Posts Tagged ‘maahanmuutto’

”Marginaali” vs. työväenluokka

Tiedonantajassa on esitetty vaaliarvioita. Viimeisimmässä numerossa (16/21.4.2017) keskuskomitean jäsen, toveri Pauli Schadrin Nokialta esittää oman näkemyksensä.

Jutussa on paljon sellaista, jonka voi allekirjoittaa.

Emme ole riittävän hyvin ymmärtäneet sitä, että myös työelämässä on tapahtunut suuria muutoksia, koska kosketuspintaa nykypäivän työväestöön ei ole. Meidän on laskeuduttava tavallisen ihmisen tasolle ja nostettava statustamme pienituloisten, työläisten ja eläkeläisten silmissä: silloin olemme puolueena uskottava ja vakavasti otettava vaihtoehto.

Tämä on täysin oikein.

Juuri uskottavuus ja vakavastiotettavuus ovat keskeinen ongelma, johon on pyrittävä pureutumaan. Äänestystuloksen perusteella on todettava suoraan, että tällä hetkellä puolueemme ei ole erityisesti uskottava äänestäjien silmissä missään segmentissä. (Ja tämän ymmärtäminen onkin oleellista: ei missään segmentissä.)

Kysymys onkin sitten asetettava, kuinka uskottavaksi tullaan?

* * *

Schadrin esittää tekstissä seuraavaa ainakin yhdeksi syyksi puolueen ongelmaan. On keskitytty liikaa ”vähemmistöihin”:

– Nyt jokaisen on katsottava rohkeasti peiliin. SKP ei voi olla pelkästään vähemmistöjä varten ja puolueessa keskitytäänkin nykyisin aivan liikaa vähemmistöjen etujen ajamiseen: mistään muusta ei nykyisin puhuta ja kirjoiteta kuin vähemmistöjen oikeuksista.

Ensinnäkin on minusta todettava, että tältä väitteeltä puuttuu pohja.

Vaalikampanjan aikana esimerkiksi verkkosivuillamme julkaistuissa teksteissä puhuttiin lähes yksinomaan työstä/työttömyydestä, sotesta ja asukasdemokratiasta, sekä kansainvälisestä politiikasta. ”Vähemmistöjen oikeudet” eivät tulleet juuri lainkaan esiin, ehkä muutamaa kannanottoa lukuunottamatta.

Missä vähemmistöt meillä sitten mainitaan? Käytännössä juhlapuheissa abstraktilla tasolla, ja muutamien puolueen jäsenten (mukaanlukien puheenjohtaja) puheissa ja kirjoituksissa.

Onko ymmärrettävä niin, että jos nämä kannanotot olisivat jääneet sanomatta ja kirjoittamatta, ääniä olisi satanut joka ikkunasta? Mielestäni näin ei voida sanoa.

* * *

Viestintäämme voidaan kyllä kritisoida yleisestä fokuksen puutteesta ja amatöörimäisyydestä. Tämä on asia johon pitää palata toisessa keskustelussa.

Lisäksi voidaan aivan oikein sanoa, ettemme ole tarpeeksi profiloituneet työväenpuolueena käytännön kamppailussa. Se pitää paikkansa; yhteytemme ammattiyhdistysliikkeeseen ja työpaikkatasolle ovat heikot.

Mutta minusta on täysin virheellinen ajatus, että olisimme puuttuneet liikaa johonkin kysymykseen.

Päin vastoin emme ole tarpeeksi sekaantuneet näihinkään yhteiskunnallisiin kysymyksiin niin, että jokainen joka miettii feminismiä, sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, tai vaikkapa maahanmuuton kysymyksiä, törmäisi väistämättä kommunisteihin. Emme ole mukana minkäänlaisena voimana yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun nämä aiheet nousevat esiin.

Tosiasiassa olemme näissäkin kamppailuissa lähes täysin paitsiossa.

* * *

Schadrin jatkaa:

– Minulla ei ole mitään marginaalissa olevia ihmisiä vastaan, mutta…

Tässä on välttämättä esitettävä protesti: AUTS. Ei näin. Ei koskaan näin, hyvät toverit. Tämä on niin laajalti tunnettu rasistien käyttämä retorinen keino, että sillä on olemassa oma artikkelinsa argumentaatiovirheiden kaanonissa, ja se on yleinen pilkan kohde. Älkäämme edes vahingossa sortuko tähän.

… toiminnan painopistealueen on oltava duunareissa, eli kaikissa niissä, jotka lukeutuvat työväenluokkaan: työväestön etujen ajaminen on SKP:n tärkein tehtävä!

Tämä on sinällään totta, mutta on ristiriidassa aiemmin sanotun kanssa.

Jos ja kun työväenluokka ei koostu vain valkoisista kantasuomalaisista heteromiehistä, vähemmistöjen etujen ajaminen on tällöin välttämätön osa koko työväen etujen ajamista.

* * *

Vielä kovemman tulkinnan Schadrinin ajatuksista esitti aiemmin julkisuudessa toveri Erno Laitinen, joka summasi Facebook-kirjoituksessaan 16.4. piirikomiteassa käytyä keskustelua seuraavasti:

Me emme ole feministi puolue, emme saamelaisten puolue, emme maahanmuutto puolue, emme eläin puolue jne (näin vapaasti muisteltuna). kaikki asiat ovat tärkeitä, mutta meidän mitää muistaa taustamme! ME OLEMME TYÖVÄEN PUOLUE SKP! Ja siihehen meidän tulee profiloitua! Marxismi-Leninismi kunniaan! Itse pidän itseäni Juchelaisena että Hoxsalaisena!

Edelleen: Jos ja kun proletariaattiin kuuluu myös naisia, saamelaisia, maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä jne. jne. ei proletaarinen puolue voi olla proletaarinen jos se ei myös ole heidän puolueensa.

* * *

lenin_legalized

Laitinen nostaa ulostulossaan esiin Leninin.

Mitä hän sitten olisi saattanut tähän sanoa?

Leninin laajalti tunnetussa pamfletissa Mitä on tehtävä käsitellään juuri näitä kysymyksiä.

Tuolloin Venäjän sosialidemokraattinen (myöhemmin sosialistinen/kommunistinen) liike oli vasta muotoutumassa, ja käytiin debattia siitä mihin aiheisiin työväenpuolueen tulee keskittyä.

Venäläisten sosialidemokraattien keskuudessa vaikutti ”ekonomisteja”, jotka halusivat nostaa vain työväen paremman toimeentulon, siis taloudellisen taistelun, puolueen kärkiteemaksi.

Lenin oli juuri tätä ajatusta vastaan. Hänen mielestään tuli mieluummin ottaa mallia Saksan sosialidemokraateista, jotka sekaantuivat kaikkiin yhteiskunnan kysymyksiin – jopa sellaisiin jotka eivät suoraan koske työväkeä – koska vain sitä kautta olisi mahdollistua profiloitua uskottavana edistysvoimana, riistää se maine vallitsevalta ideologialta.

Lenin kirjoittaa:

Katsokaa esimerkiksi Saksan sosialidemokratiaa, jolta meidän »ekonomistimme» haluavat omaksua vain sen heikot puolet. Miksi ainoakaan poliittinen tapahtuma Saksassa ei mene ilman, ettei se voimistaisi jatkuvasti sosialidemokratian arvovaltaa ja vaikutusta? Siksi, että sosialidemokratia arvioi tämän tapahtuman aina muita vallankumouksellisemmin, puolustaa ensimmäisenä kaikkia vastalauseita mielivaltaa vastaan.

Se ei tuudittele itseään järkeilyillä, että taloudellinen taistelu sysää työläiset heidän oikeudettomuuttaan koskevan kysymyksen eteen ja että konkreettiset olot sysäävät työväenliikettä kohtalokkaasti vallankumoukselliselle tielle. Se sekaantuu kaikkiin yhteiskunnallisen ja poliittisen elämän aloihin ja kaikkiin kysymyksiin, siihenkin kysymykseen, miksi Vilhelm ei vahvistanut porvarillista edistysmielistä henkilöä kaupungin pääksi (meidän »ekonomistimme» eivät ole vielä ehtineet valistaa saksalaisia, että se on asiallisesti kompromissi liberalismin kanssa!), samoin sellaisiin kysymyksiin kuin lain laatiminen »siveettömiä» teoksia ja kuvituksia vastaan, hallituksen vaikutus professorien valintaan ym. jne.

Kaikkialla he ovat kaikkia muita edellä nostattaen poliittista tyytymättömyyttä kaikkien luokkien keskuudessa, ravistellen hereille unisia, kannustaen jälkeenjääviä, antaen kaikinpuolista aineistoa proletariaatin poliittisen tietoisuuden ja poliittisen aktiivisuuden kehittämiseksi. Ja tulos on se, että eturivin poliittista taistelijaa alkavat kunnioittaa jopa tietoiset sosialismin vihollisetkin, ja tärkeä asiapaperi joutuu usein jollakin ihmeellisellä tavalla ei ainoastaan porvarillisista, vaan vieläpä byrokratian piireistä ja hovipiireistäkin »Vorwärtsin» toimitushuoneistoon.

