TTIP ja rauha: Kenen asialla, SAK?

… ja Stubb kiittää!

Olipa kerran niin, että ennen sanomalehtimiesuraani olin sanomalehdenjakaja, ammattiyhdistysaktiivi ja luottamusmies Posti- ja logistiikka-alan unionissa.

Keskellä työnantajapuolen ja oikeiston euroopanlaajuista vyörytystä halusin olla osa vahvaa, kansainvälistä, työväen oikeuksia puolustavaa ay-liikettä. Kun Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY vuonna 2010 kutsui kaikki jäsenjärjestönsä osoittamaan yhdessä mieltä EU:ssa vallitsevaa uusliberaalia vyönkiristyspolitiikkaa vastaan, ajattelin historiallisen hetken koittaneen myös Suomessa.

Sen sijaan sain törmätä kummalliseen ilmiöön, jossa suomalaiset EAY:n jäsenet — ay-keskusjärjestöt SAK, STTK sekä Akava — viittasivat kintaalla eurooppalaisen kattojärjestönsä aloitteelle. Toiminnan järjestäminen jäi muutaman paikallisen aktiivin harteille.

Vaikka virhe luvattiin korjata, sama kuvio toistui seuraavana vuonna, ja sitä seuraavana. Suomalaiset keskusjärjestöt vaikenivat järjestelmällisesti eurooppalaisista aloitteista.

Kun Belgiassa, Ranskassa, Bulgariassa, Kreikassa, Puolassa, Italiassa, Portugalissa, ym. ym. toteutettiin ulosmarsseja ja yleislakkoja, meillä pahimmassa tapauksessa Lauri Lyly kävi jossain EAY:n kokouksessa kettuilemassa, miten meillä pohjoismaissa kyllä osataan hoitaa nämä jutut vähän sivistyneemin.

* * *

Olen siis tottunut siihen, että keskusjärjestöjemme kantoja saa suomalaisena duunarina hävetä.

Siitä huolimatta jouduin hieraisemaan silmiäni toimittaessani syksyllä juttua EU:n ja USA:n välisestä TTIP-vapaakauppasopimuksesta.

Taustamateriaalia etsiessäni löysin SAK:n sivuilta huhtikuulle kirjatun lausunnon, jossa kaikki kolme ay-keskusjärjestöä julistavat kannattavansa sopimuksen solmimista, vaikka sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ay-liike on johdonmukaisesti ollut sitä vastaan.

Kuvio on jälleen ikävän tuttu: EAY ja poliittinen vasemmisto marssii kaduilla ja kerää toista miljoonaa nimeä kansalaisaloitteeseen siitä huolimatta, että Euroopan komissio kieltää koko aloitteen tekemisen. Samaan aikaan Pohjoismaissa haukotellaan ja käännetään kylkeä: ei anna aiheita toimenpiteisiin, antaa toisten riehua.

Päin vastoin, SAK:n julkilausumassa sopimusta oikein monin sanankääntein kehutaan. Sen väitetään mm. tuovan työntekijöille nykyistä enemmän ”mielekkäitä, hyvin palkattuja töitä, parantavan kuluttajien ostovoimaa ja laajentavan tuotevalikoimaa,” joka kaiken olemassaolevan tiedon valossa on täyttä höpöpuhetta.

Näitä väitteitä vielä häkellyttävämpi on seuraava, täysin perustelematon lause: ”EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyö edistäisi yhteisiä arvoja, kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia.”

Siis että mitä…?

* * *

Viikonloppuna Ay-väen rauhanpäivillä Raumalla aihe nousi uudelleen keskusteluun.

Otsikolla TTIP — Uhka vai mahdollisuus? käydyssä paneelissa SAK:n kv-asiantuntija Aleksi Kuusisto avasi — mitä ilmeisemmin koko SAK:n hallituksen suulla — järjestön näkemystä tarkemmin. Koska kyseessä olivat rauhanpäivät, hän päätti sitoa myös rauhankysymyksen selitykseensä mukaan.

Vakavalla naamalla hän väitti TTIP-sopimuksen olevan tärkeä askel rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi maailmassa, sillä sen avulla demokratian ja työväen oikeuksien esitaistelijat, Euroopan unioni ja Amerikan Yhdysvallat, pystyvät tiivistämään rivejään aggressiivisesti käyttäytyvää Venäjää ja Kiinaa vastaan.

Väite on logiikaltaan aivan uskomaton. Se on kuin suoraan Alexander Stubbin höyrypäisimmistä twiittauksista.

Jos maailmanpolitiikkaa on yhtään selvittänyt, nimenomaan Yhdysvallat on ollut edellisen vuosikymmenen suurin uhka rauhalle ja vakaudelle. Ihmisoikeuksilla ja demokratialla maa on pyyhkinyt lattiaa aina, kun mahdollista.

Sen aloittamat sodat ovat johtaneet miljoonien ihmisten kuolemiin, vammautumisiin ja pakolaiseksi joutumiseksi. Yhdysvallat on halveksinut kansainvälistä oikeutta ja vanginnut eristysselleihin ne, jotka ovat paljastaneet maan sotarikokset. Sen väkivalloin valtaan nostamat uudet hallitukset ovat olleet työväenliikkeen näkökulmasta vähintään yhtä huonoja, etteivät jopa taantumuksellisempia kuin edeltäjänsä.

Tällaiset sivuseikat eivät esiintyneet Kuusiston puheissa lainkaan.

* * *

Ristiriitaisesti mies perusteli kantaansa muistuttamalla suurten sotien aiemmin syttyneen kauppapoliittisten intressien konflikteista, aina ensimmäisestä maailmansodasta nykyiseen Ukrainan kriisiin.

Tämä on tietenkin täysin totta. 1. maailmansota oli seurausta imperialististen taloudellisten blokkien keskinäisen kilpailun kärjistymisestä, kuten Ukrainakin.

Siksi onkin irvokasta, että hän kannattaa sopimusta, jonka tarkoituksena nimenomaan on kauppapoliittisten suhteiden kärjistäminen: Yhdysvaltain johtaman talousblokin kilpailuaseman vahvistaminen suhteessa nousevaan BRICS-talousblokkiin. Sopimus, jota Hiekanjyvät-lehden päätoimittaja luonnehti Yhdysvaltain johtamaksi ”taloudelliseksi Natoksi”.

