Asioista niiden oikeilla nimillä – ”Sota on sottoo”

Kapitalismin kovimmassa ytimessä leviävä Occupy Wall Street-liike on vallannut toreja suurkaupungista toiseen, sulkenut moottoriteitä ja satamia ja tavoittanut myös valtavirran median ja poliitikkojen rajallisen huomion.

 
Liikkeen motivaationa toimivat tavallisten ihmisten kokemat arkipäivän epäoikeudenmukaisuudet, jatkuva talousahdinko ja vaikutusmahdollisuuksien puute ovat kokemuksia, jotka ruokkivat tyytymättömyyttä, mutta eivät vielä suoraan johda syvempään analyysiin. Siemenet syvempäänkin yhteiskunnallisten suhteiden ymmärrykseen ovat olemassa, vaikka vielä ei kovin tieteellisellä pohjalla liikutakaan. Protestien tunnus ”We are the 99%!” kertoo joka tapauksessa jonkinlaisesta heränneestä luokkatietoisuudesta.

Puhe luokkayhteiskunnasta, luokkasodasta, Karl Marxista ja jopa sosialismista ovat myös levinneet Yhdysvaltain valtamediaan. Voiko tästä kiittää Demokraattista puoluetta, joka USA:ssa esittää vasemmistoa? Ovatko syyllisiä radikaalien sosialistien voimat tai kommunistien salaliitto? Päinvastoin.

Hampaattomat demokraatit ovat puheissaan keskittyneet lähinnä republikaanien mielistelyyn ja maan virallinen kommunistipuolue Communist Party USAkin on tehnyt itsestään lähinnä tarpeettoman demokraattien hännystelyporukan, jolla ei ole aikoihin ollut mitään omaa sanottavaa. Luokkatietoisuuden kasvusta ja vanhojen hyvien termien esiinnostamisesta on tosiasiassa kiittäminen politiikan kentän oikeistolaisinta laitaa ja sen äänitorvia, vainoharhojen ja kommunistipelkojen voimalla porskuttavia Fox Newsiä, Glenn Beckiä ja Tea Party-liikettä, joiden ajatuksilla on jatkuvasti enemmän vaikutusvaltaa myös republikaanipuolueessa.

 
Luottaessaan periamerikkalaiseen, sukupolvia kestäneen propagandatyön luomaan kommunismin pelkoon ovat USA:n konservatiivit valinneet retoriikassaan lyömäaseiksi marxilaisia termejä kuten sosialismi ja luokkataistelu. Ennen vain kommunistien teoreettisissa julkaisuissa esiintyneet sanat ovat konservatiivien ansiosta eksyneet kaikkialle julkiseen keskusteluun. Eletään omituisia aikoja, kun imperialismin synkimmän keskuksen paljon parjatussa valtamediassa aamu-tv:n juontaja käy juttelemaan leppoisia luokkasodasta.

Totta kai kyseessä on termien väärinkäyttö, jos väitetään että USA:n presidentti tai hänen edustamansa toinen maan äärikapitalistisista valtapuolueista olisi millään tavalla sosialistinen, mutta tällä retoriikalla on kuitenkin ollut mielenkiintoinen vastareaktio. Iskusanoiksi tarkoitetut käsitteet eivät herätäkään samaa punapelkoa kuin 50-luvulla – pikemminkin kiinnostusta. Yhdysvaltain sosialismia julkisesti ajavat puolueet (mm. Socialist Party USA, Socialist Equality Party jne.) ovat moninkertaistaneet jäsenmääränsä. Rajaamalla sosialismin ainoaksi vaihtoehdoksi harjoittamalleen järjettömälle politiikalle republikaanit ovat itse asiassa tehneet valtavan palveluksen koko sosialistiselle liikkeelle.

Esimerkiksi tässä videossa konservatiivi, Yhdysvaltain kongressin jäsen ja republikaani, ottaa suorassa lähetyksessä omatoimisesti esille luokkataistelun käsitteen. Tietenkin hänen vääristyneessä maailmankuvassaan luokkasotaa on vain se, että rikkaita verotetaan – ja lopuksi on yritettävä sitten leikkiä, että kaikki ovat oikeastaan samassa veneessä, ettei luokkia oikeastaan olekaan, vain yksi yhtenäinen Ameriikan Kansa.

 
Selittely samasta veneestä ei vain enää mene läpi millään tasolla maassa, jossa n. 50 miljoonaa elää jatkuvassa kurjuudessa samalla kun 1% väestöstä hallitsee puolta maan vauraudesta. Kommenteista voi kuulla ihmisten turhautuneisuuden:

”What kind of politician – especially one whose entire membership faces re-election in a year – credits the opposition with being behind an increasingly popular movement? One whose loyalty is to the one party system and to the illusion of difference.”

”This is the primary problem in America and Western politics in general – there is no discourse. There is no honest debate. There are those in power with their fingers in their ears and there are those without power shouting from the rooftops. Apparently, never the twain shall meet. You just cannot get through the islation bubble to get any real information into the thick skulls of the political ruling class. The people cannot talk to the governments that are supposed to represent them, because the governments appear to understand just one language – money, the language that most people cannot speak.”