* * *

Leninin pointti oli että vasta sitten kun yhteiskunnan jokaisessa taistelussa törmää kommunisteihin jotka ovat aina parhaiten, johdonmukaisimmin, ja edistyksellisimmin ajamassa tuota asiaa eteenpäin, vasta silloin tavoitellaan hegemoniaa. Silloin on pahimpien porvarienkin tunnustettava, kuten Manifestissa sanotaan, että kommunismi on jo itsessään voima, jolla on jotain omaehtoista sanottavaa ja annettavaa, jota on kunnioitettava.

Lyhyesti sanottuna: silloin ollaan uskottavia.

Nyt ei olla tässä tilanteessa. Ei vähemmistöjen eikä enemmistöjen suhteen.

Itse olen pikemminkin käynyt vaalien alla keskusteluja proletaarien kanssa, jotka edustavat eri vähemmistöjä (ja enemmistöjä! vrt. naisasialiike) joissa heidän kysymyksensä on ollut, mitä SKP oikeasti on tehnyt heidän puolestaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla rasismin nousu on todella vakava ja elämää rajoittava juttu monille – ja nimenomaan monille proletaareille.

Rehellisyyden nimissä olen joutunut vähän miettimään, mitä esittää, missä me oikeasti olemme näiden vähemmistöjen ja enemmistöjen puolella. Missä on meidän antirasistinen toimintamme? Onko sitä ollenkaan?

Jos meillä olisi oikeasti esimerkiksi nyt vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asiaa ajamassa joku toveri niin ytimessä, että hänet tunnettaisiin siitä laajalti valtakunnan tasolla, se olisi todella kova ja tärkeä juttu koko puolueen arvovallalle. Mutta on tunnustettava että emme ole tässä asemassa.

Leniniläisittäin on todettava, että olemme siis liian kaukana vähemmistöjen puolustamisesta, emme liian lähellä.

Saman kritiikin voimme tietenkin esittää palkkatyöläisten ym. puolustamisessa. Olemmeko oikeasti siellä missä köyhälistö, alaluokat, keskiluokka taistelevat toimeentulostaan? Törmääkö siellä kommunisteihin?

Jos ei, ei ole väliä mitä sanomme, vaikka hylkäisimme kaiken puheen vähemmistöistä ja julistaisimme olevamme keskiluokkaisen valkoisen ydinperheen puolue. Tosiasiassa julistuksiamme ei tulla edes lukemaan.

* * *

actual15977242_1854503341437176_4190237033008606072_n

Käsite jota tässä keskustelussa ei lausuta ääneen on identiteettipolitiikka.

Radikaalivasemmistoa jakavassa kysymyksessä on kyse seuraavasta vastakkainasettelusta: asetetaanko luokka aina etusijalle, vai onko luokka vain yksi sorrettu identiteetti muiden joukossa?

Äärimmäisyyksiin vietynä kumpikin ajattelutapa johtaa kummallisiin lopputuloksiin. Jos meiltä puuttuisi vahva luokkanäkökulma, voisimme esimerkiksi kannustaa kokoomuslaista naisehdokasta presidentiksi, koska olemme feministinen puolue.

Jos taas näemme vain luokan, on vaara, että ummistamme silmämme kaikilta muilta sorron muodoilta, jotka eivät ole eksplisiittisesti luokkasortoa.

Tällöin ei ymmärretä, että osa työväenluokasta voi olla etuoikeutetussa asemassa muuhun työväenluokkaan sukupuolensa, etnisyytensä, jne. johdosta – että järjestelmä muodostaa työväenluokan sisälle hierarkioita.

Marxilaisittain vain työväenluokka voi olla vallankumouksellinen luokka, ja se on pidettävä aina mielessä. Mutta työväenluokka ei voi voittaa ilman yhtenäisyyttä.

Siksi tarvitaan kokonaisvaltaista yhteiskunnallisten suhteiden hahmottamista, ja ymmärrystä miten erilaiset sorrot kytkeytyvät tuotannon perustaan. Se tarkoittaa, että henkilökohtaisen identiteettikysymyksen sijaan nähdään sukupuoleen, etnisyyteen, jne. perustuva sorto kaikki saman järjestelmän erottamattomina ominaisuuksina, joita kaikkia vastaan on taisteltava.

Marxilaisessa feminismissä naiset eivät voi vapautua ilman työväenluokan vapautumista – ja toisinpäin. Marxilaisessa antirasismissa … ja niin edelleen.

* * *

Tässä vaiheessa kaikille lienee käynyt selväksi, että olen hyvin pettynyt tällaisiin julkisiin ulostuloihin, joissa ”marginaalit” ja työväenluokka asetataan vastakkain.

Oli tarkoitus sitten mikä hyvänsä, käytännössä tässä sanotaan suoraan isolle joukolle ihmisiä, että SKP ei ole sinun puolueesi, vaan ”oikeiden” tai ”aitojen” työläisten.

Se on itsessään identiteettipolitiikkaa, jossa tavoitellaan myyttisen valkoisen tehdastyöläismiehen identiteettiä. Paradoksaalista kyllä, tämä kertoo juuri aiemmin julkituodusta ongelmasta: puolueen etääntymisestä siitä, mitä työväenluokka tosiasiassa on.

Erno Laitiselle eräs äänestäjä kommentoi:

’Me emme ole feministi puolue, emme saamelaisten puolue, emme maahanmuutto puolue, emme eläin puolue jne’ Olette työläisten puolue, joo, se tiedetään, mutta tuohon kategoriaan sujahtaa aika moni vähemmistöön kuuluva. En itse kuulu Suomen kommunistiseen puolueeseen, mutta kuntavaaleissa SKP:läistä äänestäneenä tällaiset ranttaukset eivät rohkaise äänestämään uudestaan.

Onko meillä todella tällaiseen varaa? Olemmeko todella niin suosittuja, että ei haittaa, jos nämäkin (työväenluokkaiset!) äänestäjät ja kannattajat menetetään?

Mielestäni näin ei todellakaan ole.

Mainokset

”Varo ettei Junes vie” – Annikki Korpin omituinen tapaus

Omituinen tositarina siitä, miten kohtasin turkulais-amerikkalaisen huippumallin, jonka päänahka kutisee aseellisen vastarinnan puolesta.

Silent Saoghal

Pari päivää sitten Facebookissa Annikki Korppi -nimellä esiintyvä henkilö kommentoi viime syyskuussa julkaisemaani artikkelia koskien Suomen Vastarintaliikkeen uusnatsin hyökkäystä nuoren miehen kimppuun. Tänään valmistunut oikeuslääketieteellinen tutkimus vahvistaa nuoren Jimi Karttusen kuolleen uusnatsi Jesse Eppu Torniaisen aiheuttamiin vammoihin.

Annikki väitti kommentissaan tunteneensa menehtyneen Karttusen ja kerran herätelleensä sammunutta Jimiä kadulta. Hän ei näe Jimin kohtalossa mitään väärää. Annikin sanatarkka lainaus oli ”Kyllä mäkin monottaisin, jos nisti sylkisi päälle, takuuvarmasti.”

annikki-korppi_11

Samaan aikaan hänen ahdasmieliset aatteensa pääsivät kunnolla valloilleen puolisoni Sippo Kähmin Facebook -seinällä. Kommenttiketju sai alkunsa Tampereen tulevasta Alussa on sana -mielenosoituksesta.

annikki-korppi_2-edit                             SIPPO KÄHMI: Alussa on sana -mielenosoitus vaikuttaa olevan jälleen uusi tapa yrittää antaa uskottavampi, sisäsiisti maine samoille eltaantuneille äärioikeiston puhuville päille, jotka ovat Homma-forumin alkuajoista lähtien yrittäneet polkaista käyntiin Perussuomalaisia vielä vähän ärtsä

View original post 1 012 more words

Muutoksen tunkkaiset tuulet

Viikon merkittävin politiikan uutinen lienee selvä – ainakin maahanmuuttokriittisen ”skenen” kannalta.

Perussuomalaisista potkut saanut, Seppo Lehdon natsitervehdystä eduskunnassa valokuvannut kansanedustaja James Hirvisaari on perustanut uuden, Muutos 2011-puolueen nimellä toimivan eduskuntaryhmän.

Muutos 2011-puolueen sisällä viimeisin käänne natsitervehdysgatessa on aiheuttanut monenlaisia reaktioita. Hihamerkkigaten siivittämänä Muutokseen vaihtanut Hirvisaaren entinen eduskunta-avustaja Helena Eronen ennätti ensimmäisten joukossa tiivistämään monen tuntemukset tapahtuneesta yhteen sanaan:

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄWUHUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUPERKELE!

Olen ehkä hullu, mutta muistan Erosen jo jossain vaiheessa todenneen, ettei politiikan tekeminen vain oikein ole hänen juttunsa. Siitä olisi ehkä kannattanut pitää kiinni.

