo joutunut vaihtamaan ammattia. Työehtojen rapautumisen, palkkojen polkemisen ja vuokratyön yleistyessä epätyypilliset työsuhteet ovat muuttuneet tyypillisiksi kaikilla aloilla.
Kun Radio Suomen haastattelussa asiasta puhuneelta tilastonikkarilta kysyttiin, mikä nuorison pahoinvoinnin syynä voisi olla, tämä kehtasi perinteiseen tyyliin syyttää mediaa ja sen ”huonosti tutkittua” vaikutusta nuorten psykologiseen kehitykseen. Jos ohjelma-aikaa olisi riittänyt, nuorison väkivaltainen Doom-tietokonepeli ja rap-musiikki olisi varmaan profiloitu päätekijöiksi.
Vika ei siis suinkaan voi olla järjestelmämme kasvavassa epäinhimillisyydessä. Ei, vika on jälleen mediassa!
***
Tai sitten vika on nuorissa itsessään, joka on perinteinen oikeistolainen argumentti. Pullamössösukupolvesta ei ole mihinkään. Narkomaaneja ja alkkiksia koko sakki. Kyllä meidän nuoruudessa otettiin lapio kouraan vaan ja mentiin töihin!
Työmarkkinoilla on ikävä kyllä tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana melkoinen muutos. Vielä vuonna 1987 työllistetystä työvoimasta 40% oli sellaisia joilla ei ollut ammatillista koulusta. Nykyään kouluttamattomia on vain 17%. Markkinoilta on kokonaan hävinnyt puoli miljoonaa työpaikkaa, eli ns. ”yleismiehet”.
Nämä ovat hommia, joista työura on perinteisesti lähtenyt käyntiin. Nyt vaaditaan ammatti- tai korkeampi koulutus ennen kuin töiden tekemisestä voi edes haaveilla.
Pelkästään Vantaalla on tällä hetkellä 1000 nuorta koulutuksen ja työn ulkopuolella. Vantaalaiset viranomaiset tarjoavat ratkaisuksi erilaisia projekteja yhteistyössä yritysten kanssa. Yrityksille nuorisotyöttömien kirjava joukko tarkoittaa lähinnä halpaa harjoittelutyövoimaa.
Mutta entä sitten jos sata tai vaikka viisi sataa heistä saakin harjoittelupaikan? Järjestelmän kriisiä se ei korjaa. Yhteiskuntamme tuottaa samalla tahdilla uudet tuhat työtöntä.
Työministeriö puolestaan ehdotti julkisuudessa ratkaisuksi työuran ohjauksen lisäämistä. Miltä planeetalta nämä ehdotukset oikein ovat, kun ongelma on lähtökohtaisesti se, ettei työuraa saa edes alkamaan – tai jos saa, toivoo ettei olisi saanut?
***
Kukaan ei tee mitään itse syille, koska se on nykyjärjestelmässämme mahdotonta. Taloutemme vaatii yhä kasvavia uhrauksia kansallisen kilpailukyvyn ja talouskasvun nimissä, meni siinä sitten henkinen tai ruumiillinen terveys.
Edellisen laman aikana uhrattiin jo yhden sukupolven mielenterveys. Nyt uuden kriisin myötä pistetään kaupan päälle toinenkin. Alamäkeen kun on päästy niin antaa mennä vaan!
Kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että työelämässä on jo tehostettu liikaa. Kukaan ei uskalla sanoa: Kapitalismi vaarantaa mielenterveytesi!
26 Mar
”Kelpaisiko tällainen palkka?”
Taloussanomissa 24.11. ilmestynyt ja muissakin medioissa laajalti siteerattu juttu esittelee hyvin palkattuja aloja, joihin ei vaadita koulutusta. Artikkeli alkaa kiusoitellen:
Miten olisi 3 000–8 000 euron tienestit kuukaudessa? Näinkin hyville ansioille voi päästä kouluja käymättäkin. Taloussanomat selvitti, missä töissä voi yltää hyville palkoille, vaikka koulunpenkillä istuminen ei juuri maistuisikaan. Katso yli 30 ammatin lista.
Kun ensin kuulin jutusta radiosta, koko asettelu lähinnä ärsytti. Lukion kesken jättäneenä ja jakeluhommat 18-vuotiaana aloittaneena en osaa käsittää, miksi palkan ja koulutuksen korrelaation pitäisi olla vahva. Postinjakajana palvelen satoja, ellen tuhansia ihmisiä päivittäin. Hommani on vaativaa niin fyysisesti kuin henkisesti ja taatusti yhteiskunnalle hyödyllistä.
