Jim-kanavalla esitettiin tänään erikoinen Poliisit-ohjelman jakso. Normaalista humalaisten kuljettamisen ja nuorison kyttäämisen formaatista poikettiin Suomi100-henkisellä tunnin pituisella teemaepisodilla, joka keskittyi itsenäisyyspäivän tapahtumien kuvaamiseen.
Virkavalta pääsi ohjelmassa siis kertomaan omin sanoin, miten turvasivat natsien sananvapautta vaaralliselta fasisminvastaiselta kulkueelta.
Kirjasin ohjelmaa katsellessani joitakin kohokohtia ylös. En pistänyt pystyyn bullshit-bingoa, mutta sitä voi kokeilla itse kotona.
Jouhat harjoittelevat mielenosoitusta varten heittämällä toisiaan katuun.
Irrallinen kohtaus jossa poliisi laulaa hidastettuna oopperana Finlandia-hymniä (wtf???)
”Tässä on nyt oikea ja vasen laita vastakkain ja poliisi seisoo tässä välissä”
Uhkaava musiikki soi kun antifasistinen mielenosoitus aloittaa kulkueen.
Haastattelussa annetaan ymmärtää molempien osapuolten olevan yhtä pahoja/sekaisin/tms. Poliisi on tilanteessa uhri.
”Äärilaidat” mainittu.
Poliisit selittävät miten uusfasistista 612-mielenosoitusta on suojeltava häirintäyrityksiltä. Mainitsematta jäi, että natsit kävivät porukalla ihmisen kimppuun matkalla kyseiseen marssiin. Mielenkiintoista nähdä mainitaanko kyseistä tapahtumaa ohjelmassa alkuunkaan.
”Mukavaa kun loma alkaa ja pääsee lämpimään” kertoo kaljupäinen poliisi, rempseä kitaramusiikki soi.
”Kenellekään ei tapahtunut mitään, ei sattunut mitään loukkaantumisia tai pahoinpitelyitä” valehtelee poliisin edustaja aivan pokkana.
Suomen liput liehuvat. ”Tämä on minulle kunnia-asia. Esi-isämme ovat maksaneet tosi kovan hinnan että on oma kansa, sitä pitää kunnioittaa. Olemme kansakuntana yhtenäinen” väittävät poliisit. Juhlamusiikki soi.
Kyseessä oli siis aimo lapiollinen viime vuoden Suomi-patetiaa. Tämä tuskin yllättää ketään.
Jäin kuitenkin miettimään, mihin voi valittaa ohjelman esittämästä virhetiedosta. Jaksossa viranomainen valehteli siis aivan suoraan televisiota seuraavalle kansalle, että ketään ei pahoinpidelty itsenäisyyspäivänä. Tämähän ei pidä paikkaansa.
Tosiasiassa tiedetään, että natsimarssista 612-marssiin siirtyneet uusnatsit kävivät joukolla sivullisen kimppuun, koska tällä oli vääränlainen (lue: fasismin vastainen) t-paita. Tapauksen vieläpä kuvasi ruotsalainen uusnatsi, joka esiintyi toimittajana.
Poliisi ei tiettävästi puuttunut asiaan tai estänyt väkivaltaisiin äärioikeistojärjestöihin kuuluvien, aiemmista rikoksista epäiltyjen ja tuomittujen uusnatsien toimintaa.
Sanoma Median Jim-kanava tuskin suorasta asiakaspalautteesta korvaansa lotkauttaa, mutta olisiko tässä aihetta kantelulle Julkisen sanan neuvostolle tai eduskunnan oikeusasiamiehelle?
Kai viranomaisella teoreettisesti on edes jonkinlainen velvoite puhua totta — ja tiedotusvälineillä olla levittelemättä paljon puhuttuja valeuutisia?
Maaliskuun lopulla vaalikiireiden keskellä allekirjoittaneella oli kunnia tulla valituksi Kansan Radioliitto ry:n uuteen hallitukseen DSL:n edustajana.
Yhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.
Vaaleihin mentäessä helmikuussa 2017 Suomessa oli kaikkiaan 16 rekisteröityä puoluetta. Näistä kuitenkin vain puolet päästettiin ääneen tiedotusvälineissä tasavertaisina vaihtoehtona vaalitenteissä, mielipidekyselyissä ja muussa uutisoinnissa.
Kansan radioliitto muistutti, että Yleisradio on lailla ja kaupalliset sähköiset mediat toimilupaehdoilla velvoitettu vaalipuolueiden ja -listojen tasapuoliseen kohteluun, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Eduskuntapuolueet on nostettu mekaanisesti erityisasemaan, vaikka kuntavaalit ovat eri vaalit, ja ennen vaaleja kaikilla on 0 ääntä.
Tuolloin annettiin moitteet nimenomaan siitä, että eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa riittävästi näkyvyyttä julkisuudessa. ODIHR totesi eduskuntapuolueiden saavan valtionavustuksia ja runsaasti julkisuutta muun muassa valtiollisen yleisradioyhtiön vaalitenteissä.
* * *
Alkuun on todettava, että kaikkien tiedotusvälineiden osalta kyseessä ei välttämättä ole niinkään paha tahto kuin luutuneen ja asenteellisen maailmankuvan myötä syntynyt sokeus, jossa eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei yksinkertaisesti nähdä.
Absurdina esimerkkinä Helsingin Sanomat toteutti kaksi vuotta sitten erityisen ”mediakoneen”, jonka tarkoitus oli selvittää puolueiden syrjintää tiedotusvälineissä. Ironista kyllä, tästä koneesta oli jätetty pois osa puolueista, jolloin se itsessään oli konkreettinen puoluesyrjinnän muoto.
Erityisesti kuntavaaleissa tämä asetelma johti usein omituisiin tilanteisiin ja keinotekoisiin jaotteluihin. Mainita voi vaikkapa helsinkiläisen Bassoradion 29.3.2017 järjestetty ”astetta rennompi vaalipaneeli”, josta oli jätetty pois yksi helsinkiläinen valtuustopuolue, SKP. Sen lisäksi kuusi muuta ehdolla olevaa puoluetta oli jätetty kutsumatta.
Bassolle on annettava siitä pisteet, että kun kuuntelijat nostivat aiheesta äläkän, virhe korjattiin ja myös ns. ”ug-puolueiden” raati järjestettiin — tosin varsin myöhäisellä ajankohdalla ja ilman pahempaa mainostusta.
Ilmiö toistui myös esimerkiksi vaalipaneeleissa ja vetoomuksissa. Pahimmillaan syrjintää vastustavat ihmisoikeusjärjestöt syyllistyivät itse poliittiseen syrjintään antaessaan ymmärtää, että vain eduskuntapuolueilla on kuntavaaleissa väliä.
Häkellyttävä oli myös Suomen lukiolaisten liiton yhteistyössä jättikorporaatio Microsoftin (!) kanssa opiskelijoille järjestämä tulevaisuuden koulua pohtiva #koulu17-keskustelu, josta tuttuun tyyliin puuttui puolet vaalien puolueista. Heidän tilalleen oli sijaan nostettu Microsoft Oy:n edustaja paneeliin tasavertaisena politiikan tekijänä!
* * *
Voidaan pelata muna vai kana -peliä ja kysyä, synnyttääkö tämän asenteen media, vai heijastaako media vain tätä laajalle levinnyttä asennetta.
Selvää on kuitenkin, että julkisesti omistettu Yle käyttää merkittävää valtaa mielipiteiden muodostamisessa ja yhteiskunnallisten asenteiden kehityksessä. Ylellä on siksi erityinen vastuu objektiiviseen ja puolueettomaan tiedonvälitykseen, erityisesti vaalien yhteydessä.
Tällöin juuri Ylen kohdalla puoluesyrjintä näyttäytyy erityisen räikenä ja ikävänä. Kuntavaalikoneensa kautta Ylellä oli käytössä laaja ja mielenkiintoinen aineisto, mutta siitä tarjoiltiin yleisölle johdonmukaisesti vain puolet. Uskon, että tämä johti Ylen uutisoinnissa jopa suorastaan virheellisen tiedon välitykseen.
Viittaan tällä Yle Uutisten julkaisemiin tutkimuksiin, joista uutisoitaessa toistuvasti asetettiin Vihreät ja Perussuomalaiset vaalien äärimmäisiksi vastapäiksi.
Näin otsikoitiin Ylellä sekä maahanmuutto- että ympäristökysymyksissä. Artikkelit tarkemmin lukemalla käy kuitenkin ilmi, että puolet puolueista kantoineen jäävät esittelemättä. Vain eduskuntapuolueiden prosentit esitellään, ja lukijalle jää täysin epäselväksi, vastaako otsikko todellisuutta, vai vain vertailua eduskuntapuolueiden välillä — eli onko se kirjaimellisesti puolitotuus.
Todellako esimerkiksi radikaaleista ympäristökannoistaan tunnettu SKP tai tuore haastaja Eläinoikeuspuolue jäivät maltillisten Vihreiden taakse ympäristökysymyksissä?
Maahanmuuttoartikkelissa lanseerattiin myös omituinen uusi käsite ”valtakunnalliset puolueet”, jolla jälleen viitataan eduskuntapuolueisiin. Tosiasiassa kaikki Suomen puoluerekisterissä olevat puolueet ovat valtakunnallisia. Epäselvän uutisoinnin ansiosta lukijoille saattoi nyt välittyä kuva, ettei näin ole, joka on puhdas virhetieto.
