Archive for the ‘Tasa-arvo’ Category

Rasistileiri muuttaa roskikseen

Noin kello puoli neljä tänään tietooni tulee, että Helsingin poliisi on vihdoin saanut tarpeekseen Rautatientorilla öykkäröivän Suomi Ensin -leirin toiminnasta.

Neljän kuukauden toistuvien järjestyshäiriöiden, uhkailujen, huuteluiden, jatkuvan sivullisten kuvaamisen, järjestysmiehenä mielenosoituksen ulkopuolella esiintymisen, julkisella paikalla aseiden kanssa heilumisen sekä pahoinpitelyiden jälkeen poliisi on siis viimein katsonut asiakseen ilmoittaa, että mielenosoituksen on poistuttava kuuteen iltapäivällä mennessä tai se tullaan poistamaan.

Puoli kuuden maissa saavun Rautatientorille seuraamaan tilanteen etenemistä. Leirin häätö on kerännyt paikalle joukon hymyileviä ihmisiä. Aurinko paistaa ja ilmassa on suurta kansanjuhlan tuntua. Poliisia ei tosin näy missään.

Poliisit saavat raikuvat aplodit #suomimaidan

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Muutama minuutti kello kuuden jälkeen poliisiautojen letka ajaa torille. Väkijoukko reagoi spontaanein aplodein ja hurrauksin. Kommenteista päätellen moni helsinkiläinen on toivonut ja odottanut leirin poistamista pitkään.

Tillanen ei jäänyt puolustamaan omiaan, tuli poliisisaarron ulkopuolelle #natsitvittuun #suomimaidan

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Muutamia vastalauseitakin esitetään.

Suurinta äläkkää paikalla pitää skenen vakiokasvoihin kuuluva Eero Tillanen, joka jo ennakkoon oli vannonut hankkiutuvansa virkavallan kanssa ongelmiin.

Sekä poliisiin että paikalle kerääntyneihin seuraajiin kohdistetuissa ölinöissä tuomion saavat globaali juutalaisten salaliitto, matut ja muut tutut mielikuvituksen tuotteet. Sianpaskaa syöville suvakeille lupaillaan vielä käyvän huonosti. Impotentit uhkaukset saavat osakseen naurunremakan.

Henkistä tukea Tillasen solvauksille antaa erittäin päihtynyt naishenkilö, tulikivenkatkuisista vuodatuksistaan tunnettu Paukkurauta-Anne, joka niinikään haukkuu vuorotellen sekä poliisit että tapahtumaa seuraavat helsinkiläiset alimpaan maan rakoon.

Marco on putkassa #suomimaidan #natsitvittuun

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Pian telttaleiriltä marssii päättäväinen poliisijoukko, mukanaan tamperelais-hollantilainen Suomi Ensin -johtaja Marco de Wit, joka on päättänyt tehdä lähdöstään uhriutumisspektaakkelin. Rauhallinen marssi muuttuu käsirysyksi, kun päätirehtööri yllättäen kietoo jalkansa poliisin ympärille. Rimpuilu johtaa pian pyörähtelyyn katukivillä.

Tapahtumia seuraava yleisö antaa jälleen sydämelliset aplodit virkavallan poistaessa häirikköä paikalta. Joku on tuonut mukanaan kannettavan kaiuttimen, joka soittaa alkuperäistä italialaista versiota Olen suomalainen -iskelmästä.

Poliisi siirtyy leirille. Suomi Ensin hyökkää poliisia vastaan verbaalisesti #suomiensin #natsitvittuun

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Poliisijoukon siirtyessä takaisin leiriä purkamaan jostain kajahtaa kovaan ääneen reipas ”Sieg Heil!

Megafonin jostain löytänyt Maidanin sankari purkaa aitauksen takaa pettymystään ”maanpettureihin” ja ”sikoihin”.

Toinen kansallismielinen herrasmies käy kiroillen videoimassa jokaisen saartorenkaaseen osallistuneen poliisin kasvot ja nimet. Isänmaan pettureille tehdään selväksi, että heille tullaan vielä kostamaan.

Keskellä toria Suomi Ensin -aktiivi Mari Kosola selittää vielä suureen ääneen, miten liikkeen ideologiana on pelkästään rauha ja rakkaus.

Kosolan rinnalla seisova humalainen Anne komppaa tätä ajatusta toivottamalla suvakit helvettiin ja rukoilemalla Rautatientorin atomipommitusta.

#Talvisota on hävitty taas. Lippuja lasketaan tangoista. #natsitvittuun #suomiensin #caccamaifan

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Pian tilanne kuitenkin rauhoittuu. Suuren johtajan kadottua poliisiautoon telttaleirin väki nöyrtyy ja ryhtyy purkamaan rekvisiittaansa.

Suuri ”ILJA JANITSKIN PRESIDENTIKSI” -plakaatti napsaistaan irti teltan seinästä. Masentuneen näköiset isänmaan urhot ruuvaavat Suomen lippuja irti leirin rakenteista.

Noin puolen tunnin kuluttua kuullaan jälleen uudet hurraahuudot, kun paikalle ajaa kaupungin rakennus- ja puhaanapitolaitoksen Staran roska-auto.

Leirin irtaimistoa ryhdytään purkamaan roskalavalle.

Pidetään yhdessä kaupunki siistinä – #natsitvittuun #stara #suomiensin #suomi100

A post shared by Sippo Kähmi (@spkahmi) on

Ympäri Rautatientoria kuumeisesti pyörivä Eero Tillanen tekee kameransa ja hiljaisen yhtiökumppaninsa Pertti ”Gandalf” Nykäsen kanssa jo kolmatta haistattelukierrostaan.

Itse leirissä on hiljaista.

