Posts Tagged ‘SKP’

Jälkipyykkiä: Syrjinnän vaalit

Maaliskuun lopulla vaalikiireiden keskellä allekirjoittaneella oli kunnia tulla valituksi Kansan Radioliitto ry:n uuteen hallitukseen DSL:n edustajana.

LähiradioYhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.

* * *

Liittokokouksessa kiinnitimme kriittistä huomiota tiedotusvälineiden liikaa ohjailevaan rooliin kuntavaaleissa.

Vaaleihin mentäessä helmikuussa 2017 Suomessa oli kaikkiaan 16 rekisteröityä puoluetta. Näistä kuitenkin vain puolet päästettiin ääneen tiedotusvälineissä tasavertaisina vaihtoehtona vaalitenteissä, mielipidekyselyissä ja muussa uutisoinnissa.

Kansan radioliitto muistutti, että Yleisradio on lailla ja kaupalliset sähköiset mediat toimilupaehdoilla velvoitettu vaalipuolueiden ja -listojen tasapuoliseen kohteluun, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Eduskuntapuolueet on nostettu mekaanisesti erityisasemaan, vaikka kuntavaalit ovat eri vaalit, ja ennen vaaleja kaikilla on 0 ääntä.

Aiemmin samasta asiasta Suomelle on antanut huomautuksen ETYJ:n vaaliorganisaatio ODIHR.

Tuolloin annettiin moitteet nimenomaan siitä, että eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa riittävästi näkyvyyttä julkisuudessa. ODIHR totesi eduskuntapuolueiden saavan valtionavustuksia ja runsaasti julkisuutta muun muassa valtiollisen yleisradioyhtiön vaalitenteissä.

syrjint17504371_156825174839511_3931427205698510224_o

* * *

Alkuun on todettava, että kaikkien tiedotusvälineiden osalta kyseessä ei välttämättä ole niinkään paha tahto kuin luutuneen ja asenteellisen maailmankuvan myötä syntynyt sokeus, jossa eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei yksinkertaisesti nähdä.

Absurdina esimerkkinä Helsingin Sanomat toteutti kaksi vuotta sitten erityisen ”mediakoneen”, jonka tarkoitus oli selvittää puolueiden syrjintää tiedotusvälineissä. Ironista kyllä, tästä koneesta oli jätetty pois osa puolueista, jolloin se itsessään oli konkreettinen puoluesyrjinnän muoto.

Erityisesti kuntavaaleissa tämä asetelma johti usein omituisiin tilanteisiin ja keinotekoisiin jaotteluihin. Mainita voi vaikkapa helsinkiläisen Bassoradion 29.3.2017 järjestetty ”astetta rennompi vaalipaneeli”, josta oli jätetty pois yksi helsinkiläinen valtuustopuolue, SKP. Sen lisäksi kuusi muuta ehdolla olevaa puoluetta oli jätetty kutsumatta.

Bassolle on annettava siitä pisteet, että kun kuuntelijat nostivat aiheesta äläkän, virhe korjattiin ja myös ns. ”ug-puolueiden” raati järjestettiin — tosin varsin myöhäisellä ajankohdalla ja ilman pahempaa mainostusta.

Ilmiö toistui myös esimerkiksi vaalipaneeleissa ja vetoomuksissa. Pahimmillaan syrjintää vastustavat ihmisoikeusjärjestöt syyllistyivät itse poliittiseen syrjintään antaessaan ymmärtää, että vain eduskuntapuolueilla on kuntavaaleissa väliä.

Häkellyttävä oli myös Suomen lukiolaisten liiton yhteistyössä jättikorporaatio Microsoftin (!) kanssa opiskelijoille järjestämä tulevaisuuden koulua pohtiva #koulu17-keskustelu, josta tuttuun tyyliin puuttui puolet vaalien puolueista. Heidän tilalleen oli sijaan nostettu Microsoft Oy:n edustaja paneeliin tasavertaisena politiikan tekijänä!

* * *

Voidaan pelata muna vai kana -peliä ja kysyä, synnyttääkö tämän asenteen media, vai heijastaako media vain tätä laajalle levinnyttä asennetta.

Selvää on kuitenkin, että julkisesti omistettu Yle käyttää merkittävää valtaa mielipiteiden muodostamisessa ja yhteiskunnallisten asenteiden kehityksessä. Ylellä on siksi erityinen vastuu objektiiviseen ja puolueettomaan tiedonvälitykseen, erityisesti vaalien yhteydessä.

Tällöin juuri Ylen kohdalla puoluesyrjintä näyttäytyy erityisen räikenä ja ikävänä. Kuntavaalikoneensa kautta Ylellä oli käytössä laaja ja mielenkiintoinen aineisto, mutta siitä tarjoiltiin yleisölle johdonmukaisesti vain puolet. Uskon, että tämä johti Ylen uutisoinnissa jopa suorastaan virheellisen tiedon välitykseen.

Viittaan tällä Yle Uutisten julkaisemiin tutkimuksiin, joista uutisoitaessa toistuvasti asetettiin Vihreät ja Perussuomalaiset vaalien äärimmäisiksi vastapäiksi.

Näin otsikoitiin Ylellä sekä maahanmuutto- että ympäristökysymyksissä. Artikkelit tarkemmin lukemalla käy kuitenkin ilmi, että puolet puolueista kantoineen jäävät esittelemättä. Vain eduskuntapuolueiden prosentit esitellään, ja lukijalle jää täysin epäselväksi, vastaako otsikko todellisuutta, vai vain vertailua eduskuntapuolueiden välillä — eli onko se kirjaimellisesti puolitotuus.

Todellako esimerkiksi radikaaleista ympäristökannoistaan tunnettu SKP tai tuore haastaja Eläinoikeuspuolue jäivät maltillisten Vihreiden taakse ympäristökysymyksissä?

