Posts Tagged ‘musiikkivideot’

Kokoomus rivejä hajottamassa Prideillä

Helsingin Pride-päivänä tuntuu aina olevan kaunis sää.

Tälläkin kerralla aurinko porotti niin, että käsivarret hieman kärventyivät kulkueen liikkeellelähtöä odotellessa.

Porukan määrä tuntuu myös olevan jatkuvassa kasvussa, nyt tapahtumaan osallistui, luultavasti monien ikävien tapahtumien motivoimana, vähintään 30 000 ihmistä. Itse olin mukana kommunistien Punaisen Sateenkaaren blokissa.

punainensateenkaari

Tämän vuoden teemanamme oli äitiyslaki. Vaadimme tasapuolista kohtelua vanhemmille heidän suuntautumisestaan tai ominaisuuksistaan riippumatta. Valtion ja kuntien ei tule päättää vanhemmuudesta, se on perheiden oma asia.

Näkemyksemme mukaan perheen sisäinen adoptio on tehtävä helpoksi ja vaivattomaksi ja kaikkien perheiden mahdollisuutta olemassaoloon on tuettava ilman ulkopuolelta tulevaa turhaa vanhemmuuden arvottamista. Vanhemmuus ei saa olla kiinni vanhemman sukupuolesta, suuntautumisesta, tulotasosta tai vammattomuudesta.

Jengiä piisaa #gaypride #homosaatio #punavihermädätys #punainensateenkaari

A photo posted by Sippo Kähmi (@spkahmi) on Jul 2, 2016 at 4:09am PDT

 

Kulkueen jälkeisessä puistojuhlassa oli mahtava tunnelma. On upeaa nähdä miten monenlaisia ihmisiä maailmassa oikeasti on. Ei vain miehiä ja naisia, homoja ja heteroita, vaan kaikkia siitä väliltä. Dialektiikka on vahva myös seksuaalisuuden kentällä!

* * *

Konfliktitilanteiltakaan ei vältytty.

Ylityöllistettyjen ja helteen kuumentamien järkkärien kanssa sai neuvotella oikeasta paikasta kulkueessa. Samaan aikaan Turkissa kanssakäyminen järjestyksenvalvojien kanssa oli astetta hurjempaa, joten on syytä olla ihan kiitollisin mielin.

Kovin myräkkä syntyi sosiaalisessa mediassa kuitenkin siitä, että ylikersantti Juho Pylvänäinen oli kehdannut laittaa sotilasunivormun kulkueeseen päällensä. Tästä hyvästä mies oli saanut kuulla olevansa ”punakkivireä sekasikiö” ja Puolustusvoimatkin oli toimittanut julkisuuteen nuhteensa. Ei sotavoimien nimissä nyt sovi vaatia tasa-arvoa.

Tässä voisi nyt pohtia syvällisesti sitä, mikä on valtion väkivaltakoneistojen syvempi luonne, ja kaivataanko toisten maiden duunareiden tappamista varten perustettuja organisaatioita Pride-kulkueissa ensinkään.

Siinä mielestäni astuttaisiin tässä yhteydessä harhaan. Kyse oli yksityishenkilön kannanotosta tasa-arvon puolesta ja armeijan ”valkoisen heteromaskuliinista” kulttuuria vastaan, joka minulle näyttäytyy pelkästään positiivisena asiana.

* * *

Samaa mieltä ei ollut ammattitrolli ja Kokoomuksen helsinkiläinen poliitikko Ossi Mäntylahti, joka päätti jäljittelemättömään tyyliinsä ilmiantaa Pylvänäisen Puolustusvoimille virkapuvun väärinkäytöstä.

Sosiaalisen median eri ryhmissä seurasi suuri väittely, joka ikävä kyllä keskittyi asiakysymysten sijaan teknisiin seikkoihin.

Hämmentävästi suurin osa Pylvänäisen teon puolustajista lähti argumentoimaan siltä linjalta, että Pridessä ei ole ”mitään poliittista”. Ohjesäännön mukaan kun virkapukua saa käyttää juhlakulkueissa, mutta ei poliittisissa mielenosoituksissa.

Totta kai onkin, että tapahtuma on ilmoitettu viranomaisille juhlana, ei mielenosoituksena. Mutta siinä täytyy olla kyllä kerrankin trolli-Ossin kanssa samaa mieltä, että tietenkin Pride on poliittinen mielenosoitus. Jos tapahtuma typistetään pelkäksi epäpoliittiseksi festivaaliksi, se menettää merkityksensä. Se tarkoittaa, että on unohdettu se radikaali historia, josta koko Pride on alun alkaen lähtenyt.

