Tänä vuonna kohdallani olisi tullut täyteen kymmenen vuotta Suomen kommunistisen puolueen jäsenenä — ja vieläpä komeasti SKP:n 100. juhlavuonna.
Ilmoitin kuitenkin eilen eroavani puolueen keskuskomitean ja samalla koko puolueen jäsenyydestä luottamuspulan johdosta.
Päätökseni on kypsynyt nykyiseen muotoonsa viimeisen vuoden aikana, ja yritän avata sen taustoja tällä kirjoituksella. Siihen sisältyy lyhyt henkilökohtainen poliittinen historiani ja kuvaus viime päivien tapahtumista.
***
Vappuna 2012 Yle halusi haastatella aitoa kommunistia radioon. Haastattelija kysyi minulta, kuinka olen päätynyt puolueen jäseneksi. Vastasin, että olen päätynyt tähän vääryyksiä vastustamalla, ja katsomalla mihin se johtaa.
Ensimmäisen kerran minulle esitettiin kutsu puoluetoimintaan Vantaalla. Hiroshiman ydinpommituksen muistopäivänä järjestetyssä kauniissa tilaisuudessa joen rannalla eräs vantaalainen toveri kertoi, että on olemassa SKP:n Pääkaupunkiseudun posti- ja logistiikka-alan osasto, josta voisin olla kiinnostunut.
Olinkin. Sodan ja imperialismin vastaisuus ja marxilaisen teorian luokkakantaisuus kiinnostivat. Tuoreessa muistissa olivat Yhdysvaltain hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin, sekä niitä vastustaneet massiiviset mielenosoitukset.
SKP:n postilaisten puolueosasto, jonka epäkäytännöllisen juhlava nimi myöhemmin vaihtui puheissamme tuttavallisemmin KOM-Postiksi, sai minut myös kiinnostumaan ammattiyhdistystoiminnasta ja järjestäytymisestä työpaikallani, joka tuolloin oli vielä Suomen Postin varhaisjakelu. Osastollamme oli vahvat yhteydet postin suurille työpaikoille, se teki oikeaa luokkapolitiikkaa ja osastoon tuli jatkuvasti uusia jäseniä.
Kun minut myöhemmin valittiin osaston puheenjohtaksi, suhtauduin tehtävään äärimmäisellä vakavuudella. Ajattelin päässeeni keskelle juuri sellaista toimintaa, jota tässä ajassa tarvitaan.
***
Noista ajoista puolueen vaikutusvalta on kuitenkin vain typistynyt. Myös KOM-Postin toiminta on kokonaisuudessaan lakannut, vaaleissa ja ammattiyhdistysliikkeessä on jatkuvasti hävitty asemia ja aktiivien määrä nähdäkseni vähentynyt kasvun sijaan.
Nyt puolueen piirissä kauhistellaan tätä ja painotetaan, että tarvitaan jäsenhankintakampanja. Kato ei kuitenkaan nähdäkseni johdu siitä, etteikö puolueesta olisi kiinnostuttu. Itse asiassa puolueeseen on jatkuvasti tullut uusia nuoria toimijoita. Ongelmana on vain, että he ovat myös useimmiten lähteneet pois jonkun ajan kuluttua.
Itse en pitkään ymmärtänyt tämän syytä. Arvostamani toverit vetäytyivät yhtäkkiä kaikessa hiljaisuudessa pois toiminnasta. Puolueen piireistä heistä saatettiin puhua epäkunnioittavasti ja sivulauseilla: ”Sekin petturi…”
Mikä järkyttävintä, usealla tapaamallani ihmisellä oli itselläänkin tämä asenne. He saattoivat kertoa minulle: ”Tiedän olevani huono kommunisti…” tai ”Mitä sinäkin mahdat ajatella tällaisesta puolueen petturista.” Sanoin etten tietenkään ajattele sellaista.
Nyt olen itse vastaavassa asemassa, mutta anteeksi en pyytele.
***
Vielä hiljattain Ylen uutisartikkelissa politiikan tutkija Mikko Lahtinen mainitsi, että kommunismi kiinnostaa nyt ihmisiä, nimenomaan vaihtoehtona populistiselle, muukalaisvihamieliselle uusoikeistolle.
Uskon arvion pitävän paikkansa, sillä sellaista on nähty esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa radikaali vasemmisto ja kommunistit ovat erityisesti Trumpin valtakaudella liittoutuneet laajasti mm. Black Lives Matter -liikkeen kanssa. Keski-ikä monessa USA:n radikaalien keskusteluryhmässä vaikuttaa myös olevan lähempänä 16 vuotta kuin meikäläistä 60 vuotta.
Siirtotyöläisten ja evakkopakolaisten ulkomailla syntyneenä lapsena myös minä olen kokenut läheiseksi juuri kommunistisen ideologian vahvan internationalismin: eri maiden köyhillä on enemmän yhteistä toistensa kanssa kuin pomojensa. Se on voimallinen ajatus.
Kentällä SKP:n suhde ”oma kansa ensin” -tyyppiseen sosiaalisovinismiin on ollut tästä huolimatta ongelmallinen. Esimerkiksi juuri omassa puolueosastossani jatkui koko sen olemassaolon ajan tiettyjen ihmisten taholta vahva propagointi kärjistäen sen puolesta, että kansallisvaltiota on puolustettava, rajat laitettava kiinni, kerjäläiset kuriin ja siirtotyöläiset ulos.
Näkemykset eivät ole olleet puolueen valtavirtaa, mutta ne ovat olleet koko ajan olemassa, häiritsevinä ja ensialkuun omaa poliittista ajatteluanikin sumentavina.
Samankaltaisiin näkemyksiin törmäsin myöhemmin eri puolueiden väestä koostuvassa Vaihtoehto EU:lle -liikkeessä, johon petyin raskaasti.
***
Nämä ristiriidat olen onnistunut pitämään mielessäni taka-alalla, keskittyen puolueen hyviin aloitteisiin, erinäisiin joukkoliikkeisiin ja rauhanliikkeeseen osallistumiseen, kansainvälisen toiminnan seuraamiseen ja kriittisiin kirjoituksiin.
Etenin melko nopeasti puolueen keskuskomitean jäseneksi ja puolueen lehden, Tiedonantajan toimittajaksi.
Tiedonantajan toimittajana törmäsin toiseen harvinaisen ikävään piirteeseen puolueen piirissä. Suhtautuminen Venäjän valtioon oli monille kaikki muut kysymykset ylittävä aihe tavalla, joka lähenteli uskonnollista kiihkoa.
Jopa niin, että kun kirjoitin ja julkaisin aiheesta kriittisiä tekstejä, ruvettiin minusta levittämään kaikenlaisia salaliittoteorioita CIA:n agenttina, vihreiden soluttautujana, ja ties mitä muuta naurettavaa. Erityisen hilpeää tämä oli tietenkin siksi, että samaan aikaan vastapuoli tuomitsi minut luonnollisesti Venäjän trollina ja Putinin agenttina.
Tässäkään kysymyksessä ei ollut puolueen valtavirta, mutta kuitenkin selkeä puolueessa vaikuttava elementti, joka edelleen on olemassa.
***
Nyt presidentinvaalien yhteydessä nämä ideologiset epäselvyydet suhteessa sosiaalisovinismiin ja naapurin porvarivaltioon saavuttivat kipukynnyksen — ja menivät siitä reippaasti ohi.