Vain ”turvallisuusvastaava” Fakta-Erik jatkaa urheasti Suomen lipun heiluttamista muutaman taistelutoverein kantaessa kuuliaisesti telttojen sisältöä jätelavalle.

Lopulta Fakta-Erikikin joutuu luovuttamaan. Roska-auto lähtee viimeisten suosionosoitusten saattelemana.

”Kiitos Stara!” huudetaan yleisöstä.

Illan viimeinen nöyryytys on kuitenkin vielä näkemättä.

Viimeiseen asti suvakeille kuolemaa vaativa Tillanen saa vihdoin toiveensa toteen käytyään ensin järjestelmällisesti urputtamassa jokaiselle paikalla olijalle.

Poliisi avaa autonsa oven ja Tillanen käytännössä hyppää sisälle. Hetken ajan ison miehen äänessä on pienen lapsen riemua: ”Mä sain ilmaisen taksikyydin!”

Neljä kuukautta jatkunut rasistien tilanvaltaus pääkaupunkimme keskustassa on keskeytetty.

Farssi nimeltä Suomi-Maidan on ohi.

”Marginaali” vs. työväenluokka

Tiedonantajassa on esitetty vaaliarvioita. Viimeisimmässä numerossa (16/21.4.2017) keskuskomitean jäsen, toveri Pauli Schadrin Nokialta esittää oman näkemyksensä.

Jutussa on paljon sellaista, jonka voi allekirjoittaa.

Emme ole riittävän hyvin ymmärtäneet sitä, että myös työelämässä on tapahtunut suuria muutoksia, koska kosketuspintaa nykypäivän työväestöön ei ole. Meidän on laskeuduttava tavallisen ihmisen tasolle ja nostettava statustamme pienituloisten, työläisten ja eläkeläisten silmissä: silloin olemme puolueena uskottava ja vakavasti otettava vaihtoehto.

Tämä on täysin oikein.

Juuri uskottavuus ja vakavastiotettavuus ovat keskeinen ongelma, johon on pyrittävä pureutumaan. Äänestystuloksen perusteella on todettava suoraan, että tällä hetkellä puolueemme ei ole erityisesti uskottava äänestäjien silmissä missään segmentissä. (Ja tämän ymmärtäminen onkin oleellista: ei missään segmentissä.)

Kysymys onkin sitten asetettava, kuinka uskottavaksi tullaan?

* * *

Schadrin esittää tekstissä seuraavaa ainakin yhdeksi syyksi puolueen ongelmaan. On keskitytty liikaa ”vähemmistöihin”:

– Nyt jokaisen on katsottava rohkeasti peiliin. SKP ei voi olla pelkästään vähemmistöjä varten ja puolueessa keskitytäänkin nykyisin aivan liikaa vähemmistöjen etujen ajamiseen: mistään muusta ei nykyisin puhuta ja kirjoiteta kuin vähemmistöjen oikeuksista.

Ensinnäkin on minusta todettava, että tältä väitteeltä puuttuu pohja.

Vaalikampanjan aikana esimerkiksi verkkosivuillamme julkaistuissa teksteissä puhuttiin lähes yksinomaan työstä/työttömyydestä, sotesta ja asukasdemokratiasta, sekä kansainvälisestä politiikasta. ”Vähemmistöjen oikeudet” eivät tulleet juuri lainkaan esiin, ehkä muutamaa kannanottoa lukuunottamatta.

Missä vähemmistöt meillä sitten mainitaan? Käytännössä juhlapuheissa abstraktilla tasolla, ja muutamien puolueen jäsenten (mukaanlukien puheenjohtaja) puheissa ja kirjoituksissa.

Onko ymmärrettävä niin, että jos nämä kannanotot olisivat jääneet sanomatta ja kirjoittamatta, ääniä olisi satanut joka ikkunasta? Mielestäni näin ei voida sanoa.

* * *

Viestintäämme voidaan kyllä kritisoida yleisestä fokuksen puutteesta ja amatöörimäisyydestä. Tämä on asia johon pitää palata toisessa keskustelussa.

Lisäksi voidaan aivan oikein sanoa, ettemme ole tarpeeksi profiloituneet työväenpuolueena käytännön kamppailussa. Se pitää paikkansa; yhteytemme ammattiyhdistysliikkeeseen ja työpaikkatasolle ovat heikot.

Mutta minusta on täysin virheellinen ajatus, että olisimme puuttuneet liikaa johonkin kysymykseen.

Päin vastoin emme ole tarpeeksi sekaantuneet näihinkään yhteiskunnallisiin kysymyksiin niin, että jokainen joka miettii feminismiä, sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, tai vaikkapa maahanmuuton kysymyksiä, törmäisi väistämättä kommunisteihin. Emme ole mukana minkäänlaisena voimana yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun nämä aiheet nousevat esiin.

Tosiasiassa olemme näissäkin kamppailuissa lähes täysin paitsiossa.

* * *

Schadrin jatkaa:

– Minulla ei ole mitään marginaalissa olevia ihmisiä vastaan, mutta…

Tässä on välttämättä esitettävä protesti: AUTS. Ei näin. Ei koskaan näin, hyvät toverit. Tämä on niin laajalti tunnettu rasistien käyttämä retorinen keino, että sillä on olemassa oma artikkelinsa argumentaatiovirheiden kaanonissa, ja se on yleinen pilkan kohde. Älkäämme edes vahingossa sortuko tähän.

… toiminnan painopistealueen on oltava duunareissa, eli kaikissa niissä, jotka lukeutuvat työväenluokkaan: työväestön etujen ajaminen on SKP:n tärkein tehtävä!

Tämä on sinällään totta, mutta on ristiriidassa aiemmin sanotun kanssa.

Jos ja kun työväenluokka ei koostu vain valkoisista kantasuomalaisista heteromiehistä, vähemmistöjen etujen ajaminen on tällöin välttämätön osa koko työväen etujen ajamista.