Maahanmuuttoartikkelissa lanseerattiin myös omituinen uusi käsite ”valtakunnalliset puolueet”, jolla jälleen viitataan eduskuntapuolueisiin. Tosiasiassa kaikki Suomen puoluerekisterissä olevat puolueet ovat valtakunnallisia. Epäselvän uutisoinnin ansiosta lukijoille saattoi nyt välittyä kuva, ettei näin ole, joka on puhdas virhetieto.

* * *

Yle toteutti lisäksi jokaisesta eduskuntapuolueesta ”puoluepäivän”, jossa yksi päivä omistettiin pelkästään yhden puolueen ja heidän ”ihannekuntansa” esittelylle, puolueen edustajien haastatteluille, puolueesta kertoville uutisjutuille, ja niin edelleen.

”Muut puolueet” esiteltiin Ylellä vasta, kun ennakkoäänestys oli ollut käynnissä kaksi päivää – ja kaikki puolueet saman päivän aikana. Se tarkoitti, että peräti seitsemän puolueen esittely oli radiossa ängetty yhteen tuntiin, eikä aika television puolella ollut sen merkittävämpi.

Kun näissä vaaleissa oli mukana vielä kolme täysin uutta puoluetta, on syytä esittää vakava kysymys, voiko äänestävä yleisö saada näin lyhyestä otannasta todellakaan kovin syvällistä kokonaiskuvaa näiden puolueiden näkemyksistä.

* * *

Räikeintä poliittista ohjausta harrasti Helsingin Sanomat omalla tontillaan.

Koko kuntavaalien asetelma typistettiin pormestaripeliksi, jossa puolueiden pormestariehdokkaat saivat suhteettomasti näkyvyyttä itse vaaleihin verrettuna. Tässä pelissä HS syrji järjestelmällisesti SKP:tä.

Lehden esitellessä pormestariehdokkaat ns. pormestarikoneensa avauksessa, HS jätti kokonaan pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaan Yrjö Hakasen.

SKP:n Helsingin piirin huomautettua asiasta Hakanen saatiin myöhemmin mukaan koneeseen, mutta vasta avauksen jälkeen. Koneeseen laadituista ”samassa veneessä” -grafiikoista ehdokas jäi puuttumaan loppuun saakka.

Oheista versiota HS:n pormestarikoneen graafisesta ilmeestä on hieman muokattu.

Torstaina 6.4.2017 Helsingin Sanomat julkaisi gallupin pormestariehdokkaiden kannatuksesta. Tästäkin kyselystä oli jätetty pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokas, vaikka kaikki muut ehdokkaat tarjottiin vastaajien valittavaksi. Samaan aikaan HS järjesti myös Sanomatalolla kuntavaalipaneelin, johon tuttuun tyyliin vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat saivat kutsun.

Uskomattomin temppu tehtiin kuitenkin saman viikon ns. pienpuolue-esittelyartikkelissa. Aiemmalla viikolla HS oli esitellyt eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat ja kannat tarkoin nelikenttägrafiikoin analysoituna. Nyt sama huomio annettiin valtuuston ulkopuolisille puolueille.

Ongelma tässä oli vain se, ettei SKP yhdellä valtuustopaikallaan asettunut kumpaankaan kategoriaan. Se oli siksi päätetty jättää pois kummastakin esittelystä, ainoana puolueena!

Ainoa tapa, jolla Hesari suostui tässä juttukokonaisuudessa myöntämään lopulta SKP:n olemassaolon oli viittaus Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaan repliikissä – jossa SKP haukuttiin pataluhaksi.

* * *

Hakanen itse suhtautui syrjintään tutulla tyyneydellään Tiedonantajan haastattelussa:

– Medialta on syytä edellyttää asiallista ja tasapuolista suhtautumista myös SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaisiin, jotka tarjoavat vaaleissa vaihtoehdon kuntien palvelujen heikentämiselle, yhtiöittämiselle ja demokratian kaventamiselle, toteaa Hakanen.

Tästä on kuitenkin täysin oikeutettua olla vihainen. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole tullut, että tätä päätöstä olisi perusteltu journalistisesti mitenkään. Se on syrjintää puhtaimmillaan ja selkeimmillään.

* * *

Vaalien jälkeen voidaan todeta, että Hesari sai Helsingissä varmasti haluamansa tuloksen. Kokoomuksen Jan Vapaavuoresta tehtiin pormestaripelillä vaalikuningas, ja muutkin pormestariehdokkaat keräsivät sievoisen potin ääniä.

Sen sijaan SKP:llä ja Helsinki-listoilla ei ole enää uudessa valtuustossa valtuustopaikkaa.

Oliko valtuutettu Hakasen putoaminen vain Hesarin yksipuolisen uutisoinnin ja suoranaisen tietojen pimittämisen syytä? Tietenkään näin ei voida sanoa; syitä oli monia.

Mutta viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle pitäisi olla harvinaisen selvää, että puolueet eivät ole Suomen tiedotusvälineissä millään tavalla tasa-arvoisessa asemassa — ja että Sanoma-yhtymän ykköslehdessä pelataan avoimesti likaista peliä.

* * *

Tulevatko asenteet sitten muuttumaan kaavailluissa maakuntavaaleissa, jotka ovat historian ensimmäiset?

Varmasti eivät, jos emme itse median kuluttajina ja tekijöinä vaadi parempaa.

Tätä tarkoitusta varten Facebookin puolelle on perustettu sitoutumaton Vaalisyrjintä seis! -sivusto, joka kokoaa esimerkkejä syrjinnästä ja kampanjoi tasavertaisemman uutisoinnin puolesta. Sivusto kannattaa panna seurantaan jo seuraavia vaaleja ajatellen.

Tehdään syrjintä yhdessä näkyväksi.

Neuvostoliitolla päähän

large_rainbow_stalin

Tähän kysymykseen olen itsekin törmännyt usein sosiaalisessa mediassa, jossa keskustelijoiden muisti tunnetusti pyyhkiytyy tyhjäksi aina seuraavan kommenttiketjun alkaessa.