Tämä sekaannus tiivistyy yhteen käytännön kysymykseen: vaikka keskuskomitea linjasi (omasta aloitteestani, muuten) selvästi, että puolue edellyttää presidenttiehdokkailta rasismin ja fasismin selväsanaista tuomitsemista, moni puolueen ylintä johtoa myöten lähti kampanjoimaan ”Kansalaispuolueen” ja kannattajayhdistyksen ehdokkaan Paavo Väyrysen puolesta.
Väyrynen on tietysti kaikille politiikan seuraajille tuttu, aivan omanlaisensa tapaus, joka menee milloin mihinkin suuntaan sen mukaan, mistä suunnasta politiikan tuulet puhaltavat. Eräs toveri totesikin, että hänen toiminnassaan pysyvää ja varmaa on ainoastaan yksi asia: että Paavo Väyrynen ajaa vankkumattomasti Paavo Väyrysen etua.
Olen itsekin julkisesti antanut tukea esimerkiksi Väyrysen aloitteelle kansanäänestyksen järjestämisestä eurojäsenyydestä, pitänyt sitä jopa merkittävänä ja tärkeänä poliittisena aloitteena.
Väyrysen perusteet tuollekin aloitteelle olivat tietenkin täysin porvarilliset ja pääoman etujen näkökulmasta kirjoitetut, ja painotinkin, että vasemmisto tarvitsee asiassa kirkkaan oman näkökulmansa, joka nimenomaan pohjautuu työväenluokan rajat ylittävään solidaarisuuteen. Siitä emme voi tinkiä.
***
Kun Väyrynen lähti rakentamaan omaa puolueprojektiaan, moni toivoi siitä vaihtoehtoa miljonääri-Sipilän johtamalle äärimmäiseen uusliberalismiin sitoutuneelle Keskustalle. Puhuttiin paluusta alkiolaisuuteen, Paasikiven-Kekkosen linjaan ja moneen muuhun turvalliseksi koettuun suomalaisen poliittisen historian ilmiöön.
Viimeistään kuntavaaleissa kävi selväksi, ettei tästä todellakaan ole kysymys.
Erään ”Terve Helsinki” -listalaisen ”tervettä” puhetta.
Jo ennestään taantumuksellisten ja oikeistolaisten Kristillisdemokraattien kyljessä Helsingissä esiintyvä Väyrysen ”Terve Helsinki” -lista keräsi riveihinsä niin ruokottomia antisemitistejä, antikommunisteja ja rasisteja, että jopa äärikonservatiiviset Kristillisdemokraatit joutuivat siivoamaan nämä häpeillen pois julisteistaan.
Yksi näistä Väyrysen listalaisista oli Suomi Ensin -liikkeen keskeinen aktiivi Laura Niitamo, jonka kuntavaalien ”vaaliteltta” Helsingin Rautatientorilla oli samaan aikaan MV-lehden ”päätoimittaja” Ilja Janitskinin kampanjateltta sekä kaikenkarvaisten rasistien tukileiri ja paikka, josta he järjestivät jatkuvasti provokaatioita ja hyökkäyksiä turvapaikanhakijoiden ”Oikeus elää” -mielenosoitusta vastaan.
Poliisi tutki mm. tapausta, jossa Niitamo tovereineen hyökkäsi kaasuaseella turvapaikanhakijaa vastaan. Lopulta teltta poistettiinkin poliisivoimin yleistä järjestystä haittaavana.
Tämä sama rasistijoukko kävi myös henkilökohtaisesti minuun itseeni käsiksi Rautatientorilla kuntavaalien alla — pääsin irti niskalenkistä vasta, kun toverini Heikki Ketoharju tuli estämään tilannetta.
Entä mitä teki Väyrynen? Irtisanoutui? Tuomitsi? Antoi kurinpalautuksen?
Ei. Hän valjasti poliittisen arvovaltansa antamalla nimeltä mainiten julkisen tukensa rasistiselle Suomi Ensin -liikkeelle ja samalla uusfasistiselle Suomen Sisulle, jonka jäsenen otti ”asiantuntijana” mukaan puolueensa maahanmuuttopolitiikkaa laatimaan.
***
Sen jälkeen Väyrysen toistuvissa vaatimuksissa on ollut maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen, maahan otettavien pakolaisten määrän pienentäminen ja turvapaikanhakijoiden liikkumisen estäminen.
Näistä syistä, ja siksi ettei ulkomailla poliisilta piileskelevä Janitskin saanut omia kannattajakorttejaan kokoon presidenttiehdokkuutta varten, Suomi Ensin -jengi ryhtyikin julkisuudessa joulukuussa keräämään kannattajakortteja juuri Väyrysen presidenttiehdokkuutta tukeakseen.
Turussa Väyrysen kannattajakorttikeräystä puolestaan tuki kaupungin tunnetuin äärioikeistolainen ja nyrkkisankari Olavi Mäenpää.
Nämä kannattajansa Väyrynen on palkinnut hyvin jatkamalla presidenttitenteissä selväsanaisesti vaatimuksiaan rajakontrollista ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä kokonaan Euroopan ulkopuolisille leireille. Väyrynen on signaloinnissaan jopa niin pitkällä, että kertoo haluavansa tehdä näissä asioissa yhteistyötä toisten ”kansallismielisten”, kuten Laura Huhtasaaren kanssa. Tätä yhteistyötä hän peräänkuuluttaa oululaisen raskaan sarjan rasistitrollin Junes Lokan videolla.
Tällainen mies ei nähdäkseni ansaitse minkäänlaista poliittista tukea kommunisteilta.
***
Juuri tästä syystä viimeaikaiset keskustelut julkisuudessa ovat olleet hyvin raskasta seurattavaa.
On ollut erityisen ikävää huomata, miten moni on ollut valmis ohittamaan puolueen keskuskomitean aiheellisesti tekemän linjauksen rasismiin puuttumisesta näissä presidentinvaaleissa.
Tätäkin masentavampaa on ollut huomata, että kun asiasta on huomautettu, ovat jotkut aivan puolueemme ylintä johtoa myöten kategorisesti kieltäytyneet keskustelemasta itse asiasta: siitä, että Väyrynen on todistettavasti antanut tukensa rasistiselle Suomi Ensin -liikkeelle ja uusfasistiselle Suomen Sisulle — ja sortuneet olkiukkojen rakenteluun, aiheen vaihtamiseen, panetteluun, nimittelyyn ja mustamaalaamiseen, siis suoranaiseen epärehellisyyteen todistellessaan, ettei kyseessä ole mikään ongelma.
Myös kaikenlainen salaliittoajattelu repesi valtoimeksi aivan keskuskomitean jäsenten puheita myöten. Eräiden mielestä Väyrysen kriitikot olivat jälleen salaa Sauli Niinistön, Pekka Haaviston tai — luonnollisesti — CIA:n asialla. Osalla Väyrysen puolustelu meni jopa niin pitkälle, että valokuva Mäenpäästä ja Väyrysestä poseeraamassa rinta rinnan oltiin valmiita julistamaan kuvamanipulaatioksi!
Ja kaikki tämä julkisesti sosiaalisessa mediassa, kaiken kansan nähtävillä.