* * *

Vielä kovemman tulkinnan Schadrinin ajatuksista esitti aiemmin julkisuudessa toveri Erno Laitinen, joka summasi Facebook-kirjoituksessaan 16.4. piirikomiteassa käytyä keskustelua seuraavasti:

Me emme ole feministi puolue, emme saamelaisten puolue, emme maahanmuutto puolue, emme eläin puolue jne (näin vapaasti muisteltuna). kaikki asiat ovat tärkeitä, mutta meidän mitää muistaa taustamme! ME OLEMME TYÖVÄEN PUOLUE SKP! Ja siihehen meidän tulee profiloitua! Marxismi-Leninismi kunniaan! Itse pidän itseäni Juchelaisena että Hoxsalaisena!

Edelleen: Jos ja kun proletariaattiin kuuluu myös naisia, saamelaisia, maahanmuuttajia, seksuaalivähemmistöjä jne. jne. ei proletaarinen puolue voi olla proletaarinen jos se ei myös ole heidän puolueensa.

* * *

lenin_legalized

Laitinen nostaa ulostulossaan esiin Leninin.

Mitä hän sitten olisi saattanut tähän sanoa?

Leninin laajalti tunnetussa pamfletissa Mitä on tehtävä käsitellään juuri näitä kysymyksiä.

Tuolloin Venäjän sosialidemokraattinen (myöhemmin sosialistinen/kommunistinen) liike oli vasta muotoutumassa, ja käytiin debattia siitä mihin aiheisiin työväenpuolueen tulee keskittyä.

Venäläisten sosialidemokraattien keskuudessa vaikutti ”ekonomisteja”, jotka halusivat nostaa vain työväen paremman toimeentulon, siis taloudellisen taistelun, puolueen kärkiteemaksi.

Lenin oli juuri tätä ajatusta vastaan. Hänen mielestään tuli mieluummin ottaa mallia Saksan sosialidemokraateista, jotka sekaantuivat kaikkiin yhteiskunnan kysymyksiin – jopa sellaisiin jotka eivät suoraan koske työväkeä – koska vain sitä kautta olisi mahdollistua profiloitua uskottavana edistysvoimana, riistää se maine vallitsevalta ideologialta.

Lenin kirjoittaa:

Katsokaa esimerkiksi Saksan sosialidemokratiaa, jolta meidän »ekonomistimme» haluavat omaksua vain sen heikot puolet. Miksi ainoakaan poliittinen tapahtuma Saksassa ei mene ilman, ettei se voimistaisi jatkuvasti sosialidemokratian arvovaltaa ja vaikutusta? Siksi, että sosialidemokratia arvioi tämän tapahtuman aina muita vallankumouksellisemmin, puolustaa ensimmäisenä kaikkia vastalauseita mielivaltaa vastaan.

Se ei tuudittele itseään järkeilyillä, että taloudellinen taistelu sysää työläiset heidän oikeudettomuuttaan koskevan kysymyksen eteen ja että konkreettiset olot sysäävät työväenliikettä kohtalokkaasti vallankumoukselliselle tielle. Se sekaantuu kaikkiin yhteiskunnallisen ja poliittisen elämän aloihin ja kaikkiin kysymyksiin, siihenkin kysymykseen, miksi Vilhelm ei vahvistanut porvarillista edistysmielistä henkilöä kaupungin pääksi (meidän »ekonomistimme» eivät ole vielä ehtineet valistaa saksalaisia, että se on asiallisesti kompromissi liberalismin kanssa!), samoin sellaisiin kysymyksiin kuin lain laatiminen »siveettömiä» teoksia ja kuvituksia vastaan, hallituksen vaikutus professorien valintaan ym. jne.

Kaikkialla he ovat kaikkia muita edellä nostattaen poliittista tyytymättömyyttä kaikkien luokkien keskuudessa, ravistellen hereille unisia, kannustaen jälkeenjääviä, antaen kaikinpuolista aineistoa proletariaatin poliittisen tietoisuuden ja poliittisen aktiivisuuden kehittämiseksi. Ja tulos on se, että eturivin poliittista taistelijaa alkavat kunnioittaa jopa tietoiset sosialismin vihollisetkin, ja tärkeä asiapaperi joutuu usein jollakin ihmeellisellä tavalla ei ainoastaan porvarillisista, vaan vieläpä byrokratian piireistä ja hovipiireistäkin »Vorwärtsin» toimitushuoneistoon.

* * *

Leninin pointti oli että vasta sitten kun yhteiskunnan jokaisessa taistelussa törmää kommunisteihin jotka ovat aina parhaiten, johdonmukaisimmin, ja edistyksellisimmin ajamassa tuota asiaa eteenpäin, vasta silloin tavoitellaan hegemoniaa. Silloin on pahimpien porvarienkin tunnustettava, kuten Manifestissa sanotaan, että kommunismi on jo itsessään voima, jolla on jotain omaehtoista sanottavaa ja annettavaa, jota on kunnioitettava.

Lyhyesti sanottuna: silloin ollaan uskottavia.

Nyt ei olla tässä tilanteessa. Ei vähemmistöjen eikä enemmistöjen suhteen.

Itse olen pikemminkin käynyt vaalien alla keskusteluja proletaarien kanssa, jotka edustavat eri vähemmistöjä (ja enemmistöjä! vrt. naisasialiike) joissa heidän kysymyksensä on ollut, mitä SKP oikeasti on tehnyt heidän puolestaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla rasismin nousu on todella vakava ja elämää rajoittava juttu monille – ja nimenomaan monille proletaareille.

Rehellisyyden nimissä olen joutunut vähän miettimään, mitä esittää, missä me oikeasti olemme näiden vähemmistöjen ja enemmistöjen puolella. Missä on meidän antirasistinen toimintamme? Onko sitä ollenkaan?