* * *
Yle toteutti lisäksi jokaisesta eduskuntapuolueesta ”puoluepäivän”, jossa yksi päivä omistettiin pelkästään yhden puolueen ja heidän ”ihannekuntansa” esittelylle, puolueen edustajien haastatteluille, puolueesta kertoville uutisjutuille, ja niin edelleen.
”Muut puolueet” esiteltiin Ylellä vasta, kun ennakkoäänestys oli ollut käynnissä kaksi päivää – ja kaikki puolueet saman päivän aikana. Se tarkoitti, että peräti seitsemän puolueen esittely oli radiossa ängetty yhteen tuntiin, eikä aika television puolella ollut sen merkittävämpi.
Kun näissä vaaleissa oli mukana vielä kolme täysin uutta puoluetta, on syytä esittää vakava kysymys, voiko äänestävä yleisö saada näin lyhyestä otannasta todellakaan kovin syvällistä kokonaiskuvaa näiden puolueiden näkemyksistä.
* * *
Räikeintä poliittista ohjausta harrasti Helsingin Sanomat omalla tontillaan.
Koko kuntavaalien asetelma typistettiin pormestaripeliksi, jossa puolueiden pormestariehdokkaat saivat suhteettomasti näkyvyyttä itse vaaleihin verrettuna. Tässä pelissä HS syrji järjestelmällisesti SKP:tä.
Lehden esitellessä pormestariehdokkaat ns. pormestarikoneensa avauksessa, HS jätti kokonaan pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaan Yrjö Hakasen.
SKP:n Helsingin piirin huomautettua asiasta Hakanen saatiin myöhemmin mukaan koneeseen, mutta vasta avauksen jälkeen. Koneeseen laadituista ”samassa veneessä” -grafiikoista ehdokas jäi puuttumaan loppuun saakka.
Torstaina 6.4.2017 Helsingin Sanomat julkaisi gallupin pormestariehdokkaiden kannatuksesta. Tästäkin kyselystä oli jätetty pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokas, vaikka kaikki muut ehdokkaat tarjottiin vastaajien valittavaksi. Samaan aikaan HS järjesti myös Sanomatalolla kuntavaalipaneelin, johon tuttuun tyyliin vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat saivat kutsun.
Uskomattomin temppu tehtiin kuitenkin saman viikon ns. pienpuolue-esittelyartikkelissa. Aiemmalla viikolla HS oli esitellyt eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat ja kannat tarkoin nelikenttägrafiikoin analysoituna. Nyt sama huomio annettiin valtuuston ulkopuolisille puolueille.
Ongelma tässä oli vain se, ettei SKP yhdellä valtuustopaikallaan asettunut kumpaankaan kategoriaan. Se oli siksi päätetty jättää pois kummastakin esittelystä, ainoana puolueena!
Ainoa tapa, jolla Hesari suostui tässä juttukokonaisuudessa myöntämään lopulta SKP:n olemassaolon oli viittaus Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaan repliikissä – jossa SKP haukuttiin pataluhaksi.
* * *
Hakanen itse suhtautui syrjintään tutulla tyyneydelläänTiedonantajan haastattelussa:
– Medialta on syytä edellyttää asiallista ja tasapuolista suhtautumista myös SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaisiin, jotka tarjoavat vaaleissa vaihtoehdon kuntien palvelujen heikentämiselle, yhtiöittämiselle ja demokratian kaventamiselle, toteaa Hakanen.
Tästä on kuitenkin täysin oikeutettua olla vihainen. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole tullut, että tätä päätöstä olisi perusteltu journalistisesti mitenkään. Se on syrjintää puhtaimmillaan ja selkeimmillään.
* * *
Vaalien jälkeen voidaan todeta, että Hesari sai Helsingissä varmasti haluamansa tuloksen. Kokoomuksen Jan Vapaavuoresta tehtiin pormestaripelillä vaalikuningas, ja muutkin pormestariehdokkaat keräsivät sievoisen potin ääniä.
Sen sijaan SKP:llä ja Helsinki-listoilla ei ole enää uudessa valtuustossa valtuustopaikkaa.
Oliko valtuutettu Hakasen putoaminen vain Hesarin yksipuolisen uutisoinnin ja suoranaisen tietojen pimittämisen syytä? Tietenkään näin ei voida sanoa; syitä oli monia.
Mutta viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle pitäisi olla harvinaisen selvää, että puolueet eivät ole Suomen tiedotusvälineissä millään tavalla tasa-arvoisessa asemassa — ja että Sanoma-yhtymän ykköslehdessä pelataan avoimesti likaista peliä.
* * *
Tulevatko asenteet sitten muuttumaan kaavailluissa maakuntavaaleissa, jotka ovat historian ensimmäiset?
Varmasti eivät, jos emme itse median kuluttajina ja tekijöinä vaadi parempaa.
Tätä tarkoitusta varten Facebookin puolelle on perustettu sitoutumaton Vaalisyrjintä seis! -sivusto, joka kokoaa esimerkkejä syrjinnästä ja kampanjoi tasavertaisemman uutisoinnin puolesta. Sivusto kannattaa panna seurantaan jo seuraavia vaaleja ajatellen.
Tiedonantajan numerossa 39 (28.10.2016) käsiteltiin lännen salattua osuutta Syyrian sodassa.
Juttukokonaisuudessa on toimituksen käännösjuttu Global Research -sivustolta ja Marja-Liisa Siiran kirjoittama mielipidekirjoitus, jossa referoidaan RT-uutissivustoa ja 21st Century Wire -blogia.
Ikävä kyllä juttuihin on livahtanut lukuisia virheitä, jotka vaihtelevat epätarkkuuksista suoranaiseen virhetietoon. Koska Tiedonantaja on työkalu meille, jotka yritämme muodostaa materialistista analyysiä maailman tapahtumista, on näihin välttämätöntä puuttua.
* * *
Ensimmäisessä jutussa huomio kiinnittyy ensin netissä laajalle levinneeseen valokuvaan Arizonan senaattori John McCainistä Syyriassa. Ongelmallista on, että kuva, kuvateksti, ja itse juttu eivät varsinaisesti liity toisiinsa.
Kuvatekstissä todetaan, että ”CIA on todistettavasti kouluttanut ISISin joukkoihin päätyneitä terroristeja”, joka lienee totta, mutta ei liity kuvaan tai tekstin seuraavaan lauseeseen:
”Kuvassa Yhdysvaltain republikaanisenaattori John McCain yhdessä tunnetun ISIS-johtajan Al-Baghdadin kanssa”.
Tätä yhteyttä ei ole todistettu, vaikka aiheesta onkin liikkunut paljon spekulaatiota.
Nämä arvuuttelut ovat kuitenkin pohjautuneet lähinnä taustalla näkyvän henkilön kasvonpiirteisiin, eivät todistettavissa oleviin linkkeihin McCainin ja ISISin välillä — eivätkä ne myöskään suoraan liity uutiseen CIA:n koulutustoiminnasta Jordaniassa.
Oikea muotoilu olisi siis ollut korkeintaan ”väitetysti yhdessä…”
* * *
Näitä spekulaatioita mielenkiintoisempi — ja todisteena langettavampi — on virallinen tarina kuvan takana.
Senaattorin matkan tarkoituksena toukokuussa 2013 oli todistaa, miten helppoa on löytää ja tavata ”luotettavia” syyrialaisia kapinallisia ja opponoida Obaman demokraattihallintoa, joka ei McCainin mielestä ollut tehnyt tarpeeksi kapinallisten tukemiseksi.
Myös sotilaspuolella oltiin vielä tuolloin epäileväisiä: Yhdysvaltain puolustusvoimien esikuntapäällikkö, kenraali Martin Dempsey varoitteli ettei USA:n kannata ryhtyä tukemaan ”Vapaata Syyrian armeijaa” FSA:ta sotilaallisesti, sillä sillä epäiltiin olevan linkkejä al-Qaidaan.
Todistaakseen ”hyvien kapinallisten” yhteistyön helppoutta McCain tapasi ISISiä vastaan sotivan FSA:n taistelijoita leirillä Turkin ja Syyrian rajalla. Valokuvassa esiintyvät miehet eivät siis ole saatavissa olevan tiedon perusteella ISIS-joukkoja vaan FSA:n alaisuudessa toimivan ”Pohjoisen myrskyn prikaatin” (Asifat al Shamal) miehiä.
Jo ennen McCainin vierailua tämän ryhmän maine oli kyseenalainen. Vuonna 2012 prikaatia syytettiin 11 libanonilaisen shiia-pyhiinvaeltajan kidnappauksesta. Lokakuussa 2012 ryhmä julisti itse olleensa libanonilaisen journalistin Fidaa Itanin kidnappauksen takana.
Elokuussa 2013 yhdysvaltalainen journalisti Steven Sotloff saapui samalle leirille jolla McCain oli vieraillut, tavoitteenaan raportoida Syyrian sodasta. Pohjoisen myrskyn prikaati pidätti tuolloin Sotloffin leirin mediakeskuksella epäiltynä toimimisesta Assadin hallituksen hyväksi. Kun journalistin lopulta annettiin jatkaa rajalta, hän joutui ISIS-joukkojen käsiin.
Loppu on tiedossa — mies murhattiin brutaalisti ISISin levittämällä propagandavideolla.
Sotloffin ystävän Barak Barfin mukaan joku rajaleirin Pohjoisen myrskyn prikaatilaisista myi Sotloffin ISISille hyvään 25-50 000 dollarin hintaan.
