Postilaisilta täystyrmäys palkkojen polkemiselle

View this post on Instagram

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi)

View this post on Instagram

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi)

View this post on Instagram

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi)

View this post on Instagram

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi)

Kuva ja harhakuva perustulosta

Sosiaalisessa mediassa kiersi viime viikolla naivistinen pilakuva, jossa perustulouudistuksen jälkeen ennen niin riitaisat duunarit ja porvarit leikkivät kaikki onnellisina samalla hiekkalaatikolla.

Piirtäjän esittämässä visiossa n. 440 – 750 euron suuruinen kansalaispalkka olisi ilmeisesti niin radikaali uudistus, että se pyyhkäisisi kokonaan pois luokkaristiriidat yhteiskunnasta ja muuttaisi nykyään niin kertakaikkisen mälsän työelämän yhdessä hujauksessa auvoisaksi kukkien poimimiseksi, jossa porvarikin muuttuu orjapiiskurista rakkauden ja yhteisymmärryksen lähettilääksi.

Kuva on niin överiksi vedetty, että sen kuvittelisi äkkiseltään olevan täyttä pilkkaa perustulon kannattajia kohtaan. Ilmeisesti se on kuitenkin tehty vakavissaan.

Kommunistinuorten Heikki Ketoharjun blogissaan esittämät jatkokysymykset palauttavat tätä haavekuvitelmaa hieman lähemmäksi maanpintaa.

Mihin koko kapitalistisen tuotantotavan historian keskeisin ristiriita katoaisi jonnekin perustulon myötä?

***

Kuvan fantastinen ajatusmaailma ei toki ole uusi.

Kun vuoden alussa polkaistiin käyntiin taas yhtä uutta perustulokampanjaa, maaliskuussa teema nostettiin esille myös Helsingin torikokouksessa vasemmistotaiteilijoiden VATAK-ryhmän järjestämässä keskustelussa. Tuolloin Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ylisti perustuloa mahtavana uudistuksena, joka vapauttaa duunarit tekemään kaikenlaisia pätkätöitä ja hanttihommia vailla huolen häivää. Ymmärtämätön kaavoihinsa kangistunut ammattiyhdistysliike sai tässäkin yhteydessä kuulla kunniansa.

 

Entisenä luottamusmiehenä, ay-aktiivina ja postityöntekijänä totesin silloin edustaja Kahiluodolle, että ainakin jakelualalla meillä on jo ihan tarpeeksi nollatuntisopimuksilla tarvittaessa töihin kutsuttavia silpputyön tekijöitä. Olemme joutuneet näkemään erittäin hyvin, miten työnantaja käyttää tällaisia työsuhteita armotta yleissitovien työehtosopimusten ja sitä kautta koko alan työehtojen sekä järjestäytymisasteen murtamiseen.

Ja tässä on asian ydin: kapitalismin oloissa perustulolla luodaan vain kätevän joustava halpatyön reservi, josta on viime kädessä hyötyä lähinnä työnantajapuolelle.

Tätä ei toki edes yritetty piilotella, kun uusliberalismin isä Milton Friedman ajatuksen perustulosta alunperin esitti. Silloin myönnettiin suoraan tarkoituksena olevan työläisten palkkojen alentaminen sekä ay-liikkeen neuvotteluasemien purkaminen.

Friedmanin mielestä nimenomaan järjestäytynyt työväenliike oli este vapaiden markkinoiden toimimiselle. Yhteisen neuvottelun sijaan Friedmanin ideaalissa laissez faire-yhteiskunnassa jokainen on vapaa neuvottelemaan oman kivan työehtosopimuksensa työnantajan kanssa kuten parhaiten katsoo. Perustulon varassa elävän työsuhteesta toiseen liukuvan silpputyöläisen ei tarvitse liittyä ammattiliittoon, ei osallistua ulosmarsseihin tai kysellä työehtojensa perään.

Maaliskuisessa talvisäässä Ihmisten torilla oli jokseenkin häkellyttävää että tätä samaa argumenttia oli nyt esittämässä jollain tavalla radikaaliksikin itsensä mieltävien vasemmistotaiteilijoiden ryhmä Vihreän kansanedustajan suulla.

***

Ilmiö kertoo mielestäni jotain siitä näköalattomuudesta ja yleisestä apatiasta, joka vasemmistoa on riivannut ainakin viimeiset 30 vuotta. Kun minkään sortin sosialismia ei enää nähdä uskottavana vaihtoehtona kapitalistiselle tuotantotavalle, seurauksena on hätäistä laastareiden ja purukumien etsimistä ihmiskasvoisen kapitalismin paikkaamiseksi.

Sen sijaan että perustulo todella haastaisi kapitalistiluokan valtaa, se päin vastoin vie loogiseen loppuunsa jo Karl Marxin aikanaan kuvaileman työstä vieraantumisen prosessin.

Ajatuksena tuntuu olevan, että kun kerran työmarkkinat on jo päästetty muuttumaan niin epäinhimilliseksi, niin kertakaikkiaan mahdottomiksi työväenliikkeen hallita, ei kannata edes yrittää. Nyt haluataan päästä työstä irti kokonaan sen sijaan, että vallattaisiin työ porvaristolta ja ryhdyttäisiin itse määrittelemään työelämän sääntöjä.