Muutoslainen Entinen Muutos 2011-puolueen kuntavaaliehdokas Jorma Nordlin puolestaan suoritti uusimman tiedon myötä blogissaan sulavan täyskäännöksen. Nordlin kehui ensin perussuomalaisten päätöstä erottaa Hirvisaari suoraselkäisenä toimintana – puoluettaan vahingoittava pelle sietää mennäkin – mutta muutama päivä myöhemmin oli jo ylistämässä Hirvisaarta uuden suoran demokratian aikakauden aloittavana messiaana.

poliittistahistoriaa

Niin, melkoista ironiaahan se. Ettäpäs sattuikin, että natsitervehdys johti Hirvisaaren juuri Muutos 2011-puolueeseen, jolla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Oho, hupsis!

Ai, mistä muusta Nordlin kirjoittaa blogissaan? Monestakin, vaikkapa, noh —

somalit

Korjaus 11.10. – Saamani tiedon mukaan vielä viime vuoden kuntavaaleissa ehdolla ollut ja puolueen kotisivuilta löytyvä Nordlin ei enää ole mukana Muutos 2011-puolueessa.

* * *

Kaikki eivät kuitenkaan tunnu vielä tietävän Muutos 2011-puolueen taustoja – siitäkin huolimatta, että puolue oli kuntavaalien alla vahvasti edustettuna mm. suomalaista äärioikeistoa esitelleellä Kunnollisvaalit 2012-sivustolla.

Onneksemme historiantutkija Jussi Jalonen on laatinut blogiinsa kattavan historiikin puolueen synnystä, joka selvittää puolueen varhaista kehitystä maahanmuuttokriitikko Juha Mäki-Ketelän vetämänä projektina. Myös Mäki-Ketelä on sittemmin eronnut puolueesta.

Homma-foorumien aktiivien perustaman puolueen tarkoitus oli siis alun perinkin toimia eräänlaisena ”turvaverkkona” ns. nuiville ehdokkaille vuoden 2011 eduskuntavaaleissa siinä tapauksessa, että heidän etenemisensä perussuomalaisissa syystä tai toisesta estyisi.

NOT_RACIST

* * *

Onko Muutos 2011 sitten rasistinen puolue?

Muutoksen politiikkaa ei oikein voi arvioida tekojen perusteella, sillä niitä ei juurikaan ole. Tietoja Uudenkaupungin valtuustossa toimivasta Muutoksen valtuustoryhmästä ei kunnallisvaalien jälkeen ole levinnyt valtakunnan tasolle.

Puoluetta on siis arvioitava sen muun viestinnän ja toiminnan perusteella.

Periaatteessa puolue ajaa ohjelmansa mukaan laillisen maahanmuuton vaikeuttamisen ja kovempien vankilatuomioiden lisäksi suoraa demokratiaa, jolla tarkoitetaan sveitsiläistyylisiä sitovia kansanäänestyksiä.

Puolueen arvioiminen sen ohjelman kautta vaikuttaa sekin kuitenkin olevan turhaa. Ylen kuntavaalien alla järjestämässä eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaalitentissä puolueen viimeisin puheenjohtaja Marjukka Kaakkola ilmoitti nimittäin suoraan, ettei Muutos 2011-puolueessa kukaan oikein ole sitoutunut yhtään mihinkään.

Jos minkäänlaista puoluekuria ei ole, tarkoittaa se puolueen edustajille suurta vastuuta puolueen linjan määrittelemisessä – kaikki saavat lopulta tehdä ihan mitä lystäävät, jos pääsevät läpi.

Se tarkoittaa myös, että koko puoluetta on ensi kädessä arvioitava sen yksittäisten jäsenten toiminnan kautta, ei puolueohjelman.

Keneenköhän Lalli aikoo kirveensä tällä kertaa upottaa?

Keneenköhän Lalli aikoo kirveensä tällä kertaa upottaa?

* * *

Aktiivisempia puolueen edustajia verkossa on Muutos 2011:n puoluesihteeri ja puolueen Hämeen ja Pirkanmaan piiriyhdistyksen puheenjohtaja, akaalainen Oula Lintula.

Entisenä kokoomuslaisena Lintula on poliittisen uransa aikana ehtinyt toimia sekä kokoomusnuorten Keski-Suomen piirissä, Tampereen Tulevaisuuskokoomuksessa että Anime- ja mangayhteisö Hidoi ry:n puheenjohtajana.

Henkilökohtaiset kokemukseni Lintulasta rajoittuvat hänen lyhyeen kunnallisvaalien alla nähtyyn uraansa Facebookin Vasemmiston ja oikeiston rasismin vastaisessa ryhmässä. Siellä Lintula keskittyi pääasiassa toistelemaan sitä, ettei ole varma miten rasismi ja äärioikeisto sanoina määritellään, ja toisaalta todistelemaan, ettei kumpaakaan ilmiötä esiinny juuri missään – varsinkaan hänen puolueessaan.

Kun Lintulan puoluetoveri sitten samassa ryhmässä väitti mm. raiskaamisen olevan iranilaisten pakolaisten kulttuuriin oleellisesti kuuluva ominaisuus, ei esimerkiksi tämä Lintulasta vielä millään muotoa täyttänyt rasismin määritelmää.

Sen sijaan vaikkapa vähemmistöjen positiivinen diskriminaatio työnhaussa on näköjään hänestä mitä alhaisinta rodullista syrjintää ja suoraan Etelä-Afrikan apartheidiin verrattavaa toimintaa, koska siinä sorretaan Suomen valkoista enemmistöä.

Lintulalle poliittisten keskustelujen tärkein päämäärä tuntuukin olevan rasismin ja syrjinnän käsitteiden jatkuva, tarkoituksellinen hämärtäminen. Tämä sama piirre leimaa koko puolueen toimintaa.

Homma-foorumilla viihtyvästä Lintulasta syrjintää on myös se, ettei hän pääse natsien kanssa samalle listalle.

Homma-foorumilla viihtyvästä Lintulasta syrjintää on myös se, ettei hän pääse natsien kanssa samalle listalle.

* * *

Akaalaista puoluesihteeriä värikkäämpi tapaus on oululainen Junes Lokka, joka liittyi Vasemmiston ja oikeiston rasismin vastaiseen ryhmään samoihin aikoihin Lintulan kanssa, kenties kunnallisvaalikampanjaansa vauhdittaakseen.

Ennen ryhmästä erottamistaan Lokka ehti tuoda julki lukuisia omaperäisiä teorioita. Hän esimerkiksi väitti silloin Helsingin keskustassa käynnissä olleen kahden afgaaniturvapaikanhakijan nälkälakon olevan huijausta, ja siihen liittyvän rasistisen välikohtauksen olevan televisioyhtiön käsikirjoittama juttu.

Itse paikalla olleena ja tilannetta vierestä seuranneena olin luonnollisesti hieman eri mieltä kuin Oulusta käsin asiaa tutkiva Lokka.

Samalla logiikalla Lokka on väittänyt myös uusnatsistisen Kansallisen Vastarintaliikkeen organisoimien, vasemmistolaisia keskustelutilaisuuksia vastaan tehtyjen kaasu- ja teräaseiskujen olleen lavastettuja tempauksia, joilla Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat Dan Koivulaakso ja Li Andersson pyrkivät vauhdittamaan kirjamyyntiään. Tämä siitäkin huolimatta, että poliisi tunnisti tekijät vastarintamiehiksi nopeasti tekojen jälkeen.

Lokan tietotoimisto paljastaa: Dan Koivulaakso kaasutti itseään.

Lokan tietotoimisto paljastaa: Dan Koivulaakso kaasutti itseään.

Höyrypäisillä salaliittoteorioillaan, rasismia vähättelevällä videotaiteellaan, häpeilemättä todellisuudesta irtautuvilla väitteillään ja väsymättömällä jankutustaidollaan Lokka onkin noussut lyhyessä ajassa lähes Seppo Lehdon veroiseksi internet-trolliksi, jonka 230-sivuinen magnum opus on kiistatta Punk in Finland -foorumilla julkaistu teos, Junes Lokka: Marokon kauhu. Tuon suurteoksen kirjoittamisessa myös toisella oululaisella muutoksentekijällä, Asta Tuomisella oli oma roolinsa.

Antoisia lukuhetkiä!

Europarlamenttiin pyrkivä Junes Lokka jakaa vaalisivuillaan uusnatsijärjestön mainosta.

Europarlamenttiin pyrkivä Junes Lokka jakaa vaalisivuillaan saman uusnatsijärjestön mainosta, jonka tekoja pyrkii mitätöimään.

* * *

Muutos 2011:n hahmottamista vaikeuttaa vielä entisestään se, että sen jäsenet vaihtavat koko ajan toisiin puolueisiin – tai sitten kuuluvat useampiin, joka myös puolueen säännöissä sallitaan. Entisiä puolueen piirissä toimineita ovat edellä mainitun Nordlinin ja Mäki-Ketelän lisäksi Itsenäisyyspuolueen listalle vaihtanut, juutalaisten salaliitosta huolestunut Simon Wahlroos ja rotuerottelua kannattava Marko Sihvonen, joka viime vaaleissa vaihtoi avoimen rasistisen Olavi Mäenpään Sinivalkoiset-ryhmään.