Barfi on julkisuudessa hyökännyt rajusti McCainia ja USA:n hallitusta vastaan näiden veljeilystä kyseisen ryhmän kanssa. McCainin esikunnan ja Obaman hallinnon mukaan Barfin esittämä väite on ISISin disinformaatiota.
Kenenkään tiedossa ei ole varmasti, miten journalisti päätyi ISISin käsiin.
* * *
Mistä valokuva siis itse asiassa kertoo?
McCain ei tavannut ISIS-johtoa, mutta kylläkin yhden Syyrian loputtomista aseistetuista ryhmistä, jonka poliittinen ideologia ja liittolaissuhteet ovat aina olleet hyvin epäselviä — ja jonka toimintatapoihin kuuluvat siviilien, myös journalistien, kidnappaukset.
Sen sijaan, että McCainin visiitti rajaleirille paljastaisi CIA:n ohjailevan ISISiä, se kertookin päinvastaista: koska vuonna 2013 Syyriassa taistelleet joukot eivät olleet oikein kenenkään ohjauksessa, yhdysvaltalaiset toimijat etsivät kuumeisesti mitä hyvänsä myötämielistä ryhmää, jonka kautta saada alue hallintaansa. Kumppanit eivät vain oikein osoittautuneet kauhean luotettaviksi.
Syyskuussa 2014 Yhdysvaltain sotilaskomento Pentagon perusti oman ohjelmansa syyrialaisryhmien aseistamiseksi Jordaniassa. Tämä Train and Equip Program(”Kouluta ja varusta -ohjelma”) on budjetiltaan 500 miljoonaa dollaria vuodessa. Pentagonin tukemiin, ISISiä vastaan taisteleviin ryhmiin kuuluivat mm. islamistinen ”Mujahideen-armeija” ja Harakat Hazm. Tavoitteena oli kouluttaa 5 000 sotilasta kolmen vuoden aikana.
Maaliskuussa 2015 lopulta vain 200 aloitti koulutuksen, joista valtaosa lopetti koulutuksen kesken kuultuaan, ettei Yhdysvallat halunnut heidän taistelevan Assadia vastaan vaan nimenomaan ISISiä. Lopulta saatiin muodostettua vain noin 50-70 taistelijaa käsittävä ”Divisioona 30”. Rajan ylitettyään joukot joutuivat pikaisesti islamistisen al-Nusra-rintaman vangitsemiksi.
Syyskuussa 2015 yritettiin uudelleen: kurditaistelijoiden puolustaman Kobanen menestyksen innoittamana koulutettiin toinen Divisioona 30 taistelemaan ISISiä vastaan. Pian rajan ylitettyään tämä ryhmä kuitenkin luovutti upouudet Toyota-avolavansa, aseensa ja varusteensa al-Nusra-rintamalle. Syyskuun lopulla Yhdysvaltain armeijan kenraali Lloyd Austinarvioi, että joukkoja on jälkellä ”neljä tai viisi” miestä. Loput ilmeisesti liittyivät ”Syyrian demokraattisiin voimiin” (SDF).
Pentagonin ohjelma oli siis surkea epäonnistuminen.
Erityisen selväksi tämä kävi tänä vuonna, kun samalla Turkin ja Syyrian raja-alueella Marean kaupungissa CIA:n aseistama sotajoukko Fursan al Haq, ”Oikeamielisyyden ritarit”, joutui Pentagonin aseistaman SDF:n hyökkäyksen kohteeksi. Ryhmät tulittivat toisiaan ja lopulta voitolle jäi SDF.
Pentagon ei tosin ilmeisesti aseistanut juuri sitä osaa SDF:stä, joka hyökkäsi CIA:n ”ritarien” kimppuun, mutta yhtä kaikki: Syyriassa USA:n toinen käsi ei todella tiedä, mitä toinen tekee.
* * *
”I am not expert enough”
Myös itse artikkelin leipätekstissä on joitakin epätarkkuuksia.
Teksti on suomennettu ja lyhennetty versio Global Researchin artikkelista Timeline of CIA interventions in Syria, joka puolestaan on alunperin ilmestynyt oikeistoliberaalissa Lew Rockwell -blogissa. Sen on kirjoittanut yhdysvaltalainen Buffalon yliopiston emeritusprofessori Michael S. Rozeff.
Ensinnäkin Tiedonantajan artikkelissa väitetään Rozeffin olevan ”Syyria-asiantuntija”, mikä ei pidä paikkaansa, eikä sellaista väitä Rozeff itsekään. Tosiasiassa kyseessä on finanssialan ja hallintotieteiden professori, jonka asiantuntemus on osakekaupan ja kirjanpidon aloilla. Työnsä ohella Rozeff kirjoittaa mielipidekirjoituksia poliittisista aiheista, pääasiassa laissez faire -kapitalismin vapauttavasta voimasta.
* * *
Tekstissä törmätään muihinkin olemattomiin asiantuntijoihin. Rozeffin artikkelin suomennos väittää seuraavaa:
”Asiantuntijoiden mukaan Daraa’n protestiliikkeessä [maaliskuussa 2011] oli mukana islamistisia terroristeja, joita tukivat sekä Israelin tiedustelupalvelu Mossad että läntiset tiedustelupalvelut.”
Tarkemmalla luennalla paljastuu, että näitä ”asiantuntijoita” on tasan yksi, Global Researchin perustaja ja mielikuvituksellinen salaliittoteoreetikko, kanadalainen professori Michel Chossudovsky, joka spekuloi Daraa’n protestien ”näyttäneen” lavastetulta tapahtumalta johon ”todennäköisesti” läntiset tiedustelupalvelut ja/tai Mossad sekaantuivat. Kyseessä on siis arvaus.
Tämä ei Chossudovskylle ole mitään uutta. Mieheltä löytyy vastaava salaliittoteoria jokaisesta viime vuosien kansannoususta ja protestiliikkeestä. Syyrian lisäksi myös Egyptin, Tunisian ja koko Arabikevään protestiliikkeet, Yhdysvaltain rahamaailmaa vastaan suuntautunut Occupy Wall Street -liike, globaalikapitalismia vastustava Sosiaalifoorumi-liike ja jopa anonyymien nettiaktivistien Anonymous-liike ovat kaikki Chossudovskyn mukaan tavalla tai toisella CIA:n taskussa.
Tällainen ”analyysi” siirtyy materialismin piiristä jämäkästi fantastisen ajattelun kategoriaan.
* * *
Suomennos jatkuu:
”CIA koulutti Syyrian opposition taistelijoita [lokakuussa 2013]. Kokonaismäärä oli jopa 100 000 taistelijaa. Yhdysvaltain viranomaisten arvion mukaan niistä noin 20 000 edusti ääri-islamistisia terroristeja.”
Tässä Tiedonantajan käännös onnahtaa pahemman kerran, ja Rozeffin artikkelin pointti kääntyy täysin päälaelleen. Lukijalle välittyy kuva, että CIA:n kouluttamia taistelijoita olisi Syyriassa 100 000, joista 20 000 ääri-islamistia!
Alkuperäisessä jutussa lainataan Washington Postin artikkelia, jossa itse asiassa sanotaan jotain ihan muuta: ”CIA laajentaa salaista hankettaan opposition taistelijoiden kouluttamiseksi Syyriassa” koska ns. maltilliset kapinalliset ovat jäämässä alakynteen. ”Ohjelman tahti on tosin niin hidas, että se ei ole kuin pieni pisara taistelijoiden kokonaismäärässä, joka on noin 100 000.”
Siis taistelijoita yhteensä oli Syyriassa 100 000, joista Yhdysvaltain viranomaisten arvion mukaan 20 000 edusti ääri-islamismia. Tätä ei katsottu hyvällä, joten ääri-islamistien vastapainoksi CIA ryhtyi kouluttamaan kourallisen ”omia”, vähemmän ”äärimmäisiä” taistelijoitaan FSA:n riveihin.
Arviot CIA:n kouluttamien joukkojen lukumäärästä vaihtelevat. Reutersin siteeraamanDer Spiegelin mukaan näitä taistelijoita oli maaliskuussa 2013 koulutettu 200, ja vuoden loppuun mennessä tavoite olisi ollut 1500. Jordanian tiedustelupalvelun sanotaan olevan mukana projektissa. Vahvistamattomien raporttien mukaan ohjelman tavoitteena olisi tusinan verran yksiköitä joihin kuuluisi noin 10 000 taistelijaa.
Kesäkuussa 2015 Washington Post uutisoi projektin määrärahojen pienentyvän 20% Yhdysvaltain kongressin tiedustelukomitean päätöksellä — huimasta miljardista dollarista vuodessa. Lehden siteeraamien nimettömien viranomaislähteiden mukaan koulutettuja ja varustettuja taistelijoita viime vuosien aikana olisi lähes 10 000. ”Vapaan Syyrian armeijan Eteläiseksi rintamaksi” nimitetyn koalition tukijoiksi mainitaan myös Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki.
Lehtitietojen perusteella 10 000 on siis ehdoton maksimi CIA:n kouluttamille FSA:n joukoille, ei sentään 100 000 — ja tämä siis vasta kesäkuussa 2015, ei lokakuussa 2013.
Kun muistetaan Pentagonin vastaavan ohjelman onnistuneisuus, voidaan vain arvuutella, moniko näistä joukoista lopulta päätyi oikeasti taistelemaan Syyriassa — puhumattakaan siitä, kenen puolelle!
