Jim-kanavalla esitettiin tänään erikoinen Poliisit-ohjelman jakso. Normaalista humalaisten kuljettamisen ja nuorison kyttäämisen formaatista poikettiin Suomi100-henkisellä tunnin pituisella teemaepisodilla, joka keskittyi itsenäisyyspäivän tapahtumien kuvaamiseen.
Virkavalta pääsi ohjelmassa siis kertomaan omin sanoin, miten turvasivat natsien sananvapautta vaaralliselta fasisminvastaiselta kulkueelta.
Kirjasin ohjelmaa katsellessani joitakin kohokohtia ylös. En pistänyt pystyyn bullshit-bingoa, mutta sitä voi kokeilla itse kotona.
Jouhat harjoittelevat mielenosoitusta varten heittämällä toisiaan katuun.
Irrallinen kohtaus jossa poliisi laulaa hidastettuna oopperana Finlandia-hymniä (wtf???)
”Tässä on nyt oikea ja vasen laita vastakkain ja poliisi seisoo tässä välissä”
Uhkaava musiikki soi kun antifasistinen mielenosoitus aloittaa kulkueen.
Haastattelussa annetaan ymmärtää molempien osapuolten olevan yhtä pahoja/sekaisin/tms. Poliisi on tilanteessa uhri.
”Äärilaidat” mainittu.
Poliisit selittävät miten uusfasistista 612-mielenosoitusta on suojeltava häirintäyrityksiltä. Mainitsematta jäi, että natsit kävivät porukalla ihmisen kimppuun matkalla kyseiseen marssiin. Mielenkiintoista nähdä mainitaanko kyseistä tapahtumaa ohjelmassa alkuunkaan.
”Mukavaa kun loma alkaa ja pääsee lämpimään” kertoo kaljupäinen poliisi, rempseä kitaramusiikki soi.
”Kenellekään ei tapahtunut mitään, ei sattunut mitään loukkaantumisia tai pahoinpitelyitä” valehtelee poliisin edustaja aivan pokkana.
Suomen liput liehuvat. ”Tämä on minulle kunnia-asia. Esi-isämme ovat maksaneet tosi kovan hinnan että on oma kansa, sitä pitää kunnioittaa. Olemme kansakuntana yhtenäinen” väittävät poliisit. Juhlamusiikki soi.
Kyseessä oli siis aimo lapiollinen viime vuoden Suomi-patetiaa. Tämä tuskin yllättää ketään.
Jäin kuitenkin miettimään, mihin voi valittaa ohjelman esittämästä virhetiedosta. Jaksossa viranomainen valehteli siis aivan suoraan televisiota seuraavalle kansalle, että ketään ei pahoinpidelty itsenäisyyspäivänä. Tämähän ei pidä paikkaansa.
Tosiasiassa tiedetään, että natsimarssista 612-marssiin siirtyneet uusnatsit kävivät joukolla sivullisen kimppuun, koska tällä oli vääränlainen (lue: fasismin vastainen) t-paita. Tapauksen vieläpä kuvasi ruotsalainen uusnatsi, joka esiintyi toimittajana.
Poliisi ei tiettävästi puuttunut asiaan tai estänyt väkivaltaisiin äärioikeistojärjestöihin kuuluvien, aiemmista rikoksista epäiltyjen ja tuomittujen uusnatsien toimintaa.
Sanoma Median Jim-kanava tuskin suorasta asiakaspalautteesta korvaansa lotkauttaa, mutta olisiko tässä aihetta kantelulle Julkisen sanan neuvostolle tai eduskunnan oikeusasiamiehelle?
Kai viranomaisella teoreettisesti on edes jonkinlainen velvoite puhua totta — ja tiedotusvälineillä olla levittelemättä paljon puhuttuja valeuutisia?
Maaliskuun lopulla vaalikiireiden keskellä allekirjoittaneella oli kunnia tulla valituksi Kansan Radioliitto ry:n uuteen hallitukseen DSL:n edustajana.
Yhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.
Vaaleihin mentäessä helmikuussa 2017 Suomessa oli kaikkiaan 16 rekisteröityä puoluetta. Näistä kuitenkin vain puolet päästettiin ääneen tiedotusvälineissä tasavertaisina vaihtoehtona vaalitenteissä, mielipidekyselyissä ja muussa uutisoinnissa.
Kansan radioliitto muistutti, että Yleisradio on lailla ja kaupalliset sähköiset mediat toimilupaehdoilla velvoitettu vaalipuolueiden ja -listojen tasapuoliseen kohteluun, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Eduskuntapuolueet on nostettu mekaanisesti erityisasemaan, vaikka kuntavaalit ovat eri vaalit, ja ennen vaaleja kaikilla on 0 ääntä.
Tuolloin annettiin moitteet nimenomaan siitä, että eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa riittävästi näkyvyyttä julkisuudessa. ODIHR totesi eduskuntapuolueiden saavan valtionavustuksia ja runsaasti julkisuutta muun muassa valtiollisen yleisradioyhtiön vaalitenteissä.
* * *
Alkuun on todettava, että kaikkien tiedotusvälineiden osalta kyseessä ei välttämättä ole niinkään paha tahto kuin luutuneen ja asenteellisen maailmankuvan myötä syntynyt sokeus, jossa eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei yksinkertaisesti nähdä.
Absurdina esimerkkinä Helsingin Sanomat toteutti kaksi vuotta sitten erityisen ”mediakoneen”, jonka tarkoitus oli selvittää puolueiden syrjintää tiedotusvälineissä. Ironista kyllä, tästä koneesta oli jätetty pois osa puolueista, jolloin se itsessään oli konkreettinen puoluesyrjinnän muoto.
Erityisesti kuntavaaleissa tämä asetelma johti usein omituisiin tilanteisiin ja keinotekoisiin jaotteluihin. Mainita voi vaikkapa helsinkiläisen Bassoradion 29.3.2017 järjestetty ”astetta rennompi vaalipaneeli”, josta oli jätetty pois yksi helsinkiläinen valtuustopuolue, SKP. Sen lisäksi kuusi muuta ehdolla olevaa puoluetta oli jätetty kutsumatta.
Bassolle on annettava siitä pisteet, että kun kuuntelijat nostivat aiheesta äläkän, virhe korjattiin ja myös ns. ”ug-puolueiden” raati järjestettiin — tosin varsin myöhäisellä ajankohdalla ja ilman pahempaa mainostusta.
Ilmiö toistui myös esimerkiksi vaalipaneeleissa ja vetoomuksissa. Pahimmillaan syrjintää vastustavat ihmisoikeusjärjestöt syyllistyivät itse poliittiseen syrjintään antaessaan ymmärtää, että vain eduskuntapuolueilla on kuntavaaleissa väliä.
Häkellyttävä oli myös Suomen lukiolaisten liiton yhteistyössä jättikorporaatio Microsoftin (!) kanssa opiskelijoille järjestämä tulevaisuuden koulua pohtiva #koulu17-keskustelu, josta tuttuun tyyliin puuttui puolet vaalien puolueista. Heidän tilalleen oli sijaan nostettu Microsoft Oy:n edustaja paneeliin tasavertaisena politiikan tekijänä!
* * *
Voidaan pelata muna vai kana -peliä ja kysyä, synnyttääkö tämän asenteen media, vai heijastaako media vain tätä laajalle levinnyttä asennetta.
Selvää on kuitenkin, että julkisesti omistettu Yle käyttää merkittävää valtaa mielipiteiden muodostamisessa ja yhteiskunnallisten asenteiden kehityksessä. Ylellä on siksi erityinen vastuu objektiiviseen ja puolueettomaan tiedonvälitykseen, erityisesti vaalien yhteydessä.
Tällöin juuri Ylen kohdalla puoluesyrjintä näyttäytyy erityisen räikenä ja ikävänä. Kuntavaalikoneensa kautta Ylellä oli käytössä laaja ja mielenkiintoinen aineisto, mutta siitä tarjoiltiin yleisölle johdonmukaisesti vain puolet. Uskon, että tämä johti Ylen uutisoinnissa jopa suorastaan virheellisen tiedon välitykseen.
Viittaan tällä Yle Uutisten julkaisemiin tutkimuksiin, joista uutisoitaessa toistuvasti asetettiin Vihreät ja Perussuomalaiset vaalien äärimmäisiksi vastapäiksi.
Näin otsikoitiin Ylellä sekä maahanmuutto- että ympäristökysymyksissä. Artikkelit tarkemmin lukemalla käy kuitenkin ilmi, että puolet puolueista kantoineen jäävät esittelemättä. Vain eduskuntapuolueiden prosentit esitellään, ja lukijalle jää täysin epäselväksi, vastaako otsikko todellisuutta, vai vain vertailua eduskuntapuolueiden välillä — eli onko se kirjaimellisesti puolitotuus.
Todellako esimerkiksi radikaaleista ympäristökannoistaan tunnettu SKP tai tuore haastaja Eläinoikeuspuolue jäivät maltillisten Vihreiden taakse ympäristökysymyksissä?
Maahanmuuttoartikkelissa lanseerattiin myös omituinen uusi käsite ”valtakunnalliset puolueet”, jolla jälleen viitataan eduskuntapuolueisiin. Tosiasiassa kaikki Suomen puoluerekisterissä olevat puolueet ovat valtakunnallisia. Epäselvän uutisoinnin ansiosta lukijoille saattoi nyt välittyä kuva, ettei näin ole, joka on puhdas virhetieto.
* * *
Yle toteutti lisäksi jokaisesta eduskuntapuolueesta ”puoluepäivän”, jossa yksi päivä omistettiin pelkästään yhden puolueen ja heidän ”ihannekuntansa” esittelylle, puolueen edustajien haastatteluille, puolueesta kertoville uutisjutuille, ja niin edelleen.
”Muut puolueet” esiteltiin Ylellä vasta, kun ennakkoäänestys oli ollut käynnissä kaksi päivää – ja kaikki puolueet saman päivän aikana. Se tarkoitti, että peräti seitsemän puolueen esittely oli radiossa ängetty yhteen tuntiin, eikä aika television puolella ollut sen merkittävämpi.
Kun näissä vaaleissa oli mukana vielä kolme täysin uutta puoluetta, on syytä esittää vakava kysymys, voiko äänestävä yleisö saada näin lyhyestä otannasta todellakaan kovin syvällistä kokonaiskuvaa näiden puolueiden näkemyksistä.
* * *
Räikeintä poliittista ohjausta harrasti Helsingin Sanomat omalla tontillaan.
Koko kuntavaalien asetelma typistettiin pormestaripeliksi, jossa puolueiden pormestariehdokkaat saivat suhteettomasti näkyvyyttä itse vaaleihin verrettuna. Tässä pelissä HS syrji järjestelmällisesti SKP:tä.
Lehden esitellessä pormestariehdokkaat ns. pormestarikoneensa avauksessa, HS jätti kokonaan pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaan Yrjö Hakasen.
SKP:n Helsingin piirin huomautettua asiasta Hakanen saatiin myöhemmin mukaan koneeseen, mutta vasta avauksen jälkeen. Koneeseen laadituista ”samassa veneessä” -grafiikoista ehdokas jäi puuttumaan loppuun saakka.
Torstaina 6.4.2017 Helsingin Sanomat julkaisi gallupin pormestariehdokkaiden kannatuksesta. Tästäkin kyselystä oli jätetty pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokas, vaikka kaikki muut ehdokkaat tarjottiin vastaajien valittavaksi. Samaan aikaan HS järjesti myös Sanomatalolla kuntavaalipaneelin, johon tuttuun tyyliin vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat saivat kutsun.