Eikö palkkaa makseta tehdystä työstä, ei tekijän koulutuksesta?
Tässä kuussa minulla on ollut toistuvasti kymmenen tunnin työpäiviä, joista kuusi tuntia vaihtelevasti räntäsateessa polkupyörän kanssa rämpimistä ja pakkasessa volkkarin kanssa lumikinoksissa suhaamista. Koska Volkswagen on Hitlerin suunnittelema auto, sen lämmityslaite on suunniteltu sylkemään auton sisätiloihin myrkkykaasuja. Välillä tehdään lumitöitä ja työnnetään auto ylös ojasta. Ja tätä se tulee olemaan koko talvi, kunnes lumet joskus sulavat.
Silti normipalkkani kuukaudessa on siellä 1500 euron paikkeilla.
Hämmennykseni olikin melkoinen, kun huomasin Tilastokeskuksen tietoihin perustuvalle listalle päätyneen myös postinkantajan ammatin — huikealla 3346 eurolla kuukaudessa! Itse en ole eläissäni nähnyt paljon 2000 euroa suurempaa palkkakuittia, ja minulla on sentään kokemuslisääkin jo kuuden vuoden uralta.
En myöskään tunne yhtäkään postinjakajaa koko Suomessa, joka olisi moisia summia hommistaan käärinyt.
Luultavasti kaikki muut lukemat ovat yhtä tuulesta temmattuja. Puusepän hommissa ollut tuttavani ihmetteli aivan samalla tavalla puutuotteiden teollisten valmistajien ilmoitettua 3102 euron kuukausipalkkaa, sillä hänellä palkka oli parhaimmillaan 8,67 €/h.
Ketähän tässä nyt on huijattu?
Kun lukee pienemmän präntin, taulukon palkkojen ilmoitetaan kuuluvan mystiselle ”ylimmälle kymmenykselle”. Keitähän tämä esimerkiksi Itellassa tarkoittaa? Aluepäälliköitä? Mutta hehän eivät kuulu ”postinkantaja” -nimikkeen alle. Vai onko jossain joukko postinkantajia jotka tekevät 20 tunnin työpäivää?
En todellakaan tiedä, mutta selvää on että tällaisenaan taulukko on erinomaisen harhaanjohtava. Tärkeämpää kuin huippupalkkaisten mainitseminen olisi se kuinka paljon tyypillisesti kullakin alalla maksetaan.
Taloussanomien artikkelin tarkoituksena taitaakin olla lähinnä jatkuva propagandatyö palkankorotusvaatimuksia vastaan. Samaisena päivänä TS:n galluppina oli ”Saavatko kouluttamattomat liian suurta palkkaa Suomessa?” Kommenttipalstalla porvarishenkiset kansankynttilät ovat luonnollisesti yhtä mieltä tästä kysymyksestä:
Kerrankin palkkatilasto joka alkaa näyttää uskottavalle. Aina täällä marisioita riittää että liksa ei riitä vaikka kuitenkin tienataan 3000 – 8000 EUR/kk.
Tällainen propaganda on ilmeisen toimivaa suuren yleisön mielipiteen muokkaamisessa. Varmaan joku tulee muistamaan tämänkin artikkelin kun esimerkiksi postilaiset seuraavan kerran vaativat palkankorotusta: ”Mutta tehän saatte jo enemmän kuin paperimiehet, vaikkette kouluja edes ole laiskurit käyneet” …
Vääristellyillä luvuilla osoitetaan myös näin vaalien alla, että työttömät vaan ovat työtä vieroksuvia, kun ei hyvä homma kelpaa vaikka palkkakin olisi kova. Siis omaa syytä olla työtön. Alkoholisteja ja narkkareita koko porukka. Tällaisia kommentteja joutuu kuulemaan jatkuvasti.
Myytti ”sosiaalisesta liikkuvuudesta” yhteiskuntaluokkien välillä pysyy elossa ja sen alle jää kätevästi piiloon yhteiskuntamme luokkaluonne. Platon oli aikoinaan sitä mieltä, että yhteiskunnan rikkain saa olla korkeintaan neljä kertaa vauraampi, kuin köyhin. Hän päätteli, että jos tuloerot ovat valtavia, kansalaisten kokema epäoikeudenmukaisuus johtaa yhteiskunnan murtumiseen.