Viime päivinä ovat minulta kysyneet monet toverit, ystävät ja läheiset järkyttyneinä: ”Voiko tämä olla todellista? Voivatko kommunistit aidosti olla tällä kannalla? Eivätkö he todellakaan välitä?”
Ja on ollut pakko vastata: tällaista ajattelua todellakin puolueessamme esiintyy.
***
Keskuskomitean sähköpostilistalla asiasta esitettiin seuraava arvio:
”Väyrynen edustaa vanhemmalle polvelle myös turvallista Kekkosen kautta. Yhteen aikaan kommunistit pitivät Väyrystä porvarina, joka kaikkein todennäköisimmin jatkaisi neuvostoystävyyttä Kekkosen linjalla. Vanhemman väen lienee vaikea uskoa Väyrysen muuttuneen äärioikeistolaiseksi tai edes äärioikeistolaisten sympatisoijaksi.”
Uskon tämän arvion olevan totuudenmukainen, jopa ymmärrettävä — muttei kuitenkaan millään tavalla hyväksyttävää.
Monen kohdalla kysymys voi varmasti olla myös ihan siitä, ettei ole seurattu ajankohtaista politiikkaa kovin tarkasti. Voi olla, että monelta jäi huomaamatta Väyrysen toiminta kuntavaaleissa ja puolueprojektiin pesiytyneet epäilyttävät tahot.
Toki sekin on jo itsessään melko ongelmallista, jos suomalaisen poliittisen puolueen ylimmän johdon jäsenet eivät seuraa suomalaisen politiikan tapahtumia.
***
Painotin omassa kirjallisessa vastauksessani, ettei tässä kyse ole enää mistään hypoteettisista skenaarioista tai arvuuttelusta. Kysymys on asioista jotka ovat jo tapahtuneet, jotka tapahtuvat parhaillaan.
Keskuskomitealle osoitetussa viestissäni kirjoitin seuraavaa:
Nämä ilmiöt eivät ole vain ”jossain tuolla” vaan ovat jo henkilökohtaisesti koskettaneet useita poliittisesti aktiivisia keskuskomitean jäseniä — kaikista lukemattomista muista ihmisistä puhumattakaan, jotka heitämme bussin alle jos lähdemme peesaamaan heidän sortonsa hyväksyvää ehdokasta.
Tänään olemme Suomessa poliittisessa tilanteessa, jossa uusnatsit ovat kuolettavasti pahoinpidelleet ihmisen maamme pääkaupungissa kirkkaassa päivänvalossa.
Olemme tilanteessa, jossa kokonaisia perheitä lennätetään kuolemanvaaraan poliisivoimin, satoja ihmisiä hukkuu jatkuvasti Välimereen ja Libyassa harrastetaan turvapaikanhakijoiden orjakauppaa länsimaiden katsoessa vierestä.
Olemme tilanteessa, jossa myös Suomessa vähemmistöjen kimppuun käydään sanoin ja teoin päivittäin arkielämässä, jossa muukalaisviha ja oikeisto on saavuttanut aivan uudenlaiset asemat, jossa uusfasistisen järjestön ykkösideologi oli vaarassa päätyä Suomen ulkoministeriksi juuri siksi, ettei tätä vaaraa otettu vakavasti.
Ja olemme tilanteessa, jossa eräästä SKP:n jäsenestä kiertää juuri tällä hetkellä lupaus tapporahoista äärioikeiston piirissä ja hänen kuvansa ja henkilötietonsa on julkaistu uusnatsien verkkosivulla.
Ei yksinkertaisesti voi olla niin, että joidenkin kuviteltu ja vanhasta muistista tuleva turvallisuuden tunne kävelee yli oikeiden ihmisten turvallisuuden tässä ajassa.
Väyrynen ei ole mikään Kekkonen; Väyrynen ei ole edes se Väyrynen, joka oli kuusi vuotta sitten. Hänen ”Kansalaispuolueensa” ei ole mikään viljelijöiden yhteiskuntaluokkaa laajasti edustava Maalaisliitto, vaan marginaalinen pienten ja suurten porvarien klubi, joka on ottanut siipiensä alle myös erittäin hämäriä äärioikeistolaisia virtauksia.
Se, miten fasismiin, rasismiin ja sosialisovinismiin reagoidaan ei ole mikään sivujuonne politiikassamme, ei mikään pikkujuttu jonka voi ohittaa abstraktien ulkopoliittisten ”suurten kysymysten” hyväksi. Se on aivan keskeinen tämän ajan ristiriita ja ongelma, joka tulee ainoastaan pahentumaan kapitalismin kriisien syventyessä.
Kommunisteilla ja Tiedonantajalla on pitkät ja tunnetut perinteet suomalaisen fasismin päävihollisina. Olemme olleet se voima joka Suomessa on herkimmin paljastanut fasistit ja armotta hyökännyt heitä vastaan, jopa niin että edelleen fasistien historiankirjoituksessa muistellaan ”tiedonantajalaisia” ja heidän laajaa vaikutustaan, joka sai mm. juuri presidentti Kekkosen aikoinaan irtisanoutumaan fasistien toiminnasta.
Jos kommunistinen puolue ei myös vuonna 2018 kykene ottamaan periaatteellista proletaarista, internationalistista, antifasistista linjaa vaan sortuu alhaiseen ja matalaotsaiseen opportunismiin – ohittaen jopa hyökkäykset omia jäseniään kohtaan puhumattakaan kaikkia muita vielä huonommassa ja vakavammassa tilanteessa olevia sorrettuja – silloin se on poliittisena projektina unohtanut täysin tarkoituksensa.
Näin kirjoitin, ja sitä tarkoitin.
***
Ennen minua keskuskomiteaa oli lähestynyt samasta aiheesta Kommunistisen nuorisoliiton johto.
Ennakkoon kokoukselle oli lähtenyt liiton laatima kirje, jossa keskuskomitealta vaadittiin vastausta puolueen jäsenten toimiin Väyrysen tukijoina, sekä vastausta puolueen suhtautumiseen Väyrysen edustamaan sovinismiin.
(Teknisenä sivuhuomiona: Kommunistinen nuorisoliitto ei ole puolueen oma järjestö, vaan itsenäinen yleiskommunistinen alle 30-vuotiaiden järjestö. Itse erosin järjestöstä ikäni velvoittamana vuoden 2017 alussa.)
Kirje oli sävyltään provokatorinen, ja siinä vaadittiin puoluetta suhtautumaan ankarasti poikkeamiin keskuskomitean linjasta: peräänkuulutettiin ”konkreettisia toimia puolueen kurin ja elinvoiman palauttamiseksi”.
Kirjeessä vaadittiin lopulta myös linjaa rikkovien jäsenten erottamista, tarvittaessa jopa puoluejärjestöjä puolueesta erottamalla. Tämä olisi luonnollisesti varsin järeä ja puoluetta hajottava toimenpide.
***
Kirje oli siis osittain ongelmallinen ja nuoruuden ehdottoman hybriksen tuotosta.
Sen ydin ja asia oli kuitenkin täysin kohdillaan: ei voi olla niin, että näin keskeisessä kysymyksessä SKP:n linja horjuu ja kenttä hajoaa joka suuntaan, vaikka asiasta on tehty yhdessä keskuskomitean linjaus. Ei voi olla niin, että nykyisessä tilanteessa puolueella ei ole yhteistä näkemystä sovinismista, rasismista ja fasismista, tai sen tukemisesta ja normalisoinnista.