Omaa blokkiamme edellä kulkueessa marssi esimerkiksi tummiin surupukuihin verhoutunut joukko, joilla oli mustat sähköteipit suunsa päällä vaientamisen merkiksi. He kantoivat mukanaan ympäri maailmaa tänä vuonnna murhattujen sukupuolivähemmistöihin lukeutuvien ihmisten nimiä ja kuvia. Orlandon tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu.

Tuo surupukujen aktio oli yksi voimakkaimmista mielenosoituksista joita olen vähään aikaan nähnyt. On vähän loukkaavaa sanoa, että sillä ei ollut poliittista sisältöä.

Tässä monella tuntuu menevän sekaisin, että puoluepolitiikka on eri asia kuin politiikka yleensä. Se, että joku tapahtuma on puoluepoliittisesti sitoutumaton ei tarkoita, että se on poliittisesti sitoutumaton – tietenkin HeSeta ry:n järjestämä Pride on sitoutunut vaatimaan tasa-arvoa seksuaalivähemmistöille, joka on itsessään poliittinen vaatimus.

Tasa-arvo ei Suomessa ole vieläkään mikään itsestäänselvyys tai valmis asia, jota pitää vain juhlia – kyllä se vaatii myös tekoja. Unohtaa ei voi myöskään sitä, että on olemassa tahoja jotka aktiivisesti työskentelevät tuon tasa-arvon purkamiseksi – kuten viimeksi Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.

* * *

Tästä kysymyksestä täysin eri asia on sitten olla Ossi Mäntylahden kaltainen pedanttinen mulkku ja ilmiantaa tapahtumaan osallistujia saadakseen itselleen jotain kummallista mainetta ja huomiota, vaikka sitten perästä päin esittää olevansa asian puolesta. Sitä sanotaan rivien hajottamiseksi ja oman pesän likaamiseksi.

Siksi on suoraan sanottuna melko epäilyttävää, että tällainen henkilö edelleen istuu syrjinnän vastaisen RASMUS ry:n hallituksessa. Aiemminhan Mäntylahti profiloitui esimerkiksi lällättelemällä Saara Särmän ulkonäölle, koska tämä on feministi.

Lopulta ilmiantaja-Ossi ei nyt sitten kuitenkaan saanut tahtoaan läpi tässä keississä, ja hyvä niin.

Sori siitä.

***

P.S. Tämä nyt ei liity enää mihinkään, mutta puistojuhlassa tapasimme veljeni kanssa sattumalta joukon mukavia tyyppejä, joista eräs oli tehnyt komean psykedeelisen uudelleenmiksauksen klassisesta ”Posti-Elektroniikkaa” -kappaleesta. Nupit kaakkoon!

Rötösherrat rötöstelee

Helsingin käräjäoikeus on antanut Ilta-Sanomien mukaan kovat tuomiot Nova-jupakassa. Tuomiot vaihtelevat IS:n mukaan ehdollisista ehdottomiin tuomioihin. Asiakokonaisuuteen liittyvässä törkeää lahjuksen ottamista ynnä muuta koskevassa asiassa Ilkka Kanerva on tänään tuomittu törkeästä lahjuksen ottamisesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta 1 vuoden 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lahjuksia antaneet Nova-johtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki tuomittiin puolestaan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Yleensä ei kuulu tapoihin, mutta nyt on kyllä pakko jakaa tämä vuoden 2000 poliittisesti epäkorrekti punk-klassikko ihan Ilkka Kanervan saaman tuomion kunniaksi. Ike ei tässä vyyhdissä ole kuin jäävuoren huippua ja tuomio mielestäni monella tapaa liian lievä, joten toivottavasti päitä putoilee enemmänkin. Kielikuvallisesti toki.

Tätä aikoinaan oletettavasti Korson suunnalla äänitettyä kulttuuripläjäystä ei kannata ottaa turhan vakavasti, vaikka siinä nykyvalossa onkin havaittavissa jopa kaurismäkeläistä vivahdetta. Sanoitukset, alkuperäinen MP3 ja muita kultaisia yläasteaikojen hittejä löytyy täältä.