Jos meillä olisi oikeasti esimerkiksi nyt vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asiaa ajamassa joku toveri niin ytimessä, että hänet tunnettaisiin siitä laajalti valtakunnan tasolla, se olisi todella kova ja tärkeä juttu koko puolueen arvovallalle. Mutta on tunnustettava että emme ole tässä asemassa.

Leniniläisittäin on todettava, että olemme siis liian kaukana vähemmistöjen puolustamisesta, emme liian lähellä.

Saman kritiikin voimme tietenkin esittää palkkatyöläisten ym. puolustamisessa. Olemmeko oikeasti siellä missä köyhälistö, alaluokat, keskiluokka taistelevat toimeentulostaan? Törmääkö siellä kommunisteihin?

Jos ei, ei ole väliä mitä sanomme, vaikka hylkäisimme kaiken puheen vähemmistöistä ja julistaisimme olevamme keskiluokkaisen valkoisen ydinperheen puolue. Tosiasiassa julistuksiamme ei tulla edes lukemaan.

* * *

actual15977242_1854503341437176_4190237033008606072_n

Käsite jota tässä keskustelussa ei lausuta ääneen on identiteettipolitiikka.

Radikaalivasemmistoa jakavassa kysymyksessä on kyse seuraavasta vastakkainasettelusta: asetetaanko luokka aina etusijalle, vai onko luokka vain yksi sorrettu identiteetti muiden joukossa?

Äärimmäisyyksiin vietynä kumpikin ajattelutapa johtaa kummallisiin lopputuloksiin. Jos meiltä puuttuisi vahva luokkanäkökulma, voisimme esimerkiksi kannustaa kokoomuslaista naisehdokasta presidentiksi, koska olemme feministinen puolue.

Jos taas näemme vain luokan, on vaara, että ummistamme silmämme kaikilta muilta sorron muodoilta, jotka eivät ole eksplisiittisesti luokkasortoa.

Tällöin ei ymmärretä, että osa työväenluokasta voi olla etuoikeutetussa asemassa muuhun työväenluokkaan sukupuolensa, etnisyytensä, jne. johdosta – että järjestelmä muodostaa työväenluokan sisälle hierarkioita.

Marxilaisittain vain työväenluokka voi olla vallankumouksellinen luokka, ja se on pidettävä aina mielessä. Mutta työväenluokka ei voi voittaa ilman yhtenäisyyttä.

Siksi tarvitaan kokonaisvaltaista yhteiskunnallisten suhteiden hahmottamista, ja ymmärrystä miten erilaiset sorrot kytkeytyvät tuotannon perustaan. Se tarkoittaa, että henkilökohtaisen identiteettikysymyksen sijaan nähdään sukupuoleen, etnisyyteen, jne. perustuva sorto kaikki saman järjestelmän erottamattomina ominaisuuksina, joita kaikkia vastaan on taisteltava.

Marxilaisessa feminismissä naiset eivät voi vapautua ilman työväenluokan vapautumista – ja toisinpäin. Marxilaisessa antirasismissa … ja niin edelleen.

* * *

Tässä vaiheessa kaikille lienee käynyt selväksi, että olen hyvin pettynyt tällaisiin julkisiin ulostuloihin, joissa ”marginaalit” ja työväenluokka asetataan vastakkain.

Oli tarkoitus sitten mikä hyvänsä, käytännössä tässä sanotaan suoraan isolle joukolle ihmisiä, että SKP ei ole sinun puolueesi, vaan ”oikeiden” tai ”aitojen” työläisten.

Se on itsessään identiteettipolitiikkaa, jossa tavoitellaan myyttisen valkoisen tehdastyöläismiehen identiteettiä. Paradoksaalista kyllä, tämä kertoo juuri aiemmin julkituodusta ongelmasta: puolueen etääntymisestä siitä, mitä työväenluokka tosiasiassa on.

Erno Laitiselle eräs äänestäjä kommentoi:

’Me emme ole feministi puolue, emme saamelaisten puolue, emme maahanmuutto puolue, emme eläin puolue jne’ Olette työläisten puolue, joo, se tiedetään, mutta tuohon kategoriaan sujahtaa aika moni vähemmistöön kuuluva. En itse kuulu Suomen kommunistiseen puolueeseen, mutta kuntavaaleissa SKP:läistä äänestäneenä tällaiset ranttaukset eivät rohkaise äänestämään uudestaan.

Onko meillä todella tällaiseen varaa? Olemmeko todella niin suosittuja, että ei haittaa, jos nämäkin (työväenluokkaiset!) äänestäjät ja kannattajat menetetään?

Mielestäni näin ei todellakaan ole.

Jälkipyykkiä: Syrjinnän vaalit

Maaliskuun lopulla vaalikiireiden keskellä allekirjoittaneella oli kunnia tulla valituksi Kansan Radioliitto ry:n uuteen hallitukseen DSL:n edustajana.

LähiradioYhteisöradiotoiminnan ja monipuolisen ohjelmatuotannon lisäksi Kansan radioliitto toimii käytännön sananvapauden ja viestintädemokratian laajentamiseksi sähköisessä joukkoviestinnässä, tukee vähäosaisten väestöryhmien äänen kuulumista mediassa ja edistää mediakriittistä keskustelua.

* * *

Liittokokouksessa kiinnitimme kriittistä huomiota tiedotusvälineiden liikaa ohjailevaan rooliin kuntavaaleissa.

Vaaleihin mentäessä helmikuussa 2017 Suomessa oli kaikkiaan 16 rekisteröityä puoluetta. Näistä kuitenkin vain puolet päästettiin ääneen tiedotusvälineissä tasavertaisina vaihtoehtona vaalitenteissä, mielipidekyselyissä ja muussa uutisoinnissa.

