Archive for the ‘Ajankohtaisohjelmat’ Category

Puolan naiset lakossa aborttioikeuden puolesta

Helsingin Senaatintorilla järjestettiin keskiviikkona 28. lokakuuta 2020 tukimielenosoitus lakossa oleville Puolan naisille.

22. lokakuuta Puolan perustuslakituomioistuin teki päätöksen, jonka mukaan oikeus aborttiin sikiövaurion perusteella on perustuslain vastainen. Tämä päätös tasoittaa tietä Laki ja Oikeus -puolueelle kiristää jo tiukkaa aborttilaindääsäntöä entisestään.

Tavalliset ihmiset, järjestöjen edustajat ja poliitikot ilmaisivat vastalauseensa taantumuksellisen Laki ja Oikeus -hallituspuolueen ihmisoikeuksien polkemiselle ja solidaarisuutensa Puolan protesteille.

Mielenosoituksessa toistuivat huudot ”Minun kehoni, minun valintani” ja ”Tämä on sotaa!”

Achievement Unlocked: Tappouhkaus

Karanteenin ratoksi luetaan joitakin YouTube-kanavalle tulleita mutta sensuuriin jääneitä kommentteja ennen illan ohjelmaa.

Tietty riimuista ja sotilaskuvastosta tykkäävä väestönosa ei jostain oudosta syystä arvosta videoita joissa natsien toimintaa arvostellaan. Toiseen maailmansotaan sijoittuvan Wolfensteinin pelaamisella voi myös nykyään saada tappouhkauksen.

Ratkaisu on tietysti pelata lisää Wolfensteinia.

Ei sotaa Iraniin!

Proletaarit järjesti kansainvälisenä USA:n ja Iranin välisen sodan uhkan vastaisena toimintapäivänä 25. tammikuuta 2020 mielenilmauksen, jossa kuultiin sodan ja imperialismin vastaisia puheenvuoroja eri kansalaistoimijoilta ja järjestöiltä.

Postilaisilta täystyrmäys palkkojen polkemiselle

Loppu Turkin hyökkäykselle

Helsingissä 10.10.2019 noin 500 ihmistä kokoontui osoittamaan solidaarisuutta Pohjois-Syyrian kansoille, jotka kamppailivat Turkin miehitysarmeijan hyökkäystä vastaan.

Lakkolaiset ovat kansanvallan asialla

Sipilän hallitus haluaa esittää ay-liikkeen oikeutetut poliittiset mielenilmaukset demokratian vihollisina, mutta mikä on sen oma ansioluettelo kansanvallan ajajana? Proletaarinen ajankohtaislähetys ottaa kantaa ulkoparlamentaarisesti eduskuntatalon portailta.

Foodora vastuuseen! Oikeutta läheteille!

Foodoran työntekijät yhteistyössä Vapaan syndikaatin ja Vastavoima ry:n kanssa aloittivat 6.9.2018 kampanjan, jossa vaaditaan ruokalähettien työolosuhteiden parantamista ja palkanalennuksen perumista.

Foodora vähensi yksipuolisella sopimuksella freelance-lähettiensä saamaa tuntikorvausta sekä poisti autolähettien parkkiedun ja kilometrikorvauksen huonontaen työntekijöiden jo entisestään heikkoa asemaa.

Työntekijät vaativat Foodoraa muuttamaan ehtojaan niin, että heidän on mahdollista työskennellä inhimillisissä olosuhteissa.

Kampanjan ensimmäisessä vaiheessa Foodoralle ilmoitettiin työntekijöiden vaatimukset ja lehdistöä informoidaan kampanjasta. Työntekijöiden viesti vietiin henkilökohtaisesti Foodoran pääkonttorille. Viestin luovutuksen yhteydessä järjestettiin mielenosoitus, jossa kuultiin lähettien tarinoita.

Jatkossa kampanja tulee käyttämään sosiaalista mediaa ja katutason toimintaa, jotta mahdollisimman moni ihminen saisi tiedon Foodoran käytöksestä työnantajana ja työntekijöiden vaatimuksista. Lue lisää kampanjasta: https://foodoravastuuseen.noblogs.org/

Helsinki Trumpia ja Putinia vastaan

Helsingin huippukokouksen yhteydessä 16.7.2018 järjestettiin Finlandia-talolla Helsinki Against Trump and Putin -mielenosoitus.