Retorinen ”talking point” kääntyykin itseään vastaan – jos joku kerran voi republikaaninkin mukaan ylipäätään käydä luokkataistelua, sen on oltava todellinen asia, kahden voiman välinen kamppailu johon kumpikin osapuoli voi osallistua. Ja USA:ssa kansalaisille ei todellakaan ole jäänyt epäselväksi, kumpi puoli tässä taistelussa on viime vuodet ollut voitolla. Yhdysvaltalaista sananlaskua mukaillen on nyt avattu sellainen purkillinen matoja, että niitä ei helpolla saadakaan takaisin kannen alle piiloon.

”Like the protest sign said, ”They only call it Class Warfare when it’s against the 1%”. They call it class warfare when we stop surrendering.”

”The 99 percent are finally waking up. Do I care if the one percent whine about a class war ? it’s about time there was a class war and that’s what the Boner is afraid of. Bring it on and let’s get the truth out to the public.”

Mistähän parlamentaarinen vasemmisto löytäisi samanlaisen rohkeuden puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Mitä kommunistit tekivät väärin?

Tämän kysymyksen esittää erinomaisessa päänavauksessaan Tiedonantaja.fi -verkkolehden blogissa Jokke Karjalainen. Vaaleissa puolet äänistään menettäneellä puolueella ei ole varaa jättää itsekritiikkiä väliin.

Karjalainen kysyy samoja kysymyksiä, joita itse olen mielessäni pyöritellyt. Jokainen meistä on varmasti saanut moneen otteeseen kuulla, miten asiamme ovat hyviä ja ehdokas hyvä, mutta puolue väärä. Ilmiö toistuu kaikkialla. Miten siis voi olla, että pelkästään hyvistä ehdokkaista ja ideoista muodostuu kansan mielissä huono puolue?

***

Vastaus on, ettei muodostukaan. Se mielikuva on muodostettu täysin irrallaan nykyisen SKP:n toiminnasta. Osin se perustuu tietämättömyyteen ja siihen voimalliseen antikommunistiseen propagandaan, jota meille syötetään joka tuutista. Osin se perustuu todellisiin virheisiin, joihin vanha SKP – tai joku sen lukuisista suuntauksista – menneisyydessään sortui. Ja erityisesti se perustuu muiden maiden kommunististen puolueiden virheisiin, joihin yhdelläkään meistä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Mutta missään vaiheessa tämä mielikuvanmuodostus ei etene Suomeen vuonna 2011 ja tämän ajan kommunistisen puolueen politiikkaan. Kadulla ihmiset ovat lähinnä hämmästyneitä, että koko puolue on ylipäätään olemassa. Nämä samat ihmiset ovat hämmästyneitä, kun saavat kuulla etteivät demarit olleetkaan hallituksessa. Heidän poliittinen tietämyksensä perustuu hämäriin mielikuviin ja oletuksiin, ei tarkkoihin analyyseihin.

Ongelma on siis pikemminkin psykologinen kuin poliittinen – siitä on todistusaineistona myös Tiedonantajan keskustelupalsta, jolla väsymättömät antikommunistit jaksavat jokaisena viikonpäivänä kirjoittaa saman viestin uudelleen ja uudelleen jokaisen julkaistun artikkelin alle. Oikeamielisen ristiretkeläisen vimmalla he näpyttelevät näppäimistöjensä äärellä sanasta sanaan samat lauseet, joita kaikesta päätellen ovat kirjoitelleet lehtien mielipidepalstoille jo viimeiset 60 vuotta. Niissä saavat osansa Neuvostoliitto ja Stalin, talvisodan pommitukset ja kylmän sodan kauhut. Viimeisen omahyväisen räksytyksen roiskahdettua viestikenttään paha kansainvälinen kommunistinen salaliitto on jälleen kukistettu – ainakin kirjoittajien mielissä, sillä nykypäivän SKP:tä nämä viestit harvemmin, jos koskaan käsittelevät.

Ja vaikka näille ukkojen höpinöille on helppo nauraa, on tosiasia että puolueemme nimen historiallinen painolasti on todellinen ongelma vaalikamppailussa. Se herättää ihmisissä vahvoja virheellisiä ennakkomielikuvia ja sysää käytävän keskustelun kauas menneisyyteen.

Moni sekä puolueen sisällä että sen ulkopuolella onkin tästä syystä jopa ehdottanut nimen vaihtamista.

Minusta sitä on syytä miettiä ihan vakavasti tulevia vaaleja ajatellen, ja siitä pitäisi varmasti kirjoittaa ihan erikseen.

***

Kuitenkaan ongelmamme ydin ei ole niinkään nimessä, tai edes sosialismissa tai kommunismissa termeinä, vaan siinä, että annamme vihollistemme määrittää niiden sisällön. Käymme puolustustaistelua kun pitäisi hyökätä.