Muitakin perusteluja Kuusistolla oli. EAY:n kannasta poikkeavaa kantaa hän mm. perusteli sillä, että pohjoismaissa ay-liikkeeseen on järjestäytynyt ”julkisen sektorin lisäksi” enemmän yksityisen vientiteollisuuden palkansaajia, siksi meillä on erityinen velvollisuus toimia vientiyritysten hyväksi.

Aivan kuin muualla Euroopassa ay-liikkeeseen ei juuri kuuluisi vientiyritysten duunareita.

* * *

Vajaa 200-päinen rauhanpäivien yleisö ei Kuusiston kommentteja niellyt, vaan ne saivat osakseen ankaraa kritiikkiä. Väittämät purettiin ansiokkaasti myös toisten panelistien, TTIP-aktiivi Marissa Varmavuoren ja tutkija Matti Ylösen taholta.

Kyseessä on kuitenkin sen verran vakava asia, ettei sitä saa jättää vain rauhanpäivien keskustelun aiheeksi. Me ay- ja rauhanaktiivit emme voi vetää Kuusiston kommenteista kuin yhden, hälyttävän johtopäätöksen: kovasta työstämme huolimatta virallinen ay-liike ei ole laisinkaan kuunnellut joka vuosi järjestettyjen Ay-väen rauhanpäivien viestiä.

Se on vuodesta toiseen ollut se, että suurvaltapeliin mukaan menemisen sijaan Suomen on pidettävä pää kylmänä ja toimittava puolueettoman, ristiriitoja purkavan rauhanvälittäjän roolissa. Syystä tai toisesta tämä viime vuoden aikana yhä ajankohtaisemmaksi käynyt vaatimus on kaikunut Hakaniemen kivitaloissa kuuroille korville.

Rauhanliikettä tarvittaisiin juuri nyt enemmän kuin koskaan, ja vahvaa työväenliikettä sen tueksi.

Sen sijaan joudumme toteamaan olevamme tilanteessa, jossa omat keskusjärjestömme puhuvat samaa kieltä kokoomuksen pahimpien transatlantisti-intoilijoiden kanssa, viis veisaavat sekä oman suomalaisen ruohonjuuritasonsa että eurooppalaisen kattojärjestönsä kannoista — ja pitävät rauhanpolitiikkana sitä, että Suomi sidotaan väkivaltaiseen imperialismiin.

* * *

Kun nyt nämä samat järjestöt ovat tänä vuonna suunnittelemassa fuusioitumista yhdeksi megajärjestöksi, onkin tärkeä hetki kysyä, kenen asialla ne lopulta oikein ovat.

Oletteko te SAK:ssa, STTK:ssa ja Akavassa osa työväenliikettä, vai vain yksi elinkeinoelämän etujärjestö lisää? Mikä on teidän olemassaolonne oikeutus?

Rauhanpäivillä yleisö vastasi tähän kysymykseen selkeästi: — Ay-liike on perustettu työläisten turvaksi, kapitalisteja vastaan, solidaarisuuden työkaluksi.

Olen samaa mieltä. Ay-väen, rauhanaktiivien, poliittisen vasemmiston ja duunarien kaikilla työpaikoilla tulisi viimeistään nyt lähettää voimallinen viesti kentältä, että sellaisena sen pitää pysyä jatkossakin.

Ammattiyhdistysliikkeessä on erityinen sana kuvaamaan niitä, jotka yhteisessä kamppailussa ovat poissa rivistä, jotka solidaarisuuden ja tovereiden tukemisen sijaan tuijottavat omaa napaansa ja veljeilevät työnantajan kanssa. Heitä kutsutaan rikkureiksi.

Suomalaisten keskusjärjestöjen eurooppalaisen tason rikkurointi meidän nimissämme saa riittää.

Ilmastonmuutos haastaa vanhan vallan

Ennen menetettävänä olivat vain kahleet, voitettavana koko maailma. 2000-luvulla asetelma on vakavampi – ellemme pääse irti kahleista, tulemme menettämään myös tuntemamme maailman.

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kurjuus on monille arkipäivää jo tänään. Yleistyvät sään ääri-ilmiöt, vesilähteiden kuivuminen, merenpinnan nousu ja eliölajien elinpiirien siirtyminen synnyttävät kaikki monenlaisia ongelmia erityisesti globaalin etelän köyhissä maissa.

Tuo kurjuus on kuitenkin vielä pientä sen rinnalla, mitä on odotettavissa jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Yleisesti ajatellaan, että maailmanlaajuisesti katastrofaalisia muutoksia seuraisi jo kahden Celsius-asteen keskimääräisestä lämpenemisestä.

Kuun alussa päättyneen Dohan ilmastokokouksen epäonnistuttua sitovien päästövähennystavoitteiden asettamisessa näyttää yhä todennäköisemmältä, että kuluvan vuosisadan aikana maailman keskilämpötila saattaa nousta jopa neljä astetta tai sitäkin enemmän. Nykyisin miljoonissa ihmisissä mitattavaa ilmastopakolaisuutta saatetaan tulevaisuudessa laskea miljardeissa. Miksi maapallon lämmittämistä jatketaan, vaikka seurauksien tiedetään olevan tuhoisia – ja peruuttamattomia?

Aihe sopii erityisen hyvin Olli Tammilehdolle, joka on vapaana tutkijana ja kirjoittana profiloitunut ikävien ekologisten kysymysten esittäjänä sekä länsimaisen yhteiskunnan ja sen valtarakenteiden sivaltavana kriitikkona. Tammilehdolle ominaisesti Into-kustannuksen julkaisema Kylmä suihku on perusteellisesti tutkittu sekoitus tietokirjaa ja poliittista agitaatiota. Ankaraa sanomaa ryydittää 446 lähdeviitettä ja 53-sivuinen kirjallisuusluettelo.

Helvetti on tulossa

Kirja alkaa toivottomilla visioilla.  Ympäristökatastrofeja seuraa väistämättä valtavia inhimillisiä tragedioita. Tammilehto varoittaa, että nykytahdilla jo nuorimmat meistä, meidän lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat kamppailemaan selviytymisestä uudessa, kauhujen täyttämässä maailmassa.