Turhan työn välttämiseksi kopioin siis vastaisuuden varalta tähän SKP:n Uudenmaan piirisihteerin Tiina Sandbergin ketjussa esittämän vastauksen:

Kyllä on käsitelty ja on siihen otettu ohjelmassakin kantaa. Tyhjentävyys on aina katsojan ja kuulijan korvien välissä tapahtuva arvio. Luultavasti vaikka aiheesta tehtäisiin 500 sivua paksu kirja, niin jonkun mielestä se ei ole riittävän tyhjentävää.

Staliniin meillä on ollut kielteinen kanta koko ajan jostain 90-luvun alusta alkaen. Stalinhan tappoi myös tuhansia suomalaisia kommunisteja, jotka olivat sisällissodan jälkeen paenneet Neuvostoliittoon. Eli Isä Aurinkoinen ei ole huudossa.

Minusta sitten taas toisaalta on aika antoisaa lukea Leninin ajatuksia siitä, miten luodaan laajaa rintamaa. Se teoreettinen pohdiskelu on sangen mainiota ja tyyppi nyt kuitenkin kiistatta onnistui vallankumouksessaan. Neuvostoliiton virheitä ja onnistumisia voisi puida paljonkin, mutta ainakin itselläni on kädet täynnä töitä, jotka menevät tärkeysjärjestyksessä ostalgian edelle.

Itse asiassa kommunistinen liike teki pesäeron stalinismiin virallisesti jo 50-luvulla heti Stalinin kuoleman jälkeen, kun Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. puoluekokouksessa Nikita Hruštšov tuomitsi Stalinin henkilökultin ja vainot epämarxilaisina.

Neuvostoliitossa alkoi niin sanottu destalinisaation kausi.

* * *

Sinunkin naapurisi saattaa olla taistolainen!

Sinunkin naapurisi saattaa olla taistolainen!

Se, mitä stalinismin poliittisella perinnöllä ymmärretään, on tietenkin Stalinin henkilöä laajempi ja monimutkaisempi asia.

Stalinismiksi on vaihtelevasti kutsuttu 30-luvun Neuvostoliitossa esiintyneen tiukan henkilökultin ja valtioterrorin lisäksi yleisesti niin sanotuissa reaalisosialistisissa valtioissa esiintynyttä vallan keskittämistä ja ruohonjuuritason demokratian puutetta, sekä siihen liittyvää byrokraattisen klikin muodostumista. Lisäksi ns. sosialismi yhdessä maassa liitetään joissain piireissä stalinismin vakiopiirteeksi.

Suomen kommunistinen puolue otti kantaa reaalisosialistisen demokratian puutteeseen jo vuonna 1968 tuomitessaan Neuvostoliiton miehityksen Tšekkoslovakiassa, joka johti enemmistön ja vähemmistön väliseen linjaristiriitaan.

Neuvostoliiton puolelle asettuneita, Taisto Sinisaloon henkilöityneitä vähemmistökommunisteja eli ns. taistolaisia herjattiin silloin stalinisteiksi, vaikkei heillä suoraa ideologista viehtymystä Staliniin ollutkaan.

Oikeistolaisessa kielenkäytössä luonnollisesti kaikki paatuneimmista oikeistodemareista vasemmalle olevat voivat olla stallareita ja taistolaisia, aina Tarja Halosesta lähtien.

Käsite onkin viime aikoina hämärtynyt niin paljon, että mielestään ovelat kirjoittajat löytävät ”nykypäivän taistolaisia” koko Suomen poliittisesta kentästä. Tittelin ovat saaneet vailla sen kummempaa logiikkaa poliittiset ryhmät aina vasemmistoliitosta ja vihreistä kokoomukseen ja jopa perussuomalaisiin.

* * *

Tšekkoslovakialainen poliittinen juliste: Sosialismi Kyllä, Miehitys Ei.

Tšekkoslovakialainen poliittinen juliste: Sosialismi Kyllä, Miehitys Ei.

Vaikka nykyhistorian valossa on helppo olla jälkiviisas ja todeta vähemmistökommunistien olleen väärässä Tšekkoslovakian miehityksen tukemisessa – ja kyllä, myös minä olen sitä mieltä – oli tilanne Kylmän sodan leimaamalla 70-luvulla luokkakantaisen vasemmiston näkökulmasta hyvin toisenlainen.

Sosialismi.net-verkkolehdessä julkaistu artikkeli Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat? avaa asiaa ansiokkaasti historiallisesta perspektiivistä:

1970-luvun maailma oli olennaisesti toisenlainen kuin nykyisin. Sitä leimasi ennen kaikkea kahden maailmanjärjestelmän, USA:n johtaman kapitalismin ja NL:n johtaman reaalisosialismin, välinen taistelu. Kyse ei ollut yksinkertaisesti kahden suurvallan välisestä köydenvedosta; antagonismin saama ulkopoliittinen muoto oli ehkä suurvaltojen välistä taistelua vaikutusvallasta maailmassa, mutta sen sisältö oli sosiaalis-yhteiskunnallinen.

Nuorempaa polvea, jonka muisti ei ulotu näihin aikoihin, voi ehkä olla vaikea oivaltaa, miten 70-luvun maailmassa lähes kaikki keskeiset poliittiset kannanotot tehtiin tämä järjestelmä- eli systeemiantagonismi huomioiden. Esimerkiksi Tshekkoslovakian miehityksen motiiveja ja syitä on mahdoton ymmärtää ilman systeemiantagonismin luomia realiteetteja.

Taistolaiset kokivat siis Neuvostoliittoa tukiessaan puolustavansa sosialismia ja oikeaa marxilais-leniniläistä linjaa, viime kädessä suomalaisen työtätekevän kansan etuja. Ja vaikka ulkopolitiikassa tehtiinkin selkeitä virhearvioita, oli taistolaisten tulopoliittisen luokkasovun ja opportunistisen hallitusyhteistyön hylkäävä sisäpolitiikka juuri sitä, mikä kommunistien ja laajemmin vasemmiston tehtävä mielestäni onkin: periksiantamatonta, porvarillisen demokratian rajat ylittävää toimintaa työväenluokan puolesta.

