Posts Tagged ‘Vasemmistoliitto’

Havaintoja #äänityöttömälle-mielenosoituksesta

Helsingin Senaatintorilla järjestettiin 2.2.2018 #äänityöttömälle -mielenosoitus. SAK:n ja ammattiliittojen järjestämällä mielenilmauksella vastustettiin hallituksen aktiivimallia.

Mielenosoituksen tueksi useat ammattiliitot menivät päiväksi lakkoon, ja toiset ilmoittivat jäsenillään olevan oikeuden osallistua mielenilmaukseen omaehtoisesti. Myös omalla työpaikallani yhdyttiin Toimihenkilöliitto Erton kehotukseen ja pistettiin toimisto kiinni päivän ajaksi.

äänityö27073266_10156100842574294_8909447094176495410_n

Järeydeltään mielenosoitus ei ollut edes kaksi vuotta aikaisemmin järjestetyn #STOP-mielenosoituksen veroinen, mutta sen ympärille ennakkoon syntynyt porvaripaniikki oli varmasti historiallinen.

Tiedotusvälineet Ylestä iltalehdistöön oli valjastettu levittämään toinen toistaan mielikuvituksellisempia katastrofiskenaarioita: koko Suomi pysähtyy, lapset jäävät kouluttamatta, vienti tyrehtyy, talous romahtaa ja kaiken kukkuraksi lumi-inferno hautaa kaiken valkean kuoleman alle.

Toisaalta ristiriitaisesti toisissa jutuissaan Yle antoi ennakkoon ymmärtää, että mielenosoitus tulee olemaan pannukakku: tuskin kukaan jaksaa edes tulla paikalle, edes työttömiä itseään ei kiinnosta.

Lisäksi televisiossa haastatellut asiantuntijat tarjosivat vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asia: poliittiset lakot voitaisiin esimerkiksi jatkossa järjestää vapaa-ajalla!

Blogisivusto Uusi Suomi puolestaan reagoi nostamalla etusivulleen yksityishenkilön blogin, jossa lakko leimattiin virheellisesti laittomaksi. Otsikko vaihtui palautteen myötä, mutta disinformaatio oli kuitenkin saatu jo levitetyksi.

Ennakkoon mielenosoittajien keskuudessa pelättiin, että STOP-mielenosoituksen outo epäpoliittisuus toistuisi: että selkeän mielenosoituksen sijaan lavalla soitetaan iskelmähumppaa ja koko tapahtumalle yritetään antaa ikään kuin politiikan ulkopuolisen ilmiön verhoilu. Ihmisten muistissa pyöri vielä STOP-mielenosoituksen nolo lopetus Reino Nordinin ähkimiseen lavalla rakkaudesta ja siitä, miten hän ei aio politiikkaan ottaa kantaa.

https://twitter.com/krugman420/status/959326713946624000

Tästä ei kuitenkaan ollut merkkejä #Äänityöttömälle-mielenilmauksessa. Vaikka tauoilla soitettiinkin ämyreistä humppaa, oli varsinainen kulttuuritarjonta lavalla jopa yllättävän aatteellista ja poliittisesti kantaaottavaa.

Vanhat tutut laulut saivat uutta merkitystä uudessa ympäristössä, eikä voinut välttyä ajatukselta, miten hienolta nuo klassikot varmasti kuulostivat sellaisen henkilön korvissa, joka kuulee ne tuona päivänä ensimmäistä kertaa Senaatintorilla tuhansien nykymenoon kyllästyneiden ihmisten keskellä.

Järjestäjät olivat siis selkeästi kuunnelleet palautetta edelliskerrasta.

Paljon polemiikkia mielenosoittajien keskuudessa aiheutti myös SAK:n päätös kutsua jälleen hallituspuolueiden poliitikkoja lavalle — mielenosoitukseen, jonka piti antaa ääni työttömälle, ei työttömien kyykyttäjille. Tämä käytäntö sai myös edellisessä mielenilmauksessa osakseen oikeutettua kritiikkiä.

Kyseessä on tietenkin kaksipiippuinen juttu: toisaalta vaatimus tai odotus ”dialogista” on aivan absurdi tilanteessa, jossa hallitus valehtelee sumeilematta ja osoittaa kaikin tavoin halveksuvansa köyhää kansaa.

Toisaalta tästä tuskin SAK:n taholta olikaan aidosti kysymys, vaan enemmän viestistä hallituksen edustajien suuntaan: ”me olemme ainoa voima, joka seisoo teidän ja näiden 10 000 vihaisen ihmisen välissä, siksi meitä kannattaisi kuunnella.”

Lisäksi on todettava, että syntynyt asetelma oli jälleen herkullinen: kuten edellisellä kerralla, niin nytkin oli oikein virkistävää kuulla kansan antavan suoraa palautetta hallituksen roistoille.

Törkein näistä oli kokoomuslainen, ex-demari Juhana Vartiainen, joka häpeilemättä puhui yleisön ohi kotilukaaleissaan nahkasohvilla lähetystä kuuntelevalle porvariyleisölle.

Hän halusi selkeästi näyttää, miten hänellä on ”rohkeutta” tulla kymmenen tuhannen vihaisen ihmisen eteen ja olla juuri niin kylmäkiskoinen oikeistolainen mulkvisti kuin muutenkin: tämä roskaväki ei häntä paljoa heilauta.

