Sattuipa vastaan vaalikoneessa kysymys, ”liioitellaanko työelämän raskautta nykyään?”
Minä sanon, ettei todellakaan liioitella. Työpahoinvointi on ehkä suurin yksittäinen ongelma, joka töissäkäyvää väestöämme koskettaa. Tutkimuksissa ja gallupeissa nykypäivän nuoret arvioivat, että tällä menolla burnout tulee jo kolmekymppisenä.
Minun ei tarvitse arvuutella, voiko niin tapahtua – se tapahtui minulle jo. Kävin läpi vaikean masennuksen ja työperäisen hermoromahduksen vuonna 2008. En suosittele sitä kokemusta kenellekään.
Radiota kuunnellessani olen saanut huomata, etten ole yksin. Tiedotusvälineissä uutisoidaan jatkuvasti nuorison pahoinvoinnista ja se jatkuva lohduttoman tiedon virta on karmeaa kuunneltavaa. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat revenneet käsiin jo hyvin nuorilla, ja moni ei pääse edes aloittamaan koulutustaan tämän takia. Yhä useampi jää työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle 20-vuotiaana.
Mielenterveysongelmat ovat kuitenkin kasvussa myös opiskelevilla ja työhön päässeillä nuorilla. Masennus on työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy – ehkä siksi, että meno täällä on vaan niin saatanan masentavaa, tai siksi, että lääkärit määrittävät usein töissä loppuunpalamisen ”masennukseksi” koska burnoutilla ei ole Kelalle kelpaavaa sairauskoodia.
Naisten osuus on lievästi enemmän kasvussa kuin miesten. Nuorten osalta ei edes kerätä riittävästi tilastotietoa.
***
Kun nykyajan työmarkkinoita seuraa, ei ole todellakaan mikään ihme ettei ihmisillä pää kestä. Vaatimukset työelämässä ovat koventuneet jatkuvasti siihen tahtiin, että ovat jo ohittaneet mahdottoman ja lähestyvät naurettavaa.
Työntekemisestä puhutaan nykyään lähes yksinomaan kilpailuhenkisin urheilutermein. Työpaikkailmoituksissa haetaan vain ”dynaamisia” ja ”kilpailuhenkisiä” ym. ihmisiä jotka ”ovat valmiita olemaan voittajien tiimissä,” joilla on ”hyvä pelisilmä” ja jotka ovat ”ryhmäpelureita”. Sen lisäksi että valtiot, yritykset ja työyksiköt kilpailevat toisiaan vastaan, erilaiset mittarit, tuottavuuspalkkiot ja mallit takaavat, että jopa yksittäiset työntekijät kilpailevat toistensa kanssa. Tulos tai ulos!
Onnistuneeseen työsuhteeseen ei myöskään enää riitä töiden teko vaan koko persoonan on oltava edustava, myyvä, kilpailukykyinen. Yrityksen edustajia ollaan myös vapaa-ajalla – tämän olen saannut kuulla ihan omalla työpaikallanikin. Työn perässä pitää myös olla valmis matkustamaan enemmän kuin aiemmin.
Ja vaikka vakituiseenkin työsuhteeseen pääsisikin, ei työllisyyteen voi siltikään luottaa. Yli puolet 80-luvulla syntyneistä on jo joutunut vaihtamaan ammattia. Työehtojen rapautumisen, palkkojen polkemisen ja vuokratyön yleistyessä epätyypilliset työsuhteet ovat muuttuneet tyypillisiksi kaikilla aloilla.
Kun Radio Suomen haastattelussa asiasta puhuneelta tilastonikkarilta kysyttiin, mikä nuorison pahoinvoinnin syynä voisi olla, tämä kehtasi perinteiseen tyyliin syyttää mediaa ja sen ”huonosti tutkittua” vaikutusta nuorten psykologiseen kehitykseen. Jos ohjelma-aikaa olisi riittänyt, nuorison väkivaltainen Doom-tietokonepeli ja rap-musiikki olisi varmaan profiloitu päätekijöiksi.
Vika ei siis suinkaan voi olla järjestelmämme kasvavassa epäinhimillisyydessä. Ei, vika on jälleen mediassa!
***
Tai sitten vika on nuorissa itsessään, joka on perinteinen oikeistolainen argumentti. Pullamössösukupolvesta ei ole mihinkään. Narkomaaneja ja alkkiksia koko sakki. Kyllä meidän nuoruudessa otettiin lapio kouraan vaan ja mentiin töihin!
Työmarkkinoilla on ikävä kyllä tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana melkoinen muutos. Vielä vuonna 1987 työllistetystä työvoimasta 40% oli sellaisia joilla ei ollut ammatillista koulusta. Nykyään kouluttamattomia on vain 17%. Markkinoilta on kokonaan hävinnyt puoli miljoonaa työpaikkaa, eli ns. ”yleismiehet”.
Nämä ovat hommia, joista työura on perinteisesti lähtenyt käyntiin. Nyt vaaditaan ammatti- tai korkeampi koulutus ennen kuin töiden tekemisestä voi edes haaveilla.
Pelkästään Vantaalla on tällä hetkellä 1000 nuorta koulutuksen ja työn ulkopuolella. Vantaalaiset viranomaiset tarjoavat ratkaisuksi erilaisia projekteja yhteistyössä yritysten kanssa. Yrityksille nuorisotyöttömien kirjava joukko tarkoittaa lähinnä halpaa harjoittelutyövoimaa.
Mutta entä sitten jos sata tai vaikka viisi sataa heistä saakin harjoittelupaikan? Järjestelmän kriisiä se ei korjaa. Yhteiskuntamme tuottaa samalla tahdilla uudet tuhat työtöntä.
Työministeriö puolestaan ehdotti julkisuudessa ratkaisuksi työuran ohjauksen lisäämistä. Miltä planeetalta nämä ehdotukset oikein ovat, kun ongelma on lähtökohtaisesti se, ettei työuraa saa edes alkamaan – tai jos saa, toivoo ettei olisi saanut?
***
Kukaan ei tee mitään itse syille, koska se on nykyjärjestelmässämme mahdotonta. Taloutemme vaatii yhä kasvavia uhrauksia kansallisen kilpailukyvyn ja talouskasvun nimissä, meni siinä sitten henkinen tai ruumiillinen terveys.
Edellisen laman aikana uhrattiin jo yhden sukupolven mielenterveys. Nyt uuden kriisin myötä pistetään kaupan päälle toinenkin. Alamäkeen kun on päästy niin antaa mennä vaan!
Kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että työelämässä on jo tehostettu liikaa. Kukaan ei uskalla sanoa: Kapitalismi vaarantaa mielenterveytesi!
Ylivuotosanomat 
Lukijat kurnuttavat