Neljän asteen nousu tarkottaisi ruuantuotannon vaikeutuessa nälkäkuolemaa suurimmalle osalle ihmiskunnasta. Maapallon kantokyky saattaisi romahtaa vain miljardiin ihmiseen jo tällä vuosisadalla. Globaalin niukkuuden aikakaudella myös valtioiden toimet resurssien takaamiseksi voisivat johtaa ennalta-arvaamattoman laajoihin konflikteihin ja sotiin, joihin mm. EU:n ja USA:n johtajat laativat jo suunnitelmia. Esimerkiksi Naton entiset kenraalit suosittelivat vuonna 2008 ydinaseiden käyttämistä ilmastonmuutoksen aikaansaamissa resurssikonflikteissa.

Sekin voi pahimmillaan olla vain alkusoittoa. Ilmastonmuutoksen edetessä on mahdollista, että useampi maapallon fysikaalisista prosesseista saavuttaa ns. keikauspisteen, jonka seurauksina olosuhteet muuttuvat entistä radikaalimmilla tavoilla. Esimerkiksi metaanin vapautuminen ikiroudasta ja merenpohjan jääklatraateista voisi laukaista palautekytkennän silmukan jonka lopputuloksena maailma muuttuisi sietämättömäksi pätsiksi.

Helvetti on tulossa, Tammilehto kirjoittaa, mutta hänen sanoissaan ei ole saarnamiehen kiihkoa tai usein ilmastonmuutoksesta puhuttaessa esiintyvää moralisointia ja ihmisten syyllistämistä. Tammilehto kirjoittaa suunnattomista hirveyksistä toteavaan sävyyn, jopa tieteellisellä kuivuudella.

Tekniikka ei pelasta

Seuraavaksi Tammilehto käy kirjassa läpi erilaiset kapitalismin puitteissa mahdolliset teknillis-taloudelliset ratkaisut ilmastonmuutokseen ja toteaa niiden olevan monella tapaa mahdottomia. Ilman tuntemattomia tieteellisiä läpimurtoja maailmasta ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi raaka-aineita tai pinta-alaa nykyisen energiankulutuksen tyydyttämiseksi uusiutuvalla energialla.

Suurin ongelma kaikissa teknisissä ratkaisuissa on aika. Päästöjen pitäisi alentua hyvin nopeasti – noin 7% vuodessa – vaikka ne tällä hetkellä kasvavat. Reformismin sijaan ratkaisun on Tammilehdon mukaan oltava siksi välttämättä nopea ja kokonaisvaltainen yhteiskunnallisen tuotantotavan muutos, joka pysyvästi vähentää energiankulutusta. Keskeisintä tuolle uudelle tuontatotavalle olisi energiantuotannon hajauttaminen suuryhtiöiden monopoleilta paikallistason yhteisöille. Se puolestaan uhkaisi suuryhtiöiden olemassaoloa, toisin sanoen koko kapitalistiluokan valtaa.

Juuri tästä syystä valtaeliitti on tehnyt hartiavoimin töitä estääkseen ilmastonmuutoksen todellisiin syihin puuttumisen. Se on yhtäältä YK:n siunaamaan päästökaupan kautta pystynyt antamaan luonnon tuhoamisoikeudelle markkinoilla vaihdettavan tavaramuodon, jolla tehokkaasti pystytään keinottelun kautta kiertämään todellisia päästöjen vähennystarpeita. Toisaalta kivihiilen tuottajat ja suurkäyttäjät sekä Exxon ja muut öljy-yhtiöt ovat sijoittaneet vuosien varrella niin suuria summia PR-kampanjoihin ja johtavien poliitikkojen lahjomiseen, että ylivoimaisesta tieteellisestä näytöstä huolimatta erityisesti USA:ssa ilmastoskeptikot on nostettu marginaalista valtavirtaan.

Oleellista on ymmärtää, että nykyisen globaalikapitalismin aikakaudella sekä markkinatalous että valtiolliset koneistot on valjastettu ottamaan aina ensin huomioon yritysmaailman edut. Siksi muutoksen on tultava virallisen talouden ja politiikan ulkopuolelta.

Kapitalismi on jättiläinen savijaloilla

Teollisen vallankumouksen myötä erilaisten kasvihuonekaasujen vapautuminen ilmakehään on ollut kiinteä osa yhteiskunnan kehitystä. Koska käytettävissä oleva osuus maapalloon sitoutuneesta energiasisällöstä on rajallinen, oikeus tuon uusiutumattoman energian vapauttamiseen on samalla merkinnyt taloudellista ja poliittista valtaa. Talous ja epätasa-arvo ovat kasvaneet rinta rinnan. Toisaalta kun tuon vallan materiaalinen pohja nyt on murenemassa, samalla haurastuvat sitä ylläpitävät rakenteet.

Tammilehdon mukaan fysikaalisten prosessien lisäksi onkin mahdollista löytää myös yhteiskunnista keikauspisteitä, jotka voivat kääntää ne dialektisesti vastakohdakseen.  Globaalin kapitalismin aikakaudellakin virallisen talouden varjossa itää siemeniä vastarinnalle ja uudelle yhteiskunnalle, joka ei noudata kapitalismin lakeja. Arkipäivässä kommunistinen periaate ”jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” toteutuu koko ajan, ja tulee toteutumaan sitä paremmin mitä syvempään kriisiin kapitalismi ajautuu.

Kylmä suihku on kirja ilmastonmuutoksesta, mutta samalla se on järjestelmällinen modernin globaalikapitalistisen tuotantotavan analyysi, kritiikki ja kutsu sen kaatamiseksi. Kauhukuvistaan huolimatta kirja onkin itse asiassa suunnattoman optimistinen puheenvuoro, joka lamaannuttavan katastrofin edessä tarjoaa toivon muutoksesta.

Vaikka Tammilehto itse toteaakin olevansa enemmän saksalaisen marxistin Walter Benjaminin kuin Leninin linjoilla, ovat hänen herättämänsä kysymykset keskeisiä jokaiselle vakavasti otettavalle vallankumoukselliselle. Kylmä suihku on tervetullut järjen ääni maailmassa, jossa maailmanloppu on helpommin kuviteltavissa kuin kapitalismin loppu.