Jälkikäteen Vartiainen vielä korosti tätä leimaamalla mielenosoittajat juopoiksi tyhjäntoimittajiksi, ym. ym. jne. jne.

Kepulaisen kansanedustajan yleisö toivotti lavalle rytmikkäällä ”Hallitus alas!” -tervehdyksellä.

Mielenosoituksen eri osien yhteistoiminta oli myös hauskaa seurattavaa: kun lavalta juontaja toppuutteli, että eturivissä buuaukset kannattaisi huutaa hieman hiljempaa, koska ”takarivissä varmasti joku haluaa kuulla” mitä hallitusherroilla on sanottavanaan, takarivistä vastattiin kovaan ääneen: ”ei haluta!”

Sinisten sijaiskärsijäksi valittu tuntemattomuus, kansanedustaja Matti Torvinen oli puheessan alusta loppuun suoran yleisölle vittuilun linjalla. Kansaa ei edes yritetty kosiskella rempseän populistiseen tyyliin, vaan yleisö oli kuviteltu lakkoon suivaantunut pk-yrittäjä, joiden puolueeksi Sininen tulevaisuus epätoivoisesti yrittää asemoitua.

Puheen erikoisinta antia oli puhe TE-toimistojen palvelujen yksityistämisestä hyvänä asiana. Myös viittaukset hallituksen ”neuvottelukutsuihin” ay-liikkeelle kaksi vuotta sitten huvittivat — tuohon aikaanhan hallitus tunnetusti iski pöytään pakkolait.

Torvinen oli saamastaan palautteesta ilmeisesti sen verran järkyttynyt, että meni nolaamaan itsensä vielä eduskunnan istunnossakin luonnehtimalla täysin rauhanomaista mielenilmausta ”mellakaksi”.

* * *

Kokonaisuutena mielenosoituksesta jäi itselleni oikein hyvä mieli. Tunnelma droppasi kuitenkin rajusti varsinaisen demon jo päätyttyä tapahtuneen sattumuksen ansiosta, ja siitä pieni epilogi.

Torin nurkalla KomNL:n tovereiden kanssa mielenosoitusta arvioidessamme vastaan käveli nimittäin vanha suomalaisen rasistiskenen tekijä ja oman elämänsä YouTube-superstara Eero ”Pussillinen Paskaa” Tillanen, seuranaan Panu ”Rento Mankkajäbä” Huuhtanen ja kolmas pienempi varttinatsi.

Kaikesta päätellen Tillanen oli siis käyskennellyt koko päivän miekkarissa ihmisille vittuillen ja muukalaisvihaa levittäen sekä lähettäen kuvaa suorana lähetyksenä nettiin. Siinä vaiheessa kun törmäsi seurueeseemme mies oli ilmeisesti jo laittanut livestreamin kiinni, mutta riuhtaisi nopeasti kännykän esiin ja ainakin esitti kuvaavansa.

Totesin tyypille että on ihan väärässä paikassa, kun erikseen mielenosoituskutsussa oli pyydetty, ettei rasistista meininkiä tuoda mielenosoitukseen. Tillanen hirmustui tästä sen verran, että lupasi tehdä minusta rikosilmoituksen, kun on kerran nauhalla tällainen törkeä kunnianloukkaus. Vielä ei ole kirjettä raastupaan kuulunut, mutta odotellaan.

Tillasen ja Huuhtasen kaverina ollut lyhyempi räyhätyyppi kävi sitten tästä kyselemään, että millä perusteella kutsun Tillasta rasistiksi. Kun vastasin ihmetellen, eikö tämä ole YouTubea katsellut, jo ennestään kierroksilla käynyt varttinatsi menetti malttinsa ihan kokonaan — alan kielellä ns. triggeröityi — ja rupesi tyrkkimään ja huutamaan. Paikalla ollut valpas kommunistinuorten porukka kuitenkin puuttui tilanteeseen ja lopulta häiriköt saatiin poistumaan paikalta.

Tillanen ei lupauksistaan huolimatta kehdannut laittaa videota linjoille, koska siinä olisi näkynyt kaverinsa päällekäyvä käytös.

On ikävää etteivät mielenosoituksen järjestäjät saaneet näitä tahoja poistettua saman tien, mutta kun eivät liikkuneet avoimesti tunnuksineen, ei heitä varmaankaan oltu tunnistettu. Jatkossa kaikissa mielenosoituksissa olisi syytä panostaa enemmän järjestyksenvalvontaan, että tällaiset syrjintää ja sortoa avoimesti ajavat ja ihmisten päälle käyvät tahot saataisiin pidettyä poissa.

Häviäjien vaalit

Presidentinvaalit on käyty. Niinistöä lukuunottamatta kaikki hävisivät.

Haavisto hävisi Niinistölle. Ei saanut uusittua ”ilmiötään” eikä nähnyt toista kierrosta, jäi tylsäksi ja epäinspiroivaksi.

Huhtasaari hävisi Haavistolle. Kova uho oli päällä, mutta se ei vielä riittänyt. Tasaisen mielipuolinen meininki kreationismeineen oli useimmalle liian hapokasta, mutta kolmaskin sija on tietty ihan liikaa.