Näin pelataan tehokkaasti kortit oikeistolle, joka Kokoomuksen johdolla on ottanut tilanteen suvereenisti haltuunsa.

– On leivottava uutta kakkua, ei vain jaettava vanhaa, virnuilee pääministeri Katainen ja on täysin oikessa – uutta arvoa voidaan luoda vain työtä tekemällä. Työväen presidentti Niinistö on hänkin yhtä hymyä Kokoomuksen omittua vasemmiston peruskäsitteet osaksi brändiään samaan aikaan, kun vasemmisto pyrkii kaikin keinoin niistä irti.

***

Toisaalta vasemmiston vieraantuminen työstä kertoo jotain myös ammattiyhdistysliikkeen tilasta. Kun järjestäytynyt ay-liike keskittyy demarien johdolla luomaan itsestään kuvaa urautuneena vakuutuslaitoksena kolmikantaisessa luokkasopuyhteiskunnassa, jossa työväenliikkeen rooliksi jää lähinnä tarjota EK:lle mahdollisimman makea diili, on jollain tavalla aivan ymmärrettävää että radikaalit vasemmistolaiset etsivät ratkaisuja muualta kuin työtaisteluista ja luottamusmiestoiminnasta.

SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen kuvaa tätä tilannetta sinänsä osuvasti perustuloa tavoittelevan Massit massoille-kampanjan verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan. Laukkasen mukaan työn luonne on ”pysyvästi” muuttunut vakituisesta tilapäiseksi ja kollektiivisesta yksilölliseksi.

Kun työn tekemisestä ei enää ole ihmisen elättäjäksi on aika julistaa labourismin aikakausi päättyneeksi ja siirtyä vaikka sitten perustuloon, jossa palkkaa ei tarvitsekaan etsiä työnteosta ja jokainen pärjää omillaan.

Laukkasen synkkää analyysiä lukiessa kuulostaa ihan siltä, että työn ja pääoman välisessä taistelussa työväenliike on jo ajat sitten hävinnyt Milton Friedmanin liberaalikapitalistiselle individualismille.

***

Siitä olen Laukkasen kanssa täysin samaa mieltä, että nykyinen sosiaalidemokratia on tullut tiensä päähän. Kapitalistisen talouden maailmanlaajuisen kriisin keskellä kapitalistiseen tuotantotapaan perustuvalla hyvinvointiyhteiskunnalla ei näytä olevan työväenluokalle enää tarjottavanaan kuin vyönkiristyksiä ja säästökuureja toisensa perään. Valtioiden tavoitellessa globaaleilla markkinoilla yhä kauemmas karkaavia kilpailukyvyn ja talouskasvun tavoitteita työväen vaivalla rakentamia sosiaalijärjestelmiä puretaan ja yhteistä omaisuutta myydään urakalla.

Juuri tästä syystä en pidäkään hedelmällisenä etsiä ratkaisua esimerkiksi kiristyvän työelämän ongelmiin perustulosta. Lopputilissä se on parhaimmillaankin vain sosiaalidemokraattista luokkasopua uudella kuorrutuksella – fantasiaa työväestä ja porvaristosta leikkimässä samalla hiekkalaatikolla.

Työntekijöiden kyykyttäminen, epänormaalit työsuhteet, toimeentuloon riittämättömät palkat tai työnantajapuolen kanssa veljeilevä ammattiliike eivät suinkaan ole kapitalismin historiassa mikään uusi ilmiö. Päin vastoin ne olivat juuri niitä lähtökohtia, joista radikaalia työväenliikettä aikoinaan lähdettiin Suomessakin rakentamaan. Palkkatyön epävarma luonne on tänään aivan yhtä ”pysyvä” kuin silloinkin. Siihen ei tarvitse tyytyä.

Tuolloin luokkakantaisen työväenliikkeen ensimmäinen askel oli juuri wrightiläisestä luokkasovun harhakuvasta luopuminen. Porvariston kanssa leikkimisen sijaan tavoitteeksi otettiin porvaristosta itsenäistyminen ja työn käsitettä lähdettiin määrittelemään sitä tekevien lähtökohdista.

Tänään juuri tuo askel odottaa jälleen ottajaansa.

Luokkakantaisen ay-liikkeen paluu

Julkisen sektorin kestävyysvaje ei ole vain Suomessa toisteltu fraasi. Pankkeja romahduttavan velkakriisin varjolla yritetään laajamittaista yhteiskunnan uudelleenjärjestelyä, jossa Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kilvan vaativat valtioilta rajuja leikkauksia.

Sietämättömän tilanteen motivoimana ay-aktiivit kokoontuivat Roomassa 26.-27. lokakuuta rakentamaan kansainvälistä vastarintaa. Konferenssin kutsui koolle uusi italialainen julkisalojen liitto USB, joka ei pelkää pistää hanttiin Berlusconin hallituksen ja EU:n sanelupolitiikalle.