Uskomattomin temppu tehtiin kuitenkin saman viikon ns. pienpuolue-esittelyartikkelissa. Aiemmalla viikolla HS oli esitellyt eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat ja kannat tarkoin nelikenttägrafiikoin analysoituna. Nyt sama huomio annettiin valtuuston ulkopuolisille puolueille.
Ongelma tässä oli vain se, ettei SKP yhdellä valtuustopaikallaan asettunut kumpaankaan kategoriaan. Se oli siksi päätetty jättää pois kummastakin esittelystä, ainoana puolueena!
Ainoa tapa, jolla Hesari suostui tässä juttukokonaisuudessa myöntämään lopulta SKP:n olemassaolon oli viittaus Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaan repliikissä – jossa SKP haukuttiin pataluhaksi.
* * *
Hakanen itse suhtautui syrjintään tutulla tyyneydelläänTiedonantajan haastattelussa:
– Medialta on syytä edellyttää asiallista ja tasapuolista suhtautumista myös SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaisiin, jotka tarjoavat vaaleissa vaihtoehdon kuntien palvelujen heikentämiselle, yhtiöittämiselle ja demokratian kaventamiselle, toteaa Hakanen.
Tästä on kuitenkin täysin oikeutettua olla vihainen. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole tullut, että tätä päätöstä olisi perusteltu journalistisesti mitenkään. Se on syrjintää puhtaimmillaan ja selkeimmillään.
* * *
Vaalien jälkeen voidaan todeta, että Hesari sai Helsingissä varmasti haluamansa tuloksen. Kokoomuksen Jan Vapaavuoresta tehtiin pormestaripelillä vaalikuningas, ja muutkin pormestariehdokkaat keräsivät sievoisen potin ääniä.
Sen sijaan SKP:llä ja Helsinki-listoilla ei ole enää uudessa valtuustossa valtuustopaikkaa.
Oliko valtuutettu Hakasen putoaminen vain Hesarin yksipuolisen uutisoinnin ja suoranaisen tietojen pimittämisen syytä? Tietenkään näin ei voida sanoa; syitä oli monia.
Mutta viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle pitäisi olla harvinaisen selvää, että puolueet eivät ole Suomen tiedotusvälineissä millään tavalla tasa-arvoisessa asemassa — ja että Sanoma-yhtymän ykköslehdessä pelataan avoimesti likaista peliä.
* * *
Tulevatko asenteet sitten muuttumaan kaavailluissa maakuntavaaleissa, jotka ovat historian ensimmäiset?
Varmasti eivät, jos emme itse median kuluttajina ja tekijöinä vaadi parempaa.
Tätä tarkoitusta varten Facebookin puolelle on perustettu sitoutumaton Vaalisyrjintä seis! -sivusto, joka kokoaa esimerkkejä syrjinnästä ja kampanjoi tasavertaisemman uutisoinnin puolesta. Sivusto kannattaa panna seurantaan jo seuraavia vaaleja ajatellen.
Tiedonantajan numerossa 39 (28.10.2016) käsiteltiin lännen salattua osuutta Syyrian sodassa.
Juttukokonaisuudessa on toimituksen käännösjuttu Global Research -sivustolta ja Marja-Liisa Siiran kirjoittama mielipidekirjoitus, jossa referoidaan RT-uutissivustoa ja 21st Century Wire -blogia.
Ikävä kyllä juttuihin on livahtanut lukuisia virheitä, jotka vaihtelevat epätarkkuuksista suoranaiseen virhetietoon. Koska Tiedonantaja on työkalu meille, jotka yritämme muodostaa materialistista analyysiä maailman tapahtumista, on näihin välttämätöntä puuttua.
* * *
Ensimmäisessä jutussa huomio kiinnittyy ensin netissä laajalle levinneeseen valokuvaan Arizonan senaattori John McCainistä Syyriassa. Ongelmallista on, että kuva, kuvateksti, ja itse juttu eivät varsinaisesti liity toisiinsa.
Kuvatekstissä todetaan, että ”CIA on todistettavasti kouluttanut ISISin joukkoihin päätyneitä terroristeja”, joka lienee totta, mutta ei liity kuvaan tai tekstin seuraavaan lauseeseen:
”Kuvassa Yhdysvaltain republikaanisenaattori John McCain yhdessä tunnetun ISIS-johtajan Al-Baghdadin kanssa”.
Tätä yhteyttä ei ole todistettu, vaikka aiheesta onkin liikkunut paljon spekulaatiota.
Nämä arvuuttelut ovat kuitenkin pohjautuneet lähinnä taustalla näkyvän henkilön kasvonpiirteisiin, eivät todistettavissa oleviin linkkeihin McCainin ja ISISin välillä — eivätkä ne myöskään suoraan liity uutiseen CIA:n koulutustoiminnasta Jordaniassa.
Oikea muotoilu olisi siis ollut korkeintaan ”väitetysti yhdessä…”
* * *
Näitä spekulaatioita mielenkiintoisempi — ja todisteena langettavampi — on virallinen tarina kuvan takana.
Senaattorin matkan tarkoituksena toukokuussa 2013 oli todistaa, miten helppoa on löytää ja tavata ”luotettavia” syyrialaisia kapinallisia ja opponoida Obaman demokraattihallintoa, joka ei McCainin mielestä ollut tehnyt tarpeeksi kapinallisten tukemiseksi.
Myös sotilaspuolella oltiin vielä tuolloin epäileväisiä: Yhdysvaltain puolustusvoimien esikuntapäällikkö, kenraali Martin Dempsey varoitteli ettei USA:n kannata ryhtyä tukemaan ”Vapaata Syyrian armeijaa” FSA:ta sotilaallisesti, sillä sillä epäiltiin olevan linkkejä al-Qaidaan.
Todistaakseen ”hyvien kapinallisten” yhteistyön helppoutta McCain tapasi ISISiä vastaan sotivan FSA:n taistelijoita leirillä Turkin ja Syyrian rajalla. Valokuvassa esiintyvät miehet eivät siis ole saatavissa olevan tiedon perusteella ISIS-joukkoja vaan FSA:n alaisuudessa toimivan ”Pohjoisen myrskyn prikaatin” (Asifat al Shamal) miehiä.
Jo ennen McCainin vierailua tämän ryhmän maine oli kyseenalainen. Vuonna 2012 prikaatia syytettiin 11 libanonilaisen shiia-pyhiinvaeltajan kidnappauksesta. Lokakuussa 2012 ryhmä julisti itse olleensa libanonilaisen journalistin Fidaa Itanin kidnappauksen takana.
Elokuussa 2013 yhdysvaltalainen journalisti Steven Sotloff saapui samalle leirille jolla McCain oli vieraillut, tavoitteenaan raportoida Syyrian sodasta. Pohjoisen myrskyn prikaati pidätti tuolloin Sotloffin leirin mediakeskuksella epäiltynä toimimisesta Assadin hallituksen hyväksi. Kun journalistin lopulta annettiin jatkaa rajalta, hän joutui ISIS-joukkojen käsiin.
Loppu on tiedossa — mies murhattiin brutaalisti ISISin levittämällä propagandavideolla.
Sotloffin ystävän Barak Barfin mukaan joku rajaleirin Pohjoisen myrskyn prikaatilaisista myi Sotloffin ISISille hyvään 25-50 000 dollarin hintaan.
Barfi on julkisuudessa hyökännyt rajusti McCainia ja USA:n hallitusta vastaan näiden veljeilystä kyseisen ryhmän kanssa. McCainin esikunnan ja Obaman hallinnon mukaan Barfin esittämä väite on ISISin disinformaatiota.
Kenenkään tiedossa ei ole varmasti, miten journalisti päätyi ISISin käsiin.
* * *
Mistä valokuva siis itse asiassa kertoo?
McCain ei tavannut ISIS-johtoa, mutta kylläkin yhden Syyrian loputtomista aseistetuista ryhmistä, jonka poliittinen ideologia ja liittolaissuhteet ovat aina olleet hyvin epäselviä — ja jonka toimintatapoihin kuuluvat siviilien, myös journalistien, kidnappaukset.
Sen sijaan, että McCainin visiitti rajaleirille paljastaisi CIA:n ohjailevan ISISiä, se kertookin päinvastaista: koska vuonna 2013 Syyriassa taistelleet joukot eivät olleet oikein kenenkään ohjauksessa, yhdysvaltalaiset toimijat etsivät kuumeisesti mitä hyvänsä myötämielistä ryhmää, jonka kautta saada alue hallintaansa. Kumppanit eivät vain oikein osoittautuneet kauhean luotettaviksi.
Syyskuussa 2014 Yhdysvaltain sotilaskomento Pentagon perusti oman ohjelmansa syyrialaisryhmien aseistamiseksi Jordaniassa. Tämä Train and Equip Program(”Kouluta ja varusta -ohjelma”) on budjetiltaan 500 miljoonaa dollaria vuodessa. Pentagonin tukemiin, ISISiä vastaan taisteleviin ryhmiin kuuluivat mm. islamistinen ”Mujahideen-armeija” ja Harakat Hazm. Tavoitteena oli kouluttaa 5 000 sotilasta kolmen vuoden aikana.
Maaliskuussa 2015 lopulta vain 200 aloitti koulutuksen, joista valtaosa lopetti koulutuksen kesken kuultuaan, ettei Yhdysvallat halunnut heidän taistelevan Assadia vastaan vaan nimenomaan ISISiä. Lopulta saatiin muodostettua vain noin 50-70 taistelijaa käsittävä ”Divisioona 30”. Rajan ylitettyään joukot joutuivat pikaisesti islamistisen al-Nusra-rintaman vangitsemiksi.
Syyskuussa 2015 yritettiin uudelleen: kurditaistelijoiden puolustaman Kobanen menestyksen innoittamana koulutettiin toinen Divisioona 30 taistelemaan ISISiä vastaan. Pian rajan ylitettyään tämä ryhmä kuitenkin luovutti upouudet Toyota-avolavansa, aseensa ja varusteensa al-Nusra-rintamalle. Syyskuun lopulla Yhdysvaltain armeijan kenraali Lloyd Austinarvioi, että joukkoja on jälkellä ”neljä tai viisi” miestä. Loput ilmeisesti liittyivät ”Syyrian demokraattisiin voimiin” (SDF).
Pentagonin ohjelma oli siis surkea epäonnistuminen.
Erityisen selväksi tämä kävi tänä vuonna, kun samalla Turkin ja Syyrian raja-alueella Marean kaupungissa CIA:n aseistama sotajoukko Fursan al Haq, ”Oikeamielisyyden ritarit”, joutui Pentagonin aseistaman SDF:n hyökkäyksen kohteeksi. Ryhmät tulittivat toisiaan ja lopulta voitolle jäi SDF.
Pentagon ei tosin ilmeisesti aseistanut juuri sitä osaa SDF:stä, joka hyökkäsi CIA:n ”ritarien” kimppuun, mutta yhtä kaikki: Syyriassa USA:n toinen käsi ei todella tiedä, mitä toinen tekee.
* * *
”I am not expert enough”
Myös itse artikkelin leipätekstissä on joitakin epätarkkuuksia.
Teksti on suomennettu ja lyhennetty versio Global Researchin artikkelista Timeline of CIA interventions in Syria, joka puolestaan on alunperin ilmestynyt oikeistoliberaalissa Lew Rockwell -blogissa. Sen on kirjoittanut yhdysvaltalainen Buffalon yliopiston emeritusprofessori Michael S. Rozeff.
Ensinnäkin Tiedonantajan artikkelissa väitetään Rozeffin olevan ”Syyria-asiantuntija”, mikä ei pidä paikkaansa, eikä sellaista väitä Rozeff itsekään. Tosiasiassa kyseessä on finanssialan ja hallintotieteiden professori, jonka asiantuntemus on osakekaupan ja kirjanpidon aloilla. Työnsä ohella Rozeff kirjoittaa mielipidekirjoituksia poliittisista aiheista, pääasiassa laissez faire -kapitalismin vapauttavasta voimasta.
* * *
Tekstissä törmätään muihinkin olemattomiin asiantuntijoihin. Rozeffin artikkelin suomennos väittää seuraavaa:
”Asiantuntijoiden mukaan Daraa’n protestiliikkeessä [maaliskuussa 2011] oli mukana islamistisia terroristeja, joita tukivat sekä Israelin tiedustelupalvelu Mossad että läntiset tiedustelupalvelut.”
Tarkemmalla luennalla paljastuu, että näitä ”asiantuntijoita” on tasan yksi, Global Researchin perustaja ja mielikuvituksellinen salaliittoteoreetikko, kanadalainen professori Michel Chossudovsky, joka spekuloi Daraa’n protestien ”näyttäneen” lavastetulta tapahtumalta johon ”todennäköisesti” läntiset tiedustelupalvelut ja/tai Mossad sekaantuivat. Kyseessä on siis arvaus.
Tämä ei Chossudovskylle ole mitään uutta. Mieheltä löytyy vastaava salaliittoteoria jokaisesta viime vuosien kansannoususta ja protestiliikkeestä. Syyrian lisäksi myös Egyptin, Tunisian ja koko Arabikevään protestiliikkeet, Yhdysvaltain rahamaailmaa vastaan suuntautunut Occupy Wall Street -liike, globaalikapitalismia vastustava Sosiaalifoorumi-liike ja jopa anonyymien nettiaktivistien Anonymous-liike ovat kaikki Chossudovskyn mukaan tavalla tai toisella CIA:n taskussa.
Tällainen ”analyysi” siirtyy materialismin piiristä jämäkästi fantastisen ajattelun kategoriaan.
* * *
Suomennos jatkuu:
”CIA koulutti Syyrian opposition taistelijoita [lokakuussa 2013]. Kokonaismäärä oli jopa 100 000 taistelijaa. Yhdysvaltain viranomaisten arvion mukaan niistä noin 20 000 edusti ääri-islamistisia terroristeja.”
Tässä Tiedonantajan käännös onnahtaa pahemman kerran, ja Rozeffin artikkelin pointti kääntyy täysin päälaelleen. Lukijalle välittyy kuva, että CIA:n kouluttamia taistelijoita olisi Syyriassa 100 000, joista 20 000 ääri-islamistia!
Alkuperäisessä jutussa lainataan Washington Postin artikkelia, jossa itse asiassa sanotaan jotain ihan muuta: ”CIA laajentaa salaista hankettaan opposition taistelijoiden kouluttamiseksi Syyriassa” koska ns. maltilliset kapinalliset ovat jäämässä alakynteen. ”Ohjelman tahti on tosin niin hidas, että se ei ole kuin pieni pisara taistelijoiden kokonaismäärässä, joka on noin 100 000.”
Siis taistelijoita yhteensä oli Syyriassa 100 000, joista Yhdysvaltain viranomaisten arvion mukaan 20 000 edusti ääri-islamismia. Tätä ei katsottu hyvällä, joten ääri-islamistien vastapainoksi CIA ryhtyi kouluttamaan kourallisen ”omia”, vähemmän ”äärimmäisiä” taistelijoitaan FSA:n riveihin.
Arviot CIA:n kouluttamien joukkojen lukumäärästä vaihtelevat. Reutersin siteeraamanDer Spiegelin mukaan näitä taistelijoita oli maaliskuussa 2013 koulutettu 200, ja vuoden loppuun mennessä tavoite olisi ollut 1500. Jordanian tiedustelupalvelun sanotaan olevan mukana projektissa. Vahvistamattomien raporttien mukaan ohjelman tavoitteena olisi tusinan verran yksiköitä joihin kuuluisi noin 10 000 taistelijaa.
Kesäkuussa 2015 Washington Post uutisoi projektin määrärahojen pienentyvän 20% Yhdysvaltain kongressin tiedustelukomitean päätöksellä — huimasta miljardista dollarista vuodessa. Lehden siteeraamien nimettömien viranomaislähteiden mukaan koulutettuja ja varustettuja taistelijoita viime vuosien aikana olisi lähes 10 000. ”Vapaan Syyrian armeijan Eteläiseksi rintamaksi” nimitetyn koalition tukijoiksi mainitaan myös Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki.
Lehtitietojen perusteella 10 000 on siis ehdoton maksimi CIA:n kouluttamille FSA:n joukoille, ei sentään 100 000 — ja tämä siis vasta kesäkuussa 2015, ei lokakuussa 2013.
Kun muistetaan Pentagonin vastaavan ohjelman onnistuneisuus, voidaan vain arvuutella, moniko näistä joukoista lopulta päätyi oikeasti taistelemaan Syyriassa — puhumattakaan siitä, kenen puolelle!
* * *
Omituinen yksityiskohta on myös, että Tiedonantajan suomennoksen loppuun on jostain livahtanut äärioikeiston salaliittoteoreetikoiden suosiossa oleva käsite ”Uusi maailmanjärjestys” isolla U:lla (engl. New World Order, NWO).
Alkuperäisessä artikkelissa Rozeff käyttää kuitenkin termiä ”some kind of world order”, ei erisnimi vaan yleisesti ”jonkinlainen maailmanjärjestys”.
Tämä saattaa vaikuttaa pieneltä detaljilta, mutta muuttaa omalta osaltaan artikkelin sävyä humpuukin suuntaan. Tosiasiassa Rozeff, vaikka löytyykin Tiedonantajan aatemaailman toiselta vastalaidalta ja on tullut julkaistuksi varsin kirjavaa sisältöä jakavalla sivustolla, näyttää kuitenkin pidättyvän teksteissään tosimaailman piirissä eikä sorru värikkäisiin NWO-fantasioihin.
* * *
Rozeffin artikkelia seuraa toinen, alatyylisempi juttu, jossa kommentoidaan ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin tapausta ja laajemmin median yksisilmäisyyttä Syyrian sodan uutisoinnissa.
Artikkelin ensimmäisessä osassa Marja-Liisa Siira käy läpi, miten suomalainen media nielaisi Adhamin narratiivin eikä kyseenalaistanut tämän al-Nusra-sympatioita, vaikka mies toi ne avoimesti ilmi. Tämä on oleellinen huomio.
Seuraavaksi kritiikkiä saa Rami Abdulrahmanin (Osama Suleiman) pyörittämä Syrian Observatory for Human Rights (SOHR). Kyseessä on Englannista käsin toimiva verkkosivu, jonne kaksi ihmistä päivittää Syyriasta puhelimitse saamiaan tietoja sodan ihmisuhrien lukumääristä. Erikoista on, että ilmeisen amatöörimäinen sivusto on tullut siteeratuksi laajalti valtamediassa.
MLS:n jutussa SOHR saa jutussa paheksuntaa mm. siksi, että se ”ratsasti kansainvälisen Human Rights Watch -järjestön maineella.”
Niin. Sehän olisi aika noloa, jos paljastuisi että on perustanut tietonsa sivustoon, joka ratsastaa kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön maineella, mutta jolla ei oikeasti ole mitään sen kanssa tekemistä.
Mielenkiintoisesti Siira viittaa tekstissä Abdulrahmaniin ”pitsanpaistajana” — nimitys, jota ei löydy artikkelin loppuun merkityistä lähteistä. Siira tietää myös kertoa:
Tämä ”tietotoimisto” … välitti jihadistien tuottamia uutisia ja ilmeisesti aika paljon omasta päästä keksittyjä ’tietoja’.
SOHR ei lähteenä todellakaan vaikuta olevan sieltä luotettavimmasta päästä. Suurin ongelma on, ettei sivusto itse anna juuri minkäänlaisia lähteitä tiedoilleen. Sivustolta kuitenkin löytyy tietoa myös jihadistien (sekä ISIS että al-Nusra) vähemmän mairittelevista teoista. Lisäksi sivustoa aiemmin ylläpitänyt Mousab Azzawi erotettiin sillä perusteella, että tämä vastusti Assadin hallintoa eikä halunnut raportoida lojalistien kärsimistä tappioista.
Tiedonantajan lukijoille informatiivista olisikin ollut kuulla muutama esimerkki näistä väitetyistä jihadistien tai ”ilmeisesti” omasta päästä keksityistä uutisista ja ”tiedoista” jotka ovat saaneet ympärilleen lainausmerkit, kun sellaista kirjoittajalla selkeästi on.
Pikaisella etsinnällä Abdulrahmania on syyttänyt valehtelusta ainakin Venäjän puolustusministeriön tiedottaja Maria Zakharova. Hän on myös ainoa hakukoneiden löytämä lähde, joka tuo esiin miehen olleen joskus töissä ”grillikioskilla”. Tähän ilmeisesti viitataan ”pitsanpaistamisella”, mutta se ei lukijoille täysin avaudu.
Zakharovan mukaan SOHR:n levittämää valhetta on, että Venäjän ilmavoimat olisivat pommittaneet sairaalaa Idlibissä lokakuussa 2015. Tällä viitataan oletettavasti Sarminin sairaalan pommitukseen 20.10.2015. Tästä kertoi kuitenkin laaja joukko eri järjestöjä, pääasiassa erilaisia lääkärien järjestöjä.
Venäjän puolustusministeriö julkaisi tuolloin Twitterissä kuvia sairaalasta ja väitti sen olevan ”täydellisen vaurioitumaton”. Tämä oli puoliksi totta: Sairaala jäi pystyyn, mutta vieressä seissyt koulu räjähti maan tasalle.
Vielä tällä otannalla ei ole kauhean selvää, että SOHR olisi lähteenä ainakaan kovin paljon vähemmän Venäjän puolustusministeriötä luotettavampi.
* * *
Sitten tekstissä arvioidaan Itä-Aleppossa toimivaa, lähinnä YouTubessa videoita julkaisevaa Aleppo Media Centeriä, jonka Aleppossa kuvatut videot ovat olleet lähteenä monien pommitusten vaikutuksia arvioitaessa. Jutussa mainituista lähteistä AMC lienee luotettavin jo ihan siksi, että se on oikeasti paikan päällä ja keskittyy videon tuotantoon.
Tämäkin tosin on MLS:n mukaan ongelmallista: siinä missä SOHR:n tiedot eivät voi pitää paikkaansa, koska se ei ole Syyriassa, AMC taas on epäilyttävä siksi, että se toimii kapinallisen al-Nusran hallitsemalla alueella. Toisaalta, jos ei toimisi, sitä voisi taas kritisoida siitä, ettei se ole tapahtumapaikalla!
AMC saa myös kritiikkiä siitä, että se on saanut rahaa Ranskan ulkoministeriöltä ja Washingtonissa sijaitsevalta Syrian Expatriates Organisation SEO:lta, jotka molemmat vastustavat Assadin hallintoa.