Puolueen omaan MuutosWikiin tähän mennessä ilmoitetuista eurovaaliehdokkaista ainakin kaksi on samalla Piraattipuolueen jäseniä. Puoluetaustoista löytyy lisäksi entistä kokoomuslaista, liberaalipuoluetta ja Nuorsuomalaista.

Äärikapitalistisinta libertarismia edustaa Muutoksen eurovaaliehdokas Tuukka Kuru, joka kuuluu puolestaan Edistyspuolueen hallitukseen. Ja sitä kun vielä sanotaan, että vasemmisto lisääntyy jakautumalla!

herrakansaKansojen herra -nimimerkillä Uuden Suomen Puheenvuorossa ja Facebookissa kirjoitteleva Kuru vastustaa omien sanojensa mukaan ”kaikkea ihonväriin tai sukupuoleen liittyvää suosimista, kuten vasemmistolaisuutta ja feminismiä.”

Samalla Suomen Sisun jäseneksi maaliskuussa liittynyt Kuru vastustaa monikulttuurisuutta, joka hänen mukaansa ”ei toimi”.

Monisanaisilla olkiukoilla koristellussa tekstissään hän kuvaa äärioikeistolaista Suomen Sisua äärimmäisen tarpeellisena, peräti ainoana voimana ”vasemmistolaista absurdismia” vastaan. Sisun rasistinen maine on hänelle siksi ”samantekevä”.

Vasemmistolaisen absurdismin sijaan Kuru kannattaa ”terveellä moraalilla” varustettua yhteiskuntaa, jossa ”mädät aatteet” kuten kommunismi on ”estetty” – tarvittaessa tuliasein.

Ja vaikka Kurun individualistisessa ihanneyhteiskunnassa kansalaisiin luotetaan yksilöinä, ilmoittaa hän SS:n Vieraskynä-palstalla julkaistussa kirjoituksessaan kulttuurin olevan aina ”kollektivistinen ominaisuus” joka pitkälti selittää ihmisten käyttäytymistä. Tästä syystä kurulaisen ideaalin toteutumiseksi vieraista kulttuureista tulevat maahanmuuttajat olisikin käytävä läpi ”tarkemmalla seulalla” jossa heidän yrityshenkisyytensä ja yhteensopivuutensa anglo-saksisen liberalismin kanssa varmistetaan jo heti rajalla.

… muslimit tuskin ovat kiinnostuneita länsimaisen maailman homoihanteista, naisten asemasta tai anglo-saksisesta liberalismista, sillä heidän kulturillinen taustansa ja käsitys oikeudenmukaisuudesta on sekulaareihin länsimaalaisiin verrattuna hyvin poikkeava.

Kurulaisessa yhteiskunnassa yhteiskunta luottaa yksilöihin, kunhan he ovat Kurun kanssa samaa mieltä.

* * *

tervetuloa

Toisen puolueen mies on tätä nykyä myös espoolainen Jussi Yli-Paavola, joka vielä vuoden 2012 kuntavaaleissa oli Muutoksen ehdokas.

Kunnallisvaaliehdokkaana Yli-Paavola profiloitui mm. tuomalla budjettiriihen yhteydessä järjestettyyn mielenosoitukseen pahvilaatikollisen kananmunia, joilla olisi omien sanojensa mukaan halunnut heitellä ministereitä.

Kun tämä poliittinen strategia ei juuri kantanut hedelmää, päätti Yli-Paavola lähteä perustamaan jälleen uutta, vieläkin maahanmuuttokriittisempää puoluetta.

Mallia Suomidemokraatit-nimiseen puolueeseen on otettu suoraan ruotsalaisesta Sverigedemokraterna-puolueesta, jonka kansanedustajat ovat tulleet tunnetuksi muun muassa uhkailemalla ihmisiä hieman kananmunia astetta kovemmilla välineillä – rautaputkilla.

ruotsidemo

* * *

Mediakohun herättäminen väkivaltaisilla uhkauksilla ei toki ole tuntematonta Muutos 2011-puolueellekaan. Itse asiassa puolueen entisen puheenjohtajan, turkulaisen Jiri Kerosen ensiesiintymisiä keltaisessa lehdistössä taisi olla juttu, jossa hänen kerrottiin vitsailleen eduskuntatalon räjäyttämisellä Facebookissa.

Nykyään ilmeisesti myös Piraattipuolueessa vaikuttavan Kerosen poliittista toimintaa onkin kautta linjan leimannut tämä itseään muita viisaampana pitävän ylioppilaan nenäkkyys, jossa jatkuvat, tahallisen provokatiiviset heitot kuitataan huumorilla ja saivartelulla. Kerosen johdolla puolue haki palstatilaa myös järjestämällä tahallaan uskonrauhaa rikkovan hevikeikan ja kieltäytymällä allekirjoittamasta kaikkien puolueiden yhteistä rasismin vastaista peruskirjaa.

Puolueen YouTube-kanavalta löytyvässä videossa maaliskuussa 2011 järjestetyn tilaisuuden yhteydessä mm. ilkutaan suomenruotsalaiselle toimittajalle ja jatketaan sitten juttua oluttuopin ääressä.

Sittemmin Keronen on julkisissa kommenteissaan siunannut väkivallan mm. pääministeri Jyrki Kataista vastaan Euroopan vakautusmekanismia eduskuntatalolla vastustaneessa mielenosoituksessa viime vuoden kesäkuussa toisten mielenosoittajien harmiksi. Lokakuussa Per-Looks -kohun yhteydessä sananvapautta ylistävä Keronen puolestaan toivoi Twitterissä, että Per-Looks-sivuston tekijä joutuu pahoinpitelyn kohteeksi ja saa HIV-tartunnan.

Kaikki tämä on tietenkin Kerosesta poliittiselle toimijalle ja puolueen puheenjohtajalle täysin hyväksyttävää, jopa toivottavaa käytöstä – koska hei, se on vain huumoria!

Breivik-vitsit ovat hauskoja, älä nyt viitti olla tommonen jäykkis kun meillä pojilla on kivaa!

Breivik-vitsit ovat politiikassa hauskoja, älä nyt viitti olla tommonen jäykkis kun meillä pojilla on niin kivaa!

Kerosen blogisivuillaan julkaisemassa pompöösissä manifestissa paska läppä ei ole ainoastaan oikeus, vaan suorastaan jokaisen valveutuneen yksilön moraalinen velvollisuus armottomassa taistelussa aivopestyjä kukkahattutätejä vastaan.

Hiljattain Keronen tarkensi filosofisia näkemyksestään myös Facebookissa. Hänen mukaansa kuka tahansa voi ”heittää loputtomasti millaista tahansa huumoria ilman, että se tekee hänestä yhtään mitään,” eikä ketään voi kutsua rasistiksi, ellei omaa telepaattisia kykyjä.

jirikeronen

Lälläslää, se joka sanoo on se itte!

* * *

muutosss

Kaikkea tätä aineistoa läpikäydessä ei voi tulla kuin yhteen loppupäätelmään: Muutos 2011 ei ole rasistinen puolue.

Muutos 2011 on ”En ole rasisti, mutta…” -puolue. Sen joutsenen siipien alla vain sattuu lymyilemään lauma rasismin kanssa jatkuvasti flirttailevia valkoihoisia miehiä, joiden pääasiallinen ulosanti on lapsekasta lällättelyä.

Sellaisena se on toki James ”Twitter” Hirvisaarelle erinomainen poliittinen koti.

Harmittomien trollien möykkääminen on kuitenkin siitä petollista, että sen sekaan on helppo piilottaa kaikenlaista. Kuten vaikkapa eräs toinen Seppo Lehdon ystävä, surullisen kuuluisan Hetero Pride-kulkueenkin organisoinut Jani Viinikainen, jonka motiivit puolueeseen liittymiselle ovat hyvin selviä:

1383398_1420300464855211_1136047955_n

Ehkä Muutoksen avulla Suomessakin kultainen aamunkoitto vielä sarastaa.

jani16

Arvokasta analyysiä äärioikeistosta

Osoitteessa http://kansallinentutkimus.wordpress.com/ on avattu uusi suomenkielinen blogi, joka tutkii äärioikeiston ilmiöitä analyyttisesti. Sivustolle on tullut vasta kaksi artikkelia, mutta molemmat ovat hyvin informatiivista ja mielenkiintoista luettavaa. Tätä kannattaa seurata ja levittää linkkiä.

Erityisesti kannattaa tutustua ruotsalaisen antirasistin ja fasismin tutkija Mathias Wågin tekstiin “Kansallismielinen kulttuuritaistelu – white powerista metapolitiikkaan”. Teksti käsittelee ainoastaan Ruotsia, mutta ruotsalaisten liikkeiden tarkastelu on erittäin hyödyllistä eurooppalaisen tilanteen ymmärtämiseksi. Lisäksi teksti sivuaa ruotsalaisen SMR:n toimintaa ja antaa siten pohjan myös Suomessa toimivan ”vastarintaliikkeen” analyysiin. Kirjoitus on alunperin julkaistu kirjassa Det vita fältet – Samtida forskning om högerextremism.