Sen sijaan että kehittäisimme omaa sosialismin teoriaamme, tyydymme vain torjumaan vihollisten panettelua. Tyydymme toteamaan, ettei meidän sosialismimme ei ole neuvostomalli, ei Kiinan tai Pohjois-Korean malli, tai edes Kuuban tai Venezuelan malli. Tämän pitäisi tietenkin olla jokaiselle ilmiselvää. Suomen kaltaisessa kehittyneessä kapitalistisessa maassa rakennettavan sosialismin on jo lähtökohtaisesti pakko kehittyä eri tavalla.

Emme kuitenkaan osaa täysin sanoa, minkälainen tämä suomalainen sosialismin mallimme on. Mainio puolueohjelmamme toteaakin, ettei valmiita vastauksia ole ja kehottaa lukijaa itseään tulemaan mukaan kehittelemään 2000-luvun kommunistista teoriaa, mutta kuten Karjalainen toteaa, emme ole kyenneet käymään tätä tarvittavaa keskustelua puolueemme sisällä.

Vaalien tulos ja puolueemme tulevaisuus ylipäätään vaatii sen, että tämä puolueohjelman visioima keskustelu 2000-luvun kommunismin sisällöstä nyt aloitetaan toden teolla. Vain siten voimme jälleen riistää takaisin oman ideologiamme määrittelyn sitä mustamaalaavien propagandistien käsistä. Ja mikä tärkeintä, vain siten voimme vakuuttaa ihmiset siitä, ettemme ole vanhakantaisia dogmaatikkoja tai, kuten eräs vallankumouksellinen asian ilmaisi, näpertelijöitä. Ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettä.

”Perussyntimme organisatorisessa suhteessa on se, että näpertelyllämme olemme horjuttaneet pahasti vallankumousmiehen arvovaltaa …. Henkilö, joka on selkärangaton ja häilyvä teoreettisissa kysymyksissä, jolla on ahdas näköpiiri, joka puolustelee velttouttaan viittaamalla joukkojen vaistonvaraisuuteen, joka … ei osaa esittää niin laajaa ja rohkeaa toimintasuunnitelmaa, että se herättäisi kunnioitusta vastustajissakin, ja joka on kokematon ja saamaton ammattitaidossaan, sellainen henkilö ei — totta totisesti! — ole vallankumoustaistelija, vaan jokin viheliäinen näpertelijä.”

”Älköön yksikään käytännönmies loukkaantuko minulle näistä kovista sanoista, sillä mikäli on puhe valmentumattomuudesta, niin kohdistan sen ennen kaikkea itseeni. Olen työskennellyt kerhossa, joka asetti itselleen sangen laajoja, kaikkikäsittäviä tehtäviä, ja kaikki me, tämän kerhon jäsenet, jouduimme tuskallisesti, suoranaista kipua tuntien kärsimään siitä, että tajusimme olevamme näpertelijöitä sellaisella historiallisella ajankohdalla, jolloin olisi voitu, kuuluisaa lausetta hieman muuttaen, sanoa: antakaa meille vallankumouksellisten järjestö, niin me käännämme maan paikoiltaan! … meidän tehtävämme ei ole puolustella vallankumouksellisen madaltamista näpertelijän tasolle, vaan nostaa näpertelijät vallankumouksellisten tasolle.”

Tämä Karjalaisen päänavaus ja monet muut keskustelut, joita nyt käydään kaikkialla sosiaalisessa mediassa, kasvokkain ja vihdoin myös Tiedonantajassa, ovat lähtölaukaus tälle nostolle. Näin ollen tällä kirvelevällä vaalitappiolla on potentiaalia saada aikaan paljon enemmän positiivista kehitystä puolueemme piirissä kuin mitä tähänastinella tasaisella jumituksella.

Kyse on vain siitä, otammeko rohkeasti haasteen vastaan.

Lompakolla ei voi äänestää

Porvarillisen ajatusmaailman mukaan erilaisten tuotteiden kuluttaminen on demokratian ylin muoto, josta on kieleemme ilmaantunut termi ”lompakolla äänestäminen”. Sen taustalla on puoliuskonnollinen ajatus tuotteisiin perustuvasta markkinataloudesta itsensä korjaavana, itseään ohjaavana järjestelmänä, jossa yksittäinen kuluttaja kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat ilman ikäviä poliittisia päätöksiä. Miksi äänestää vaaleissa tai osoittaa mieltään, kun voi vain tehdä eettisiä valintoja kaupan tiskillä ja maailma pelastuu?

Samaa ideologiaa heijastelee myös sinivihreän porvarihallituksen uusi budjetti, jossa siirrytään vähin äänin kohti tasaveroa ja verhotaan se vihreisiin arvoihin ja luonnonsuojeluun. Lämmitys- ja polttoaineveroja kiristetään ja ratkaisuiksi tarjotaan uuden talon, auton, jne. ostamista. Samalla saadaan Suomi nostettua lamasta, sillä kapitalistisen talouden pyörien pyörittämiseksi jokaisen on ostettava jatkuvasti enemmän tuotteita. Tällä ei ole ekologisuuden kanssa mitään tekemistä.