Provokaationa kirje oli myös onnistunut, sillä se paljasti syviä ristiriitoja ja todella ongelmallista ajattelua keskuskomitean ja laajemmin puolueen sisällä.
Kysymys puoluekurista SKP:ssä on myös hyvä ja oleellinen.
Puoluekuriin suhtaudutaan puolueessa kahtalaisesti: toisaalta sitä ollaan kulissien takana valmiita vaatimaan äärimmäisesti ja ehdottomasti, jopa uhkaavasti ja asiattomasti, kun kyseessä ovat byrokraattiset ja hallinnolliset asiat — mutta kun kyseessä on ajankohtainen politiikka, yhtäkkiä yhdessä päätettyjä linjauksia voikin näköjään tulkita aivan miten sattuu, ja vakavammatkin irtiotot painetaan villaisella — ainakin, jos ne edustavat tiettyjen ihmisten mielipiteitä.
Lisäksi puolueessa esiintyy epäreiluja, näkymättömiä vallan rakenteita: osa ei ole osannut luopua saavuttamastaan vallasta, vaikka johto on uudistunut. Erikoisin piirre on, että valtaa esimerkiksi keskuskomitean kokouksissa käyttää edelleen merkittävällä tavalla entinen pääsihteeri Arto Viitaniemi. Tämä johtaa kiusalliseen tilanteeseen, jossa ajoittain käy epäselväksi, johtaako puoluetta entinen vai nykyinen pääsihteeri.
On sanottava, ettei tämä laisinkaan vastaa omaa käsitystäni laajaan demokratiaan pohjaavan puoluekurin tarkoituksesta ja merkityksestä, vaan on pikemminkin sen irvikuva.
***
Ilmeeni, kun…
Keskuskomitean kokous Pakilan työväentalolla 20.1.2018 alkoi puolueen eri työryhmien ”seiskaminuuttisilla”, joissa ryhmät raportoivat toiminnastaan.
SKP:n Turun piirijärjestön puheenjohtaja Tiago Silva esitti maahanmuuttopoliittisen ryhmän puolesta, johon myös itse kuulun, tiukkasanaista kritiikkiä puolueen jäsenten julkisesta toiminnasta presidentinvaalikysymyksessä. Tämän puheenvuoron voi lukea hänen blogistaan.
Seuraavaksi vuorossa oli varapuheenjohtaja Miguel Lopezin poliittinen tilannearvio.
Siinä väitettiin, ettei politiikkaa voi tehdä jotakin vastaan — siis profiloitua antifasistina tai antirasistina. Pitäisi myös välttää rasistien ja fasistien kutsumista rasisteiksi ja fasisteiksi, sillä se on nimittelyä.
Tätä ennen Lopez oli jakanut julkisuudessa toisten ihmisten kirjoittamia kannanottoja, joissa todetaan ettei ehdokkaista edes Huhtasaari ole syyllistynyt rasismiin, että valtamedia syyttä mustamaalaa näitä ”kansallismielisiä” ja ”patrioottisia” ehdokkaita, ja että asiaan huomion kiinnittäminen on ”kakaramaista”, henkisesti vajaata, ja niin edelleen.
Mielestäni varapuheenjohtajan tilannearvio ja toiminta julkisuudessa oli yksiselitteisesti väärin ja herätti paljon kysymyksiä — jos emme ole mitään vastaan, emmekö me sitten ole enää antikapitalisteja, anti-imperialisteja tai antimilitaristejakaan? — mutta kokouksen asialistaan merkittyä yleiskeskustelua poliittisesta tilanteesta ei käyty, vaan siirryttiin suoraan hallinnollisiin talousasioihin.
En näe tätä niinkään osoituksena pahasta tahdosta kuin nykyjohdon kokemattomuudesta: kokouksien aikataulut venyvät ja paukkuvat usein, jolloin tärkeiden asioiden käsittely jää epähuomiossa pois ajan ja ennakkovalmistelun puutteen vuoksi.
Tästä syystä käytin asiasta myöhemmin puheenvuoron asialistasta ohi, jossa tein selväksi erimielisyyteni. Lopez pahoitteli loukkaavia kommenttejaan julkisuudessa ja poisti ne, sekä yhdessä kokouksen muun puheenjohtajiston ja sihteeristön kanssa järjesti sunnuntaille aikaa poliittisen tilanteen ja KomNL:n kirjeen käsittelylle. Erosimme hyvissä väleissä.
***
Sunnuntaina alkanut poliittinen keskustelu olikin sitten täydellinen farssi.
Sen pääasialliseksi sisällöksi muodostui vastauksen laatiminen KomNL:n kirjeeseen, johon osa keskuskomitean jäsenistä oli edeltävänä päivänä laatinut vastausluonnoksen.
Vastausluonnos oli lyhyt, mutta selvä: siinä kiitettiin nuorisoliittoa palautteesta sekä aiemmasta hyvästä yhteistyöstä, todettiin että puolue on sitoutunut rasismin ja fasismin vastustamiseen, että puolue ryhtyy keskusteluihin jäsenistönsä kanssa, jotta jatkossa Väyrystä puolustavilta ulostuloilta vältytään, ja että jatkossa tarvitaan vasemmiston yhteistä fasismin vastaista toimintaa.
Puheenvuoroissaan puolueen varttuneempi väki teki kaikkensa ensin kirjeen hautaamiseksi: ”Ei vastata, merkitään vain tiedoksi”. ”Siirretään poliittisen toimikunnan käsiteltäväksi.”
Kirjeestä lähdettiin myös välittömästi esittämään salaliittoteorioita: sen väitettiin olevan samaan aikaan keskuskomitean sisäisen nuorisoklikin itselleen laatima, että kokonaan puolueen ja jopa KomNL:n ulkopuolisen agentin ”antikommunistinen” teksti, joka mukamas olisi myös vuodettu iltapäivälehdistölle mustamaalaustarkoituksessa.
Kun tämä ei mennyt läpi, ryhdyttiin vastauksen sisältöä murjomaan mitäänsanomattomaksi ja sellaiseksi, ettei se vastaisi laisinkaan KomNL:n esittämiin kysymyksiin. Paavo Väyrysen nimi ja viittaukset hänen yhteistyökumppaneihinsa vaadittiin poistettavaksi lukuisin kerroin, samoin vaatimukset vasemmiston yhteisestä fasismin vastaisesta toiminnasta.
Turun Kaija Kiesslingin käyttämän puheenvuoron mukaan puolue ei voi vaikuttaa rasismiin Suomessa alhaisen vaalikannatuksensa takia – mutta presidentinvaaleissa kuitenkin ilmeisesti voi. Tämä logiikka on täysin nurinkurista. SKP:n vaikutusvalta suomalaiseen ulkopolitiikkaan on marginaalista marginaalisempaa penkkiurheilua, mutta juuri työväenliikkeen rasismin vastaiseen ruohonjuurityöhön meillä olisi paljon annettavaa.