Ruohonjuuritason kansalaisaktivistit avasivat tilan,  jossa tavalliset ihmiset, pakolaiset ja siirtolaiset pääsivät ääneen maailmanpolitiikan tilasta.

Helsinki Against Trump and Putin, a grassroots coalition, is organizing a demonstration to take place from 12.00 to 17.00 on Monday 16.7. We will gather in Kaisaniemi Park at 11:30 and march to Finlandia Hall.The group is opening a space for ordinary people, refugees and migrants, Russian exiles and American activists to speak out against the war, xenophobia, sexism, homophobia and environmental destruction fueled by Putin’s and Trump’s governments.

Marja-Leena Ylen-Julin, mother of five and one organizer for the group said, ”we want to amplify the voices of all the people who are suffering under the policies of the Russian and United States governments. We want to hold an event clearly opposing the whole Trump-Putin agenda.”

”The world is embarrassed and angered by the presidents of these countries. Millions are terrorized by Putin’s militarism and homophobia. Trump is escalating wars around the world and is making open racism and misogyny normal at home. We need to not just resist Trump and Putin, but change the political environment that makes them possible.

”Join us to show your solidarity!”

Havaintoja #äänityöttömälle-mielenosoituksesta

Helsingin Senaatintorilla järjestettiin 2.2.2018 #äänityöttömälle -mielenosoitus. SAK:n ja ammattiliittojen järjestämällä mielenilmauksella vastustettiin hallituksen aktiivimallia.

Mielenosoituksen tueksi useat ammattiliitot menivät päiväksi lakkoon, ja toiset ilmoittivat jäsenillään olevan oikeuden osallistua mielenilmaukseen omaehtoisesti. Myös omalla työpaikallani yhdyttiin Toimihenkilöliitto Erton kehotukseen ja pistettiin toimisto kiinni päivän ajaksi.

äänityö27073266_10156100842574294_8909447094176495410_n

Järeydeltään mielenosoitus ei ollut edes kaksi vuotta aikaisemmin järjestetyn #STOP-mielenosoituksen veroinen, mutta sen ympärille ennakkoon syntynyt porvaripaniikki oli varmasti historiallinen.

Tiedotusvälineet Ylestä iltalehdistöön oli valjastettu levittämään toinen toistaan mielikuvituksellisempia katastrofiskenaarioita: koko Suomi pysähtyy, lapset jäävät kouluttamatta, vienti tyrehtyy, talous romahtaa ja kaiken kukkuraksi lumi-inferno hautaa kaiken valkean kuoleman alle.

Toisaalta ristiriitaisesti toisissa jutuissaan Yle antoi ennakkoon ymmärtää, että mielenosoitus tulee olemaan pannukakku: tuskin kukaan jaksaa edes tulla paikalle, edes työttömiä itseään ei kiinnosta.

Lisäksi televisiossa haastatellut asiantuntijat tarjosivat vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asia: poliittiset lakot voitaisiin esimerkiksi jatkossa järjestää vapaa-ajalla!

Blogisivusto Uusi Suomi puolestaan reagoi nostamalla etusivulleen yksityishenkilön blogin, jossa lakko leimattiin virheellisesti laittomaksi. Otsikko vaihtui palautteen myötä, mutta disinformaatio oli kuitenkin saatu jo levitetyksi.

Ennakkoon mielenosoittajien keskuudessa pelättiin, että STOP-mielenosoituksen outo epäpoliittisuus toistuisi: että selkeän mielenosoituksen sijaan lavalla soitetaan iskelmähumppaa ja koko tapahtumalle yritetään antaa ikään kuin politiikan ulkopuolisen ilmiön verhoilu. Ihmisten muistissa pyöri vielä STOP-mielenosoituksen nolo lopetus Reino Nordinin ähkimiseen lavalla rakkaudesta ja siitä, miten hän ei aio politiikkaan ottaa kantaa.