* * *
Omituinen yksityiskohta on myös, että Tiedonantajan suomennoksen loppuun on jostain livahtanut äärioikeiston salaliittoteoreetikoiden suosiossa oleva käsite ”Uusi maailmanjärjestys” isolla U:lla (engl. New World Order, NWO).
Alkuperäisessä artikkelissa Rozeff käyttää kuitenkin termiä ”some kind of world order”, ei erisnimi vaan yleisesti ”jonkinlainen maailmanjärjestys”.
Tämä saattaa vaikuttaa pieneltä detaljilta, mutta muuttaa omalta osaltaan artikkelin sävyä humpuukin suuntaan. Tosiasiassa Rozeff, vaikka löytyykin Tiedonantajan aatemaailman toiselta vastalaidalta ja on tullut julkaistuksi varsin kirjavaa sisältöä jakavalla sivustolla, näyttää kuitenkin pidättyvän teksteissään tosimaailman piirissä eikä sorru värikkäisiin NWO-fantasioihin.
* * *
Rozeffin artikkelia seuraa toinen, alatyylisempi juttu, jossa kommentoidaan ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin tapausta ja laajemmin median yksisilmäisyyttä Syyrian sodan uutisoinnissa.
Artikkelin ensimmäisessä osassa Marja-Liisa Siira käy läpi, miten suomalainen media nielaisi Adhamin narratiivin eikä kyseenalaistanut tämän al-Nusra-sympatioita, vaikka mies toi ne avoimesti ilmi. Tämä on oleellinen huomio.
Seuraavaksi kritiikkiä saa Rami Abdulrahmanin (Osama Suleiman) pyörittämä Syrian Observatory for Human Rights (SOHR). Kyseessä on Englannista käsin toimiva verkkosivu, jonne kaksi ihmistä päivittää Syyriasta puhelimitse saamiaan tietoja sodan ihmisuhrien lukumääristä. Erikoista on, että ilmeisen amatöörimäinen sivusto on tullut siteeratuksi laajalti valtamediassa.
MLS:n jutussa SOHR saa jutussa paheksuntaa mm. siksi, että se ”ratsasti kansainvälisen Human Rights Watch -järjestön maineella.”
Niin. Sehän olisi aika noloa, jos paljastuisi että on perustanut tietonsa sivustoon, joka ratsastaa kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön maineella, mutta jolla ei oikeasti ole mitään sen kanssa tekemistä.
Mielenkiintoisesti Siira viittaa tekstissä Abdulrahmaniin ”pitsanpaistajana” — nimitys, jota ei löydy artikkelin loppuun merkityistä lähteistä. Siira tietää myös kertoa:
Tämä ”tietotoimisto” … välitti jihadistien tuottamia uutisia ja ilmeisesti aika paljon omasta päästä keksittyjä ’tietoja’.
SOHR ei lähteenä todellakaan vaikuta olevan sieltä luotettavimmasta päästä. Suurin ongelma on, ettei sivusto itse anna juuri minkäänlaisia lähteitä tiedoilleen. Sivustolta kuitenkin löytyy tietoa myös jihadistien (sekä ISIS että al-Nusra) vähemmän mairittelevista teoista. Lisäksi sivustoa aiemmin ylläpitänyt Mousab Azzawi erotettiin sillä perusteella, että tämä vastusti Assadin hallintoa eikä halunnut raportoida lojalistien kärsimistä tappioista.
Tiedonantajan lukijoille informatiivista olisikin ollut kuulla muutama esimerkki näistä väitetyistä jihadistien tai ”ilmeisesti” omasta päästä keksityistä uutisista ja ”tiedoista” jotka ovat saaneet ympärilleen lainausmerkit, kun sellaista kirjoittajalla selkeästi on.
Pikaisella etsinnällä Abdulrahmania on syyttänyt valehtelusta ainakin Venäjän puolustusministeriön tiedottaja Maria Zakharova. Hän on myös ainoa hakukoneiden löytämä lähde, joka tuo esiin miehen olleen joskus töissä ”grillikioskilla”. Tähän ilmeisesti viitataan ”pitsanpaistamisella”, mutta se ei lukijoille täysin avaudu.
Zakharovan mukaan SOHR:n levittämää valhetta on, että Venäjän ilmavoimat olisivat pommittaneet sairaalaa Idlibissä lokakuussa 2015. Tällä viitataan oletettavasti Sarminin sairaalan pommitukseen 20.10.2015. Tästä kertoi kuitenkin laaja joukko eri järjestöjä, pääasiassa erilaisia lääkärien järjestöjä.
Venäjän puolustusministeriö julkaisi tuolloin Twitterissä kuvia sairaalasta ja väitti sen olevan ”täydellisen vaurioitumaton”. Tämä oli puoliksi totta: Sairaala jäi pystyyn, mutta vieressä seissyt koulu räjähti maan tasalle.
Vielä tällä otannalla ei ole kauhean selvää, että SOHR olisi lähteenä ainakaan kovin paljon vähemmän Venäjän puolustusministeriötä luotettavampi.
* * *
Sitten tekstissä arvioidaan Itä-Aleppossa toimivaa, lähinnä YouTubessa videoita julkaisevaa Aleppo Media Centeriä, jonka Aleppossa kuvatut videot ovat olleet lähteenä monien pommitusten vaikutuksia arvioitaessa. Jutussa mainituista lähteistä AMC lienee luotettavin jo ihan siksi, että se on oikeasti paikan päällä ja keskittyy videon tuotantoon.
Tämäkin tosin on MLS:n mukaan ongelmallista: siinä missä SOHR:n tiedot eivät voi pitää paikkaansa, koska se ei ole Syyriassa, AMC taas on epäilyttävä siksi, että se toimii kapinallisen al-Nusran hallitsemalla alueella. Toisaalta, jos ei toimisi, sitä voisi taas kritisoida siitä, ettei se ole tapahtumapaikalla!
AMC saa myös kritiikkiä siitä, että se on saanut rahaa Ranskan ulkoministeriöltä ja Washingtonissa sijaitsevalta Syrian Expatriates Organisation SEO:lta, jotka molemmat vastustavat Assadin hallintoa.
Ranskan ulkoministeriön tuki on kieltämättä aidosti mielenkiintoinen tieto, mutta ei lopulta välttämättä kovin yllättävä.
MLS kirjoittaa:
”Mainoslätkän mukaan AMC:tä tukevat kaikkki[sic] merkittävät kansainväliset mediat: CNN, New York Times, Washington Post, BBC News, Guardian ja Al Jazeera [Qatar].”
Tämä väite taas ei vaikuta pitävän paikkaansa. Tällaista ”mainoslätkää” ei ainakaan löydy suoraan mistään AMC:n sivuilta.
Siira viittaakin tässä ilmeisesti lähteenään käyttämäänsä 21st Century Wire -blogiin, johon tällainen kuva on tehty kuvituskuvaksi selventämään, mitkä kanavat ovat hyödyntäneet AMC:n materiaalia.
On jokseenkin hälyttävää, jos toisten tarkkuutta kritisoiva kirjoittaja ei itse erota kuvituskuvan ja alkuperäisen lähteen eroa — ja että tämä pääsee ilman tarkistusta sanomalehteen.
* * *
Teksti jatkuu:
”Ei ihme, että Aleppon Al-Nusra-rintaman tuottamat ’uutiset’ rauniokasoista ja ’Dusty Boysta’ leviävät tehokkaasti ympäri läntistä mediaa. Myös meille.”
On tietenkin totta, että kuvat Alepposta leviävät läntisessä mediassa paremmin kuin kuvat islamistikapinallisten ”helvetinkanuunoiden” aiheuttamasta tuhosta, puhumattakaan Jemenistä ym., sillä ne tukevat ”läntistä” narratiivia. Siksi myös Ranskan ulkoministeriö oletettavasti tukee toimintaa.
Tämä epäsuhta on tosiasia, ja hyvä pitää mielessä alueelta tulevaa tietoa arvioidessa. Sen tiedostaminen on kuitenkin täysin eri asia kuin väittää, että toinen näistä kuvista olisi kokonaan lavastettu, kuten Marja-Liisa Siira tuntuu tekevän pukiessaan jälleen lainausmerkit sanan ”uutiset” ympärille. Uutiset Aleppon rauniokasoista eivät siis olisi uutisia lainkaan.
* * *
Tämä käy yksiin kirjoittajan aiempien mielipiteiden kanssa. Kun Aleppossa pommitettiin M10-sairaalaa 28. syyskuuta ja 1. lokakuuta, Siira väitti Facebookissa 9.10. virheellisesti, että koko
”uutinen sairaaloiden pommittamisesta Itä-Aleppossa lähti liikkeelle yhdestä falskista twiitistä, johon oli liitetty kuva raunioista. Kuva olikin Gazan raunioista. Nyt twiitti on poistettu. Mutta legenda elää ihmisten mielissä – koska media ei sitä oikaise. Ei koskaan. Helppoa on sotapropagandan läpimeno lännen mediassa, koska enää ei mitään tarkisteta. Twiiteistä tehdään surutta uutisia.”
Kun AMC:n YouTube-kanavalta sitten löytyi videokuvaa kyseisestä sairaalapommituksesta joka todisti vähintään sen, ettei kyse ole mistään ”yhdestä twiitistä”, oli se MLS:lle yksiselitteisesti ”jihadistien propagandaa”, joka olisi vielä erikseen pitänyt jollain tavalla vahvistaa.