Väyrynen hävisi Huhtasaarelle. Yhteisestä äänipotista ammentamalla äänet menivät tasan puoliksi. Viime vaalien tuloksesta tipahdettiin reippaasti. Lannistumisen sijaan vanha superopportunisti kuitenkin totesi vain palaavansa jälleen eduskuntaan. Väyrynen on kuin kissan ja jonkin yksisoluisen loisorganismin risteymä: putoaa aina jaloilleen ja siitä on käytännössä mahdoton hankkiutua eroon.

Vanhanen hävisi Väyryselle. Oman puolueen vanha tekijä veti monessa kohussa ryvettyneestä Lautakasa-Vanhasesta reippaasti ohi. Vielä Keskustan vaalivalvojaisissa spiikkeri yritti vakuutella yleisöä: ”Eihän täällä ole laimeeta? Eihän yhtään ole?” Kyllä: laimeata oli.

Torvalds hävisi kaikille. Tämä olisi mukava tulkita yksimieliseksi Natoon liittymisen vastustukseksi, mutta tosiasiassa Naton kannattajat äänestivät Niinistöä, koska tiesivät tämän olevan Nato-miehiä, tai Haavistoa, jos omasivat jonkinlaisen heikon sosiaalisen omatunnon. Torvaldsilla ei ollut siinä pöydässä mitään uskottavaa tarjottavaa.

Eniten hävisimme tietenkin sinä ja minä. Tätä tuskin tarvitsee kenellekään erikseen selittää.

* * *

Tarkkasilmäinen huomasi, että joku tästä jäi vielä pois — Suomen eduskuntavasemmisto, joka ennustetusti sai surkeimman vaalituloksen pitkiin aikoihin.

Kyllönen ja Haatainen jäänevät historiaan ehdokkaina, jotka keräsivät huonoimman yhteisen vasemmiston kannatuksen koskaan presidentinvaaleissa. Onnistuivat siis reippaasti alittamaan jopa ryvettyneiden Arhinmäen ja Lipposen ennestään alhaiset rimat.

Samalla useiden kommunistien avoin ja häpeilemätön hyppääminen taantumusporvari Väyrysen kelkkaan tiedetään.

Mistä nämä ilmiöt johtuvat? Nähdäkseni oikeiston täydellisestä ylivallasta yhteiskunnallisen keskustelun ja ajattelun määrittäjänä, siis oikeistohegemoniasta.

Aivan yhtä paljon kuin oikeiston hegemoniasta kertoo Niinistön uskomaton ylivalta kaikkiin muihin ehdokkaisiin nähden, sekä se, että hänen äänekkäimmät haastajansa tulivat hekin oikealta, samaten siitä kertoo vasemmiston käytös näissä vaaleissa.

Vasemmiston piirissä elää sellainen ylpeä harhakuva, että oikeistohegemonia on jotain joka tapahtuu tuolla jossain, rahvaan parissa. Tosiasiassa se vaikuttaa myös vasemmistopuolueiden sisällä – ja voimakkaasti. Demareista kommunisteihin.

Miten muuten voidaan selittää, että esim. Kyllönen, jolla olisi ollut tuhannen taalan paikka esiintyä työväen protestiehdokkaana, otti kampanjasivuilleen heti alkuun kehut EK:n pahimmalta porvarilta Häkämieheltä, ja vielä vaalivalvojaisissa tyytyi selittämään, että huono tulos johtuu itse asiassa siitä, että Niinistöllä ja muilla ehdokkailla on ollut ”samat teemat” kuin hänellä? Alusta loppuun viesti oli luokkasovun viesti taistelevan viestin sijaan.

Samaten kiiruhtivat tyhjänpäiväisen mutta sitäkin kalliimman kampanjan tehneet demarit, välittömästi vaalituloksen selvittyä, julistamaan: itse asiassa tämä oli meidän suuri voittomme, sillä presidentti Niinistö on tullut meidän linjoillemme!

Kaikki se kertoo siitä, että oikeiston ajatuksia ei nähdä enää vasemmiston piirissäkään vastustajan ajatteluna vaan normaalina ajatteluna, ikään kuin oletusasetuksena – jopa ajatteluna, joka voidaan häpeilemättä ottaa omiin nimiin.

Ja mikä karmivin ajatus: pelkään saman oikeistohegemonian tarkoittavan Vasemmistoliiton piirissä taas arviota, että Kyllönen oli itse asiassa liian radikaali, että puhui liian suoraan ja sanoi liian ilkeästi Soinillekin tantraseksistä, haastoi hegemonian liikaa eikä liian vähän, ja siksi vieraannutti myyttisen ”tavallisen” äänestäjän.

Milloin tämä itseään ruokkiva syöksykierre saataisiin pysähtymään? Milloin ryhdyttäisiin jälleen tekemään häpeilemätöntä, omaehtoista, vasemmistolaista luokkapolitiikkaa?

Aivan ymmärrettävää

Tietokilpailukysymys —

Mikä on se puolue, jonka edustaja iloisen historiattomalla liberaalilogiikalla rinnastaa vallankumoukseen ajetun suomalaisen työväenliikkeen vuonna 1918 ja aseettomia vasemmistolaisia pahoinpidelleet ja murhanneet kreikkalaiset fasistit vuonna 2013?

velipekka2

Onko se kokoomus? Keskusta? RKP? Perussuomalaiset? Muutos 2011? No ei!

vpleivo2

Vasemmistoliittopa tietenkin.

Puolueen tuore kajaanilainen toivo Veli-Pekka Leivo tuntuu kirjoitustensa perusteella olevan aito noskelainen oikeistodemari, jonka historian opinnoissa on paljon puutteita.