Kun kovimmat säästötoimet kohdistuvat maihin joissa sosiaalinen oikeudenmukaisuus on jo ennestään huonoissa kantimissa, ovat seuraukset sen mukaisia. Vuonna 2010 perustettu USB on jo ehtinyt järjestää yhden Italian pysäyttäneen yleislakon CGIL-keskusjärjestön kanssa ja seuraavaa suunnitellaan joulukuulle. Välimeren rannalla ammattiyhdistysliike on luokkataistelun eturintamassa.

Kansainvälistä perspektiiviä

Konferenssin edetessä kuultiin monia puheenvuoroja eurooppalaisten liittojen edustajilta, EU:n ytimestä Belgiasta ja Ranskasta aina Kreikkaan ja Serbiaan saakka. Pohjoista ulottuvuutta edusti Kriittinen ay-verkosto, joka toi kokoukseen postialan näkökulman.

Hätkähdyttävää oli, miten maantieteellisestä sijainnista huolimatta puheista välittyi hyvin samankaltainen kuva. Jopa kuntien pakkoliitokset, joiden voisi kuvitella olevan Suomen erityispiirre, toistuvat samalla kaavalla Portugalissa, toisella puolen Eurooppaa. Parhaiten kokonaiskuvan EU:n linjasta sai konferenssissa julkistetusta tutkimuksesta, joka käytti Eurostatin omia tilastotietoja.

Lähes kaikissa EU-maissa julkisia menoja on leikattu raskaalla kädellä, mutta viime vuosikymmenen aikana julkinen velka on itse asiassa kasvanut koko EU:n alueella lähes kolmanneksella. Työttömyysturvaa on leikattu 10.82 prosenttiyksikköä, samalla kun työnantajien osuus sosiaaliturvamaksuissa on pienentynyt keskimäärin 8.33 prosenttiyksikköä ja työttömyysaste kasvanut 18.24 prosenttiyksikköä. Ulkoistettuihin palveluihin käytettiin vuonna 2009 21,64% enemmän rahaa kuin 2000.

Tilastot osoittivat kiistatta valheiksi EU-ministerien puheet leikkausten välttämättömyydestä kriisin estämiseksi. Pikemminkin voidaan sanoa, että EU:n, IMF:n ja EKP:n muodostaman epäpyhän kolminaisuuden sokeat yksityistämiset ja sääntelyn purkamiset ovat itse asiassa olleet aiheuttamassa EU:n velkakriisiä.

– Ongelmamme eivät ole kansallisia vaan Euroopan komissiosta tulevissa linjauksissa, summasi USB:n puheenjohtaja Pierpaolo Lombardi.

Julkisten palvelujen puolesta

Eteläisessä Euroopassa maa toisensa jälkeen on ryhtynyt yleislakkoon vastalauseena työväen oikeuksia lokaan polkevalle markkinadiktatuurille. Italiassa USB marssi 15. lokakuuta rinta rinnan torinvaltaajien kanssa. Pohjoismaissa ei vielä ole nähty sosiaaliturvan leikkauksia, palkkojen alennuksia ja ay-liikkeen oikeuksien kaventamisia samassa mittakaavassa, mutta kriisin edetessä se on vain ajan kysymys.

Lombardin mielestä eurooppalaisten ammattiliittojen ja -osastojen onkin keskinäisen valtapelin sijaan käytävä demokratian ja avoimuuden hengessä konkreettiseen kansainväliseen yhteistyöhön. Vaihtoehtona on tulla pääomapiirien jyräämäksi.

Rajojen välisen yhteistyön tarve ei jäänyt pelkäksi toteamukseksi, sillä konferenssi oli samalla uuden eurooppalaisen julkisalojen liittojen yhteistyöelimen (TUI-PS-S Europe) ensimmäinen, perustava kokous. Elin toimii Maailman ammattijärjestöjen liiton osana, mutta korostaa yhteistyötä kattojärjestöön katsomatta. Mukaan tervetulleita myös liitot EU:n ja euron ulkopuolisista maista.

Konferenssissa hyväksyttiin myös aloite toimintapäivästä hyvinvointivaltion puolustamiseksi 23. helmikuuta. Rakenteilla on myös luokkakantainen palkansaajien tutkimuslaitos vastavoimaksi viralliselle uusliberalistiselle talousopille.

Luokkakantainen ay-toiminta on tehnyt Euroopassa näyttävän paluun. Tehdään sama Suomessa!

Vappupuhe Pakilan työväentalolla

Terve terve, ystävät ja toverit, ja kiitos tästä kutsusta vappulounaalle. Täällä on ollut mahtavat tarjoilut ja tunnelma sen kun tiivistyy tästä eteenpäin.

Minä olen Sippo Kähmi, monet minut tuntevatkin jo, kaikkia en suinkaan tunne täältäkään yleisöstä. Olen ihan tavallinen postinjakaja ja Kriittisessä ay-verkostossa toimin sihteerinä. Olen luottamusmies ja ammattiyhdistystoiminnassa muuten kaikella tavalla mukana.

Toivotan teille kaikille hyvää työväenluokkaista vappua, työväen juhlaa. Ja vaikka täällä nyt juhlitaan, aion tässä vapputervehdyksessä puhua vähäsen politiikkaa, koska sehän on vappupuheiden tarkoitus.