Vasemmiston seikkailut 1990-luvun ja 2010-luvun hallituksissa ovat osoittaneet erityisen hyvin, minkälaiseen ansaan porvarien kanssa marjaan meneminen on koko työväenliikkeen ajanut. Vasemmiston kannatus on tänään historiallisissa pohjalukemissa siinä, missä oikeistohegemonia jatkaa vahvistumistaan.

skdl-vasemmisto

* * *

Neuvostoliiton kaaduttua uuden perinpohjaisen arvion tarve koko kommunistisen liikkeen historiasta ja nykypäivän tehtävistä kävi selväksi.

Tämän suomalaiset kommunistit tekivätkin. Vuonna 1994 uutta SKP:tä perustettaessa hyväksyttiin puolueelle uusi puolueohjelma, jossa todetaan mm. seuraavaa:

Neuvostoliitolla oli keskeinen osuus ihmiskunnan pelastamisessa fasismilta toisessa maailmansodassa. Sosialismia rakentaneet maat hillitsivät imperialismin väkivaltaisuutta. Ne rohkaisivat ja tukivat työväenliikettä ja kansallisia vapautusliikkeitä.

Sosialismia rakentaneissa maissa pääsi kuitenkin vallalle myös valtiollinen ja puoluebyrokratia, eräissä vaiheissa jopa terrori. Näissä maissa rikottiin monia ihmisoikeuksia ja sosialismin periaatteita. Stalinilainen terrori kohdistui 1930-luvulla rajusti myös valkoisen Suomen vainoaman SKP:n jäseniin. Kielteisiä piirteitä ruokki se, että sosialismin rakentaminen jouduttiin aloittamaan kehittymättömissä ja erittäin vaikeissa oloissa. Vaikeuksia lisäsivät sodat ja kilpavarustelu, eristäminen ja ulkoa tullut painostus. Sosialismia rakentaneet maat eivät kyenneet uudistumaan laadullisesti tieteellisteknisen kehityksen, väestön sivistystason ja demokratian vaatimusten kasvaessa.

Nämäkin kirjat voit ostaa TA-Tiedon verkkokaupasta tai lukea kirjastossa.

Nämäkin kirjat voit ostaa TA-Tiedon verkkokaupasta tai sitten lukea kirjastossa.

Neuvostososialismin ongelmista ja suoranaisista rikoksista laajemmin on sittemmin kirjoittanut muiden muassa Taisto Sinisalon entinen poliittinen sihteeri ja uuden SKP:n puheenjohtaja, nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen.

Tammikuussa 2001 Helsingin Sanomien puffaaman Kommunismin mustaan kirjaan kirjoitetussa vastineessaan Hakanen muistutti varsin selväsanaisesti:

Se, että sosialismin ja kommunismin nimissä on tehty rikoksia, on tiedetty. Kommunistit itse ovat todenneet jo vuosikymmeniä sitten, että ne ovat olleet rikoksia myös sosialismin aatteita vastaan. Vaietaanko näistä arvioista siksi, että koko aate ja kaikki sen kannattajat voitaisiin leimata rikollisiksi?

Suomen kommunistinen puolue ei ole vastuussa Stalinin kauden rikoksista. SKP joutui itse aikoinaan valkoisen Suomen vainojen lisäksi myös stalinilaisen terrorin uhriksi. SKP:n aatteissa ja toiminnassa suomalaisen yhteiskunnan uudistamiseksi ei ole hävettävää, saati rikollista. Kun SKP oli voimakas, muuttui ihmisten elämä Suomessa turvallisemmaksi. Sen sijaan nyt, kun Suomesta puuttuu vahva vasemmisto, otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille, alistetaan Suomea kansainväliselle pääomalle ja kytketään maatamme Natoon.

Artikkelissaan vuonna 2001 julkaistussa kirjassa Marxismi ja 2000-luku sanoo Hakanen puolestaan seuraavaa:

SKP:n solidaarisuudessa Neuvostoliitolle ei ollut kyse vain siitä, mitä reaalisosialismi oli, vaan myös sosialismin tarjoamista mahdollisuuksista toisenlaiseen kehitykseen. Kylmän sodan ja porvarillisen tiedotushegemonian oloissa ajauduimme kuitenkin välillä puolustamaan myös sellaista, jota emme itsekään täysin tunteneet tai ymmärtäneet, kuten Neuvostoliiton sotilaallinen sekaantuminen Tshekkoslovakian tapahtumiin. Avoimempi ja kriittisempi keskustelu olisi voinut auttaa myös neuvostoliittolaisia tovereitamme.

Neuvostoliitossa ja eräissä muissa maissa sosialismin nimissä tehdyistä rikoksista SKP ei ole kuitenkaan vastuussa. Päinvastoin SKP on itse joutunut kokemaan valkoisen Suomen ja lapuanliikkeen vainojen sekä suojelupoliisin ja työnantajien mustien listojen lisäksi Stalinin kauden terrorin, joka tuhosi suurimman osan poliittisia vainoja pakoon Neuvostoliittoon menneistä SKP:n jäsenistä. Kaikesta tästä huolimatta useimmat kommunistit lähtivät siitä, että ”kaveria ei jätetä”, kun kommunismin vastustajat arvostelivat Neuvostoliittoa.