Selkeiten vastustuksensa ilmaisi Arto Viitaniemi, jonka mukaan Väyrysen taakse ei kanavoidu ”laisinkaan” rasistien tukea, että Väyrynen ei laisinkaan ole syyllistynyt sovinismiin, tai merkittävässä määrin tehnyt yhteistyötä tuomittavien tahojen kanssa, ja että kysymys hyvistä suhteista Venäjän valtioon on presidentinvaaleissa tärkeintä.
Myös useissa muissa puheenvuoroissa toistui käsitys siitä, että rasismin ja fasismin vastustaminen on merkitykseltään ja poliittiselta painoarvoltaan vähäisempää kuin esimerkiksi Naton vastustaminen.
Lukuisissa nuoremman väen puheenvuoroissa oltiin eri mieltä: niissä Naton, uusliberalismin ja rasismin vastustaminen koettiin toisistaan erottamattomaksi kolmiyhteydeksi. Yhtä ei voi olla ilman kahta muuta, tai mennään pieleen.
***
Kokouksessa siis avoimesti asetuttiin sille kannalle monelta taholta, ettei Väyrysen politiikka ole ollut sovinistista. Nähdäkseni arvio on rajussa ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Järkyttävämpää oli ainoastaan kokousväen yleinen huono käytös. Puheenvuorojen päälle puhuttiin, toisiin keskuskomitean jäseniin suhtauduttiin alentuvasti ja epätoverillisesti sekä pahantahtoisia epäilyjä esittäen.
Esimerkiksi rasistien ja fasistien väkivallan uhan alle joutuneille tovereille heiteltiin surkeimman Facebook-trollauksen tasoisia välikommentteja: ”Olisit lyönyt ensin!” ”Taidat itse olla rasisti!” ym. häpeällistä ilveilyä.
Oli suunnattoman ironista, miten samaan aikaan kokouksessa järjestettiin 80 vuotta sitten ammutuille tovereille hiljainen hetki, mutta tässä elämässä tänään uhan alla olevien tovereiden tilanteelle naureskeltiin ja väännettiin vitsiä.
Nokian kaupunginvaltuutettu Pauli Schadrin reagoi puolestaan vaatimalla nuorisoliittoa ”ulos puolueesta” (jota se jo on) ja toteamalla, että nuorten ymmärtämättömyys politiikasta johtuu siitä, ettei kukaan heistä käy töissä.
Kohtuullisen erikoinen ja paljon puhuva näkemys erityisesti nyt, kun juuri työttömät ovat hallituksen kovan hyökkäyksen kohteena!
***
Lopulta kahden tunnin vääntämisen jälkeen saatiin kirjallisessa vastauksessa todettua, ettei Väyrynen ole irtisanoutunut rasismista ja fasismista.
Tämänkin yhteydessä Viitaniemi pisti kuitenkin keskuskomitean kehumaan Väyrysen toimintaa ja kantoja, joka jätti hyvin avoimeksi kysymyksen, ollaanko lopulta Väyrysen kannalla vai ei, ja onko tuen antaminen jatkossa hyväksyttävää.
Vastapainoksi yritin vielä saada vastauksen loppuun yksiselitteisen kirjauksen: ”Keskuskomitea ei hyväksy Väyrysen maahanmuuttopoliittista linjaa.” Tämä vaadittiin välittömästi poistettavaksi. Tässä vaiheessa poistin itseni kokouksesta: sietokykyni oli täysin ylitetty.
Välittömästi tämän jälkeen hyppäsin linja-autoon ja ilmoitin julkisesti eroavani Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenyydestä.
Ristiriidat ovat yksinkertaisesti liian syvät, jotta yhteistoiminnan edellytyksiä puolueen sisällä olisi. Ja kun tähän yhdistyy asiaton, epärehellinen ja henkisesti haavoittava käytös, en näe että keneltäkään voisi vaatia moisen sietämistä.
Moraalini ei taivu jatkamaan puolueessa, jossa laajasti ollaan valmiita hylkäämään kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset ja hyökkäysten kohteeksi joutuneet toverit porvaripoliitikon hyväksi, vain siksi että tämä on luvannut ylläpitää hyviä suhteita Venäjän valtioon. Minun on pystyttävä katsomaan puolisoani, läheisiäni ja tovereitani silmiin.
Vääryyksien vastustaminen vei minut siis aikoinaan puolueen jäseneksi, ja kuljettaa minut nyt sen piiristä pois. Myönnän olevani syvästi pettynyt ja järkyttynyt, mutta samalla helpottunut, jopa toiveikas. Tästä alkaa uusi aika.
SKP:ssä on mukana edelleen monia tovereitani, joiden toimintaa arvostan varauksetta. Heille toivon kaikkea tukea ja jaksamista. Heidän ja koko suomalaisen työväenliikkeen takia toivon myös, että puolueen sisäinen kulttuuri vielä joskus tervehtyy, ennen kuin viimeinen sammuttaa valot. Sitä ennen poliittinen toimintani kommunistina jatkuu muualla.
Ylivuotosanomat 
Posted by Jorkka K. on 22 tammikuun, 2018 at 18:48
Olipa nautittavaa luettavaa. Ei ihme, että SKP:n kannatus on huonon vitsin tasolla, jos puolue ei kykene toimimaan aatteensa mukaisesti. Itseäni ei-kommunistina jaksaa hämmästyttää kommunisteiksi itseään kutsuvien tahojen sokeus ja rakkaus itänaapuriamme kohtaan, mistä S.K:n kuvaama väyrystely on yksi oire.
CIA-agenttijahdin kohdalla pääsi merimiesnaurut, aivan selvästi on homma hyvässä nousussa. Vinkkinä SKP:ssä vielä vaikuttaville tovereille, puolueohjelmanne kaipaisi pientä kansantajuistamista. Nyt kun väyrysläisille on puolueen ovet auki, kannattaisi ohjelmassa tuoda selvemmin esille, mitkä vaatimuslistan kohdat koskevat myös suurta ja mahtavaa itänaapuriamme, ja mitä kohtia sovelletaan vain Yhdysvaltoihin. Näin välttyisi moni potentiaalinen eskoopeeläinen turhalta päänraapimiselta.
Posted by Olavi Kanto SKP: jäsenenä kymmeniä vuosia. on 22 tammikuun, 2018 at 21:50
Sippon tekstiin ei tietenkään ole lisättävää, hän on kommunisti joka pitää tiukasti kiinni puolueen periaatteista eikä hyväksy niistä lipeämistä. Tämän kommenttini kirjoitan jottei tuon ei-kommunistin kommentissa oleva vahingonilo jäisi vallitsevaksi. Me emme kommunistisessa puolueessa ole koskaan osanneet väitellä jatkuvasti asiallisesti vaan ylilyönnit toisia kohtaan ovat myös arkipäivää. Eikä se ole muillakaa puolueilla niin kovin harvinainen ilmiö. Kun liityin 60-luvun alussa SKP:ssä eivät riidat olleet niin kiivaita kuin seuraavina vuosikymmeninä. Siitä huolimatta meillä oli suuri ja voimakas puolue mutta en muista, että fasismiin ja rasismiin suhtautumisesta olisi koskaan riidelty. Nykyisen SKP:n riidat ovat todennäköisesti vaatimattomia vanhaan puolueeseen verrattuna. Näyttää keskuskomiteassa olleen erimielisyyttä tuon PV:n kansanliikkeen fasistisuuden määrästä mutta kun vähäinenkin määrä on liikaa. Olen varma, että kiivaimmat väyrysläisemme tulevat pettymään vaikka menisivät tuohon kansanliikkeeseen mukaan. Toivottavasti eivät oikealla tavalla kärsimättömät ja ehdottomat nuoremme tee suuremmassa määrin tällaisia päätöksiä, kun ei muista puolueista löydy kuitenkaan paljoakaan tukea meidän maailmankatsomukselle.