Materialisti tajuaa, ettei kyseessä ole moraalinen valinta eikä ”eettisellä kuluttamisella” saada yhteiskunnan tuotantotapaa muuttumaan yhtään sen ekologisempaan suuntaan. Sen lisäksi että mielipidettämme ja käsitystämme kulutuksemme eettisyydestä johdetaan suurella rahalla jatkuvasti harhaan mainostoimistojen ansiosta, kylmä tosiasia on että suurinta osaa ihmisten kulutuksesta ohjaa lopulta aina taloudelliset tosiasiat, eivät eettiset valinnat.

Tietenkin luonnonmukaiset tuotteet sekä uudet, energiatehokkaat ratkaisut ja teknologian kehittäminen ovat hyviä asioita — sitä ei tule kieltää, päin vastoin. Ongelmana on että käytännössä talousjärjestelmämme jonka puitteissa kehitys tapahtuu on erittäin tehokas pullonkaula ja suoranainen este tämän uuden teknologian käyttöönotossa.

Esimerkiksi käy hyvin yksityisautoilu — vaikka kuinka tietää miten haitallinen keksintö on bensiinikäyttöinen polttomoottori, omalla 95-oktaanista uusiutumatonta luonnonvaraa ilmoille tupruttelevalla autolla on vaan ajettava kun julkista liikennettä ei ole tai se on liian kallista. Vaikka erilaisia hybridiautoja kehiteltäisiin kuinka monta, tulee köyhä ajamaan köyhän autolla vastaisuudessakin. Uuden auton ostaminen muutaman vuoden välein on köyhälle ja keskiluokkaisellekin mahdollista ainoastaan ajautumalla yhä syvemmälle velkavankeuteen — ja kohti uutta yhteiskunnan rakenteita horjuttavaa finanssikriisiä.

Too Much -verkkolehden julkaisema graafi paljastaa, minkälainen huijaus ”lompakolla äänestäminen” on maailmanlaajuisessa mittakaavassa.

Maailman aikuisväestöstä 68.4 prosentilla se lompakko on joka kuun lopussa tyhjä, kun 8 prosentilla rahaa on sellaiset summat, ettei mikään lompakko maailmassa riittäisi niiden säilömiseen. Ne rahat sijaitsevat verovapailla pankkitileillä, rahastoissa, osakkeissa, kiinteistöissä, arvoesineissä – sekä tehtaissa ja työkoneissa. Tällä pääomalla on tässä maailmassa se todellinen äänioikeus, sillä se ei vaikuta kulutukseen vaan tuotantoon.

Vasemmistolaisittain onkin aivan väärä lähtökohta jeesustella tuotteiden kulutuksesta, kun ongelmana on juuri niiden tuotantotapa. Jos minä ostan esimerkiksi muovilapion tai muoviin käärityn jauhelihan, ei minun kulutukseni enää lisää kasvihuonepäästöjä. Tuotteisiin liittyvät päästöt on aiheuttanut tuotteiden valmistaja kauan ennen kuin minä niitä näinkään. Niihin liittyvä hiilijalanjälki kuuluu tuottajalle, ei minulle, sillä minulla ei ole ikinä ollut mahdollisuuttakaan päättää tuotantoprosessin yksityiskohdista. Jos tuottajat helppojen voittojen perässä törsäävät fossiilisia polttoaineita ja sylkevät ilmoille hiiltä, tulisi heidän myös kantaa pääasiallinen vastuu teoistaan.

Tätä eivät oikeistolaiset, vihreät tai liberaalivasemmistolaisetkaan voi ymmärtää, sillä heidän analyysinsä jää aina lompakollaan äänestävän yksilön tasolle. Rajaamalla luonnonsuojelukeskustelun kritisoimaan kulutusta sen sijaan että kritisoitaisiin tuotantotapaa, he päätyvät yksinkertaiseen (ja väärään) johtopäätökseen että yksittäinen ihminen voi erilaisen lampun ostamalla muuttaa maailmaa ja tehdä suuren poliittisen teon.

Tämän kääntöpuoli on tavallisen ihmisen syyllistäminen ja pahimmassa tapauksessa ekofasistinen vihjailu siitä, että maailmassa on liikaa ihmisiä. Kun öljy-yhtiö BP:n kaikkia määräyksiä presidentti Obaman luvalla rikkonut öljynporauslautta räjähti Meksikonlahdella aiheuttaen mittaamatonta tuhoa, amerikkalaiset lehdet hurskastelivat: ”me kaikki olemme [öljyn kuluttajina] syyllisiä”.

Ei ihme, että epäilyt luonnonsuojelun tarpeellisuutta tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen todellisuutta kohtaan kasvavat, kun sitä tuodaan tällä tavalla esille. Televisiossa maailman ympäri jatkuvasti reissaavat miljonäärit kuten Al Gore tai vaikkapa Madonna muistuttavat meitä sammuttamaan valot kun poistumme huoneesta. Tällaisella puheella ei saa ketään vakuutettua, päin vastoin se ryövää vakavalta aiheelta sen uskottavuuden ja saa koko homman vaikuttamaan jälleen uudelta tavalta markkinoida uusia tuotteita.

