Konsensuksen korpivaellus

On aurinkoinen maanantaiaamu ja kello lähestyy yhdeksää, kun Tiedonantajan toimittaja livahtaa tiedekeskus Heurekan ovesta sisään arvovaltaisten kutsuvieraiden vanavedessä. Keskiviikon budjettiriiheen huipentuva politiikan superviikko on alkamaisillaan.

Visionääriseen tulevaisuusseminaariin Vantaalle on kokoontunut viitisenkymmentä puolueiden, etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajaa pääministeri Jyrki Kataisen esiin houkuttelemina. Jäyhästi vaeltavassa joukossa vilahtaa tiedotusvälineistä tuttuja puhuvia päitä ja suomalaisen politiikan hämäriä kummisetiä – Vanhasia, Kokkiloita ja Vartiaisia. Naisia mukaan on kelpuutettu kaikkiaan kahdeksan.

Foorumin vieraita ohjailevat oikeaan suuntaan sekä kravattikaulaiset henkivartijat että laboratoriotakkeihin pukeutuneet tiedekeskuksen Body Worlds -näyttelyn työntekijät, joka saa koko spektaakkelin muistuttamaan jonkinlaista suuren mittakaavan rottakoetta. Tunnelma vahvistuu, kun toimittajat ohjataan itse salin sijaan kahvioon rakennettuun paljaaseen betonihuoneeseen. Yhtä seinää hallitsevat dataprojektorin luomat Kataisen kasvot, ylisuurena kuin 1984-filmatisoinnista karannut Isoveli.

– Syyllisiä ei tarvitse etsiä, me olemme kaikki jo täällä… Syyllisiä etsimällä ei uutta rakenneta. Tulevaisuudessa Suomen suurimmat haasteet tulevat olemaan… nki… mm…, Katainen änkyttää Ylen verkkolähetyksen kompastellessa puppukuorman alla.

Ruutu muuttuu mustaksi. Pääministerin kasvot vaihtuvat tiedottajaan, jonka mukaan muistiinpanoja ei tarvitse tehdä. Viereisestä huoneesta tuleva lähetys päättyy lopulta Windows-käyttöjärjestelmän virheilmoitukseen ja ip-osoitteita kysyvään valintaikkunaan. Toimittajat päästetään suosiolla salin puolelle.

Porvariston hillitty charmi

Syyllisten etsiminen alkaa välittömästi, kun Aalto-yliopiston Sixten Korkman saa puheenvuoron. Talouspolitiikassa ei ole professorin mukaan pitkäjänteisyyttä, koska järjestöt ja poliittiset puolueet eivät uskalla kuunnella ekonomisteja vaan yrittävät mielistellä hölmöä rahvasta, joka ei ymmärrä talousrealiteetteja. Poliittisesta eliitistä koostuva yleisö nauraa höröttää hyväksyvästi – niin totta!

”Välttämättömiä” toimenpiteitä talousnerojen ohjeiden mukaan toteuttaneet Gerhard Schröder ja Mario Monti nousevat sankareiksi Korkmanin ajatusmaailmassa, koska hävisivät vaalit. Politiikalla ei kuulukaan olla yhteyttä kansan mielipiteisiin, ja sen myöntäminen on rohkeutta.

Varsinaisina talouslääkkeinä tarjotaan samoja asioita, joita oikeisto on esittänyt vähintään Kalevi Sorsan 70-luvulla koolle kutsumasta Korpilampi-seminaarista lähtien. Työvoiman tarjontaa on lisättävä, jolloin palkkapaineet pysyvät kunnossa. Hyvinvointivaltio on liian suuri ja rahoitusvajeesta kärsivä talous on saatava tasapainoon niin, että kaikkia sattuu. Kansalaisten ”vastuuta itsestään” on korostettava.

Juuri Chicagon koneella Helsinki-Vantaalle laskeutunut Erkki Liikanen pyyhältää sisään, ja jatkaa sujuvasti siitä, mihin Korkman jäi. Edellisen alustajan ajatukset ovat hänestä rohkeaa kritiikkiä, jonka kyseenalaistaminen olisi kyynisyyttä – ja kyynisyys taas on ymmärtämättömien levittämää syöpää. Penkkiriveissä kaljuuntuvat päät virnuilevat. Kuinka joku voisikaan olla niin tyhmä, että olisi eri mieltä?