Kansan radioliitto muistutti, että Yleisradio on lailla ja kaupalliset sähköiset mediat toimilupaehdoilla velvoitettu vaalipuolueiden ja -listojen tasapuoliseen kohteluun, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Eduskuntapuolueet on nostettu mekaanisesti erityisasemaan, vaikka kuntavaalit ovat eri vaalit, ja ennen vaaleja kaikilla on 0 ääntä.

Aiemmin samasta asiasta Suomelle on antanut huomautuksen ETYJ:n vaaliorganisaatio ODIHR.

Tuolloin annettiin moitteet nimenomaan siitä, että eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa riittävästi näkyvyyttä julkisuudessa. ODIHR totesi eduskuntapuolueiden saavan valtionavustuksia ja runsaasti julkisuutta muun muassa valtiollisen yleisradioyhtiön vaalitenteissä.

syrjint17504371_156825174839511_3931427205698510224_o

* * *

Alkuun on todettava, että kaikkien tiedotusvälineiden osalta kyseessä ei välttämättä ole niinkään paha tahto kuin luutuneen ja asenteellisen maailmankuvan myötä syntynyt sokeus, jossa eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei yksinkertaisesti nähdä.

Absurdina esimerkkinä Helsingin Sanomat toteutti kaksi vuotta sitten erityisen ”mediakoneen”, jonka tarkoitus oli selvittää puolueiden syrjintää tiedotusvälineissä. Ironista kyllä, tästä koneesta oli jätetty pois osa puolueista, jolloin se itsessään oli konkreettinen puoluesyrjinnän muoto.

Erityisesti kuntavaaleissa tämä asetelma johti usein omituisiin tilanteisiin ja keinotekoisiin jaotteluihin. Mainita voi vaikkapa helsinkiläisen Bassoradion 29.3.2017 järjestetty ”astetta rennompi vaalipaneeli”, josta oli jätetty pois yksi helsinkiläinen valtuustopuolue, SKP. Sen lisäksi kuusi muuta ehdolla olevaa puoluetta oli jätetty kutsumatta.

Bassolle on annettava siitä pisteet, että kun kuuntelijat nostivat aiheesta äläkän, virhe korjattiin ja myös ns. ”ug-puolueiden” raati järjestettiin — tosin varsin myöhäisellä ajankohdalla ja ilman pahempaa mainostusta.

Ilmiö toistui myös esimerkiksi vaalipaneeleissa ja vetoomuksissa. Pahimmillaan syrjintää vastustavat ihmisoikeusjärjestöt syyllistyivät itse poliittiseen syrjintään antaessaan ymmärtää, että vain eduskuntapuolueilla on kuntavaaleissa väliä.

Häkellyttävä oli myös Suomen lukiolaisten liiton yhteistyössä jättikorporaatio Microsoftin (!) kanssa opiskelijoille järjestämä tulevaisuuden koulua pohtiva #koulu17-keskustelu, josta tuttuun tyyliin puuttui puolet vaalien puolueista. Heidän tilalleen oli sijaan nostettu Microsoft Oy:n edustaja paneeliin tasavertaisena politiikan tekijänä!

* * *

Voidaan pelata muna vai kana -peliä ja kysyä, synnyttääkö tämän asenteen media, vai heijastaako media vain tätä laajalle levinnyttä asennetta.

Selvää on kuitenkin, että julkisesti omistettu Yle käyttää merkittävää valtaa mielipiteiden muodostamisessa ja yhteiskunnallisten asenteiden kehityksessä. Ylellä on siksi erityinen vastuu objektiiviseen ja puolueettomaan tiedonvälitykseen, erityisesti vaalien yhteydessä.

Tällöin juuri Ylen kohdalla puoluesyrjintä näyttäytyy erityisen räikenä ja ikävänä. Kuntavaalikoneensa kautta Ylellä oli käytössä laaja ja mielenkiintoinen aineisto, mutta siitä tarjoiltiin yleisölle johdonmukaisesti vain puolet. Uskon, että tämä johti Ylen uutisoinnissa jopa suorastaan virheellisen tiedon välitykseen.

Viittaan tällä Yle Uutisten julkaisemiin tutkimuksiin, joista uutisoitaessa toistuvasti asetettiin Vihreät ja Perussuomalaiset vaalien äärimmäisiksi vastapäiksi.

Näin otsikoitiin Ylellä sekä maahanmuutto- että ympäristökysymyksissä. Artikkelit tarkemmin lukemalla käy kuitenkin ilmi, että puolet puolueista kantoineen jäävät esittelemättä. Vain eduskuntapuolueiden prosentit esitellään, ja lukijalle jää täysin epäselväksi, vastaako otsikko todellisuutta, vai vain vertailua eduskuntapuolueiden välillä — eli onko se kirjaimellisesti puolitotuus.

Todellako esimerkiksi radikaaleista ympäristökannoistaan tunnettu SKP tai tuore haastaja Eläinoikeuspuolue jäivät maltillisten Vihreiden taakse ympäristökysymyksissä?

Maahanmuuttoartikkelissa lanseerattiin myös omituinen uusi käsite ”valtakunnalliset puolueet”, jolla jälleen viitataan eduskuntapuolueisiin. Tosiasiassa kaikki Suomen puoluerekisterissä olevat puolueet ovat valtakunnallisia. Epäselvän uutisoinnin ansiosta lukijoille saattoi nyt välittyä kuva, ettei näin ole, joka on puhdas virhetieto.

* * *

Yle toteutti lisäksi jokaisesta eduskuntapuolueesta ”puoluepäivän”, jossa yksi päivä omistettiin pelkästään yhden puolueen ja heidän ”ihannekuntansa” esittelylle, puolueen edustajien haastatteluille, puolueesta kertoville uutisjutuille, ja niin edelleen.