Tässä on kapitalistisen järjestelmän ydin: kaikki on tuotteistettava ja kaikki on ratkaistava tuotteiden kulutuksen kautta. Influenssarokotteita tehtaillessa influenssan torjuminen jää kakkossijalle, kun tärkeintä on saada omasta tuotteesta mahdollisimman suuret rahat ja nopeasti. Masennuksen hoitamisessa mielenterveys jää kakkossijalle, tärkeintä on myydä mahdollisimman paljon pillereitä.

Samoin käytännön luonnonsuojelun asemasta tärkeää on luoda ekologissävytteisiä brändejä, kuten vaikkapa oman firmani Itella Green -jakelu. Samaa paskaa ne postiautot edelleen syytävät pakoputkistaan, mutta jonnekin Turkkiin maksetaan siitä nimellistä korvausta ja kuluttajalle tulee taas parempi mieli. Samoin paikallisen jätefirman Kierrättäjä-niminen mainoslehti saapuu postikeskukseen kimputettuna paksuun muovikääreeseen, joka myöhemmin lentää jakelutoimipaikoissa suoraan roskiin valtavina kasoina — ja samainen jätefirma pääsee sitten kuskaamaan tämän uusiutumattoman luonnonvaran omalle jäteasemalleen.

Koko asetelma on täysin perverssi. Vielä potentiaalisen maailmanlopun edessä, koko ekosysteemimme romahduksen uhatessa, yrittää kapitalismi tehdä voittoja myymällä vielä muutaman uuden ekologisen vihreän härpäkkeen. Kommarina tiedän, että näin ei voi jatkua. Lompakolla äänestäminen on kuolettavaa humpuukia.

Kansalla on kyllä valta päättää kohtalostaan, mutta lompakosta se ei kumpua.

Runolla päähän

Markku Huhtala, SKP:n kansanedustajaehdokas vuoden 2011 eduskuntavaaleissa lukee Kihniön ratavartijan talossa perjantaina 10.9.2010 samana päivänä kirjoittamansa runon.

Kihniö sijaitsee nykyään Pohjois-Pirkanmaalla eli Pirkanmaan vaalipiirissä.

Nyt ryskyin murtuu pakkovalta

Hulinat Kreikassa jatkuu.

Sillä aikaa toisaalla:

Lehti: Kreikka käyttää hätälainastaan 8 miljardia euroa aseisiin

Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan Kreikka tuhlaa euromailta saamiaan rahoja tankkeihin ja hävittäjiin.

Kreikka aikoo käyttää euromailta ja IMF:ltä saamaansa hätälainaa aseisiin, väittää saksalainen Der Spiegel -lehti ja toimittaja Jane Burgemeister verkkosivuillaan.

Tietojen mukaan Kreikan pääministeri Giorgios Papandreou on jo päättänyt ostaa saksalaiselta aseteollisuudelta kaksi sukellusvenettä, Leopard 2 A -panssarivaunuja ja Eurofighter-hävittäjiä.

Ostosten hinta olisi noin 8 miljardia euroa, ja lehden tietojen niistä sovittiin, jotta Saksa lähtisi mukaan Kreikan avustamiseen.

Euromaiden tukipaketti Kreikalle on 110 miljardia euroa, josta Saksan osuus on suurin eli 20 miljardia euroa.

Älä osta päivän Iltalehteä, mutta mieti silti onko tässä mitään tolkkua. Nato-vetoisessa EU:ssa peruspalvelut voi leikata, ay-liikkeen voi mitätöidä ja demokratian jäädyttää, kunhan aseisiin riittää raha. Eikä tässä ole kyse vain Kreikan hallituksen sikailusta vaan Lissabonin sopimuksen velvoitteista…

Perusturva jokaiselle – näpit irti eläkkeistä

Viime eduskuntavaalien jälkeen hallitus lupasi uudistaa perusturvaa ja torjua köyhyyttä. Käytännössä porvarihallitus on haudannut perusturvan uudistamisen ja lisännyt köyhyyttä. Samaan aikaan kun rikas vähemmistö on kasvattanut osinkoja, optioita ja huippupalkkoja, ovat noin 700 000 EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella elävän suomalaisen jo valmiiksi pienet tulot reaalisesti keskimäärin jopa vähentyneet.

Elinkeinoelämän keskusliiton ja hallituksen linjauksissa sosiaaliturva nähdään ensisijassa kustannuksena, jota pitää leikata, eikä perusoikeutena, tulonjaon eriarvoisuutta tasoittavana ja kansantalouden yleistä kehitystä edistävänä. Tämä näkyi räikeällä tavalla, kun porvarihallitus ja työmarkkinajärjestöjen johtajat sopivat ohi sosiaaliturvan uudistamista pohtineen SATA-komitean, että työnantajien kela-maksut poistetaan. Tällä ratkaisulla leikattiin noin miljardi euroa perusturvan rahoituksesta. Lisäksi työeläkerahastot ovat hallituksen myötävaikutuksella hukanneet osan eläkeläisten rahoista pörssipelissä.