***

Jo ennestään tekstiviesti- ja vaikka sitten missä kohuissa marinoidun Kanervan kohtaloa mielenkiintoisempaa on, minkä valehtelun ja epärehellisyyden kulttuurin koko tapaus paljastaa kokoomuksessa ja politiikassa ylipäätään. Jyrki Katainen puhuu esimerkiksi ”tolkullisuudesta” sen sijaan, että kommentoisi tapauksen laillisuutta. Tästä on ilmeisesti pääteltävä, että lakia saa kokoomuksessa kyllä kiertää, kunhan se pysyy tolkun rajoissa.

Katainen myönsi, että näin kova tuomio oli hänellekin yllätys. Hän ei ota kantaa asian juridiseen puoleen vaan puhuu tolkullisuudesta.
– Oliko se toiminta tolkullista, vaikka se olisikin laillista? Voidaan ajatella, ettei se ollut tolkullista. Tästä varmaan kaikki oppivat.

Miksi toimittajat eivät muistuta pääministeriä esimerkiksi tästä eduskuntavaalien aikaisesta lausunnosta, jossa mies valehtelee silmää räpäyttämättä suorassa valtakunnallisessa lähetyksessä ettei Kokoomus ”ole saanut senttiäkään Novalta tai KMS:ltä”?

Jyrki Kataisen omaan heittoon on helppo yhtyä:

– Eiks nyt kuitenkin ihan vakavasti sanottuna ole kyse siitä että luottamus poliittiseen järjestelmään on horjunut […]?
– Sen myönnän, että luottamus poliittiseen järjestelmään on varmasti monen silmissä horjunut. Sitten taas toisaalta meillä on tehty tutkimuksia joissa on osoitettu että luottamus ei ole muuttunut, koska ei se ole ollut kovin korkealla tasolla aikaisemminkaan.

Scatman Johnin vallankumoukselliset ajatukset

Harva tulee ajatelleeksi, että 90-luvun legendaarisen eurohumppastaran Scatman Johnin sanoituksista löytyy radikaali vallankumouksellisen pasifismin filosofia. Scatmanin sanoma on kaikin tavoin ajankohtainen myös tänään.

Rauha on rispektiä

Ollaan ihmisiksi ja juodaan teetä.

Perään voi kuunnella tämän biisin:

Siirtotyöläisten hyväksikäyttö EU:ssa

Ovatko EU:n niin sanotut ”neljä vapautta” vapauksia ensinkään, vai ainoastaan erilaisia riiston välineitä? Hietalahden telakan pääluottamusmies Ilpo Haaja Metalli 49:stä ja Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliikkeen puheenjohtaja Juhani Lilja esittivät EU-kriittisiä puheenvuoroja Hakaniemen torilla, eurooppalaisena työväen toimintapäivänä 29.9.2010.

Siirtotyöläisyys ei ole uusi ilmiö. Vielä 70-luvulla sitä uskallettiin kutsua sen oikealla nimellä, kun se tapahtui maamme rajojen sisällä.

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Mitä miettii se mies? Mihin matkustaa? On ruskea salkku ja takki, kumisaappaat ja lippalakki.

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Kuka onkaan se mies? Mikä on se maa, se, missä saa katsella yötöntä yötä, vaan aikuinen mies on vailla työtä? Ja siihen se loppuu se vapaus. Vai onko hän poikkeustapaus?

Ja pilvet ne kauaksi kiikkuvat, joet vierivät, lepikot liikkuvat. Jää velkainen talo ja nälkäiset mahat. Saa lapion myydä, kun loppuu rahat.

Niin viskovat ne työmiestä riskiä kuin pikkuista, kurjaa piskiä. Juna hiljaista miestä kuljettaa, ja matkan pää on siirtotyömaa.

Oi, armas Suomi, mitä hälle se antaa? Hän parakin luona patjaa kantaa, ei paljoa puhu, vaan takanansa on monta muuta; kokonainen kansa.

Eikö tämä kuulosta aivan Olkiluodon ydinvoimalan työmaalta, jossa tuhannet ihmiset kyyhöttävät tälläkin hetkellä surkeissa parakkioloissa, joita viranomaisia ei päästetä tutkimaan?

SAK:lainen Rakennusliitto tuomitsi tuoreeltaan Teollisuuden Voiman (TVO) käytöksen törkeäksi piittaamattomuudeksi suomalaisia lakeja ja määräyksiä kohtaan. Liitossa epäillään, että työmaalla on jotain salattavaa, jonka ei haluttu paljastuvan tarkastuksessa. Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula sanoi STT:lle, että työsuojeluviranomaisten pysäyttäminen ydinvoimalatyömaan portille selvitetään.