Kapitalismi on osoittanut Platonin teorian vääräksi – kunhan kansalaiset vain saa luulemaan että heillä on mahdollisuus ansaita vielä tuhatkertaisesti naapuriaan enemmän, he nielevät kurjuutensa tyytyväisinä ja pystypäin.
Karu totuus on kuitenkin, ettei tässä maassa rehellisellä työllä rikastu. Korkeintaan tulee toimeen. Pätkä- ja silpputyön, paikallisen sopimisen ja itsensä työllistämisen kaltaisten ilmiöiden yleistyessä pelkkä toimeentulokin muuttuu yhä vaikeammaksi.
Minä elän vaimoni kanssa palkkakuopassa jossa tulen tässä talousjärjestelmässä pysymään elämäni loppuun asti, ellen joudu työttömäksi ennen sitä. Jos suomalaisen keskivertopalkka on se 3000 euroa, meidän taloudessa saamme sen juuri ja juuri kasaan kun molempien palkat lasketaan yhteen. Sitä se luokkayhteiskunta tarkoittaa.
Taloussanomien otsikkoon en voi muuta vastata kuin että jumalauta, kyllä tosiaan kelpaisi!
4 Lok
A Resurrection of Finnish Trade Unionism
Intervention by Sippo Kähmi of the Finnish Network of Critical Trade Unionists (KRAY) in Rome, Italy, at the conference of the World Federation of Trade Unions (WFTU) European Regional Office (EUROF) October 2, 2010. The CTU Network is an informal, cross-union, cross-political network emphasizing radical and independent grassroots trade union activism.
Text of the speech in English and Finnish:
Dear comrades,
First of all, we wish to thank the WFTU regional office and our Italian hosts USB for the invitation to participate in this congress as observers. I was also honored that we had the chance to take part in the 65th anniversary celebration.
My name is Sippo Kähmi, and I’m here as the representative of the Finnish Network of Critical Trade Unionists. We are a cross-union, cross-political network of trade union activists. For an example, I am a shop steward of the Finnish Post and Logistics Union PAU.
The current goal of our network is to reignite discussion, bring forward radical alternatives and analyze the true reasons behind the current crisis. Our purpose is also to bring the trade union movement closer to ordinary union members. As the structures of union officialdom recede further into a shroud of bureaucracy, we try to remind people of the basic fighting traditions of the workers movement.
I heard from comrades yesterday that Finland has the reputation of a model society without a need for struggle. I am here to tell you, from my perspective as a young trade unionist, those days are long gone if they ever existed.
While we have a relatively high degree of organization, class consciousness has practically disappeared, while class contradictions are now stronger. The latest data says we have 800 000 people in Finland living under the official poverty line out of a population of 5 million. Our system is unjust and must be changed.
Unemployment is out of control especially among young people. An entire generation of youth is forced to try to make a living without any long term employment. Precarious work, labour renting firms and migrant workers ensure the continuing growth of both a pool of easily exploitable reserve labour and an underclass of permanently unemployed.
Although not officially, the Finnish trade union movement has in practice abandoned these members of the working class who do not have conventional jobs. This is not acceptable to us. It is of critical importance that trade unionists everywhere stand together with the unemployed, the precarious workers and the exploited migrants.
There are many other problems. Although the Finnish people are mostly against NATO membership, Finnish foreign and military policy is increasingly linked with NATO operations, such as the criminal war in Afghanistan.
Another problem is the lack of affordable housing. Apartments have become a commodity to be traded instead of a basic necessity. So have public services, which are being privatized and shut down at an alarming rate.
Basic health, transportation, school and postal services are no longer every citizen’s right but products that must turn a profit or be eliminated. Traditional postal service in particular is being torn down by EU directives with remarkable aggression. I agree with the comrade from Britain who spoke yesterday – the problem is not EU policy, it is the European Union itself.
When we question this logic of profit over people, there are always two reasons we hear – either it’s because of the economy and competitiveness, or because the European Union says so. The message is: There Is No Alternative, and there’s nothing anyone can do about it. We hear this not only from the government and the employers organizations, but the official trade unions.
Because of this, the political field is shifting further to the right, not the left. We have seen the rise of a right wing populist party just like many other European countries. They have hijacked the rightful indignation of workers and channeled it to fuel racism and xenophobia. A recent study claimed over ten percent of the Finnish industrial labour movement vote for the populists instead of workers parties.
Yet still, in the face of all these alarming developments, the official trade union movement remains committed to so-called social dialogue with the employers and the neoliberal politics of the European Union. Although we face constant, harsh attacks on our rights from the employers and the bourgeoisie politicians, the federations insist on maintaining good relations with the powerful, rather than organize resistance. Instead of a fighting movement of workers, they function more as service providers for the interests of capitalism.