Elinkeinoelämän keskusliitto ja hallitus pyrkivät nostamaan eläkeikää, leikkaamaan eläkekarttumia ja heikentämään ikääntyneiden työntekijöiden työttömyysturvaa. Tätä perustellaan työurien pidentämisellä. Siihen vedotaan myös nuorten painostamisessa opiskelemaan nopeammin ja siirtymään varhaisemmin työelämään. Myös SATA-komitean pienet korjausesitykset, kuten pienimpiä kansaneläkkeitä nostava ns. takuueläke, uhkaavat lykkääntyä.

Vaatimus työurien pidentämisestä on täysin kohtuuton etenkin kun suuri osa työntekijöistä ei selviä terveenä edes nykyiseen eläkeikään ja maassa on suurtyöttömyys. Myös puheet ”eläkepommista” ovat perusteetonta pelottelua. Eläkerahastoissa on edelleen rahaa noin 130 miljardia euroa ja niihin kertyy nykyisin rahaa suunnilleen yhtä paljon kuin maksetaan ulos eläkkeinä.

SKP vaatii hallitukselta jo ensi vuoden budjettiesitykseen määrärahoja toimeentulotuen minimitasojen tuntuvaksi nostamiseksi. Vielä tämän vaalikauden aikana on päätettävä perusturvan uudistamiseksi niin, että jokaiselle täysi-ikäiselle taataan vähintään 900 euron perusturva kuukaudessa verottomana niissä elämäntilanteissa, joissa hän ei voi saada toimeentuloaan muulla tavalla työttömyyden, pätkätöiden, opiskelun, vanhuuden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Hallituksen puheet ”kannustamisesta” ovat suorastaan irvokkaita, kun työttömyysturvan aktivointilisä leikkaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien toimeentulotuesta pois sen, minkä muka aktivointina antaa. Riittävän perusturvan takaaminen ”yhdeltä luukulta” vähentäisi myös byrokraattista kohtelua, jota muutenkin vaikeassa asemassa olevat ja monia ongelmia kohtaavat ihmiset joutuvat nyt kokemaan.

Köyhyyttä ja toimeentulovaikeuksia on torjuttava myös nostamalla verotettavan tulon alaraja 1 100 euroon kuukaudessa myös kunnallisverotuksessa ja säätämällä lailla minimipalkaksi 1 500 euroa kuukaudessa kokoaikaisesta työstä.

SKP vastustaa eläkeiän nostamista ja vaatii eläketurvan parantamista. Pienten eläkkeiden korottamisen lisäksi on luovuttava ns. taitetusta indeksistä ja lopetettava eläkkeiden heikentäminen ns. elinaikakertoimella. Elinaikakerroin on tämän vuoden alusta alkanut vähentää vuonna 1948 syntyneiden eläkkeitä yhden prosentin alenemalla. Jatkossa kerroin syö nuorempien ikäluokkien eläkkeitä yhä enemmän niin, että esimerkiksi vuonna 1980 syntyneiden alkavia eläkkeitä supistetaan peräti 17 prosentilla.

Lisäksi SKP vaatii eläkerahastojen varoilla tapahtuvan pörssipelin lopettamista. Tämän pörssipelin seurauksena työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus heikkeni merkittävästi finanssikriisin puhjettua. Vakavaraisuuden palauttamiseksi eduskunta sääti lain, jolla yritysten toimintapääomasta jätettiin siirtämättä palkansaajien työeläkerahastoihin 1,4 miljardia euroa. Työeläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi pitää päinvastoin tiukentaa säädöksiä varojen sijoittamisesta turvaavalla tavalla.

Kreikan kommunistisen puolueen keskuskomitean tervehdysviesti SKP:n edustajakokoukselle

Tässä kapitalistisen kriisin tilanteessa pääoman hyökkäys muuttuu yhä tiukemmaksi. Porvarilliset hallitukset ottavat käyttöön kovat kansanvastaiset keinot, jotka ovat osa pääoman yleistä strategiaa. Niitä on edistetty tasaisesti vuosien aikana ja ne on lisätty EU:n strategiaan. Toverit, sallikaa meidän kertoa teille maamme tapahtumista. Sosialidemokraattisen PASOK-puolueen hallituksen keinot Kreikassa ovat laaja sotatoimi työläisten kustannuksella, joka johtaa suuren kansanosan yhä kasvavaan köyhtymiseen leikkaamalla radikaalisti tulotasoa ja lakkauttamalla olemassaolevan sosiaaliturvan ja työväen oikeudet.