”Muut puolueet” esiteltiin Ylellä vasta, kun ennakkoäänestys oli ollut käynnissä kaksi päivää – ja kaikki puolueet saman päivän aikana. Se tarkoitti, että peräti seitsemän puolueen esittely oli radiossa ängetty yhteen tuntiin, eikä aika television puolella ollut sen merkittävämpi.

Kun näissä vaaleissa oli mukana vielä kolme täysin uutta puoluetta, on syytä esittää vakava kysymys, voiko äänestävä yleisö saada näin lyhyestä otannasta todellakaan kovin syvällistä kokonaiskuvaa näiden puolueiden näkemyksistä.

* * *

Räikeintä poliittista ohjausta harrasti Helsingin Sanomat omalla tontillaan.

Koko kuntavaalien asetelma typistettiin pormestaripeliksi, jossa puolueiden pormestariehdokkaat saivat suhteettomasti näkyvyyttä itse vaaleihin verrettuna. Tässä pelissä HS syrji järjestelmällisesti SKP:tä.

Lehden esitellessä pormestariehdokkaat ns. pormestarikoneensa avauksessa, HS jätti kokonaan pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaan Yrjö Hakasen.

SKP:n Helsingin piirin huomautettua asiasta Hakanen saatiin myöhemmin mukaan koneeseen, mutta vasta avauksen jälkeen. Koneeseen laadituista ”samassa veneessä” -grafiikoista ehdokas jäi puuttumaan loppuun saakka.

Oheista versiota HS:n pormestarikoneen graafisesta ilmeestä on hieman muokattu.

Torstaina 6.4.2017 Helsingin Sanomat julkaisi gallupin pormestariehdokkaiden kannatuksesta. Tästäkin kyselystä oli jätetty pois SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokas, vaikka kaikki muut ehdokkaat tarjottiin vastaajien valittavaksi. Samaan aikaan HS järjesti myös Sanomatalolla kuntavaalipaneelin, johon tuttuun tyyliin vain eduskuntapuolueiden puheenjohtajat saivat kutsun.

Uskomattomin temppu tehtiin kuitenkin saman viikon ns. pienpuolue-esittelyartikkelissa. Aiemmalla viikolla HS oli esitellyt eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat ja kannat tarkoin nelikenttägrafiikoin analysoituna. Nyt sama huomio annettiin valtuuston ulkopuolisille puolueille.

Ongelma tässä oli vain se, ettei SKP yhdellä valtuustopaikallaan asettunut kumpaankaan kategoriaan. Se oli siksi päätetty jättää pois kummastakin esittelystä, ainoana puolueena!

Ainoa tapa, jolla Hesari suostui tässä juttukokonaisuudessa myöntämään lopulta SKP:n olemassaolon oli viittaus Kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaan repliikissä – jossa SKP haukuttiin pataluhaksi.

* * *

Hakanen itse suhtautui syrjintään tutulla tyyneydellään Tiedonantajan haastattelussa:

– Medialta on syytä edellyttää asiallista ja tasapuolista suhtautumista myös SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaisiin, jotka tarjoavat vaaleissa vaihtoehdon kuntien palvelujen heikentämiselle, yhtiöittämiselle ja demokratian kaventamiselle, toteaa Hakanen.

Tästä on kuitenkin täysin oikeutettua olla vihainen. Tähän päivään mennessä tietooni ei ole tullut, että tätä päätöstä olisi perusteltu journalistisesti mitenkään. Se on syrjintää puhtaimmillaan ja selkeimmillään.

* * *

Vaalien jälkeen voidaan todeta, että Hesari sai Helsingissä varmasti haluamansa tuloksen. Kokoomuksen Jan Vapaavuoresta tehtiin pormestaripelillä vaalikuningas, ja muutkin pormestariehdokkaat keräsivät sievoisen potin ääniä.

Sen sijaan SKP:llä ja Helsinki-listoilla ei ole enää uudessa valtuustossa valtuustopaikkaa.

Oliko valtuutettu Hakasen putoaminen vain Hesarin yksipuolisen uutisoinnin ja suoranaisen tietojen pimittämisen syytä? Tietenkään näin ei voida sanoa; syitä oli monia.

Mutta viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle pitäisi olla harvinaisen selvää, että puolueet eivät ole Suomen tiedotusvälineissä millään tavalla tasa-arvoisessa asemassa — ja että Sanoma-yhtymän ykköslehdessä pelataan avoimesti likaista peliä.

* * *

Tulevatko asenteet sitten muuttumaan kaavailluissa maakuntavaaleissa, jotka ovat historian ensimmäiset?

Varmasti eivät, jos emme itse median kuluttajina ja tekijöinä vaadi parempaa.

Tätä tarkoitusta varten Facebookin puolelle on perustettu sitoutumaton Vaalisyrjintä seis! -sivusto, joka kokoaa esimerkkejä syrjinnästä ja kampanjoi tasavertaisemman uutisoinnin puolesta. Sivusto kannattaa panna seurantaan jo seuraavia vaaleja ajatellen.

Tehdään syrjintä yhdessä näkyväksi.

Laki on kaikille sama

Tervetuloa ylimääräiseen uutislähetykseen.

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut valtiovarainministeri Alexander Stubbin päälle kolaa heittäneen miehen 35 päiväsakon rangaistukseen. Tuomio langetettiin kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta.

Silminnäkijähavaintojen mukaan mies oli kutsunut valtion budjetista leikkaavaa ja hallintarekisterin hyväksynnästä valehdellutta valtionvarainministeriä valehtelijaksi ja leikkaajaksi. Vastaajan mukaan kyse oli poliittisesta kannanotosta.

Yle Uutisten tietojen mukaan kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen on tuomioon tyytyväinen, vaikka päiväsakkojen määrä tippui 60:sta 35:een.