But the Finnish working class has not lost its fighting spirit. In the past few years we have seen some courageous struggles, for example the strike for wages organized by Tehy, the union of nurses. But a lack of solidarity inside the trade union movement has left each union to fight its own battles, keeping most of our struggles local.
Recently the central trade union federations did manage to repeal an attempt to further raise the retirement age with the threat of a possible general strike. But even here, they keep the door open for negotiations, even though the retirement age in Finland is already among the highest. We have even heard talk the retirement age should be raised to 70 years.
It is this sorry situation that creates the material need for a critical network of activists, working from the bottom up, independent of union bosses and bureaucracies. On the European Day of Action, 29th day last month, we saw this when our network was the only trade union group demanding local action and solidarity for our fighting European comrades. In a very short time, we managed to organize events in cities and towns all over the country.
We are now seeing the first signs of organized resistance in Finland. Our country is emerging from a long period of class collaboration that began in the 1990s, but we are only just beginning to gather our forces. It is almost as if we are rebuilding the movement from scratch.
Meetings such as this are of special importance to us, as we are searching for and in need of international contacts. We are also eager to learn from the experiences of struggling movements all over the world and willing to develop cooperation.
Our network and all of us here need to hear of the positive experiences and victories of trade union movements in different countries. They have a crucial significance – that even in the most difficult conditions, we can achieve something and make a difference.
On behalf of our network, we wish you a successful conference and many victories in struggle.
Hyvät toverit,
Ensinnäkin haluamme kiittää MALin aluetoimistoa ja italialaisia isäntiämme
USB:tä kutsusta tarkkailijaksi tähän kongressiin. Oli myös kunnia osallistua MALin 65-vuotisjuhlaan.
Nimeni on Sippo Kähmi, ja edustan täällä suomalaista Kriittistä ay-verkostoa. Olemme liittojen välinen, poikkipoliittinen ay-aktiivien verkosto. Esimerkiksi itse olen luottamusmies Suomen Posti- ja logistiikka-alan unionissa PAUssa.
Verkostomme nykyinen tehtävä on keskustelun käynnistäminen, radikaalien vaihtoehtojen esiintuominen ja nykyisen kriisin todellisten syiden analyysi. Tarkoituksenamme on myös tuoda ay-liike lähemmäksi tavallista jäsenistöä. Kun liittojen viralliset rakenteet etääntyvät byrokratian verhon alle, me yritämme muistuttaa ihmisiä taistelevan työväenliikkeen perinteistä.
Kuulin tovereilta eilen että Suomella on maine malliyhteiskuntana, jossa kamppailuja ei tarvitse käydä. Olen täällä kertomassa teille nuoren ay-aktiivin näkökulmasta, että nämä päivät ovat menneet kauan sitten, jos sellaisia on ylipäätään ollutkaan.
Vaikka meillä on suhteellisen korkea järjestäytymisaste, luokkatietoisuus on käytännössä kadonnut – vaikka luokkaristiriidat ovat voimakkaampia kuin koskaan. Viimeisimpien tietojen mukaan meistä viidestä miljoonasta 800 000 ihmistä elää virallisen köyhyysrajan alapuolella. Järjestelmämme on epäoikeudenmukainen ja tarvitsee muutosta.
Työttömyys etenkin nuorien keskuudessa on riistäytynyt hallinnasta. Kokonainen nuori sukupolvi on pakotettu elämään vailla pysyvän työsuhteen turvaa. Prekaari työ, vuokrafirmojen ja siirtötyöläisten käyttö takaavat sekä helposti hyväksikäytettävän työvoimareservin että pitkäaikaistyöttömien alaluokan kasvun.
Vaikkakaan ei puheissa, suomalainen ay-liike on käytännössä hylännyt nämä työväenluokan jäsenet joilla ei ole perinteistä työsuhdetta. Me emme voi hyväksyä tätä. On kriittisen tärkeää että ay-väki kaikkialla seisoo työttömien, prekariaatin ja siirtotyöläisten rinnalla.
Monia muitankin ongelmia on. Vaikka valtaosa suomalaisista on NATO-jäsenyyttä vastaan, suomalainen ulko- ja sotilaspolitiikka on kasvavassa määrin sitoutunut NATO-operaatioihin, kuten rikolliseen Afganistanin sotaan.