Ja yhä edelleen kirjassa Imperialismi ja sosialismi tänään vuodelta 2004 Hakanen toteaa:

2000-luvun alun vasemmiston haasteena on elvyttää Karl Marxin visio sosialismista demokratian täydellistymisenä. […] Oikeisto on aina pyrkinyt esittämään sosialismin vastakohtana demokratialle ja vapaudelle. Sosialismin nimissä erityisesti Stalinin ja Maon kaudella tehdyt rikokset ovat antaneet vettä myllyyn tälle propagandalle. Toisin kuin uusliberalismin ideologit väittävät, heidän puolustamansa markkinoiden — illusorinen — vapaus ei kuitenkaan tuota demokratiaa vaan pääoman harvainvallan. Omalla tavallaan työväenliikkeen ja demokratian yhteydestä kertoo sekin, että sosialismin tappiot ovat johtaneet myös demokratian kriisiin.

* * *

Nuo sanat eivät ole jääneet pelkästään sanoiksi. Helsingin kaupunginvaltuutettuna Hakanen on ollut mukana aloittamassa monenlaisia ruohonjuuritason demokratian ja osallistuvan budjetoinnin hankkeita.

2000-luvun kommunistien toiminnassa avainasemassa onkin nimenomaan radikaali pyrkimys demokratian laajentamiseen sen kaikilla tasoilla, ei ainoastaan kunnissa tai valtakunnallisella tasolla, mutta myös työpaikoilla ja talouden alalla, kokonaan yli porvarillisen demokratiakäsityksen. Nykypäivän kommunistit yhtyvät globaalin kapitalismin kriisin myötä voimakkaasti esiin nousseeseen vaatimukseen todellisesta demokratiasta, jossa markkinavoimien sijaan ihmisen tarpeet asetetaan etusijalle.

Jotta yhteiskunnallisen omistuksen keskeinen osuus ei luo sosiaalista perustaa valtiollisbyrokraattiselle hallinnolle, kuten kävi muun muassa Neuvostoliitossa, tullaan taas kysymykseen uudentyyppisestä demokratiasta, joka rakentuu alhaalta ylöspäin ja perustuu laajaan työväen itsehallintoon, aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan ja jokaisen yksilön perusoikeuksien kunnioittamiseen.

Mitä kommunistit tekivät väärin?

Tämän kysymyksen esittää erinomaisessa päänavauksessaan Tiedonantaja.fi -verkkolehden blogissa Jokke Karjalainen. Vaaleissa puolet äänistään menettäneellä puolueella ei ole varaa jättää itsekritiikkiä väliin.

Karjalainen kysyy samoja kysymyksiä, joita itse olen mielessäni pyöritellyt. Jokainen meistä on varmasti saanut moneen otteeseen kuulla, miten asiamme ovat hyviä ja ehdokas hyvä, mutta puolue väärä. Ilmiö toistuu kaikkialla. Miten siis voi olla, että pelkästään hyvistä ehdokkaista ja ideoista muodostuu kansan mielissä huono puolue?

***

Vastaus on, ettei muodostukaan. Se mielikuva on muodostettu täysin irrallaan nykyisen SKP:n toiminnasta. Osin se perustuu tietämättömyyteen ja siihen voimalliseen antikommunistiseen propagandaan, jota meille syötetään joka tuutista. Osin se perustuu todellisiin virheisiin, joihin vanha SKP – tai joku sen lukuisista suuntauksista – menneisyydessään sortui. Ja erityisesti se perustuu muiden maiden kommunististen puolueiden virheisiin, joihin yhdelläkään meistä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Mutta missään vaiheessa tämä mielikuvanmuodostus ei etene Suomeen vuonna 2011 ja tämän ajan kommunistisen puolueen politiikkaan. Kadulla ihmiset ovat lähinnä hämmästyneitä, että koko puolue on ylipäätään olemassa. Nämä samat ihmiset ovat hämmästyneitä, kun saavat kuulla etteivät demarit olleetkaan hallituksessa. Heidän poliittinen tietämyksensä perustuu hämäriin mielikuviin ja oletuksiin, ei tarkkoihin analyyseihin.

Ongelma on siis pikemminkin psykologinen kuin poliittinen – siitä on todistusaineistona myös Tiedonantajan keskustelupalsta, jolla väsymättömät antikommunistit jaksavat jokaisena viikonpäivänä kirjoittaa saman viestin uudelleen ja uudelleen jokaisen julkaistun artikkelin alle. Oikeamielisen ristiretkeläisen vimmalla he näpyttelevät näppäimistöjensä äärellä sanasta sanaan samat lauseet, joita kaikesta päätellen ovat kirjoitelleet lehtien mielipidepalstoille jo viimeiset 60 vuotta. Niissä saavat osansa Neuvostoliitto ja Stalin, talvisodan pommitukset ja kylmän sodan kauhut. Viimeisen omahyväisen räksytyksen roiskahdettua viestikenttään paha kansainvälinen kommunistinen salaliitto on jälleen kukistettu – ainakin kirjoittajien mielissä, sillä nykypäivän SKP:tä nämä viestit harvemmin, jos koskaan käsittelevät.

Ja vaikka näille ukkojen höpinöille on helppo nauraa, on tosiasia että puolueemme nimen historiallinen painolasti on todellinen ongelma vaalikamppailussa. Se herättää ihmisissä vahvoja virheellisiä ennakkomielikuvia ja sysää käytävän keskustelun kauas menneisyyteen.

Moni sekä puolueen sisällä että sen ulkopuolella onkin tästä syystä jopa ehdottanut nimen vaihtamista.

Minusta sitä on syytä miettiä ihan vakavasti tulevia vaaleja ajatellen, ja siitä pitäisi varmasti kirjoittaa ihan erikseen.

***

Kuitenkaan ongelmamme ydin ei ole niinkään nimessä, tai edes sosialismissa tai kommunismissa termeinä, vaan siinä, että annamme vihollistemme määrittää niiden sisällön. Käymme puolustustaistelua kun pitäisi hyökätä.

