Vappupuhe Pakilan työväentalolla

Terve terve, ystävät ja toverit, ja kiitos tästä kutsusta vappulounaalle. Täällä on ollut mahtavat tarjoilut ja tunnelma sen kun tiivistyy tästä eteenpäin.

Minä olen Sippo Kähmi, monet minut tuntevatkin jo, kaikkia en suinkaan tunne täältäkään yleisöstä. Olen ihan tavallinen postinjakaja ja Kriittisessä ay-verkostossa toimin sihteerinä. Olen luottamusmies ja ammattiyhdistystoiminnassa muuten kaikella tavalla mukana.

Toivotan teille kaikille hyvää työväenluokkaista vappua, työväen juhlaa. Ja vaikka täällä nyt juhlitaan, aion tässä vapputervehdyksessä puhua vähäsen politiikkaa, koska sehän on vappupuheiden tarkoitus.

Tämä vappu on nimittäin työväelle vakava paikka. Erityisesti nyt meidän on syytä muistaa mikä näiden kunniakkaiden perinteiden taustalla oikein on.

Ei vappuna marssita ja pidetä puheita vain siksi, että se on kivaa, mitä se tietenkin on. Me marssimme koska se on aina todellinen keinomme vaikuttaa. Ei työväen valta kumpua kabineteista tai ministerien salkuista vaan kaduilta ja itsenäisestä järjestäytymisestä.

Marssi muistuttaa meitä, että valta on meillä koko ajan jos vain sitä haluamme käyttää. Me olemme se joka voima joka tätä maailmaa pyörittää jokapäiväisellä työllämme. Ja kun me työmme keskeytämme, ryhdymme lakkoon tai vain ylityökieltoon ja marssimme kaduilla, silloin meitä kuunnellaan. Meitä kuunnellaan, koska on pakko.

Nyt meille kerrotaan, että työläisen ainoa keino vaikuttaa on työntää äänestyslipuke laatikkoon neljän vuoden välein ja toivoa parasta. Sanotaan, ettei se ole meidän tyyliä marssia ja osoittaa mieltään, ihan kuin kyse olisi jostain tyylipisteiden keruusta.

”Ne on ne väkivaltaiset ranskalaiset ja kreikkalaiset, jotka polttaa autoja ja rikkoo omaisuutta,” vinoillaan kun pitäisi osoittaa solidaarisuutta. ”Ei kuulu meidän kulttuuriin”, sanotaan.

Mutta ei Suomessakaan tarvi mennä kuin 70-luvulle, ja kaduillamme marssi kymmeniä tuhansia työläisiä. Ei vain vappuna vaan aina kun oli tarve. Niin rakennettiin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta – ei vain työllä vaan myös työstä kieltäytymisellä.

Nyt meillä on kriisi ja hyvinvointiyhteiskunta on brutaalin hyökkäyksen kohteena kaikilla tasoilla. Eläkeikä, peruspalvelut, yleissitovuus, jopa lakko-oikeus vaaditaan uhriksi talouden alttarille.

Mutta tässä ei ole mitään uutta. Työnantajien vaatimukset ovat pysyneet samoina. Uutta on ettemme enää marssi vastalauseeksi. Emme esitä omia tinkimättömiä vaatimuksiamme vaan myötäilemme ja pyydämme kauniisti: ”Älkää lyökö ensi kerralla niin kovaa.”

Kävin taannoin vaimoni kanssa valokuvanäyttelyssä, johon oli kerätty Ristan valokuvia 70-luvun Helsingistä, ja niissä kaikissa näkyi miten työväki kamppaili omien oikeuksiensa puolesta. Kun heidän talojaan yritettiin purkaa, ja he ottivat asuntopolitiikan omiin käsiinsä. Kaikkialla politiikassa ihmiset itse ottivat asiansa ajettavakseen ja lähtivät kaduille osoittamaan mieltään saadakseen muutoksen aikaan.

Nyt kun me emme enää marssi, koko politiikasta on hävinnyt vastuullisuus. Ihmiset ajattelevat, ettei millään ole enää väliä. Että poliitikot ovat niin kaukana kansan ulottumattomissa, ja se Euroopan unionikin on jossain tuolla niin hillittömän kaukana ettei niihin voi vaikuttaa mitenkään. Me luulemme olevamme voimattomia, koska emme muista vallan olevan koko ajan käsissämme.