Eräs ongelmamme on kohtuuhintaisten asuntojen puute. Asunnoista on tullut perusoikeuden ja -tarpeen sijaan kauppatavaraa. Niin myös julkisista palveluista, joita yksityistetään ja ajetaan alas hälyttävällä tahdilla. Peruspalvelut kuten terveydenhuolto, liikenne, koulutus ja postipalvelut eivät ole enää kansalaisoikeuksia vaan tuotteita joiden on tuotettava voittoa tai ne lakkautetaan.
EU:n direktiivit ovat hyökänneet erityisellä raivolla etenkin perinteisten postipalvelujen kimppuun. Olen samaa mieltä eilen puhuneen brittiläisen toverin kanssa – ongelma ei ole ainoastaan että EU tekee vääränlaista politiikkaa, vaan Euroopan unioni itsessään.
Kun me kyseenalaistamme tämän voitontavoittelun logiikan, meille tarjotaan aina kahta selitystä – joko se johtuu taloudesta ja kilpailukyvystä, tai siitä että Euroopan unioni sanoo niin. Viestinä on, ettei vaihtoehtoja ole, eikä kukaan mahda sille mitään. Me emme kuule tätä ainoastaan hallitukselta ja EK:lta, vaan myös liitoiltamme.
Tästä johtuen poliittinen kenttämme siirtyy jatkuvasti oikealle, ei vasemmalle. Olemme nähneet oikeistopopulistien nousun kuten monet muut Euroopan maat. He ovat kaapanneet työväen oikeutetun suuttumuksen ja kanavoivat sen rasismiin ja muukalaisvihaan. Erään tutkimuksen mukaan yli 10% SAK:n jäsenistä äänestää populisteja työväenpuolueiden sijaan.
Silti, kaikista näistä hälyttävistä tapahtumista huolimatta, virallinen ay-liikkeemme jatkaa sitoutumistaan työnantajien kanssa neuvotteluun ja EU:n uusliberaaliin politiikkaan. Vaikka joudumme kestämään EK:lta ja porvaripoliitikoilta jatkuvia, raakoja hyökkäyksiä oikeuksiamme vastaan, keskusliittomme vaativat hyvien suhteiden ylläpitoa valtaapitävien kanssa vastarinnan järjestämisen sijaan. Taistelevan työväenliikkeen sijaan ne toimivat enemmänkin palveluntarjoajina kapitalisteille.
Mutta suomalainen työväenluokka ei ole menettänyt taisteluhenkeän. Viime vuosina olemme nähneet muutamia rohkeita kamppailuja, kuten Tehyn lakko hoitajien palkkojen puolesta. Mutta liikkeen sisäisen solidaarisuuden puute jättää jokaisen liiton käymään omia taistelujaan paikallisesti.
Äskettäin keskusjärjestöt pystyivät torjumaan eläkeikien korotusyrityksen yleislakon uhalla. Mutta tässäkin tapauksessa haluttiin jättää ovi auki neuvotteluille, vaikka eläkeikämme on jo yksi korkeimmista. Olemme kuulleet jopa puhetta rajan nostamisesta 70 vuoteen.
Tämä surkea tilanne luo todellisen tarpeen ay-aktiivien verkostolle, joka toimii alhaalta ylös, ay-johdon ja byrokratian ohi. Näimme tämän käytännössä eurooppalaisena toimintapäivänä 29. viime kuuta, kun KRAY oli käytännössä ainoa taho joka vaati paikallista toimintaa ja solidaarisuutta eurooppalaisten toveriemme kamppailuille. Hyvin lyhyessä ajassa pystyimme järjestämään tilaisuuksia kaupungeissa ympäri maan.
Tässä näemme ensimmäiset merkit järjestäytyneestä vastarinnasta Suomessa. Maamme on pääsemässä irti pitkästä 90-luvulla alkaneesta luokkasovun ajanjaksosta, mutta olemme vasta keräämässä voimiamme. On melkein kuin joutuisimme rakentamaan koko liikkeen uudelleen tyhjästä.
Tapaamiset kuten tämä ovat meille erityisen tärkeitä, sillä etsimme ja tarvitsemme kansainvälisiä kontakteja. Olemme myös innokkaita oppimaan eri maiden kamppailevien liikkeiden kokemuksista ja halukkaita kehittämään yhteistyötä.
Verkostomme ja meidän kaikkien täällä tulee kuulla eri maiden ay-liikkeiden myönteisistä kokemuksista ja voitoista. Niillä on keskeisen tärkeä merkitys – vaikeimmissakin olosuhteita on mahdollisuus saada jotain aikaiseksi ja vaikuttaa.
Verkostomme puolesta toivomme teille onnistunutta konferenssia ja monia voittoja kamppailuissanne.
16 syys
Kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista!
Eurooppalaisen ay-liikkeen toimintapäivänä 29. syyskuuta Euroopan työväki lähettää Brysseliin voimakkaan viestin: Me kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista.
– Meidän selkänahoistamme on revitty jo liikaa. Jatkuvat julkisen sektorin leikkauskuurit ainoastaan syventävät todellista ihmisten kriisiä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tämä on totta kaikkialla missä leikkauksiin on ryhdytty, myös Suomessa, sanoo Kriittisen ay-verkoston aktiivi Sippo Kähmi.
– Pelkkien Brysselin arkistoihin hukkuvien kannanottojen ja ay-turismin lisäksi tarvitaan paikallista toimintaa, jonka mahdollisuus tuntuu unohtuneen monen liiton johdolta. Kuvitellaan, että osallistumalla valtakoneiston kokouksiin ja työryhmiin voidaan saada aikaan muutos ilman ikävän epäkohteliaita voimannäyttöjä.
Porvareilla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta kuunnella liikettä, joka ei pysty mobilisoimaan rivejään.
– Päivä lakossa tai edes ylityökiellossa pakottaisi kuuntelemaan ihan eri tavalla kuin tuhat lobbaria Euroopan byrokratian koneistossa, sanoo Kähmi.
Velanoton taustalla pankkien pelastaminen
Meille myydään ideaa, että valtavista valtionveloista irti pääsemiseksi on leikattava julkista sektoria. Moni on niellyt mukisematta vulgaarin talousjärkeilyn, jonka mukaan julkisen talouden tehostaminen on avain velkaantumiskierteen pysäyttämiseksi.
– Tässä kertomuksessa unohtuu, että valtiontalouden pohjaa ovat leikanneet porvarit itse firmojen ja suurituloisten verohelpotuksilla sekä pankkien elvytystoimilla. Finanssikriisin myötä yksityinen pankkisektori pelastettiin ottamalla valtavat määrät velkaa. Lähetettiinpä sitä ulkomaillekin 1,6 miljardia, toteaa Sippo Kähmi.
Velkaa myös otetaan koko ajan lisää: ensi vuonna 13 miljardia – vuoteen 2013 mennessä sitä on jo 103 miljardia euroa.
– Työväki ei voi olla leikkausten syynä, sillä työn tuottavuus on historiallisen korkealla.
Posti- ja logistiikka-alalla työskentelevä Kähmi tietää omasta kokemuksestaan hyvin, miten hurjalla tahdilla tehostamistoimiin on viime vuosina ryhdytty.
– Me postilaiset tunnemme sen hyvin konkreettisesti selkärangassamme, kun sama määrä työtä jaetaan jatkuvasti yhä pienemmälle porukalle. Palkinnoksi saimme hallituksen työryhmältä lakiesityksen, joka entisestään romuttaa julkista postisektoria. Tähän leikkiin ryhtymällä työläinen ei voi kuin hävitä, pohtii Kähmi.
Nyt käydään puhdasta luokkataistelua
Ja samaa myrkkyä juotetaan nyt koko julkiselle sektorille. Sippo Kähmi kertoo, että hallitus aikoo vähentää valtiolta yhteensä 14 529 työpaikkaa. Budjettiesityksen myötä samoin tulee käymään kuntatasolla.
– Työllistämisen ja kuntien rahat jäävät puuttumaan, tärkeintä on jatkaa yritysten verohelpotuksia. Kuten aina, selitykseksi riittää, ettei vaihtoehtoja ole.
Moni luulee että tämä on suomalaisen talouden ilmiö, mutta sama asetelma toistuu Kähmin mukaan kaikissa kapitalistisissa maissa.
– Jatkuva yksityistäminen ja julkistalouden kurjistaminen ei ole äkillinen kriisitoimenpide vaan osa tietoista pitkän linjan suunnitelmaa, joka on jo aikoja sitten päätetty G20-huippukokouksissa ja EU-tasolla Lissabonin sopimuksessa ja 2020-strategiassa. Julkinen sektori on alusta alkaen nähty ongelmana joka tulee poistaa päiväjärjestyksestä, lataa Kähmi.
Hänen mukaansa kyse on puhtaasta luokkataistelusta.