– Tärkeintä on linjanveto siitä, milloin ylitetään sallitun toiminnan raja.

* * *

Toisissa uutisissa Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on hylännyt syytteet, jotka koskivat neljän miehen polttopullohyökkäystä turvapaikanhakijoiden asuntolaan.

Miehet olivat valmistaneet kolme polttopulloa, jotka sytytettiin ja heitettiin Raudaskylän kristillisen opiston seinään syksyllä 2015. Kyseisenä aikana opistossa asui ja opiskeli alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Erään vastaajan mukaan kyse oli poliittisesta kannanotosta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan rikoksen tunnusmerkistö ei käräjäoikeuden mukaan täyttynyt, koska yritys ei ollut tarpeeksi hyvä.

”Pullot oli heitetty kohti rakennuksen sellaista osaa, joka ei voi syttyä eikä siten voi aiheuttaa konkreettista vaaraa”, todetaan tuomiossa.

Lieventävä asianhaara oli lisäksi se, että tekijät olivat olleet vahvassa humalassa ja ajatus oli syntynyt vitsinä. Lakiteknisesti teko suoritettiin siis ”kännissä ja läpällä”, jolloin kaikki vastuu automaattisesti katoaa.

Päätämme uutislähetyksen tänään tähän. Muistutamme, että laki on kaikille sama – vain tuomiot vaihtelevat.

* * *

Seuraa VÄV-TV:n tietoisku.

Erikoistoimittaja Sigfrid von Kähmler esittelee viimeisimmän juridisen tiedon mukaisesti, kuinka väärissä käsissä suurta tuhoa aiheuttavasta kolapullosta voidaan tehdä harmiton Ylivieskan-Raahen käräjäoikeuden ohjeilla.

Näin sinäkin voit välttää ikävät sakkorangaistukset!

Matalakin kynnys voi olla tasa-arvon este

Ecuadorissa presidentiksi valittiin juuri pyörätuolia käyttävä vasemmistolainen Lenín Moreno, jonka ”Ecuador ilman esteitä” -kampanja on palkittu Nobelilla. Ikävä kyllä täällä Suomessa johdossa istuu vammaisilta leikkaava oikeistohallitus, joka pikemminkin rakentaa uusia esteitä.

Narinkkatorilla 29.3. järjestetyssä #TestaaVamma -tapahtumassa vammaisjärjestöt herättelivät kuntavaaliehdokkaita näkemään — tai olemaan näkemättä — maailman vammaisten näkökulmasta. Tapahtumassa sai testata pyörätuolia ja sokeutta varsin konkreettisesti.

Pieninkin kynnys aiheutti heikkolihaksiselle toimistotyöläiselle suuria ongelmia pyörätuolilla. Voimattomuuden tunne oli vahva, kun pyörät luistivat ja välillä tuoli kippasi. Vielä vaikeampaa oli navigoida kadulla pelkän kepin avulla. Asiat joita ei tule ajatelleeksikaan muodostuivat ylitsepääsemättömiksi esteiksi. Autotien ylittäminen oli pelkkä simulaatio, mutta hirvitti silti.

Suurinta kuilua vammaisten yhteiskunnalliselle osallistumiselle rakentaa kuitenkin porvaripolitiikka. Se asettaa jo ennestään heikossa asemassa olevat ihmiset mahdottoman kysymyksen ääreen: mistä ihmisoikeuksistanne olette valmiita tinkimään?

Sosiaalibudjetin leikkaukset vievät elämiselle ja kulkemiselle välttämättömät tuet. Soten ja muiden ”uudistusten” mukanaan tuomat pakkokilpailutussäännöt taas tekevät vammaisten asumisesta kauppatavaraa. Tätä vastaan on noussut sekä Ei kilpailutukselle -liike, jolle kommunistit antoivat tuoreeltaan tukensa, että Joukkovoima vammaisten puolesta -ryhmä.

Olen tyytyväinen siitä, että myös SKP on pistänyt vammaisten asioiden ajamisessa uuden vaihteen silmään ja meillä on nyt oma vammaispoliittinen jaosto, Vapauden vaunut, jota vetää vantaalainen Aura Kaskisydän. Tasa-arvoa ajavalle porukalle tämän kysymyksen on oltava kärjessä. Loukkaus yhtä kohtaan on loukkaus meitä kaikkia vastaan.

En kaipaa mainosta MV-lehdeltä

Pääministeri Sipilän haastattelustani tuli jonkinlainen viraalihitti Facebookin puolella. Myös roskajulkaisu MV-lehti tarttui aiheeseen ja julkaisi minusta eilen jutun.

Eikä siinä vielä mitään, mutta se oli juttu jossa minua kehuttiin!

Tämä kävi luontoni päälle raskaasti. En kaipaa mainosta julkaisulta, joka on aiemmin hyökännyt ystävieni, toverieni ja muiden suuresti arvostamieni henkilöiden kimppuun, levittänyt valheita, mustamaalannut viattomia ihmisiä, ja on täpötäynnä oksettavaa rasismia. En halunnut kenenkään luulevan, että minä olin samalla puolella tällaisen toiminnan kanssa.

En voinut antaa asian olla. Päätin käydä illalla itse julkaisun ”päätoimittajan” Ilja Janitskinin vaaliteltalla antamassa palautetta.

Teltalla päivystävät Suomi Ensin -sankarit eivät arvostaneet suoraa palautettani vaan kokivat sen hyökkäyksenä, eli atakkina. Teltasta rynnisti huomioliiviasuinen isokokoinen nuori mies, joka välittömästi yritti ottaa minut niskalenkkiotteeseen ja huusi kovaan ääneen.

Lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen paikalle kutsuttu poliisipartio poisti minut paikalta. Viestini kuitenkin taisi tulla kaikille selväksi.