Tästä ei kuitenkaan ollut merkkejä #Äänityöttömälle-mielenilmauksessa. Vaikka tauoilla soitettiinkin ämyreistä humppaa, oli varsinainen kulttuuritarjonta lavalla jopa yllättävän aatteellista ja poliittisesti kantaaottavaa.

Vanhat tutut laulut saivat uutta merkitystä uudessa ympäristössä, eikä voinut välttyä ajatukselta, miten hienolta nuo klassikot varmasti kuulostivat sellaisen henkilön korvissa, joka kuulee ne tuona päivänä ensimmäistä kertaa Senaatintorilla tuhansien nykymenoon kyllästyneiden ihmisten keskellä.

Järjestäjät olivat siis selkeästi kuunnelleet palautetta edelliskerrasta.

Paljon polemiikkia mielenosoittajien keskuudessa aiheutti myös SAK:n päätös kutsua jälleen hallituspuolueiden poliitikkoja lavalle — mielenosoitukseen, jonka piti antaa ääni työttömälle, ei työttömien kyykyttäjille. Tämä käytäntö sai myös edellisessä mielenilmauksessa osakseen oikeutettua kritiikkiä.

Kyseessä on tietenkin kaksipiippuinen juttu: toisaalta vaatimus tai odotus ”dialogista” on aivan absurdi tilanteessa, jossa hallitus valehtelee sumeilematta ja osoittaa kaikin tavoin halveksuvansa köyhää kansaa.

Toisaalta tästä tuskin SAK:n taholta olikaan aidosti kysymys, vaan enemmän viestistä hallituksen edustajien suuntaan: ”me olemme ainoa voima, joka seisoo teidän ja näiden 10 000 vihaisen ihmisen välissä, siksi meitä kannattaisi kuunnella.”

Lisäksi on todettava, että syntynyt asetelma oli jälleen herkullinen: kuten edellisellä kerralla, niin nytkin oli oikein virkistävää kuulla kansan antavan suoraa palautetta hallituksen roistoille.

Törkein näistä oli kokoomuslainen, ex-demari Juhana Vartiainen, joka häpeilemättä puhui yleisön ohi kotilukaaleissaan nahkasohvilla lähetystä kuuntelevalle porvariyleisölle.

Hän halusi selkeästi näyttää, miten hänellä on ”rohkeutta” tulla kymmenen tuhannen vihaisen ihmisen eteen ja olla juuri niin kylmäkiskoinen oikeistolainen mulkvisti kuin muutenkin: tämä roskaväki ei häntä paljoa heilauta.

Jälkikäteen Vartiainen vielä korosti tätä leimaamalla mielenosoittajat juopoiksi tyhjäntoimittajiksi, ym. ym. jne. jne.

Kepulaisen kansanedustajan yleisö toivotti lavalle rytmikkäällä ”Hallitus alas!” -tervehdyksellä.

Mielenosoituksen eri osien yhteistoiminta oli myös hauskaa seurattavaa: kun lavalta juontaja toppuutteli, että eturivissä buuaukset kannattaisi huutaa hieman hiljempaa, koska ”takarivissä varmasti joku haluaa kuulla” mitä hallitusherroilla on sanottavanaan, takarivistä vastattiin kovaan ääneen: ”ei haluta!”

Sinisten sijaiskärsijäksi valittu tuntemattomuus, kansanedustaja Matti Torvinen oli puheessan alusta loppuun suoran yleisölle vittuilun linjalla. Kansaa ei edes yritetty kosiskella rempseän populistiseen tyyliin, vaan yleisö oli kuviteltu lakkoon suivaantunut pk-yrittäjä, joiden puolueeksi Sininen tulevaisuus epätoivoisesti yrittää asemoitua.

Puheen erikoisinta antia oli puhe TE-toimistojen palvelujen yksityistämisestä hyvänä asiana. Myös viittaukset hallituksen ”neuvottelukutsuihin” ay-liikkeelle kaksi vuotta sitten huvittivat — tuohon aikaanhan hallitus tunnetusti iski pöytään pakkolait.

Torvinen oli saamastaan palautteesta ilmeisesti sen verran järkyttynyt, että meni nolaamaan itsensä vielä eduskunnan istunnossakin luonnehtimalla täysin rauhanomaista mielenilmausta ”mellakaksi”.