Sen sijaan että kehittäisimme omaa sosialismin teoriaamme, tyydymme vain torjumaan vihollisten panettelua. Tyydymme toteamaan, ettei meidän sosialismimme ei ole neuvostomalli, ei Kiinan tai Pohjois-Korean malli, tai edes Kuuban tai Venezuelan malli. Tämän pitäisi tietenkin olla jokaiselle ilmiselvää. Suomen kaltaisessa kehittyneessä kapitalistisessa maassa rakennettavan sosialismin on jo lähtökohtaisesti pakko kehittyä eri tavalla.

Emme kuitenkaan osaa täysin sanoa, minkälainen tämä suomalainen sosialismin mallimme on. Mainio puolueohjelmamme toteaakin, ettei valmiita vastauksia ole ja kehottaa lukijaa itseään tulemaan mukaan kehittelemään 2000-luvun kommunistista teoriaa, mutta kuten Karjalainen toteaa, emme ole kyenneet käymään tätä tarvittavaa keskustelua puolueemme sisällä.

Vaalien tulos ja puolueemme tulevaisuus ylipäätään vaatii sen, että tämä puolueohjelman visioima keskustelu 2000-luvun kommunismin sisällöstä nyt aloitetaan toden teolla. Vain siten voimme jälleen riistää takaisin oman ideologiamme määrittelyn sitä mustamaalaavien propagandistien käsistä. Ja mikä tärkeintä, vain siten voimme vakuuttaa ihmiset siitä, ettemme ole vanhakantaisia dogmaatikkoja tai, kuten eräs vallankumouksellinen asian ilmaisi, näpertelijöitä. Ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettä.

”Perussyntimme organisatorisessa suhteessa on se, että näpertelyllämme olemme horjuttaneet pahasti vallankumousmiehen arvovaltaa …. Henkilö, joka on selkärangaton ja häilyvä teoreettisissa kysymyksissä, jolla on ahdas näköpiiri, joka puolustelee velttouttaan viittaamalla joukkojen vaistonvaraisuuteen, joka … ei osaa esittää niin laajaa ja rohkeaa toimintasuunnitelmaa, että se herättäisi kunnioitusta vastustajissakin, ja joka on kokematon ja saamaton ammattitaidossaan, sellainen henkilö ei — totta totisesti! — ole vallankumoustaistelija, vaan jokin viheliäinen näpertelijä.”

”Älköön yksikään käytännönmies loukkaantuko minulle näistä kovista sanoista, sillä mikäli on puhe valmentumattomuudesta, niin kohdistan sen ennen kaikkea itseeni. Olen työskennellyt kerhossa, joka asetti itselleen sangen laajoja, kaikkikäsittäviä tehtäviä, ja kaikki me, tämän kerhon jäsenet, jouduimme tuskallisesti, suoranaista kipua tuntien kärsimään siitä, että tajusimme olevamme näpertelijöitä sellaisella historiallisella ajankohdalla, jolloin olisi voitu, kuuluisaa lausetta hieman muuttaen, sanoa: antakaa meille vallankumouksellisten järjestö, niin me käännämme maan paikoiltaan! … meidän tehtävämme ei ole puolustella vallankumouksellisen madaltamista näpertelijän tasolle, vaan nostaa näpertelijät vallankumouksellisten tasolle.”

Tämä Karjalaisen päänavaus ja monet muut keskustelut, joita nyt käydään kaikkialla sosiaalisessa mediassa, kasvokkain ja vihdoin myös Tiedonantajassa, ovat lähtölaukaus tälle nostolle. Näin ollen tällä kirvelevällä vaalitappiolla on potentiaalia saada aikaan paljon enemmän positiivista kehitystä puolueemme piirissä kuin mitä tähänastinella tasaisella jumituksella.

Kyse on vain siitä, otammeko rohkeasti haasteen vastaan.

Runolla päähän

Markku Huhtala, SKP:n kansanedustajaehdokas vuoden 2011 eduskuntavaaleissa lukee Kihniön ratavartijan talossa perjantaina 10.9.2010 samana päivänä kirjoittamansa runon.

Kihniö sijaitsee nykyään Pohjois-Pirkanmaalla eli Pirkanmaan vaalipiirissä.

Suomen on hylättävä USA:n sotakumppanuus ja Nato-jäsenyysoptio

Nato-kumppanuus on korostanut sotilaallista toimintaa ja kenraaleiden roolia Suomen turvallisuuspolitiikassa rauhanpolitiikan, kehitysyhteistyön ja ulkopoliittisen johdon kustannuksella. Suomea sidotaan Natoon myös jatkuvasti lisääntyvillä asehankinnoilla, Suomen yhä vilkkaamalla osallistumisella Naton sotaharjoituksiin, maamme vetämisellä mukaan Naton sotilaalliseen toimintaan arktisilla alueilla ja Itämerellä sekä maamme osallistumisella Tallinnaan sijoitetun Naton kybersodankäynnin keskuksen toimintaan.

Suomen Nato-kumppanuuden ja maamme Nato-jäsenyyteen kytkemisen vaarallisuutta korostaa Naton uusi YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden vastainen strateginen konsepti, jonka mukaan sotilasliiton etujen piiri kattaa koko maailman ja valtuuttaa sen käyttämään sotilaallista voimaa missä tahansa osassa maapalloa. Vaarallisuutta korostavat Naton omaksuma ydinase-ensi-iskun oppi, Naton laajentaminen, Venäjän saarrostaminen Naton sotilastukikohdilla, aikeet rakentaa ensi-iskun mahdollistava ns. ohjuspuolustusjärjestelmä Venäjän rajoille ja suunnitelmat avaruuden militarisoimisesta. Vaikka USA ja Venäjä ovat päässeet sopimukseen ydinaseistuksen osittaisesta vähentämisestä, ei USA:n hallinto ole suostunut sitoutumaan siihen, että se ei käytä ensimmäisenä ydinaseita eikä kehitä uusia joukkotuhoaseita.