* * *

Ensinnäkään sisällissodassa ei ollut erikseen kommunisteja, vaan yksi Sosialidemokraattinen puolue, jonka jäseniä kutsuttiin sosialisteiksi tai sosialidemokraateiksi. Kommunistinen puolue perustettiin vasta sodan jälkeen Moskovassa, elokuussa 1918.

Vuoden 1917 Suomi ei myöskään ollut juurikaan samassa tilanteessa kuin vuoden 2013 Kreikka, vaikka sekasortoa molemmissa maissa esiintyikin. Suomen valtio oli silloin vasta saavuttanut itsenäisyytensä Venäjästä Leninin bolshevikkien vallankumouksen ansiosta. Tasavallan hakiessa muotoaan työväki vaati perusoikeuksiaan.

Sosialidemokraattinen puolue oli todellinen työväenpuolue, sillä sen kanssa yhteistyössä toimivat koko maan työväenjärjestöt sekä ay-liike. Vuoden 1916 vaaleissa puolue sai eduskuntaan 103 edustajaa, määräenemmistön.

Kun tsaarihallitusta edustanut senaatti sitten joutui vallankumouksen vuoksi jättämään paikkansa, myös sosialidemokraattinen puolue osallistui edustajiensa kautta neuvotteluun uuden hallituksen muodostamiseksi. SDP joutui ratkaisujen eteen, joita se ei ollut osannut odottaa vielä tulevaksi.

Puolueella ei silloin ollut suunnitelmaa tai valmiutta vallankumoukseen. Otto Wille Kuusinen totesi 1918 kesällä kirjoittamassaan kirjassa Suomen työväen vallankumouksesta: arvioita ja itsekritiikkiä, että tuohon aikaan koko suomalainen sosialidemokraattinen liike vielä luotti porvarilliseen demokratiaan – joka tosin osoittautui virheeksi.

”Se mikä meidät sokaisi, oli ennen kaikkea parlamentaarisen kansanvallan kangastus […] nyt näytti parlamentaarisen kansanvallan tie aukenevan odottamattoman sileänä ja leveänä työväenliikkeen eteen. Maamme porvaristolla ei ollut sotaväkeä, ei edes luotettavaa poliisia eikä se laillisesti voinut sellaista saadakaan, koska siihen olisi tarvittu valtiopäivillä sosialidemokraattien suostumus. Sosialidemokraateille näytti olevan kaikki syyt pysyä parlamentaarisen laillisuuden tiellä. Sillä tiellä se näytti nyt pääsevän kiskomaan porvaristolta toisen tuloksen toisensa jälkeen.”

* * *

Perustuslakivaliokunnassa sosialidemokraatit saivatkin oman esityksensä valtalaiksi hyväksytyksi. Siinä säädettiin, että Suomen eduskunta yksin päättää kaikista Suomen laeista ja asioista, jotka keisari ja suuriruhtinas olivat aiemmin ratkaisseet.

Kun lakiesitys sitten tuli eduskuntaan, asettuivat kaikki muut porvaripuolueet sitä vastaan, paitsi maalaisliitto, jonka ryhmä hajosi kahtia.

Lopullisessa äänestyksessä 18. heinäkuuta 1917 annettiin 136 jaa- ja 55 ei-ääntä: eduskunta oli päättänyt hyväksyä lakiesityksen. Kauko Heikkilä vuonna 1978 julkaistussa laajassa artikkelissaan Suomen vanhan työväenliikkeen historia kuvaa tilannetta seuraavasti:

Näin siis Suomen taantumusporvaristo, joka sanoissa julistaa suurella suulla ”isänmaanrakkauttaan ja itsenäisyyshaluaan”, asettui vastustamaan ensimmäistä virallista askelta Suomen itsenäisyyden tiellä. Porvarilliset lehdet eivät myöskään peitelleet iloaan, kun Venäjän porvarillinen Kerenskin hallitus hajoitti Suomen eduskunnan.

Eduskunnan palatessa lomalta elokuun 29. oli eduskuntatalo Venäjän väliaikaiselle hallitukselle uskollisten sotilaiden miehittämä. Samana päivänä pidetyssä kansanedustajien neuvottelussa esittivät sosialidemokraatit, ettei eduskunnan laitonta hajoitusmääräystä toteltaisi, vaan eduskunnan työtä jatkettaisiin säätytalolla. Porvarilliset edustajat eivät hyväksyneet esitystä, vaan ilmoittivat, etteivät tule osallistumaan eduskunnan työhön.

Työmies -sanomalehti kirjoitti tuolloin:

… Suomen taantumuksellinen porvaristo käy käsikädessä venäläisen suomisyöjäporvareiden kanssa … Onkohan missään maassa ja milloinkaan porvaristo asettunut kurjemmalle ja häpeällisemmälle kannalle?

* * *

Poliittinen tilanne kärjistyi eduskunnan laittoman hajotuksen seurauksena.

Levottomuuteen vaikutti myös taloudellisen tilanteen vaikeutuminen. Työttömyys lisääntyi, hinnat nousivat päivä päivältä ja vallitsi huutava elintarvikepula. Kansa vaati työttömille töitä ja nälkäisille leipää, kunnallista äänioikeutta, aseistettujen suojeluskuntien lakkauttamista ja työlainsäädännön uudistuksia, erityisesti kahdeksan tunnin työpäivää.