Posted by Henry Björklid on 22 tammikuun, 2018 at 23:00
Ymmärrän kyllä kantasi Sippo, mutta itse näen vain yhden asian: Lännessä valmistaudutaan sotaan eri tasoilla.
– Yksi taso on taloudellinen, asia jossa Eurooppa voi vain hävitä.
– Toinen taso on jatkuva Venäjän sotilaallinen ympäröiminen ja tässä Suomi on merkittävässä asemassa. Jos EUn tuleva sotilasliitto tai NATO saa vielä Suomenkin yli 1.300 km maarajaa + määrätyt merirajat näyttämään potentiaalisilta epävakailta/hyökkäysrajoilta kuohuu shamppanja NATOssa ja monessa pääkaupungissa.
Näillä näkymin menen naimisiin vaikka Pirun tyttären kanssa, kunhan Suomi pysyy liittoutumattomana. NATOn ainoa tarkoitus on saada Suomesta rakenettua tukikohta ja Suomea käytetään taistelutantereena. No, tämä on selviö.
Sitävastoin jos Suomi on puolueeton, sen tulee pystyä taata, ettei sen läpi mennä mihinkään ilmansuuntaan. Näine takauksineen Venäjä ei ikinä hyökkää Suomeen. Venäjä ei tarvitse lisäuhkia miltään suunnilta. Sillä on jo kädet täynnä ja Venäjän kansa vastustaa ihan oikeasti sotia.
En pidä Venäjän nykyhallinnosta, mutta sen kanssa on elettävä, eikä se ole lainkaan vaikeaa, kunhan politiikkamme suuntaa muutetaan, irtisanoudutaan isäntämaasopimuksen isännistä jne.
Uskon, että Pentagon (NATOn päämaja on Brysselissä, mutta se on pelkkä fasaadi), odottaa että esim. Baltian rajalla saadaan aikaan jokin provokaatio.
Provojen perusteita/valmiuksia rakennetaan aivan varmasti jo nyt, suunnitelmia kehitellään jne.
Toisaalta odotan finanssi- eli spekulaatioromahdusta. Silloin pääoma laittaa kaikki resurssit peliin, kuin nurkkaan ajetut rotat, suurienkaan maiden kohtaloista välittämättä. Tämä koska koko järjestelmä toimii niin, että kansat uhrautuu ja pääoma kerää uusia voittoja – joka sodassa.
Samaan aikaan olet enemmän kuin oikeassa siinä, että rasismi on kaikin keinoin kitkettävä. Henkilökohtainen mielipiteeni on kuitenkin se, että jokin vahvasti keskitetty järjestö, kuten SKP, ei ole se tarkoitukseen sopivin työkalu tähän.
Mm. opiskelua pitäisi moninkertaistaa – myös niiden joukossa, joilla ei ole oikein tietoa missä mennään. Enkä tarkoita pelkkää politiikan opiskelua.
Toisaalta huomio tänäpäivänä on minun kohdaltani ulkopuolisen huomio. Asiasta olisi syytä keskustella syvemmin.
Posted by Veijo Kare on 23 tammikuun, 2018 at 09:09
Sipon kanssa teimme yhteistyötä VEUssa aikanaan. Silloin esitin, että VEU voisi olla etulinjassa etsittäessä yhteistyön muotoja yli puoluerajojen. Tosiasia on, että muun muassa kansallisien ajatuksilla on kannatusta kansan parissa …paljon eli merkittävästi. Nykyistä linjaa vastustavat piirit ovat kuitenkin niin hajanaisia, ettei perinteisen. valtarakenteen tarvitse kiinnittää niiden toimintaan paljoakaan huomiota. Tästä paras esimerkki on juuri Sipon kertoma tilanne kommunistien tappeluista jossakin asian suhteen täysin tai lähes täysin idioottimaisessa nurkassa ja vieläpä keskenään …niin ja vieläpä useassa kommunistisessa ryhmässä keskenään; siihen se yhteistyö tyssää ja vallassa olevat naureskelevat partoihinsa. Kun oikeaa, kansan parissa yhteistyöllä rakennettua, vastarintaa ei ole, pääsee välistävetäjät riekkumaan poliittisen hallinnon yläpäässäkin. Uskottavan toimijan puute ajaa kansan äänestämään pelon vallassa aina samat vanhat päättäviin toimiin. Uskottava vaihtoehto on rakennettava hyvin erilaisten poliittisten pienryhmien yhteistyöllä vaikka se olisikin kuinka vaikeaa tahansa. Mutta Sinisten toiminta saattoi olla merkki siitä, että mainitsemani kansanliikkeen muodostaminen on ehkä jo myöhäistä. Kolmet eduskuntavaalit sitten ehdotin suurta vaaliliittoa pienryhmien välillä, ei ole vielä onnistunut. Vaaliliitto ei ole kuitenkaan ratkaisu mutta voisi olla tien alkupää uskottavalle yhteistyölle kansan …. siis KANSAN… parhaaksi. Tämä KANSA -käsite on sellanen, että sitä pitää ruveta pohtimaan. Kansa ei ole kommunistien kansa tai natsien kansa, KANSA on jotain muuta ja se muu pitäisi yhdessä etsiä. On tässä etsintätyössä aikaisemminkin onnistuttu Suomessa. Mutta tappelemalla keskenään jostakin pienestä pykälän yksityiskohdasta jossakin nurkassa, ei ratkaisua löydetä. Nyt pitää kommunistien ja natsien sekä kaikkien pienryhmien siltä väliltä löytää yhteinen neuvotteluareena… SIIS Neuvotteluareena ja puhtain aikein, ei pelkästään omin opinkappalein. Toivon ettei,….. mutta näyttää siltä, että nyt alkaa olla ihan viime hetket järjellisen etenemistien löytämiseksi. Toivon, ettei nykytilanteessa tarvitse uudelleen kokeille sata vuotta sitten kokeiltua vaihtoehtoa. …tai 80-vuotta sitten kokeiltua.
Posted by Henry Björklid on 23 tammikuun, 2018 at 11:51
Täysin samaa mieltä. Ajatusta pitää kehittää.
Posted by Samsam on 23 tammikuun, 2018 at 14:45
Tämäkin kommentti kertoo siitä käsitteellisten maailmojen erosta ja skp:n änkyröiden vieraantumisesta:
”Nyt pitää kommunistien ja natsien sekä kaikkien pienryhmien siltä väliltä löytää yhteinen neuvotteluareena… SIIS Neuvotteluareena ja puhtain aikein, ei pelkästään omin opinkappalein.”
Kyllä jokainen uusiin poliittisiin kamppailuihin osallistuva SKP:läinen varmasti tajuaa, ettei tälläsiä näkökulmia esittävän henkilön kanssa ole mahdollista löytää selkeää kantaa rasismiin. Ja näitä änkyröitä, joille rasistien kanssa neuvottelu näyttäytyy jonain abstraktina mahdollisuutena uhkakuvan sijaan löytyy SKP:stä paljon. Jättäkää puolue heille, perustakaa jotain parempaa. Tällä hetkellä te vain tuotte elinvoimaa tällästen änkyröiden poliittiselle vanhainkodille, jossa ajattelu on aikaa sitten sumentunut.