Olli Tammilehto. Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2012. 245 s.

Maailman suurin pyramidihuijaus

Wincapitat sun muut pyramidihuijaukset ovat jälleen pyöriskelleet uutisotsikoissa ja sitä kautta mielessäni.

Nämä vedätyksethän perustuvat siihen, että ovela huijari löytää joukon ihmisiä, joille myy bisnesidean: kun antaa huijarille tietyn summa rahaa, tulee itsekin rikastumaan. Huijattujen rikastuminen onnistuu kuitenkin vain, jos heistä jokainen löytää jälleen toiset huijattavat, joilta periä rahoja, ja nämä taas uudet jne.

Kyseessä on siis huijaukseen perustuva mahdoton systeemi, jossa vauraus valuu hiljalleen pyramidin huipulle.

Se tuo minulle mieleen erään toisen järjestelmän. Wincapitan taustavoimat on jo saatu oikeuden eteen, mutta tämä kapitalismiksikin kutsuttu maailmanlaajuinen huijaus pyörii edelleen. Tässä systeemissä:

• rikkain 1% omistaa 40% maailman varallisuudesta
• rikkain 2% omistaa yli puolet maailman varallisuudesta
• rikkain 5% omistaa 71% maailman varallisuudesta
• rikkain 10% omistaa 85% maailman varallisuudesta
• köyhin 50% omistaa 1% maailman varallisuudesta

Edellisessä kirjoituksessani valtionvarainministeri Katainen rehvasteli, miten tuloerot ovat nykyisellä hallituskaudella kaventuneet. Se on kuitenkin johtunut lähinnä lamasta ja pörssipelureiden menettämistä pääomatuloista. Viimeisen vuosikymmenen aikana tuloerot ovat sen sijaan kasvaneet, köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet – mutta syynä on ollut kapitalistinen talouskasvu, ei suinkaan lama.

Siis mitä enemmän tuottoa systeemissä tehdään, sitä vähemmän sitä valuu tänne pohjalle. Eikö tämä kuulosta tutulta? Voiko tällaista rakennetta luonnehtia miksikään muuksi kuin pyramidiksi?

***

 

Tämä vanha piirros näyttää hyvin kapitalistisen pyramidihuijauksen rakenteen. Kapitalistin valta perustuu hallitseviin luokkiin, jotka valehtelun ja väkivallan kautta käyttävät hyväksi kaikkea pyörittävää työväenluokkaa. Tässä pyramidissa ylöspäin ei liiku suoraan raha, vaan ihmisten tekemä työ, josta rahaa sitten revitään. Molemmat systeemit perustuvat siihen, että aina löytyy joku alempi, jota riistää.

Jossain historian vaiheessa tämä ei kuitenkaan enää toiminut, ja näin kapitalismi kehittyi imperialismiksi. Brittiläinen imperiumi oli tästä mallikkain historiallinen esimerkki, mutta nykyään se on Yhdysvallat. Kun oman maan työväeltä ei saa enää riistettyä lisävoittoja, on siirryttävä ulkomaiden duunarien hyväksikäyttöön. Näin teeveetä katsova keskiluokka pysyy tyytyväisenä ja ongelmat on ulkoistettu jonnekkin kauas pois. Modernin pyramidin teho perustuu siihen, että olemme niin korkealla suhteessa kaikista kurjimpiin, ettemme edes huomaa olevamme osa tätä pyramidihuijausta.

Tähän kuuluu olennaisesti sen illuusion ruokkiminen, että kuka tahansa voi rikastua kapitalismissa – aivan kuin lotossa kuka tahansa voi tulla miljonääriksi jo tänä iltana. Useimmat eivät kuitenkaan voita, vaan jälleen, pyramidinomaisesti maksavat niiden harvojen ja valittujen voitot hautaansa saakka.

Kun tästä olen keskustellut oikeistolaisten kanssa – miksi köyhyyttä on, miksi työttömyyttä on – heille tuntuu olevan täysin käsittämätön idea, että kapitalismiin olisi sisäänrakennettu vaatimus että jonkun on aina oltava köyhä. Heidän maailmassaan kuka tahansa voi nousta huipulle, kunhan ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyy – sillä he ovat nielleet pyramidihuijauksen logiikan.

Jos työttömyyttä ei olisi, kapitalismi itse asiassa romahtaisi. Systeemi toimii, koska duunareita odottaa aina irtisanomisen uhka ja putoaminen alimpaan hylkiökastiin. Modernin uusliberalismin isä, porvarillinen taloustieteilijä Milton Friedman kutsui tätä ”luonnolliseksi työttömyydeksi” mutta koska tämä paljastaa liikaa systeemin syrjivästä luonteesta, taloustieteilijät käyttävät nykyään termiä NAIRU – Non-Accelerating Inflation Rate of Unemployment, eli työttömyyden taso, joka ei kiihdytä inflaatiota.

 

Tämä kaikki löytyy siis ihan modernista porvarien talousteoriasta ja jokainen voi sen itse googlettaa. Sitä varten ei tarvitse lukea Marxia – mutta on siitäkin hyötyä.

***

Entä mikä on tämän huijauksen tulevaisuus? Pyramidihuijaus toimii vain, jos sen pohjaa laajennetaan jatkuvasti – puhutaan kasvusta, kilpailukyvystä ja tehostamisesta. 2000-luvun globaalikapitalismi on tullut tilanteeseen, jossa siltä on yksinkertaisesti loppunut höynäytettävät ja riistettävät. Kolmas maailma on jo joko alistettu tai alkanut organisoitua omiksi taloudellisiksi blokeikseen. Avaruudestakaan ei ole vielä löytynyt elämää, joten sitäkään ei voi orjuuttaa. Sivumennen on huomautettava, että Yhdysvaltain Vision for Space Exploration -ohjelma kuitenkin jo toteaa:

”haluamme liittää aurinkokunnan osaksi taloudellista piiriämme …”

Kapitalismin jatkuvan kasvun ideologia on ratkaissut tämän ongelman huijaukselle ominaisella tavalla: rahaa on ruvettu keksimään tyhjästä. Imperialismin kautta on siis siirrytty kolmenteen vaiheeseen, finanssikapitalismiin, jossa pääomaa ei kartuteta enää vain toisten työllä, vaan suoraan pääomalla. Tämäkin kuulostaa tutulta:

Bernie Madoffin pyramidihuijaus oli sellainen, että hän lupasi pääomalle huippuhyvän tuoton. Mutta oikeasti ei kyennyt sijoittamaan pääomaa niin hyvin kuin antoi ymmärtää. Alussa tuotto maksettiin lisääntyvästä pääomasta ja kun tästä pahasta tavasta ei päästy eroon, alkoi pääoma huveta pikkuhiljaa… ne jotka viimeiseksi tulivat paikalle saivat nuolla näppejään, sillä heidän sijoittamansa pääoma kului edellisten sijoittajien tuottojen maksamiseen.