O.W. Kuusinen kuvasi tilannetta puheenvuorossaan uudessa laittomilla vaaleilla valitussa eduskunnassa:

”Leipää tahtoo työväki täällä, sillä se on leivän puutteessa. Ja oikeutta se tahtoo, sillä se on oikeudenkin puutteessa. Leipää ja työtä ensi kädessä, sitä minun käsittääkseni Suomen työväeltä puuttuu ja sen takia se on epätoivossa.”

Kun uuden eduskunnan porvarillinen enemmistö päätti kuitenkin lykätä vaadittujen uudistusten vahvistamista, alkoi marraskuun suurlakko.

Senaatti pyysi eroa, ja ankarasta painostuksesta johtuen eduskunta päätti lopulta vahvistaa kunnallislain 147 äänellä 45 vastaan ja 8-tunnin työaikalain 149 äänellä 42 vastaan.

Yrjö Sirola luonnehti vuonna 1928 laatimassaan tutkimuksessa suurlakkoa näin:

Lakko levisi nopeasti yli maan ja sai pian vallankumouksellisen luonteen. Työväki ei enää tyytynyt vaatimaan edellämainittuja uudistuksia ja […] lahtarikaartien aseistariisumista, vaan rupesi vaatimaan vallanottoa. […] Johdossa ilmeni kuitenkin epäröintiä, ei ollut luottamusta Venäjällä tapahtuneen lokakuun vallankumouksen pysyväisyyteen.

Vielä marraskuussa 1917 pidetyssä sosialidemokraattisen puolueen ylimääräisessä edustajakokouksessa oli vaikea saada aikaan päätöslauselmaa, joka antaisi valittavalle puoluejohdolle oikeuden kehoittaa työläisiä ryhtymään aseelliseen puolustustaisteluun, jos porvaristo ryhtyy avoimeen hyökkäykseen työläisiä vastaan.

Järjestyskaartien radikalisoituminen punakaarteiksi tapahtuikin laajalti erillään itse sosialidemokraattisen puolueen johdosta reaktiona suurlakon tapahtumiin.

* * *

Vuoden 1918 tammikuussa käynnistynyt vallankumous ei myöskään ollut mikään kommunistien masinoima salajuoni.

Kun eduskunnan porvarillinen enemmistö antoi tammikuun 12. 1918 sosialidemokraattien vastustuksesta huolimatta Svinhufvudin senaatille oikeuden ”lujan järjestysvallan” saattamiseksi maahan, oli se asiallisesti ottaen luokkasodan alkamismerkki. Välittömästi tämän jälkeen alkoivat suojeluskunnat eri puolilla maata hyökkäillä työväkeä ja venäläisiä vallankumouksellisia sotilaita vastaan.

Vallankumousta ajoivat eteenpäin pääasiassa itsenäiset työväen järjestyskaartit, jotka pelkäsivät suojeluskuntien hyökkäystä. Niitä ei voi mitenkään rinnastaa muutamaan aseistettuun fasistiöykkäriin, jotka käyvät pieksemässä ja puukottamassa aseettomia ihmisiä.

Vallankumoukseen ajettu työväki tavoitteli kansanvaltaa, jota porvaristo ei halunnut muilla keinoin luovuttaa.

Tammikuun 28. päivänä muodostettiin vallankumoushallitus, Kansanvaltuuskunta. Sen valmistelema ehdotus Suomen valtiosäännöksi on edelleen demokraattisempi kuin nykyinen perustuslakimme.

Valtiosääntö olisi voimaan tultuaan turvannut sananvapauden, kokoontumisvapauden, oikeuden kirjalliseen julkaisutoimintaan kenenkään sitä rajoittamatta, ja työväen lakkovapauden. Siinä esiteltiin myös kansalaisaloitteet sata vuotta etuajassa.

Paras kohta on kuitenkin pykälä 43:

Jos niin uskomatonta tapahtuisi, että itse Kansaneduskunnan enem­mistö julkenisi syrjäyttää koko tämän Valtiosäännön tahi ilmeisesti ta­hallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa nouskoon ja hajoittakoon sen eduskunnan …

Vasta luokkasodan aikana muodostui puolueen piirissä kaksi toisilleen vastakkaista, pysyvää rintamaa: puolueen jäsenistö oli melkein kokonaisuudessaan innolla mukana vallankumouksessa, mutta Väinö Tannerin johtamat oikeistodemarit asettuivat sodan aikana avoimesti vallankumousta vastaan.

Siihen päättyi Suomen vanhan, yhtenäisen sosialidemokraattisen puolueen tie. Tosin silloinkaan ei vielä puhuttu kommunisteista.

* * *

”Demokraattisen” ja laillisen valkoisen Suomen voitettua Saksan asevoimien tuella äärivasemmistolaiset punikit suljettiin keskitysleireille. Jos joku silloin muistutti Kultaista aamunkoittoa toiminnallaan ja retoriikallaan, se oli nimenomaan valkoinen Suomi.

Leireillä kuoli viisinumeroinen määrä ihmisiä surkeissa olosuhteissa, suuri osa ilman mitään kunnollisia oikeudenkäyntejä. Virallisesti teloituksia oli 7 370 ja vankileireillä kuolleita 11 652. Työväen Järjestyskaartin perinneyhdistys ry:n puheenjohtajan Markku Niemisen mukaan tulisi puhua jälkiselvittelyn sijaan sotarikoksesta Jugoslavian sotien tapaan.