Nämä keinot palvelevat kahta perustarkoitusta: 1) työn hinnan yhä jatkuva pienentäminen jatkuvasti halvemman työvoiman takaamiseksi kapitalisteille, 2) pääomien turvaaminen – kautta lainojen jotka jälleen lankeavat Kreikan kansalle – joilla rahoitetaan ja tuetaan pankkeja, teollisuusjohtajia ja laivanomistajia. Me hylkäämme kapitalistien huolet alijäämistä ja veloista jotka ovat plutokratian itse aiheuttamia liikevoitoilla, verohelpotuksilla ja tukiaisilla, sekä Naton valtaisalla asevarustelulla. Puolueemme levittää sanomaa: ainoa ratkaisu plutokratiaan on konkurssi. Vallan tulisi vaihtaa käsiä, monopolit tulisi sosialisoida jotta kansa ei joutisi maksamaan kriisiä. Kansanvastaisia keinoja eivät ole asettaneet vain EU ja IMF, vaan ne ovat kreikkalaisen plutokratian ja sen puolueiden hyväksymiä ja yhdessä muovaamia.

Kreikan kommunistinen puolue KKE esittää erityisiä toimia kapitalistisen kriisin tilanteessa. Me kamppailemme tauotta työtätekevien ihmisten välittömien hyötyjen puolesta ja tulemme jatkamaan niin että liikkeen voima kykenee määräämään toimia joilla akuutteja ongelmia vähennetään ja kansan oloja helpotetaan. Kapitalismin olosuhteissa kansan hyöty edellyttää kuitenkin myös luokkataistelun kehittämistä.

Meidän maassamme kapitalistit ovat jo kohdanneet vahvan vastarinnan ja taistelun aallon. Yritykset mustamaalata kamppailuja ja järjestelmän mekanismien organisoimat provokaatiot kohtasivat järjestäytyneen työväenliikkeen vastatoimet.

Kreikassa järjestetyt kahdeksan lakkoa ovat tärkeä kokemus työväenluokalle ja arvokas perintö. Luokkakantaisen keskittymän muodostaminen työväen ammattiyhdistysliikkeeseen on näytellyt keskeistä roolia. Tämä keskittymä on Kaikkien työläisten militantti rintama PAME, joka yhdistää kaikki luokkapohjaiset ammattiliitot, federaatiot ja työväen keskukset ympäri maan.

Samaan aikaan puolueemme taistelee kaikin voimin kamppailun laajentamiseksi ja sen poliittisen suuntauksen vahvistamiseksi. Olemme tulleet lopputulokseen, että nykyisessä tilanteessa työväen kestävyys luokkataistelussa edellyttää kamppailun suuntaamista vallan kysymykseen. Kun porvarit tuovat esiin vain kapitalismin strategian yksisuuntaisen tien, työväen tulisi tuoda esille toisenlaista valtaa, toisenlaista kehityskulkua, ilman pääomaa, kapitalismia ja riistoa. Juuri tämän työväen vastaisia toimia vastaan käydyn kamppailun kautta kommunistien on luotava olosuhteet joissa haastetaan, murretaan ja syöstään vallasta kapitalistinen riistojärjestelmä. Sen lisäksi tuomme esiin avoimesti oman vaihtoehtoisen talousmallimme, joka perustuu keskittyjen tuotantovälineiden sosialisointiin, keskitettyyn suunnitteluun ja työläisten hallintoon, ja jossa koulutus-, terveys-, sosiaalihuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat yksinomaan maksuttomia ja julkisia. Tällainen talous tulee pohjautumaan toisenlaiseen valtaan joka kukistaa monopolien vallan ja rakentaa uusia kansan instituutioita.

Puolueemme mielestä Leninin esittämä kannanotto artikkelissa ”Euroopan Yhdysvaltojen” sloganista, jossa hän totesi että sellainen unioni on joko mahdoton tai taantumuksellinen, on osoitettu todeksi. Euroopan yhteisö EY ja myöhemmin EU Maastrichtin sopimuksella (jonka puolesta äänesti jokainen puolue KKE:ta lukuunottamatta) todisti olevansa pääoman liittouma joka tähtää työväen oikeuksien poistamiseen ja kapitalistien voittojen suojelemiseen.

Kreikka ei ole ainoa maa jossa työläisvastaisia toimia päättäväisesti ajetaan. Maastrichtin sopimuksen mukaisesti vastaavaan suuntaan ollaan menossa useassa EU-maassa. EU:ta, Euroopan keskuspankkia, Kansainvälistä valuuttarahasto IMF:ää, Natoa tai muita imperialistisia organisaatioita ei voi inhimillistää; eikä voida niiden ylläpitämää järjestelmää, kapitalismia. Meillä ei tulisi olla illuusioita, että EU:n imperialistinen luonne voisi muuttua. Emmekä voi asettaa liikevoittoja kansan edelle. Itse asiassa kysymys on kuinka luomme järjestelmän ilman kapitalistisia voittoja! Siksi puolueemme vaatii maamme irtautumista sekä EU:sta että Natosta ja kutsuu luomaan rintaman joka voi aurata tien Kreikalle jossa valta ja talous kuuluu kansalle, sosialistiselle Kreikalle.