Posted by S. P. Kähmi on 23 tammikuun, 2018 at 19:00
Normaalisti poistaisin Veijon ja Henryn kommentit suoriltaan, sillä onhan se nyt täysin perverssiä ehdotella yhteistyötä natsien kanssa missään asiassa.
Ne kuitenkin ovat oikein oivallinen esimerkki juuri siitä, mistä tässä jutussa puhuin: siitä, mihin ”oma kansa ensin” -ajattelu lopulta johtaa. Kommunistit ja natsit tekemässä yhteistyötä ”oman kansan” hyväksi. Mitä hirvittävää roskaa!
Hyvä puoli tässä on ainoastaan se, ettei kumpikaan kirjoittajista tietääkseni ole mukana SKP:ssä tai identifioidu itse kommunistiksi.
Posted by Veijo Kare on 27 tammikuun, 2018 at 11:46
Parasta siis antautua riistäjien armoille ja tapella mieluimmin loppujen lopuksi yksinään pimeässä nurkassa punaista seinää vastaan. …. kuin neuvotella ja oivaltaa taistelun sisimmäistä olemusta.
Posted by Samsam on 23 tammikuun, 2018 at 14:39
Olen anarkisti, mutta pidän useita kommunisteja tovereinani ja yhteistötahoina osassa niistä kamppailuista, joissa pyrimme tekemään maailmasta paremman. Sanotaan heti alkuun, että kehottaisin muitakin SKP:n antirasistisen opposition toimijoita jättämään puolueen. Tämä ei tarkoita, että pitäisi liittyä anarkistien riveihin tai muuta poliittista kalastelua.
Kommunismin suunnalla on kuitenkin tehty mielenkiintoisia ja freesejä avauksia viimeisten 50 vuoden aikana. Autoritäärikommunistisen puolueet eivät pääasiallisesti ole pystyneet ottamaan näitä avauksia haltuun tai kyenneet uudistumaan tarpeen mukaan. Viittaan etenkin autonomisen marxismin suunnalla käytyyn keskusteluun, jossa nähdäkseni on taustalla osittain samanlaiset ongelmat puolueen valtarakenteiden suhteen. Toki näihin avauksiin ovat vaikuttaneet myös uudet filosofiset ja poliittiset kesksutelut sekä aikaisempien tappioiden ja kommunististen regiimien tyranniaan johtaneiden kehityskulkujen kriittinen tarkastelu.
Eli ehdotukseni on, että perustakaa luku- ja keskustelupiirejä. Ottakaa mukaan komnl:n ja SKP:n edistysmielisempiä toimijoita ja miettikää ihan puhtaalta pöydältä kommunismin sijaa nykymaailmassa. SKP ei tule nostamaan kommunismin suosiota, mutta kommunistit voivat omalla toiminnallaan sen tehdä. Samalla on hyvä päästä eroon vanhoista rasismiin taipuvaisista änkyröistä ja mikä sen parempi keino, kuin jättää puolue heille. Kyllä he sen osaavat itse upottaa, kun ei ole ketään pitämässä laivaa pinnalla.
Posted by keijjo on 23 tammikuun, 2018 at 21:05
Pitäisi rakentaa käsitekartta (tai miksi sitä kutsuttaisiinkin) ajettavista asiakohdista ja niiden välisistä suhteista. Sitten koota aina erillinen väki kunkin asiakohdan taakse. Näin linjaerimielisyyden eivät rikkoisi koko toiminnan virtausta, mutta erilliskysymykset etenisivät. Joukkoäly (joka ei ole erehtymätön mutta etevämpi kuin joukon etevimmän yksilön ymmärrys – ja jatkuvasti korjautuva) pystyisi vaikuttamaan. Lopulta se linja, joka olisi yleensä jotenkin kysymykseentuleva, toteutettaisiin, piti enemmistö siitä tai ei. Ei tarvitsisi tukea porvaria eikä kommaria.
Vrt ns. hyvinvointivaltio, joka toteutettiin lähinnä vasemmiston aloitteesta mutta muidenkin myötävaikutuksella erittäin monimutkaisen prosessin tuloksena.
Posted by Taina Hollo on 23 tammikuun, 2018 at 23:12
SKP:n edustajakokouksessa esitin, että puolue huomioisi vuosien 1937 – 1938, stalinistisen vainon pahimman jakson, 80-vuotismuiston. Hiljainen hetki keskuskomitean kokouksessa oli täysin henkilökohtainen yritykseni muistuttaa asiasta.
Jäi vaikutelma, etteivät kaikki toverit edes tajunneet, keiden muistoksi hiljaista hetkeä vietettiin, enkä tiedä, koskettiko asia ketään vähääkään. Ainoa saamani palaute nimittäin oli, että järjestämäni hiljainen hetki koettiin suunnattoman ironiseksi nykyisen fasismin ja rasismin uhrien kärsimyksen vähättelemisen taustaa vasten.
Minä en ole naureskellut väkivallan uhreille enkä vääntänyt vitsiä kenenkään kärsimyksistä. Fasistinen ja rasistinen uhkailu ja väkivalta ovat todellisuutta. Suomen nykytilanne muistuttaa huolestuttavasti lapuanliikkeen aikoja.
Stalinin vainoissa oli kuitenkin kyse aivan eri mittaluokan rikoksista: liukuhihnamaisesta, valtiollisesta – ja, mikä pahinta, kommunismin nimissä tapahtuneesta – kiduttamisesta ja tappamisesta yhteiskunnassa, jossa uhreilta vietiin mahdollisuudet saada oikeutta. Inhimillisten kärsimysten ja työväenliikkeeseen kohdistuneen petoksen seuraukset vaikuttavat edelleen maailmanlaajuisesti.
Mielestäni stalinismia on käsiteltävä yhä uudelleen. Niin kauan kuin kommunistit eivät selvitä välejään oman liikkeensä väkivaltaisen historian kanssa, heidän suhtautumisensa väkivaltaan pysyy ristiriitaisena – toisaalta vähättelevänä, toisaalta, kun väkivaltaa käytetään ”vihollisia” kohtaan, lähes (?) ihailevana. Tältä kannalta näen ongelmalliseksi muun muassa ”Make racists afraid again”-tekstin, jonka tulkitsen kehottavan väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen…
Posted by S. P. Kähmi on 24 tammikuun, 2018 at 08:45
Pidin hiljaista hetkeä ehdottomasti hyvänä asiana, eikä tarkoitukseni ollut vähätellä sen merkitystä tai tarkoitusperiä.
Olen myös täysin yhtä mieltä siitä, kuten kirjoitat, että Stalinin aikaiset ”inhimillisten kärsimysten ja työväenliikkeeseen kohdistuneen petoksen seuraukset vaikuttavat edelleen maailmanlaajuisesti.”
Erityisesti vainoissa kuolleet suomalaiset kommunistit jäävät usein liian vähälle huomiolle.
Kuitenkin, kuten sanoin, on järkyttävää jos solidaarisuutta riittää symbolisesti menneille tovereille, muttei käytännössä nykyisille.