Ranskan ulkoministeriön tuki on kieltämättä aidosti mielenkiintoinen tieto, mutta ei lopulta välttämättä kovin yllättävä.
MLS kirjoittaa:
”Mainoslätkän mukaan AMC:tä tukevat kaikkki[sic] merkittävät kansainväliset mediat: CNN, New York Times, Washington Post, BBC News, Guardian ja Al Jazeera [Qatar].”
Tämä väite taas ei vaikuta pitävän paikkaansa. Tällaista ”mainoslätkää” ei ainakaan löydy suoraan mistään AMC:n sivuilta.
Siira viittaakin tässä ilmeisesti lähteenään käyttämäänsä 21st Century Wire -blogiin, johon tällainen kuva on tehty kuvituskuvaksi selventämään, mitkä kanavat ovat hyödyntäneet AMC:n materiaalia.
On jokseenkin hälyttävää, jos toisten tarkkuutta kritisoiva kirjoittaja ei itse erota kuvituskuvan ja alkuperäisen lähteen eroa — ja että tämä pääsee ilman tarkistusta sanomalehteen.
* * *
Teksti jatkuu:
”Ei ihme, että Aleppon Al-Nusra-rintaman tuottamat ’uutiset’ rauniokasoista ja ’Dusty Boysta’ leviävät tehokkaasti ympäri läntistä mediaa. Myös meille.”
On tietenkin totta, että kuvat Alepposta leviävät läntisessä mediassa paremmin kuin kuvat islamistikapinallisten ”helvetinkanuunoiden” aiheuttamasta tuhosta, puhumattakaan Jemenistä ym., sillä ne tukevat ”läntistä” narratiivia. Siksi myös Ranskan ulkoministeriö oletettavasti tukee toimintaa.
Tämä epäsuhta on tosiasia, ja hyvä pitää mielessä alueelta tulevaa tietoa arvioidessa. Sen tiedostaminen on kuitenkin täysin eri asia kuin väittää, että toinen näistä kuvista olisi kokonaan lavastettu, kuten Marja-Liisa Siira tuntuu tekevän pukiessaan jälleen lainausmerkit sanan ”uutiset” ympärille. Uutiset Aleppon rauniokasoista eivät siis olisi uutisia lainkaan.
* * *
Tämä käy yksiin kirjoittajan aiempien mielipiteiden kanssa. Kun Aleppossa pommitettiin M10-sairaalaa 28. syyskuuta ja 1. lokakuuta, Siira väitti Facebookissa 9.10. virheellisesti, että koko
”uutinen sairaaloiden pommittamisesta Itä-Aleppossa lähti liikkeelle yhdestä falskista twiitistä, johon oli liitetty kuva raunioista. Kuva olikin Gazan raunioista. Nyt twiitti on poistettu. Mutta legenda elää ihmisten mielissä – koska media ei sitä oikaise. Ei koskaan. Helppoa on sotapropagandan läpimeno lännen mediassa, koska enää ei mitään tarkisteta. Twiiteistä tehdään surutta uutisia.”
Kun AMC:n YouTube-kanavalta sitten löytyi videokuvaa kyseisestä sairaalapommituksesta joka todisti vähintään sen, ettei kyse ole mistään ”yhdestä twiitistä”, oli se MLS:lle yksiselitteisesti ”jihadistien propagandaa”, joka olisi vielä erikseen pitänyt jollain tavalla vahvistaa.
Saattaa hyvin olla, että videon oli kuvannut joku, jolla on sympatioita tuon tai tämän jihadistiryhmän suuntaan. Se on jopa todennäköistä. Se ei kuitenkaan vielä voi automaattisesti tarkoittaa, että koko videolla näkyvä sairaala on lavastettu.
Tietenkin se voi olla myös sitä — kaikkihan on nykyään mahdollista. Mutta tämä väite vaatisi tuekseen edes jonkinlaista todistusaineistoa. Sellaista arviota ei voi tehdä etukäteen omien mieltymystensä mukaan.
Mitä tulee sairaalapommituksiin yleensä, niiden olemassaolo ilmiönä ei todellakaan roiku pelkästään jonkin yhden twiitin tai uutisen varassa. Yhdysvaltalainen Physicians for Human Rights (Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta) on kerännyt terveydenhuoltoon kohdistuneista iskuista Syyriassa erittäin laajan interaktiivisen aineiston lähdeviitteineen ja paikkatietoineen, johon jokaisen kannattaa tutustua.
Tämä on siis se tiedon määrä, joka tulisi kumota, jos halutaan olla sitä mieltä ettei sairaaloita laisinkaan pommiteta Syyriassa.
* * *
Myös ”Dusty Boy” on saanut Marja-Liisa Siiran tekstissä ympärilleen lainausmerkit. Dusty Boyllä viitataan valokuvaan ”pölyisestä pojasta” Omran Daqneeshista.
MLS:n lähteenä käyttämässä blogissa väitetään suoraan, että AMC olisi väärentänyt kyseisen valokuvan.
Tämän väitteen tueksi blogiin on linkitetty yhdysvaltalaisen Jay Dyerin juontama YouTube-video. Blogissa Dyer kertoo olevansa kirjailija, jonka tuleva kirja on Esoteerinen Hollywood: Seksiä, kultteja ja symboleita elokuvissa. Asiantuntemusta kerrakseen.
Tässä vaiheessa puhutaan siis Seiska-lehden tasoisesta roskajournalismista höystettynä kunnon annoksella psykedeliaa. Kyllä: tämä on se lähde, jonka Marja-Liisa Siiran kriittinen silmä kelpuuttaa, siinä missä video jostain sairaalasta ei vielä todista yhtään mitään.
Videolla Dyer ei itse asiassa esitä yhtäkään todistetta väitteensä tueksi — siinä todetaan ainoastaan, että tilanne ”näyttää lavastetulta”. Siis jälleen arvaus.
Todisteiden sijaan Dyer siirtyykin maalailemaan kuvaa suuresta ”edistyksellisten” (lue: vasemmiston) salajuonesta, jossa myös esimerkiksi mediassa levinnyt valokuva Välimerellä hukkuneesta syyrialaisesta pakolaislapsesta, Alan Kurdista, oli lavastettu ajamaan ”edistyksellisten agendaa Euroopan rajojen avaamiseksi” ja ”maahanmuuttokriitikoiden leimaamista rasisteiksi”.
Nyt ollaan jo päästy todellisiin pohjamutiin — Seiskasta MV-lehden tasolle.
Muissa puheenvuoroissaan Dyer paljastaa mm. ”esoteeristen elokuva-arvostelujen” kautta miten vuoden 1982 Disney-elokuva Tron on ”kommarien” mielenhallintaväline, kuinka ”dialektinen marxismi” on Illuminatin salajuoni maailman valloittamiseksi ja miten saksalainen Theodore[sic] Adorno suunnitteli Beatlesin musiikin kautta levittävänsä psykedeelisiä huumeita, feminismiä ja skitsofreniaa länsimaihin hyökätäkseen Jumalaa ja luontoa vastaan.
Ollaan päädytty taas syvälle fantasiaan ja kenties jo jonkin asteen psykoosiin. Onkin ”kohtuullisen” ironista, että kaikki tämä löytyy lähteenä artikkelista, joka on väliotsikoitu Syyria-raportoinnin oudot lähteet!
* * *
Summauksena, on siis ilmeistä, että Syyriassa käydään brutaalin proxy-sodan lisäksi mittavaa propagandasotaa, jossa lännellä todella on näppinsä pelissä monin kyseenalaisin tavoin. Siinä lähdekritiikki on erittäin tärkeää sekä journalisteille että poliittisille toimijoille.
Materialistiseen analyysiin politiikassaan nojaavilta lähdekritiikkiä pitäisi kuitenkin löytyä myös silloin, kun näkemykset sattuvat olemaan omien ennakkokäsitysten kannalta miellyttäviä. Toisia ei yksinkertaiseisti voi uskottavasti kritisoida ”omituisista lähteistä”, jos itse menee ja julkaisee artikkelin joissa lähteeksi kelpaa blogi, joka uutisoi CIA:n Syyria-yhteyksien lisäksi myös CIA:n yhteyksistä ulkoavaruuden muukalaisiin.
Tässä myös Tiedonantajalta voisi jatkossa olettaa hiukan tarkempaa faktantarkistusta — sekä pohdintaa siitä, minkälaisia ääniä nostetaan eri alojen ”asiantuntijoiksi”. On suoraan sanottuna vähän harmillista lukea Suomen ainoasta marxilaisesta viikkolehdestä yhdysvaltalaisten Mises-instituutin pörssimeklarien, kanadalaisten salaliittoteoreetikoiden ja ilmeisen raivohullujen antikommunistien blogeissa esitettyjä näkemyksiä Syyriasta. Niitä varten on varmuudella muitakin lehtiä.
Itseäni kiinnostaisi enemmän luokkakantainen analyysi. Ja kun Syyriasta on puhe — ehkei olisi kohtuutonta pyytää, että joltakulta syyrialaiseltakin kysyttäisiin.
Viime viikolla sohaisin pitkästä aikaa Venäjä-keskustelun herhiläispesää.
Kuvasin rauhanjärjestöjen yhteistyössä järjestämän We Refuse to be Enemies -rauhanmarssin tapahtumia ja sen yhteydessä järjestettyä keskustelutilaisuutta, jossa venäläinen oppositiotoimittaja varoitti olemaan tarkastelematta Ukrainan sisällissotaa vain Putinin kautta.
Kuvasin myös tapahtuman ympärillä käytyä, sangen ikävää sosiaalisen median keskustelua. Sen perusteella näyttää siltä, että kun esittää kansojen välille tunnuksen ”Emme ole vihollisia!” on se nimenomaan takuuvarma tapa löytää vihollisia, suunnasta jos toisestakin.
Onneksi me tietokonepelien pelaajat tiedämme, mitä se tarkoittaa.
* * *
Viime lauantaina, vaalipäivän aattona valmistauduin osallistumaan maailmanlaajuiseen TTIP-mielenosoitukseen. (Venäjän juonia tämäkin mielenosoitusliike, mutta siitä joskus myöhemmin.)
Odotellessani linja-autoa sipoolaisen lähikaupan nurkkaan rakennetussa kahviossa lukaisin tapojeni vastaisesti läpi päivän Ilta-Sanomat.
Lehti oli jälleen oikea malliesimerkki siitä, kuinka kansakunnan mielipideilmastoa muokataan pelkoa ja paranoiaa lietsomalla — vihjauksia, puolitotuuksia ja epärehellisiä otsikkoja.
Lehdessä kokonaisen keskiaukeaman mielipidekirjoitukselleen varannut toimittaja Arja Paananen muun muassa tiesi enemmän tai vähemmän varmuudella sanoa, että myös eduskuntavaaleissa oli ehdokkaina mukana Putinin agentteja!
Euroopassa on jo pitkään puhuttu siitä, kuinka Putin yrittää tahallaan hajottaa Euroopan unionia tukemalla eri maiden äärioikeistoa ja äärivasemmistoa jopa rahallisesti. Olisi naiivia ajatella, että tällainen yritys omien ”vaikuttaja-agenttien” ja ”riidankylväjien” saamiseksi valtaan ei olisi parhaillaan käynnissä myös meillä Suomessa. Tätäkin äänestäjien on hyvä miettiä sunnuntaina, ennen kuin lappu putoaa uurnaan.