* * *

Poliisin käytös hieman yllätti. Pidempi poliisimies kävi todella kierroksilla ja uhkasi laittaa minut putkaan (jo toinen kerta tällä viikolla!) Siinä sitten käytiin uusi väittely noin varttitunnin ajan.

Poliisin mielestä tuo alue Rautatientorista kuuluu Suomi Ensin -porukalle eikä sinne saa kukaan tulla ilman lupaa, vaikka paikka on julkinen. Poliisimies muotoili asian niin, että ”ajattele jos mä tulisin vaan sun kotiin.” Kysyin, eikö kotirauhan häiritseminen ole pikkasen eri pykälä.

Poliisi muotoili asian uudelleen niin, että ”mieti jos sä vaan menisit tonne toiseen leiriin, et mitä siinä tapahtuisi.” Kerroin että olen kyllä käynyt siellä ja ihan tervetulleeksi toivotettiin.

Kun totesin sitten halunneeni vain ilmaista mielipiteeni Janitskinin julkaisusta, ja enkä sanottavani sanottua ole tulossa toistamiseen, rupesi poliisimies vielä avautumaan, että ei pitäisi sanoista loukkaantua, ja että kyllä poliisitkin saa toimittajilta paljon paskaa niskaan.

Tapaukseen liittymättömien traumojen purkaminen satunnaiselle kansalaiselle oli mielestäni erikoista. Totesin, että olen toimittajanakin ollut pari vuotta ja että kyllä sananvapauttakin rajoittavat muutamat lakipykälät.

Lopulta lyhyempi poliisimies puuttui sanasotaan ja pisti riidan poikki. Menin metrolla kotiin. Kotona sain tietää, että Suomi Ensin -porukan legendoissa tarina oli jo muuttunut niin, että olisin lyönyt poliisia ja joutunut vangituksi.

* * *

Oli mielenkiintoista huomata kuinka ääni rasistien kellossa muuttui sosiaalisessa mediassa.

Sipilä-haastatteluvideostani aiemmin täysillä tykkäilleet isänmaan ystävät ryhtyivät nyt purkamaan harmistustaan, kun tajusivat, etten ole mukana heidän vihanlietsonnassaan.

Siinä missä päivää aikaisemmin nämä ”kansallismieliset” vannoivat olevansa suomalaisen köyhän puolella, nyt sainkin kuulla olevani viheliäinen sossupummi, jonka pitäisi mennä töihin ja lopettaa valittaminen. Näin minua valisti esimerkiksi ”Vilho Vesterinen” -nimellä esiintynyt Facebook-käyttäjä.

”Vilho” meni hieman hiljaisemmaksi kun kerroin tietäväni, että nimimerkin takana on todellisuudessa Suomi Ensin -liikkeen ympärillä pyörivä amatöörikuvaaja Nico Ylä-Soininmäki. Seuraavaksi rupesikin sitten tulemaan kaikkea inhimillisyyttä ja järkeä loukkaavaa rasistista roskaa läheisistäni, jolloin Vilho siirtyi blokin puolelle.

Eräs toinen Ari-niminen mieshenkilö lupasi selvittää kaikki verotietoni ja työpaikkani, jotta voi kertoa kaikille miten säälittävä työtön olen. Hän ilmoitti myös tulevansa kuvaamaan minua ja muita Espoon leipäjonoissa ja selvittämään kaikkien jonolaisten ihonvärin.

Tässä ”kansallismielisten”, sekä perussuomalaisten että näiden ärhäkkäämpien kumppaniensa, suhtautuminen köyhiin pähkinänkuoressa. ”Pidetään ensin huolta omista vähävaraisistamme” toimii sloganina tasan niin kauan, kun sillä voi lyödä päähän maahanmuuttajia. Mutta sillä sekunnilla kun köyhät oikeasti ryhtyvät penäämään oikeuksiaan ja toimimaan etujensa mukaisesti, heidät voidaan heittää bussin alle.

Pääministerin viesti leipäjonoille jäi kuulematta

Pääministeri Juha Sipilä jalkautui kansan pariin 28.3.2017 ”keskustelemaan ja kuuntelemaan” kauppakeskus Malmin Novalle.

Myös Joukkovoima-liikkeen aktiiveille, allekirjoittanut heidän joukossaan, esitettiin keskustan vaalityöntekijöiden taholta kutsu tulla keskustelemaan pääministerin kanssa. Päätimme ottaa kutsun vastaan ja kysyä, minkä viestin Sipilä lähettää leipäjonojen asiakkaille.

Tämä pääministerin kyselytunti kesti kohdallamme vain 45 sekuntia.

Pääministeri kieltäytyi vastaamasta kysymykseemme videolla, vaikka olimme ilmoittaneet järjestäjille halustamme kuvata tilanne.

Seuraavaksi isokokoiset vartijat poistivat meidät paikalta poliisipartion puheille. Tiukkasanaiset poliisit määräsivät meidät poistumaan Malmin kauppakeskuksesta putkareissun uhalla, vedoten yksityistilaisuuden häiritsemiseen.

Myöhemmin yritimme tavoittaa Sipilää Narinkkatorilla ja lunastaa hänen lupauksensa kahdenkeskisestä vastauksesta, mutta poliisi esti aikeemme toistamiseen.

Pääministerin viesti leipäjonoille jäi siis kuulematta. Mysteeriksi jäi viestin mahdollinen sisältö ja se, mikä siinä oli niin salaista, ettei sitä saanut tallentaa.

Aiemmassa Joukkovoiman kansalaishaastattelussa Sipilä lupasi selvittää, leikkaako hänen hallituksensa vammaisilta. Mies itse oli vakaasti siinä uskossa, ettei tällaista tapahdu. Tietojeni mukaan tämäkin lupaus on jäänyt Sipilältä toteuttamatta.