Nykyään suurin osa markkinoilla liikkuvasta rahasta on velkaan perustuvaa huuhaata, eli niinsanottua fiktiivistä pääomaa. Nyt koko järjestelmä on romahtamassa, kun pankkien tarjoama tietokoneiden ruuduilla näkyvä vauraus osoittautuu arvottomaksi. Kokonaiset valtiot on ajettu konkurssin partaalle kun paljastuu, että niiden talous on silkkaa fiktiota. Aivan kuin Wincapita, kapitalismin huijaus ei enää täytä lupauksiaan ja lopulta kaatuu mahdottomuuteensa.

On aika siirtyä kokonaan uudenlaiseen talousmalliin.

Kapitalismi vaarantaa mielenterveytesi

Sattuipa vastaan vaalikoneessa kysymys, ”liioitellaanko työelämän raskautta nykyään?”

Minä sanon, ettei todellakaan liioitella. Työpahoinvointi on ehkä suurin yksittäinen ongelma, joka töissäkäyvää väestöämme koskettaa. Tutkimuksissa ja gallupeissa nykypäivän nuoret arvioivat, että tällä menolla burnout tulee jo kolmekymppisenä.

Minun ei tarvitse arvuutella, voiko niin tapahtua – se tapahtui minulle jo. Kävin läpi vaikean masennuksen ja työperäisen hermoromahduksen vuonna 2008. En suosittele sitä kokemusta kenellekään.

Radiota kuunnellessani olen saanut huomata, etten ole yksin. Tiedotusvälineissä uutisoidaan jatkuvasti nuorison pahoinvoinnista ja se jatkuva lohduttoman tiedon virta on karmeaa kuunneltavaa. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat revenneet käsiin jo hyvin nuorilla, ja moni ei pääse edes aloittamaan koulutustaan tämän takia. Yhä useampi jää työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle 20-vuotiaana.

Mielenterveysongelmat ovat kuitenkin kasvussa myös opiskelevilla ja työhön päässeillä nuorilla. Masennus on työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy – ehkä siksi, että meno täällä on vaan niin saatanan masentavaa, tai siksi, että lääkärit määrittävät usein töissä loppuunpalamisen ”masennukseksi” koska burnoutilla ei ole Kelalle kelpaavaa sairauskoodia.

Naisten osuus on lievästi enemmän kasvussa kuin miesten. Nuorten osalta ei edes kerätä riittävästi tilastotietoa.

***

Kun nykyajan työmarkkinoita seuraa, ei ole todellakaan mikään ihme ettei ihmisillä pää kestä. Vaatimukset työelämässä ovat koventuneet jatkuvasti siihen tahtiin, että ovat jo ohittaneet mahdottoman ja lähestyvät naurettavaa.

Työntekemisestä puhutaan nykyään lähes yksinomaan kilpailuhenkisin urheilutermein. Työpaikkailmoituksissa haetaan vain ”dynaamisia” ja ”kilpailuhenkisiä” ym. ihmisiä jotka ”ovat valmiita olemaan voittajien tiimissä,” joilla on ”hyvä pelisilmä” ja jotka ovat ”ryhmäpelureita”. Sen lisäksi että valtiot, yritykset ja työyksiköt kilpailevat toisiaan vastaan, erilaiset mittarit, tuottavuuspalkkiot ja mallit takaavat, että jopa yksittäiset työntekijät kilpailevat toistensa kanssa. Tulos tai ulos!

Onnistuneeseen työsuhteeseen ei myöskään enää riitä töiden teko vaan koko persoonan on oltava edustava, myyvä, kilpailukykyinen. Yrityksen edustajia ollaan myös vapaa-ajalla – tämän olen saannut kuulla ihan omalla työpaikallanikin. Työn perässä pitää myös olla valmis matkustamaan enemmän kuin aiemmin.

Ja vaikka vakituiseenkin työsuhteeseen pääsisikin, ei työllisyyteen voi siltikään luottaa. Yli puolet 80-luvulla syntyneistä on jo joutunut vaihtamaan ammattia. Työehtojen rapautumisen, palkkojen polkemisen ja vuokratyön yleistyessä epätyypilliset työsuhteet ovat muuttuneet tyypillisiksi kaikilla aloilla.

Kun Radio Suomen haastattelussa asiasta puhuneelta tilastonikkarilta kysyttiin, mikä nuorison pahoinvoinnin syynä voisi olla, tämä kehtasi perinteiseen tyyliin syyttää mediaa ja sen ”huonosti tutkittua” vaikutusta nuorten psykologiseen kehitykseen. Jos ohjelma-aikaa olisi riittänyt, nuorison väkivaltainen Doom-tietokonepeli ja rap-musiikki olisi varmaan profiloitu päätekijöiksi.

Vika ei siis suinkaan voi olla järjestelmämme kasvavassa epäinhimillisyydessä. Ei, vika on jälleen mediassa!

***

Tai sitten vika on nuorissa itsessään, joka on perinteinen oikeistolainen argumentti. Pullamössösukupolvesta ei ole mihinkään. Narkomaaneja ja alkkiksia koko sakki. Kyllä meidän nuoruudessa otettiin lapio kouraan vaan ja mentiin töihin!

Työmarkkinoilla on ikävä kyllä tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana melkoinen muutos. Vielä vuonna 1987 työllistetystä työvoimasta 40% oli sellaisia joilla ei ollut ammatillista koulusta. Nykyään kouluttamattomia on vain 17%. Markkinoilta on kokonaan hävinnyt puoli miljoonaa työpaikkaa, eli ns. ”yleismiehet”.

Nämä ovat hommia, joista työura on perinteisesti lähtenyt käyntiin. Nyt vaaditaan ammatti- tai korkeampi koulutus ennen kuin töiden tekemisestä voi edes haaveilla.

Pelkästään Vantaalla on tällä hetkellä 1000 nuorta koulutuksen ja työn ulkopuolella. Vantaalaiset viranomaiset tarjoavat ratkaisuksi erilaisia projekteja yhteistyössä yritysten kanssa. Yrityksille nuorisotyöttömien kirjava joukko tarkoittaa lähinnä halpaa harjoittelutyövoimaa.

Mutta entä sitten jos sata tai vaikka viisi sataa heistä saakin harjoittelupaikan? Järjestelmän kriisiä se ei korjaa. Yhteiskuntamme tuottaa samalla tahdilla uudet tuhat työtöntä.

Työministeriö puolestaan ehdotti julkisuudessa ratkaisuksi työuran ohjauksen lisäämistä. Miltä planeetalta nämä ehdotukset oikein ovat, kun ongelma on lähtökohtaisesti se, ettei työuraa saa edes alkamaan – tai jos saa, toivoo ettei olisi saanut?

***

Kukaan ei tee mitään itse syille, koska se on nykyjärjestelmässämme mahdotonta. Taloutemme vaatii yhä kasvavia uhrauksia kansallisen kilpailukyvyn ja talouskasvun nimissä, meni siinä sitten henkinen tai ruumiillinen terveys.

Edellisen laman aikana uhrattiin jo yhden sukupolven mielenterveys. Nyt uuden kriisin myötä pistetään kaupan päälle toinenkin. Alamäkeen kun on päästy niin antaa mennä vaan!

Kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että työelämässä on jo tehostettu liikaa. Kukaan ei uskalla sanoa: Kapitalismi vaarantaa mielenterveytesi!

Äiti maan oikeudet

Lompakolla ei voi äänestää

Porvarillisen ajatusmaailman mukaan erilaisten tuotteiden kuluttaminen on demokratian ylin muoto, josta on kieleemme ilmaantunut termi ”lompakolla äänestäminen”. Sen taustalla on puoliuskonnollinen ajatus tuotteisiin perustuvasta markkinataloudesta itsensä korjaavana, itseään ohjaavana järjestelmänä, jossa yksittäinen kuluttaja kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat ilman ikäviä poliittisia päätöksiä. Miksi äänestää vaaleissa tai osoittaa mieltään, kun voi vain tehdä eettisiä valintoja kaupan tiskillä ja maailma pelastuu?

Samaa ideologiaa heijastelee myös sinivihreän porvarihallituksen uusi budjetti, jossa siirrytään vähin äänin kohti tasaveroa ja verhotaan se vihreisiin arvoihin ja luonnonsuojeluun. Lämmitys- ja polttoaineveroja kiristetään ja ratkaisuiksi tarjotaan uuden talon, auton, jne. ostamista. Samalla saadaan Suomi nostettua lamasta, sillä kapitalistisen talouden pyörien pyörittämiseksi jokaisen on ostettava jatkuvasti enemmän tuotteita. Tällä ei ole ekologisuuden kanssa mitään tekemistä.

Materialisti tajuaa, ettei kyseessä ole moraalinen valinta eikä ”eettisellä kuluttamisella” saada yhteiskunnan tuotantotapaa muuttumaan yhtään sen ekologisempaan suuntaan. Sen lisäksi että mielipidettämme ja käsitystämme kulutuksemme eettisyydestä johdetaan suurella rahalla jatkuvasti harhaan mainostoimistojen ansiosta, kylmä tosiasia on että suurinta osaa ihmisten kulutuksesta ohjaa lopulta aina taloudelliset tosiasiat, eivät eettiset valinnat.

Tietenkin luonnonmukaiset tuotteet sekä uudet, energiatehokkaat ratkaisut ja teknologian kehittäminen ovat hyviä asioita — sitä ei tule kieltää, päin vastoin. Ongelmana on että käytännössä talousjärjestelmämme jonka puitteissa kehitys tapahtuu on erittäin tehokas pullonkaula ja suoranainen este tämän uuden teknologian käyttöönotossa.

Esimerkiksi käy hyvin yksityisautoilu — vaikka kuinka tietää miten haitallinen keksintö on bensiinikäyttöinen polttomoottori, omalla 95-oktaanista uusiutumatonta luonnonvaraa ilmoille tupruttelevalla autolla on vaan ajettava kun julkista liikennettä ei ole tai se on liian kallista. Vaikka erilaisia hybridiautoja kehiteltäisiin kuinka monta, tulee köyhä ajamaan köyhän autolla vastaisuudessakin. Uuden auton ostaminen muutaman vuoden välein on köyhälle ja keskiluokkaisellekin mahdollista ainoastaan ajautumalla yhä syvemmälle velkavankeuteen — ja kohti uutta yhteiskunnan rakenteita horjuttavaa finanssikriisiä.

Too Much -verkkolehden julkaisema graafi paljastaa, minkälainen huijaus ”lompakolla äänestäminen” on maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Maailman aikuisväestöstä 68.4 prosentilla se lompakko on joka kuun lopussa tyhjä, kun 8 prosentilla rahaa on sellaiset summat, ettei mikään lompakko maailmassa riittäisi niiden säilömiseen. Ne rahat sijaitsevat verovapailla pankkitileillä, rahastoissa, osakkeissa, kiinteistöissä, arvoesineissä – sekä tehtaissa ja työkoneissa. Tällä pääomalla on tässä maailmassa se todellinen äänioikeus, sillä se ei vaikuta kulutukseen vaan tuotantoon.