Keitä nämä ehdokkaat olivat — sitä juttu ei tietenkään kerro. Mutta ei se mitään — kuten Paananen meille muistuttaa:
Venäjän kanssa on joskus parempi uskoa intuitioonsa kuin odottaa kaikkien faktojen selviämistä …
* * *
Kommunisteja, kommunisteja kaikkialla!
Vahvan intuition varassa on ilmeisesti kirjoitettu myös samassa 18.4. ilmestyneessä lehdessä vanhan oikeistodemarin, entisen tupakkateollisuuden lobbarin ja tv-visailujuontajan Lasse Lehtisen kirjailema kliseiden kokoelma, jossa rauhanaktivistit — tai ”kommunistien rintaperilliset” — saavat jälleen kuulla kunniansa.
Kolumnin oleellisin sisältö on, että Lehtinen esittää närkästynyttä, kun ei ole saanut kutsua rauhanmarssille, vaikka 70-luvullakin sellaisia järjestettiin. Kukaan ei ilmeisesti ole kertonut Lehtiselle, että ei kukaan tule sieltä työpöydän takaa marssille hakemaan, kyllä se pitää itse aktivoitua.
Mutta hetkonen… Missä olen kuullut tämän saman jutun aikaisemmin?
Yle Uutiset 10.4.2015.
Niinpä niin. Lehtisen kolumnin teksti on oleellisilta osin suora kopio 10.4. ilmestyneestä Ylen sivuilla julkaistusta artikkelista, Venäjän verkossa: Naapurin palveluksessa.
Tässä Venäjän mediaa käsitelleessä jutussa toimittaja Jarmo Mäkelä antaa otsikon kautta ymmärtää, että ”naapurin palveluksessa” ovat ainakin Suomen Rauhanpuolustajat, Maan Ystävät ja (nyt entinen) oppositiokansanedustaja Jyrki Yrttiaho, koska venäläinen media on kertonut heidän antimilitaristisista ja isäntämaasopimuksen vastaisista aloitteistaan.
Tässä yhteydessä Mäkelä kertoo seuraavaa:
… suomalainen rauhanliike on Venäjän mediassa kerrotun mukaan taas nostamassa päätään – ei toki Ukrainan sodan, vaan Suomen militarisoimisen vuoksi. Uutistoimisto TASS tiesi viime kuun alussa kertoa, kuinka Suomen rauhanpuolustajat ja Maan Ystävät olivat ilmaisseet syvän huolensa siitä, että Yhdysvaltain ja Suomen ilmavoimat harjoittelivat yhdessä Porin edustalla.
Tässä näkökulma on siis vielä nimellisesti siinä, miten Venäjän media suomalaisen rauhanliikeen näkee.
Syytös on silti selvä: Suomalainen rauhanliike on hiljaa Ukrainan tilanteesta, ja toimii Venäjän hyväksi.
* * *
Kuten Lehtinen kolumnissaan, Mäkeläkin aloittaa juttunsa kertomalla tarinan hurskaasta toiveestaan saada vihdoin ja viimein uudelleen kutsu rauhanmarssille. On se kumma, kun ei postissa tule kutsukirjettä!
Lasse Lehtinen kertoo tismalleen saman kaskun 70-luvun mielenosoituksista, mutta varmuuden vuoksi jatkaa vielä nykypäivän Rauhanpuolustajien leimaamista muistuttamalla Wikipedian asiantuntemuksella, mitä järjestö teki 47 vuotta sitten.
Paradoksaalisesti Lehtisen tekstissä kiitosta saa Naton kansainvälisiä lakeja rikkonut ”humanitaarinen interventio” Serbiassa.
Silloin rauhanliike varoitti, että kansainvälisten lakien yli kävelemisellä tulee olemaan kauaskantoiset seurauksensa. Juuri tuo interventio aloitti sen kansainvälisen lain kunnioituksen murentamisprosessin, jonka ansiosta Venäjäkin katsoo tänään, että sillä on yhtäläinen oikeus ”humanitaarisiin interventioihin” omien rajojensa ulkopuolella.
Olisikohan sittenkin kannattanut kuunnella tarkemmin, mitä rauhanliike silloin yritti sanoa?
* * *
Väärin mielenosoitettu. T. Lasse
Seuraavaksi tekstissä siirrytään oikopäätä tyrmäämään se kerta, kun suomalaiset rauhanjärjestöt itse asiassa marssivat sekä Ukrainan että Venäjän suurlähetystöille maaliskuussa 2014, ja esittivät vaatimuksensa tasapuolisesti kummallekin. Tämä ei käy Lehtisen valmiiseen narratiiviin, joten se on armotta lytättävä.
On surkuhupaisaa, että tässäkin rauhanliike sai paskaa niskaansa kummaltakin puolelta. Lehtisen ideologisten lasien läpi katsottuna mielenosoitus olikin Venäjään päin kallellaan, koska Venäjän lähetystöllä ei luovutettu kirjallista vetoomusta kuten Ukrainan lähetystöllä.
Samaan aikaan Venäjä-symppareiden näkökulmasta mielenosoitus oli kammottava, Nato-myönteinen provokaatio, koska Ukrainan suurlähetystöllä käytiin aamuvarhaisella, jolloin monikaan ei ehtinyt mukaan, ja Venäjän suurlähetystöllä oltiin työpäivän päätyttyä, jolloin paikalla oli yli 200 ihmistä. Rauhanjärjestöt saivat silloin kuulla olevansa USA:n taskussa.
Niin tai näin, molempien osapuolien silmissä rauhanliike on jälleen on taas saatu kätevästi lytätyksi — Lehtisen tapauksessa tosin vuoden viiveellä.
Varsinaisista mielenosoittajien esittämistä ajatuksista, konfliktin rauhanomaisesta ratkaisemisesta, ei tarvitse edes keskustella, kun kyseessä on joka tapauksessa kommunistien/CIA:n salajuoni.
* * *
Koska kolumnin kirjoittaminen on lopulta aika vaikeaa puuhaa, Lehtinen on kopioinut aloituksensa lisäksi myös juttunsa varsinaisen pihvin Mäkelältä. Tässä teksti on muutamia sanamuutoksia lukuunottamatta sama kuin Ylellä:
Rauhanliike on tänäkin vuonna nostanut päätään – ei toki Ukrainan sodan, vaan Suomen militarisoitumisen takia.
Tekstistä on tosin pudonnut pois se kohta, jossa tämän kerrotaan olevan Venäjän median näkökulma alkuvuodelta. Lehtinen kertoo asian ajankohtaisena totuutena.
Mikä ongelma tässä sitten on?
No, väite siitä, ettei rauhanliike olisi ollut tänä vuonna liikkeellä Ukrainan sotaa vastaan ei yksinkertaisesti ollut totta. Näin suoran valheen lukeminen valtakunnallisesta lehdestä aiheutti varsin hämmentävää kognitiivista dissonanssia — kyllä minä aika varmasti muistan, että tiistaina oltiin liikkeellä…
Jo Ylen jutun ilmestyessä 10.4. verkossa kiersi kolmen suomalaisen rauhanjärjestön kutsu osallistua 14.4. järjestettävään Ukrainan sotaa vastustavaan mielenosoitukseen.
Lauantaina 18.4. Lehtisen kolumnin ilmestyttyä tuo mielenosoitus oli jo pidetty — Lehtisen itkiessä, ettei rauhanliike tänä vuonna ole tehnyt mitään, oli se samalla viikolla marssinut läpi Helsingin, ottaen jälleen kantaa kriisin rauhanomaisen ratkaisun puolesta.
Viimeistään silloin väite siitä, ettei rauhanliike ole tänä vuonna ”nostanut päätään” Ukrainan sotaa vastaan oli siis puhtaasti asiavirhe. Sen olisi voinut todeta helpolla Google-haulla, jos asia olisi edes himpun vertaa kiinnostanut. Ilmeisesti Ilta-Sanomilla ei kolumnistien faktoja pruukata tarkistella.
Todellisuuden kommentointia helpompi onkin tietenkin laiskan kolumnistin copy-pastetella kaverin juttuja netistä, muistella 70-lukua ja itkeä krokotiilinkyyneliään.
Mikähän näiden Lehtisten norsunluutornin osoite mahtaa olla, että kutsu tavoittaisi seuraavalla kerralla heidätkin?
Twitterin armottomilla kybersotakentillä informaatiosodankäynti jatkuu päivästä toiseen aivan yhtä mielettömänä.
Illalla meinasin hengittää kokouskahvit väärään kurkkuun, kun näin tämän, aiemmista keskusteluista tutun sotatieteiden tohtorin viimeisimmän julistuksen:
Kyllä, tässä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkija toteaa ykskantaan, ”vielä kerran”, suomalaisen rauhanliikkeen olevan väkivallan mahdollistaja.
Ilmeisesti ajatus ”humanitaarisesta sodasta” on todella saatu iskostettua ihmisten mieliin niin syvälle, että nykyään sotilaslaitokselta voi ihan oikeasti hyvällä omatunnolla syyllistää rauhanliikettä väkivallasta ilman, että ironiamittari edes värähtää.
Mitenkäs se nyt menikään. Sota on rauhaa, jotain sellaista? Käänteisesti silloin kai rauhan on oltava sotaa!
Elämme totisesti absurdiikan aikoja.
Onneksi sentään vaalit ovat ohi, ja seuraavat tulevat vasta 2017 — nyt on taas hetken aikaa poliittisesti korrektia tehdä politiikkaa!
Tällaisellakin kampanjoitiin vaalien alla. Stalin tunnetusti arvosti miljonäärejä ja valtion omaisuuden myymistä.
Tiistaina Helsingissä järjestettiin pieni mutta äärimmäisen tärkeä mielenilmaus Ukrainan sodan rauhanomaisen lopettamisen puolesta.
”Me kieltäydymme vihollisuuksista!” totesivat yhteen ääneen suomalaiset rauhanjärjestöt, Suomen Rauhanpuolustajat ry, Rauhanliitto – Fredsförbundet ja Aseistakieltäytyjäliitto AKL.
— Ei sotaa Ukrainaan, ei sotaa Eurooppaan, ei sotaa ollenkaan, vaati Helsingin läpi kulkenut kulkue.
Senaatintorilla puhui mm. vapaa toimittaja Ari Sardar, joka vietti talvella useita viikkoja Itä-Ukrainassa. Kuvasin tapahtumasta kaksi videota Tiedonantaja-lehden YouTube-kanavalle.
Tätä kommentoimaan yltyi Twitterissä pikapuoliin niinkin arvovaltainen taho kuin sotatieteiden tohtori ja Suomen Puolustusvoimien tutkija Saara Jantunen (tai Twitterissä Saara Ilo).
Kysymys menee tietenkin täysin ohi kansainvälisen #refusetobeenemies -kampanjan pointista, joka on, että sosiaalisessa mediassa tavalliset ihmiset lähettävät toisilleen viestiä, jossa kieltäydytään vihollisuuksista kaikkien maiden kesken.
Olen joka tapauksessa luottavainen siihen, että paikalla ollut venäläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Oksana Tshelysheva, joka tiettävästi ei lukeudu presidentti Putinin suurimpiin faneihin, jakaa tietoa kampanjasta myös Venäjän suuntaan.
Esitettyäni Jantuselle kutsun osallistua itse seuraavalle rauhanmarssille, tohtori kertoi suhtautuvansa koko rauhanliikkeeseen epäuskottavana.