– Ainoa syy, miksei sitä kutsuta oikealla nimellään on, että pääomapuoli on voitolla. Ay-liike on sulkenut silmänsä tältä perustotuudelta ja antanut lähes ilman kamppailua huimia myönnytyksiä vastapuolelle. Nyt työväki ympäri maailman on heräämässä taistelemaan vastaan, ja korkea aika onkin.
Yleislakko Hakaniementorilla?
Suomessa usein toisteltu mantra on, etteivät nuoret ole kiinnostuneita ay-liikkeestä tai edes tiedä mikä se on. Toimintapäivä olisi Sippo Kähmin mielestä erinomainen hetki näyttää niin vanhoille kuin nuorille, että ammattiyhdistysliike on muutakin kuin työttömyysrahoja ja Extreme Duudsoneita mainoskatkolla – kansalaisliike, joka puolustaa sekä jäseniään että koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
– Kriittinen ay-verkosto on aktivoitunut omalta osaltaan muistuttamaan ihmisiä ay-liikkeen perinteistä. Aiommekin järjestää toimintapäivänä Hakaniemen torille yleislakon tavalla tai toisella. Me vaadimme vastuuttomien yksityisen sektorin pikavippien sijaan rahaa työllistämiseen, palkkoihin, eläkkeisiin, julkisiin palveluihin ja ympäristöinvestointeihin, listaa nuori ammattiyhdistysaktiivi.
Sloganiksi sopii vaikkapa: Me emme ole olemassa taloutta varten, talous on meitä varten!
Lainaus tiedonantaja.fi -verkkolehdestä 3.9.2010.
23 Hei
Perusturva jokaiselle – näpit irti eläkkeistä
Viime eduskuntavaalien jälkeen hallitus lupasi uudistaa perusturvaa ja torjua köyhyyttä. Käytännössä porvarihallitus on haudannut perusturvan uudistamisen ja lisännyt köyhyyttä. Samaan aikaan kun rikas vähemmistö on kasvattanut osinkoja, optioita ja huippupalkkoja, ovat noin 700 000 EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella elävän suomalaisen jo valmiiksi pienet tulot reaalisesti keskimäärin jopa vähentyneet.
Elinkeinoelämän keskusliiton ja hallituksen linjauksissa sosiaaliturva nähdään ensisijassa kustannuksena, jota pitää leikata, eikä perusoikeutena, tulonjaon eriarvoisuutta tasoittavana ja kansantalouden yleistä kehitystä edistävänä. Tämä näkyi räikeällä tavalla, kun porvarihallitus ja työmarkkinajärjestöjen johtajat sopivat ohi sosiaaliturvan uudistamista pohtineen SATA-komitean, että työnantajien kela-maksut poistetaan. Tällä ratkaisulla leikattiin noin miljardi euroa perusturvan rahoituksesta. Lisäksi työeläkerahastot ovat hallituksen myötävaikutuksella hukanneet osan eläkeläisten rahoista pörssipelissä.
Elinkeinoelämän keskusliitto ja hallitus pyrkivät nostamaan eläkeikää, leikkaamaan eläkekarttumia ja heikentämään ikääntyneiden työntekijöiden työttömyysturvaa. Tätä perustellaan työurien pidentämisellä. Siihen vedotaan myös nuorten painostamisessa opiskelemaan nopeammin ja siirtymään varhaisemmin työelämään. Myös SATA-komitean pienet korjausesitykset, kuten pienimpiä kansaneläkkeitä nostava ns. takuueläke, uhkaavat lykkääntyä.
Vaatimus työurien pidentämisestä on täysin kohtuuton etenkin kun suuri osa työntekijöistä ei selviä terveenä edes nykyiseen eläkeikään ja maassa on suurtyöttömyys. Myös puheet ”eläkepommista” ovat perusteetonta pelottelua. Eläkerahastoissa on edelleen rahaa noin 130 miljardia euroa ja niihin kertyy nykyisin rahaa suunnilleen yhtä paljon kuin maksetaan ulos eläkkeinä.
SKP vaatii hallitukselta jo ensi vuoden budjettiesitykseen määrärahoja toimeentulotuen minimitasojen tuntuvaksi nostamiseksi. Vielä tämän vaalikauden aikana on päätettävä perusturvan uudistamiseksi niin, että jokaiselle täysi-ikäiselle taataan vähintään 900 euron perusturva kuukaudessa verottomana niissä elämäntilanteissa, joissa hän ei voi saada toimeentuloaan muulla tavalla työttömyyden, pätkätöiden, opiskelun, vanhuuden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.