En tiedä olivatko nuo tapahtumat Leivosta ”aivan ymmärrettäviä,” mutta tiedän niiden ainakin olevan pirun kaukana siitä, että Kreikassa murhaan ja pahoinpitelyihin syyllistyneen fasistipuolueen johtaja kätyreineen joutuu istumaan modernissa oikeussalissa.

Paskapuhetta. Mutta uskon

Image

 

Image

 

Image

Eduskunta hyväksyi eurovallankaappauksen

Demokratian puolustamiseksi meidän on pysäytettävä Euroopan talouskurisopimus, julisti Euroopan vasemmiston hallitus heinäkuussa.

Tuolloin Ateenassa kokoontunut 27 vasemmistopuolueen kattojärjestö kehotti voimallisesti kaikkia kansanedustajia, ay-, nuoriso-, ja naisliikkeiden aktiiveja tekemään yhteistyötä tuota Angela Merkelin ja EU-johdon ”poliittisen yhtenäistämisen” projektia vastaan.

Vasemmalta tulevan talouskurin vastaisen toiminnan korostettiin olevan koko Euroopan toivo.

* * *

Puoli vuotta myöhemmin Ateenasta lähetetty toimintakutsu on jäänyt hallitusvasemmiston johdolta visusti ö-mappiin. Merkelin poliittinen yhtenäistäminen sen sijaan näyttää edenneen saksalaisella tehokkuudella täällä Euroopan syrjäkylässäkin. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintien tulkinnan mukaan sopimus ei tuo mitään uutta jo Emun edellyttämiin taloudenpidon vaatimuksiin, vaikka se käytännössä luovuttaa julkisen talouden budjettivallan EU-komissiolle. Sopimuksessa ei myöskään ole irtisanomisartiklaa.

Vasenryhmän Jyrki Yrttiaho täräytti vastaan sanomalla hallituksen tehneen kurisopimuksen sisällön pimitystyössä Euroopan ennätyksen. Vaikka opposition lisäksi talouskurisopimuksen oikeudellisen ja demokraattisen hyväksyttävyyden kyseenalaisti useampikin eduskunnalle noottia vienyt lähetystö, ei asia juuri noussut laajempaan keskusteluun.

Pääministeri Kataisen allekirjoitettua sopimuksen jo maaliskuussa sitä seisotettiin yhdeksän kuukautta piilossa, kunnes se lopulta tuotiin eduskunnan hyväksyttäväksi samaan aikaan talousarvion, sote-uudistuksen ja lukuisten muiden esitysten lomassa. Kaiken kukkuraksi käsittely oli ajoitettu päällekkäin demarien jouluglögien kanssa!

* * *

Yöhön venähtäneen täysistuntokäsittelyn jälkeen 18.12. eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen äänin 139-38. Lopulta sopimusta jäivät vastustamaan vain perussuomalaisten eduskuntaryhmä, yksi keskustalainen toisinajattelija ja Vasenryhmä.

Minkälaisen valtakirjan eduskunta lopulta tuli antaneeksi euroeliitille jää nähtäväksi. Sitä tuskin tietävät hallituksen ministeritkään. Oli miten oli, häviäjiä tässä ruletissa ovat suomalainen parlamentarismi ja kansainvälinen työväenliike.

Kuva ja harhakuva perustulosta

Sosiaalisessa mediassa kiersi viime viikolla naivistinen pilakuva, jossa perustulouudistuksen jälkeen ennen niin riitaisat duunarit ja porvarit leikkivät kaikki onnellisina samalla hiekkalaatikolla.

Piirtäjän esittämässä visiossa n. 440 – 750 euron suuruinen kansalaispalkka olisi ilmeisesti niin radikaali uudistus, että se pyyhkäisisi kokonaan pois luokkaristiriidat yhteiskunnasta ja muuttaisi nykyään niin kertakaikkisen mälsän työelämän yhdessä hujauksessa auvoisaksi kukkien poimimiseksi, jossa porvarikin muuttuu orjapiiskurista rakkauden ja yhteisymmärryksen lähettilääksi.

Kuva on niin överiksi vedetty, että sen kuvittelisi äkkiseltään olevan täyttä pilkkaa perustulon kannattajia kohtaan. Ilmeisesti se on kuitenkin tehty vakavissaan.

Kommunistinuorten Heikki Ketoharjun blogissaan esittämät jatkokysymykset palauttavat tätä haavekuvitelmaa hieman lähemmäksi maanpintaa.

Mihin koko kapitalistisen tuotantotavan historian keskeisin ristiriita katoaisi jonnekin perustulon myötä?

***

Kuvan fantastinen ajatusmaailma ei toki ole uusi.

Kun vuoden alussa polkaistiin käyntiin taas yhtä uutta perustulokampanjaa, maaliskuussa teema nostettiin esille myös Helsingin torikokouksessa vasemmistotaiteilijoiden VATAK-ryhmän järjestämässä keskustelussa. Tuolloin Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ylisti perustuloa mahtavana uudistuksena, joka vapauttaa duunarit tekemään kaikenlaisia pätkätöitä ja hanttihommia vailla huolen häivää. Ymmärtämätön kaavoihinsa kangistunut ammattiyhdistysliike sai tässäkin yhteydessä kuulla kunniansa.