Tämä vappu on nimittäin työväelle vakava paikka. Erityisesti nyt meidän on syytä muistaa mikä näiden kunniakkaiden perinteiden taustalla oikein on.

Ei vappuna marssita ja pidetä puheita vain siksi, että se on kivaa, mitä se tietenkin on. Me marssimme koska se on aina todellinen keinomme vaikuttaa. Ei työväen valta kumpua kabineteista tai ministerien salkuista vaan kaduilta ja itsenäisestä järjestäytymisestä.

Marssi muistuttaa meitä, että valta on meillä koko ajan jos vain sitä haluamme käyttää. Me olemme se joka voima joka tätä maailmaa pyörittää jokapäiväisellä työllämme. Ja kun me työmme keskeytämme, ryhdymme lakkoon tai vain ylityökieltoon ja marssimme kaduilla, silloin meitä kuunnellaan. Meitä kuunnellaan, koska on pakko.

Nyt meille kerrotaan, että työläisen ainoa keino vaikuttaa on työntää äänestyslipuke laatikkoon neljän vuoden välein ja toivoa parasta. Sanotaan, ettei se ole meidän tyyliä marssia ja osoittaa mieltään, ihan kuin kyse olisi jostain tyylipisteiden keruusta.

”Ne on ne väkivaltaiset ranskalaiset ja kreikkalaiset, jotka polttaa autoja ja rikkoo omaisuutta,” vinoillaan kun pitäisi osoittaa solidaarisuutta. ”Ei kuulu meidän kulttuuriin”, sanotaan.

Mutta ei Suomessakaan tarvi mennä kuin 70-luvulle, ja kaduillamme marssi kymmeniä tuhansia työläisiä. Ei vain vappuna vaan aina kun oli tarve. Niin rakennettiin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta – ei vain työllä vaan myös työstä kieltäytymisellä.

Nyt meillä on kriisi ja hyvinvointiyhteiskunta on brutaalin hyökkäyksen kohteena kaikilla tasoilla. Eläkeikä, peruspalvelut, yleissitovuus, jopa lakko-oikeus vaaditaan uhriksi talouden alttarille.

Mutta tässä ei ole mitään uutta. Työnantajien vaatimukset ovat pysyneet samoina. Uutta on ettemme enää marssi vastalauseeksi. Emme esitä omia tinkimättömiä vaatimuksiamme vaan myötäilemme ja pyydämme kauniisti: ”Älkää lyökö ensi kerralla niin kovaa.”

Kävin taannoin vaimoni kanssa valokuvanäyttelyssä, johon oli kerätty Ristan valokuvia 70-luvun Helsingistä, ja niissä kaikissa näkyi miten työväki kamppaili omien oikeuksiensa puolesta. Kun heidän talojaan yritettiin purkaa, ja he ottivat asuntopolitiikan omiin käsiinsä. Kaikkialla politiikassa ihmiset itse ottivat asiansa ajettavakseen ja lähtivät kaduille osoittamaan mieltään saadakseen muutoksen aikaan.

Nyt kun me emme enää marssi, koko politiikasta on hävinnyt vastuullisuus. Ihmiset ajattelevat, ettei millään ole enää väliä. Että poliitikot ovat niin kaukana kansan ulottumattomissa, ja se Euroopan unionikin on jossain tuolla niin hillittömän kaukana ettei niihin voi vaikuttaa mitenkään. Me luulemme olevamme voimattomia, koska emme muista vallan olevan koko ajan käsissämme.

Täällä ollaan ylpeitä, miten ay-liikkeessä istutaan samassa pöydässä ministerien kanssa ja tarjotaan niille puuroa. Meidän oma lehtemme, Palkkatyöläinen, antaa Olli Rehnille monta sivua palstatilaa kehua, miten hyvin Kreikassa hoidetaan taloutta kuriin ja kasvatettu kilpailukykyä.

Kreikka on samalla varoittava ja inspiroiva esimerkki. Kävin siellä viime kuussa Kreikassa Maailman ammattijärjestöjen liiton 16. kongressissa Ateenassa. Siellä porvaristo EU:n mandaatilla on käynyt toteuttamaan samaa ohjelmaansa, jota meiltäkin vaaditaan.

Talouskurin ja kilpailukyvyn kirosanat ovat Kreikassa tarkoittaneet ay-liikkeen neuvottelu- ja lakko-oikeuksien jäädyttämistä väkivalloin. Siellä kun mennään lakkoon, armeija kutsutaan paikalle murtamaan työväen järjestäytymistä. Vapautta, demokratiaa ja muita ns. läntisiä arvoja juhlapuheissaan puolustava EU paljastuu meistä muutaman tuhannen kilometrin päässä markkinoiden diktatuuriksi, jossa ihmisoikeudet polkee lokaan sotilaan saapas.