Heurekan pehmustetussa auditoriossa koko valtakunnan eliitin ylimielisyys tiivistyy tietäväiseksi hykertelyksi.

Säästöt syövät tulevaisuutemme

On työryhmätyöskentelyn aika, ja toimittajat ajetaan pois jaloista. Tärkeistä asioista on voitava sopia salassa.
Rakennuksen ulkopuolella tunkkainen ilmapiiri vaihtuu loppukesän riehakkuuteen. Aamusta saakka päättäjiä vastassa ollut Heurekan korpivaellukseksi nimetty mielenosoitus on siirtynyt Tikkuraitille keräämään adressia terveyspalvelujen puolesta. Prisman eteen nousee lehtileikkeillä koristeltu toriteltta, jolla irvaillaan Sitran terveyskioski-konseptille. Täällä hölmö kansakin saa sanoa sanasensa.

Mukana tapahtumaa järjestämässä on kolme paikallista köyhäinjärjestöä, Vahti ry, Vantaan Vapaaehtoiset Valvojat – Watchdogit sekä Vantaan Köyhät. Watchdogien aktiivi, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela kertoo suhtautuvansa tulevaan budjettiriiheen hyvin skeptisesti.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala on pulassa, siitä ei yksinkertaisesti voi enää säästää. Terveysasemilta ei saa aikoja, kaikki ennaltaehkäisevä toiminta on aika lailla jäissä. Päättäjät eivät ymmärrä, että siitä koituu meille paljon isompi lasku.
Vapaaehtoisessa ruokajakelussa toimivan Tuomelan mukaan köyhyys on Vantaalla lisääntynyt silmiinpistävästi. Leikkauspolitiikka näkyy ihmisten ulkonäössä, käytöksessä ja mielipiteissä. Toisaalta myös näkymätön köyhyys on lisääntynyt.

– Monet ovat liittyneet nukkuvien puolueeseen. Kaduilla on vahva tunne siitä, ettei äänestämisellä ole mitään väliä, kun vaalilupauksia ei pidetä.

Valtuutettujen tulisikin Tuomelasta käyttää rohkeasti valtaansa, ei vain toimia virkamiesten ohjailemina napinpainajina. Toisin kuin Korkman ja Liikanen esittävät, Tuomelasta talouselämä pyörittää Suomea jo aivan liikaa.

– Sixten Korkmanin mielipiteet kuulostavat todella pahalta, olen täysin eri mieltä kuin hän. Nyt ymmärrän, miksei hän edes vastannut sähköpostiini, kun kutsuin hänet tutustumaan ruokajakeluumme…

Haastattelu keskeytyy polkupyörällä paikalle saapuneen miehen vihaiseen ihmettelyyn, miksi terveyskeskusaktivistit eivät ole Heurekalla ”mekkaloimassa.” Urheiluasuun sonnustautuneen miehen ilme muuttuu valoisammaksi, kun hän kuulee mielenosoittajien käyneen siellä jo aamulla.

– No hyvä! Oli nimittäin pakko laittaa toosa kiinni, olis muuten ruvennut tavaroita lentelemään parvekkeelta, kun näin sen helvetin pääministerin ja sen Korkmanin naureskelemassa, että kyllä tämä tästä. Tässä ei nyt mitään muuta tarvittaisi kuin meille köyhille ostovoimaa! Me syödään porkkanoita ja muita kohta, hiekkaa ja kiviä, perkele, harmaantunut kadunmies manaa.

Toimittaja lupaa viedä terveiset perille ja Upi-vaariksi itsensä esittelevä mies pyöräilee matkoihinsa hieman vähemmän vihaisena.

* * *

Kuuden aikoihin Heurekan herrakansa on syönyt iltabuffetissa vatsansa täyteen ja valuu hiljalleen autonkuljettajiensa hellään huomaan. Toisella puolen Keravanjokea vanhassa tehdasrakennuksessa Vantaan köyhät unelmoivat vaihtoehtoja Kataisen rottakoripallolle myöhään iltaan saakka. Joku keksii kerettiläisen ajatuksen – mitäpä, jos verotus määräytyisikin tulojen mukaan?

Syntyy konsensus ilman kommervenkkejä.