Vasemmistolaisittain onkin aivan väärä lähtökohta jeesustella tuotteiden kulutuksesta, kun ongelmana on juuri niiden tuotantotapa. Jos minä ostan esimerkiksi muovilapion tai muoviin käärityn jauhelihan, ei minun kulutukseni enää lisää kasvihuonepäästöjä. Tuotteisiin liittyvät päästöt on aiheuttanut tuotteiden valmistaja kauan ennen kuin minä niitä näinkään. Niihin liittyvä hiilijalanjälki kuuluu tuottajalle, ei minulle, sillä minulla ei ole ikinä ollut mahdollisuuttakaan päättää tuotantoprosessin yksityiskohdista. Jos tuottajat helppojen voittojen perässä törsäävät fossiilisia polttoaineita ja sylkevät ilmoille hiiltä, tulisi heidän myös kantaa pääasiallinen vastuu teoistaan.

Tätä eivät oikeistolaiset, vihreät tai liberaalivasemmistolaisetkaan voi ymmärtää, sillä heidän analyysinsä jää aina lompakollaan äänestävän yksilön tasolle. Rajaamalla luonnonsuojelukeskustelun kritisoimaan kulutusta sen sijaan että kritisoitaisiin tuotantotapaa, he päätyvät yksinkertaiseen (ja väärään) johtopäätökseen että yksittäinen ihminen voi erilaisen lampun ostamalla muuttaa maailmaa ja tehdä suuren poliittisen teon.

Tämän kääntöpuoli on tavallisen ihmisen syyllistäminen ja pahimmassa tapauksessa ekofasistinen vihjailu siitä, että maailmassa on liikaa ihmisiä. Kun öljy-yhtiö BP:n kaikkia määräyksiä presidentti Obaman luvalla rikkonut öljynporauslautta räjähti Meksikonlahdella aiheuttaen mittaamatonta tuhoa, amerikkalaiset lehdet hurskastelivat: ”me kaikki olemme [öljyn kuluttajina] syyllisiä”.

Ei ihme, että epäilyt luonnonsuojelun tarpeellisuutta tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen todellisuutta kohtaan kasvavat, kun sitä tuodaan tällä tavalla esille. Televisiossa maailman ympäri jatkuvasti reissaavat miljonäärit kuten Al Gore tai vaikkapa Madonna muistuttavat meitä sammuttamaan valot kun poistumme huoneesta. Tällaisella puheella ei saa ketään vakuutettua, päin vastoin se ryövää vakavalta aiheelta sen uskottavuuden ja saa koko homman vaikuttamaan jälleen uudelta tavalta markkinoida uusia tuotteita.

Tässä on kapitalistisen järjestelmän ydin: kaikki on tuotteistettava ja kaikki on ratkaistava tuotteiden kulutuksen kautta. Influenssarokotteita tehtaillessa influenssan torjuminen jää kakkossijalle, kun tärkeintä on saada omasta tuotteesta mahdollisimman suuret rahat ja nopeasti. Masennuksen hoitamisessa mielenterveys jää kakkossijalle, tärkeintä on myydä mahdollisimman paljon pillereitä.

Samoin käytännön luonnonsuojelun asemasta tärkeää on luoda ekologissävytteisiä brändejä, kuten vaikkapa oman firmani Itella Green -jakelu. Samaa paskaa ne postiautot edelleen syytävät pakoputkistaan, mutta jonnekin Turkkiin maksetaan siitä nimellistä korvausta ja kuluttajalle tulee taas parempi mieli. Samoin paikallisen jätefirman Kierrättäjä-niminen mainoslehti saapuu postikeskukseen kimputettuna paksuun muovikääreeseen, joka myöhemmin lentää jakelutoimipaikoissa suoraan roskiin valtavina kasoina — ja samainen jätefirma pääsee sitten kuskaamaan tämän uusiutumattoman luonnonvaran omalle jäteasemalleen.

Koko asetelma on täysin perverssi. Vielä potentiaalisen maailmanlopun edessä, koko ekosysteemimme romahduksen uhatessa, yrittää kapitalismi tehdä voittoja myymällä vielä muutaman uuden ekologisen vihreän härpäkkeen. Kommarina tiedän, että näin ei voi jatkua. Lompakolla äänestäminen on kuolettavaa humpuukia.

Kansalla on kyllä valta päättää kohtalostaan, mutta lompakosta se ei kumpua.

Kapitalistien luokkataistelu tarvitsee vastavoiman

Suomen yli on pyyhkäissyt kapitalistisen luokkataistelun aalto, koordinaattori Markus Heikkinen Vastavoimasta summasi Hakaniemen torilla työväen eurooppalaisena toimintapäivänä 29.9.2010.

Työväeltä vaaditaan jatkuvasti uusia säästöjä, mutta samalla valtaapitävien omaisuustulot ovat nousseet satoja prosentteja.

Kapitalistiluokan jatkuvia hyökkäyksiä vastaan on rakennettava yhtenäinen vastavoiman rintama, totesi Heikkinen. Tähän tähtää myös Vastavoima -liike, työläisaktivistien ja luottamusmiesten aloite työväenliikkeen uudistamiseksi ja vahvistamiseksi.

Runolla päähän

Markku Huhtala, SKP:n kansanedustajaehdokas vuoden 2011 eduskuntavaaleissa lukee Kihniön ratavartijan talossa perjantaina 10.9.2010 samana päivänä kirjoittamansa runon.

Kihniö sijaitsee nykyään Pohjois-Pirkanmaalla eli Pirkanmaan vaalipiirissä.

Yhdysvaltain viallinen lippu poistetaan käytöstä

Yhdysvaltain johtava lippujentuottaja vetää nykyisen lipun pois käytöstä sen aiheutettua 143 miljoonan ihmisen kuoleman.

U.S. Flag Recalled After Causing 143 Million Deaths

Citing a series of fatal malfunctions dating back to 1777, flag manufacturer Annin & Company announced Monday that it would be recalling all makes and models of its popular American flag from both foreign and domestic markets.

Representatives from the nation’s leading flag producer claimed that as many as 143 million deaths in the past two centuries can be attributed directly to the faulty U.S. models, which have been utilized extensively since the 18th century in sectors as diverse as government, the military, and public education.

”It has come to our attention that, due to the inherent risks and hazards it poses, the American flag is simply unfit for general use,” said Annin & Company president Ronald Burman, who confirmed that the number of flag-related deaths had noticeably spiked since 2003. ”I would like to strongly urge all U.S. citizens: If you have an American flag hanging in your home or place of business, please discontinue using it immediately.”