Saattaa hyvin olla, että videon oli kuvannut joku, jolla on sympatioita tuon tai tämän jihadistiryhmän suuntaan. Se on jopa todennäköistä. Se ei kuitenkaan vielä voi automaattisesti tarkoittaa, että koko videolla näkyvä sairaala on lavastettu.
Tietenkin se voi olla myös sitä — kaikkihan on nykyään mahdollista. Mutta tämä väite vaatisi tuekseen edes jonkinlaista todistusaineistoa. Sellaista arviota ei voi tehdä etukäteen omien mieltymystensä mukaan.
Mitä tulee sairaalapommituksiin yleensä, niiden olemassaolo ilmiönä ei todellakaan roiku pelkästään jonkin yhden twiitin tai uutisen varassa. Yhdysvaltalainen Physicians for Human Rights (Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta) on kerännyt terveydenhuoltoon kohdistuneista iskuista Syyriassa erittäin laajan interaktiivisen aineiston lähdeviitteineen ja paikkatietoineen, johon jokaisen kannattaa tutustua.
Tämä on siis se tiedon määrä, joka tulisi kumota, jos halutaan olla sitä mieltä ettei sairaaloita laisinkaan pommiteta Syyriassa.
* * *
Myös ”Dusty Boy” on saanut Marja-Liisa Siiran tekstissä ympärilleen lainausmerkit. Dusty Boyllä viitataan valokuvaan ”pölyisestä pojasta” Omran Daqneeshista.
MLS:n lähteenä käyttämässä blogissa väitetään suoraan, että AMC olisi väärentänyt kyseisen valokuvan.
Tämän väitteen tueksi blogiin on linkitetty yhdysvaltalaisen Jay Dyerin juontama YouTube-video. Blogissa Dyer kertoo olevansa kirjailija, jonka tuleva kirja on Esoteerinen Hollywood: Seksiä, kultteja ja symboleita elokuvissa. Asiantuntemusta kerrakseen.
Tässä vaiheessa puhutaan siis Seiska-lehden tasoisesta roskajournalismista höystettynä kunnon annoksella psykedeliaa. Kyllä: tämä on se lähde, jonka Marja-Liisa Siiran kriittinen silmä kelpuuttaa, siinä missä video jostain sairaalasta ei vielä todista yhtään mitään.
Videolla Dyer ei itse asiassa esitä yhtäkään todistetta väitteensä tueksi — siinä todetaan ainoastaan, että tilanne ”näyttää lavastetulta”. Siis jälleen arvaus.
Todisteiden sijaan Dyer siirtyykin maalailemaan kuvaa suuresta ”edistyksellisten” (lue: vasemmiston) salajuonesta, jossa myös esimerkiksi mediassa levinnyt valokuva Välimerellä hukkuneesta syyrialaisesta pakolaislapsesta, Alan Kurdista, oli lavastettu ajamaan ”edistyksellisten agendaa Euroopan rajojen avaamiseksi” ja ”maahanmuuttokriitikoiden leimaamista rasisteiksi”.
Nyt ollaan jo päästy todellisiin pohjamutiin — Seiskasta MV-lehden tasolle.
Muissa puheenvuoroissaan Dyer paljastaa mm. ”esoteeristen elokuva-arvostelujen” kautta miten vuoden 1982 Disney-elokuva Tron on ”kommarien” mielenhallintaväline, kuinka ”dialektinen marxismi” on Illuminatin salajuoni maailman valloittamiseksi ja miten saksalainen Theodore[sic] Adorno suunnitteli Beatlesin musiikin kautta levittävänsä psykedeelisiä huumeita, feminismiä ja skitsofreniaa länsimaihin hyökätäkseen Jumalaa ja luontoa vastaan.
Ollaan päädytty taas syvälle fantasiaan ja kenties jo jonkin asteen psykoosiin. Onkin ”kohtuullisen” ironista, että kaikki tämä löytyy lähteenä artikkelista, joka on väliotsikoitu Syyria-raportoinnin oudot lähteet!
* * *
Summauksena, on siis ilmeistä, että Syyriassa käydään brutaalin proxy-sodan lisäksi mittavaa propagandasotaa, jossa lännellä todella on näppinsä pelissä monin kyseenalaisin tavoin. Siinä lähdekritiikki on erittäin tärkeää sekä journalisteille että poliittisille toimijoille.
Materialistiseen analyysiin politiikassaan nojaavilta lähdekritiikkiä pitäisi kuitenkin löytyä myös silloin, kun näkemykset sattuvat olemaan omien ennakkokäsitysten kannalta miellyttäviä. Toisia ei yksinkertaiseisti voi uskottavasti kritisoida ”omituisista lähteistä”, jos itse menee ja julkaisee artikkelin joissa lähteeksi kelpaa blogi, joka uutisoi CIA:n Syyria-yhteyksien lisäksi myös CIA:n yhteyksistä ulkoavaruuden muukalaisiin.
Tässä myös Tiedonantajalta voisi jatkossa olettaa hiukan tarkempaa faktantarkistusta — sekä pohdintaa siitä, minkälaisia ääniä nostetaan eri alojen ”asiantuntijoiksi”. On suoraan sanottuna vähän harmillista lukea Suomen ainoasta marxilaisesta viikkolehdestä yhdysvaltalaisten Mises-instituutin pörssimeklarien, kanadalaisten salaliittoteoreetikoiden ja ilmeisen raivohullujen antikommunistien blogeissa esitettyjä näkemyksiä Syyriasta. Niitä varten on varmuudella muitakin lehtiä.
Itseäni kiinnostaisi enemmän luokkakantainen analyysi. Ja kun Syyriasta on puhe — ehkei olisi kohtuutonta pyytää, että joltakulta syyrialaiseltakin kysyttäisiin.
Uutisvuotta 2014 leimasivat imperialismin kiristyneet ristiriidat. Synkän vuoden muotisanoiksi nousivat Ukrainan myötä ulkopolitiikkaan ja informaatiosotaan liittyvät termit – hybridisodankäynti, Putin-juusto ja löyhästi määritelty venäjätrolli-termi, joka asiayhteydestään irrotettuna siirtyi nopeasti tarkoittamaan ketä hyvänsä, jonka mielipiteet poikkeavat valtavirrasta.
Kauhistellessaan venäläistä propagandaa Suomen media sokaistui täysin omalle propagandistiselle asenteelleen. Tuskin viikkoakaan kului ilman uutta, varmaa tietoa Stalinin, Hitlerin ja Saatanan parhaimmat puolet yhdistäneen presidentti Putinin viimeisimmästä juonesta. ”Venäjä aloitti kauppasodan,” uutisoi Helsingin Sanomat elokuussa, kun Venäjä vastasi omilla pakotteillaan EU:n aloittamaan kauppasotaan.
Nähtäväksi jää, mikä vaikutus EU:n asettamilla Venäjä-pakotteilla on Suomen talouteen pitkällä tähtäimellä. Maamme poliittisen johdon vastuusta vapauttava termi on kuitenkin jo ehditty uittaa tiedotusvälineisiin. ”Nyt tulevat Putin-potkut!”
Nato-lähentyminen eteni
Ukrainan kriisin sivutuotteena Alexander Stubbin sekalainen pätkähallitus onnistui siinä, mistä moni porvarihallitus on vain haaveillut. Suomi on hyvää vauhtia menettämässä itsenäisen ulkopolitiikkansa ja sotilaallisen liittoutumattomuutensa.
Pitkään jatkunut maamme hivuttaminen kohti sotilasliitto Natoa otti uuden askeleen syksyllä, kun Walesin huippukokouksessa allekirjoitettiin niin sanottu isäntämaapöytäkirja. Tämä eduskunnalta piilossa valmisteltu sopimus — jota ei saa sanoa sopimukseksi — määritteli uudet puitteet tuelle, jota Suomi antaa maaperälleen tuleville ulkomaisille sotajoukoille.
Siinä missä jokainen Venäjän sotaharjoitus ja joukkojen siirto uutisoitiin tarkkaan, ei Naton suuri sotaharjoitus Baltian alueella kesäkuussa juuri viihtynyt lööpeissä. ”Älä säikähdä,” ennätti sen sijaan Aamulehti neuvomaan elokuussa, kun osana Northern Coasts 14 -harjoitusta Naton saksalaiset sotilasajoneuvot vyöryivät Vuosaaren satamasta kohti Turkuun rantautuneita sotalaivoja.
Samaan aikaan mediassa meni läpi ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) ja puolustusministeri Carl Haglundin (r.) vakuuttelu siitä, ettei uusi isäntämaasopimus lähennä Suomea Natoon ”millimetriäkään” — tai muutenkaan ole millään tavalla merkittävä. Itse sopimuksen tekstistä ilmenee kuitenkin, että Suomi sitoutuu siinä ”täysin voimin” tukemaan kaikenlaisia Naton sotilastoimia, myös hyökkäyksiä maamme rajojen ulkopuolelle.
Ay-liikkeen näytön paikka
Vaikka uusien työpaikkojen luomisesta on puhuttu koko vuosi, kokoomusjohtoinen hallitus on onnistunut lähinnä valtion tulopohjan rapauttamisessa ja työttömyyden tuntuvassa kasvattamisessa. Yt-neuvottelut koskivat viime vuonna yhteensä yli 109 000:ta palkansaajaa, potkut tuli 12 447 työläiselle.