Ja tällaisesta törkeästä meiningistä huolimatta täällä meillä ay-liike antaa solidaarisuuden sijasta kehuja säästölinjalle. Radikalismin ja EU-kriittisyyden hävittyä ay-liikkeestä koko vasemmisto on menettänyt uskottavuutensa. Onko siis ihme, että täällä Suomessa protesti on valunut tasaiseen tahtiin oikealle?

Oikeistolla ei ole mitään ongelmia kritisoida Euroopan unionia, ja he keräävät äänisaaliin. Mutta heidän protestinsa jää pelkäksi puheeksi. Nyt sanojen syöminen on aloitettu välittömästi vaalien jälkeen. Meidän kamppailumme sen sijaan jatkuu taukoamatta. Luottamusmiehenä törmään säästökuurien ja tehostamisen vaikutuksiin päivittäin.

Tänä vappuna meidän on syytä palauttaa mieliimme, että nämä arkipäivän tapahtumat toistuvat Euroopassa ja maailmassa. Meidän pitää muistaa kamppailevat toverimme etelässä ja ympäri maailman. Kolumbiassa, jossa meitä ammutaan. Irakissa, Iranissa, koko Lähi-idässä, jossa on nyt aivan uudenlainen tilanne. Siellä uudet itsenäiset ay-liikkeet johtavat diktatuurin vastaista rintamaa.

He muistuttavat meitä, miksi vappuna marssitaan. Ei huvikseen vaan siksi, että olemme osa suurta kansainvälistä, yhteistä työväenliikettä.

Ateenan kongressi loppui luonnollisesti Kansainväliseen, kuten täällä meilläkin. Ja siellä sen laulun merkitys kävi hienosti ilmi, kun kaikki 800 edustajaa yli sadasta maasta lauloivat sen omilla kielillään.

Se ajatus meidän kaikkien kannattaa painaa mieleen kun käymme laulua itse vappuna laulamaan – erityisesti nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa muukalaisviha, rasismi ja kaikki muu iljettävä on päässyt valloilleen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Meidän on muistettava, että me olemme liike joka kamppailee sellaisen maailman puolesta, jossa kansat on veljet keskenään. Se on lopullinen syy, miksi me olemme täällä tänään, miksi heilutamme punaisia lippuja ja marssimme.

Toivotan teille erinomaista vappua. Nyt juhlitaan ja lauletaan lauluja.

Mutta pidetään huoli että seuraavan kerran kun punaiset liput liehuvat ja työväki marssii kaduilla ja heittämässä ilmoille iskulauseita, se ei ole vappuna. Ehkä se on ensi kuussa, ehkä jo ensi viikolla. Vuoden ympäri, niin kauan kuin riittää vääryyksiä täällä tai muissa maissa. Niin kauan kuin työväellä on oikeuksia vaadittavana, mitä meillä todellakin on.

Pidetään huoli että kaduilla liehuvat punaiset liput eivät ole vain hiljalleen unohtuva perinne, vaan osa tämän päivän todellista kamppailua.

Kiitoksia!

A Resurrection of Finnish Trade Unionism

Intervention by Sippo Kähmi of the Finnish Network of Critical Trade Unionists (KRAY) in Rome, Italy, at the conference of the World Federation of Trade Unions (WFTU) European Regional Office (EUROF) October 2, 2010. The CTU Network is an informal, cross-union, cross-political network emphasizing radical and independent grassroots trade union activism.

Text of the speech in English and Finnish:

Dear comrades,

First of all, we wish to thank the WFTU regional office and our Italian hosts USB for the invitation to participate in this congress as observers. I was also honored that we had the chance to take part in the 65th anniversary celebration.

My name is Sippo Kähmi, and I’m here as the representative of the Finnish Network of Critical Trade Unionists. We are a cross-union, cross-political network of trade union activists. For an example, I am a shop steward of the Finnish Post and Logistics Union PAU.

The current goal of our network is to reignite discussion, bring forward radical alternatives and analyze the true reasons behind the current crisis. Our purpose is also to bring the trade union movement closer to ordinary union members. As the structures of union officialdom recede further into a shroud of bureaucracy, we try to remind people of the basic fighting traditions of the workers movement.

I heard from comrades yesterday that Finland has the reputation of a model society without a need for struggle. I am here to tell you, from my perspective as a young trade unionist, those days are long gone if they ever existed.

While we have a relatively high degree of organization, class consciousness has practically disappeared, while class contradictions are now stronger. The latest data says we have 800 000 people in Finland living under the official poverty line out of a population of 5 million. Our system is unjust and must be changed.

Unemployment is out of control especially among young people. An entire generation of youth is forced to try to make a living without any long term employment. Precarious work, labour renting firms and migrant workers ensure the continuing growth of both a pool of easily exploitable reserve labour and an underclass of permanently unemployed.

Although not officially, the Finnish trade union movement has in practice abandoned these members of the working class who do not have conventional jobs. This is not acceptable to us. It is of critical importance that trade unionists everywhere stand together with the unemployed, the precarious workers and the exploited migrants.

There are many other problems. Although the Finnish people are mostly against NATO membership, Finnish foreign and military policy is increasingly linked with NATO operations, such as the criminal war in Afghanistan.

Another problem is the lack of affordable housing. Apartments have become a commodity to be traded instead of a basic necessity. So have public services, which are being privatized and shut down at an alarming rate.