Huomionarvoinen on erityisesti kohta, jossa Ruotsin äärioikeisto vaihtaa taktiikkaansa väkivallasta ja musiikin kautta toimimisesta ”sisäsiistiin” kulttuurihegemoniseen kamppailuun jota organisoidaan nettifoorumin kautta:

.. Folktribunen yritti säilyttää aikaisemman kansallisen taistelun ja roturadikaalin sisällön, mutta paketoida sen hyväksyttävämpään muotoon, ilman fraasiradikalismia ja kliseisiä iskulauseita. Sen vuoksi lehdessä käytetyille ilmaisuille annettiin suuri painoarvo. Lennart Berg teki kirjoitusohjeen, joka selitti miten lehden uutiset tuli muotoilla:

“Lukijan tulee saada uutisistamme sellainen vaikutelma, että ne yksinkertaisesti välittävät vääristelemättömän totuuden maailman tapahtumista, lisäämättä niihin mitään omia arvojamme. Se ei tarkoita sitä, ettei meidän tule kirjoittaa uutisia mistään näkökulmasta, vaan sitä, että näkökulman tulee olla niin kehittynyt, ettei se näy harjaantumattomalle silmälle.

Näkökulmamme välittyy ennen kaikkea uutistemme tekemän valikoiman kautta, mikä tapahtuu enemmän tai vähemmän automaattisesti, koska kirjoitamme aiheista, jotka kiinnostavat meitä ja joita pidämme tärkeinä ja jotka saavat lukijan tukemaan asiaamme. Näkökulmamme esiintyy myös tekemissämme sanavalinnoissa, jotka lyhyesti sanottuna merkitsevät sitä, että me aina kirjoittaessamme itsestämme tai vihollistemme vihollisista käytämme positiivisesti latautuneita sanoja ja negatiivisesti latautuneita sanoja kuvatessamme vihollistamme. Tämä ei merkitse sitä, että kuvaukset eivät olisi totuudenmukaisia. Vihollisiamme voidaan esimerkiksi kuvata sellaisin sanoin kuten ’ruotsalaisvihamielinen’, ’regiimiuskollinen’, ’poliittisesti korrekti’, tai erityisen vakavissa tapauksissa ’kansanpetturi’ tai ’kätyri’. Omiamme taas voidaan kuvata esimerkiksi sanoin ’patriootti’, ’regiimikriitikko’, ’poliittisesti epäkorrekti’, ’toisinajattelija’ tai ’oppositio’. Samalla tavalla kamppailumme ei ole ensi kädessä taistelu ’maahanmuuttajien ulosheittämisen’ puolesta, vaan kansallinen vapautustaistelu; kamppailu vierasta riistoa vastaan ja kamppailu Ruotsin kansan oikeudesta omaan maahansa.”

Ei taida olla kenellekään epäselvää, että juuri samaa taktiikkaa on Suomessa käyttänyt varsin tehokkaasti Suomen Sisu ja sen eduskuntaankin saakka soluttautuneet jäsenet. Suomalainen äärioikeisto ei ole ainoastaan kyennyt omimaan tiettyjä sanoja itselleen, se on jopa syöttänyt kieleemme kokonaan uusia termejä. Näistä ”maahanmuuttokriittisyys” lienee se tunnetuin uudissana, joka on saatu runnottua läpi jopa valtamediaan.

Vihan taustalla on epäonnistunut politiikka

Vuoden alussa kävin vaimoni kanssa katsomassa Asfalttia ja auringonkukkia-nimellä pyörinyttä valokuvanäyttelyä. Hakasalmen huvilalle kerättyihin Simo ja Eeva Ristan mustavalkoisiin kuviin oli tallentunut tavallisten helsinkiläisten arki menneiltä vuosilta varsin sympaattisella tavalla.

Pääasiallisesti kuvat sijoittuivat 70-luvulle, suomalaisen poliittisen aktivismin ja radikalismin aikakaudelle. Arkisten tilanteiden lisäksi yli 60 000 kuvan joukosta löytyivät niin työväen ja opiskelijoiden vappumarssit kuin kohtuuhintaisia asuntoja vaativat asukasliikkeetkin.

Kaikkialla näkyi yhteiskunnallinen liikehdintä. Hyvinvointivaltiota vasta rakennettiin.

Kova oli tarvekin. Valokuvissa näyttäytyvän vuoden 1970 Helsingin katukuvaan kuului köyhyys, asunnottomuus ja matalapalkkaisuus olennaisina elementteinä. Samalla kun Sörnäisiin nousi uusi moderni Merihaan kerrostaloalue, monet asuivat surkeissa kämpissä tai ”rantojen miehinä” siltojen alla.

Näyttelyyn kuului myös valokuvista koottu, aikakauden äänimaailmalla ryyditetty video ja vähän turhahko ”aito 70-luvun asunto” – sehän näytti ihan omalta olohuoneeltani. Nyt näyttely on päättynyt ja valokuvavedokset myyty huutokauppana asunnottomia auttavan Vailla vakinaista asuntoa ry:n hyväksi.

Kaiken kaikkiaan näyttely oli siis mahtava kulttuuriteko Helsingin kaupunginmuseolta. Valokuviin voi tutusta edelleen nettinäyttelyissä Stadin taivaan alla ja Asfalttia ja auringonkukkia.

Kun näyttely oli kierretty läpi, poikkesimme vielä vaimon kanssa kahville ja kalasopalle viereiseen kahvilaan. Samalla puitiin näyttelyn antia. Itse olin innoissani siitä suomalaisen työväenliikkeen historiasta joka kuvista välittyi, mutta joka nykyään on lähes unohdettu. Kuvat tuhansien tavallisten ihmisten täyttämistä toreista herättivät ylpeyden – olen ilolla osa tuota perinnettä. Toisaalta kontrasti nykymeininkiin on kova. Ryhdikkäät protestiliikkeet ovat vaihtuneet passiiviseen kyräilyyn Facebookissa tai iltalehtien kommenttipalstoilla.

Vaimoni totesi, ”Tiedätkö miksei nykyään enää ole vastaavaa? Koska ihmisten elintaso on noussut. Ei enää ole samanlaista köyhyyttä, niin ei ihmisten tarvitse marssia.”

Totta toinen puoli.

***

Sitä ei toki kukaan voi kiistää, etteikö suomalaisten elintaso olisi merkittävästi kohonnut noista 70-luvun päivistä. Se ei ole tietenkään sattumaa, vaan juuri näkemämme poliittisen toiminnan tulosta.

Kun työväki marssi tuhansittain läpi Helsingin banderolleineen ja iskulauseineen, sillä oli konkreettinen vaikutus. 70-luvulla yhteiskunnan tavoitteena oli vielä suoraan köyhyyden poistaminen ja talouspolitiikkaa tehtiin sosiaalipolitiikan ehdoilla – eikä kukaan olisi muuta uskaltanut ehdottaakaan.

Jossain vaiheessa on kuitenkin tapahtunut jotain omituista, sillä yhteiskunnallisen kehityksen suunta on muuttunut päinvastaiseksi. Sattumalta löysin hyvinvointitutkija Heikki Hiilamon oivan blogitekstin, joka sivuaa samoja aiheita.

Artikkelissaan hän kirjoittaa, miten yhteiskunnan kahtiajako ruokkii muukalaisvihaa ja kertoo siinä samalla, miten 70-luvulla alkaneen hyvinvointikehityksen suunta on sittemmin kääntynyt:

Reaalitulot kasvoivat suhteellisesti 1970- ja 1980-luvuilla sitä enemmän, mitä alempaan tuloryhmään ihmiset kuuluivat. 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kehitys oli täsmälleen päinvastainen – huipputuloisten eli tulonsaajien ylimmän prosentin tulot tosin kasvoivat moninkertaisesti muihin verrattuna. Samaan aikaan tuloryhmien väliset terveys- ja kuolleisuuserot ovat kasvaneet hälyttävästi.

Oikeistohegemonian Suomessa talouden kilpailukyvystä on tullut tärkein tavoite, joka surutta jyrää alleen sosiaalipoliittiset kysymykset. Sitä myötä on palattu takaisin vanhoihin asetelmiin, sillä 2010-luvun Suomi on tuloeroissa palannut 70-luvun tasolle. Erona on se, että työväki ei tänään marssi. Eduskuntatalon edessä mieltään osoittaa kymmenen ihmistä, kun 70-luvulla heitä olisi ollut tuhat – tai kymmenen tuhatta.

Pienituloisten henkilöiden määrä ja pienituloisuusaste (%) Suomessa 1966-2003.

***

Köyhyys ja luokkaristiriidat eivät kuitenkaan ole hävinneet – ne ovat vain muuttaneet muotoaan. Pysyvän ”ryysyköyhälistön” eli ns. lumpenproletariaatin on korvannut epävarmuudessa elävä proletaarinen prekariaatti, joka jatkuvasti häilyy työssäkäyvän ja työttömän rajalla. Toisaalta rahamarkkinoiden ja kvartaalitavoitteiden hallitsemassa taloustilanteessa kuka tahansa voi hetkessä pudota hyvin toimeentulevasta asemasta kurjuuteen ilman varoitusta. Syrjäytymisen pelko on todellinen.