Siinä tohtorin suulla arvioidaan, että sosiaalisessa mediassa ja verkkolehdissä ”soraäänten” välittäminen ”tukee Venäjän suurvaltapoliittisia päämääriä”. Tämä näkyy myös suomalaisen median ja päätöksentekijöiden ”oireiluna” — ”he kysyvät mikä on totta ja mikä disinformaatiota, vaativat tukea päätöksenteolle ja tilannekuvan muodostamiselle.”
Kirjoitin tuolloin aiheesta kriittisen blogin, jonka Jantunen kommenttiensa perusteella kokee edelleen vääristelevänä, henkilökohtaisena hyökkäyksenä, epärehellisenä, sananvapautta rajoittavana — ja mikä pahinta, ”politiikan tekemisenä”.
Jantunen ei rehellisesti tunnu ymmärtävän, että meidän ”soraääniä” toistuvasti esittävien tahojen — EU-kriittisten, rauhaa puolustavien ja muuten asioista eri mieltä olevien suomalaisten — näkökulmasta nimenomaan Ylen artikkeli ja sitä ympäröivä keskustelu koettiin voimakkaasti sananvapautta halveeraavana ja hyökkäävänä.
Ylen juttua ja muita sen kaltaisia lausuntoja on myöhemmin käytetty laajasti mediassa ja mielipidepalstoilla leimaamaan toisinajattelijoita joko ”hyödyllisiksi idiooteiksi” tai vielä parempaa, Putinin maksetuiksi trolleiksi, aina oman lehtemme kommenttipalstasta asti.
Ylen juttu tarjoaa tähän herkullisia mahdollisuuksia, tietenkään tekemättä yhtään suoraa syytettä. ”Ei ole tarkkaa todistetta kuka toimintaa johtaa. Informaatiosodassa ei ylipäätään ole todisteita.”
Pitkään vasemmistolaisessa, EU-kriittisessä ja rauhaa ajavassa liikkeessä mukana olleena aktivistina jutussa esitetyt ajatukset olisivat minusta kylläkin olleet aivan yhtä karmivia, vaikka ”Venäjän” tilalla olisi ollut jotain muuta. Kokeillaanpa:
Sosiaalisessa mediassa soraäänten välittäminen tukee ISISin ja muiden terroristien poliittisia päämääriä, kommentoi Yhdysvaltain puolustusvoimien tutkija.
Sosiaalisessa mediassa soraäänten välittäminen tukee lännen suurvaltapoliittisia päämääriä, kommentoi Venäjän puolustusvoimien tutkija.
Ei, helvetin pahalta kuulostaa edelleen.
Kun sisäpolitiikan keskusteluja ja erityisesti opposition esittämiä ajatuksia ruvetaan tarkastelemaan asiasisältönsä sijaan sitä kautta, kuinka hyödyllisiä ne ovat koetulle ulkopoliittiselle viholliselle, ollaan sananvapauden kannalta erittäin vaarallisilla vesillä.
Itse asiassa se on tismalleen se resepti, jolla Ukrainassa saatiin yksi sisällissota aikaiseksi — ja hiljennettiin erityisellä lailla ”Venäjän tukemisena” ei ainoastaan oppositiopuolue, vaan koko sen edustama poliittinen ideologia.
Tämä siis Herran vuonna 2015!
* * *
Kommenttiensa perusteella Suomen puolustusvoimien asiantuntijana Suomen yleisradiossa esiintyessään tohtori Jantunen siis ilmeisesti koki olevansa politiikan yläpuolella oleva, neutraali taho, eikä siksi voi ymmärtää, että hänet on vedetty mukaan ”politiikan tekoon”.
Se, kaikessa naivismissaan ilmeisen vilpitön mielipide hänelle sallittakoon, mutta totta väite ei missään tapauksessa ole. Vaikka sitä niin ei olisi tarkoitettu, väite oli jo kontekstinsa takia hyvin poliittisesti latautunut — sisällöstä riippumatta sillä oli poliittista merkitystä.
Esimerkkejä siitä, minkälainen käytännön vaikutus Ylen jutulla ja monilla muilla saman tyylisillä lausunnoilla on ollut yleiseen ilmapiiriin ei ikävä kyllä tarvitse etsiä kovin kauan. Pikemminkin tuntuu, että lähes kaikki poliittinen keskustelu on onnistuttu kääntämään väännöksi siitä, kenen agenda on eniten Venäjää tukeva, vaikka Venäjällä ei olisi käsiteltävänä olevan asian kanssa juuri mitään tekemistä.
Tänään töihin tullessani jokaisen R-Kioskin julkisivuun integroitu iltalehdistön oma propagandanurkkaus nosti jälleen suomalaisen politiikan ykköstoimijaksi Vladimir Putinin. Eduskuntavaalien puheenjohtajatenttien kärkikysymykseksi oli lööpeissä nostettu se, kuinka puoluejohtajat ovat ”Putinin talutusnuorassa”.
”Reaktio on ollut surullinen.”
Kuten tapana on, tämäkin väite oli sijoitettu — tietenkin täysin poliittisessa tyhjiössä toimivien, neutraalien ja kylmän tieteellisesti asioita niiden ulkopuolelta punnitsevien — ”asiantuntijoiden” suuhun.
Sen sijaan, että muutama päivä ennen äänestyspäivää lehdet hiillostaisivat valtapuolueiden johtajia heidän sisäpoliittisista aloitteistaan, heidän sitoutumisestaan Valtionvarainministeriön jo ennen vaaleja ilmoittaneeseen miljardien leikkauslinjaan kun maassa on 500 000 ihmisen laaja työttömyys, tai revittelisivät puoluejohtajien rähmällään olosta USA:n kanssa neuvoteltavan TTIP-sopimuksen edessä, ym. ym. tärkeää, on nytkin pakotettu puheenaiheeksi se, kuinka he ovat asiantuntijoiden mukaan Putinin talutusnuorassa.
Nimenomaan tämä on politiikan tekemistä!
* * *
Tiistain rauhanmielenosoituksen jälkeen Kirjasto Kympissä järjestettiin mielenkiintoinen keskustelutilaisuus, jossa Oksana Tshelysheva kertoi laajasti Itä-Ukrainan konfliktista siviilien näkökulmasta. Hän on äskettäin palannut konfliktialueelta, jossa työskenteli humanitaarisissa tehtävissä.
– Tilanne tuntuu menevän huonompaan suuntaan. Minskin sopimuksista huolimatta aselevon loukkauksia tapahtuu kummallakin puolella. Maan sisäisiä pakolaisia on yli miljoona, eikä Kiovan hallitus tue heitä. Se on kummallista, toimittaja ihmettelee.
Sisällisodan jalkoihin jääneiden siviilien monien karujen kohtaloiden lisäksi toimittaja kertoi nähneensä, miten sekä Ukrainan armeijan että Itä-Ukrainan separatistijoukkojen sotilaat olivat kaiken keskellä kieltäytyneet hetkeksi olemasta vihollisia, ja käyneet keskusteluja hyvässä hengessä.
— Jos se meistä olisi kiinni, sota olisi jo loppunut, mutta kun meillä on nämä poliitikot, olivat sotilaat todenneet.
Lisäksi toimittaja kritisoi oligarkkien roolia konfliktissa. Lisäksi toimittaja kritisoi oligarkkien roolia konfliktissa. Rikkailla pohatoilla, kuten pankkimiljardööri Igor Kalamoiskilla, on Ukrainassa omia yksityisiä ja omavaltaisesti toimivia sotilasjoukkoja, jotka ovat omiaan pahentamaan konfliktia.
— Tämä sodanlietsoja on syyllinen moniin Ukrainan ongelmiin, Tshelysheva painottaa. Hänen epäillään olevan Odessan ammattiliittojen talon järkyttävän tuhopolton järjestämisen taustalla.
— On myös muistettava, että presidentti Petro Poroshenko on itse niitä oligarkkeja, joiden vallan lupasi lakkauttaa.
Kysyin itse toimittajalta, todistiko hän Ukrainassa siviilien poliittista vainoa, kun tiedetään, että maan oppositiopuolue on kielletty. Hän kertoi nähneensä omakohtaisesti ”absurdeja” tapauksia, joissa ihmisiä oli syytetty terroristisesta toiminnasta vailla perusteita. Syyttäjä oli yrittänyt käyttää raskauttavana todistusaineistona poliittisia mielipiteitä, johon tuomari oli itse joutunut puuttumaan.
Lopuksi hän painotti samaa asiaa, mitä itsekin olen yrittänyt tuoda useissa yhteyksissä esiin:
— Meidän ei tulisi etsiä herra Putinia kaikesta, mitä Ukrainan kaduilla tapahtuu. Silloin emme ymmärrä tapahtumien syitä. Putinilla on oma vastuunsa tilanteesta, ja hän tulee vielä vastaamaan teoistaan. Mutta niin on Euroopan unionilla, Amerikan Yhdysvalloilla, ja erityisesti Ukrainan hallituksellakin!
— Minä en ole Putinin kannattaja. Putin on tehnyt minun elämästäni hyvin vaikeaa. Mutta en voi olla sanomatta tätä, tämä on minulle suuri dilemma. Euroopassa on helppo puhua Venäjän ongelmista ja Putinista pahiksena, se ymmärretään, se on osa hyväksyttyä tarinaa. Mutta jos käytät samanlaisia puheenvuoroja Ukrainasta, sinut välittömästi leimataan putinistiksi ja Venäjän kannattajiksi.
— On minun vastuuni varoittaa teitä. Kun sanomalehtenne, esimerkiksi tämän aamun Metro-lehti kertoo Ukrainan taisteluissa haavoittuneesta suomalaismiehestä, ja jättää kertomatta, mitkä ovat Azov-pataljoonan taustat — silloin ruokitaan lohikäärmettä, joka tulee kasvamaan.
— Uusnatsismi tulee vahvistumaan täälläkin, jos tämän annetaan jatkua, jos heidät hyväksytään vapaustaistelijoina. Sitä he eivät ole, uskokaa pois. Olen nähnyt, kuinka Ukrainassa ihmiset pelkäävät Azov-pataljoonaa siellä, missä he toimivat. Olen nähnyt minkälaisia tyyppejä he ovat.
Naisen käyttämät puheenvuorot olivat mielestäni erittäin tärkeitä. Kuvasin myös ne Tiedonantajan Youtubeen, josta ne ovat katseltavissa alusta loppuun.
* * *
Aamulla videot olivat tavoittaneet Facebookin.
Venäjän trolliarmeija-ryhmässä kirkkoherran virastaan erotettu Juha Molari avasi luonnollisesti sanaisen arkkunsa välittömästi, ennen kuin oli varmuudella kuunnellut sanaakaan naisen puheenvuoroista.
Niinpä niin. Jos erehdyt puhumaan järkeä, olet joko USA:n kätyri tai Putinin talutusnuorassa, kommentaattorista riippuen. Mieleen muistuu muutaman vuoden takainen selkkaus, jossa sain samana päivänä sekä SAFKA:n että FINROSFORUM:in vihat niskoilleni.
Rauhanliike tuntuu olevan kaikille tämän keskustelun osapuolille epämiellyttävä ilmiö, jota vastaan on käytävä lähes hermoston tasolta kumpuavalla automatiikalla. Vähintään rauhanliikkeen pitäisi sitoutua vaatimaan rauhaa vain konfliktin yhdeltä osapuolelta ollakseen ”uskottava”.
Se on suoraan sanottuna helvetin pelottavaa, kun samaan aikaan idässä ja lännessä poliittinen eliitti tuntuu varautuvan suursotaan. Tuntuu siltä, että toisen maailmansodan opetukset ja fraasi ”Ei koskaan enää” ovat nykypäivänä tyystin unohtuneet.