Added Burman, ”The last thing we would want is for more innocent men and women around the world to die because of our product.”

Kreikan kommunistisen puolueen keskuskomitean tervehdysviesti SKP:n edustajakokoukselle

Tässä kapitalistisen kriisin tilanteessa pääoman hyökkäys muuttuu yhä tiukemmaksi. Porvarilliset hallitukset ottavat käyttöön kovat kansanvastaiset keinot, jotka ovat osa pääoman yleistä strategiaa. Niitä on edistetty tasaisesti vuosien aikana ja ne on lisätty EU:n strategiaan. Toverit, sallikaa meidän kertoa teille maamme tapahtumista. Sosialidemokraattisen PASOK-puolueen hallituksen keinot Kreikassa ovat laaja sotatoimi työläisten kustannuksella, joka johtaa suuren kansanosan yhä kasvavaan köyhtymiseen leikkaamalla radikaalisti tulotasoa ja lakkauttamalla olemassaolevan sosiaaliturvan ja työväen oikeudet.

Nämä keinot palvelevat kahta perustarkoitusta: 1) työn hinnan yhä jatkuva pienentäminen jatkuvasti halvemman työvoiman takaamiseksi kapitalisteille, 2) pääomien turvaaminen – kautta lainojen jotka jälleen lankeavat Kreikan kansalle – joilla rahoitetaan ja tuetaan pankkeja, teollisuusjohtajia ja laivanomistajia. Me hylkäämme kapitalistien huolet alijäämistä ja veloista jotka ovat plutokratian itse aiheuttamia liikevoitoilla, verohelpotuksilla ja tukiaisilla, sekä Naton valtaisalla asevarustelulla. Puolueemme levittää sanomaa: ainoa ratkaisu plutokratiaan on konkurssi. Vallan tulisi vaihtaa käsiä, monopolit tulisi sosialisoida jotta kansa ei joutisi maksamaan kriisiä. Kansanvastaisia keinoja eivät ole asettaneet vain EU ja IMF, vaan ne ovat kreikkalaisen plutokratian ja sen puolueiden hyväksymiä ja yhdessä muovaamia.

Kreikan kommunistinen puolue KKE esittää erityisiä toimia kapitalistisen kriisin tilanteessa. Me kamppailemme tauotta työtätekevien ihmisten välittömien hyötyjen puolesta ja tulemme jatkamaan niin että liikkeen voima kykenee määräämään toimia joilla akuutteja ongelmia vähennetään ja kansan oloja helpotetaan. Kapitalismin olosuhteissa kansan hyöty edellyttää kuitenkin myös luokkataistelun kehittämistä.

Meidän maassamme kapitalistit ovat jo kohdanneet vahvan vastarinnan ja taistelun aallon. Yritykset mustamaalata kamppailuja ja järjestelmän mekanismien organisoimat provokaatiot kohtasivat järjestäytyneen työväenliikkeen vastatoimet.

Kreikassa järjestetyt kahdeksan lakkoa ovat tärkeä kokemus työväenluokalle ja arvokas perintö. Luokkakantaisen keskittymän muodostaminen työväen ammattiyhdistysliikkeeseen on näytellyt keskeistä roolia. Tämä keskittymä on Kaikkien työläisten militantti rintama PAME, joka yhdistää kaikki luokkapohjaiset ammattiliitot, federaatiot ja työväen keskukset ympäri maan.

Samaan aikaan puolueemme taistelee kaikin voimin kamppailun laajentamiseksi ja sen poliittisen suuntauksen vahvistamiseksi. Olemme tulleet lopputulokseen, että nykyisessä tilanteessa työväen kestävyys luokkataistelussa edellyttää kamppailun suuntaamista vallan kysymykseen. Kun porvarit tuovat esiin vain kapitalismin strategian yksisuuntaisen tien, työväen tulisi tuoda esille toisenlaista valtaa, toisenlaista kehityskulkua, ilman pääomaa, kapitalismia ja riistoa. Juuri tämän työväen vastaisia toimia vastaan käydyn kamppailun kautta kommunistien on luotava olosuhteet joissa haastetaan, murretaan ja syöstään vallasta kapitalistinen riistojärjestelmä. Sen lisäksi tuomme esiin avoimesti oman vaihtoehtoisen talousmallimme, joka perustuu keskittyjen tuotantovälineiden sosialisointiin, keskitettyyn suunnitteluun ja työläisten hallintoon, ja jossa koulutus-, terveys-, sosiaalihuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat yksinomaan maksuttomia ja julkisia. Tällainen talous tulee pohjautumaan toisenlaiseen valtaan joka kukistaa monopolien vallan ja rakentaa uusia kansan instituutioita.

Puolueemme mielestä Leninin esittämä kannanotto artikkelissa ”Euroopan Yhdysvaltojen” sloganista, jossa hän totesi että sellainen unioni on joko mahdoton tai taantumuksellinen, on osoitettu todeksi. Euroopan yhteisö EY ja myöhemmin EU Maastrichtin sopimuksella (jonka puolesta äänesti jokainen puolue KKE:ta lukuunottamatta) todisti olevansa pääoman liittouma joka tähtää työväen oikeuksien poistamiseen ja kapitalistien voittojen suojelemiseen.

Kreikka ei ole ainoa maa jossa työläisvastaisia toimia päättäväisesti ajetaan. Maastrichtin sopimuksen mukaisesti vastaavaan suuntaan ollaan menossa useassa EU-maassa. EU:ta, Euroopan keskuspankkia, Kansainvälistä valuuttarahasto IMF:ää, Natoa tai muita imperialistisia organisaatioita ei voi inhimillistää; eikä voida niiden ylläpitämää järjestelmää, kapitalismia. Meillä ei tulisi olla illuusioita, että EU:n imperialistinen luonne voisi muuttua. Emmekä voi asettaa liikevoittoja kansan edelle. Itse asiassa kysymys on kuinka luomme järjestelmän ilman kapitalistisia voittoja! Siksi puolueemme vaatii maamme irtautumista sekä EU:sta että Natosta ja kutsuu luomaan rintaman joka voi aurata tien Kreikalle jossa valta ja talous kuuluu kansalle, sosialistiselle Kreikalle.