Basic health, transportation, school and postal services are no longer every citizen’s right but products that must turn a profit or be eliminated. Traditional postal service in particular is being torn down by EU directives with remarkable aggression. I agree with the comrade from Britain who spoke yesterday – the problem is not EU policy, it is the European Union itself.

When we question this logic of profit over people, there are always two reasons we hear – either it’s because of the economy and competitiveness, or because the European Union says so. The message is: There Is No Alternative, and there’s nothing anyone can do about it. We hear this not only from the government and the employers organizations, but the official trade unions.

Because of this, the political field is shifting further to the right, not the left. We have seen the rise of a right wing populist party just like many other European countries. They have hijacked the rightful indignation of workers and channeled it to fuel racism and xenophobia. A recent study claimed over ten percent of the Finnish industrial labour movement vote for the populists instead of workers parties.

Yet still, in the face of all these alarming developments, the official trade union movement remains committed to so-called social dialogue with the employers and the neoliberal politics of the European Union. Although we face constant, harsh attacks on our rights from the employers and the bourgeoisie politicians, the federations insist on maintaining good relations with the powerful, rather than organize resistance. Instead of a fighting movement of workers, they function more as service providers for the interests of capitalism.

But the Finnish working class has not lost its fighting spirit. In the past few years we have seen some courageous struggles, for example the strike for wages organized by Tehy, the union of nurses. But a lack of solidarity inside the trade union movement has left each union to fight its own battles, keeping most of our struggles local.

Recently the central trade union federations did manage to repeal an attempt to further raise the retirement age with the threat of a possible general strike. But even here, they keep the door open for negotiations, even though the retirement age in Finland is already among the highest. We have even heard talk the retirement age should be raised to 70 years.

It is this sorry situation that creates the material need for a critical network of activists, working from the bottom up, independent of union bosses and bureaucracies. On the European Day of Action, 29th day last month, we saw this when our network was the only trade union group demanding local action and solidarity for our fighting European comrades. In a very short time, we managed to organize events in cities and towns all over the country.

We are now seeing the first signs of organized resistance in Finland. Our country is emerging from a long period of class collaboration that began in the 1990s, but we are only just beginning to gather our forces. It is almost as if we are rebuilding the movement from scratch.

Meetings such as this are of special importance to us, as we are searching for and in need of international contacts. We are also eager to learn from the experiences of struggling movements all over the world and willing to develop cooperation.

Our network and all of us here need to hear of the positive experiences and victories of trade union movements in different countries. They have a crucial significance – that even in the most difficult conditions, we can achieve something and make a difference.

On behalf of our network, we wish you a successful conference and many victories in struggle.

---

Hyvät toverit,

Ensinnäkin haluamme kiittää MALin aluetoimistoa ja italialaisia isäntiämme
USB:tä kutsusta tarkkailijaksi tähän kongressiin. Oli myös kunnia osallistua MALin 65-vuotisjuhlaan.

Nimeni on Sippo Kähmi, ja edustan täällä suomalaista Kriittistä ay-verkostoa. Olemme liittojen välinen, poikkipoliittinen ay-aktiivien verkosto. Esimerkiksi itse olen luottamusmies Suomen Posti- ja logistiikka-alan unionissa PAUssa.

Verkostomme nykyinen tehtävä on keskustelun käynnistäminen, radikaalien vaihtoehtojen esiintuominen ja nykyisen kriisin todellisten syiden analyysi. Tarkoituksenamme on myös tuoda ay-liike lähemmäksi tavallista jäsenistöä. Kun liittojen viralliset rakenteet etääntyvät byrokratian verhon alle, me yritämme muistuttaa ihmisiä taistelevan työväenliikkeen perinteistä.

Kuulin tovereilta eilen että Suomella on maine malliyhteiskuntana, jossa kamppailuja ei tarvitse käydä. Olen täällä kertomassa teille nuoren ay-aktiivin näkökulmasta, että nämä päivät ovat menneet kauan sitten, jos sellaisia on ylipäätään ollutkaan.

Vaikka meillä on suhteellisen korkea järjestäytymisaste, luokkatietoisuus on käytännössä kadonnut – vaikka luokkaristiriidat ovat voimakkaampia kuin koskaan. Viimeisimpien tietojen mukaan meistä viidestä miljoonasta 800 000 ihmistä elää virallisen köyhyysrajan alapuolella. Järjestelmämme on epäoikeudenmukainen ja tarvitsee muutosta.

Työttömyys etenkin nuorien keskuudessa on riistäytynyt hallinnasta. Kokonainen nuori sukupolvi on pakotettu elämään vailla pysyvän työsuhteen turvaa. Prekaari työ, vuokrafirmojen ja siirtötyöläisten käyttö takaavat sekä helposti hyväksikäytettävän työvoimareservin että pitkäaikaistyöttömien alaluokan kasvun.

Vaikkakaan ei puheissa, suomalainen ay-liike on käytännössä hylännyt nämä työväenluokan jäsenet joilla ei ole perinteistä työsuhdetta. Me emme voi hyväksyä tätä. On kriittisen tärkeää että ay-väki kaikkialla seisoo työttömien, prekariaatin ja siirtotyöläisten rinnalla.