Yksityisten palvelualojen irtisanomiset kasvoivat noin 60 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kyseenalaisen tilaston johdossa oli jälleen Postiksi nimensä vaihtanut Itella (1 132 irtisanottua), sitten entisiä nokialaisia nurkista siivoava Microsoft (1 050) ja pronssisijalla työläisten kyykyttämisellä vuoden aikana profiloitunut Kesko (662).
Ay-liikkeelle vuosi 2015 on näytön paikka. Kentältä nousseet mielenosoitukset Palmian yksityistämistä ja metallin pääluottamusmies Terho Laitilan erottamista vastaan sisältävät myrskyvaroituksen, joka uutta kattojärjestöä suunnittelevan ay-johdon olisi viimeistään nyt syytä panna merkille.
Toinen vuoden aikana pinnan alla kuplinut kysymys on niin sanotun osallistavan sosiaaliturvan ja kuntouttavan työtoiminnan varjolla toteutetut, toinen toistaan hurjemmat suunnitelmat ilmaistöiden teettämisestä ja Saksan matalapalkkatöiden tuomisesta Suomeen. Todellinen pommi laukaistiin vuodenvaihteessa, kun kunnille annettiin väliaikainen oikeus irtisanoa väkeä ja palkata valtion tuella tilalle yli 57-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä.
Yhä röyhkeämmäksi kasvavan EK:n kanssa työväelle aina vain kurjempia ”kompromisseja” hieromisen sijaan Suomen ay-liike voisi ottaa mallia vaikkapa Belgiasta, jossa eläkeiän korotukseen vastattiin viime kuussa yleislakkoon huipentuneella työtaistelujen sarjalla.
Vaietut vapaakauppasopimukset
Marraskuussa tehtiin suomalaista ihmisoikeushistoriaa, kun kansalaisaloitteen avulla eduskunnan käsittelyyn noussut tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin – taantumuksellisten voimien paastoista, rukouksista ja tunteikkaista lauluesityksistä huolimatta.
Vähemmälle huomiolle jäivät samaan aikaan eduskunnassa läpi runnotut päätökset lapsilisien leikkauksista sekä EU:n ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen hyväksymisestä.
Kauppasopimuksiin liittyvät silmänkääntötemput ovatkin olleet vuoden 2014 kestoteema. TTIP-info -liikkeen lukuisista vetoomuksista, mielenosoituksista ja aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta kauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) ei vielä joulukuussa osannut mainita sopimukseen liittyviä uhkia. ”Mä oon ehkä enemmän keskittynyt tähän etujen hakemiseen,” kuului ministerin häkeltynyt, mutta rehellinen kommentti.
Kohua herättänyttä TTIP-sopimusta pahemmin jäi varjoon yhtä suuri TiSA-sopimus, joka koskee palvelukauppaa. Arvioiden mukaan sopimus tulee käytännössä tarkoittamaan julkisen palvelujen yksityistämistä laajalla skaalalla. Joulun alla tullut asiakirjavuoto paljastaa, kuinka puhtaat jauhot neuvottelijoilla on pussissa: TiSA-sopimus on tarkoitus pitää salaisena vielä viisi vuotta hyväksymisen jälkeenkin!
Vaalien ravisuttavat ääripuolueet
Tutut puheet eurokriisistä ja Kreikan velasta nousivat uudelleen esiin vuoden lopulla maan ajauduttua uusiin parlamenttivaaleihin. Se, mitä vaaleissa tapahtuu, ja mikä suuren suosian saavuttaneen vasemmistopuolue Syrizan rooliksi muodostuu, on vielä kirjoittamaton lehti.
Varmaa on kuitenkin se, että Kreikan vaalit tarjoavat koko Euroopalle uutta toivoa vallalla olevan talouskurituksen murtamiseksi, ja sitä EU-porvaristo pelkää kuollakseen. ”Pahempaa kuin kommunismi!” kiljui rahastoyhtiö Capital Groupin julkisuuteen vuotanut muistioTalouselämässä. Helsingin Sanomissa maltillisia keynesiläisiä reformeja ajava Syriza taas esiintyy ”Eurooppaa ravisuttavana ääripuolueena”.
Myös Suomessa vuosi 2015 on vaalivuosi. Kokoomuksen kannatus on ammattitaidottoman Alexander Stubbin, arkielämästä irrallaan leijailevan Laura Rädyn, maahanmuuttajien lastenvaunuilla ratsastaneen Pia Kauman ja suhmuroinnilla Helsingin johtoon pyrkineen Lasse Männistön myötä romahtanut alemmaksi kuin pitkiin aikoihin. Samalla hallituksen ikuisuusprojektit kompastelevat edelleen. Kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisellä sopimuksella hyväksytty sote-uudistus törmäsi juuri niihin ongelmiin, joista sekä SKP että oikeusoppineet alusta lähtien varoittelivat.
Huonosti on käynyt myös perussuomalaiselle valeoppositiolle, jonka kenttä laskevien gallup-lukujen pelossa repii itseään hajalle. PS:n todellinen korttien kuultiin paljastus joulukuun lopussa, kun pääministeriksi pyrkivä Timo Soini lupasi vaalien jälkeisen hallituksen sopeuttavan valtiontaloutta ”noin 10 miljardilla eurolla.”
En olisi tästä kuvatekstistä niin varma…
Samanlaisia lukuja on aiemmin pyörittänyt ”Oy Suomi Ab:n” johdosta haaveileva keskustan bisnesmies Juha Sipilä, joka pelkästään taustalla pysyttelemällä, nyökyttelemällä ja hymyilemällä on noussut gallupeissa johtoon. Heitot kymmenien tuhansien julkisten sektorin töiden lakkauttamisesta ja Suomen valtion omaisuuden myymisestä ovat olleet niin karmeita, että Sipilän keskusta voisi suoraan vaihtaa nimensä oikeistoksi, jottei äänestäjille jää asiasta epäselvyyksiä.
Suomessakin on siis tilausta ”ääripuolueelle”, joka uskaltaa haastaa suurpääoman politiikan ja aiheuttaa porvareille univaikeuksia.
Tällä ja edeltävällä viikolla on saatu seurata verkkomaailmaan liittyvää mediaspektaakkelia. Ensin julkisuuteen levisi uusnatsien jäsenrekisteri. Listalla komeili mm. perussuomalaisten eduskunta-avustaja ja kunnallispoliitikko. Muutamaa päivää myöhemmin julkistettiin myös sosiaaliturvatunnuksia ja nimitietoja sisältäneitä tietokantoja. Näillä tapauksilla ei tuntunut olevan mitään yhteyttä.
Tällä viikolla joissain sensaatiohakuisemmissa tiedotusvälineissä levisi kuitenkin tieto, että molempien tapausten taustalta löytyisi löyhä anonyymi ryhmittymä Anonymous Finland, jatkoa maailmanlaajuiselle Anonymous-meemille. Sosiaalisessa mediassa kiersi pastebin -linkki, jonka sisältämä pitkähkö ja sisällöltään jokseenkin epätasainen manifesti olevinaan valotti ryhmän motiiveja.
Heti ensimmäiseksi on todettava, että tämän manifestin alkuun sisällytetyt väitteet ovat hyvin kyseenalaisia. Iltalehtien uutisoinnista huolimatta tällä hetkellä mitään todisteita ei taida olla olemassa, että näiden vuotojen taustalla olisi edes sama taho, saati sitten ”Anonymous Finland”. Eikä itse asiassa ole olemassa todisteita siitäkään, että tällaista ryhmittymää edes olisi olemassa.
***
Vaikka uutinen siis vaikuttaa täydeltä ankalta, liittyy siihen mielenkiintoisia yksityiskohtia jotka tekevät siitä tarkastelun arvoisen. Anonyymien Suomalaisten manifesti on tilkkutäkkimäinen, systeemiä vastaan raivoavan yläasteikäisen tuotokselta vaikuttava tekele jossa tekstilaji, sävy ja idea vaihtelevat radikaalisti paragraafista toiseen, mutta kaiken häröilyn ja foorumislangin lisäksi se sisältää ihan asiaakin:
Me emme suvaitse yhtäkään ryhmää, jonka periaatteena on syrjiminen rodun, seksuaalisuuden tai uskonnon perusteella, emmekä suvaitse tällaisten ryhmien jäseniä tai sellaisten ideologioiden levittämistä, joka oli syynä maanantain iskuun. Näin ollen vaadimme [uusnatsijärjestö] Kansallista Vastarintaa lopettamaan toimintansa sosiaalisessa elämässä ja verkossa, ja ellei sitä tapahdu, tulemme jatkamaan näitä iskuja parhaaksi katsomallamme tavalla.
Minä olen ollut siinä käsityksessä, että jo Suomen lainsäädäntö kieltää fasistisluontoisten sotilaallisten ja poliittisten järjestöjen toiminnan Pariisin rauhansopimuksen perusteella, mutta ilmeisesti tämäkin on menty kumoamaan yksipuolisella päätöksellä vuonna 1990. Kun tällaisten fasistisluontoisten järjestöjen olemassaolo on nyt kuitenkin ihan tosiasia, herää pikemminkin kysymys, mihin tällaisen lainsäädännön tarve on mukamas hävinnyt? Nyt se on johtanut tilanteeseen, jossa näköjään tarvitaan itsenäisiä kansalaisaktivisteja hoitamaan tehtävää joka ennen vuotta 1990 kuului Suomen viranomaisille.