Hallituksen puheet ”kannustamisesta” ovat suorastaan irvokkaita, kun työttömyysturvan aktivointilisä leikkaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien toimeentulotuesta pois sen, minkä muka aktivointina antaa. Riittävän perusturvan takaaminen ”yhdeltä luukulta” vähentäisi myös byrokraattista kohtelua, jota muutenkin vaikeassa asemassa olevat ja monia ongelmia kohtaavat ihmiset joutuvat nyt kokemaan.
Köyhyyttä ja toimeentulovaikeuksia on torjuttava myös nostamalla verotettavan tulon alaraja 1 100 euroon kuukaudessa myös kunnallisverotuksessa ja säätämällä lailla minimipalkaksi 1 500 euroa kuukaudessa kokoaikaisesta työstä.
SKP vastustaa eläkeiän nostamista ja vaatii eläketurvan parantamista. Pienten eläkkeiden korottamisen lisäksi on luovuttava ns. taitetusta indeksistä ja lopetettava eläkkeiden heikentäminen ns. elinaikakertoimella. Elinaikakerroin on tämän vuoden alusta alkanut vähentää vuonna 1948 syntyneiden eläkkeitä yhden prosentin alenemalla. Jatkossa kerroin syö nuorempien ikäluokkien eläkkeitä yhä enemmän niin, että esimerkiksi vuonna 1980 syntyneiden alkavia eläkkeitä supistetaan peräti 17 prosentilla.
Lisäksi SKP vaatii eläkerahastojen varoilla tapahtuvan pörssipelin lopettamista. Tämän pörssipelin seurauksena työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus heikkeni merkittävästi finanssikriisin puhjettua. Vakavaraisuuden palauttamiseksi eduskunta sääti lain, jolla yritysten toimintapääomasta jätettiin siirtämättä palkansaajien työeläkerahastoihin 1,4 miljardia euroa. Työeläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi pitää päinvastoin tiukentaa säädöksiä varojen sijoittamisesta turvaavalla tavalla.
21 Hei
Kaikki tuki elintarviketyöläisten työtaistelulle
SKP tukee Elintarviketyöläisten liiton työtaistelua, jonka tavoitteena on torjua työnantajapuolen ajama työaikojen pidentäminen ja turvata työntekijöiden palkka- ja muut työehdot.
Työnantajaliiton esittämä työaikamalli mahdollistaa työpäivien pidentämisen 10-tuntisiksi ja työviikon muuttamisen kuusipäiväiseksi ilman ylityökorvauksia. Kaupan aukioloaikojen laajentamiseen vedoten työnantajapuoli pyrkii lisäämään myös sunnuntaityötä.
SKP katsoo, että koko ay-liikkeen on syytä tukea elintarviketyöläisten kamppailua. Kyse on työntekijöiden yhteisistä eduista ja saavutuksista, joilla on estetty kohtuuttoman pitkät työajat.
Elintarviketyöläisten liitto itse kirjoittaa tavoitteistaan:
SEL:n tavoitteena on parantaa elintarviketyöntekijöiden työssä jaksamista, elintarvikealan työsuojelua ja hakea palkankorotuksia, joihin työllämme olemme oikeutettuja, tietoisina alamme taloudellisesta tilanteesta. Elintarviketyöläiset ovat lakossa näiden tavoitteiden puolesta 7.-9.4.
Neuvottelut työnantajan kanssa eivät ole edenneet. Elintarviketyöläiset eivät voi hyväksyä työnantajan ajamaa työaikamallia, joka toteutuessaan mahdollistaisi 10-tuntiset työpäivät ja 6-päiväiset työviikot ilman ylityökorvauksia. Käytössä olisivat myös kaikki viikonpäivät.
SEL on jättänyt ilmoituksen myös uusista työtaistelu-uhista, jotka koskevat kaikkia SEL:n sopimusaloja. Lakot alkavat keskiviikkona 21.4.2010 kello 00.00 ja päättyvät perjantaina 23.4.2010 kello 24.00, jollei alalle ole syntynyt uutta työehtosopimusta ennen lakkojen alkua.
Työtaistelu tulee toteutuessaan koskemaan kaikkiaan 57 tuotantoyksikköä ja työtaisteluihin osallistuvat kaikki elintarviketeollisuuden sopimusalat. Työtaistelut koskisivat kaikkiaan noin 9 300 elintarvikealan työntekijää.Elintarviketyöläisillä on täysi oikeus ja kohtuus saada parempia työehtoja, turvallisempia työskentelyolosuhteita ja palkankorotuksia.
Ylivuotosanomat 
Lukijat kurnuttavat