Monia muitankin ongelmia on. Vaikka valtaosa suomalaisista on NATO-jäsenyyttä vastaan, suomalainen ulko- ja sotilaspolitiikka on kasvavassa määrin sitoutunut NATO-operaatioihin, kuten rikolliseen Afganistanin sotaan.

Eräs ongelmamme on kohtuuhintaisten asuntojen puute. Asunnoista on tullut perusoikeuden ja -tarpeen sijaan kauppatavaraa. Niin myös julkisista palveluista, joita yksityistetään ja ajetaan alas hälyttävällä tahdilla. Peruspalvelut kuten terveydenhuolto, liikenne, koulutus ja postipalvelut eivät ole enää kansalaisoikeuksia vaan tuotteita joiden on tuotettava voittoa tai ne lakkautetaan.

EU:n direktiivit ovat hyökänneet erityisellä raivolla etenkin perinteisten postipalvelujen kimppuun. Olen samaa mieltä eilen puhuneen brittiläisen toverin kanssa – ongelma ei ole ainoastaan että EU tekee vääränlaista politiikkaa, vaan Euroopan unioni itsessään.

Kun me kyseenalaistamme tämän voitontavoittelun logiikan, meille tarjotaan aina kahta selitystä – joko se johtuu taloudesta ja kilpailukyvystä, tai siitä että Euroopan unioni sanoo niin. Viestinä on, ettei vaihtoehtoja ole, eikä kukaan mahda sille mitään. Me emme kuule tätä ainoastaan hallitukselta ja EK:lta, vaan myös liitoiltamme.

Tästä johtuen poliittinen kenttämme siirtyy jatkuvasti oikealle, ei vasemmalle. Olemme nähneet oikeistopopulistien nousun kuten monet muut Euroopan maat. He ovat kaapanneet työväen oikeutetun suuttumuksen ja kanavoivat sen rasismiin ja muukalaisvihaan. Erään tutkimuksen mukaan yli 10% SAK:n jäsenistä äänestää populisteja työväenpuolueiden sijaan.

Silti, kaikista näistä hälyttävistä tapahtumista huolimatta, virallinen ay-liikkeemme jatkaa sitoutumistaan työnantajien kanssa neuvotteluun ja EU:n uusliberaaliin politiikkaan. Vaikka joudumme kestämään EK:lta ja porvaripoliitikoilta jatkuvia, raakoja hyökkäyksiä oikeuksiamme vastaan, keskusliittomme vaativat hyvien suhteiden ylläpitoa valtaapitävien kanssa vastarinnan järjestämisen sijaan. Taistelevan työväenliikkeen sijaan ne toimivat enemmänkin palveluntarjoajina kapitalisteille.

Mutta suomalainen työväenluokka ei ole menettänyt taisteluhenkeän. Viime vuosina olemme nähneet muutamia rohkeita kamppailuja, kuten Tehyn lakko hoitajien palkkojen puolesta. Mutta liikkeen sisäisen solidaarisuuden puute jättää jokaisen liiton käymään omia taistelujaan paikallisesti.

Äskettäin keskusjärjestöt pystyivät torjumaan eläkeikien korotusyrityksen yleislakon uhalla. Mutta tässäkin tapauksessa haluttiin jättää ovi auki neuvotteluille, vaikka eläkeikämme on jo yksi korkeimmista. Olemme kuulleet jopa puhetta rajan nostamisesta 70 vuoteen.

Tämä surkea tilanne luo todellisen tarpeen ay-aktiivien verkostolle, joka toimii alhaalta ylös, ay-johdon ja byrokratian ohi. Näimme tämän käytännössä eurooppalaisena toimintapäivänä 29. viime kuuta, kun KRAY oli käytännössä ainoa taho joka vaati paikallista toimintaa ja solidaarisuutta eurooppalaisten toveriemme kamppailuille. Hyvin lyhyessä ajassa pystyimme järjestämään tilaisuuksia kaupungeissa ympäri maan.

Tässä näemme ensimmäiset merkit järjestäytyneestä vastarinnasta Suomessa. Maamme on pääsemässä irti pitkästä 90-luvulla alkaneesta luokkasovun ajanjaksosta, mutta olemme vasta keräämässä voimiamme. On melkein kuin joutuisimme rakentamaan koko liikkeen uudelleen tyhjästä.

Tapaamiset kuten tämä ovat meille erityisen tärkeitä, sillä etsimme ja tarvitsemme kansainvälisiä kontakteja. Olemme myös innokkaita oppimaan eri maiden kamppailevien liikkeiden kokemuksista ja halukkaita kehittämään yhteistyötä.

Verkostomme ja meidän kaikkien täällä tulee kuulla eri maiden ay-liikkeiden myönteisistä kokemuksista ja voitoista. Niillä on keskeisen tärkeä merkitys – vaikeimmissakin olosuhteita on mahdollisuus saada jotain aikaiseksi ja vaikuttaa.