Mitä tulee siihen, että rasistit pistetään pelkäämään, kyllä se on aivan olennainen tavoite ja vaatimus. Nykyinen tilanne johtuu juuri siitä, etteivät rasistit ja fasistit enää pelkää ajaa asiaansa, pelkää profiloitua avoimesti mätien aatteittensa kannattajina.
Ja kun rasistit eivät enää pelkää olla rasisteja, se tarkoittaa, että vähemmistöt pelkäävät. Siksi tämän normalisoinnille ja ymmärtämiselle on pistettävä ehdoton stoppi ja käännettävä asioiden tila.
Ennen oli kommunisteille kunnia-asia iskeä fasistit maanrakoon. Nyt näkyvät muut asiat tulleen sen tilalle.
Posted by Henry Björklid on 23 tammikuun, 2018 at 23:25
Sipolle:
Vai poistaisit normaalisti? No se on aika ”rajoitteinen linja, mutta omasipa on. No hard feelings.
SamSam’ille: Tämä on eräänlainen ydin minunkin ajatuksissani. Miten sitä muuten toisilta oppii?
”Eli ehdotukseni on, että perustakaa luku- ja keskustelupiirejä.”
______________________________________
ja Keijjolle – peukutan näitä kohtia:
” Sitten koota aina erillinen väki kunkin asiakohdan taakse.”
”Joukkoäly (joka ei ole erehtymätön mutta etevämpi kuin joukon etevimmän yksilön ymmärrys – ja jatkuvasti korjautuva) pystyisi vaikuttamaan.”
ja varsinkin tämä esimerkki on paljonpuhuva:
”Vrt ns. hyvinvointivaltio, joka toteutettiin lähinnä vasemmiston aloitteesta mutta muidenkin myötävaikutuksella erittäin monimutkaisen prosessin tuloksena.”
_______________________________________
Näistä saisi kaavan, jolla kuka tahansa kansalainen voisi olla mukana toiminnassa.
Nythän, kuten jo 1970-luvulla jolloin liityin ”liikkeeseen” kaikkien pitää/piti olla niin saamarin valmiita marxilaisia, että muodostui oikeasti vain hang around ryhmiä, jotka ovat nykyään 99%:sesti porvareita.
Itsestäni sen verran, vaikka kissa tässä joutuu itse nostamaan häntäänsä:
Erosin SKP:stä koska muutin Ruotsiin.
Sen jälkeen toimin vuodesta 1984 SKP:n bulvaanina (ensin Ruotsista käsin sittemmin Suomesta) järjestäen lähinnä Polyprintille ja Soini-Printille loputtomasti töitä. En suinkaan yksin pystynyt mihinkään, mutta lopputuloksena oli, että SKP sai näin miljoonia markkoja käyttöönsä, vieläpä erään rikkaan helluntalaisen perheen rahoittamana. Jos siinä tilanteessa oltaisiin alettu katsomaan, kuinka väärin on että olen hellareiden palkkalistoilla, kanavoimassa rahaa SKP:lle, niin ei mistään olisi tullut mitään. Takasin myös lainoja ja kun kaikki romahti 90-luvun alussa, oli minulla miljoonavelat, mutta en siitä välittänyt vaan olin ylpeä siitä mitä olin puolueelle tehnyt.
Henkisesti kärsin lähinnä siitä, että kaikki ne vuodet ns. kaveripiiri koostui kaiken maailman kaupparatsuista ja sika-porvareista. Olin ’kraka’ krakojen joukossa, muuten ei homma olisi onnistunut. Ei ollut minun vikani, että koko homma myöhemmin paljastui ja jouduin taas lähtemään ”avaamaan uusia latuja.” 🙂
Turha minulle on tulla sanomaan, että minun pitäisi olla kirkasotsainen, tuskin minusta sellaista koskaan saa. Elän omaa eläämäni täällä Bulgariassa ja teen työtä tämän kyläyhteisön hyväksi, ei mitään suurisuntaista, yksin kun oon, mutta kuitenkin. Joudun koko ajan tekemään kompromissejä, mutta eteenpäin mennään.
Ja kuten aiemmin olen sanonut, tänne voi tulla lomailemaan kunhan saan tämän talon kuntoon. Rahoituksen järjestän niinkuin järjestän – ei vanha koira opi istumaan (kunnolla). 😉
Posted by Häviäjien vaalit | Ylivuotosanomat on 30 tammikuun, 2018 at 22:31
[…] « Luottamuspula […]
Posted by Kommunistisen nuorisoliiton ja SKP:n ratkaiseva yhteenotto – Kumous on 31 tammikuun, 2018 at 02:25
[…] kehotan kiinnostuneita lukemaan keskuskomiteasta eronneen toverin esityksen tapahtuneesta (🔗 Sippo Kähmi 22.1.2018: Luottamuspula) ja SKP:n poliittisen toimikunnan välttelevän ja ei niin välttävän kommentin tapaukseen […]
Posted by Tosiasioiden tunnustaminen | Kirjoituksia Kusetetusta Lännestä on 2 helmikuun, 2018 at 04:17
[…] kommunistinen puolue onkin valintojen edessä. Se voi vielä valita toistaako se virheensä antaen hyvien jäsenten mennä ja aikooko se osin samoille vesille antimilitarismia ja EU-vastaisuutta puhkuvien […]
Posted by Mikko Nummelin on 8 helmikuun, 2018 at 22:39
Sopisiko Sippo Kähmille mahdollisesti Vasemmistoliitto, Vihreät tai SDP paremmin kuin SKP? Ensinmainitut ovat vakiintuneita eduskuntapuolueita ja eivät varmasti flirttaile rasististen ideologioiden kanssa. Itse aloitin poliittisen urani Piraattipuolueessa, mutta koin, että siellä oli tiettyjä ongelmia ja erottuani siitä, siirryin joidenkin kuukausien päästä SDP:een.
Posted by Vili on 25 helmikuun, 2018 at 16:53
Mikä on 5 metriä pitkä ja haisee viinalle ?, putinistien vappumarssi.
Posted by S. P. Kähmi on 27 helmikuun, 2018 at 12:43
Mikä on 10 sanaa pitkä ja haisee vanhalle vitsille? Turha kommentti.
Posted by Reijo on 30 maaliskuun, 2019 at 01:43
Sipoo Kähmi,kiinnostaisiko paikka ”Rauhan ja sosialismin puolesta- Kommunistinen työväenpuolue” riveissä,joka ei haikaile Väyrysen perään ja jossa revisionismia ei esiinny?
Posted by S. P. Kähmi on 24 marraskuun, 2019 at 14:22
Paikka sellaisessa puolueessa voisi kiinnostaakin, mutta ikävä kyllä tällä hetkellä kannattajakorttejaan keräävässä Kommunistisessa työväenpuolueessa haikailtiin suunnilleen yhtä lailla Väyrysen perään. Eikä se ole edes sieltä pienimmästä päästä kyseisen puolueen ongelmien listalla.
Posted by SKP:lla kelvottomia ehdokkaita – ”Suomen etu ensin!” – Proletaarit on 21 maaliskuun, 2023 at 14:07
[…] Ylivuoto: Luottamuspula. 2018. Kirjoittaja on sittemmin eronnut Suomen kommunistisesta puolueesta. […]