Manifesti jatkuu tästä yllättävän vakavamielisenä, huolestuneella kannanotolla yhteiskunnan koventuneista arvoista ja rasismin noususta sekä arkipäivässä että politiikassa:
– Olemme nähneet rasismin lisääntyneen valtavasti suuren kansanosan keskuudessa ja kansallisessa politiikassa, sekä ulkomaalaisten väkivaltaisen sanallisen ja fyysisen kohtelun muodossa. Olemme nähneet miten rasistisia ideologioita ja rotuvihaa lietsovia poliittisia ryhmiä ja liikkeitä on syntynyt, miten näistä liikkeistä on noussut politiikkaan hahmoja, jotka – ja Me olemme täysin varmoja siitä – vaihtaisivat väkivaltaisista sanoistaan äärimmäisiin tekoihin jos heillä vain siihen olisi mahdollisuudet ja tarpeeksi kansansuosiota takanaan. Historia on osoittanut liian monta kertaa, että askel hirveisiin rikoksiin on helppo ottaa ja voi tapahtua milloin ja missä tahansa, sielläkin jossa Te kuvittelette sen olevan vaikeaa tai mahdotonta.
Tuohan nyt on ihan 100% täyttä asiaa vaikka sitten onkin väärässä yhteydessä julkituotu. Myös manifestin muut esiintuomat epäkohdat, kuten suomalaisten yhtiöiden lähestulkoon rikollinen käyttäytyminen ulkomailla, Suomen poliittinen korruptio, ihmisten passivoituminen ja poliittisen järjestelmän vaihtoehdottomuus ovat kaikki erittäin todellisia ongelmia ja valideja kritiikin kohteita. Tämä sanoma ei todellakaan ole väärä, vaikka se tulisi vastaan missä tahansa.
Manifesti myös esittää muutaman konkreettisen vaatimuksen, joihin minun mielestäni on erittäin helppo yhtyä jokaisen jonka ajatusmaailmassa on tippaakaan inhimillisyyttä:
Rasististen äärijärjestöjen ja poliittisten ryhmien toiminnan välitön lakkauttaminen ja lopettaminen
Kaikkien ulkomaalaisten sanallisen, psykologisen ja fyysisen rasistisluontoisen häirinnän välitön lopettaminen kaikissa ympäristöissä
Eduskunnan jäsenten väkivaltaisten viharetoriikan välitön lopettaminen ja niiden kansanedustajien eroaminen, jotka eivät osaa pidättäytyä rasistisista puheista
Suomalaisten yritysten lainvastaisen toiminnan välitön lopettaminen ulkomailla ja kotimaassa ja työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen
Suomen hallituksen vakavempi suhtautuminen sosiaaliturvan ongelmiin, erityisesti työttömyysturvaan ja alhaiseen palkkatasoon
Manifestin päättää kaksi videolinkkiä, joista toinen on Charlie Chaplinin ainutlaatuinen julistus fasismia vastaan:
***
Minusta onkin pirun ikävää, että näin selväjärkinen kannanotto nousee esille näin hölmössä yhteydessä. Tietomurto ja viattomien ihmisten henkilökohtaisten tietojen julkaisu ole millään tavalla moraalisesti tai juridisesti hyväksyttävää. Asiallisten ja tarpeellisten vaatimuksien yhdistäminen rikollislaatuiseen toimintaan ei auta mitenkään asiaa, vaan pelaa pikemminkin vastapuolen pussiin. Ja koska manifestin kirjoittajasta ei ole mitään tietoa, eikä luultavasti tule ikinä olemaankaan, on sekin mahdollisuus pidettävä mielessä että kyseessä on harkittu disinformaatio, jolla tarjotaan Suomen oikeistovoimille jälleen helppo olkinukke.
Tästä on mallikkaana esimerkkinä perussuomalaisen Kalle Pahajoensekava kirjoitelma. Pahajoki omien sanojensa mukaan ”kannattaisi kiihtotonta ja faktapohjaista lähestymistapaa” muttei Uuden Suomen blogissaan ilmeisesti itse viitsi tähän kuitenkaan ryhtyä, sen verran kummallisia loogisia harppauksia mies suorittaa yrittäessään yhdistää tietovuodot, Anonymous Finlandin, ulkoparlamentaarisen kansalaisvaikuttamisen, Karl Marxin, Britannian mellakat, suomalaiset anarkistit ja vasemmistonuoret:
Viattomien kansalaisten tietojen vuotaminen julkisuustemppuna sen sijaan ominta vasemmistolaista röyhkeyttä, jossa kaikenlaiset tuhotyöt oikeuttaa oikea poliittinen päämäärä. Ei pitäisi yllättyä: ”päämäärä oikeuttaa keinot” on ollut vasemmiston modus operandi Marxista saakka. Aivan kuten vasemmistonuoret hyväksyvät Lontoon kuolonuhreja ja mittaamatonta tuhoa vaatineet mellakat niiden yhteiskuntakriittisen motiivin takia, ei tässäkään sivullisilla kärsijöillä ole merkitystä. Saitte lulzinne ja luulempa, että toimittajat tulevat hykertelemään käsiään kun joku vaatii Halla-ahon lähettämistä Naurulle, mutta kysyn teiltä, hyvä Anonymous: eikö yhtään hävetä?
Myöhemmin kommenttiosastolla rinnastetaan tietovuoto skinien katuväkivaltaan ja Anders Breivikin hirmutekoon, jossa sata sivullista nuorta lahdattiin armotta Utoyan saarella. Minä en tiedä, miten käsiä hykerrellään, mutta tiedän etteivät nämä teot vastaa toisiaan millään kuviteltavissa olevalla skaalalla. Tiedänpä senkin, etten ole kuullut yhdenkään vasemmistolaisen ”hyväksyneen Lontoon mellakat” – sen sijaan olen kuullut heidän osoittavan ymmärrystä siitä, mikä mellakointiin johtaa. Ehkä ”tyhmät vasemmistoulkomaalaisanarkistit vaan tykkää hajottaa paikkoja” -tason ylittävä analyysi vain menee perussuomalaiselta kokonaan yli hilseen?
Luonnollisesti porvarishenkinen Uusi Suomi tarttui Pahajoen kirjoitukseen ja julkaisi sen suunnilleen sanasta sanaan ”it-ekspertin” asiantuntijalausuntona, jossa tietovuodot yhdistetään kiistatta johonkin tuulestatemmattuun ”äärivasemmistolaiseen liikkeeseen” vailla sen kummempaa journalistista etiikkaa:
Perussuomalainen it-asiantuntija Kalle Pahajoki paheksuu ”äärivasemmistolaiseksi” kutsumansa liikkeen nousua viikonlopun tietoturvauutisen liepeiltä. Pahajoki kytkee manifestin perusteella Anonymous Suomen osaksi äärivasemmistolaiseen liikkeeseen, jonka maailmankuvaa hän kuvailee ”surkuhupaisaksi”.
– Kirjoitus on uhkakuvia maalaileva naiivi saarnapuhe äärioikeistoa ja rasismia, yritystoimintaa ja kansanedustajien palkkoja sekä tietysti Jussi Halla-ahoa ja Teuvo Hakkaraista vastaan, Pahajoki kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuorossaan.
Tapa jolla artikkeli täysin tyhjästä loihtii esiin pelottavan ”äärivasemmistolaisen liikkeen” ja tarjoaa sen tueksi täysin keksityn asiantuntijalausunnon on häkellyttävä. Jos Uuden Suomen toimittaja olisi viitsinyt kelata sivua piirun verran alemmaksi, olisi artikkelin alta löytyvä satunnainen kommentaattorikin tarjonnut huomattavasti faktapohjaisemman arvion:
Se nimettömän nettikirjoittelijan manifesti ei sekavuudessaan osoita Anonymousiin. Ajoitus ei osoita Anonymousiin. Sisältö ei osoita Anonymousiin. Väitteet eivät osoita Anonymousiin. Manifestin tiedot eivät osoita Anonymousiin. Tyyli ei osoita Anonymousiin. Eikä kyseinen nimetön nettikirjoittaja voi olla murtojen takana kun ei niistä tiedä yhtään sen enempää kuin muutkaan ovat voineet mediasta lukea. Kunhan vedätti. Se kirjoitus on jonkun nimettömän trollin tuotos. Ja blogauksestasi päätellen on ollut todella onnistunut rölläys. Mitä voi arvostaa, sillä kunnon rölli öyhäyttää tosikoiden mielen syövereistä sitä kaikkein hauskimman lajin tahatonta komiikkaa tänne muiden nauruhermoja kutkuttelemaan.
***
Mitä tästä kaikesta nyt sitten lopulta opittiin?
Ainakin se, että media pohjaa uutisointinsa kasvavassa määrin silkkaan huhupuheeseen. Tässähän perättömiin väitöksiin perustuva manifesti uutisoitiin faktana, jonka jälkeen sitä vastaan esitettiin faktana vastakkaisia perättömiä väitteitä. Siinä välissä päästiin käyttämään seksikkäitä termejä äärivasemmisto, terrorismi ja hakkeriryhmä, ja olkinukkien taistellessa lisättiin jälleen ihmisten pelkoja ja katkeruutta kummallakin puolella. Ainoaksi faktisesti todelliseksi asiaksi jäi, että jossain vuodettiin tietoja jollain tavalla, jostain syystä.
Eniten minun mieltäni jää kuitenkin kaivelemaan se, että manifestin todenperäisyydestä huolimatta sen esiin nostamat ongelmat ovat täysin todellisia. Mitä se kertoo nyky-Suomen tilasta, että verkkovandaalien rikollisjengi – tai vielä pahempaa, yksittäinen internetin rölli joka saa tekstinsä läpi valtamediassa – on ainoa joka nostaa nämä konkreettiset politiikan sisältökysymykset julkiseen keskusteluun? Siis sanalla sanoen on ainoa, joka puhuu asiaa?