 

Entisenä luottamusmiehenä, ay-aktiivina ja postityöntekijänä totesin silloin edustaja Kahiluodolle, että ainakin jakelualalla meillä on jo ihan tarpeeksi nollatuntisopimuksilla tarvittaessa töihin kutsuttavia silpputyön tekijöitä. Olemme joutuneet näkemään erittäin hyvin, miten työnantaja käyttää tällaisia työsuhteita armotta yleissitovien työehtosopimusten ja sitä kautta koko alan työehtojen sekä järjestäytymisasteen murtamiseen.

Ja tässä on asian ydin: kapitalismin oloissa perustulolla luodaan vain kätevän joustava halpatyön reservi, josta on viime kädessä hyötyä lähinnä työnantajapuolelle.

Tätä ei toki edes yritetty piilotella, kun uusliberalismin isä Milton Friedman ajatuksen perustulosta alunperin esitti. Silloin myönnettiin suoraan tarkoituksena olevan työläisten palkkojen alentaminen sekä ay-liikkeen neuvotteluasemien purkaminen.

Friedmanin mielestä nimenomaan järjestäytynyt työväenliike oli este vapaiden markkinoiden toimimiselle. Yhteisen neuvottelun sijaan Friedmanin ideaalissa laissez faire-yhteiskunnassa jokainen on vapaa neuvottelemaan oman kivan työehtosopimuksensa työnantajan kanssa kuten parhaiten katsoo. Perustulon varassa elävän työsuhteesta toiseen liukuvan silpputyöläisen ei tarvitse liittyä ammattiliittoon, ei osallistua ulosmarsseihin tai kysellä työehtojensa perään.

Maaliskuisessa talvisäässä Ihmisten torilla oli jokseenkin häkellyttävää että tätä samaa argumenttia oli nyt esittämässä jollain tavalla radikaaliksikin itsensä mieltävien vasemmistotaiteilijoiden ryhmä Vihreän kansanedustajan suulla.

***

Ilmiö kertoo mielestäni jotain siitä näköalattomuudesta ja yleisestä apatiasta, joka vasemmistoa on riivannut ainakin viimeiset 30 vuotta. Kun minkään sortin sosialismia ei enää nähdä uskottavana vaihtoehtona kapitalistiselle tuotantotavalle, seurauksena on hätäistä laastareiden ja purukumien etsimistä ihmiskasvoisen kapitalismin paikkaamiseksi.

Sen sijaan että perustulo todella haastaisi kapitalistiluokan valtaa, se päin vastoin vie loogiseen loppuunsa jo Karl Marxin aikanaan kuvaileman työstä vieraantumisen prosessin.

Ajatuksena tuntuu olevan, että kun kerran työmarkkinat on jo päästetty muuttumaan niin epäinhimilliseksi, niin kertakaikkiaan mahdottomiksi työväenliikkeen hallita, ei kannata edes yrittää. Nyt haluataan päästä työstä irti kokonaan sen sijaan, että vallattaisiin työ porvaristolta ja ryhdyttäisiin itse määrittelemään työelämän sääntöjä.

Näin pelataan tehokkaasti kortit oikeistolle, joka Kokoomuksen johdolla on ottanut tilanteen suvereenisti haltuunsa.

– On leivottava uutta kakkua, ei vain jaettava vanhaa, virnuilee pääministeri Katainen ja on täysin oikessa – uutta arvoa voidaan luoda vain työtä tekemällä. Työväen presidentti Niinistö on hänkin yhtä hymyä Kokoomuksen omittua vasemmiston peruskäsitteet osaksi brändiään samaan aikaan, kun vasemmisto pyrkii kaikin keinoin niistä irti.

***

Toisaalta vasemmiston vieraantuminen työstä kertoo jotain myös ammattiyhdistysliikkeen tilasta. Kun järjestäytynyt ay-liike keskittyy demarien johdolla luomaan itsestään kuvaa urautuneena vakuutuslaitoksena kolmikantaisessa luokkasopuyhteiskunnassa, jossa työväenliikkeen rooliksi jää lähinnä tarjota EK:lle mahdollisimman makea diili, on jollain tavalla aivan ymmärrettävää että radikaalit vasemmistolaiset etsivät ratkaisuja muualta kuin työtaisteluista ja luottamusmiestoiminnasta.

SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen kuvaa tätä tilannetta sinänsä osuvasti perustuloa tavoittelevan Massit massoille-kampanjan verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan. Laukkasen mukaan työn luonne on ”pysyvästi” muuttunut vakituisesta tilapäiseksi ja kollektiivisesta yksilölliseksi.

Kun työn tekemisestä ei enää ole ihmisen elättäjäksi on aika julistaa labourismin aikakausi päättyneeksi ja siirtyä vaikka sitten perustuloon, jossa palkkaa ei tarvitsekaan etsiä työnteosta ja jokainen pärjää omillaan.

Laukkasen synkkää analyysiä lukiessa kuulostaa ihan siltä, että työn ja pääoman välisessä taistelussa työväenliike on jo ajat sitten hävinnyt Milton Friedmanin liberaalikapitalistiselle individualismille.