Minusta kaiken tämän hulluuden keskellä #refusetobeenemies — emme suostu olemaan vihollisia — on siunattu järjen ääni, ja tämän hetken ainoa oikea tunnus Euroopan — siis myös Venäjän — kansoille. Herrat kalistelkoot sapeleitaan keskenään. Me täällä katutasolla kieltäydymme olemasta vihollisia.
* * *
P.S. Vuorokauden aikana uutisvirrassa on kiertänyt myös tieto, että kokoomuksen Ilkka Kanervan vaalitilaisuuteen olivat hyökänneet ”Venäjä-mieliset” provokaattorit, niin rajusti, että Kanervalle tulivat mieleen kokemukset sotatilanteiden keskeltä.
Paikalla käyneen poliisipartion arvion mukaan kyseessä oli sen sijaan sekalainen joukko asuinalueensa palveluista, vanhusten laiminlyönnistä ja yleisesti kokoomuksen politiikasta suivaantuneita Runosmäen asukkaita. Miehistä koostunut joukkio oli ilmeisesti tullut paikalle kännipäissään, huudellut rasistia juttuja ja muita törkeyksiä.
Paikalla kuvatusta Tolkun Mies-nimimerkin julkaisemasta videosta käy ilmi, että tämä vihainen miesporukka oli lisäksi kritisoinut ainakin Suomen isäntämaasopimuksen myötä tekemää lupausta tukea maaperällään toimiva Nato-joukkoja kaikenlaisissa operaatioissa, myös hyökkäyksissä. Näin isäntämaapöytäkirjassa todella luvataan, ja se on hitonmoinen juttu.
Sen sijaan, että miehiä olisi luonnehdittu vaikkapa ”Natoa vastustaneiksi kadunmiehiksi”, ”poliitiikkaan turhautuneeksi rahvaaksi” tai edes ”humalassa huudelleiksi turkulaisiksi,” heidät kuitattiin automaattisesti ”Venäjä-mielisten” ryhmäksi.
Tehtäköön tämä hyvin selväksi: En pidä öykkäröinnistä, enkä puolusta sitä.
Mielestäni on täysin OK, jopa toivottavaa, suuttua kokoomuksen harjoittamasta eriarvoisuutta kasvattavasta ja sotilaallista liittoutumattomuutta murentavasta politiikasta, mutta kokoontumisvapautta on kunnioitettava. Erityisen tuomittavia ovat rasistiset heitot, jotka toisaalta kertovat karulla tavalla siitä, miten ihmisten turhautuminen valtavirran politiikkaan luo kasvualustaa muukalaisvihamieliselle ajattelulle.
Osa lehdistä on jo ehtinyt paikkailemaan Venäjä-yhteyttä korostavaa uutisointiaan, mutta Facebookin ”Venäjä-kriittisessä” Ukrainan tilanne -uutisryhmässä kommentaattorit veivät heti ajatuksen askelta pidemmälle: ”Tämä on oppikirjaesimerkki,” tietää kommentaattori Pasi Raatikainen kertoa:
Venäjämieleisten asiamiesten ja heidän hyväkseen töitä tekevien Suomassa asuvien ryhmien toiminta on käynnistynyt. Tämä vaikuttaa oppikirjamaiselta toiminnalta, jota en olisi halunnut nähdä. Kun kerää tilannekuvaa tapahtumista laajemminkin, onko todettava Venäjän informaatiosodan käynnistyneen Suomea vastaan?
Asian vahvisti myös varsin aktiivisella poliittisella kommenttiraidallaan Facebookissa profiloitunut Suomen Sotilas -lehti, joka suorastaan silmät innosta kiiluen ja sormet aseenperää tavoitellen julisti:
Näin se alkaa, ja näitä tulee lisää. Venäjän hybridisodankäyntiin länttä vastaan – ja siten myös Suomea vastaan – kuuluu eripuran, epävarmuuden ja sekasorron kylväminen informaatio-operaatioilla sekä eritasoisilla vaikuttaja-agenteilla.
Satunnaiset vaalitilaisuuteen huutelemaan tulleet känniläiset muuttuivat siis välittömästi mielikuvissa ja lehtien palstoilla varmuudella Putinin itse paikalle masinoimiksi agenteiksi.
Tälle Venäjän kädenjäljen ja salaliiton kaikkialla näkevälle ajattelutavalle nimenomaan valtamediassa pyörivät asiantuntijalausunnot ovat antaneet perusteet. Tämä on niiden poliittinen jalanjälki ja kontribuutio.
Uutisvuotta 2014 leimasivat imperialismin kiristyneet ristiriidat. Synkän vuoden muotisanoiksi nousivat Ukrainan myötä ulkopolitiikkaan ja informaatiosotaan liittyvät termit – hybridisodankäynti, Putin-juusto ja löyhästi määritelty venäjätrolli-termi, joka asiayhteydestään irrotettuna siirtyi nopeasti tarkoittamaan ketä hyvänsä, jonka mielipiteet poikkeavat valtavirrasta.
Kauhistellessaan venäläistä propagandaa Suomen media sokaistui täysin omalle propagandistiselle asenteelleen. Tuskin viikkoakaan kului ilman uutta, varmaa tietoa Stalinin, Hitlerin ja Saatanan parhaimmat puolet yhdistäneen presidentti Putinin viimeisimmästä juonesta. ”Venäjä aloitti kauppasodan,” uutisoi Helsingin Sanomat elokuussa, kun Venäjä vastasi omilla pakotteillaan EU:n aloittamaan kauppasotaan.
Nähtäväksi jää, mikä vaikutus EU:n asettamilla Venäjä-pakotteilla on Suomen talouteen pitkällä tähtäimellä. Maamme poliittisen johdon vastuusta vapauttava termi on kuitenkin jo ehditty uittaa tiedotusvälineisiin. ”Nyt tulevat Putin-potkut!”
Nato-lähentyminen eteni
Ukrainan kriisin sivutuotteena Alexander Stubbin sekalainen pätkähallitus onnistui siinä, mistä moni porvarihallitus on vain haaveillut. Suomi on hyvää vauhtia menettämässä itsenäisen ulkopolitiikkansa ja sotilaallisen liittoutumattomuutensa.
Pitkään jatkunut maamme hivuttaminen kohti sotilasliitto Natoa otti uuden askeleen syksyllä, kun Walesin huippukokouksessa allekirjoitettiin niin sanottu isäntämaapöytäkirja. Tämä eduskunnalta piilossa valmisteltu sopimus — jota ei saa sanoa sopimukseksi — määritteli uudet puitteet tuelle, jota Suomi antaa maaperälleen tuleville ulkomaisille sotajoukoille.
Siinä missä jokainen Venäjän sotaharjoitus ja joukkojen siirto uutisoitiin tarkkaan, ei Naton suuri sotaharjoitus Baltian alueella kesäkuussa juuri viihtynyt lööpeissä. ”Älä säikähdä,” ennätti sen sijaan Aamulehti neuvomaan elokuussa, kun osana Northern Coasts 14 -harjoitusta Naton saksalaiset sotilasajoneuvot vyöryivät Vuosaaren satamasta kohti Turkuun rantautuneita sotalaivoja.
Samaan aikaan mediassa meni läpi ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) ja puolustusministeri Carl Haglundin (r.) vakuuttelu siitä, ettei uusi isäntämaasopimus lähennä Suomea Natoon ”millimetriäkään” — tai muutenkaan ole millään tavalla merkittävä. Itse sopimuksen tekstistä ilmenee kuitenkin, että Suomi sitoutuu siinä ”täysin voimin” tukemaan kaikenlaisia Naton sotilastoimia, myös hyökkäyksiä maamme rajojen ulkopuolelle.
Ay-liikkeen näytön paikka
Vaikka uusien työpaikkojen luomisesta on puhuttu koko vuosi, kokoomusjohtoinen hallitus on onnistunut lähinnä valtion tulopohjan rapauttamisessa ja työttömyyden tuntuvassa kasvattamisessa. Yt-neuvottelut koskivat viime vuonna yhteensä yli 109 000:ta palkansaajaa, potkut tuli 12 447 työläiselle.
Yksityisten palvelualojen irtisanomiset kasvoivat noin 60 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kyseenalaisen tilaston johdossa oli jälleen Postiksi nimensä vaihtanut Itella (1 132 irtisanottua), sitten entisiä nokialaisia nurkista siivoava Microsoft (1 050) ja pronssisijalla työläisten kyykyttämisellä vuoden aikana profiloitunut Kesko (662).
Ay-liikkeelle vuosi 2015 on näytön paikka. Kentältä nousseet mielenosoitukset Palmian yksityistämistä ja metallin pääluottamusmies Terho Laitilan erottamista vastaan sisältävät myrskyvaroituksen, joka uutta kattojärjestöä suunnittelevan ay-johdon olisi viimeistään nyt syytä panna merkille.
Toinen vuoden aikana pinnan alla kuplinut kysymys on niin sanotun osallistavan sosiaaliturvan ja kuntouttavan työtoiminnan varjolla toteutetut, toinen toistaan hurjemmat suunnitelmat ilmaistöiden teettämisestä ja Saksan matalapalkkatöiden tuomisesta Suomeen. Todellinen pommi laukaistiin vuodenvaihteessa, kun kunnille annettiin väliaikainen oikeus irtisanoa väkeä ja palkata valtion tuella tilalle yli 57-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä.
Yhä röyhkeämmäksi kasvavan EK:n kanssa työväelle aina vain kurjempia ”kompromisseja” hieromisen sijaan Suomen ay-liike voisi ottaa mallia vaikkapa Belgiasta, jossa eläkeiän korotukseen vastattiin viime kuussa yleislakkoon huipentuneella työtaistelujen sarjalla.
Vaietut vapaakauppasopimukset
Marraskuussa tehtiin suomalaista ihmisoikeushistoriaa, kun kansalaisaloitteen avulla eduskunnan käsittelyyn noussut tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin – taantumuksellisten voimien paastoista, rukouksista ja tunteikkaista lauluesityksistä huolimatta.
Vähemmälle huomiolle jäivät samaan aikaan eduskunnassa läpi runnotut päätökset lapsilisien leikkauksista sekä EU:n ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen hyväksymisestä.
Kauppasopimuksiin liittyvät silmänkääntötemput ovatkin olleet vuoden 2014 kestoteema. TTIP-info -liikkeen lukuisista vetoomuksista, mielenosoituksista ja aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta kauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) ei vielä joulukuussa osannut mainita sopimukseen liittyviä uhkia. ”Mä oon ehkä enemmän keskittynyt tähän etujen hakemiseen,” kuului ministerin häkeltynyt, mutta rehellinen kommentti.
Kohua herättänyttä TTIP-sopimusta pahemmin jäi varjoon yhtä suuri TiSA-sopimus, joka koskee palvelukauppaa. Arvioiden mukaan sopimus tulee käytännössä tarkoittamaan julkisen palvelujen yksityistämistä laajalla skaalalla. Joulun alla tullut asiakirjavuoto paljastaa, kuinka puhtaat jauhot neuvottelijoilla on pussissa: TiSA-sopimus on tarkoitus pitää salaisena vielä viisi vuotta hyväksymisen jälkeenkin!