Kun 70-luvulla oltiin vastaavassa taloustilanteessa, suomalaiset olivat niitä jotka lähtivät työn perässä maahanmuuttajiksi rikkaimpiin maihin. Myös omat vanhempani muuttivat silloin Tukholman ghettoutuviin betonilähiöihin. Nyt kun tilanne on siinä mielessä päinvastainen, että maahanmuuttovirta kohdistuu omaan maahamme, tämä kokemus tuntuu Suomen kansalta unohtuneen.

Kun Euroopan unioni osana köyhyyden vastaista teemavuotta 2010 poltti rahaa metroasemille ripustettuihin mainoksiin, joissa kehotettiin ”näkemään köyhyys,” samoihin aikoihin julkaistiin tutkimus, jonka mukaan yhä useamman suomalaisen lähipiirissä ei ole yhtäkään köyhyysrajan alapuolella elävää.

Tutkimuksen tulos ei niinkään kerro köyhyyden häviämisestä vaan sen piiloutumisesta – voimakkaasta syrjäytymisestä ja yhteiskunnan jakautumisesta kerroksiin. Se on otollista kasvualustaa sille vallitsevalle käsitykselle, että köyhyys on ihmisten omaa syytä.

Vaikka nyt sosiaalisesti on palattu 70-luvulle, henkisesti eletään edelleen porvarillisten arvojen leimaamaa nousukautta. Se näkyy työelämässä, kouluissa ja kaikkialla jokapäiväisessä arjessa. Kerran menetetyt solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden ihanteet eivät ole palanneet yhteiskuntaan.

Kun köyhyyteen ei samalla tavalla ole totuttu, ei enää ymmärretä, että köyhyys on sosiaalinen ilmiö, ei henkilökohtainen moraalinen valinta. Nyt kun suomalainen näkee köyhän maahanmuuttajan, hän ajattelee: laiskottelisi tuokin vähemmän niin sais kunnolla palkkaa ja ei tarvis aina niitä tukia vaan nostella. Yön pimeinä tunteina saattaa uutisten kommenttipalstalle livahtaa muutama törkykirjoitus aiheesta.

Samanlainen tilanne 70-luvulla olisi saanut kansan barrikadeille. Maahanmuuttokriittisyyden sisältö olisi ollut päinvastainen: Missä on kansainvälinen solidaarisuus? Alas suomalainen uuskolonialismi!

***

Oma vastuunsa tästä surkeasta tilanteesta on hampaattomaksi byrokratisoituneella suomalaisella työväenliikkeellä. Se on menettänyt luokkakantaisuutensa eikä ole kyennyt vastaamaan näihin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Ammattiyhdistysliikkeessä on iloisesti tuudittauduttu siihen onnelliseen kuvitelmaan, että suomalainen sekatalous ei ole kapitalismia eikä suomalaisessa yhteiskunnassa ole luokkajakoja – riittää, kunhan neuvotellaan puolen prosentin palkankorotukset aina joka toinen vuosi. SAK vastustaa perusturvaa samoilla argumenteilla kuin porvaripuolueetkin.

Yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen on edennyt huolestuttavalla vauhdilla 20 viime vuoden aikana. Edellisen laman jälkeen vahvistuneen kannustamisen ideologian mukaan perusturvaa ei ole muka voitu parantaa, koska se houkuttelisi ihmisiä – etenkin alaluokkaa – laiskottelemaan.

Ei siis ole mikään ihme, että vasemmiston kannatus on romahtanut. Luokkataistelun ja radikalismin hylkäämällä nykyiset vasemmistopuolueet ja ay-liike ovat tehneet itse itsensä valtaosin hyödyttömiksi. Kun vallalla ovat oikeistolaiset arvot ja protestiliikkeiden tarve ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään, myös protesti on kanavoitunut oikealle – pääasiallisesti perussuomalaisiin, joiden kannatus viimeisten galluppien mukaan on yltänyt jo SDP:n tasolle.

Hiilamosta kyse on ”paljon suuremmassa mittakaavassa samasta ilmiöstä, joka nosti Tony Halmeen eduskuntaan Itä-Helsingin köyhien lähiöiden äänillä.” Perussuomalaiset tarjoavat helpon syntipukin, joihin turhautumisen voi kohdistaa sen sijaan että vaadittaisiin korjaamaan järjestelmän sisäänrakennettua epäoikeudenmukaisuutta. Muukalaisviha on samalla mekanismilla historiallisesti aina nostanut päätään talouskriisien aikana.

Maahanmuuttajien määrä Suomessa on nyt suurempi kuin esimerkiksi vuonna 1990, mutta köyhyys ja syrjäytyminen paljon yleisempiä ilmiöitä kuin 20 vuotta sitten, ennen edellistä lamaa. Tuolloin töitä oli tarjolla paljon, ja köyhäkin saattoi viettää kunniallista elämää.

Nyt muukalaisvastaisuutta ruokkii se, ettei työtä riitä kaikille. Jakomäki-ilmiö eli toivottomuuden, näköalattomuuden ja työttömyyden kolmiyhteys on laajentunut ja levinnyt. Köyhät on pantu kiistelemään rikkailta jääneistä muruista.

Samalla kun meillä on yli 900 000 köyhää ja 215 000 työtöntä, yhdysvaltalaisen Newsweek-lehden mukaan olemme maailman onnellisin maa. Jos tähän propagandaan uskoo, ei tämän maailman parhaan yhteiskunnan syrjäyttämä suomalainen voikaan vetää muuta johtopäätöstä kuin että ongelmiemme on pakko tulla jostain muualta. Ne on mielissämme ulkoistettu elintasopakolaisille, sosiaalipummeille ja muille kuvitteellisille yhteiskunnan siivellä eläville uhkakuville. Resepti katkeruudelle ja vihalle on valmis.

Hiilamon artikkelin päättävään johtopäätökseen on helppo yhtyä:

Maahanmuuttajavihamielisyys on yksi seuraus epäonnistuneesta sosiaalipolitiikasta. Ratkaisu tilanteeseen ei ole tietenkään se, että osoittaisimme ymmärrystä syrjäytymisuhkaa kokevien suomalaisten ulkomaalaisiin kohdistuvalle kiukulle ja kaunalle … Olennaisinta on parantaa täällä asuvien heikoimmassa asemassa olevien asemaa, olivatpa he syntyperäisiä suomalaisia tai maahanmuuttajia.

Lisäisin ainoastaan sen, että epäonnistuneen sosiaalipolitiikan lisäksi kyse on työväenliikkeen epäonnistumisesta. Solidaarisuus ja työväenluokkaisuus eivät ole vanhentuneita aatteita vaan juuri se lääke, jota yhteiskuntamme nyt huutaa. Meidän vastuullamme on ryhdistäytyä, vaatia ja saada aikaan parempaa sosiaalipolitiikkaa.

Yhdessä me saamme muutoksen aikaan, jos haluamme. Ristojen valokuvat muistuttavat meitä, miten se tehdään.

Siirtotyöläisten hyväksikäyttö EU:ssa

Ovatko EU:n niin sanotut ”neljä vapautta” vapauksia ensinkään, vai ainoastaan erilaisia riiston välineitä? Hietalahden telakan pääluottamusmies Ilpo Haaja Metalli 49:stä ja Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliikkeen puheenjohtaja Juhani Lilja esittivät EU-kriittisiä puheenvuoroja Hakaniemen torilla, eurooppalaisena työväen toimintapäivänä 29.9.2010.

Siirtotyöläisyys ei ole uusi ilmiö. Vielä 70-luvulla sitä uskallettiin kutsua sen oikealla nimellä, kun se tapahtui maamme rajojen sisällä.

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Mitä miettii se mies? Mihin matkustaa? On ruskea salkku ja takki, kumisaappaat ja lippalakki.

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Kuka onkaan se mies? Mikä on se maa, se, missä saa katsella yötöntä yötä, vaan aikuinen mies on vailla työtä? Ja siihen se loppuu se vapaus. Vai onko hän poikkeustapaus?

Ja pilvet ne kauaksi kiikkuvat, joet vierivät, lepikot liikkuvat. Jää velkainen talo ja nälkäiset mahat. Saa lapion myydä, kun loppuu rahat.

Niin viskovat ne työmiestä riskiä kuin pikkuista, kurjaa piskiä. Juna hiljaista miestä kuljettaa, ja matkan pää on siirtotyömaa.

Oi, armas Suomi, mitä hälle se antaa? Hän parakin luona patjaa kantaa, ei paljoa puhu, vaan takanansa on monta muuta; kokonainen kansa.

Eikö tämä kuulosta aivan Olkiluodon ydinvoimalan työmaalta, jossa tuhannet ihmiset kyyhöttävät tälläkin hetkellä surkeissa parakkioloissa, joita viranomaisia ei päästetä tutkimaan?