***

Siitä olen Laukkasen kanssa täysin samaa mieltä, että nykyinen sosiaalidemokratia on tullut tiensä päähän. Kapitalistisen talouden maailmanlaajuisen kriisin keskellä kapitalistiseen tuotantotapaan perustuvalla hyvinvointiyhteiskunnalla ei näytä olevan työväenluokalle enää tarjottavanaan kuin vyönkiristyksiä ja säästökuureja toisensa perään. Valtioiden tavoitellessa globaaleilla markkinoilla yhä kauemmas karkaavia kilpailukyvyn ja talouskasvun tavoitteita työväen vaivalla rakentamia sosiaalijärjestelmiä puretaan ja yhteistä omaisuutta myydään urakalla.

Juuri tästä syystä en pidäkään hedelmällisenä etsiä ratkaisua esimerkiksi kiristyvän työelämän ongelmiin perustulosta. Lopputilissä se on parhaimmillaankin vain sosiaalidemokraattista luokkasopua uudella kuorrutuksella – fantasiaa työväestä ja porvaristosta leikkimässä samalla hiekkalaatikolla.

Työntekijöiden kyykyttäminen, epänormaalit työsuhteet, toimeentuloon riittämättömät palkat tai työnantajapuolen kanssa veljeilevä ammattiliike eivät suinkaan ole kapitalismin historiassa mikään uusi ilmiö. Päin vastoin ne olivat juuri niitä lähtökohtia, joista radikaalia työväenliikettä aikoinaan lähdettiin Suomessakin rakentamaan. Palkkatyön epävarma luonne on tänään aivan yhtä ”pysyvä” kuin silloinkin. Siihen ei tarvitse tyytyä.

Tuolloin luokkakantaisen työväenliikkeen ensimmäinen askel oli juuri wrightiläisestä luokkasovun harhakuvasta luopuminen. Porvariston kanssa leikkimisen sijaan tavoitteeksi otettiin porvaristosta itsenäistyminen ja työn käsitettä lähdettiin määrittelemään sitä tekevien lähtökohdista.

Tänään juuri tuo askel odottaa jälleen ottajaansa.

Vastakkainasettelun aika on ohi

Kokoomuksen muutama vaali sitten keksimä slogani on vihdoinkin totta. Vastakkainasettelun aika on vihdoin ohi ja hallitusratkaisun myötä tilalla on uusi, uljas konsensuksen ja kompromissien aikakausi. Vasemmistoliiton tiedottamisen hoitaa tästä eteenpäin Jyrki Katainen.

Kun Timo Soini muutama viikko sitten ehdotti perussuomalaisille erivapauksia tukipakettiäänestyksessä, vasemmistossa kaikki olivat raivoissaan – mitä kyynistä, vallanhimoista opportunismia! Kun puolue sitten suoraselkäisesti jättäytyi pois hallituksesta, jota Kokoomus olisi ohjaillut oman mielensä mukaan, Vasemmistoliiton riveissä siirryttiin heti toiselle kannalle – mitä vastuutonta välttelyä ja pakoilua! Kyllä nyt muodostuu oikea Häviäjien hallitus, leveili Kansan Uutiset vielä 13.5. pääkirjoituksessaan:

Kun vaalien ainoa voittaja jää hallituksen ulkopuolelle, niin maahan perustetaan viiden hävinneen puolueen ”luuserihallitus”. Uuden hallituksen rungon muodostavat kokoomus ja SDP. Jotta sinipunahallituksella olisi riittävän vahva enemmistö eduskunnassa, siihen tarvittiin mukaan kaksi tai kolme muuta ”luuseria” apupuolueeksi. […] Vasemmistoliitto paalutti omat ehtonsa sen verran tiukasti, että ainakaan kokoomuksen kanssa niistä ei olisi yksimielisyyttä löytynyt. […] Vasemmistoliiton osalta siihen vaikutti varmaan myös, että puolue perussuomalaisten tapaan on koko ajan vastustanut Portugalin EU-tukipakettia.

Nyt muutama viikko myöhemmin Soinin ehdottama temppu menee läpi mukisematta kun sen esittää Paavo Arhinmäki. Se osoittaakin yhtäkkiä poliittista kypsyyttä ja yhteistyökykyä, halukkuutta kantaa vastuuta, tehdä vaikeita päätöksiä — ja kaikkea muuta jargonia, jota olemme Kokoomukselta ja Keskustalta tottuneet edellisen hallituksen aikana kuulemaan. Kynnysten yli loikitaan nyt rivakasti ja hymyssä suin, käsi kädessä ja kaikki samassa rivissä.

Jutta Urpilainenkaan ei suotta muistele demarien taannoisia häivähdyksen kriittisiä kannanottoja vaan keskittyy mehustelemaan, miten mahtavat fiilikset neuvotteluissa on, sillä ihan neuvottelutunnelman puolestahan Suomen kansa loppujen lopuksi äänesti. Kaikilla on niin kivaa, että Sinnemäenkin naamalle on löytynyt vanha tuttu virne. Ja miksei olisi – tämän takinkääntelyspektaakkelin jälkeen kukaan ei enää tule muistamaan vihreiden takinkääntöjä ydinvoimakysymyksissä …

Vasemmisto, kriisi ja vaihtoehdot

Paneelikeskustelu Tiedonantaja-lehden 40-vuotisjuhlassa Tampereen työväentalolla. Keskustelemassa kansanedustajat Jukka Gustafsson (SDP) ja Minna Sirnö (Vas) sekä kaupunginvaltuutetut Yrjö Hakanen ja Jari Heinonen (SKP).