Työsuojelutarkastajien tarkoituksena oli tutkia ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja. Olkiluodon ydinvoimalatyömaa työllistää noin 4 000 henkilöä, joista 3 000 on ulkomaalaista. Olkiluoto 3:n ydinvoimalatyömaan työntekijät ovat yhä täysi mysteeri työsuojeluviranomaisille. Työsuojeluviranomaisten saama erikoinen lista työmaalla toimivista yrityksistä ei ole selventänyt asiaa.

Pätkä rauhanfestivaaleilta

Aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja tunnelma lämpimämpi kun Helsingin Alppipuistossa järjestettiin 3. – 4.7.2010 perinteinen Pax -rauhanfestivaali. Suomen Rauhanpuolustajien järjestämässä ilmaisessa piknik-konsertissa kuultiin musiikkia, tanssittiin ja otettiin aurinkoa. Lyhyessä videopätkässä katkelmia Roni Martinin esittämästä letkeästä, Pentti Saarikosken runoon perustuvasta biisistä.

Haluun olla porvari (Budjettiriihi remix)

Koska räp on nykyään muodissa ja satuin kuulemaan radiosta aiheeseen erityisen hyvin sopivan kappaleen, päätin suomentaa sen ja tehdä budjettiaiheesta musiikkivideon. Yhteiskuntakriittisyyden lisäksi tämä kokeellinen tekele on opettavainen tarina porvarillisen meedian ja epäterveiden elämäntapojen vaaroista.

Töistä kotiuduttuaan tehostustoimista väsähtänyt duunari uinahtaa television ääreen kesken uutislähetyksen, seurauksena omituinen uni. Alitajunnan pimeimmistä syövereistä kumpuava talouspainajainen heijastelee todellista arkipäivää leikkausten, korruption ja finanssikriisien Suomessa.

Se menee kutakuinkin näin:

Mä haluun olla porvari
niin vitun pahasti
Elää elämääni
mukavasti

Mä haluan mun naamani
Suomen Kuvalehteen
Wahlroosin ja Sarasvuon viereen

(Aina)
Silmäni kun kiinni paan
parrasvalot käypi loistamaan
Sossun tuet kaikki poistaa saa
En mä niihin koskiskaan
kuhan porvari olla saan

Jee, mä oisin aina telkkaris
Helsingin Sanomis
Joka päivä joulu
Lapsil yksityiskoulu

Ku Mikkosen Niina,
en päivähoitoo tarvii
nollamaksuluokat
kaikesta vois karsii

Budjettiriihes vois
verot uusiks laittaa
Kelamaksut, tuet pois
Ei se mua haittaa

”Pääomat verolle!”
voin heittää lehdissä
muttei sitä ikin oo
mun esityksissä

Tärkeintähän on
et vaalipuhe luistaa
Hoitajien palkat –
kuka niit enää muistaa!

Ja jos ei mulla joskus
vaalirahat riitä
Yritykset jeesaa mua et,
ota poika siitä!

(Voi)
Silmäni kun kiinni paan
Kassakoneet rupee laulamaan
Peruspalvelut kun leikataan
En mä niitä tarviiskaan
Kuhan porvari olla saan

Jee jee, jee jee

Kuhan porvari olla saan

Jee jee, jee jee

Mutta pakko jollain on
budjettivaje täyttää
pitää rahaa pankeille
ja hornetteihin riittää

nostan ruokaveroa
ei sillois mitään eroa
jossei Alepassa
kuluis multa euron euroa

Ei kaupan roskiksest
safkaa tarvi varastaa
ku suurel rahal lobbarit
tarjois mulle parastaan

Hienos raflas vaa vois
bisneksiä hieroa
Turpeelta ny verot pois
siinois mitään kieroa

Väitän et mun esitykset
on jotain vihreit arvoi
eihän veronkiristykset
koskis meitä harvoi

Vois loppusilauksena
verottaa vaik karkkia,
Tää on helppoa ku
tikkarin veis lapsilta!

(kirjaimellisesti.)

Mä haluun olla porvari
helvetin kovasti
lama-aika menis somasti

Mä haluan mun naamani
Suomen Kuvalehteen
Kataisen ja Niinistön viereen

(Kun)
Silmäni mä kiinni paan
Pankkitili onpi tulvillaan
Ei työttömyyskään mua voi koskettaa
Voisin kaiken unohtaa
Jos porvari olla saan

Jee jee, jee jee