Eikö se ole itse asiassa tässä asiassa kaikkein surullisinta, että huvikseen tietomurtoja harjoittava anonyymi rikollinenkin tai vitsimielessä liikenteessä oleva yläasteikäinen on kannanotoissaan huolestuneempi suomalaisen yhteiskunnan koventuneista arvoista, kanssaihmistensä kohtelusta ja puhtaasti inhimillisyydestä kuin Suomen eduskunnassa istuvat kansanedustajat ja heidän puolustelijansa?
Vaimon kanssa ollaan aina aamuisin kinasteltu, onko Ylen Aamu-TV asiapitoisempi kuin MTV3:n Huomenta Suomi. Tämäkin asia ratkesi 13.10. kun puhelin soi ja langan päässä huhuili Ylen tv-toimittaja. Sattuipa sitten sillä tavalla, että seuraavana päivänä eksyin suoraan televiisio lähetykseen.
Homma oli kokemuksena mielenkiintoinen. Ohjelma-osio ei kestänyt kuin kymmenen minuuttia, mutta sitä varten paikalla piti olla jo 5:45. Kun telkkariin tullaan pitää ensin käydä stailistilla nenää puuteroimassa ja vaikka mitä, joten ajamaan piti sitten lähteä jo 5:15. Esiintyminen sujui sitten lupsakkaan aamu-unisena. Ihan nappiinhan tuo ensiyrittämällä meni.
Juttu julkaistiin myös YLE Areenassa, Ylen verkkosivuilla ja taisi se radiostakin tulla kuulijapalautteen perusteella. Ylen summaus oli varsin asiallinen:
Wall Streetillä Yhdysvalloissa on osoitettu mieltä jo lähes kuukauden ajan. Suurin osa mielenosoittajista on tavallisia ihmisiä. Sittemmin mieltä on osoitettu myös lukuisissa muissa maissa. Sippo Kähmin mielestä ihmiset eri puolilla maailmaa ovat kettuuntuneet yhteiskunnan nykymenoon ja kyllästyneet siihen, etteivät he saa ääntään kuuluville.
Meno on hänen mukaansa sietämätöntä myös Suomessa.
– Tavallisten ihmisten ääntä ei kuunnella. Meillä oli juuri vaalit, joissa kansa tuomitsi juuri tämän pankkien tukemisen mitä vastaan Yhdysvalloissakin nyt osoitetaan mieltä. Tukea oltaisiin haluttu ihmisten arkeen, vaan toisin kävi. Meiltä lähtee taas miljardikaupalla veronmaksajien rahaa pankkien pelastamiseen.
Kähmi uskoo, että mielenosoitukset voivat muuttaa maailmaa.
– Meidän on yhdessä kehitettävä vaihtoehtoja tälle markkinoiden diktaatuurille. Tästä lähtee liikkeelle uusi aikakausi, jos niin halutaan.
Toimittaja soitti ennen ohjelmaa vielä muutaman kerran uudelleen ja ohjeisti erikseen, että ”ihmisiä vituttaa” on liian suoraan sanottu aamutelkkariin. Käytin sitten tuota laimeampaa ilmaisua että säästyivät lasten ja imeväisten korvat. Näköjään se kelpasi ihan painotekstiinkin.
***
Ohjelman jälkeen lämpiössä Yleisradio tarjosi kinkkusämpylän ja kaavakkeella kilometrikorvaukset oman auton käytöstä. Niitä täytellessä samaan aikaan studion lämpiöön kanssani eksyi vanha tuttuni Jyrki Katainen, jolle olen päässyt kuittailemaan aiemminkin Espoon kauppakeskuksessa.
Tällä kertaa toimitin Jykälle toriliikkeen iloisen tervehdyksen – torilla tavataan! Pääministeri oli näin läheltä katsottuna outo näky – silkkaa muovia ja teflonia, hajuton ja mauton, kasvot raskaan tv-meikin peitossa. Toimittaja siinä sitten totesi että lauantaina sitten kahtotaan mitä Suomessa tapahtuu, ja vinkkasin Jykälle että kannattaapi olla kuulolla.
Kun Kataisen ohjelmaosuus alkoi, olin jo matkalla kohti työpaikkaa. Nyt kun tuota katsoo, täytyy sanoa että olipa jumankekka iljettävä juttu, lahjuksineen kaikkineen. Ja tietty se oli se, minkä Aamu-TV:n netti veti etusivulle. No, kaikkea ei voi saada.
***
Noin kello 10:30 soi toimiston puhelin. Jaakko Pyhälahti Alajärveltä sai kunnian olla ensimmäinen, joka soittaa tappouhkauksen tv-esiintymisen perusteella. Nimettömistä uhkauksista on vaan vähän lähtenyt charmi nykyään kun Fonecta Finder selvittää nimen ja osoitteen automaattisesti.
Jaakko halusi puheittensa perusteella laittaa afrikkalaista liikettä puhtoiseen Suomeen tuovalta punikilta saunan takana niskat nurin ja sen jälkeen vielä lihamyllyyn. Kielikuvia yhdisteltiin sen verta liberaalisti, että Timo Soinikin meinasi jäädä kakkoseksi. Liekö miehillä yhteinen puoluekanta? Se ei käynyt selväksi, kun luuri jo lyötiin korvaan.
Selvisi samalla sekin, että nykyään rikosilmoitukseenkin vaaditaan verkkopankkitunnukset. Näin se rahan valta vaan kasvaa …
First they ignore you, then they laugh at you, then they attack you, and then you win.
Koska räp on nykyään muodissa ja satuin kuulemaan radiosta aiheeseen erityisen hyvin sopivan kappaleen, päätin suomentaa sen ja tehdä budjettiaiheesta musiikkivideon. Yhteiskuntakriittisyyden lisäksi tämä kokeellinen tekele on opettavainen tarina porvarillisen meedian ja epäterveiden elämäntapojen vaaroista.
Töistä kotiuduttuaan tehostustoimista väsähtänyt duunari uinahtaa television ääreen kesken uutislähetyksen, seurauksena omituinen uni. Alitajunnan pimeimmistä syövereistä kumpuava talouspainajainen heijastelee todellista arkipäivää leikkausten, korruption ja finanssikriisien Suomessa.
Se menee kutakuinkin näin:
Mä haluun olla porvari
niin vitun pahasti
Elää elämääni
mukavasti
Mä haluan mun naamani
Suomen Kuvalehteen
Wahlroosin ja Sarasvuon viereen
(Aina)
Silmäni kun kiinni paan
parrasvalot käypi loistamaan
Sossun tuet kaikki poistaa saa
En mä niihin koskiskaan
kuhan porvari olla saan
Jee, mä oisin aina telkkaris
Helsingin Sanomis
Joka päivä joulu
Lapsil yksityiskoulu
Ku Mikkosen Niina,
en päivähoitoo tarvii
nollamaksuluokat
kaikesta vois karsii
Budjettiriihes vois
verot uusiks laittaa
Kelamaksut, tuet pois
Ei se mua haittaa
”Pääomat verolle!”
voin heittää lehdissä
muttei sitä ikin oo
mun esityksissä
Tärkeintähän on
et vaalipuhe luistaa
Hoitajien palkat –
kuka niit enää muistaa!
Ja jos ei mulla joskus
vaalirahat riitä
Yritykset jeesaa mua et,
ota poika siitä!
(Voi)
Silmäni kun kiinni paan
Kassakoneet rupee laulamaan
Peruspalvelut kun leikataan
En mä niitä tarviiskaan
Kuhan porvari olla saan
Jee jee, jee jee
Kuhan porvari olla saan
Jee jee, jee jee
Mutta pakko jollain on
budjettivaje täyttää
pitää rahaa pankeille
ja hornetteihin riittää
nostan ruokaveroa
ei sillois mitään eroa
jossei Alepassa
kuluis multa euron euroa
Ei kaupan roskiksest
safkaa tarvi varastaa
ku suurel rahal lobbarit
tarjois mulle parastaan
Hienos raflas vaa vois
bisneksiä hieroa
Turpeelta ny verot pois
siinois mitään kieroa
Väitän et mun esitykset
on jotain vihreit arvoi
eihän veronkiristykset
koskis meitä harvoi
Vois loppusilauksena
verottaa vaik karkkia,
Tää on helppoa ku
tikkarin veis lapsilta!
(kirjaimellisesti.)
Mä haluun olla porvari
helvetin kovasti
lama-aika menis somasti
Mä haluan mun naamani
Suomen Kuvalehteen
Kataisen ja Niinistön viereen
(Kun)
Silmäni mä kiinni paan
Pankkitili onpi tulvillaan
Ei työttömyyskään mua voi koskettaa
Voisin kaiken unohtaa
Jos porvari olla saan
Tämä jännittävä opetusdokumentti paljastaa pervouden maailman. Sisältää homoseksuaaleja, tissipervoja, sadisteja, transseksuaaleja ja muita kommunistien salajuonia.
Saastaa rahan vuoksi. Kahden miljardin dollarin bisnes! Epäsovinnaista lehtikioskimateriaalia.
Nyt selviää mitä pervertit kommunistit suunnittelevat tai sitten selviää jotain ihan muuta.
Yhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.
Ylivuotosanomat 
Lukijat kurnuttavat