Täällä ollaan ylpeitä, miten ay-liikkeessä istutaan samassa pöydässä ministerien kanssa ja tarjotaan niille puuroa. Meidän oma lehtemme, Palkkatyöläinen, antaa Olli Rehnille monta sivua palstatilaa kehua, miten hyvin Kreikassa hoidetaan taloutta kuriin ja kasvatettu kilpailukykyä.

Kreikka on samalla varoittava ja inspiroiva esimerkki. Kävin siellä viime kuussa Kreikassa Maailman ammattijärjestöjen liiton 16. kongressissa Ateenassa. Siellä porvaristo EU:n mandaatilla on käynyt toteuttamaan samaa ohjelmaansa, jota meiltäkin vaaditaan.

Talouskurin ja kilpailukyvyn kirosanat ovat Kreikassa tarkoittaneet ay-liikkeen neuvottelu- ja lakko-oikeuksien jäädyttämistä väkivalloin. Siellä kun mennään lakkoon, armeija kutsutaan paikalle murtamaan työväen järjestäytymistä. Vapautta, demokratiaa ja muita ns. läntisiä arvoja juhlapuheissaan puolustava EU paljastuu meistä muutaman tuhannen kilometrin päässä markkinoiden diktatuuriksi, jossa ihmisoikeudet polkee lokaan sotilaan saapas.

Ja tällaisesta törkeästä meiningistä huolimatta täällä meillä ay-liike antaa solidaarisuuden sijasta kehuja säästölinjalle. Radikalismin ja EU-kriittisyyden hävittyä ay-liikkeestä koko vasemmisto on menettänyt uskottavuutensa. Onko siis ihme, että täällä Suomessa protesti on valunut tasaiseen tahtiin oikealle?

Oikeistolla ei ole mitään ongelmia kritisoida Euroopan unionia, ja he keräävät äänisaaliin. Mutta heidän protestinsa jää pelkäksi puheeksi. Nyt sanojen syöminen on aloitettu välittömästi vaalien jälkeen. Meidän kamppailumme sen sijaan jatkuu taukoamatta. Luottamusmiehenä törmään säästökuurien ja tehostamisen vaikutuksiin päivittäin.

Tänä vappuna meidän on syytä palauttaa mieliimme, että nämä arkipäivän tapahtumat toistuvat Euroopassa ja maailmassa. Meidän pitää muistaa kamppailevat toverimme etelässä ja ympäri maailman. Kolumbiassa, jossa meitä ammutaan. Irakissa, Iranissa, koko Lähi-idässä, jossa on nyt aivan uudenlainen tilanne. Siellä uudet itsenäiset ay-liikkeet johtavat diktatuurin vastaista rintamaa.

He muistuttavat meitä, miksi vappuna marssitaan. Ei huvikseen vaan siksi, että olemme osa suurta kansainvälistä, yhteistä työväenliikettä.

Ateenan kongressi loppui luonnollisesti Kansainväliseen, kuten täällä meilläkin. Ja siellä sen laulun merkitys kävi hienosti ilmi, kun kaikki 800 edustajaa yli sadasta maasta lauloivat sen omilla kielillään.

Se ajatus meidän kaikkien kannattaa painaa mieleen kun käymme laulua itse vappuna laulamaan – erityisesti nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa muukalaisviha, rasismi ja kaikki muu iljettävä on päässyt valloilleen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Meidän on muistettava, että me olemme liike joka kamppailee sellaisen maailman puolesta, jossa kansat on veljet keskenään. Se on lopullinen syy, miksi me olemme täällä tänään, miksi heilutamme punaisia lippuja ja marssimme.

Toivotan teille erinomaista vappua. Nyt juhlitaan ja lauletaan lauluja.

Mutta pidetään huoli että seuraavan kerran kun punaiset liput liehuvat ja työväki marssii kaduilla ja heittämässä ilmoille iskulauseita, se ei ole vappuna. Ehkä se on ensi kuussa, ehkä jo ensi viikolla. Vuoden ympäri, niin kauan kuin riittää vääryyksiä täällä tai muissa maissa. Niin kauan kuin työväellä on oikeuksia vaadittavana, mitä meillä todellakin on.

Pidetään huoli että kaduilla liehuvat punaiset liput eivät ole vain hiljalleen unohtuva perinne, vaan osa tämän päivän todellista kamppailua.

Kiitoksia!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: