Posts Tagged ‘vallankumous’

Petätkö maasi, vai pettääkö maasi sinut?

”Maanpetturi!”

Tuo sana esiintyi usein väkijoukon huudoissa torstaina eduskuntatalon eteen kokoontuneessa kolmannessa Nyt saa riittää! -mielenosoituksessa. Sillä kuvailtiin niin Suomen hallitusta kuin useimpia portaita alas astelleita kansanedustajiakin, erityisesti kokoomuksen Ben Zyskowicziä.

Mielenosoittajia vihastutti tuona torstaipäivänä erityisesti se, että kansan tahdon vastaisesti Suomi otti merkittävän askeleen kohti sotilasliiton jäsenyyttä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö (kok), ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ja puolustusministeri Carl Haglund (rkp) osallistuivat tuolloin Naton huippukokoukseen Walesissa.

Tässä kokouksessa Suomi allekirjoitti ”isäntämaasopimuksen”, jota on verrattu historialliseen kauttakulkusopimukseen Saksan kanssa. Vaikka sopimuksen merkitystä on valtiojohdon taholta vähätelty, antaa se käytännössä muiden valtioiden armeijoille luvan käyttää Suomen aluetta operaatioihinsa.

Ei missään nimessä sopimus!

* * *

Ihmetystä mielenosoittajien keskuudessa herätti erityisesti tapa, jolla Alexander Stubbin pätkähallitus on yrittänyt hyväksyttää isäntämaapöytäkirjan eduskunnan ohi, perustuslain ja valtiojärjestyksen vastaisesti. Tätä on perusteltu sillä, että kyseessä on ”poliittinen dokumentti” eikä varsinainen kansainvälinen sopimus. Esimerkiksi Ruotsissa pöytäkirjan hyväksymisestä on kuitenkin järjestetty eduskunnan äänestys.

Sopimuksen laillisuuden selvittämistä vaativa vetoomus on kerännyt verkossa jo 3000 nimeä. Myös kansanedustaja Pentti Kettunen (ps) on julkisuudessa muistuttanut, että Suomen sotilaallista päätäntävaltaa heikentävä sopimus olisi pitänyt hyväksyttää eduskunnalla.

Suomen laissa rikolliseksi maanpetturuudeksi katsotaan sekä ”Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen” että ”sotaan yllyttäminen”. Valtiopetos puolestaan on rikos, jossa ”valtiosääntöä rikkomalla yritetään kumota tai muuttaa Suomen valtiosääntö taikka muuttaa valtiojärjestystä.” Törkeäksi valtiopetos katsotaan, jos rikoksentekijä on ”valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö”.

Puheet maanpetturuudesta ja valtiorikoksista vaikuttavat siis legalistisesta näkökulmasta olevan tässä yhteydessä täysin oikeutettuja. Asiat kirjaimellisesti ottava voisi hyvinkin ihmetellä, missä viipyvät oikeustoimet, kun näitä lain rikkojia tuntuu riittävän ihan pääministeristä lähtien.

Politiikasta jotain ymmärtävä tietää toki, että valtaapitäville laki on aina niin kuin se luetaan.

natoherrat

* * *

Henkilökohtaisesti minua kuitenkin hirvittää jokin ihmisjoukossa, joka vaatii kiihkeästi maanpettureiden päitä vadille.

Vaikka eduskuntatalon eteen torstaina kokoontuneen mielenosoituksen närkästys kohdistui yksiselitteisesti Suomen hallitsevaan eliittiin ja sen sotasuunnitelmiin, historiallisesti maanpetturuus on ollut syyte, jonka avulla nimenomaan vallanpitäjät ovat voineet vangita ja teloittaa mielenosoittajia, toisinajattelijoita, vasemmistolaisia ja sodan vastustajia.

Kun nyt Suomi on sidottu isäntämaasopimuksella yhä tiiviimmin imperialismin pelinappulaksi ja suurvaltojen uhittelu kiristyy, sodan uhka on todellisempi kuin pitkiin aikoihin. Valtamediassa vellovan propagandan pelotellessa rajan yli ehkä jo huomenna vyöryvällä ryssällä on moni saatu mukaan mielettömään sotaa glorifioivaan kansallishurmokseen.

Eduskuntatalolla käyttämässäni puheenvuorossa muistutinkin ihmisiä, että mahdollisen Naton ja Venäjän välisen suursodan syttyessä häviävä osapuoli on väistämättä ihmiskunta. Jos meidät on ajettu tuon tuhoisan sodan osaksi, on hallitseva luokka täydellisesti epäonnistunut turvallisuutemme säilyttämisessä. Maamme on pettänyt meidät, ei toisin päin. Silloin jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen velvollisuus on kieltäytyä tappamasta naapuriaan. 

Sodan aikana juuri tällainen puhe katsottaisiin rikolliseksi maanpetturuudeksi. Kun tästä kansan kiihottamisesta on vieläpä olemassa videotallenne, jää nähtäväksi, vaatiiko joku vielä joskus minun lukitsemistani turvasäilöön.

* * *

Muistutin puheessani myös historiasta, tilanteesta sata vuotta sitten, joka monella pelottavalla tavalla muistuttaa nykypäivää. Silloin kilpavarustelu, sotilaallinen liittoutuminen ja rajojen siirtely johti Euroopassa ensimmäisen imperialistisen maailmansodan puhkeamiseen.

Tuolloin sosialidemokraattinen toinen internationaali hajosi, kun eurooppalaisten suurvaltojen demaripuolueet ryhtyivät kannattamaan työväenluokan internationalismin sijaan omien maittensa sotasuunnitelmia.

Tämän politiikan vastustajana profiloitui erityisesti eräs venäläinen sosialidemokraatti, joka nimitti tätä vasemmiston petturuutta ”sosialisovinismiksi”. Hänen mielestään työväenluokalla ei ollut ”kahden yhtä rosvomaisen ja saaliinhimoisen valtioryhmän välisessä sodassa” mitään voitettavaa. (Mikä olisikaan parempi kuvaus mahdolliselle Naton ja Venäjän väliselle konfliktille?)

[…] proletariaatti on jaettu kahtia ja poljettu, mutta kapitalistit hyötyvät rikastuen sodasta, lietsoen kansallisia ennakkoluuloja ja voimistaen taantumusta, joka on nostanut päätään kaikissa, jopa vapaimmissakin ja tasavaltalaisimmissakin maissa.

Ei tarvitse muuta kuin luoda silmäys nykyiseen sotaan siltä kannalta, että se on ”suur”-valtojen ja niiden sisällä olevien perusluokkien politiikan jatkoa, jotta voitaisiin huomata heti, kuinka huutavan historianvastainen, valheellinen ja teennäinen on se mielipide, että nykyisessä sodassa voitaisiin muka pitää oikeutettuna ”isänmaan puolustuksen” ajatusta.

Tämän sosialidemokraatin mukaan kahden porvarillisen valtion välisessä sodassa työväenliikkeen ainoa looginen vaihtoehto sotatilanteessa on toivoa — tai pikemminkin vauhdittaa! — oman hallituksensa tappiota. Vihollinen ei löydy juoksuhaudoista vaan jostain muualta.

Kun Italian sosialidemokraatit asettivat sodan aattona kysymyksen joukkolakosta, vastasi porvaristo heille – o m a l t a kannaltaan katsoen ehdottomasti oikein: se on valtiopetos, ja teidän suhteen menetellään samoin kuin petturien suhteen.

Se on totta, samoin kuin on totta sekin, että taisteluhaudoissa veljeileminen on valtiopetos. Ken kirjoittaa ”valtiopetosta” vastaan […] hän on porvarillisella, ei proletaarisella katsantokannalla.

Proletaari ei voi […] ojentaa (tosiasiallisesti) kättä veljelleen, ”vieraan”, ”meitä” vastaan sotivan maan proletaarille, tekemättä ”valtiopetosta”, jouduttamatta tappiota, edistämättä ”oman” imperialistisen ”suur”-valtansa luhistumista.

Historia on osoittanut näiden ajatusten olleen aivan oikeita.

Kuvitelkaapa, miten eri tavalla ensimmäinen maailmansota olisi mennyt, jos työläiset kaikkialla Euroopassa olisivat kieltäytyneet ampumasta toisiaan? Kuinka monia henkiä olisi voitu säästää turhalta kuolemalta? Olisiko maanosan tarvinnut todistaa toista maailmansotaa laisinkaan?

* * *

Vasemmiston onkin tänään syytä muistella uudelleen tuota tilannetta vuosisata sitten, ihan teoreettisena, periaatteellisena kysymyksenä.

Jos ja kun kahden maan hallitseva luokka on taas usuttamassa työläistä tappamaan naapurin työläisiä, onko mitään opittu menneisyydestä? Toistetaanko toisen internationaalin historiallinen virhe?

Omasta puolestani voin todeta etukäteen, etten tule koskemaan aseeseen, en ampumaan yhtäkään venäläistä tai muunkaan maalaista.

Voi olla, että Suomen hallitseva luokka tulee minut tästä syystä teloittamaan, kuten Arndt Pekurisen aikoinaan. Täten sotatilanteessa nimenomaan Suomen valtio ja sen hallitseva luokka on minulle välitön uhka, ei naapurimaan armeija.

Sisimmässäni toivon kuitenkin historian etenevän tällä kertaa toisin. Muutaman sodan vastustajan sijaan toivon kaikissa maissa syntyvän niin laajoja aseistakieltäytyjien liikkeitä, että niiden inspiroima kansalaistottelemattomuus kaataa hallitusten sotasuunnitelmat — ja mahdollisesti hallitukset itsensä.

Voisiko olla niin, että 2010-luvulla ihmiset ovat viisastuneet sen verran, että herrat saavat itse käydä sotansa?

Milloin suomalaisille riittää?

Talven muuttuessa kevääksi kuuden puolueen hallitustaipaleen loppunäytös lähenee. Puolivälitarkastelun yhteydessä on kotimaan uutisista saatu joka viikko lukea jostain uudesta aloitteesta työväestön olojen heikentämiseksi. Eläkeiän korottaminen, työtuntien lisääminen, työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen, palkka-ale nuorille, ikääntyville ja maahanmuuttajilletyöeläkemaksun alennusta ja yritysten verohelpotuksia unohtamatta. Maamme oikeisto ei ole miesmuistiin ollut näin uhmakkaalla päällä.

Ja mikäs sen on ollessa, kun kokoomusjohtoinen hallitus peesaa minkä ennättää. Valtioneuvosto tilaa selvityksen siitä, miten maahan saataisiin entistäkin enemmän matalapalkkaisia töitä. Pääministeri Katainen vaatii ay-liikettä pidentämään työuria – tai koko Suomi saa kärsiä, kuuluu uhkaus. Onhan hallitusohjelmaankin kirjattu, että jos leikkaukset eivät kohenna taloutta, on leikattava lisää.

Tämä on sitä samaa van Rompuyn ja Barroson logiikkaa, jolla koko Euroopan talous on ajettu pysyvään kriisiin. Jatkuvien leikkausohjelmien myötä Kreikassa velan osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut 120 prosentista 175 prosenttiin. Portugalissa talous on kolmatta vuotta taantumassa. Espanjassa yli puolet maan nuorisosta on työttömänä.

***

Toisin kuin Suomessa, Euroopassa jokainen uusi viikko on tuonut mukanaan satojen tuhansien ihmisten joukkomielenosoituksen tai koko maan pysäyttävän yleislakon.

Espanjassa #23F-mielenosoituspäivä rinnasti nykytilanteen vuoden 1981 sotilasjuntan vallankaappausyritykseen. Portugalissa 1,5 miljoonaa mielenosoittajaa marssi kaduilla tunnuksenaan fasisminvastainen laulu Grandola Vila Morena, joka merkitsi diktatuurin kaatamista vuonna 1974. Saksassa touko-kesäkuulle valmistellaan uutta Euroopan keskuspankin saartavaa Blockupy Frankfurt -mielenosoitusta. Kreikassa Ateenan Akropolis-kukkulalla liehuu neljättä vuotta tunnus: Euroopan kansat, nouskaa!

Näiden mielenilmausten viesti on selvä: Leikkauksiin ja vyönkiristyksiin perustuva politiikka ei ole ainoastaan uhka taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille, se uhkaa hävittää demokratian sellaisena, kuin sen nyt tunnemme. Käynnissä on täysimittainen euroeliitin vallankaappaus. On aika finanssidiktatuurin murtavalle eurooppalaiselle keväälle.

***

Kun hallitusten edustajat kokoontuivat Brysseliin päättämään unionin suunnasta tässä kuussa, Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY julisti päivämäärän yleiseurooppalaiseksi mielenosoituspäiväksi. Samaan aikaan Brysselissä kansainvälinen mielenosoittajien joukko valtasi komissaari Olli Rehnin toimiston.

Te olette vastuussa ihmisten nälänhädästä, työttömyydestä ja köyhyydestä. Tämä rakennus on täynnä rikollisia, ennätti lähetystö sanoa ennen pidätystään.

Suomessa virallinen ay-johto oli tuona päivänä hiiren hiljaa, vaikka myös se on osa EAY:tä. Kuin pisteenä iin päälle valtiovarainministeri Urpilainen ilmoitti samalla viikolla 500 miljoonan lisäleikkaustarpeesta niiden viiden miljardin päälle, joista nykyhallitus on jo sopinut.

Lumet ovat täälläkin lähteneet sulamaan. Eurooppalaisena toimintapäivänä Suomessa nähtiin   ruohonjuuritason toimijoiden solidaarisuustempauksia seitsemällä eri paikkakunnalla. Pysyvä leikkausten vastainen joukkoliike odottaa kuitenkin edelleen muodostumistaan.

Kauanko on vielä odotettava, että eurooppalainen kevät saavuttaa kylmän maamme toden teolla? Milloin lopetamme periksiantamisen ja ryhdymme aidosti muuttamaan politiikan suuntaa?

Ilmastonmuutos haastaa vanhan vallan

Image

Ennen menetettävänä olivat vain kahleet, voitettavana koko maailma. 2000-luvulla asetelma on vakavampi – ellemme pääse irti kahleista, tulemme menettämään myös tuntemamme maailman.

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kurjuus on monille arkipäivää jo tänään. Yleistyvät sään ääri-ilmiöt, vesilähteiden kuivuminen, merenpinnan nousu ja eliölajien elinpiirien siirtyminen synnyttävät kaikki monenlaisia ongelmia erityisesti globaalin etelän köyhissä maissa.

Tuo kurjuus on kuitenkin vielä pientä sen rinnalla, mitä on odotettavissa jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Yleisesti ajatellaan, että maailmanlaajuisesti katastrofaalisia muutoksia seuraisi jo kahden Celsius-asteen keskimääräisestä lämpenemisestä.

Kuun alussa päättyneen Dohan ilmastokokouksen epäonnistuttua sitovien päästövähennystavoitteiden asettamisessa näyttää yhä todennäköisemmältä, että kuluvan vuosisadan aikana maailman keskilämpötila saattaa nousta jopa neljä astetta tai sitäkin enemmän. Nykyisin miljoonissa ihmisissä mitattavaa ilmastopakolaisuutta saatetaan tulevaisuudessa laskea miljardeissa. Miksi maapallon lämmittämistä jatketaan, vaikka seurauksien tiedetään olevan tuhoisia – ja peruuttamattomia?

Aihe sopii erityisen hyvin Olli Tammilehdolle, joka on vapaana tutkijana ja kirjoittana profiloitunut ikävien ekologisten kysymysten esittäjänä sekä länsimaisen yhteiskunnan ja sen valtarakenteiden sivaltavana kriitikkona. Tammilehdolle ominaisesti Into-kustannuksen julkaisema Kylmä suihku on perusteellisesti tutkittu sekoitus tietokirjaa ja poliittista agitaatiota. Ankaraa sanomaa ryydittää 446 lähdeviitettä ja 53-sivuinen kirjallisuusluettelo.

Helvetti on tulossa

Kirja alkaa toivottomilla visioilla.  Ympäristökatastrofeja seuraa väistämättä valtavia inhimillisiä tragedioita. Tammilehto varoittaa, että nykytahdilla jo nuorimmat meistä, meidän lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat kamppailemaan selviytymisestä uudessa, kauhujen täyttämässä maailmassa.

Neljän asteen nousu tarkottaisi ruuantuotannon vaikeutuessa nälkäkuolemaa suurimmalle osalle ihmiskunnasta. Maapallon kantokyky saattaisi romahtaa vain miljardiin ihmiseen jo tällä vuosisadalla. Globaalin niukkuuden aikakaudella myös valtioiden toimet resurssien takaamiseksi voisivat johtaa ennalta-arvaamattoman laajoihin konflikteihin ja sotiin, joihin mm. EU:n ja USA:n johtajat laativat jo suunnitelmia. Esimerkiksi Naton entiset kenraalit suosittelivat vuonna 2008 ydinaseiden käyttämistä ilmastonmuutoksen aikaansaamissa resurssikonflikteissa.

Sekin voi pahimmillaan olla vain alkusoittoa. Ilmastonmuutoksen edetessä on mahdollista, että useampi maapallon fysikaalisista prosesseista saavuttaa ns. keikauspisteen, jonka seurauksina olosuhteet muuttuvat entistä radikaalimmilla tavoilla. Esimerkiksi metaanin vapautuminen ikiroudasta ja merenpohjan jääklatraateista voisi laukaista palautekytkennän silmukan jonka lopputuloksena maailma muuttuisi sietämättömäksi pätsiksi.

Helvetti on tulossa, Tammilehto kirjoittaa, mutta hänen sanoissaan ei ole saarnamiehen kiihkoa tai usein ilmastonmuutoksesta puhuttaessa esiintyvää moralisointia ja ihmisten syyllistämistä. Tammilehto kirjoittaa suunnattomista hirveyksistä toteavaan sävyyn, jopa tieteellisellä kuivuudella.

Tekniikka ei pelasta

Seuraavaksi Tammilehto käy kirjassa läpi erilaiset kapitalismin puitteissa mahdolliset teknillis-taloudelliset ratkaisut ilmastonmuutokseen ja toteaa niiden olevan monella tapaa mahdottomia. Ilman tuntemattomia tieteellisiä läpimurtoja maailmasta ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi raaka-aineita tai pinta-alaa nykyisen energiankulutuksen tyydyttämiseksi uusiutuvalla energialla.

Suurin ongelma kaikissa teknisissä ratkaisuissa on aika. Päästöjen pitäisi alentua hyvin nopeasti – noin 7% vuodessa – vaikka ne tällä hetkellä kasvavat. Reformismin sijaan ratkaisun on Tammilehdon mukaan oltava siksi välttämättä nopea ja kokonaisvaltainen yhteiskunnallisen tuotantotavan muutos, joka pysyvästi vähentää energiankulutusta. Keskeisintä tuolle uudelle tuontatotavalle olisi energiantuotannon hajauttaminen suuryhtiöiden monopoleilta paikallistason yhteisöille. Se puolestaan uhkaisi suuryhtiöiden olemassaoloa, toisin sanoen koko kapitalistiluokan valtaa.

Juuri tästä syystä valtaeliitti on tehnyt hartiavoimin töitä estääkseen ilmastonmuutoksen todellisiin syihin puuttumisen. Se on yhtäältä YK:n siunaamaan päästökaupan kautta pystynyt antamaan luonnon tuhoamisoikeudelle markkinoilla vaihdettavan tavaramuodon, jolla tehokkaasti pystytään keinottelun kautta kiertämään todellisia päästöjen vähennystarpeita. Toisaalta kivihiilen tuottajat ja suurkäyttäjät sekä Exxon ja muut öljy-yhtiöt ovat sijoittaneet vuosien varrella niin suuria summia PR-kampanjoihin ja johtavien poliitikkojen lahjomiseen, että ylivoimaisesta tieteellisestä näytöstä huolimatta erityisesti USA:ssa ilmastoskeptikot on nostettu marginaalista valtavirtaan.

Oleellista on ymmärtää, että nykyisen globaalikapitalismin aikakaudella sekä markkinatalous että valtiolliset koneistot on valjastettu ottamaan aina ensin huomioon yritysmaailman edut. Siksi muutoksen on tultava virallisen talouden ja politiikan ulkopuolelta.

Kapitalismi on jättiläinen savijaloilla

Teollisen vallankumouksen myötä erilaisten kasvihuonekaasujen vapautuminen ilmakehään on ollut kiinteä osa yhteiskunnan kehitystä. Koska käytettävissä oleva osuus maapalloon sitoutuneesta energiasisällöstä on rajallinen, oikeus tuon uusiutumattoman energian vapauttamiseen on samalla merkinnyt taloudellista ja poliittista valtaa. Talous ja epätasa-arvo ovat kasvaneet rinta rinnan. Toisaalta kun tuon vallan materiaalinen pohja nyt on murenemassa, samalla haurastuvat sitä ylläpitävät rakenteet.

Tammilehdon mukaan fysikaalisten prosessien lisäksi onkin mahdollista löytää myös yhteiskunnista keikauspisteitä, jotka voivat kääntää ne dialektisesti vastakohdakseen.  Globaalin kapitalismin aikakaudellakin virallisen talouden varjossa itää siemeniä vastarinnalle ja uudelle yhteiskunnalle, joka ei noudata kapitalismin lakeja. Arkipäivässä kommunistinen periaate ”jokainen kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan” toteutuu koko ajan, ja tulee toteutumaan sitä paremmin mitä syvempään kriisiin kapitalismi ajautuu.

Kylmä suihku on kirja ilmastonmuutoksesta, mutta samalla se on järjestelmällinen modernin globaalikapitalistisen tuotantotavan analyysi, kritiikki ja kutsu sen kaatamiseksi. Kauhukuvistaan huolimatta kirja onkin itse asiassa suunnattoman optimistinen puheenvuoro, joka lamaannuttavan katastrofin edessä tarjoaa toivon muutoksesta.

Vaikka Tammilehto itse toteaakin olevansa enemmän saksalaisen marxistin Walter Benjaminin kuin Leninin linjoilla, ovat hänen herättämänsä kysymykset keskeisiä jokaiselle vakavasti otettavalle vallankumoukselliselle. Kylmä suihku on tervetullut järjen ääni maailmassa, jossa maailmanloppu on helpommin kuviteltavissa kuin kapitalismin loppu.

Olli Tammilehto. Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2012. 245 s.

Mitä kommunistit tekivät väärin?

Tämän kysymyksen esittää erinomaisessa päänavauksessaan Tiedonantaja.fi -verkkolehden blogissa Jokke Karjalainen. Vaaleissa puolet äänistään menettäneellä puolueella ei ole varaa jättää itsekritiikkiä väliin.

Karjalainen kysyy samoja kysymyksiä, joita itse olen mielessäni pyöritellyt. Jokainen meistä on varmasti saanut moneen otteeseen kuulla, miten asiamme ovat hyviä ja ehdokas hyvä, mutta puolue väärä. Ilmiö toistuu kaikkialla. Miten siis voi olla, että pelkästään hyvistä ehdokkaista ja ideoista muodostuu kansan mielissä huono puolue?

***

Vastaus on, ettei muodostukaan. Se mielikuva on muodostettu täysin irrallaan nykyisen SKP:n toiminnasta. Osin se perustuu tietämättömyyteen ja siihen voimalliseen antikommunistiseen propagandaan, jota meille syötetään joka tuutista. Osin se perustuu todellisiin virheisiin, joihin vanha SKP – tai joku sen lukuisista suuntauksista – menneisyydessään sortui. Ja erityisesti se perustuu muiden maiden kommunististen puolueiden virheisiin, joihin yhdelläkään meistä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Mutta missään vaiheessa tämä mielikuvanmuodostus ei etene Suomeen vuonna 2011 ja tämän ajan kommunistisen puolueen politiikkaan. Kadulla ihmiset ovat lähinnä hämmästyneitä, että koko puolue on ylipäätään olemassa. Nämä samat ihmiset ovat hämmästyneitä, kun saavat kuulla etteivät demarit olleetkaan hallituksessa. Heidän poliittinen tietämyksensä perustuu hämäriin mielikuviin ja oletuksiin, ei tarkkoihin analyyseihin.

Ongelma on siis pikemminkin psykologinen kuin poliittinen – siitä on todistusaineistona myös Tiedonantajan keskustelupalsta, jolla väsymättömät antikommunistit jaksavat jokaisena viikonpäivänä kirjoittaa saman viestin uudelleen ja uudelleen jokaisen julkaistun artikkelin alle. Oikeamielisen ristiretkeläisen vimmalla he näpyttelevät näppäimistöjensä äärellä sanasta sanaan samat lauseet, joita kaikesta päätellen ovat kirjoitelleet lehtien mielipidepalstoille jo viimeiset 60 vuotta. Niissä saavat osansa Neuvostoliitto ja Stalin, talvisodan pommitukset ja kylmän sodan kauhut. Viimeisen omahyväisen räksytyksen roiskahdettua viestikenttään paha kansainvälinen kommunistinen salaliitto on jälleen kukistettu – ainakin kirjoittajien mielissä, sillä nykypäivän SKP:tä nämä viestit harvemmin, jos koskaan käsittelevät.

Ja vaikka näille ukkojen höpinöille on helppo nauraa, on tosiasia että puolueemme nimen historiallinen painolasti on todellinen ongelma vaalikamppailussa. Se herättää ihmisissä vahvoja virheellisiä ennakkomielikuvia ja sysää käytävän keskustelun kauas menneisyyteen.

Moni sekä puolueen sisällä että sen ulkopuolella onkin tästä syystä jopa ehdottanut nimen vaihtamista.

Minusta sitä on syytä miettiä ihan vakavasti tulevia vaaleja ajatellen, ja siitä pitäisi varmasti kirjoittaa ihan erikseen.

***

Kuitenkaan ongelmamme ydin ei ole niinkään nimessä, tai edes sosialismissa tai kommunismissa termeinä, vaan siinä, että annamme vihollistemme määrittää niiden sisällön. Käymme puolustustaistelua kun pitäisi hyökätä.

Sen sijaan että kehittäisimme omaa sosialismin teoriaamme, tyydymme vain torjumaan vihollisten panettelua. Tyydymme toteamaan, ettei meidän sosialismimme ei ole neuvostomalli, ei Kiinan tai Pohjois-Korean malli, tai edes Kuuban tai Venezuelan malli. Tämän pitäisi tietenkin olla jokaiselle ilmiselvää. Suomen kaltaisessa kehittyneessä kapitalistisessa maassa rakennettavan sosialismin on jo lähtökohtaisesti pakko kehittyä eri tavalla.

Emme kuitenkaan osaa täysin sanoa, minkälainen tämä suomalainen sosialismin mallimme on. Mainio puolueohjelmamme toteaakin, ettei valmiita vastauksia ole ja kehottaa lukijaa itseään tulemaan mukaan kehittelemään 2000-luvun kommunistista teoriaa, mutta kuten Karjalainen toteaa, emme ole kyenneet käymään tätä tarvittavaa keskustelua puolueemme sisällä.

Vaalien tulos ja puolueemme tulevaisuus ylipäätään vaatii sen, että tämä puolueohjelman visioima keskustelu 2000-luvun kommunismin sisällöstä nyt aloitetaan toden teolla. Vain siten voimme jälleen riistää takaisin oman ideologiamme määrittelyn sitä mustamaalaavien propagandistien käsistä. Ja mikä tärkeintä, vain siten voimme vakuuttaa ihmiset siitä, ettemme ole vanhakantaisia dogmaatikkoja tai, kuten eräs vallankumouksellinen asian ilmaisi, näpertelijöitä. Ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettä.

”Perussyntimme organisatorisessa suhteessa on se, että näpertelyllämme olemme horjuttaneet pahasti vallankumousmiehen arvovaltaa …. Henkilö, joka on selkärangaton ja häilyvä teoreettisissa kysymyksissä, jolla on ahdas näköpiiri, joka puolustelee velttouttaan viittaamalla joukkojen vaistonvaraisuuteen, joka … ei osaa esittää niin laajaa ja rohkeaa toimintasuunnitelmaa, että se herättäisi kunnioitusta vastustajissakin, ja joka on kokematon ja saamaton ammattitaidossaan, sellainen henkilö ei — totta totisesti! — ole vallankumoustaistelija, vaan jokin viheliäinen näpertelijä.”

”Älköön yksikään käytännönmies loukkaantuko minulle näistä kovista sanoista, sillä mikäli on puhe valmentumattomuudesta, niin kohdistan sen ennen kaikkea itseeni. Olen työskennellyt kerhossa, joka asetti itselleen sangen laajoja, kaikkikäsittäviä tehtäviä, ja kaikki me, tämän kerhon jäsenet, jouduimme tuskallisesti, suoranaista kipua tuntien kärsimään siitä, että tajusimme olevamme näpertelijöitä sellaisella historiallisella ajankohdalla, jolloin olisi voitu, kuuluisaa lausetta hieman muuttaen, sanoa: antakaa meille vallankumouksellisten järjestö, niin me käännämme maan paikoiltaan! … meidän tehtävämme ei ole puolustella vallankumouksellisen madaltamista näpertelijän tasolle, vaan nostaa näpertelijät vallankumouksellisten tasolle.”

Tämä Karjalaisen päänavaus ja monet muut keskustelut, joita nyt käydään kaikkialla sosiaalisessa mediassa, kasvokkain ja vihdoin myös Tiedonantajassa, ovat lähtölaukaus tälle nostolle. Näin ollen tällä kirvelevällä vaalitappiolla on potentiaalia saada aikaan paljon enemmän positiivista kehitystä puolueemme piirissä kuin mitä tähänastinella tasaisella jumituksella.

Kyse on vain siitä, otammeko rohkeasti haasteen vastaan.

Vaihtamalla hallitus paranee

Pojat eivät ole varmoja, onko hallituksen harjoittama politiikka heidän etujensa mukaista.

Kreikan kommunistisen puolueen keskuskomitean tervehdysviesti SKP:n edustajakokoukselle

Tässä kapitalistisen kriisin tilanteessa pääoman hyökkäys muuttuu yhä tiukemmaksi. Porvarilliset hallitukset ottavat käyttöön kovat kansanvastaiset keinot, jotka ovat osa pääoman yleistä strategiaa. Niitä on edistetty tasaisesti vuosien aikana ja ne on lisätty EU:n strategiaan. Toverit, sallikaa meidän kertoa teille maamme tapahtumista. Sosialidemokraattisen PASOK-puolueen hallituksen keinot Kreikassa ovat laaja sotatoimi työläisten kustannuksella, joka johtaa suuren kansanosan yhä kasvavaan köyhtymiseen leikkaamalla radikaalisti tulotasoa ja lakkauttamalla olemassaolevan sosiaaliturvan ja työväen oikeudet.

Nämä keinot palvelevat kahta perustarkoitusta: 1) työn hinnan yhä jatkuva pienentäminen jatkuvasti halvemman työvoiman takaamiseksi kapitalisteille, 2) pääomien turvaaminen – kautta lainojen jotka jälleen lankeavat Kreikan kansalle – joilla rahoitetaan ja tuetaan pankkeja, teollisuusjohtajia ja laivanomistajia. Me hylkäämme kapitalistien huolet alijäämistä ja veloista jotka ovat plutokratian itse aiheuttamia liikevoitoilla, verohelpotuksilla ja tukiaisilla, sekä Naton valtaisalla asevarustelulla. Puolueemme levittää sanomaa: ainoa ratkaisu plutokratiaan on konkurssi. Vallan tulisi vaihtaa käsiä, monopolit tulisi sosialisoida jotta kansa ei joutisi maksamaan kriisiä. Kansanvastaisia keinoja eivät ole asettaneet vain EU ja IMF, vaan ne ovat kreikkalaisen plutokratian ja sen puolueiden hyväksymiä ja yhdessä muovaamia.

Kreikan kommunistinen puolue KKE esittää erityisiä toimia kapitalistisen kriisin tilanteessa. Me kamppailemme tauotta työtätekevien ihmisten välittömien hyötyjen puolesta ja tulemme jatkamaan niin että liikkeen voima kykenee määräämään toimia joilla akuutteja ongelmia vähennetään ja kansan oloja helpotetaan. Kapitalismin olosuhteissa kansan hyöty edellyttää kuitenkin myös luokkataistelun kehittämistä.

Meidän maassamme kapitalistit ovat jo kohdanneet vahvan vastarinnan ja taistelun aallon. Yritykset mustamaalata kamppailuja ja järjestelmän mekanismien organisoimat provokaatiot kohtasivat järjestäytyneen työväenliikkeen vastatoimet.

Kreikassa järjestetyt kahdeksan lakkoa ovat tärkeä kokemus työväenluokalle ja arvokas perintö. Luokkakantaisen keskittymän muodostaminen työväen ammattiyhdistysliikkeeseen on näytellyt keskeistä roolia. Tämä keskittymä on Kaikkien työläisten militantti rintama PAME, joka yhdistää kaikki luokkapohjaiset ammattiliitot, federaatiot ja työväen keskukset ympäri maan.

Samaan aikaan puolueemme taistelee kaikin voimin kamppailun laajentamiseksi ja sen poliittisen suuntauksen vahvistamiseksi. Olemme tulleet lopputulokseen, että nykyisessä tilanteessa työväen kestävyys luokkataistelussa edellyttää kamppailun suuntaamista vallan kysymykseen. Kun porvarit tuovat esiin vain kapitalismin strategian yksisuuntaisen tien, työväen tulisi tuoda esille toisenlaista valtaa, toisenlaista kehityskulkua, ilman pääomaa, kapitalismia ja riistoa. Juuri tämän työväen vastaisia toimia vastaan käydyn kamppailun kautta kommunistien on luotava olosuhteet joissa haastetaan, murretaan ja syöstään vallasta kapitalistinen riistojärjestelmä. Sen lisäksi tuomme esiin avoimesti oman vaihtoehtoisen talousmallimme, joka perustuu keskittyjen tuotantovälineiden sosialisointiin, keskitettyyn suunnitteluun ja työläisten hallintoon, ja jossa koulutus-, terveys-, sosiaalihuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat yksinomaan maksuttomia ja julkisia. Tällainen talous tulee pohjautumaan toisenlaiseen valtaan joka kukistaa monopolien vallan ja rakentaa uusia kansan instituutioita.

Puolueemme mielestä Leninin esittämä kannanotto artikkelissa ”Euroopan Yhdysvaltojen” sloganista, jossa hän totesi että sellainen unioni on joko mahdoton tai taantumuksellinen, on osoitettu todeksi. Euroopan yhteisö EY ja myöhemmin EU Maastrichtin sopimuksella (jonka puolesta äänesti jokainen puolue KKE:ta lukuunottamatta) todisti olevansa pääoman liittouma joka tähtää työväen oikeuksien poistamiseen ja kapitalistien voittojen suojelemiseen.

Kreikka ei ole ainoa maa jossa työläisvastaisia toimia päättäväisesti ajetaan. Maastrichtin sopimuksen mukaisesti vastaavaan suuntaan ollaan menossa useassa EU-maassa. EU:ta, Euroopan keskuspankkia, Kansainvälistä valuuttarahasto IMF:ää, Natoa tai muita imperialistisia organisaatioita ei voi inhimillistää; eikä voida niiden ylläpitämää järjestelmää, kapitalismia. Meillä ei tulisi olla illuusioita, että EU:n imperialistinen luonne voisi muuttua. Emmekä voi asettaa liikevoittoja kansan edelle. Itse asiassa kysymys on kuinka luomme järjestelmän ilman kapitalistisia voittoja! Siksi puolueemme vaatii maamme irtautumista sekä EU:sta että Natosta ja kutsuu luomaan rintaman joka voi aurata tien Kreikalle jossa valta ja talous kuuluu kansalle, sosialistiselle Kreikalle.

Eurooppalaisen unelman raunioilla

Euroopan vasemmiston ay-verkosto kokoontui Helsingissä 8.5.2010, aiheenaan julkinen sektori ja sen alasajo. Aihe oli polttavan ajankohtainen, sillä Kreikan kautta koko Euroopan unionissa julkiset palvelut ovat yhä brutaalimmaksi muuttuvan hyökkäyksen kohteena.

Seitsemättä kertaa kokoontuva verkosto oli kutsunut alustamaan JHL:n eurooppalaisen kattojärjestön EPSU:n kansliapäällikkö Carola Fischbach-Pyttelin. Kahdeksaa miljoonaa julkisten alojen työläistä edustava liitto on käynyt monia kamppailuja EU-tasolla, viimeisimpänä työaikadirektiivistä.

Fischbach-Pyttelin mukaan julkista sektoria ei saa jättää perustavasti epävakaiden markkinoiden hoidettavaksi, sillä se on elintärkeä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden luoja. Eurooppa tarvitsee sitä nyt enemmän kuin koskaan päästäkseen ylös ahneiden pankkiirien luomasta kriisistä, mutta EU:n politiikka on täysin päinvastaista. Nyt Kreikasta on tehty laboratorio, jossa EU kokeilee miten pitkälle se voi mennä.

Kaikki olivat yhtä mieltä, ettei tukipaketilla auteta kreikkalaisia vaan juuri niitä tahoja jotka kriisin aiheuttivatkin – pankkeja ja rahoituslaitoksia. Kreikka on maksanut jo 300 miljardia euroa pelkkää korkoa. Ateenan kuntatyöläisten liiton Costas Isychos ei peitellyt närkästystään. – Ei tämä ole apupaketti, tämä on silkkaa koronkiskontaa! IMF käskee meidän sulkea tuottamattomat sairaalamme. Kuinka sairaala voisikaan olla tuottava? Pitäisikö sen olla supermarketti?

Kielikuvia ei säästelty tilanteen kestämättömyydestä puhuttaessa. Nuria Lozanon mielestä kyse on taloudellisesta terrorismista, jossa ihmiset heitetään pillastuneena laukkaavien markkinoiden kavioiden alle. Toisaalta puhuttiin markkinoiden diktatuurista, sillä demokratia on Kreikassa käytännössä lakkautettu. Työehtosopimuksista ei enää voi neuvotella ja valitusoikeutta ei ole kun EU ja IMF ulosmittaavat valtion toimintoja.

Vain Naton sotakoneiston budjetti pysyy ennallaan. Kreikkalaiset toverit muistuttivat, että samalla kun pääministeri Papandreou on neuvotellut lainoista, Kreikka on vieläkin neljänneksi suurin aseostaja suhteessa bruttokansantuotteeseensa.

Ahneet kreikkalaiset myytti

Suomen mediassa Kreikan katastrofi on pöyristyttävästi onnistuttu kääntämään laiskojen työläisten ja etenkin ahneen ay-liikkeen aiheuttamaksi. Iso numero on tehty varhaisesta eläkeiästä ja esimerkiksi metsureiden ulkotyölisistä. Verkoston kreikkalaisten vieraiden lyödessä faktoja pöytään valtamediaan pesiytyneet väitteet paljastuivat nopeasti vääristelyksi ja suoranaiseksi valehteluksi.

Kaikkine lisineenkin kreikkalaiset metsurit nimittäin saavat moninkertaisesti suomalaisia pienempää palkkaa. Keskimääräisesti tavallinen duunari painaa tuhannen euron kuukausipalkalla 42 tunnin työviikkoa, ja jää eläkkeelle 61,4 vuoden iässä. EU:n oma Eurostat tietää kertoa, että tämä on selvästi eurooppalaisen keskitason 61,1 yläpuolella. Julkisen sektorin osuus työvoimasta on myös selvästi pienempi kuin vaikkapa Ranskassa tai Hollannissa – ja palkkataso jatkuvassa laskussa.

Myös Synaspismós-puolueessa toimiva Isychos totesi laissez faire-dogman tulleen tiensä päähän – eikä se ole enää vasemmistolainen mielipide vaan objektiivinen fakta. Viimeistään Kreikka osoittaa ettei vuonna 2008 alkaneessa lamassa ole kyse vain yksittäisistä finanssikriiseistä vaan koko globaalin kapitalistisen järjestelmän mahdottomuudesta. – Ongelma koskee Välimeren valtioiden lisäksi koko Eurooppaa ja maailmaa. Kyse on maailmanlaajuisesta markkinavoimien sodasta yhteiskuntaa vastaan, latasi Isychos.

Sekä Fischbach-Pyttel että Isychos nostivat puheenvuoroissaan esiin idean eurooppalaisesta unelmasta. Se ei ole sama kuin american dream tai EU:n ajama neoliberaali markkinoiden määrittelemä järjestelmä, vaan sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta jossa toimii vanha kreikkalainen keksintö – demokratia. Jos Euroopan komissio ei halua sitä rakentaa, on meidän mentävä kaduille toteuttamaan se itse.

Julkaistu Tiedonantajassa ja