SAK:lainen Rakennusliitto tuomitsi tuoreeltaan Teollisuuden Voiman (TVO) käytöksen törkeäksi piittaamattomuudeksi suomalaisia lakeja ja määräyksiä kohtaan. Liitossa epäillään, että työmaalla on jotain salattavaa, jonka ei haluttu paljastuvan tarkastuksessa. Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula sanoi STT:lle, että työsuojeluviranomaisten pysäyttäminen ydinvoimalatyömaan portille selvitetään.

Työsuojelutarkastajien tarkoituksena oli tutkia ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja. Olkiluodon ydinvoimalatyömaa työllistää noin 4 000 henkilöä, joista 3 000 on ulkomaalaista. Olkiluoto 3:n ydinvoimalatyömaan työntekijät ovat yhä täysi mysteeri työsuojeluviranomaisille. Työsuojeluviranomaisten saama erikoinen lista työmaalla toimivista yrityksistä ei ole selventänyt asiaa.

Kulttuurisota, osa 2: Suomi on edelleen monikulttuurinen

Huhhuh! Olenpa kertaheitolla sukeltanut syvälle mukaan netissä vellovaan maahanmuuttokeskusteluun.

Nopeana tajunnanvirtana tuotettu juttuni Suomen monikulttuurisuudesta on kerännyt paljon kommentteja eri yhteyksissä. Ja hyvä niin! Näihin vastaamalla saa tehokkaasti ajatuksia jäsenneltyä.

Mietteitä onkin herännyt sen verran että katsoin tarpeelliseksi kirjoittaa toisen artikkelin aiheesta. Tulen aiheen laajuuden vuoksi vähän pomppimaan aiheesta toiseen.

Tästä taitaa tulla vieläkin pitempi sepustus!

***

Ensinnäkin jotkut ovat käsittäneet ajatukseni kokonaan väärin:

Kyllä meillä suomalaisilla toki on oma kulttuurimme! Älä ollenkaan muuta yritä väittää. Meidän pitäisi olla sen verran sivisyneitä, että osaisimme arvostaa omaa kieltämme, omaa kulttuuriamme, jota kyllä on, vaikka toisin väität.

Kumotaanpa tämä väittämä heti kärkeen. Tosiaankaan tarkoituksenani ei ollut väittää, etteikö Suomessa olisi kulttuuria.

Päin vastoin kirjoitukseni pointti on, että Suomessa on ollut aina erittäin runsaasti ja monenlaista kulttuuria – ainoastaan yksi virallinen, yhtenäinen kulttuuri on sepitettä.

Samainen kirjoittaja nosti esiin joitakin suomalaisen kulttuurin kanonisoituja malliesimerkkejä, kuten kansalliseepoksemme Kalevalan. Tämä tärkeä teos kuvastaa hyvin, miten keinotekoista on yrittää löytää sitä oikeaa suomalaista kulttuuria monien äänien joukosta.

Kalevala on saatu aikaan vain keräämällä ja sekoittamalla kaikilta paikkakunnilta kuultuja kansantarinoita ja runonlaulajien lauluja. Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusjärjestelmää vaan jutut siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla. Samalla jutut saivat aina paikallisväriä ja niihin lisäiltiin omia kokemuksia.

Vasta kun raakamateriaalia oli tarpeeksi, muodosti Elias Lönnrot niistä yhden narratiivin. Hän jätti paljon sopimatonta pois ja kirjoitti itsekin paljon omiaan.

Tietenkin se on massiivista eeposta kirjoitettaessa täysin luonnollista, mutta osoittaa jälleen kerran miten Suomen kansa ja kulttuuri ei taivu yhteen muottiin kuin pakottamalla. Toinen runoilija olisi voinut koostaa tarinoista aivan erilaisen Kalevalan.

Yritykset puolustaa suomalaista kulttuuria typistämälle se tietyn väriseksi, makuiseksi ja hajuiseksi sinivalkoiseksi kansallishurmokseksi tuhoavat arvokasta kulttuuriperintöämme paljon tehokkaammin kuin yksikään maahanmuuttaja.

Siksi vastakkainasettelu ”monikulttuurin” ja ”suomalaisen kulttuurin” välillä on täysin väärä. Suomalainen kulttuuri on aina ollut tavalla tai toisella monikulttuurista.

***

Se tärkein asia jonka moni pelkää monikulttuurisuuden alle katoavan on kaunis ja vivahteikas äidinkielemme.

Suomen kielen opetus onkin luonnollisesti erinomaisen tärkeä juttu ja sitä pitääkin kaikin tavoin edistää. Mutta kuten edellisessä jutussa mainitsin, myös eri kieliä täältä on aina löytynyt. Ruotsia, norjaa, venäjää, saamen kieliä, meänkieltä, inkeroista, karjalan kieliä, jne. on puhuttu ikiajat.

Venäjää puhuvia on Suomessa edelleen huimasti enemmän kuin muslimeja. ”Muslimi” ei myöskään ole kieli, joten en usko sen realistisesti pystyvän ikinä syrjäyttämään suomea.

Mielestäni kieltenopetus kaipaa uudistusta. Minut pakkoruotsi sai koulussa inhoamaan ruotsin kieltä.

Jälkeenpäin olen usein miettinyt, mikseivät täällä kaksikielisessä Sipoossa ruotsinkieliset ja suomenkieliset koulut tehneet enemmän yhteistyötä minun kouluaikoinani.

Nyt täällä on tehty kielikylpykokeiluja ja ne ovat osoittautuneet erinomaiseksi vaihtoehdoksi pakkopänttäämiselle. Tätä voisi varmasti yrittää hyödyntää enemmän suomen opetuksessakin.

Pääkaupunkimme onkin aina ollut monikulttuurinen kielikylpylä. Stadin slangi on kiehtova sekoitus kaikkia Suomessa puhuttuja kieliä. Nyt olen kuullut nuorison omaksuneen Helsingin slangiin joka paikkaan tunkevan englannin lisäksi myös somalinkielisiä sanoja.

Kulttuuri ei tuhoudu, se kehittyy.

***

Yksi ikimuistoisimpia työkokemuksiani tapahtui muutama vuosi sitten. Olimme jälleen saaneet epäkiitolliseksi tehtäväksemme puhelinluetteloiden jakamisen koko pohjoisen Sipoon alueelle.

Mukana oli kaksi työtoveriani. Heistä toinen oli suomenruotsalainen Tom ja toinen afrikkalainen Atokou. Kaikki puhuivat siis äidinkielinään eri kieliä ja edustivat eri kulttuuria. Tom puhui suomea huonosti, Atokou osasi vain alkeet. Atokou ja minä osasimme englantia, ruotsia vain Tom.

Autossa ei ollut kuin yksi istuin, muut joutuivat istumaan puhelinluetteloiden päällä. Ulkona aurinko laski ja pakkanen kiristyi. Luettelojako on sellaista paskaduunia ettei sitä ilman huumoria kestä.

Juttu luistikin hyvin kun painelimme nasta laudassa pitkin mutkittelevaa Pornaistentietä (Borgnäsvägen). Kaikki ymmärsivät toisiaan, kun vitsailimme ja naureskelimme, vaikka kieltä ei olisi ihan ymmärrettykään.

Työväellä on ihan oma kulttuurinsa joka ei katso kielimuuria.

***

Eräs kommentoija kritisoi, että sekoitan kulttuurin, tavat ja perinteet.

Tämä lienee aika yleistä, sillä kulttuuri on huisin laaja käsite. Kysyin vaimoltani, mitä hän ymmärtää suomalaisella kulttuurilla, ja äkkiseltään hän mainitsi saunan, järvet, koivupuut, tervan, mäenlaskun, Sibeliuksen…

Tässäkin vastauksessa menivät tietty taas iloisesti sekaisin perinteet, taide ja luonto. Sanalla kulttuuri nimittäin on vähintään kaksi eri merkitystä, jotka todella menevät aika usein sekaisin.

Kulttuurilla tarkoitetaan sekä tapoja ja perinteitä, että taiteellista kulttuuria, josta en niinkään puhunut.

Taiteellinen kulttuurimme on tietenkin monikulttuurista sekin. Taiteilijamme ovat imeneet vaikutteita ainakin Saksasta, Ruotsista, Venäjältä, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, ja niin päin pois. Siitä irtoaisi varmasti oma artikkelinsa.

Näiden asioiden kattava analysoiminen ei liene edes mahdollista näiden artikkelien piirissä, joiden ei kyllä ole tarkoitus ollakaan mitään tieteellistä tutkimusta. Meidän kannaltamme kiinnostava kysymys on, ovatko mitkään näistä asioista vaarassa tuhoutua maahanmuuton takia?

Vihaavatko somalit järviä? Eivätkö muslimit katso elokuvia? Eikö venäläinen voi tajuta Sibeliuksen päälle?

Eihän näin tietenkään ole.

***

Yksi kommentti väitti minun unohtavan kulttuuripiirin käsitteen.

samaan kulttuuripiiriin kuuluvat,tadaa, kuuluvat samaan kulttuuriiin, ihan sama mikä alakulttuuri karjalainen tai ei, ihmeellistä että näin viisas mies ei sitä tajua.

Mutta vaikka sanaan kulttuuri lisäisi perään sanan piiri, on se silti ihan yhtä mielivaltainen ja hämärä määritelmä. Tietenkin kulttuuripiirejä on olemassa, mutta niiden sisältö on ihan määrittelykysymys.

Puhutaan esimerkiksi ”eurooppalaisesta kulttuuripiiristä,” vaikka jollain Suomella ja Portugalilla ei ole lähes mitään yhteistä.

Millä perusteella sitten karjalaiset, jotka itse ovat vielä jakautuneet eri kieliä puhuviin ryhmiin, ovat juuri suomalaisten kanssa samaa piiriä, mutta suomea puhuvat länsivenäläiset eivät?

Miika Salo kirjoittaa toisaalla:

Eivät tällä alueella asuneet ole itsenään ’suomalaisiksi’ tunteneet käsittääkseni kovinkaan kauaa — ja vielä toisen maailmansodan aikaan oli karjalaisia, jotka kutsuivat Suomen puolella asuvia ’ruotseiksi’ eli ruotsalaisiksi ja Suomea vastaavasti Ruotsiksi…

Tai kuten kommentoija lopulta itsekin myönsi:

Loppujen lopuksi karjalaiset ovat olleet aina ”rajaseutukansaa”, jotka ovat kulttuurisesti jakautuneita niin suomeen kuin venäjäänkin päin.

***

Kulttuuripiireistä hämärin ja samalla tunnetuin on ”länsimainen kulttuuri”. Tähän on Suomeakin yritetty usein sisällyttää.

Niin sanotut länsimaat ovat niin kirjava rykelmä kulttuureja ja valtioita, että ei ole muuta kuin propagandaa puhua jostain yhtenäisistä länsimaisesta kulttuurista tai arvoista.

Jos niitä arvoja lähdetään todella etsimään, ei päästä yksimielisyyteen kuin todella abstrakteista teemoista, kuten vaikka ”demokratia”. Ehkäpä Kongon demokraattinen tasavaltakin edustaa länsimaalaista kulttuuria?

Hyvän esimerkin tästä länsimaalaisuuden myytistä näin MTV3:n haastattelussa. Valtionvarainministeri Jyrki Kataiselta kysyttiin, eikö vaalirahoitusskandaali tarkoita ettei Suomi ole länsimainen demokratia.

Mikä ihme on se satumainen länsimainen demokratia jossa korruptiota ei esiintyisi?

Jostain syystä meillä on lähes taianomainen utopistinen visio ”länsimaisuudesta” jossa kaikki on ylevää ja paremmin kuin naapurissa.

USA:ssa, tuossa vapaan läntisen maailman johtomaassa, vasta poliitikkoja rahalla voidellaankin. Puolueita on vain kaksi, mediaa sensuroidaan, miljoonia ihmisiä on vankilassa, vankeja teloitetaan jatkuvasti hämärin perustein, maa käy rikollisia sotia…

Tästäkö meidän tulisi ”länsimaana” ottaa mallia?

***

Kulttuurin yhteydessä on puhuttu myös Suomen lakien noudattamisesta. Yleisen tietämyksen mukaan muslimimaahanmuuttajat silpovat naisten sukuelimiä ja tekevät kunniamurhia.

Minä en ole ikinä kuullut, että kukaan olisi väittänyt näiden olevan hyväksyttäviä asioita. Se on täysin keksitty kanta, jolla islamofobit voivat esiintyä hurskaina ihmisoikeuksien puolustajina ja maalata muut moraalirelativisteiksi, jotka monikulttuurisuuden nimissä mukamas hyväksyvät kaikki törkeydet.

Islamofobeilta jää tietenkin myös aina mainitsematta, ettei islam uskontona oikeuta näihin tekoihin. Ne ovat heimoperinteitä tai jossain tietyssä maassa esiintyvä iljettävä tapa. Maita joissa kunniamurhia esiintyy ovat mm. Brasilia, Peru, ja Guatemala, jotka ovat vahvan katolisia maita, kuten kansanedustaja Kimmo Kiljunen asiallisessa kolumnissaan kirjoittaa. Tulisiko meidän siis epäillä Timo Soinia potentiaaliseksi kunniamurhaajaksi hänen arveluttavan, antiseksuaalisen uskontonsa takia?

Kiljunen muistuttaa myös suomalaisia katsomaan peiliin: Suomessa tulee vuosittain tietoon 16 000 perheväkivaltatapausta, joka lienee vain kymmenesosa tapausten todellisesta määrästä. Vuodessa on voinut kuolla viisikymmentäkin naista perheväkivallan seurauksena. Lapsia taas vanhempien kuritukseen kuolee vuodessa 10-15 ja vammautuu 200-300.

”Suomalainen kulttuurihan” se siinä taas nostaa rumaa päätään. Onneksi kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia!

***

Luonnollisesti minua syytettiin myös islamin ihannoimisesta.

Ateistina en “ihannoi” islamia yhtään sen enempää kuin kristinuskoa, joista molemmista löytyy mielestäni vastenmielisiä aspekteja. Uskon kirkon ja valtion erottamiseen ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että uskonnot ovat oopiumia kansalle.

Ei kuitenkaan ole mitään järkeä lähteä demonisoimaan ihmisiä uskon perusteella. Ei uskonto tee ihmisestä hyvää tai pahaa. Pidin myös taannoista Vapaa-ajattelijoiden pornotempausta lapsellisena ja typeränä. Ei näin saada aikaan kuin lisää eripuraa.

Useimmille uskonto on ainoastaan tapa ja perinne, joka on omaksuttu vanhemmilta. Fanaatikkoja on muslimeistakin todella harva ja kuten Husein Muhammed kirjoitti, heistä vain kourallinen on poliittisesti aktiivisia tai motivoituneita.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kristitty fundamentalismi saa paljon pahempaa jälkeä aikaan. Toisin kuin islamistit, jotka eivät onnistuneet edes muodostamaan islamilaista puoluetta, vastaavat kristityt ääriainekset saivat aikaan oman puoleensa jo vuonna 1958. Tämän joukon taantumukselliset kannanotot ovat usein todella epämiellyttävää luettavaa.

Esimerkkeinä voi mainita vaikkapa Bjarne Kalliksen Israelin ihmisoikeusloukkauksia vähätelleet puheenvuorot. Homovastaisia ja/tai Helsinki Pride-iskua vähätelleitä kommentteja puolestaan irtosi vastikään sekä Kristillisdemokraattien Päivi Räsäseltä ja Asmo Maanselältä, että Kokoomuksen Hanna-Leena Hemmingiltä, joka onneksi on jättämässä eduskunnan. Suomalaisilta islamisteilta en ole vastaavaa kuullut – ehkä siksi, ettei heitä ole olemassa.

Vielä pahempaa materiaalia saa silmillensä jos avaa television Taivas TV7-nimiseltä kanavalta. Kyseessä on suomalaisten fundamentalistikristittyjen propagandakanava, joka heijastelee todella kyseenalaista maailmankuvaa.

Brittiläinen baptisti David Pawson saarnaa kanavalla joka ilta, miten jokainen meistä ansaitsee väkivaltaisen kuoleman. Synti ja Saatana vaanivat kaikkialla. Israelin pyhien sotien puolustamiselle on omistettu oma ohjelma-aikansa. Pienet lapset indoktrinoidaan aamuisin televisiopyhäkoulussa ja iltaisin Pikku Kakkosta muistuttavassa ohjelmassa. Ilmeisesti alkuperäinen sosialistisine itäsaksalaisine nukkumatteineen ei ollut tarpeeksi kristillinen.

Tämä on käytännössä ihan sitä samaa materiaalia, jota irtoaa muslimifundamentalisteilta. Malliesimerkki siitä, miten suomalainen, länsimainen, kristillinen kulttuuri on moraalisesti niin paljon korkeammalla tasolla …

Tai sitten ei.

***

Loppuun vielä lyhyt kommentinpätkä, joka ainakin kiistatta osoittaa amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin voimakkaan vaikutuksen suomalaisiin.

Bending the reality. Leikitäänkö tunteilla lisää.

Tunteilla leikkimistä maahanmuutosta keskustellessa on nimenomaan jatkuva islamilla, muslimien hyökyaallolla ja vääjäämättömällä kulttuurisodalla pelottelu.

Se vetoaa alkeellisimpiin erilaisuuden pelkoihimme, joilla oikeisto on leikitellyt iät ja ajat. Ennen kaikesta syytettiin juutalaisia, nykyään muslimeita.

Niin kauan kuin me tavalliset duunarit olemme jakaantuneet värin, uskonnon ja kansalaisuuden mukaan toisiamme vastaan, tulee meitä hallitsemaan eliitti, jonka ainoa jumala on pääoma. Heillä ei ole kotia, uskontoa eikä isänmaata.

Minun puolestani sen leikin voisi tosiaan jo lopettaa!