Naton strateginen konsepti ei vain heikennä ja syrjäytä koko toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä diplomaattista ja turvallisuusjärjestelmää vaan se on suora hyökkäys sitä vastaan. Konsepti myös kiihdyttää Euroopan militarisoimista ja eurooppalaisten sotilaiden lähettämistä sotiin ympäri maailman. Tätä vahvistaa EU:n sotilaallisen toiminnan kehittäminen Lissabonin sopimuksen mukaisesti tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa.

SKP vetoaa kaikkiin rauhanpolitiikan kannattajiin Nato-kumppanuuden ja jäsenyysoption hylkäämiseksi. Myös tuleviin presidentinvaaleihin tarvitaan selkeästi sotaa ja Natoa vastustavia ehdokkaita.

Suomalaisjoukot pois Afganistanista

Havainnollinen osoitus Suomen Nato-kumppanuuden ja jäsenyysoption vaarallisuudesta on Afganistanin sota. Afganistanissa ei ole kyse rauhanturvaoperaatiosta vaan miehitys- ja sisällissodasta, jonka uhreista suurin osa on siviilejä. Kyse on myös sodasta USA:n strategisten ja energiaetujen turvaamiseksi. Eikä sodalle näy loppua ellei konfliktiin haeta ratkaisua poliittisten neuvottelujen kautta.

Rauha kasvaa afganistanilaisista ja sen ensimmäinen edellytys on ulkomaisten joukkojen vetäminen pois ja aseiden vaikeneminen. Sodankäynnin koventamisen sijasta on ohjattava rahaa maan jälleenrakentamiseen.

Eduskunnan aikoinaan yksimielisesti hyväksymä suomalaisjoukkojen lähettäminen Afganistaniin on osoittautunut yhä selvemmin vakavaksi virheeksi. Se on tehnyt myös Suomesta sodan osapuolen. Puheet ihmisoikeuksien edistämisestä ovat olleet vain savuverho sille, että kyse on Suomen poliittisen eliitin USA:lle maksamasta Nato-kumppanuuden pantista ja valmistautumisesta Nato-jäsenyyteen.

SKP vaatii suomalaisten joukkojen vetämistä pois Afganistanista ja Afganistanin armeijan Suomessa tapahtuvan kouluttamisen lopettamista. Suomalaisten mahdollisuudet toimia rauhanvälittäjinä ja siviilikriisinhallinnassa paranevat, jos suomalaiset joukot eivät ole sodan osapuolena. On palattava sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanpolitiikan tielle.

Imperialisminvastainen solidaarisuus

Vakavaa huolta rauhasta sekä sodan- ja imperialisminvastaisen toiminnan tärkeyttä korostavat myös Israelin aggressiot Palestiinan kansaa vastaan, Irakissa yhä jatkuva miehityssota, Kaukasian konfliktit sekä USA:n toimet Latinalaisen Amerikan edistyksellisiä maita vastaan. USA:n perustama komentokeskus AFRICOM lisää militarismia myös Afrikassa.

SKP:n mielestä Suomen hallituksen, EU:n ja YK:n tulee tehdä selväksi, että ne eivät hyväksy Israelille mitään oikeutta asettaa ehtoja Gazan humanitaariselle avulle. Suomen hallituksen on tuomittava laiton juutalaissiirtokuntien laajentaminen ja vaadittava Israelia vetäytymään kaikilta vuodesta 1967 alkaen miehittämiltään Palestiinan alueilta. Palestiinan kansan oikeuksien tunnustaminen on perusedellytys vuosikymmenien väkivallan kierteen katkaisemiselle.

SKP kehottaa kaikkia rauhan ja Palestiinan ystäviä liittymään israelilaisten tuotteiden boikottiin siihen asti, kunnes Israel lopettaa miehityksen ja tunnustaa Palestiinan kansan oikeudet. Suomen hallitusta SKP vaatii lopettamaan kaiken asekaupan israelilaisten yhtiöiden kanssa. Muun muassa yhtiöt Elbit ja Rafael tuottavat asekalustoa ja –teknologiaa sotarikoksiin Palestiinaa, Irakia ja Afganistania vastaan.

Suomen on asetuttava vastustamaan USA:n ja Israelin uhkailuja hyökätä Irania vastaan. Kiistaan Iranin ydinvoiman rakentamisesta on suurvaltojen, Iranin ja YK:n turvallisuusneuvoston neuvotteluin löydettävä rauhanomainen, kaikkien maiden turvallisuutta ja suvereenisuutta kunnioittava sekä ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia vahvistava ratkaisu.

Positiivisia mahdollisuuksia kansainväliselle kehitykselle voi avata kylmän sodan jälkeisen yksinapaisen maailmanjärjestyksen mureneminen ja muuttuminen moninapaisemmaksi. USA:n ylivalta on heikentymässä ja erityisesti suurten kehittyvien maiden, kuten Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan rooli on kasvamassa.

Tärkeä esimerkki imperialisminvastaisen kehityksen mahdollisuuksista ovat Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisten hallitusten pyrkimykset kehittää oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja kansojen itsemääräämisoikeuteen perustuvia uudistuksia ja yhteistyötä. Kuuban lisäksi Venezuelassa, Boliviassa ja useissa muissa Latinalaisen Amerikan maissa on suuntauduttu rakentamaan 2000-luvun sosialismia.

SKP vaatii USA:n julistaman Kuuban saarron purkamista ja tuomitsee EU:n parlamentin enemmistön osallistumisen Kuuban vastaiseen poliittiseen painostukseen. SKP ei hyväksy pyrkimyksiä alistaa suhteet Latinalaiseen Amerikkaan EU:n vapaakauppaideologialle. Samalla SKP vaatii toimia Hondurasin sotilasvallankaappauksen lopettamiseksi niin, että maassa palataan laillisesti valitun presidentin ja demokraattisten uudistusten tielle.

Vasemmiston nostettava esiin omistus- ja valtasuhteet

Nykyinen kriisi suorastaan huutaa esiin luokkanäkökulmaa ja vasemmistoa, joka tietää kenen joukoissa seisoo. Suomessakin tarvitaan vahva vasemmisto, joka nostaa keskusteluun ja kamppailujen kohteeksi myös kapitalistiset omistus- ja valtasuhteet. Demokratia on ulotettava myös talouden alalle, niin, että omistus ei anne kenellekään valtaa päättää muiden ylitse, riistää ja alistaa muita.

Vaalirahoitusskandaalit ovat paljastaneet valtapuolueiden korruption syvyyden. Tästä suorastaan rakenteellisesta korruptiosta ei päästä vain kasvojen pesulla. Tarvitaan uudenlainen suhde kansalaisten ja politiikan välille. On kehitettävä osallistuvaa demokratiaa, jossa ihmiset pääsevät vaikuttamaan myös vaalien välillä.

Muun muassa nämä teemat olivat esillä SKP:n puheenjohtajan Yrjö Hakasen vappupuheessa SAK:n ja vasemmiston yhteisen vappumarssin jälkeen Tokoinrannassa pidetyssä vappujuhlassa.

Emme voi jäädä sivusta seuraamaan, kun sadat tuhannet ovat vailla työtä, kun 700 000 suomalaista elää köyhyydessä ja kun monia vanhuksia, lapsia ja vähävaraisia jätetään heitteille. Kun elintarviketyöläiset vastustavat kymmenen tunnin työpäiviä ja kuuden päivän työviikkoja, se on myös meidän yhteinen kamppailumme työväenliikkeen historiallisiin saavutuksiin kuuluvan työaikalain romuttamisen estämiseksi. Vastaavasti Kreikassa parhaillaan laajenevat lakot ovat koko työväenliikkeelle tärkeää kamppailua siitä, haetaanko kriisiin ratkaisuja pankkien ja pörssipelureiden vai ihmisten enemmistön ehdoilla.

Suomessakin tarvitaan vahva vasemmisto, joka nostaa kamppailujen kohteeksi myös kapitalistiset omistus- ja valtasuhteet ja avaa näköaloja perusteiltaan toisenlaiseen järjestelmään, 2000-luvun sosialismiin. On kyse siitä, olemmeko me ihmiset olemassa taloutta varten vai päinvastoin? Lakkojen herättämä suuri parku työnantajien keskuudessa osoittaa, miten ratkaiseva merkitys työläisillä ja toimihenkilöillä on. Samalla se kertoo tarpeesta ulottaa demokratia myös talouden alalle niin, että omistus ei anna kenellekään valtaa päättää muiden ylitse, riistää ja alistaa. Puuttumalla suurpääoman valtaan ja voittoihin, voidaan torjua työttömyyttä ja taata kaikille kunnollinen toimeentuloturva.

Eroon korruptiohallituksesta!

Vaalirahoitusskandaalit ovat paljastaneet valtapuolueiden korruption syvyyden. Tästä suorastaan rakenteellisesta korruptiosta ei päästä vain kasvojen pesulla. On luotava uudenlainen suhde kansalaisten ja politiikan välille.

Sen sijaan, että vaikeutetaan vaihtoehtojen esiin pääsyä hallituksen ajamalla äänikynnyksellä, on kehitettävä osallistuvaa demokratiaa, jossa ihmiset voivat vaikuttaa päätöksiin myös vaalien välillä. Samalla on hylättävä kokoomuksen ajama julkisen sektorin kilpailuttaminen ja yksityistäminen, jotka ruokkivat korruptiota ja harmaata taloutta.

Kaikki tuki elintarviketyöläisten työtaistelulle

SKP tukee Elintarviketyöläisten liiton työtaistelua, jonka tavoitteena on torjua työnantajapuolen ajama työaikojen pidentäminen ja turvata työntekijöiden palkka- ja muut työehdot.

Työnantajaliiton esittämä työaikamalli mahdollistaa työpäivien pidentämisen 10-tuntisiksi ja työviikon muuttamisen kuusipäiväiseksi ilman ylityökorvauksia. Kaupan aukioloaikojen laajentamiseen vedoten työnantajapuoli pyrkii lisäämään myös sunnuntaityötä.

SKP katsoo, että koko ay-liikkeen on syytä tukea elintarviketyöläisten kamppailua. Kyse on työntekijöiden yhteisistä eduista ja saavutuksista, joilla on estetty kohtuuttoman pitkät työajat.

Elintarviketyöläisten liitto itse kirjoittaa tavoitteistaan:

SEL:n tavoitteena on parantaa elintarviketyöntekijöiden työssä jaksamista, elintarvikealan työsuojelua ja hakea palkankorotuksia, joihin työllämme olemme oikeutettuja, tietoisina alamme taloudellisesta tilanteesta. Elintarviketyöläiset ovat lakossa näiden tavoitteiden puolesta 7.-9.4.

Neuvottelut työnantajan kanssa eivät ole edenneet. Elintarviketyöläiset eivät voi hyväksyä työnantajan ajamaa työaikamallia, joka toteutuessaan mahdollistaisi 10-tuntiset työpäivät ja 6-päiväiset työviikot ilman ylityökorvauksia. Käytössä olisivat myös kaikki viikonpäivät.

SEL on jättänyt ilmoituksen myös uusista työtaistelu-uhista, jotka koskevat kaikkia SEL:n sopimusaloja. Lakot alkavat keskiviikkona 21.4.2010 kello 00.00 ja päättyvät perjantaina 23.4.2010 kello 24.00, jollei alalle ole syntynyt uutta työehtosopimusta ennen lakkojen alkua.
Työtaistelu tulee toteutuessaan koskemaan kaikkiaan 57 tuotantoyksikköä ja työtaisteluihin osallistuvat kaikki elintarviketeollisuuden sopimusalat. Työtaistelut koskisivat kaikkiaan noin 9 300 elintarvikealan työntekijää.

Elintarviketyöläisillä on täysi oikeus ja kohtuus saada parempia työehtoja, turvallisempia työskentelyolosuhteita ja palkankorotuksia.