Vasemmiston nostettava esiin omistus- ja valtasuhteet

Nykyinen kriisi suorastaan huutaa esiin luokkanäkökulmaa ja vasemmistoa, joka tietää kenen joukoissa seisoo. Suomessakin tarvitaan vahva vasemmisto, joka nostaa keskusteluun ja kamppailujen kohteeksi myös kapitalistiset omistus- ja valtasuhteet. Demokratia on ulotettava myös talouden alalle, niin, että omistus ei anne kenellekään valtaa päättää muiden ylitse, riistää ja alistaa muita.

Vaalirahoitusskandaalit ovat paljastaneet valtapuolueiden korruption syvyyden. Tästä suorastaan rakenteellisesta korruptiosta ei päästä vain kasvojen pesulla. Tarvitaan uudenlainen suhde kansalaisten ja politiikan välille. On kehitettävä osallistuvaa demokratiaa, jossa ihmiset pääsevät vaikuttamaan myös vaalien välillä.

Muun muassa nämä teemat olivat esillä SKP:n puheenjohtajan Yrjö Hakasen vappupuheessa SAK:n ja vasemmiston yhteisen vappumarssin jälkeen Tokoinrannassa pidetyssä vappujuhlassa.

Emme voi jäädä sivusta seuraamaan, kun sadat tuhannet ovat vailla työtä, kun 700 000 suomalaista elää köyhyydessä ja kun monia vanhuksia, lapsia ja vähävaraisia jätetään heitteille. Kun elintarviketyöläiset vastustavat kymmenen tunnin työpäiviä ja kuuden päivän työviikkoja, se on myös meidän yhteinen kamppailumme työväenliikkeen historiallisiin saavutuksiin kuuluvan työaikalain romuttamisen estämiseksi. Vastaavasti Kreikassa parhaillaan laajenevat lakot ovat koko työväenliikkeelle tärkeää kamppailua siitä, haetaanko kriisiin ratkaisuja pankkien ja pörssipelureiden vai ihmisten enemmistön ehdoilla.

Suomessakin tarvitaan vahva vasemmisto, joka nostaa kamppailujen kohteeksi myös kapitalistiset omistus- ja valtasuhteet ja avaa näköaloja perusteiltaan toisenlaiseen järjestelmään, 2000-luvun sosialismiin. On kyse siitä, olemmeko me ihmiset olemassa taloutta varten vai päinvastoin? Lakkojen herättämä suuri parku työnantajien keskuudessa osoittaa, miten ratkaiseva merkitys työläisillä ja toimihenkilöillä on. Samalla se kertoo tarpeesta ulottaa demokratia myös talouden alalle niin, että omistus ei anna kenellekään valtaa päättää muiden ylitse, riistää ja alistaa. Puuttumalla suurpääoman valtaan ja voittoihin, voidaan torjua työttömyyttä ja taata kaikille kunnollinen toimeentuloturva.

Eroon korruptiohallituksesta!

Vaalirahoitusskandaalit ovat paljastaneet valtapuolueiden korruption syvyyden. Tästä suorastaan rakenteellisesta korruptiosta ei päästä vain kasvojen pesulla. On luotava uudenlainen suhde kansalaisten ja politiikan välille.

Sen sijaan, että vaikeutetaan vaihtoehtojen esiin pääsyä hallituksen ajamalla äänikynnyksellä, on kehitettävä osallistuvaa demokratiaa, jossa ihmiset voivat vaikuttaa päätöksiin myös vaalien välillä. Samalla on hylättävä kokoomuksen ajama julkisen sektorin kilpailuttaminen ja yksityistäminen, jotka ruokkivat korruptiota ja harmaata taloutta.

Mikä oikeastaan puhuu kommunismia vastaan?

Omapäinen sekä pääomaton kysyy blogissaan, mikä John Cleesen lisäksi on kommunismin perusideaa vastaan?

”Ne kommarit luulee, että ihminen on luonnostaan hyvä. Ne luulee, että ihminen voisi olla epäitsekäs ja yhteistyökykyinen. Kommunismi ei toimi koska ihminen on laiska, itsekäs ja pelaa aina omaan pussiinsa. Siksi kommunismista tulee aina sellaista kuin Neuvostoliitossa, korruptoitunut systeemi.” Nämä ovat mielestäni yleisimmät argumentit kommunismia vastaan, joita saa kuulla, kun sanoo olevansa kommunisti.

No, oletetaan, että ihminen on itsekäs ja luonnoltaan korruptioon taipuvainen, varastaa aina kun voi, koettaa päästä vähemmällä muun yhteisön kustannuksella ja laiskakin vielä. Niin että kommunismissa kukaan ei tee mitään, kun kaiken saa ilmaiseksi jne. Mutta kysymys mielestäni kuuluu kuitenkin, että onko kapitalismi sitten parempi järjestelmä tälle itsekkäälle, laiskalle ja moraalittomalle olennolle?

Antisosiaalisuus kasvussa Venäjällä

Huonosti menee.

Russia Takes ’Anti-Socialist’ Approach to Health Care

http://www.themoscowtimes.com
A bill scheduled to be approved by the State Duma in a third and final reading Friday aims to overhaul the financing for medical, educational, cultural and scientific institutions by giving them for the first time a free hand in how they spend state subsidies.