Verkostomme puolesta toivomme teille onnistunutta konferenssia ja monia voittoja kamppailuissanne.

Työväen toimintapäivän 29.9. avaus

Eurooppalainen ay-liike osoitti mieltään leikkaus- ja kurjistamispolitiikkaa vastaan EAY:n toimintapäivänä 29. syyskuuta kaikkialla Euroopassa. Päätapahtumassa Brysselissä jopa 100 000 mielenosoittajaa marssi EU:n valtionvarainministereitä vastaan, jotka kokoontuvat samaan aikaan Brysselissä. Eri maissa järjestettiin lisäksi omia valtakunnallisia ja paikallisia tapahtumia, ulosmarsseja, mielenosoituksia ja jopa yleislakkoja. Myös ympäri Suomen järjestettiin tempauksia ja mielenilmauksia.

Helsingissä ay-liike ja kansalaisjärjestöt järjestivät toritapahtuman työväen perinteisellä kokouspaikalla, Hakaniemen torilla. Kuulijoille tarjottiin soppaa ja tiukkaa asiaa, protestilauluja unohtamatta. Avauspuheenvuorot pitivät KRAY:n Sippo Kähmi ja SAK:n Simo Utriainen.

Järjestäjinä häärivät SAK:n Pääkaupunkiseudun Ammatillinen Paikallisjärjestö ja Kriittinen ay-verkosto KRAY, ammattiosastoista Helsingin Kirvesmiehet, Helsingin Maalarit, Metalli 5, PAU:n Uudenmaan ja Pasilan osastot sekä kansalaisjärjestöistä Asukasliitto, Vaihtoehto EU:lle, Oikeutta Siivoojille, Vastavoima, Vasemmisto-opiskelijat VASOP ry, sekä Helsingin Työttömät HETY ry.

Järjestöjen yhteisenä huolena on, että julkisten menojen leikkaukset johtavat työpaikkojen vähentymiseen ja lisääntyvään sosiaaliseen turvattomuuteen. Pahimmassa tapauksessa menojen karsimiset voivat johtaa epävarmassa ja haavoittuvassa taloustilanteessa Euroopan uuteen lamaan.

Ay-liike ja kansalaisaktivistit yhteistyöhön!

Metallimies Kari Pekkarinen Helsingin Metalli 5:stä peräänkuuluttaa yhteistyötä ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Työväen eurooppalaisena toimintapäivänä 29.9. Hakaniemen torilla puheenvuoron käyttänyt Pekkarinen toivoi myös ay-liikkeeltä aktiivisuutta sekä perinteistä käytännön toimintaa kaduilla ja ihmisten keskuudessa.

Työstä ja taistelusta on syntyvä solidaarisuus

Palvelualojen ammattiliiton PAMin vaaleissa ehdolle asettunut Kirsti Kangas vaatii oikeutta siivoojille, jotka ovat edelleen yksi alipalkatuimmista ja sorretuimmista palvelualojen ammattiryhmistä.

Kangas muistutti puheenvuorossaan työväen toimintapäivänä 29.9.2010 Hakaniemen torilla, että ay-liike kaipaa perinteistä, yhteisestä työstä ja taistelusta syntyvää solidaarisuutta eri ammattikuntien välille.

Kapitalistien luokkataistelu tarvitsee vastavoiman

Suomen yli on pyyhkäissyt kapitalistisen luokkataistelun aalto, koordinaattori Markus Heikkinen Vastavoimasta summasi Hakaniemen torilla työväen eurooppalaisena toimintapäivänä 29.9.2010.

Työväeltä vaaditaan jatkuvasti uusia säästöjä, mutta samalla valtaapitävien omaisuustulot ovat nousseet satoja prosentteja.

Kapitalistiluokan jatkuvia hyökkäyksiä vastaan on rakennettava yhtenäinen vastavoiman rintama, totesi Heikkinen. Tähän tähtää myös Vastavoima -liike, työläisaktivistien ja luottamusmiesten aloite työväenliikkeen uudistamiseksi ja vahvistamiseksi.

Suomen työväki toimintaan leikkauksia vastaan!

Kriittisen ay-verkoston KRAY:n haastattelussa helsinkiläisiltä duunareilta kysyttiin, miksi he aikovat osallistua Euroopan ammattijärjestöjen yhteiseen toimintapäivään 29.9.2010 leikkauspolitiikkaa vastaan. Miksi liittojen ja kansojen välinen solidaarisuus on työväenliikkeelle tärkeää? Miksi työläisten kannattaa nousta vastarintaan oikeistolaisen talouspolitiikan kumoamiseksi?

Lisätietoja toimintapäivästä http://29-9-toimintapaiva.blogspot.com/ ja http://kriittinenayverkosto.blogspot.com

Helsingissä 29.9. tapahtuman paikka on Hakaniemen tori ja aika klo 16. Pääkaupunkiseudun Ammatillinen Paikallisjärjestö, Kriittinen ay-verkosto KRAY ja lukuisa joukko ammatillisia aluejärjestöjä, ammattiosastoja ja kansalaisliikkeitä järjestävät Toritapahtuman Hakaniemen torilla klo 16.00 — 18.00.