* * *

Kokonaisuutena mielenosoituksesta jäi itselleni oikein hyvä mieli. Tunnelma droppasi kuitenkin rajusti varsinaisen demon jo päätyttyä tapahtuneen sattumuksen ansiosta, ja siitä pieni epilogi.

Torin nurkalla KomNL:n tovereiden kanssa mielenosoitusta arvioidessamme vastaan käveli nimittäin vanha suomalaisen rasistiskenen tekijä ja oman elämänsä YouTube-superstara Eero ”Pussillinen Paskaa” Tillanen, seuranaan Panu ”Rento Mankkajäbä” Huuhtanen ja kolmas pienempi varttinatsi.

Kaikesta päätellen Tillanen oli siis käyskennellyt koko päivän miekkarissa ihmisille vittuillen ja muukalaisvihaa levittäen sekä lähettäen kuvaa suorana lähetyksenä nettiin. Siinä vaiheessa kun törmäsi seurueeseemme mies oli ilmeisesti jo laittanut livestreamin kiinni, mutta riuhtaisi nopeasti kännykän esiin ja ainakin esitti kuvaavansa.

Totesin tyypille että on ihan väärässä paikassa, kun erikseen mielenosoituskutsussa oli pyydetty, ettei rasistista meininkiä tuoda mielenosoitukseen. Tillanen hirmustui tästä sen verran, että lupasi tehdä minusta rikosilmoituksen, kun on kerran nauhalla tällainen törkeä kunnianloukkaus. Vielä ei ole kirjettä raastupaan kuulunut, mutta odotellaan.

Tillasen ja Huuhtasen kaverina ollut lyhyempi räyhätyyppi kävi sitten tästä kyselemään, että millä perusteella kutsun Tillasta rasistiksi. Kun vastasin ihmetellen, eikö tämä ole YouTubea katsellut, jo ennestään kierroksilla käynyt varttinatsi menetti malttinsa ihan kokonaan — alan kielellä ns. triggeröityi — ja rupesi tyrkkimään ja huutamaan. Paikalla ollut valpas kommunistinuorten porukka kuitenkin puuttui tilanteeseen ja lopulta häiriköt saatiin poistumaan paikalta.

Tillanen ei lupauksistaan huolimatta kehdannut laittaa videota linjoille, koska siinä olisi näkynyt kaverinsa päällekäyvä käytös.

On ikävää etteivät mielenosoituksen järjestäjät saaneet näitä tahoja poistettua saman tien, mutta kun eivät liikkuneet avoimesti tunnuksineen, ei heitä varmaankaan oltu tunnistettu. Jatkossa kaikissa mielenosoituksissa olisi syytä panostaa enemmän järjestyksenvalvontaan, että tällaiset syrjintää ja sortoa avoimesti ajavat ja ihmisten päälle käyvät tahot saataisiin pidettyä poissa.

Häviäjien vaalit

Presidentinvaalit on käyty. Niinistöä lukuunottamatta kaikki hävisivät.

Haavisto hävisi Niinistölle. Ei saanut uusittua ”ilmiötään” eikä nähnyt toista kierrosta, jäi tylsäksi ja epäinspiroivaksi.

Huhtasaari hävisi Haavistolle. Kova uho oli päällä, mutta se ei vielä riittänyt. Tasaisen mielipuolinen meininki kreationismeineen oli useimmalle liian hapokasta, mutta kolmaskin sija on tietty ihan liikaa.

Väyrynen hävisi Huhtasaarelle. Yhteisestä äänipotista ammentamalla äänet menivät tasan puoliksi. Viime vaalien tuloksesta tipahdettiin reippaasti. Lannistumisen sijaan vanha superopportunisti kuitenkin totesi vain palaavansa jälleen eduskuntaan. Väyrynen on kuin kissan ja jonkin yksisoluisen loisorganismin risteymä: putoaa aina jaloilleen ja siitä on käytännössä mahdoton hankkiutua eroon.

Vanhanen hävisi Väyryselle. Oman puolueen vanha tekijä veti monessa kohussa ryvettyneestä Lautakasa-Vanhasesta reippaasti ohi. Vielä Keskustan vaalivalvojaisissa spiikkeri yritti vakuutella yleisöä: ”Eihän täällä ole laimeeta? Eihän yhtään ole?” Kyllä: laimeata oli.

Torvalds hävisi kaikille. Tämä olisi mukava tulkita yksimieliseksi Natoon liittymisen vastustukseksi, mutta tosiasiassa Naton kannattajat äänestivät Niinistöä, koska tiesivät tämän olevan Nato-miehiä, tai Haavistoa, jos omasivat jonkinlaisen heikon sosiaalisen omatunnon. Torvaldsilla ei ollut siinä pöydässä mitään uskottavaa tarjottavaa.

Eniten hävisimme tietenkin sinä ja minä. Tätä tuskin tarvitsee kenellekään erikseen selittää.

* * *

Tarkkasilmäinen huomasi, että joku tästä jäi vielä pois — Suomen eduskuntavasemmisto, joka ennustetusti sai surkeimman vaalituloksen pitkiin aikoihin.

Kyllönen ja Haatainen jäänevät historiaan ehdokkaina, jotka keräsivät huonoimman yhteisen vasemmiston kannatuksen koskaan presidentinvaaleissa. Onnistuivat siis reippaasti alittamaan jopa ryvettyneiden Arhinmäen ja Lipposen ennestään alhaiset rimat.

Samalla useiden kommunistien avoin ja häpeilemätön hyppääminen taantumusporvari Väyrysen kelkkaan tiedetään.

Mistä nämä ilmiöt johtuvat? Nähdäkseni oikeiston täydellisestä ylivallasta yhteiskunnallisen keskustelun ja ajattelun määrittäjänä, siis oikeistohegemoniasta.

Aivan yhtä paljon kuin oikeiston hegemoniasta kertoo Niinistön uskomaton ylivalta kaikkiin muihin ehdokkaisiin nähden, sekä se, että hänen äänekkäimmät haastajansa tulivat hekin oikealta, samaten siitä kertoo vasemmiston käytös näissä vaaleissa.

Vasemmiston piirissä elää sellainen ylpeä harhakuva, että oikeistohegemonia on jotain joka tapahtuu tuolla jossain, rahvaan parissa. Tosiasiassa se vaikuttaa myös vasemmistopuolueiden sisällä – ja voimakkaasti. Demareista kommunisteihin.

Miten muuten voidaan selittää, että esim. Kyllönen, jolla olisi ollut tuhannen taalan paikka esiintyä työväen protestiehdokkaana, otti kampanjasivuilleen heti alkuun kehut EK:n pahimmalta porvarilta Häkämieheltä, ja vielä vaalivalvojaisissa tyytyi selittämään, että huono tulos johtuu itse asiassa siitä, että Niinistöllä ja muilla ehdokkailla on ollut ”samat teemat” kuin hänellä? Alusta loppuun viesti oli luokkasovun viesti taistelevan viestin sijaan.

Samaten kiiruhtivat tyhjänpäiväisen mutta sitäkin kalliimman kampanjan tehneet demarit, välittömästi vaalituloksen selvittyä, julistamaan: itse asiassa tämä oli meidän suuri voittomme, sillä presidentti Niinistö on tullut meidän linjoillemme!

Kaikki se kertoo siitä, että oikeiston ajatuksia ei nähdä enää vasemmiston piirissäkään vastustajan ajatteluna vaan normaalina ajatteluna, ikään kuin oletusasetuksena – jopa ajatteluna, joka voidaan häpeilemättä ottaa omiin nimiin.

Ja mikä karmivin ajatus: pelkään saman oikeistohegemonian tarkoittavan Vasemmistoliiton piirissä taas arviota, että Kyllönen oli itse asiassa liian radikaali, että puhui liian suoraan ja sanoi liian ilkeästi Soinillekin tantraseksistä, haastoi hegemonian liikaa eikä liian vähän, ja siksi vieraannutti myyttisen ”tavallisen” äänestäjän.

Milloin tämä itseään ruokkiva syöksykierre saataisiin pysähtymään? Milloin ryhdyttäisiin jälleen tekemään häpeilemätöntä, omaehtoista, vasemmistolaista luokkapolitiikkaa?