Vaalien ravisuttavat ääripuolueet
Tutut puheet eurokriisistä ja Kreikan velasta nousivat uudelleen esiin vuoden lopulla maan ajauduttua uusiin parlamenttivaaleihin. Se, mitä vaaleissa tapahtuu, ja mikä suuren suosian saavuttaneen vasemmistopuolue Syrizan rooliksi muodostuu, on vielä kirjoittamaton lehti.
Varmaa on kuitenkin se, että Kreikan vaalit tarjoavat koko Euroopalle uutta toivoa vallalla olevan talouskurituksen murtamiseksi, ja sitä EU-porvaristo pelkää kuollakseen. ”Pahempaa kuin kommunismi!” kiljui rahastoyhtiö Capital Groupin julkisuuteen vuotanut muistioTalouselämässä. Helsingin Sanomissa maltillisia keynesiläisiä reformeja ajava Syriza taas esiintyy ”Eurooppaa ravisuttavana ääripuolueena”.
Myös Suomessa vuosi 2015 on vaalivuosi. Kokoomuksen kannatus on ammattitaidottoman Alexander Stubbin, arkielämästä irrallaan leijailevan Laura Rädyn, maahanmuuttajien lastenvaunuilla ratsastaneen Pia Kauman ja suhmuroinnilla Helsingin johtoon pyrkineen Lasse Männistön myötä romahtanut alemmaksi kuin pitkiin aikoihin. Samalla hallituksen ikuisuusprojektit kompastelevat edelleen. Kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisellä sopimuksella hyväksytty sote-uudistus törmäsi juuri niihin ongelmiin, joista sekä SKP että oikeusoppineet alusta lähtien varoittelivat.
Huonosti on käynyt myös perussuomalaiselle valeoppositiolle, jonka kenttä laskevien gallup-lukujen pelossa repii itseään hajalle. PS:n todellinen korttien kuultiin paljastus joulukuun lopussa, kun pääministeriksi pyrkivä Timo Soini lupasi vaalien jälkeisen hallituksen sopeuttavan valtiontaloutta ”noin 10 miljardilla eurolla.”
En olisi tästä kuvatekstistä niin varma…
Samanlaisia lukuja on aiemmin pyörittänyt ”Oy Suomi Ab:n” johdosta haaveileva keskustan bisnesmies Juha Sipilä, joka pelkästään taustalla pysyttelemällä, nyökyttelemällä ja hymyilemällä on noussut gallupeissa johtoon. Heitot kymmenien tuhansien julkisten sektorin töiden lakkauttamisesta ja Suomen valtion omaisuuden myymisestä ovat olleet niin karmeita, että Sipilän keskusta voisi suoraan vaihtaa nimensä oikeistoksi, jottei äänestäjille jää asiasta epäselvyyksiä.
Suomessakin on siis tilausta ”ääripuolueelle”, joka uskaltaa haastaa suurpääoman politiikan ja aiheuttaa porvareille univaikeuksia.
Yhdysvaltalaisen sanomalehden henkilökuva Osama bin Ladenista, CIA:n kouluttamasta saudi-arabialaisesta vapaustaistelijasta rauhanarmeijoineen.
Kävin eilen Helsingissä katsomassa Sofi Oksasen kanssa elokuvissa. Elokuvateatteri Orionissa järjestetäyn tilaisuuden pääjärjestäjänä hääräsi Oksasen oma kustannusyhtiö Silberfeldt tarkoituksenaan edistää kirjamyyntiä, mutta lihaksi luiden ympärille oli arkistoista kerätty vanhoja neuvosto-eestiläisiä elokuvia eri vuosikymmeniltä. Elokuvanäytäntöjen valossa luennoitsijat kertoivat, mikä elokuvissa heidän mielestään oli väärää.
Pääsin paikalle vasta tapahtuman loppuvaiheessa näkemään viimeisen elokuvan, 80-luvun neuvosto-eestiläisen elokuvan virolaisista Metsäveljistä. Itse elokuva oli juoneltaan melko sekava seikkailutarina turvallisuuspalvelun agentista, joka soluttautuu paikalliseen Metsäveljien joukkoon tarkoituksenaan lopettaa heidän toimintansa. Asetelmaltaan tai henkilökuvaukseltaan se ei juurikaan eronnut Hollywood-elokuvista, joissa sankarina on usein terroristeja vastaan taisteleva FBI:n tai CIA:n agentti.
Leffan jälkeen oli lyhyt osio, jossa historian tuntijaksi itsensä esitellyt mies selitti englanniksi Metsäveljien toimintaa parhaiten päin. Yleisö sai esittää historian tuntijalta kysymyksiä. Eräs mies kysyi, eivätkö Metsäveljet kuitenkin tappaneet siviilejä? ”Niin no ehkä joo” vastasi asiantuntija kierrellen, ”mutta he olivat suurimmaksi osaksi kommunisteja.”
Niinpä niin. Yleisössä vallitsi vaivaantunut hiljaisuus.
”Olemme täällä nähneet kahden päivän aikana paljon propagandaa, jolla väärä selitetään oikeaksi. Propaganda on aina pahasta,” seminaarin hätäisessä loppupuheenvuorossa todettiin. Jollain tavalla nuo sanat kumisivat onttouttaan maailmassa, jossa vastaavaa propagandaa tursuaa televisioistamme niin fiktion kuin uutistenkin muodossa jokaisena viikonpäivänä.
Mutta kirjoja meni kaupaksi ja allekirjoituksiakin jaettiin.
Miten olisi 3 000–8 000 euron tienestit kuukaudessa? Näinkin hyville ansioille voi päästä kouluja käymättäkin. Taloussanomat selvitti, missä töissä voi yltää hyville palkoille, vaikka koulunpenkillä istuminen ei juuri maistuisikaan. Katso yli 30 ammatin lista.
Kun ensin kuulin jutusta radiosta, koko asettelu lähinnä ärsytti. Lukion kesken jättäneenä ja jakeluhommat 18-vuotiaana aloittaneena en osaa käsittää, miksi palkan ja koulutuksen korrelaation pitäisi olla vahva. Postinjakajana palvelen satoja, ellen tuhansia ihmisiä päivittäin. Hommani on vaativaa niin fyysisesti kuin henkisesti ja taatusti yhteiskunnalle hyödyllistä.
Eikö palkkaa makseta tehdystä työstä, ei tekijän koulutuksesta?
Tässä kuussa minulla on ollut toistuvasti kymmenen tunnin työpäiviä, joista kuusi tuntia vaihtelevasti räntäsateessa polkupyörän kanssa rämpimistä ja pakkasessa volkkarin kanssa lumikinoksissa suhaamista. Koska Volkswagen on Hitlerin suunnittelema auto, sen lämmityslaite on suunniteltu sylkemään auton sisätiloihin myrkkykaasuja. Välillä tehdään lumitöitä ja työnnetään auto ylös ojasta. Ja tätä se tulee olemaan koko talvi, kunnes lumet joskus sulavat.
Silti normipalkkani kuukaudessa on siellä 1500 euron paikkeilla.
Hämmennykseni olikin melkoinen, kun huomasin Tilastokeskuksen tietoihin perustuvalle listalle päätyneen myös postinkantajan ammatin — huikealla 3346 eurolla kuukaudessa! Itse en ole eläissäni nähnyt paljon 2000 euroa suurempaa palkkakuittia, ja minulla on sentään kokemuslisääkin jo kuuden vuoden uralta.
En myöskään tunne yhtäkään postinjakajaa koko Suomessa, joka olisi moisia summia hommistaan käärinyt.
Luultavasti kaikki muut lukemat ovat yhtä tuulesta temmattuja. Puusepän hommissa ollut tuttavani ihmetteli aivan samalla tavalla puutuotteiden teollisten valmistajien ilmoitettua 3102 euron kuukausipalkkaa, sillä hänellä palkka oli parhaimmillaan 8,67 €/h.
Ketähän tässä nyt on huijattu?
Kun lukee pienemmän präntin, taulukon palkkojen ilmoitetaan kuuluvan mystiselle ”ylimmälle kymmenykselle”. Keitähän tämä esimerkiksi Itellassa tarkoittaa? Aluepäälliköitä? Mutta hehän eivät kuulu ”postinkantaja” -nimikkeen alle. Vai onko jossain joukko postinkantajia jotka tekevät 20 tunnin työpäivää?
En todellakaan tiedä, mutta selvää on että tällaisenaan taulukko on erinomaisen harhaanjohtava. Tärkeämpää kuin huippupalkkaisten mainitseminen olisi se kuinka paljon tyypillisesti kullakin alalla maksetaan.
Taloussanomien artikkelin tarkoituksena taitaakin olla lähinnä jatkuva propagandatyö palkankorotusvaatimuksia vastaan. Samaisena päivänä TS:n galluppina oli ”Saavatko kouluttamattomat liian suurta palkkaa Suomessa?” Kommenttipalstalla porvarishenkiset kansankynttilät ovat luonnollisesti yhtä mieltä tästä kysymyksestä:
Kerrankin palkkatilasto joka alkaa näyttää uskottavalle. Aina täällä marisioita riittää että liksa ei riitä vaikka kuitenkin tienataan 3000 – 8000 EUR/kk.
Tällainen propaganda on ilmeisen toimivaa suuren yleisön mielipiteen muokkaamisessa. Varmaan joku tulee muistamaan tämänkin artikkelin kun esimerkiksi postilaiset seuraavan kerran vaativat palkankorotusta: ”Mutta tehän saatte jo enemmän kuin paperimiehet, vaikkette kouluja edes ole laiskurit käyneet” …
Vääristellyillä luvuilla osoitetaan myös näin vaalien alla, että työttömät vaan ovat työtä vieroksuvia, kun ei hyvä homma kelpaa vaikka palkkakin olisi kova. Siis omaa syytä olla työtön. Alkoholisteja ja narkkareita koko porukka. Tällaisia kommentteja joutuu kuulemaan jatkuvasti.
Myytti ”sosiaalisesta liikkuvuudesta” yhteiskuntaluokkien välillä pysyy elossa ja sen alle jää kätevästi piiloon yhteiskuntamme luokkaluonne. Platon oli aikoinaan sitä mieltä, että yhteiskunnan rikkain saa olla korkeintaan neljä kertaa vauraampi, kuin köyhin. Hän päätteli, että jos tuloerot ovat valtavia, kansalaisten kokema epäoikeudenmukaisuus johtaa yhteiskunnan murtumiseen.
Kapitalismi on osoittanut Platonin teorian vääräksi – kunhan kansalaiset vain saa luulemaan että heillä on mahdollisuus ansaita vielä tuhatkertaisesti naapuriaan enemmän, he nielevät kurjuutensa tyytyväisinä ja pystypäin.
Karu totuus on kuitenkin, ettei tässä maassa rehellisellä työllä rikastu. Korkeintaan tulee toimeen. Pätkä- ja silpputyön, paikallisen sopimisen ja itsensä työllistämisen kaltaisten ilmiöiden yleistyessä pelkkä toimeentulokin muuttuu yhä vaikeammaksi.
Minä elän vaimoni kanssa palkkakuopassa jossa tulen tässä talousjärjestelmässä pysymään elämäni loppuun asti, ellen joudu työttömäksi ennen sitä. Jos suomalaisen keskivertopalkka on se 3000 euroa, meidän taloudessa saamme sen juuri ja juuri kasaan kun molempien palkat lasketaan yhteen. Sitä se luokkayhteiskunta tarkoittaa.
Taloussanomien otsikkoon en voi muuta vastata kuin että jumalauta, kyllä tosiaan kelpaisi!
Yhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.
Ylivuotosanomat 
Lukijat kurnuttavat